DOKKLUB - Syyskauden päättäjäiset/Закрытие сезона

Torstai 08.12.2011 klo 18-20
Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, 3 krs, Kinosali
Nordenskiöldink. 1

Syksyn viimeinen Dokklub on poikkeuksellinen. Joulunaluskahvituksen kera nimittäin keskustellaan vakavasti mm. suomalaisen dokumenttielokuvan rahoituskriisistä ja maailmalla arvostetuista suomalaisista historiadokumenteista.

Näitä asioita pohtimassa on eturivin dokumenttiohjaajia, jotka kaikki palkittiin Murmanskissa äsken pidetyilä Pohjoinen luonne (Nothern Character/Severnyi harakter)-festivaaleilla.

Suomalaisten dokumentaristien menestys Murmanskissa oli kaikilla mittareilla mitattuna ennennäkemätön: kolmen tärkeimmän kategorian voitto ja kolme kunniamainintaa.

Paikalle tulevat:
-Peter von Bagh, kulttuuriohjelmien sarjan voittaja
-Ville Suhonen, dokumenttielokuvien sarjan voittaja
-Ari Lehikoinen, 1. kunniamaininta dokumenttielokuvien sarjassa
- Markku Tuurna, 2. kunniamaininta dokumenttielokuvien sarjassa

TV-ohjelmasarjan voittaja ja dokumenttisarjassa 3. kunniamaininnan saanut Erkki Määttänen haki palkintonsa jo paikan päällä Murmanskissa.

Illan päätteeksi nähdään useilla festivaaleilla palkittu pietarilaisen Murmanskissa masterclassin pitäneen Nikolai Volkovin dokumenttielokuva Napatutkija (Poljarnik/Polаr explorer), 2008/2010, 38 min., tuot. Pietarin dokumenttistudio, engl. tekstit.

Tervetuloa! Vapaa pääsy.

Закрытие сезона Докклуба необычно.
На этот раз беседуем о кризисе финансирования финских док.фильмов с группой ведущих финских режиссеров, которым в начале вечера присуждают призы недавнего мурманского фестиваля.

Успех финского док.кино на Северном Характере был огромным. Победа в трех категориях и три почетные диплома!

После дискуссии покажем док.фильм питерского режиссера Николая Волкова Полярник, 2008/2010, 38 мин., прод. Студия Документальных Фильмов Санкт- Петербурга. Волков провел на фестивале в Мурманске мастер-класс показывая этот фильм.

Полярник, призер многих российских и международных фестивалей.

Добро пожаловать! Вход бесплатный.

DOKKLUB tänään, maanantaina 23.05.2011 klo 18-19. MATKA ISÄN LUO, ohj. Ari Lehikoinen

Paikka: Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldink. 1, 3. krs, Kinosali
Vapaa pääsy! Tervetuloa!

Kevään viimeinen näytös on Ari Lehikoisen ohjaama tuore dokumentti professori Arvo Myllymäen matkasta isänsä, entisen neuvostosotavangin luo kauas Uralin taakse Altaille.

Arvo Myllymäki on yksi arviolta sadoista Suomessa syntyneistä neuvostosotavankien lapsista.

Elokuvan ensiesitys oli talvella TV1:ssä. Sen venäjänkielisissä osuuksissa on suomenkielinen tekstitys.

Ari Lehikoisen dokumentin esittelee DOKKLUB:in vetäjä, sotavankitutkija Reijo Nikkilä, joka osallistui jonkin verran tämän dokumentin tekemiseen.

Täällä on lisätietoa dokumentista, jonka Suomi-Venäjä-seuran historiaosasto esitti maaliskuun alussa Kansan Arkistossa.

TV1 sunnuntaina 06.03.2011 klo 13.30: tv-dokumentti Kuvia Gorbatshovista

Reijo Nikkilä Gorbatshovin opettajia haastattelemassa syyskuussa 1989 Privolnojen kylässä. Polaroid-kuva Anneli Pallas.
Gorbatshovin luokkatovereita Privolnojen kylänraitilla syyskuussa 1989. Kuva Reijo Nikkilä.

TV1 sunnuntaina 6.3. klo 13.30
Kuvia Gorbatshovista, TV1, 1989, 30'03". Ohjaus Reijo Nikkilä, kuvaus Vladimir Gusev, äänitys Boris Veliulov, leikkaus Asta Pylkkänen, kuvaussihteeri Anneli Pallas.

Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov täytti keskiviikkona 2. maaliskuuta 80 vuotta.

Gorbatshov oli vallassa vain vajaat kuusi vuotta, mutta hän ehti tuossa ajassa yhdessä kannattajiensa kanssa viedä omaa maataan kohti demokratiaa, vapauttaa Itä-Euroopan valtiot Neuvostoliiton herruudesta sekä tehdä lopun vuosikymmeniä kestäneestä kylmästä sodasta Yhdysvaltojen kanssa.

Vuonna 1989 Gorbatshov kävi myös Suomessa. Vierailun alla Yleisradion entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä teki dokumenttielokuvan neuvostojohtajan varhaisvuosista, koulu- ja opiskeluajoista.

Lapsuuden ystävät, opettajat sekä opiskelutoverit kertovat, miten Mihail Gorbatshovista kasvoi yksi aikamme merkittävimmistä valtiomiehistä.

Mihail Gorbatshov toimi viimeisenä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä 1985–1991 ja Neuvostoliiton presidenttinä vuosina 1988–1991.

-----

RN 04.03.2011
Loppukesästä 1989 sain tietää, että perestroikan isä Mihail Gorbatshov oli tulossa saman vuoden lokakuussa viralliselle vierailulle Suomeen. Ehdotin uudelle toimitukselleni tv-dokumenttia hänestä.
Sellaista ei ollut vielä kukaan tehnyt, eikä Gorbatshov minullekaan lupaa antanut. Kehittelimme NL:n yleisradioyhtiön Gosteleradion yhteystoimittajan Natalia Shpankon kanssa idean dokumentista Gorbatshov ilman Gorbatshovia. Siihen saimme Gorbatshovinkin suostumuksen. Lupia pyydellessä sovittiin myös, että dokumentti esitettäisiin syksyllä myös Neuvostoliiton televisiossa.
Vaikka elettiin perestroikan huippuhetkiä, kuvaaminen valtion ja puolueen päämiehen lähipiirissä oli vielä outoa.
Kuvausten edellytyksenä oli, että sen kuvasi Gosteleradion ryhmä.
Kuvasimme Gorbatshovin synnyinkylässä hänen luokkatovereitaan ja opettajiaan sekä hautausmaata, jossa oli hänen isänsä hauta sekä sankarihauta kymmenine Gorvatshovineen.
Gorbatshovin syntymäkotiin, jossa hänen iäkäs ja sairas äitinsä vielä asui, emme kuitenkaan puolittaisista lupauksista huolimatta päässeet. Äidin kunto ei sitä sallinut. Dokumenttiin sain Moskovassa pienen pätkän joskus aiemmin kuvattua äidin puhetta.
Läheisessä Stavropolissa kuvasimme sankarimme myöhempiin vaiheisiin liittyviä kohteita ja ihmisiä.
Moskovassa saimme kokoon iloisen joukon silloin alle kuusikymppisiä Gorbatshovin kurssitovereita. Vaikuttavin heistä oli Moskovan yliopiston oikeustieteellisen laitoksen naispuolinen professori. Minun annettiin ymmärtää, että hän oli Gorbatshovin ensimmäinen tyttöystävä. Moskovalaisen älymystöperheen tytär kuljetti niin kuin hän sanoi Mishaa museoissa, teattereissa ja konserteissa.
Kaikki haastattelemani ihmiset muistelivat Mishaa/Mihailia/Mihail Sergejevitshiä lämmöllä ilman minkäänlaista paatosta.
Ehkä kaikkein kiinnostavin haastateltava oli tshekki Zdeněk Mlynář. Hän asui Gorbatshovin kanssa samassa huoneessa asuntolassa Moskovassa opiskeluaikana. He olivat niin läheisiä, että tshekki toimi Gorbatshovien häissä tamadana, hääpöydän päämiehenä, maljapuheiden jakajana.
Kävimme Pariisista tulleen Moskovan-kirjeenvaihtajakauteni kuvaajan Cristian Valdesin kanssa tekemässä Mlynářin haastattelun Wienissä. Hän oli emigroitunut Itävaltaan pian Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen.
Mlynář tunnusti, että he olivat Gorbatshovin kanssa opiskellessaan stalinisteja ja pohtivat Stalinin kuoltua yhdessä kovasti sosialismin kohtaloa.
60-luvulla Mlynářista tuli yksi keskeisistä "ihmiskasvoisen sosialismin", Prahan kevään ideologian kehittelijöistä.
Haastattelussa hän kertoi käyneensä 60-luvulla tapaamassa kurssitoveriaan eteläisessä Stavropolissa, jossa Gorbatshov oli tuolloin jo kiivennyt korkealle puoluehierarkiassa.
Vanhat ystävykset keskustelivat yömyöhään.
Mlynář lähetti mukanani Helsingin kautta Gorbatshoville terveisiä, jotka välitinkin Natalia Shpankon kautta. Myöhemmin syksyllä Mlynář matkusti Gorbatshovin kutsusta Moskovaan. Miehet jatkoivat siitä mihin jäivät viimeksi tavatessaan neljännesvuosisata aiemmin.

