23.11.2009

Suomalaisdokumentit menestyivät Murmanskissa

Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Kuvat ylhäältä: 1) Suomen Murmanskin-konsuli Martti Ruokokoski otti vastaan Jos mulla ois valta-elokuvan saaman palkinnon, oik. Erkki Määttänen 2) Erkki Määttänen 3) Gunilla Bresky Luulajasta voitti festivaalin Grand Prix-palkinnon, photo by Reijo Nikkilä.

Kaksi suomalaista dokumenttielokuvaa sijoittui palkinnoille Murmanskin festivaaleilla.
Kemijärvi-kansanliikkeestä kertova dokumentti Jos mulla ois valta voitti festivaalin dokumenttielokuvasarjan pääpalkinnon. Viime vuonna valmistuneen 75-minuuttisen dokumentin on ohjannut kolmikko Antti Haase, Lasse Naukkarinen ja Janne Niskala.

Erkki Määttäsen
ohjaama puolituntinen dokumentti Jänkän unelmia, 2009
sai dokumenttisarjassa 2. kunniamaininnan. Kunniamainintoja jaettiin kolme.

Kisaan osallistui 22 dokumenttia Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä. Kaikkiaan festivaalin eri kategorioissa oli 70 elokuvaa ja tv-ohjelmaa.

Toista kertaa järjestetyn Nothern Character-nimisen dokumenttielokuva – ja tv-ohjelmafestivaalin Grand Prix-palkinnon voitti ruotsalaisen Gunilla Breskyn ohjaama dokumentti En grå filt med broderade blommor. Se on esitetty televisiossa sekä Ruotsissa että Norjassa, mutta ei vielä Suomessa.

Seitsenjäsenisen juryn puheenjohtajana oli norjansaamelainen fiktio-ohjaaja Nils Gaup.
Hänen lisäkseen juryssa oli yksi ruotsalainen, yksi suomalainen ja neljä venäläistä.

See about The Nothern Character-festival more

In Facebook videoclips 1, 2, 3 and pictures :

17.11.2009

Sota, jota ei voinut olla

Timo Vihavainen – Andrei Saharov (toim.): Tuntematon talvisota.
Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot, Helsinki, Edita 2009

On ansiokasta, että aiemmin salassa pidetyt, talvisotaa koskevat dokumentit on nyttemmin tuotu julkisuuteen myös Venäjällä. Näinä päivinä tulee kuluneeksi 70 vuotta puna-armeijan aloittamasta hyökkäyksestä Suomeen ”maamme työläisten vapauttamiseksi heitä sortavan porvariston ikeestä”. Suomalaisina edustajina kirjan toimituskuntaan ovat kuuluneet professorit Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Timo Vihavainen. Pääsy arkistoon mahdollistui, kun sitä ehdotti Venäjän tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen johtaja, akateemikko Andrei Saharov. Saharov oli väitöskirjaani varten tutkimistani 81 oppi- ja metodikirjan kirjoittajista toinen, joka totesi Venäjän koululaisille suoraan: ”Neuvostoliiton häikäilemätön hyökkäys Suomeen 30.11.1939 ratkaisi Suomen suuntautumisen koko toisen maailmansodan ajaksi ja selittää Suomen hyökkäämisen Saksan rinnalla Neuvostoliittoon 1941.”

”Tuntematon talvisota” on koottu muutamasta taustoittavasta artikkelista, joita on yhteensä 121 sivua. Tämän lisäksi on valittu NKVD:n raportteja, mielialatarkkailujen tuloksia, rintamamiesten kirjeitä ja erilaisia selvityksiä kaikkiaan lähes 400 sivua. Tämän tiheällä painetun tekstin huolellinen lukeminen vaatii venäläistä kärsivällisyyttä ja Molotovin henkilökohtaista ominaisuutta (rautaperse). Esipuhe lupaa, että dokumentit ja suomalaiset sekä venäläiset artikkelit julkaistaan lyhentämättöminä Renvall-instituutin verkkosivulla vuoden 2009 aikana. Marraskuun puoliväliin mennessä niitä ei ollut julkaistu, joten rajoitin arviointini vain painettuun versioon. Lähteinä on käytetty monia vuonna 1941 Neuvostoliitossa julkaistuja, talvisodasta kertovia kirjoja. Mukana on myös muutamia 2000-luvulla Venäjällä julkaistuja talvisodan historioita. En kuitenkaan havainnut esimerkiksi vuonna 1999 Minskissä painettua Anatoli Tarasin teosta ”Sovjetsko-finskaja voina 1939–1940 g.g.” (Neuvosto-suomalainen sota vuosina 1939–1940). Viimeksi mainitun teoksen ansio on, että siinä esitetään sotatapahtumat paikannimineen suomalaisille tutussa muodossa, jolloin seuranta on helppoa. ”Tuntemattoman talvisodan” suorien raporttien osalta ei – mahdollisesti venäläisen translitteroinnin vuoksi – aina pysy kärryillä.

