Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pietari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pietari. Näytä kaikki tekstit

10.10.2013

Pelaa & selviydy

Ville Ropponen

Nopanheitto voi viedä poliisin, natsien tai Federaation siirtolaiskeskuksen kynsiin. Nuoren pietarilaistaiteilijan lautapeli johdattaa Venäjällä elävien siirtolaisten rankkaan arkeen. 

Heitän noppaa, saan tulokseksi kakkosen. 

Siirryn lentokentältä venäläiseen kaupunkiin. Rekisteröin passini kaverin osoitteeseen. Heitän taas ja onnistun saamaan työluvan. Jo ennen saapumista olen harjoitellut venäjää. Rajalla täytin migraatiokortin.

Muut pelaajat ihmettelevät etenemistäni: löydän työtä ilman välimiestä, vaikka työaika onkin 15 tuntia päivässä ja palkka mitätön.

Mutta edistyminen ei takaa mitään.

Seuraavat nopanheitot voivat viedä minut poliisin tai Federaation Siirtolaiskeskuksen kynsiin. Ehkä työlupani mitätöidään ja päädyn orjatyöhön? Ehkä minut karkotetaan? Maksan lahjuksia, mutta ei se aina riitä.

Kyseessä on siirtotyöläisen kokemuksia jäljittelevä lautapeli Russia, The Land of Opportunity. Vuonna 1982 syntynyt pietarilaistaiteilija Olga Žitlina suunnitteli pelin taideryhmä Što delatin pyynnöstä ryhmän julkaiseman lehden nykyajan orjuutta ruotivaan teemanumeroon. Kyseinen lehti ilmestyi syksyllä 2011.

Yhdysvaltain jälkeen Venäjälle tulee eniten työperäisiä siirtolaisia maailmassa. Peli keskittyy Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista saapuvien kohtaloihin. Kyse on yhteensä miljoonista ihmisistä.

Žitlinan mukaan ylivoimainen enemmistö siirtolaisista saapuu Uzbekistanista, Tadžikistanista ja Kirgisiasta.

Venäjällä puhutaan usein ”laittomista siirtolaisista”, mutta laittomuudesta ei ole kyse: Venäjän ja useiden entisten neuvostotasavaltojen eli niin sanottujen lähiulkomaiden välillä solmittu viisumivapaus takaa laillisen matkustamisen Venäjälle.

Ongelma on se, ettei siirtolaisten oikeuksia kunnioiteta. Työlupia on vaikea saada, lupien rekisteröinti on hankalaa ja poliisi voi takavarikoida siirtotyöläisen passin. Tulijat ovat myös alttiita hyväksikäytölle ja huijauksille. Palkkoja, työehtoja ja turvallisuusmääräyksiä poljetaan, ja työläisiä kohdellaan usein huonosti.

Lautapeli jatkuu.
 
Joudun uusnatsien pieksemäksi. He vievät työlupani, ja hankin väärennetyn luvan. Poliisi pidättää minut ja hakkaa. Rahaa menee taas lahjuksiin. Luita on murtunut ja pitäisi saada lääkärihoitoa, mutta hyvä kun saa edes syötävää ja majapaikan.

Edessä on kivinen tie siihen, että ansaitsisin riittävästi ja voisin palata kotimaahani mukana toimeentuloa perheelleni.

Apua ei ole helppoa löytää. Muutaman ihmisoikeusjärjestön lisäksi siirtotyöläiset voivat odottaa tukea vain maanmiestensä yhteisöistä. Lähiulkomaiden siirtolaisista vain pieni osa asettuu Venäjälle pysyvästi. Valtaosa ainoastaan työskentelee maassa, usein vuosikausia, ja palaa välillä kotiin.

”Lähiulkomailta tulevien siirtolaisten tilanne on aivan erilainen kuin kauempaa, Kiinasta, Intiasta tai Iranista, tulevien siirtolaisten, joiden on vaikeaa edes päästä Venäjälle. Kauempaa tulevien siirtolaisten kokemukset ansaitsisivat oman pelinsä”, Žitlina pohtii.