Meillä lyhyt tv-dokumenttini esitettiin juuri Gorbatshovin Suomen-vierailun aattona, mutta Neuvostoliitossa sitä ei esitetty koskaan.
Sain kuulla, että Raisa ei erityisemmin pitänyt kohdasta, jossa keskikoulun opettajat kertoivat Mishalla olleen heiloja sielläsuntäällä...
Venäjän televisio RTR näytti Kuvia Gorbatshovista muistaakseni 1992 osana neljän tv-dokumenttini retrospektiiviä. Vähän sen jälkeen olin Moskovassa Dom kinossa pienimuotoisessa seminaarissa saman pöydän ääressä Gorbatshovien kanssa. Väliajalla menin sanomaan Raisalle, että minä olen se suomalainen, joka teki sen dokumenttielokuvan..
- Ai tekö, se elokuva kuuluu meidän perhekalleuksiimme, Misha tässä on suomalainen ...

Niin vaatimaton kuin dokkarini onkin, oli se jonkin aikaa ainoa Gorbatshov-dokumentti, ja sitä esitettiin useiden maiden (muistan ainakin Espanjan ja Japanin) televisioissa neuvostojohtajan vierailujen alla.

Tänään uudelleen katsottuna dokkari on kohteelleen kovin myötäkarvainen, mutta ei minua hävetä yhtään.

Ranskalainen näkökulma Pietarin kaupunkiin

Ylen Teemalla on näytetty, ja tämän jälkeen Areenalla saatavana ensimmäinen osa kaksiosaisesta ohjelmasta Pietarin sydämessä. Se alkaa hyvin perinteiseen turistimaisesti, mutta sitten näkökulmat ovat aika hauskoja: kiivetään Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkontorniin, katsotaan miten hollantilaisvalmisteinen kirkonkellojen soittokoneisto toimii, käydään Mariinski-teatteri puvustamossa ja takahuoneissa ynnä kurkistetaan Eremitaasin ja Talvipalatsin suljetulle puolelle. Välillä käydään raitiovaunuajelulla; ratikkaan on katettu богатый стол eli runsaasti katettu juhlapöytä. Parempi kuin Helsingissä liikennöivässä olutratikassa.

Ranskalainen ote on kyllä trés charmant, joten rohkenen suositella. Toinen osa esitetään 15. ja 16.10.2010. Kovin niukasti on lisätietoa saatavilla, mutta se mitä on, löytyy täältä. Ylen Areenassa katseluaikaa on jäljellä 29 päivää. Katso kahteen kertaan!

DOKKLUB 20.09.2010 klo 18:00: Ryssä perkele - sotavankina Suomessa

Klikkaa kuvat suuremmiksi!Neuvostosotavankeja Kokkolassa. Soviet POWs in Kokkola. Photo by Leo Berkovits, 1942.


maanantaina 20.syyskuuta 2010 · 18:00-19:00

Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, 3 kerros, Kinosali
Nordenskiöldink. 1
Helsinki, Finland
Vapaa pääsy! - Vhod svobodnyi! - Free entry!

Järjestää VeNeOY:n DOKKLUB

Ryssä perkele - sotavankina Suomessa/Tshortov russkii - v plenu v Finljandii./Damn RusskiesYLE/TV1/Documentaries, 2000, 57 min. dir. Reijo Nikkilä, suomenkielinen tekstitys, käännös Jertta Ratia-Kähönen

Ukrainalainen Aleksei Golovin oppi runsaassa kolmessa vankeusvuodessa suomea ihmeellisen paljon. Ensimmäiset sanat jotka hän kuuli ja oppi suomeksi olivat:" Ryssä perkele, saatanan laiskuri".

Украинец Алексей Головин за три с лишним года плена очень хорошо выучил финский язык. Первыми словами, которые он услышал и выучил по-фински, были: "Чертов русский, лентяй хренов".

Entinen sotavanki Aleksei Golovin v. 1998 Viipurissa, jossa oli hänen ensimmäinen sotavankileirinsä. Pysäytetty kuva tv-dokumentista Ryssä perkele- sotavankina Suomessa./Byvshi voennoplennyi Aleksei Golovin vo Vyborge v 1998 g. Stopkadr iz dok.fil'ma "Tshortov russki - v plenu v Finljandii"

DAMN RUSSKIES -
SOVIET PRISONERS OF WAR
IN FINLAND

During the Wars against Soviet Union in 1939 –1940 and 1941 - 1944 Finland captured about 70-75.000 Soviet soldiers. More than 200 of them were women. Most of these people spent approx. three years in POW camps in Finland. About 19.000 of them died.
In Russia, there is no register of ex-POW’s but the director of this documentary film found about 12 years ago some of those, who were still alive, among them two women from St.Petersburg. We hear these old people tell the story of their time of anxiety in Finnish camps and sad returning back to homeland.
Director & Screenplay: Reijo Nikkila
Photography: Keijo Reini, Kirill Kornilov, Jevgeni Anisimov, Reino Tenkanen in 1942, Leo Berkovits still pictures 1941-1942, Pauliina Leino animation
Sound: Antti Kukkavuori, Vitali Morozov, Martti Turunen
Production: Timo-Erkki Heino for YLE, The Finnish Broadcasting Company
Awards: Audience Best Tampere FilmFestival 2001, Finnish State Prize 2001, Koura-prize (Best Finnish non-fiction TV-program in 2000).
Duration: 57 min
First screening on TV1/YLE 03.12.2000.

In this picture in the middle Helena Fält, who was interviewed in 1998 by Reijo Nikkilä. Photo by Leo Berkovits 1942.

Arbatin lapset: sarja Ylen Teemalla

Eilen alkoi Ylen Teemalla Anatoli Rybakovin romaanin mukaan tehty tv-sarja Arbatin lapset.

Lauantaisin klo 19:10-20:00, ja jos et malta jättää Avaraa luontoa katsomatta, tämä tulee myös uusintana sunnuntaisin klo 22:05-22:55.

Eli ensimmäinen osa tulee tänä iltana uusintana, ja se on myös viikon näkyvissä Yle Areenassa.

Luvassa on vielä seitsemän jaksoa lisää.
Edit 26.01.2010:
ks. YLE:n kommentti eli osia on yhteensä 16.

*

Kukako oli Anatoli Rybakov? Miksi Arbatin lapset on jotenkin erikoinen romaani?

Anatoli Naumovitš Rybakovin (1911–1998) kolmiosainen romaani Arbatin lapset on kirjoitettu 1960-luvulla, mutta julkaistiin vasta v. 1987. Se kertoo 1930-luvun Moskovasta, eikä mistä tahansa paikasta Moskovassa, vaan erään suuren talon elämästä:

”Arbatin suurin talo jää kahden poikkikadun, Nikolain- ja Rahakujan väliin, nykyisin niitä kutsutaan Plotnikovinkujaksi ja Vesnininkaduksi. Kolme kahdeksankerroksista rakennusta kohoaa perä perää, ensimmäisen julkisivua peittävät vaaleiksi lasitetut laatat. Kadun varrella roikkuu kylttejä: ”Reikäompelua”, ”Irti änkytyksestä”, ”Veneeriset ja urologiset taudit”. Peltilevyillä kulmistaan vahvistetut, matalat holvimaiset porttikäytävät yhdistävät kaksi pimeää pihakuilua toisiinsa.
Saša Pankratov astui ovesta ulos ja lähti vasemmalle, Smolenskin aukiolle päin. (…)”

Arbatin lapset on nuorisoromaani, jonka keskiössä on neljä koululaista, Saša Pankratov, Maksim Kostin ja Inna Ivanova. Heidän kavereitaan olivat Lena Budjagin ja Jura Šarok ja muutamat muut – siis tavallisia moskovalaisia nuoria. Mutta juttu kulkee vallan sisäpiirissä, Stalinin esikunnassa. Alussa eletään vuoden 1933 loppua ja sen vaihtumista vuodeksi 1934. Lukija pääsee tutustumaan erilaisiin sisätiloihin, niin Kremlin työhuoneisiin kuin yhteisasumuksen huoneistoon, unohtamatta instituutin luokkia tai vankilan sellejäkään. Yksi merkittävä piirre on se, että kirjassa puhutaan seksistä – sitähän ei Neuvostoliitossa tiettävästi juuri harrastettu. Ai puhumista vai seksiä? No, vitsi piileekin juuri vastauksen moniselitteisyydessä.