Yhä uudelleen tulee esille, että suomalaiset voivat olla kiitollisia Stalinille. Vuosina 1937-38 tämä georgialainen diktaattori puhdistutti puna-armeijasta yli 40 000 sotilasta, joihin kuului 5000 everstiä tai sitä ylempää upseeria. Kun ammattimiesten kerma oli teloitettu, tuloksena ei voinut olla mitään muuta kuin sekaannus. Vastikään komppanianpäällikkönä toiminut yliluutnantti saatettiin yhtäkkiä määrätä komentamaan pataljoonaa tai jopa rykmenttiä. Piintyneen tykkimiehen olisi pitänyt nopeasti omaksua yhteistoiminta ilmavoimien, jalkaväen ja muiden aselajien kanssa. Erityisesti viestijoukkojen ja –yhteyksien heikkous johti sodan aikana usein siihen, että tykistö ja ilmavoimat tulittivat omia joukkoja, haavoittuneita ei saatu hoitoon ja miehistön keskuudessa puhkesi pakokauhu. Yleisesti on tunnettua puna-armeijan huono varustus: miehistöä siirrettiin Puolan rintamalta kesävaatteissaan Kuhmoon neljänkymmenen asteen pakkasiin. Mielialatarkkailijat havaitsivat varsin nopeasti kansan napinan, kun Suomen-retkestä ei tullutkaan paraatimarssia, vaan Leningradissa oli pakko muuttaa koulujen salit kenttäsairaaloiksi haavoittuneiden ja paleltuneiden hoitamista varten. Poliittiselta puolelta selvin osoitus jo sodan aikana tapahtuneesta muutoksesta oli neuvostojohdon luopuminen Otto-Ville Kuusisen ”kansanhallituksesta” vähin äänin ja rauhanneuvottelujen käyminen Suomen virallisen hallituksen kanssa.

Sotilaallisten termien käännös ansaitsee hieman kritiikkiä. Vaikka Stalin palautti sotilasarvot kokonaisuudessaan vasta 1942, talvisodan aikanakin niitä esiintyi. Termi ”staršina” on ymmärrettävä suomeksi vääpeliksi, ei ”vanhimmaksi”, vaikka se suoraan niin kuuluukin. Meidän vänrikkiämme vastaa helpoimmin ”aliluutnantti” kuten merivoimissa, ei ”nuorempi luutnantti”. Luonnollisesti ”vanhempi luutnantti” merkitsee vastaavasti yliluutnanttia. Samoin kääntäjät ovat oikaisseet puhumalla usein pelkästään ”komentajista”, mikä vie suomalaista lukijaa harhaan. Ryhmällä ja joukkueella/jaoksella on johtaja, komppanialla ja patterilla päällikkö, ja vasta pataljoonalla/patteristolla ja niitä suuremmilla yhtymillä on komentaja. Tietysti venäjän ”komandir ” merkitsee siellä minkä tahansa kokoisen muodostelman johtajaa. Uskon kuitenkin, että tämän kirjan lukijat ovat pääsääntöisesti tarkkoja termeistä. Toinen venäjän kielen mukainen ilmaisu on ”neuvostoarmeija menetti kaatuneina noin 150 000 sotilasta Suomen tappioiden ollessa 23 000 miestä, kuusi kertaa vähemmän”. Tarkka ilmaisu kuuluu tietysti ”alle kuudesosan neuvostoarmeijan tappioista”.