Žitlina otti peliä suunnitellessaan yhteyttä kansalaisjärjestö Memorialin Andrei Jakimenkoon. Heidän lisäkseen lautapelin toteuttamisesta vastasivat taiteilijat Tatjana Aleksandrova, Nadežda Voskresenskaja ja David Ter-Oganjan. Aktivisti Thomas Campbell käänsi pelin englanniksi.

Žitlina on ennenkin käsitellyt samoja kysymyksiä, esimerkiksi vuonna 2011 toteutetussa katuspektaakkelissa Suvaitsevaisin piha Pietarissa. Siinä pyrittiin samaan aikaan kohtaamisia tavallisten pietarilaisten ja siirtotyöläisten kesken, sekä lisäämään paikallisten tietoutta siirtolaisten asemasta. Žitlinan mukaan paikallinen iäkäs rouva kiinnostui projektin myötä teemasta, koska oli itse joutunut toisen maailmansodan aikana pakolaisena Uzbekistaniin.

Performanssissa Salaliitto Žitlina taas järjesti muodikkaan pietarilaisen luovan luokan edustajille ja siirtotyöläisille mahdollisuuden vaihtaa vaatteita päittäin päivittäin. Performanssilla haluttiin rikkoa ulkoasuun perustuvia stereotypioita. Se myös havainnollisti, miten siirtotyöläisen näköisiin ihmisiin suhtaudutaan Pietarissa.

Venäläismedia on ollut kiinnostunut siirtolaispelistä. Muutosta valtion tai yritysten politiikassa ei ole näkynyt.

”Venäjän kasvava talous on riippuvainen halpatyövoimasta. Suuryhtiöt ja valtio ovatkin vain harvoin kiinnostuneita parantaman siirtotyöläisten asemaa”, Žitlina täräyttää.

”Nykytilanne avaa lähes rajattomat mahdollisuudet työvoiman riistoon, jopa täyteen orjuuteen.”

Englanninkielisen pelin voi ladata sivulta www.olgajitlina.net.
 
_______________

Taidetta, teoriaa ja aktivismia

Vapunpäivänä aurinko hohkaa Pietarissa kuin tropiikissa.
Opposition mielenosoitus pysäyttää keskustan liikenteen. Vasemmisto- ja oikeisto-oppositio marssivat omissa kulkueissaan.

Mihin riennät, Venäjä?

Eri poliittiset ryhmittyvät erottuvat, samoin vihreä liike ja seksuaalivähemmistöjen blokki. Siirtotyöläisten oikeuksien puolustajia ei kuitenkaan näy.

Marssijoita on muutamia tuhansia, ja tunnelma vaisuhko. Ämyreihin karjaistut iskulauseet jaksavat harvoin irrottaa kulkueesta raikuvia huutoja. Pääkatu Nevski prospektin molemmin puolin seisoo kahden metrin välein poliiseja ja sotilaita. Virkavaltaa on läsnä yhtä paljon kuin mielenosoittajia.

”Venäjän oppositio on nyt aika hajallaan”, harmittelee Thomas Campbell, yksi Što delat ("Mitä on tehtävä") -lehden kantavia voimia.

Perestroikan vuosista alkaen Venäjällä hengannut amerikkalaissyntyinen aktivisti vastaa kaksikielisen lehden englanninkielisestä materiaalista.

Campbellin mukaan Putinin uudelleen valinnan jälkeen kontrolli on Venäjällä tiukentunut. Aktivisteja ja kansalaisjärjestöjä painostetaan jatkuvilla oikeusjutuilla. Pitäisi tapahtua jotain mullistavaa, jotta poliittinen tilanne paranisi.

Vuonna 2003 perustettu taideryhmä Što delat pyrkii yhä haastamaan valtavirran. Taiteen, poliittisen teorian ja aktivismin risteyttävä ryhmä yhdistää vasemmistolaisia kirjailijoita, taiteilijoita, filosofeja ja aktivisteja sosiologi Boris Kagalitskista runoilija Aleksander Skidaniin. Se toimii Pietarissa, Moskovassa ja Nižni-Novgorodissa.