Amerikkalaisen venäjänkielisen kirjallisuuslehden Чайка (Seagull magazine) sivuilla on Solomon Volkovin vuonna 1996 - pari vuotta ennen Rybakovin kuolemaa - tekemä kirjailijahaastattelu. Rybakov kertoo kirjoittaneensa teostaan 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun loppupuolelle.

Aikakauslehti Novyi mir teki hänen kanssaan kustannussopimuksen ja maksoi ennakkomaksun, mutta sensuurin vuoksi julkaisemisesta ei tullut mitään. Antistalinistista romaania ei saanut julkaistuksi Hruštšovin ajan suojasäässä eikä Brežnevin ajan konservatismissa. Rybakov kertoo kysyneensä kustannustoimittajalta, milloin julkaiseminen olisi mahdollista. "Vasta kun meidän sukupolvemme on kuollut pois", oli vastaus. Ja silloin elettiin vuotta 1983.

Kustannusyhtiö Tammi oli ajan hermolla. Kun Družba narodov julkaisi romaanin vuonna 1987, se oli salakuljetettu Suomeen ja Ranskaan siltä varalta, että jos neuvostosensuuri yhä jarruttaisi hanketta, romaani tulisi ensin ulos lännessä. Marja-Leena Jaakkola käänsi tekstin, ja kolmiosainen romaani voitiin julkaista vain parin kuukauden viiveellä alkuperäiseen nähden.

Suomalaisdokumentit menestyivät Murmanskissa

Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Kuvat ylhäältä: 1) Suomen Murmanskin-konsuli Martti Ruokokoski otti vastaan Jos mulla ois valta-elokuvan saaman palkinnon, oik. Erkki Määttänen 2) Erkki Määttänen 3) Gunilla Bresky Luulajasta voitti festivaalin Grand Prix-palkinnon, photo by Reijo Nikkilä.

Kaksi suomalaista dokumenttielokuvaa sijoittui palkinnoille Murmanskin festivaaleilla.
Kemijärvi-kansanliikkeestä kertova dokumentti Jos mulla ois valta voitti festivaalin dokumenttielokuvasarjan pääpalkinnon. Viime vuonna valmistuneen 75-minuuttisen dokumentin on ohjannut kolmikko Antti Haase, Lasse Naukkarinen ja Janne Niskala.

Erkki Määttäsen ohjaama puolituntinen dokumentti Jänkän unelmia, 2009
sai dokumenttisarjassa 2. kunniamaininnan. Kunniamainintoja jaettiin kolme.

Kisaan osallistui 22 dokumenttia Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä. Kaikkiaan festivaalin eri kategorioissa oli 70 elokuvaa ja tv-ohjelmaa.

Toista kertaa järjestetyn Nothern Character-nimisen dokumenttielokuva – ja tv-ohjelmafestivaalin Grand Prix-palkinnon voitti ruotsalaisen Gunilla Breskyn ohjaama dokumentti En grå filt med broderade blommor. Se on esitetty televisiossa sekä Ruotsissa että Norjassa, mutta ei vielä Suomessa.

Seitsenjäsenisen juryn puheenjohtajana oli norjansaamelainen fiktio-ohjaaja Nils Gaup.
Hänen lisäkseen juryssa oli yksi ruotsalainen, yksi suomalainen ja neljä venäläistä.

See about The Nothern Character-festival more

In Facebook videoclips 1, 2, 3 and pictures :

Uhkana massakulttuuri

Venäjän parlamentaarikot pitävät välttämättömänä taistelun aloittamista televisiokanavilla jylläävän massakulttuurin tuotteita vastaan. Parlamentaarikkojen mukaan ihminen, joka on huolestunut Venäjän kulttuurin kohtalosta ja kansallisen turvallisuuden (!) kysymyksistä, ei voi mitenkään puolustaa reality-ohjelma Dom-2:n lähettämistä. Kyseessä on jonkinlainen big brother -tyylinen ihmissuhdehömppäohjelma, jota TNT-kanava on lähettänyt vuodesta 2004. Se on kuulemma kanavan parhaiten menestynyt yleisömagneetti: ohjelmaa katsoo 35 miljoonaa ihmistä, ja siihen liittyvää kuukausittaista satasivuista kiiltokuvajulkaisua myydään 650.000 kappaletta. Minä 90-prosenttisesti televisiottomana ihmisenä en tiedä itse ohjelmasta mitään, mutta tapa, millä siihen ja vastaaviin hengentuotteisiin puututaan, on mielenkiintoinen.

Venäjän ortodoksinen kirkko vaati 12.5.2009 sulkemaan kanavan, joka lähettää tällaista ohjelmaa. Volokolamskin piispa Ilarion (Alfejev), joka on myös Moskovan patriarkaatin ulkoisten kirkollisten suhteiden osaston (ОВЦС МП) puheenjohtaja, sanoi, että "tämä hanke pitää sulkea, koska ei saa lisätä sitä, että ihmisten yksityiselämä, heidän tunteensa, konfliktinsa ja erimielisyytensä tulisivat television katsojien omaisuudeksi". Hänen mukaansa "tämä on säädytön ohjelma, se on ristiriidassa kristinuskon perusnormien ja yleisinhimillisen siveellisyyden kanssa." Edelleen: "Jos tällainen hanke lopettaisiin, tukisin henkilökohtaisesti sitä päätöstä."

Presidentti Dmitri Medvedev vahvisti 12.5.2009 uuden, vuoteen 2020 asti ulottuvan kansallisen turvallisuuden strategian. Se sisältää 112 kohtaa, joista yksi liittyy massakulttuurin turmiollisten vaikutusten kitkemiseen:

"80. Kulttuurin alalla kansallisen turvallisuuden pääasiallinen uhka on massakulttuurituotteiden ylivalta, jotka on suunnattu marginaalisten kerrosten henkisiin tarpeisiin, ja lisäksi oikeutta loukkaavat hyökkäykset kulttuurikohteita vastaan."

Olisiko nyt tositeeveeohjelma Dom-2 sellainen uhka, johon strategiaa pitäisi soveltaa? Jo huhtikuussa hallituksen oikeudenloukkausten ennalta ehkäisemistä koordinoiva komissio käsitteli asiaa. 2.4.2009 sisäministeri Rašid Nurgalijev ilmoitti, että on välttämätöntä arvioida joidenkin tv-ohjelmien vaikutusta nuorisoon, ja mainitsi esimerkkinä skandaaliohjelma Dom-2:n. Mm. psykologien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien mielipiteisiin nojaten sisäministeri sanoi, että Dom-2 vaikuttaa negatiivisesti hankkeeseen osallistuviin ja lukuisiin nuoriin television katsojiin.

Niinpä monien poliitikkojen ja rivikansalaisten mielestä on ilmeisen välttämätöntä, että viranomaiset ryhtyisivät "pelastamaan kulttuuria tällaisen ala-arvoisen massakulttuurin ylivallalta".

Kuitenkin Venäjän televisioakatemian puheenjohtaja Mihail Švydkoi on asettunut puolustamaan Dom-kakkosta. Švydkoi viittaa historioitsija Vasili Kljutševskiin (1841–1911), jonka mukaan massakulttuuri on hyvä jo siksi, että se kääntää ihmisten huomion pois jostakin vielä huonommasta. Niinpä Švydkoin mielestä Venäjällä on merkittävä joukko katsojia, joiden huomion tämä ohjelma kääntää pois "antisosiaalisiin tekoihin ryhtymisestä". Hän sanoi ymmärtävänsä, miksi tämä ohjelma on olemassa: se vetää puoleensa sellaista katsojakuntaa, joka voisi yksinkertaisesti mennä kadulle ja käydä joukolla ohikulkijoiden kimppuun.