Virallisissakin asiakirjoissa on väitetty, että Suomen armeijaan kuului 800 hengen naispataljoona, vaikka sellaista ei maassamme ole koskaan ollut. Gorkiin menneessä kirjeessä kerrottiin, että tunnin ankaran taistelun jälkeen naisia oli jäljellä kaksikymmentä, jotka otettiin vangiksi. Paniikkihuhujen levittäjät kertoivat puna-armeijalaisille, että ”suomalainen naisosasto vangitsi sotilaitamme, riisui heiltä vaatteet ja poltti miehet elävänä nuotiolla”. Samoin toistuvat huhut, jotka pantiin muun muassa Suomen punakaartin tiliin 1918: ”Suomalaiset painavat patruunat vangiksi saadun silmiin, leikkaavat kielen ja kiduttavat ennen kuin murskaavat pään.” Puussa istuvat tarkka-ampujat, ”kukuškat” eli käet, toistuvat sadoissa raporteissa, ja heidän väitetään olleen usein vielä juovuksissa. Tätäkään ei kukaan ole koskaan onnistunut osoittamaan todeksi, mutta suomalaisten sitkeä vastarinta kehitti neuvostosotilaiden mielikuvitusta villeihin keksintöihin. Yhtäpitävää Tarasin kirjan raporttien kanssa on tässä esitetyissä kirjeissä se, että suomalaiset miinoittavat kaiken: jos koskee hylättyyn polkupyörään, lentää ilmaan. Siitä huolimatta, että tässäkin kirjassa mainittu historioitsija Meltjuhov on todennut neuvostojoukkojen menettäneen jo Puolan sodassa syksyllä 1939 noin 1000–2000 kaatunutta, armeijaan otetuille näyttää tulleen jonkinlaisena yllätyksenä, että sodassa ammutaan kovilla ja kohti.

Sensuroimiensa kirjeiden perusteella NKVD:n virkailijat ovat luvanneet ryhtyä kuulusteluihin ja rankaisutoimiin niitä kohtaan, jotka paljastavat todellisen tilanteen surkeuden kotona oleville omaisilleen. Yleisimpänä lääkkeenä on joka kerta suositeltu poliittisen agitaation lisäämistä rintamajoukoissa. Tämä ei kuitenkaan auttanut enää siinä vaiheessa, kun ruoka ja ammukset loppuivat esimerkiksi Lemetin motissa tykkänään. Laitostumista ja uskoa ulkoistamiseen osoittaa, että joku rintamamies valitti jopa kuuman juomaveden puuttumista (!) ikään kuin ei olisi enää osannut nuotiota sytyttää. Siviilien kirjeissä toistuu maininta jonottamisesta: leipää oli mentävä jonottamaan jopa viideltä aamulla. Miksi babuška ei sitten leiponut itse? Yksinkertaisesti siksi, että kulakit oli tuhottu, viljan varastamisesta saattoi saada kuolemantuomion, eivätkä kolhoosilaisten omat palstat riittäneet leipäviljan tuotantoon.

”Tuntemattoman talvisodan” yleisenä ansiona pidän erilaisten venäläisten ja neuvostonäkemysten tuomista suomeksi suomalaisten tietoon. Samoin on hyvä, että Venäjällä pitkään vaiettu talvisota rinnastetaan Halhin-Golin, Puolan ja Romanian tapahtumiin. Talvisota oli suomalaisille ainutlaatuinen sankaritarina, mutta Neuvostoliitossa ja Venäjällä – kuten muissakin isoissa taloissa – palaa aina jokin nurkka.

15.11.2009

Terijoen pioneerit YLEn Teemalla

”En voi auttaa sitä joka ei tunne että näissä runoissa sykkii tulevaisuuden villi veri. Uudet ajat tekevät tuloaan. Toivon etten jää yksin sen suuren kanssa jota minä olen tuomassa”, Edith Södergran kirjoitti Kannaksella Raivolassa vuonna 1918.

Terijoen pioneerit tiistaina 17.11. YLE Teemalla klo 20.20.
Uusinnat keskiviikkona 18.11. klo 15.50 ja lauantaina 21.11. klo 14.15.