Tarkoituksena on määrittää uudelleen työn ja pääoman suhdetta, pohtia yhteiskuntaluokkia nykymaailmassa ja vastustaa kaikenlaista riistoa, sanotaan ryhmän julkilausumassa. Myös feminismi, sukupuolten yhdenvertaisuus ja homofobian vastustaminen ovat keskeisiä arvoja. Suuri paino annetaan 1900-luvun taiteen avantgardistisille suuntauksille ja niiden kehittämiselle.

www.chtodelat.org

Artikkeli on julkaistu myös Voima-lehdessä 6/2013.

12.11.2012

Uusia pietarilaisdokumentteja DOKKLUB:illa/Новые документальные фильмы из Санкт-Петербурга

Maanantaina 12.11.2012 klo 18-20.
Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa, Nordenskiöldink 1, 3 krs. Kinosali.
Vapaa pääsy!
Tervetuloa!

В понедельник 12.11.2012,в 18 часов
В Доме науки и культуры РФ
Вход бесплатный
Добро пожаловать!

Показ трех новых док.фильмов Санкт-Петербургской студии документальных фильмов.
После показа фильмов встреча с руководителем студии Алексеем Тельновым (он и продюсер всех трех фильмов) и с начальником отдела внешних связей студии Анастасией Лобановой (она и директор картины "Волосы")


Kolme nuoren polven dokumentaristia Pietarista,
Anna Dranitsyna, Maksim Jakubson ja Mihail Zheleznikov.
Pietarin pihoja, parturikampaajan värikkäitä keskusteluja asiakkaidensa kanssa, pietarilainen runoilija Roald Mandelstam aikalaisensa, taiteilijaystävänsä Isaak Shvartsin muistelemana.

Joulukuussa 80-vuotista taivaltaan juhlivan maineikkaan
Pietarin dokumenttistudion väkeä keskustelemassa Dokklubilla elokuvapaketin jälkeen.

Tapaamme studion johtajan Aleksei Telnovin, joka on myös tuottanut kaikki nyt nähtävät kolme dokumenttia sekä Hiukset-elokuvan tuotantopäällikön Anastasija Lobanovan, joka on myös studion kansainvälisen osaston johtaja.

Elokuvien ohjaajista kukaan eivalitettavasti pääse paikalle. Zheleznikov on kuvauksissa Venäjällä, Jakubson Lontoossa ja Dranitsyna valmistautuu synnytykseen.

Kaikissa elokuvissa on englanninkielinen tekstitys.

1)
Волосы,/Hiukset
2012, 32 мин.,

Автор сценария и режиссер/Käsikirjoitus ja ohjaus -
Анна Драницына/Anna Dranitsyna
Klikkaa kuvat suuremmiksi!


Оператор - Юрий Гауцель
Звукорежиссёр - Алексей Антонов
Монтаж и цветокоррекция - Юрий Гауцель
Композитор - Александр Зарипов
Редактор - Жанна Романова
Директор картины - Анастасия Лобанова
Продюсер - Алексей Тельнов

Синопсис
Парикмахерская - это не только место, куда приходят подстричься. Для многих людей это ещё и единственный способ излить душу. Парикмахеру можно открыть всё. Он сострижет твои волосы и выбросит их вместе с лишними печалями.

Hair
2012 32 min. english subtitles
Director: Anna Dranitsyna
Screenplay by Anna Dranitsyna
Director of photography - Yuriy Gautsel
Sound by Aleksey Antonov
Editing and color correction by Yuriy Gautsel
Music by Aleksandr Zaripov
Editor-in-chief - Zhanna Romanova
Production manager - Anastasia Lobanova
Producer - Aleksey Telnov

Synopsis
Hairdressing isn't only the place where we go to have our hair cut. For many people it is also the only way of releasing. You can share all worries with your hairdresser. She will cut your hair and throw it away together with unwanted troubles.

2)
Продавец лимонов/Sitruunakauppias
2012 26 мин.