Eilen ylähuoneen eli Liittoneuvoston varapuheenjohtaja, Sahan (Jakutian) tasavallan valtiovaltaa edustava Mihail Nikolajev vaati Dom-kakkosen sulkemista. Hän on myös kansallisen yhteiskunnallisen komitean nimeltä Venäläinen perhe (Российская семья) puheenjohtaja.

Tuskin duuma tästä asiasta aivan heti ryhtyy lakia säätämään, mutta keskustelua tullaan varmasti käymään. Ja asiantuntijoista ei varmasti ole pulaa!

DOKKLUB 11.03.2009 klo 18.00 Moskovan kirjeenvaihtaja 2/2

Klikkaa kuva suuremmaksi!Yleisradion ja Neuvostoliiton Gosteleradion vuosineuvottelut Ostankinossa Moskovassa 1984. Vas. YLE:n varapääjohtaja Pekka Silvola, Gosteleradion puheenjohtaja Sergei Lapin, YLE:n UMP:in päällikkö Ulla-Kristiina Haarma, Gosteleradion GUVS:in päällikkö Lev Koroljov, YLE:n pääkirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro, YLE:n kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä. Kuvassa seinällä NL:n johtaja Konstantin Tshernenko. Kuvalähde: Reijo Nikkilän arkisto.

Aika: keskiviikko 11.03.2009 klo 18.00-20.00

paikka: Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3 krs.,Kinosali

aihe: Moskovan kirjeenvaihtaja, 2/2, YLE/TV1/Dokumenttiohjelmat, 1997, 76 min, ohj. Reijo Nikkilä

Sisältötietoja ja kuvia Minun Venäjäni-blogissa aiemmin,tv-dokumentin ensimmäisen osan esityksen yhteydessä.

Alkukuvana tv-dokumentin alkuperäiset trailerit, 5 kpl.


muualla: Facebookissa

DOKKLUB TÄNÄÄN KESKIVIIKKONA 11.02.2009 KLO 18.00 - MOSKOVAN KIRJEENVAIHTAJA 1. OSA

11. helmikuuta 2009
18:00 - 20:00
Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, 3. kerros, Kinosali
Nordenskiöldinkatu 1
Vapaa pääsy


EDIT 16.02.2009
Tänään saapui suruviesti: vielä viime keskiviikkona DOKKLUB:illa puhunut entinen Moskovan kirjeenvaihtaja ja Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Erkki Kauppila kuoli tänään.
Alla olevissa kuvissa Erkki on eturivissä videotykin vieressä.

EDIT 12.02.2009

Klikkaa kuvat suuremmiksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!



Photo by Reijo Nikkilä.

Dokumenttielokuvaksi Moskovan kirjeenvaihtaja keräsi hyvin yleisöä. Keskustelulle sen jälkeen jäi riittävästi aikaa. Sen parasta antia olivat paikalla olleiden veteraanien, 60-luvun kirjeenvaihtajien Erkki Kauppilan ja Sisko Kiurun kommentit ja vastaukset kysymyksiin.
Kiitos taas Svetlanalle konehuoneeseen!


Moskovan radion suomenkielisessä toimituksessa työskennellyttä Vili Bergmania (Ahti Liedes) voidaan eräin varauksin pitää ensimmäisenä suomalaisena kirjeenvaihtajana Moskovassa. Yleisradion pääjohtajan Hella Vuolijoen ansiosta Bergmanin Moskovan radioon tekemiä juttuja ajettiin Suomessa viikkokatsauksina 1948-1949. Photo by Reijo Nikkilä.


Aarne Tanninen oli ensimmäinen pohjoismaalainen ei-kommunistisen lehden kirjeenvaihtaja. Pysäytetty kuva TV-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja.


Sisko Kiuru oli ensimmäinen suomalainen nainen Moskovan kirjeenvaihtajana . Pysäytetty ruutu TV-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja.


Erkki Pennanen oli Helsingin Sanomien ensimmäinen kirjeenvaihtaja. Hän aloitti Moskovassa vuonna 1974. Pennanen on kuvassa vasemmalla kuvaajien välissä seuraamassa vuonna 1977 presidentti Kekkosen vierailua Belarus-traktoritehtaalla Minskissä, Valko-Venäjällä. Kuvaajat ylärivissä vas. Pekka Anttonen ja Hans Paul. Pysäytetty ruutu TV-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja.


Matti Pykälä oli Tiedonantajan ensimmäinen Moskovan kirjeenvaihtaja. Pysäytetty ruutu TV-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja.


Kirjeenvaihtajat Kirgisiassa Kekkosen kyydissä Issyk-Kjul - järven rannalla toukokuussa 1977. Oik. Uolevi Mattila, KU, toinen vas. Reijo Nikkilä, YLE. Kuvalähde: Reijo Nikkilän arkisto.


Yleisradion Moskovan toimiston kuvaaja Cristian Valdes Punaisella torilla vuonna 1984. Photo by Reijo Nikkilä.


Lena Relander oli ensimmäinen YLE:n ruotsinkielisten uutisten oma kirjeenvaihtaja. Hän työskenteli Moskovassa 1980-luvun puolivälissä freelancerinä. Ennen häntä ruotsiksi raportoivat mm. Jaakko Kaurinkoski ja Yrjö Länsipuro. Pysäytetty kuva TV-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja.


Martti Hosia haastattelee silminäkijää 1987 Punaisen torin laidalla samassa paikassa, johon saksalainen nuorukainen Mathias Rust oli laskeutunut edellisenä pienkoneellaan. Pysäytetty kuva TV-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja.


Kari Ahola kuvaa, Helena Laatio, MTV kommentoi 23.08.1991 vallankaappausyritystä, putshia. Patsaita on kaadettu, mutta Lokakuun aukion Lenin-patsas pysyi pystyssä. Photo by Reijo Nikkilä.


Loppiaisaattona 1997 ykkösdokumenttina TV1:ssä näytettiin pisin suomalainen tv-dokumenttielokuva, 2 tuntia 43 minuuttia. Pitkästä kestostaan huolimatta se säilytti katsojansa; puoleen yöhön jatkuneen dokumentin alussa katsojia oli 343.000, lopussa 342.000.

Nyt tv-dokumentti Moskovan kirjeenvaihtaja esitetään DOKKLUB:illa peräkkäisinä kuukausina kahdessa osassa, ensin vuodet 1948-1981, sitten 1982-1996. Ohjaaja haastatteli dokumenttia varten kaikki 41 vuonna 1996 elossa ollutta, NL/Venäjän ulkoministeriön akkreditoimaa YLE:n, MTV:n, lehtien ja STT:n vakinaista ja freelance-kirjeenvaihtajaa (yksi aktiivinen freelance-kirjeenvaihtaja ei halunnut haastateltavaksi ja yhden, Anu Hirvensalon, ohjaaja valitettavasti unohti, anteeksi vielä kerran Anu!). Myös kaikki silloin jo kuolleet kirjeenvaihtajat ovat jossakin määrin töidensä kautta mukana. Dokumentissa on haastateltu myös eräitä kirjeenvaihtajien kanssa Moskovassa töissä olleita henkilöitä sekä suomalaisia alan päälliköitä.

Dokumentissa on runsaasti harvinaista arkistomateriaalia. Sen sekä kirjeenvaihtajien työnäytteiden ja haastattelujen kautta voidaan pääpiirteissään seurata NL:n/Venäjän sodanjälkeistä historiaa sekä Suomen ja itäisen naapurin suhteiden eri vaiheita.

Ensimmäisen osan pituus on 87 minuuttia, toisen osan 76 minuuttia.
TV-dokumentti Moskovan kirjeenvaihtaja nähdään Helsingissä ensi kertaa valkokankaalla eikä sitä ole uusittu, ainakaan vielä, televisiossa.