Terijoella Kuokkalan kylässä tien ja meren välissä seisoo edelleen vaatimaton Villa Golicke. Se oli Ina ja Tito Collianderin huvila, josta tuli kesäisin suomenruotsalaisten taiteilijoiden kohtaamispaikka. Huvilassa aikaansa viettivät esimerkiksi Ralf ja Oscar Parland, Elmer Diktonius ja Gunnar Björling.

Ohjelmassa kirjailija ja kriitikko Stella Parland matkustaa ensimmäistä kertaa isoisänsä Oscar Parlandin nuoruudenmaisemiin. Kannakselle sijoittuu myös Oscar Parlandin vangitseva lapsuuskuvaus Lumottu tie (1953), jota käsitellään tällä kertaa Kirjamaan lukupiirissä.

Pysykää siis taajuudella! Stay tuned!

14.11.2009

Veli Venäläinen ja natsit

Kannattaa lukea "Veli Venäläisen" juttu Markelovin ja Baburovan murhasta sekä yleisemmin venäläisistä natseista. Tässä vain pieni lainaus:
Venäjän äärioikeistossa käydään jatkuvaa kamppailua hegemoniasta, ja Russki Obraz on tällä hetkellä nousussa muiden ryhmien kustannuksella. Se ei pyri irtisanoutumaan natsi-skinheadeista samalla tavalla kuin maltillisempaan imagoon pyrkivä Liike laitonta siirtolaisuutta vastaan (DPNI).

Se on myös onnistunut luomaan hyvät suhteet moniin vaikuttajiin, esimerkiksi hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustajaan Maksim Mištšenkoon, joka on tavallinen vieras Russki Obrazin tilaisuuksissa. Saa nähdä, onnistuuko Gorjatševin hätäinen irtiotto julkisuudessa vanhaan ystäväänsä pelastamaan Russki Obrazin aseman vallanpitäjien luottonatseina.

DPNI:n entisen johtajan Vladimir Potkinin mukaan [Markelovin ja Baburovan murhasta epäiltynä vangittu] Tihonov työskenteli nykyisen duuman puheenjohtajan ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen Boris Gryzlovin speechwriterinä eli puheiden kirjoittajana tämän toimiessa sisäministeriön johtajana 2001–2003.

Koko juttu siis täällä: fifi.voima.fi. Ne jotka osaavat venäjää voivat lukea lisää täältä ja täältä.

9.11.2009

DOKKLUB tänään, maanantaina 09.11..2009 klo 18

kuvalähde: Wikipedia

1) Pavel Kostomarov: Vdojom - Kaksin - Two Together, 2009, 48 min. English subtitles.
Elokuva rakkaudesta. Fil'm o ljubvi. A film about love.
Grand Prix Viipurin Akkuna länteen-festivaalilla 2009, Grand Prix vo Vyborge na festivale "Okno v Jevropu" 2009.

2) Jevgeni Tsymbal: Sny Stalkera - Stalkerin unia - Stalker's Dreams, 1997, 52 min. English subtitles.

Henkilökuva mm. Andrei Tarkovskin Stalkerin päänäyttelijästä Aleksandr Kaidanovskista (1946-1995).
Fil'm ob Aleksandre Kaidanovskom (1946-1995), kotoryi stal vsemirno izvestnym igrav glavnuju rol' v "Stalkere" Andreja Tarkovskogo.
Film about Alexander Kaidanovsky, actor and director.

Paikka: Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3. krs. Kinosali
Aika: 09.11.2009 klo 18.00-20.00

Vapaa pääsy

DOKKLUB on VeNeOY:n (Neuvostoliitossa/Venäjällä opiskelleiden yhdistys) vuonna 2007 perustama venäläisiä sekä suomalaisten Venäjästä tekemiä dokumenttielokuvia esittävä kerho.

Reijo Nikkilä
DOKKLUB:in vetäjä

5.11.2009

VeNeOY. 30-vuotisjuhlat 07.11.2009 klo 14.00

Klikkaa kuva suuremmaks!
Suomalaisopiskelijoita Moskovassa ja Pietarissa. Kuvalähde: Spektr 9/2009, kansikuva.