Автор сценария и режиссер/Käsikirjoitus ja ohjaus:
Максим Якубсон/Maksim Jakubson


Оператор - Михаил Кац
Звукорежиссер - Егор Кайрон
Монтаж - Светлана Печеных
Сведение звука - Сергей Соколов
Ассистент режиссера - Андрей Кузнецов
Консультант - Любовь Гуревич
Редактор - Жанна Романова
Директор картины - Виктория Рубан
Продюсер - Алексей Тельнов

Синопсис
В послевоенном Ленинграде жил поэт Роальд Мандельштам. Он с детства был болен костным туберкулезом, редко выходил из дома, и знал, что проживет недолго. Его гостями были композитор Исаак Шварц и художники, вошедшие в историю искусств, как «Арефьевский круг», или «Орден нищенствующих живописцев».

Спустя 50 лет на стене той комнаты в коммунальной квартире под обоями обнаружилась фреска «Лучники», написанная одним из его друзей...

Lemon seller
2012 , 26 min. english subtitles
Director: Maksim Yakubson
Photography - Mikhail Kats
Sound director - Egor Kayron
Editing - Svetlana Pechenyh
Sound editor - Sergey Sokolov
Director's assistant - Andrey Kuznetsov
Consultant - Lyubov Gurevich
Editor-in-chief - Zhanna Romanova
Production manager - Victoria Ruban
Producer - Alexey Telnov

Synopsis
Poet Roald Mandelstam lived in post-war Leningrad. From his childhood he suffered from tuberculosis of bone, stayed indoors and knew that his life won't be long. Among his guest was composer Isaak Shvarts and artists known as "Arefyev circle' or 'Order of begging artists'.

50 years later fresco "Archers" painted by one of his friends was found out underneath a wallpaper in the room at a communal flat...


3)
Маттиола пахнет духами
2011, 20 мин.
Режиссер/Ohjaus:
Михаил Железников/Mihail Zheleznikov


Оператор - Антон Дроздов
Композитор - Денис Сладкевич
Звукорежиссер - Александр Дударев
Ассистент режиссера - Солмаз Гусейнова
Ассистент оператора - Артём Казаков
Редактор - Жанна Романова
Директор фильма - Виктория Рубан
Продюсер - Алексей Тельнов

Синопсис
Сколько я себя помню, меня всегда тянуло заглянуть в каждый питерский двор.
Тихая и странная жизнь «внутреннего пространства» Петербурга, звучащие за кадром истории из жизни городских обитателей...
Этот фильм - короткий этюд на тему «Портрет моего города».


Matthiola (leukoija) tuoksuu hajuvedeltä
2011, 20 min. english subtitles
Ohjaaja: Mihail Zheleznikov
Kuvaaja: Anton Drozdov
Säveltäjä: Denis Sladkevitsh
Äänitys: Aleksandr Dudarev
Apulaisohjaaja: Solmaz Guseinova
Kuvausassistentti: Artjom Kazakov
Vastaava toimittaja: Zhanna Romanova
Tuotantopäällikkö: Viktoria Ruban
Tuottaja: Aleksei Telnov

Synopsis
Niin kauan kuin muistan, olen aina halunnut kurkistaa Pietarin jokaiseen pihaan.
Pietarin "sisätilan" hiljainen ja outo elämä, kuvien takaa kuuluvat kaupungin asukkien elämäntarinat...
Tämä elokuva on lyhyt etydi teemasta "Kaupunkini muotokuva".

30.10.2012

Anna Ahmatova Fontankan talossa - valokuvanäyttelylle jatkoaika.


Anne Hämäläinen ja Sanni Seppo.
Valokuvanäyttely Anna Ahmatova Fontankan talossa.
PickMe-galleria, Iso Roobertinkatu 48.

HUOM! Yleisön pyynnöstä näyttelyaika pidennetty
15.11. saakka.
Tekijät ovat vuorotellen paikalla viikonloppuisin.

avoinna ma-pe 10-17. la-su 12-16.


Klikkaa kuvat suuremmiksi!