Suururakan suorittamiseen osallistuivat:
TV1 Dokumenttiohjelmat. Reijo Nikkilä (ohj, käsik, toim, suun). Maija Roivainen (kuvsiht). Kari Jokelainen (käänt). Matti Halonen & Raimo Heikkonen & Veikko Lepistö & Heimo Meriheinä & Timo Miikkulainen &Tapani Sillanpää & Kari Ahola & Timo Vesterinen & Kalle Hienola, Aleksandr Gutman & Vadim Novikov & Christian Valdes & Boris Tereshenkov (kuv) . Taisto Hietarinta & Raimo Hiltunen & Seppo Rintasalo (trik). Pekka Mäkelä (värinmäärittely). Olli Harkima & Harri Honkaniemi & Pentti Hovisilta & Pentti Karkia & Liisa Laaksonen& Kari Niemi & Reijo Penger & Seppo Virtanen (arkistosiirrot). Balker Hamid & Ari-Pekka Heikkinen & Urpo Hyvärinen & Ahti Korhonen & Timo Rantalainen & Raimo Savolainen & Olavi Viljakainen (ään). Marjut Wikholm (graaf). Ilona Laurikainen (ohjelma-assistentti). Martti Turunen (äänisuunn.). Asta Pystynen (leik). Marjaleena Lampela(tuot). Tatjana Jakovleva & Elina Korkka & Valeri Kozlov & Päivi Lehtonen & Pirkko Manunen & Helena Myllykoski & Johanna Mälkki &Nilla Nuto & Tuula Valo (arktoim).


Toisen osan esitys DOKKLUB:illa on 11.maaliskuuta klo 18.00.

Molemmilla kerroilla ohjaaja Reijo Nikkilä on paikalla. Toivottavasti paikalle saapuu myös muita entisiä Moskovan-kirjeenvaihtajia.

Следующая встреча в ДOККЛУБЕ 11.2.2009 в 18.00.
Будет демонстрироваться документальный фильм "Московский корреспондент", часть 1-ая (1948-1981 гг.), режиссером которого является Рейё Никкиля. Первый и единственный показ этого фильма на Первом канале телевидения Финляндии (TV1) состоялся 5.1.1997. Обе части фильма были показаны за один раз, и это заняло два часа 43 минуты, он до сих пор остается самым длинным финским документальным фильмом. Продолжительность первой ленты 87 минут. Документальный фильм будет показан впервые на экране в г. Хельсинки. Фильм в основном на финском языке, но в нем есть и множество интервью на русском языке, которые оснащены финскими субтитрами.

Вторая часть (1982-1996 гг.) будет показана в ДOККЛУБЕ на следующей встрече 11.3.2009 в 18.00. Продолжительность ленты 76 минут.

Ниже приводим первоначальный текст для прессы двенадцатилетней давности:
"Документальный фильм о финских корреспондентах в Москве. "Стелился" ли плашмя перед Великим соседом каждый собкор в Москве? Почему газета "Хельсингин Саномат" отправила своего собкора в Москву лишь только в 1975 году, когда у газеты "Ууси Суоми" свой собкор находился там уже 17 лет до этого? Почему гостелерадио Финляндии "ЮЛЕ" (Yle) отправляло в Москву длительное время собкорами выборочно только коммунистов? Эксклюзивный документальный фильм предложит вам посредством интервью и редких документальных кадров краткий экскурс в послевоенную историю нашего соседа, а также в историю взаимоотношений наших стран".

Фильмы демонстрируются в Российском центре науки и культуры в кинозале на 3-м этаже.
Вход свободный.

Minisarja Pietari Suuresta alkaa YLE Teemalla 11.2.

Arvoisat television omistajat/haltijat!

Keskiviikkona 11.2. alkaa neliosainen tv-sarja Pietari Suuresta. Sarja on palkittu jollakin palkinnollakin. Koska Teema on tuonut suomalaisyleisön nähtäville jo monia hyviä venäläissarjoja, ja koska näytäntö alkaa niinkin inhimilliseen aikaan kuin klo 19:00, kiinnostus herää. Mutta ah ja voi! Tämä näyttääkin olevan amerikkalaisten tekemä. Mieleen tulee heti Doctor Zhivago ja Omar Sharif ynnä kumppanit. Ei amerikkalainen alkuperä automaattisesti merkitse kelvotonta, mutta niin monta floppiakin siellä on tehty, että olo on epävarma. Tai jos ei puhuta flopeista, niin on siellä tehty paljon sellaistakin, mikä on sinänsä ammattimaista jälkeä ja kaunista jne., muttei aidosti tavoita teoksen edellyttämää henkeä tai kontekstia. Onhan tietysti tällaista tehty Suomessakin.

No, katsotaan ja toivotaan parasta. Minua, stereoradion omistajaa, televisiosarjan hyvyys tai huonous ei suoranaisesti kosketa, mutta myötäelän teidän muiden kärsimyksissä.

Roolijako ynnä muita tietoja löytyy tästä.

Ja sinulle, joka et tiedä, kuka oli Pietari I eli Suuri, laitan pienen tietopaketin tähän perään. Sen kokosi radiotoimittaja Matti Aho, joka kävi Viipurissa tutustumassa paikkoihin kesällä 1941. Markus Kajo on löytänyt selostuksen ja esitti sen viime maanantaiaamun radio-ohjelmassaan. Ei se Pietari Suuri tosin ole mitenkään pääosassa tässä, mutta hänet esitellään kuitenkin. Varmaan Pietarista kerrotaan wikipediassakin, ainakin se että parannapa tynkäartikkelia please. Ja muitakin lähteitä on, jos ei tämä seuraava tyydytä.

--------------------

Viipuri on jälleen meidän
(Toimittaja Matti Aro 30.8.1941)

Viipuri on jälleen meidän. [tauko]

Viipurin linnan tornissa liehuu jälleen Suomen siniristilippu. [tauko]

Se, lännen etuvarustus itää vastaan, on jälleen lännen käsissä, oikeissa käsissä. Meidän suomalaisten käsissä. [tauko]

Niin, kuinka tämä Viipuri sitten lopulta otettiin, sen kertokoot toiset, todelliset sotahistorioitsijat. Minä kerron vain sen, mitä itse koin ja näin pienellä matkalla, jonka tein halki juuri vallatun Viipurin perjantaina kello puoli kuudentoista ja kello yhdeksäntoista välillä. Sitä ennen oli siellä jo käynyt meidän kärkijoukkomme ja myöskin jääkärijoukot, jotka olivat tutkineet kaupungin, ja myöhemmin saamme kuulla myöskin ensimmäisten Viipuriin menijöiden haastattelut.

No niin, hyvät kuuntelijat. Tulin radioautolla, ja aikomukseni oli yrittää niin likelle Viipuria kuin mahdollista, sillä ei ollut aivan täyttä tietoa, mitenkä sen laita oli: oliko se meidän käsissämme jo, vai vielä ryssän, vai oliko se mahdollisesti ei-kenenkään-maata?

Saavuimme Tienhaaran kautta. Pääsimme onnellisesti Tienhaaraan autollamme. Niin, hyvät tienhaaralaiset, voin ilmoittaa teidän lohdutukseksi, että Tienhaara on suurin piirtein eheä, siellä on rautatiekiskot kiskottu pois, mutta kaikki sen suuret tehdaslaitteet ja kaikki muut ovat ainakin ulkonaisesti eheitä, mutta mikäli muutamaan pistäydyimme sisälle, niistä on kyllä koneet viety pois, mutta kuten sanottu, seinät ovat täysin eheät.

Sitten saavuimme Hietalaan. Tämä on jo vallan toisennäköinen, lohduttomassa kunnossa, täysin palanut. Sillat siitä Sorvaliin ovat poikki, mutta pääsimme ylitse ja jatkoimme kohtalaisen hyvässä kunnossa olevan Sorvalin kautta matkaamme itse vanhaa Viipuria kohti.

Ja kun käännyimme kadun kulmassa, niin eteemme aukeni savupatsaitten ympäröimänä, sillä kaupunki paloi, mutta aivan eheänä, Viipurin linna. Näyttelijä, sotilasvirkamies Arvo Lehesmaa, joka oli kanssani, pysähtyi ja sanoi niin kuin vain viipurilainen voi sanoa: "Siinä sie oot." Niin, siinä se oli, tuo viipurilaisten vanha symboli, täysin eheänä ja täysin jykevänä symbolisoiden omalla järkkymättömyydellään sen lännen sivistyksen järkkymättömyyttä, jonka esitaistelijana se on ollut.

Maakunta-arkisto toisella puolen lahtea näytti noin sivulta katsellen suurin piirtein eheältä, mutta sen vieressä, missä Suomen leijona oli komeasti kohonnut, seisoo jälleen kumma otus, mies joka oli tuonut kaiken turman tänne pohjolaan aikoinaan, Pietari Suuri, joka siihen oli joskus ryssän vallan aikana pystytetty, mutta joka vuonna -18 poistettiin ja vietiin museoon, mutta nyt hän oli museosta hilautunut takaisin entiselle paikalleen, kunnes kohta tietysti siirtyy takaisin museoon.

