4.3.2011

TV1 sunnuntaina 06.03.2011 klo 13.30: tv-dokumentti Kuvia Gorbatshovista

Reijo Nikkilä Gorbatshovin opettajia haastattelemassa syyskuussa 1989 Privolnojen kylässä. Polaroid-kuva Anneli Pallas.
Gorbatshovin luokkatovereita Privolnojen kylänraitilla syyskuussa 1989. Kuva Reijo Nikkilä.

TV1 sunnuntaina 6.3. klo 13.30
Kuvia Gorbatshovista, TV1, 1989, 30'03". Ohjaus Reijo Nikkilä, kuvaus Vladimir Gusev, äänitys Boris Veliulov, leikkaus Asta Pylkkänen, kuvaussihteeri Anneli Pallas.

Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov täytti keskiviikkona 2. maaliskuuta 80 vuotta.

Gorbatshov oli vallassa vain vajaat kuusi vuotta, mutta hän ehti tuossa ajassa yhdessä kannattajiensa kanssa viedä omaa maataan kohti demokratiaa, vapauttaa Itä-Euroopan valtiot Neuvostoliiton herruudesta sekä tehdä lopun vuosikymmeniä kestäneestä kylmästä sodasta Yhdysvaltojen kanssa.

Vuonna 1989 Gorbatshov kävi myös Suomessa. Vierailun alla Yleisradion entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä teki dokumenttielokuvan neuvostojohtajan varhaisvuosista, koulu- ja opiskeluajoista.

Lapsuuden ystävät, opettajat sekä opiskelutoverit kertovat, miten Mihail Gorbatshovista kasvoi yksi aikamme merkittävimmistä valtiomiehistä.

Mihail Gorbatshov toimi viimeisenä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä 1985–1991 ja Neuvostoliiton presidenttinä vuosina 1988–1991.

-----

RN 04.03.2011
Loppukesästä 1989 sain tietää, että perestroikan isä Mihail Gorbatshov oli tulossa saman vuoden lokakuussa viralliselle vierailulle Suomeen. Ehdotin uudelle toimitukselleni tv-dokumenttia hänestä.
Sellaista ei ollut vielä kukaan tehnyt, eikä Gorbatshov minullekaan lupaa antanut. Kehittelimme NL:n yleisradioyhtiön Gosteleradion yhteystoimittajan Natalia Shpankon kanssa idean dokumentista Gorbatshov ilman Gorbatshovia. Siihen saimme Gorbatshovinkin suostumuksen. Lupia pyydellessä sovittiin myös, että dokumentti esitettäisiin syksyllä myös Neuvostoliiton televisiossa.
Vaikka elettiin perestroikan huippuhetkiä, kuvaaminen valtion ja puolueen päämiehen lähipiirissä oli vielä outoa.
Kuvausten edellytyksenä oli, että sen kuvasi Gosteleradion ryhmä.
Kuvasimme Gorbatshovin synnyinkylässä hänen luokkatovereitaan ja opettajiaan sekä hautausmaata, jossa oli hänen isänsä hauta sekä sankarihauta kymmenine Gorvatshovineen.
Gorbatshovin syntymäkotiin, jossa hänen iäkäs ja sairas äitinsä vielä asui, emme kuitenkaan puolittaisista lupauksista huolimatta päässeet. Äidin kunto ei sitä sallinut. Dokumenttiin sain Moskovassa pienen pätkän joskus aiemmin kuvattua äidin puhetta.
Läheisessä Stavropolissa kuvasimme sankarimme myöhempiin vaiheisiin liittyviä kohteita ja ihmisiä.
Moskovassa saimme kokoon iloisen joukon silloin alle kuusikymppisiä Gorbatshovin kurssitovereita. Vaikuttavin heistä oli Moskovan yliopiston oikeustieteellisen laitoksen naispuolinen professori. Minun annettiin ymmärtää, että hän oli Gorbatshovin ensimmäinen tyttöystävä. Moskovalaisen älymystöperheen tytär kuljetti niin kuin hän sanoi Mishaa museoissa, teattereissa ja konserteissa.
Kaikki haastattelemani ihmiset muistelivat Mishaa/Mihailia/Mihail Sergejevitshiä lämmöllä ilman minkäänlaista paatosta.
Ehkä kaikkein kiinnostavin haastateltava oli tshekki Zdeněk Mlynář. Hän asui Gorbatshovin kanssa samassa huoneessa asuntolassa Moskovassa opiskeluaikana. He olivat niin läheisiä, että tshekki toimi Gorbatshovien häissä tamadana, hääpöydän päämiehenä, maljapuheiden jakajana.
Kävimme Pariisista tulleen Moskovan-kirjeenvaihtajakauteni kuvaajan Cristian Valdesin kanssa tekemässä Mlynářin haastattelun Wienissä. Hän oli emigroitunut Itävaltaan pian Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen.
Mlynář tunnusti, että he olivat Gorbatshovin kanssa opiskellessaan stalinisteja ja pohtivat Stalinin kuoltua yhdessä kovasti sosialismin kohtaloa.
60-luvulla Mlynářista tuli yksi keskeisistä "ihmiskasvoisen sosialismin", Prahan kevään ideologian kehittelijöistä.
Haastattelussa hän kertoi käyneensä 60-luvulla tapaamassa kurssitoveriaan eteläisessä Stavropolissa, jossa Gorbatshov oli tuolloin jo kiivennyt korkealle puoluehierarkiassa.
Vanhat ystävykset keskustelivat yömyöhään.
Mlynář lähetti mukanani Helsingin kautta Gorbatshoville terveisiä, jotka välitinkin Natalia Shpankon kautta. Myöhemmin syksyllä Mlynář matkusti Gorbatshovin kutsusta Moskovaan. Miehet jatkoivat siitä mihin jäivät viimeksi tavatessaan neljännesvuosisata aiemmin.

Meillä lyhyt tv-dokumenttini esitettiin juuri Gorbatshovin Suomen-vierailun aattona, mutta Neuvostoliitossa sitä ei esitetty koskaan.
Sain kuulla, että Raisa ei erityisemmin pitänyt kohdasta, jossa keskikoulun opettajat kertoivat Mishalla olleen heiloja sielläsuntäällä...
Venäjän televisio RTR näytti Kuvia Gorbatshovista muistaakseni 1992 osana neljän tv-dokumenttini retrospektiiviä. Vähän sen jälkeen olin Moskovassa Dom kinossa pienimuotoisessa seminaarissa saman pöydän ääressä Gorbatshovien kanssa. Väliajalla menin sanomaan Raisalle, että minä olen se suomalainen, joka teki sen dokumenttielokuvan..
- Ai tekö, se elokuva kuuluu meidän perhekalleuksiimme, Misha tässä on suomalainen ...

Niin vaatimaton kuin dokkarini onkin, oli se jonkin aikaa ainoa Gorbatshov-dokumentti, ja sitä esitettiin useiden maiden (muistan ainakin Espanjan ja Japanin) televisioissa neuvostojohtajan vierailujen alla.

Tänään uudelleen katsottuna dokkari on kohteelleen kovin myötäkarvainen, mutta ei minua hävetä yhtään.

1 kommentti:

Pirjo kirjoitti...

Hei Reijo, mielenkiintoinen kertomus, täytyy katsoa dokumenttisi! Kiitos.
Pirjo Aaltonen