Sodan jälkeen ensimmäiset suomalaiset lähtivät opiskelemaan Neuvostoliittoon pian Stalinin kuoltua 50-luvun puolivälissä. Venäläiset viranomaiset ovat laskeneet, että runsaan 50 vuoden aikana Neuvostoliitossa/Venäjällä suomalaisia on eri oppilaitoksissa opiskellut noin 6000 henkeä.

30 vuotta sitten perustettiin Helsingissä NOY ry., Neuvostoliitossa opiskelleiden yhdistys, jonka nimi Neuvostoliiton kaaduttua muutettiin NVOY ry:ksi ja muutama vuosi sitten sujuvammaksi VeNeOY:ksi.
Yhdistyksen historiasta.


VeNeOY viettää 30-vuotisjuhliaan ensi lauantaina 7.11.2009 klo 14.00 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa.

Juhliin ovat tervetulleita kaikki NL:ssa/Venäjällä opiskelleet kansallisuuteen katsomatta.

Mitä opiskelu naapurimaassa on merkinnyt ja antanut, siitä kertovat lyhyesti eri vuosikymmenillä eri aloja opiskelleet:
Pertti Valtakari, Pirjo Lindfors, Aimo Minkkinen, Erkki Kronholm, Pertti Multanen, Markku Kaukoranta ja Eilina Gusatinsky.

Sanna Nazimov ja Lasse Hyttinen tanssivat, Anna-Maija Jokela esittää lyhytelokuvansa 30 vuoden takaa, Timo Kyllönen soittaa harmonikkaa, Raimo O.Niemi näyttää koosteen valokuvistaan ja joensuulaistyttöjen lauluryhmä palauttaa meidät 70-luvun Leningradiin.

Lisää ohjelmasta sekä ilmoittautumispyyntö.

Ассоциация выпускников советских и российских вузов
приглашает всех отметить 30-летие организации,

а также вспомнить студенческие времена, когда было трудно, но весело.

Входной билет состоит из:
любой фотографии студенческого времени и пояснительного текста к ней (год, место, в общем, имена, пароли, явки) – для импровизированной однодневной выставки
чего-нибудь и закусить – к общему столу

Коллективный праздник тех, кому легко понять друг друга, ведь учились все в тех же самых учебных заведениях, пусть и в разное время.
В программе будет не очень много торжественных речей (как же без них), но много веселых воспоминаний и удивительных откровений, интересных встреч и познавательных историй. Свое участие уже подтвердили Пертти Мултанен, Рейо Никкиля, Раймо О. Ниеми, Пертти Валтакари, Маркку Каукоранта, Пирьо Линдфорс, Эркки Крунхольм, Аймо Минккинен и многие другие.

Итак, в день седьмого ноября, в 14.00 Российский центр науки и культуры ждет выпускников советских и российских вузов.
Организаторы будут признательны, если получат заранее уведомление об участии по электронной почте: markettal@km.ru

Добро пожаловать!

www.veneoy.fi

4.11.2009

Petroskoin konferenssi

Petroskoissa pidettiin 20.-22.10.2009 konferenssi "Suomi ja Venäjä moninapaisessa maailmassa". Teemaan sisältyi luonnollisesti se, että autonomian ajan alusta tuli kuluneeksi 200 vuotta. Valtioneuvoston kanslia maksoi kustannukset ja suomalaisen osapuolen johtajina toimivat Oulun läänin maaherra, professori Eino Siuruainen sekä valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri, valtiotieteiden tohtori Risto Volanen. Venäläisinä vastaavina johtajina toimivat Petroskoin valtionyliopiston presidentti Viktor Vasiljev ja historian tiedekunnan dekaani, professori Sergei Verigin. Karjalan Sanomat julkaisee suomenkielisen haastattelun osoitteessa
http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm.
Lisäksi Moskovan television edustajat haastattelivat venäjäksi suomalaisia osanottajia. Alueellinen televisio esitti muutamia otteita tuoreeltaan, ja Moskovan TV toimittaa sarjan, johon tämän konferenssin lisäksi kuvataan materiaalia molemmin puolin rajaa.