*

No niin. Siirryimme sitten itse kaupunkiin. Kiertelin katuja. En ryhdy tässä sen tarkemmin kuvaamaan yksityiskohdittain, miltä se näyttää. Sen tehkööt toiset ja pätevämmät Viipurin tuntijat. Mutta täytyy sanoa, että tietäen Viipurin viime sodan hävityksen ja tietäen sen mahdollisuuden, minkä ryssät olisivat voineet sille saada aikaan, niin täytyy sanoa, että lopputulos oli myönteisempi kuin mitä olisi odottanut. Onhan kaupungista noin, voisin sanoa pyöreästi viisikymmentä prosenttia käyttökelvotonta. Siellä täällä törröttävät vain korkeat kivimuurit, sisusta on palanut. Nytkin kaupunki paloi siellä täällä, mutta noin kolmisenkymmentä à nelisenkymmentä prosenttia on kuitenkin täysin ehjänä kaupungista.

Niin, kuten sanottu, niin en ryhdy sen tarkemmin kuvaamaan sen yksityiskohtia, sen tehkööt muut, mutta sanottakoon, että esimerkiksi kaupungin kirkot olivat suurin piirtein eheinä paitsi tuomiokirkko, mutta sehän jo sai viime sodan aikana osuman. Se on nyt täysin purettu, ja sen edustalla ollut Agricola on viety ties mihinkä. Vain patsaan jalusta on jälellä. Myöskin kaupungin virastotalo ja sen vieressä oleva teatteritalo paloivat. Niitä, teatteria, vanhaa sivistyslaitostakaan ei siis enää ole, ja tunnettu Viipurin ylpeys, Viipurin komea asema, sen tilalla on vain soraläjä.

Mutta Viipurin linna seisoo täysin ylväänä, ja omalla puolellaan Pyöreä torni puhuu myöskin puolestaan vuosisataista kieltään. Sekin on yhtä eheän järkkymätön kuin ennen. Ja linnan edustalla seisoo Torkkeli Knuutinpoika jalustallaan tuijottaen linnaa, sekin täysin vahingoittumattomana, vaikka hänen takanaan oleva Viipurin kaupunginmuseo onkin palanut.

Niin, yksityisiä taloja sieltä täältä, kuten jo mainitsin, en ryhdy sen paremmin kuvaamaan.

Mikä muuten oli yleisvaikutelma tästä kaupungista? Se oli autio. Kissoja, kissoja oli tavattomasti. Pieniä, pieniä, juuri syntyneitä poikasia, muutaman viikon vanhoja, niitä juoksi ja naukui nälkäisinä joka puolella. Koiria ulvoi, mutta ihmisistä ei näkynyt jälkeäkään. Ryssä oli vetäytynyt pois ja tehnyt tuhotyönsä. Ja kiire sillä oli ollut. Se oli yrittänyt evakuoida tavaroitaan. Tavaroita oli kadunvieret täynnä. Suurimman osan se ehkä oli haalinut, laahannut mukanaan, mutta hyvin paljon siltä oli myöskin jäänyt.

Ja muuten kaupunki, niin kuin sanottu, puolituhoutuneena, lasinsirpaleita täynnä, mutta mikä erikoisesti pisti silmään, niin oli juuri tämä venäläisten sille antama oma leimansa, jolla se oli yrittänyt hävittää Viipurin vanhan vuosisataisen leiman. Seinät olivat täynnä räikeitä, ryssäläishenkisiä, tökeröin kuvin varustettuja julisteita. Missä oli viime sodan aikaisia palaneita ja pommitettuja rakennuksia, niin niitä ei ollut yritetty korjata. Ainoa mihin oli niin asemaa vastapäätä oli yritetty kauppahallin viereen rakentaa jonkinlaista aitaa, jonkinlaista tiiliaitaa, hyvin kömpelösti sitäkin. Se oli ainoa mitä ryssät olivat yrittäneet rakentaa.
Siellä esimerkiksi on vakuutusyhtiö Kalevan talo, joka jäi viime sodan aikaan puolivalmiisen kuntoon telineet ympärillään. Se on nyt täysin samanlaisessa kunnossa. Ryssä ei ole mitään rakentanut, vain hävittänyt lisää. Siinä yleisvaikutelma ryssän jättämästä Viipurista.

*

Mutta kuten sanoin niin tänne oli noin pari tuntia aikaisemmin menneet ensimmäiset miehet tähän kaupunkiin, ja he olivat myöskin linnan torniin vetäneet lipun, tai ei tosin lippua, sillä lippua ei heillä ollut mukanaan, vaan vetäneet sinne paidan, sillä he katsoivat että rehellinen suomalainen paitakin on parempi kuin se punainen riepu, joka siellä roikkui. Ja koska he ovat tässä sattumalta mikrofonin vieressä, niin annan heidän kertoa, miltä Viipuri ensimmäisenä sinne menneiden suomalaisten silmissä näytti, sillä he, varsinkin kun ovat viipurilaisia itsekin, voivat antaa siitä paremman ja elävämmän kuvan.

Kaksi katseluvinkkiä tänään 04.02.2009

Kuvalähde: YLE-kuvapalvelu

Jouni Hiltusen viime vuonna valmistunut 71-minuuttinen BAM-dokumentti TV-kakkosella tänään keskiviikkona klo 22.55.
Lisätietoja täältä.


Kuvalähde: YLE-kuvapalvelu

Toinen vinkki Aleksanteri-listalta:

From: Kristiina Repo
To: teatteritiede-info@helsinki.fi ; aleksanteri-lista@helsinki.fi
Sent: Friday, January 30, 2009 2:02 PM
Subject: [aleksanteri-lista] Stanislavskin vuosisata Yle Teemalla 4.2.2009 alkaen



Hei, tiedoksenne

Stanislavskin vuosisata, 3- osainen ranskalainen dokumenttisarja Konstantin Stanislavskista (1863-1938) tulee Yle Teemalta keskiviikkoisin 4, 11 ja 18. helmikuuta klo 21.00.

Laittaisitko tietoa eteenpäin niille, jotka ehkä tahtoisivat dokumentin nähdä.

Terveisin
Kristiina Repo

Lisätietoja vuonna 1997 Venäjän teatteriliiton ja ARTE:n yhteistyössä valmistamasta venäläis-ranskalaisesta dokumentista täältä.

DOKKLUB 13.10. klo 18.00: Kiseljovin lista ja Horisontin rajoittamat

Klikkaa kuvat suuremmiksi!Hажмите на изображениe для увеличения картинки!

Photo by Reijo Nikkila
Hanti-Mansiiskin festivaalin osanottajia. Vas. Svetlana Bakushina, Novosibirsk; Jevgenija Gortshakova, Oldenburg, Saksa; Tatjana Zapolskaja, Jekaterinburg

Kaksi Euroopan ensi-iltaa DOKKLUBissa 13.10.2008 klo 18.00

Esityspaikka: Venajan tiede-ja kulttuurikeskus, Nordenskioldink. 1, 3. krs, Kinosali

Hanti-Mansiiskin tv-festivaalilla, joka paattyi 26. syyskuuta, oli kova taso. DOKKLUB nayttaa kaksi dokumenttielokuvaa, joista toinen on kategoriavoittaja ja toinen voitti koko festivaalin Grand Prixin.

Документальный фильм «Окаймленный горизонтом» автора, оператора и композитора Светланы Бакушиной (г. Новосибирск) победил в номинации «Арт-видео».

Lyhytdokumentti "Horisontin rajoittamat", 2007, 18 minuuttia. Ohjaus, kasikirjoitus, kuvaus, leikkaus, musiikki Svetlana Bakushina, Novosibirsk. Euroopan ensiesitys.

Elokuvassa ei ole lainkaan dialogeja, joten se ei tarvitse tekstitysta.
Svetlana Bakushinan elokuvassa seurataan yhden paivan ajan miljoonakaupunki Novosibirskin yhden nukkumalahion pihan elamaa tekijan ikkunasta nahtyna. Suljettua pihapiiria sen asukkaat kutsuvat "Proletarskie vyselki - Proletaarinen siirtoalue" (Paremmankin suomennoksen voisi varmaan keksia. Tekija itse kayttaa englanniksi "Proletarian settlement", mika sekaan ei ole aivan eksakti kaannos)

Гран-при XII Международного фестиваля «Золотой бубен» завоевал документальный фильм «Список Киселева» Юрия Малюгина (ООО «АБ-ТВ», г. Москва).

Hanty-Mansiiskin paapalkinnon voitti hieno dokumentti "Kiseljovin lista", tahan asti tuntematon tarina venalaisesta kapteenista Nikolai Kiseljovista, joka toisen maailmansodan aikana partisaaniryhmansa kanssa pelasti saksalaisten kasistaviikkojen vaelluksen jalkeen Valko-Venajalta kaukaa linjojen takaa 218 juutalaista lasta, naista ja vanhusta. Dokumentissa 14 viela elossa olevaa juutalaista kertovat uskomattomasta pelastumisestaan.

Elokuva on toistaiseksi esitetty vain Israelissa. Venajalla se esitetaan piakkoin televisiossa.

Spisok Kiseljova, 2008, 52 minuuttia, engl.kielinen tekstitys. Euroopan ensiesitys.
Ohjaus Juri Maljugin
Kasikirjoitus Oksana Sharapova
Kuvaus Sergei Starikov
Aani Sergei Vilkov
Tuottaja Jakov Kaller
Tuotanto OOO"AB-TB".

Pietarin Zenit cup-jahdissa

Jatkan vielä urheiluteemaa.

Perjantaina jalkapallonälkäinen televisiokansa saa nauttiakseen harvinaista herkkua, kun UEFA Super Cupissa kohtaavat Mestareiden liigan voittaja Manchester United ja UEFA Cupin tuore omistaja Pietarin FK Zenit.

Ottelun näytetään Suomessa ainakin Viasat Sport 1 -kanavalla perjantaina klo 21:40 alkaen.

Peli näkyy myös netissä. Kyseiselle saitille kootaan linkit muille netti-TV -kanaville, joissa matsi näytetään. Ne siis ilmestyvät näkyviin pelipäivänä, puoli tuntia ennen ottelun alkua.

Antoisia katseluhetkiä!

Aleksandr Solzhenitsyn kuoli tänä yönä

Nobel-kirjailija Aleksandr Solzhenitsyn kuoli kotonaan Moskovassa maanantain vastaisena yönä klo 23.45. Hän olisi täyttänyt puolen vuoden päästä 90 vuotta.
Jukka Mallinen arvioi entistä dissidentti-kirjailijaa Yleisradion Punaisessa heinäkuussa kolme vuotta sitten näin.
Edit 08.08.2008: ja tällä viikolla päivittämässään versiossa Suomalais-venäläisessä kansalaisfoorumissa näin.

RTR:n Vesti-myöhäisuutisten juttu tässä.


Yleisradio voisi kenties esittää pikauusintana äskettäin Teemalla nähdyn Ensimmäisen piirin.

Terävä analyysi Venäjän elokuvan nykytilasta

Livejournalissa oli toissapäivänä säälimättömän kriittinen katsaus Venäjän elokuvan nykytilanteesta. Sen esitti aiemmin heinäkuussa Iskusstvo kino-lehden päätoimittaja Daniil Dondurei otsikolla Venäläinen elokuva: Pako todellisuudesta Российский кинематограф: бегство от реальности.

Löytyisikö tälle jutulle vapaaehtoista kääntäjää suomeksi? Tai referoijaa?

Mikä on Venäjän vastaus Churchillille ja Mannerheimille?

Churchill, Adenauer, Mannerheim, Nelson Mandela, de Gaulle, Ronald Reagan, Yitzhak Rabin, Juan Carlos I. Mikä yhdistää kaikkia näitä valtiopäämiehiä? Tietysti heidän valinta maidensa suurimmiksi persooniksi samantyyppisissä tv-formaateissa. Oli luontevaa, että samanlainen äänestys järjestettiin tänä vuonna Venäjälläkin.

Ollessani kesällä itänaapurissa, televisiossa rummutettiin valtiollisen Rossija-kanavan suulla Имя Россия (Imja Rossija, Venäjän Nimi) -projektista. Ihmisiä houkuteltiin äänestämään valtiolleen ikonia erilaisten julkkisten, mm. Mihalkovin, Zhirinovskin, Tabakovin ja Jerofejevin, voimin.

Äänestys tapahtuu internetin välityksellä, joten suuntasin katseeni vööd vaid vebiin heti ensimmäisen tilaisuuden tultua. Sadasta tarjotusta sankarista oli siinä vaiheessa jo karsittu jatkoon puolet. Heistä on nyt sitten tarkoitus saada loppuvuoden finaaliin ensimmäinen tusina.

Jokaisesta ehdokkaasta on sivuilla oma kuva ja pieni elämänkerrallinen. Sosiologisesta tutkimuksesta taas käy ilmi kunkin henkilöhahmon arvostus eri ikäluokissa. Järjestäjät näyttävät painottavan enemmän menneisyyttä, sillä ehdokkaina ei ole ensisilmäyksellä lainkaan elossa olevia ihmisiä.

Äänestämisen erikoisuus piilee siinä, että ketä tahansa ehdokasta on mahdollisuus äänestää niin monta kertaa kuin haluaa - eikä sitä edes yritetä peitellä sivuston tiedotteessa - päinvastoin: "äänestäkää haluamaanne henkilöä rajoittamattomasti, taikka useampia samanaikaisesti". Ihmisiä myös kannustetaan houkuttelemaan mukaan äänestykseen kaikkia tuttaviaan ja sukulaisiaan.

Tällä hetkellä kahdentoista kärki näyttää seuraavanlaiselta:

1. Stalin
2. Vysotski

3. Aleksanteri Nevski

4. Nikolai II

5. Lenin
6. Pietari Suuri

7. Aleksandr Pushkin

8. Gagarin

9. Iivana Julma

10. Katariina Suuri

11. Lomonosov

12. Sergei Radonezhilainen

´

Tilanne on kutkuttava, sillä vielä pari päivää sitten ykköspaikkaa piti hallussaan Nikolai II, kakkosena Suuri Kansojen Johtaja ja kolmantena Uljanov. Tällä hetkellä kärkikaksikolla on molemmilla yli 529 000 ääntä, kahdella seuraavalla 450 000 molemmin puolin.

P.S. Jutun kirjoittamisen loppuvaiheessa Vysotski kiilasi kärkeen. Tilanne on tällä kilpailuosuudella hyvin muutosaltis. Äänestäkää tekin!

http://www.nameofrussia.ru/

Tänään, keskiviikkona 28.5. klo 22.00 TV1, Marko Lönnqvistin Ulkolinja Valko-Venäjästä

YLE:n kuvapalvelu



Jukka Mallinen -> Reijo
Saatko "Minun Venäjääni"?:

Keskiviikkona 28.5.
Ulkolinja: Jos valtio tappaa? YLE TV1 klo 22:00

Dokumentti Valko-Venäjän pimeästä lähimenneisyydestä ja hankalasta
nykypäivästä. Miksi Venäjä tukee Euroopan viimeistä diktatuuria? Ohjelmassa
puhuu muun muassa Saksaan paennut eversti Oleg Alkajev, joka tunnetaan
Valko-Venäjällä nimellä Pyöveli. Alkajev vastasi pitkään
kuolemanrangaistusten täytäntöönpanosta Valko-Venäjällä. Alkajev on
esittänyt todisteita, jotka vahvistavat epäilyjä Valko-Venäjän johdon
osallisuudesta oppositiopoliitikkojen siappauksiin ja murhiin.
Linkki:
http://ohjelmat.yle.fi/ulkolinja/etusivu


JUkkA

Historian merkittävin venäläinen löytyy tänä vuonna

Tietänette sen nation-building-pelin, jonka BBC käynnisti vuosia sitten ja jossa valittiin The Greatest Briton ever, historian huomattavain britti. Tittelin sai Sir Winston Churchill. Tätä mallia matkittiin sitten kymmenissä maissa ainakin Euroopassa, Suomea (Mannerheim) ja Romaniaa (Ştefan cel Mare, Stefan tai Tapani Suuri) myöten, ja Euroopan ulkopuolella ainakin Kanadassa (Tommy Douglas).

Nyt "tauti" on leviämässä Venäjälle. Mutta kuten usein olympiaurheilussa ja muussa kovassa kilpailussa, kiusaus vippaskonsteihin on suuri. Tällä viikolla Venäjällä on kohistu viidensadan suurhenkilön listasta ja etenkin henkilöistä esitetyistä luonnehdinnoista. Eivät kuulemma oikein vastaa sitä mitä suuri yleisö odottaisi. Tässä on valaa tekemättömän kääntäjän käännös lenta.ru-verkkolehden jutusta.

Sen verran asian julkistamisella oli vaikutusta, että kilpailun kotisivut katosivat. Ohessa on pari sellaista verkkosivua, joilla kilpailua esitellään, osin kriittisesti.

Обновлено 12.05.2008 в 20:44:39

Исторический проект телеканала "Россия" шокировал историков

Rossija-televisiokanavan historiallinen projekti šokeerasi historioitsijat

Radioasema Eho Moskvy kertoi 12.5.2008, että Rossija-televisiokanavan uusi projekti, Venäjän Nimi, jonka on tarkoitus nostaa esiin Venäjän historian merkittävin hahmo, sai vastaansa tiukkaa kritiikkiä ammattitutkijoiden taholta.

Projektin perusajatus on valita historian viidestäsadasta huomattavasta hahmosta yksi, josta tulee kansallinen symboli. Äänestykseen voivat osallistua netin käyttäjät, television katsojat ja radionkuuntelijat.

Huomattavien henkilöiden listan on projektin kotisivun mukaan koonnut televisiokanava Rossija yhdessä Venäjän tiedeakatemian Venäjän historian instituutin kanssa. Toisaalta Eho Moskvy kertoi samana päivänä, ettei instituutissa tiedetty tästä mitään. Instituutin varajohtajan Vladimir Lavrovin mukaan televisioyhtiöstä ei ole otettu heihin yhteyttä. Historioitsijat ovat suuresti huolestuneet aineiston toimittamisesta ja eri henkilöistä annetuista lyhyistä historiatiedoista.

Joistakin historian henkilöistä on annettu aivan odottamattomia luonnehdintoja, jotka usein paitsi vääristävät tosiasioita, asettavat myös näiden ansiot ja roolin Venäjän historiassa outoon valoon. Niinpä vuoden 1812 Isänmaallisen sodan sankaria ruhtinas Pjotr Ivanovitš Bagrationia on luonnehdittu ”kaukasialaisen kansallisuuden edustajaksi” ja ”poikkeukselliseksi sankariksi”.

Toisesta vuoden 1812 sotapäälliköstä Barclay de Tolly’sta sanotaan, että ”hänen altaan tapettiin jatkuvasti hevosia”. Tanskalainen Vitus Beringiä, joka purjehti Venäjän ja Alaskan välisen salmen läpi, ei kuvata ensisijaisesti merenkulkijana vaan ”venäläisenä patrioottina”.

Herzenistä kerrotaan ensisijaisesti, että hän oli ”lontoolainen erakko”. Historiallisen kuvauksen Moskova ja moskovalaiset kirjoittajaa Giljarovskia nimitetään ”ensimmäisen Moskovan elostelupaikkaoppaan kirjoittelijaksi”. Runoilija Zinaida Gippiuksen tärkein tunnusmerkki on se, että hän oli Dmitri Merežkovskin vaimo.

Maksim Gorkia nimitetään projektin kotisivulla ”ensimmäiseksi Neuvostoliiton myrskylinnuksi”. Komedian nimeltä Горе от ума [Viisauden haitta tai Haittaa järjestä] kirjoittaja Aleksandr Sergejevitš Gribojedovia kuvataan ”ihmelapseksi, ja valssisäveltäjäksi.” ”Hänet tapettiin vuonna 1829 Teheranin kapinan aikana.”

Projektin kirjoittajien ja historiatiedon kokoajien mukaan Dostojevski tunnetaan etupäässä siitä, että ”hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen, joka muutettiin nelivuotiseksi karkotukseksi”. Katariina Suuri puolestaan tunnetaan siitä, että hän rakensi Eremitaašin.

Kenraali Jermolov on ”Kaukasuksen alistaja”. Sergei Jesenin on ”runoilija, parantumaton huligaani”. Marsalkka Žukov on ”kulttikomentaja”. Richard Zorge on ”supervakooja”. Runoilija Antioh Kantemir on “moldovalainen pamu” eli paluumuuttaja. Aleksandr Fjodorovitš Kerenski on “poliitikko ja ihmisoikeusaktivisti”.

Faabelikirjailija Krylovia luonnehditaan ”Venäjän Lafontaineksi, joka kuoli mässäilyyn”. Kutuzovissa tärkeintä on se, että ”hän haavoittui silmään”, ja Aleksandr Danilovitš Menšikovissa se että hän ”syyllistyi eri tasoisten budjettien hyödyntämiseen”. Viimein [kansalaissodan komentajan Vasili Ivanovitš] Tšapajevin luonteenpiirre on olla ”lukuisien anekdoottien sankari”.

Tästä kirjavuudesta on tarkoitus kesäkuun 12. päivään, Venäjän päivään, mennessä karsia 50 suosituimman historiallisen henkilön lista. Sitten heistä valitaan 12 finalistia. Televisiossa käydään prime-time-väittelyjä teemalla Имя России. Venäjän nimeksi voisi valikoitua vaikkapa tsaari Aleksanteri III, sivumennen sanoen ”1800-luvun juopottelevin keisari”.

Новый проект телеканала "Россия" "Имя Россия", призванный выявить самую значимую фигуру российской истории, вызвал резкую критику со стороны профессиональных ученых, сообщает радиостанция "Эхо Москвы".
Идея проекта состоит в том, чтобы выбрать из 500 выдающихся исторических деятелей единственного, который и станет национальным символом. В голосовании смогут участвовать интернет-пользователи, телезрители и радиослушатели.
Список выдающихся лиц, как отмечается на сайте проекта, был составлен телеканалом "Россия" при участии Института российской истории Российской Академии наук (РАН). Между тем, как сообщает "Эхо Москвы", в институте об этом ничего не знают. По словам заместителя директора института Владимира Лаврова, с телеканала "Россия" к ним даже не обращались. Однако куда большую озабоченность историков вызывает сам факт подачи материала: краткие исторические справки о том или ином лице.
В ряде случаев историческим лицам даны самые неожиданные характеристики, зачастую искажающие не только факты, но и заслуги, а также значение этих деятелей для российской истории. Так, герой Отечественной войны 1812 года князь Петр Иванович Багратион охарактеризован не иначе как "лицо кавказской национальности" и "исключительный герой".
О другом полководце 1812 года Барклае-де-Толли прежде всего сказано, что "под ним неоднократно убивали коней". Датчанин Витус Беринг, переплывший Берингов пролив, охарактеризован прежде всего не как мореплаватель, а как "русский патриот".
О Герцене в первую очередь сообщается, что он был "лондонский затворник". Гиляровский, автор исторического очерка "Москва и москвичи", назван "автором первого путеводителя по злачным местам Москвы". Главным в характеристике поэта Зинаиды Гиппиус стало то, что она являлась женой Дмитрия Мережковского.
Максим Горький в проекте фигурирует как "первый советский буревестник". Автор комедии "Горе от ума" Александр Сергеевич Грибоедов охарактеризован следующим образом: "Вундеркинд. Автор вальсов. Убит в 1829 во время восстания в Тегеране".
Достоевский, по мнению авторов проекта и составителей исторической справки, известен в первую очередь тем, что был "приговорен к смертной казни, которую заменили 4-летней каторгой", а Екатерина Великая - тем, что "построила Эрмитаж".
Генерал Ермолов - "усмиритель Кавказа". Есенин - "поэт, неисправимый хулиган". Маршал Жуков - "культовый главнокомандующий". Рихард Зорге - "супер-шпион". Поэт Антиох Кантемир - "молдавский экспат". Александр Федорович Керенский - "политик-правозащитник".
Баснописец Крылов - "Русский Лафонтен. Умер от обжорства". Главное в Кутузове, по мнению составителей справки, это то, что он "был ранен в глаз". А в Александре Даниловиче Меньшикове - то, что он "обвинялся в "освоении бюджетов" разных уровней". И, наконец, характеристика Чапаева - "герой многочисленных анекдотов".
Из этого многообразия к 12 июня - Дню России - по итогам голосования будет составлен список из 50 наиболее популярных исторических деятелей. Затем из них выберут 12 финалистов. В ходе последующих теледебатов в прайм-тайм назовут "Имя России". Им может оказаться, например, Александр III, кстати - "самый пьющий русский император XIX века".

http://www.lenta.ru/news/2008/05/12/nameofrussia/_Printed.htm

http://www.echo.msk.ru/news/513797-echo.html

http://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%98%D0%BC%D1%8F_%D0%A0%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B8

Moskovan koulussa tänään perjantaina 02.05. klo 13.05 TV1:ssä

Huhtikuun alussa Kanerva/Stubb-reality tv-lähetyksen jalkoihin jäänyt tv-dokumentti Moskovan koulussa, esitetään tänään, 2. toukokuuta.
Dokumentista tarkemmin tässä.