5.12.2011

Venäjän Duuman vaalit 2011

Gazeta.ru:n grafiikka vaaleista.
Yhtenäisen Venäjän suurin kannatus Tshetsheniassa ja Mordvassa, pienin Jaroslavlissa. Seitsemän prosentin äänikynnyksen alle selvästi jääneen Jablokon kannatus enimmillään Pietarissa.

26.12.2010

Vuonna siis kaskytviis, tänä päivänä

Pieni palanen historiaa toisen joulupäivän kunniaksi sallittakoon.

Uuden ajanlaskun mukaan 26. joulukuuta vuonna 1825 Pietarissa tapahtui. Armeijan upseeriston edistyksellisen joukon keskuudessa heräsi ajatus tehdä kapina aikansa elänyttä tsaarinvaltaa vastaan. Pääasiassa nuorista upseereista koostunut joukko alkoi vuonna 1823 valmistella vallankaappausta, jonka olisi pitänyt toteutua kesällä 1826. Kuitenkin tsaari Aleksanteri I sattui kuolemaan marraskuussa 1825, jolloin nämä tsaarinvallan viholliset päättivät, kuten suunnitelmataloudessa myöhemmin sanottiin, täyttää normin etuajassa.

He olivat perustaneet seuran nimeltä Severnoje Obštšestvo, Pohjoinen/Pohjoisen seura, ja he päättivät julkistaa ohjelmansa vaatimukset samana päivänä kun uusi tsaari Nikolai I vannoisi valansa.

Niinpä joulukuun 14. päivänä vanhaa lukua eli siis tänään Pietarin Senaatinaukiolle kokoontui noin 3000 kapinamielistä. Nikolai oli saanut tietää juonesta - mikä todistaa, että ohrana toimi jo ennen kuin Nikolai oli sitä perustanutkaan - ja vannoikin valan senaatille ennen aikojaan. Hallitus komensi joukkonsa aukiolle, ja kapinallisten esiintyminen tukahdutettiin.

Nämä kapinalliset tultiin sitten tuntemaan nimellä dekabristit, joulukuun miehet. Jos alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut kesällä 1826, he olisivat ehkä saaneet nimekseen kesä-, heinä- tai elokuun miehet, junisty, julisty tai avgustintsy.

Oikeuteen vietiin yli 500 ihmistä, joista 289 tuomittiin syyllisiksi. Viisi tapahtuman johtajaa (Rylejev, Pestel', Kahovski, Bestužev-Rjumin ja Muranjov-Apostol) hirtettiin. Jotain 120 ihmistä karkotettiin Siperiaan.

Muistan, kun vuonna 1980 harrastin venäjän kielen opintoja ja tapahtuneesta tuli kuluneeksi 175 vuotta, kuinka neuvostovalta teki näistä hirtetyistä ja muutamasta muusta pääjehusta kansallissankareita. Yritin kysyä joiltakin, että eikös kuitenkin ollut kyse tsaarin armeijan aatelissyntyisistä upseereista, mutta tähän puoleen asiasta ei kukaan neukkuhistoriaan "hirttäytynyt" oikein halunnut vastata.

Hiljattain huomasin, että se aukio, joka tuolloin tunnettiin Senaatinaukiona (se sijaitsee amiraliteetista Nevan vartta alaspäin, ja sen alueella seisoo Vaskiratsastajapatsas) ja jonka nimi oli neuvostoajan alkuvuosina muutettu Dekabristien aukioksi, onkin saanut takaisin tämän vanhan nimensä.

Tai mikä on itse asiassa vanha nimi? Mikä on alkuperäinen nimi? Ihan aluksi eli vuosina 1738-1763 se on ollut nimeltään Iisakin aukio, Isaakievskaja Ploštšad', ja sitten jossakin välissä myös Pietarin aukio, Petrovskaja ploštšad'. Mutta suon mieluusti Pietari-historioitsijoille näiden paikannimien järjestykseen laittamisen. Paikannimethän ovat mitä suurimmassa määrin poliittisten valintojen tulosta. Eläköön politiikka, Venäjälläkin!

12.12.2010

Pikajunalla Pietariin perustuslain päivänä

Suomessa kerrotaan tänään, että Suomen valtion omistama VR Group (kotoisasti VR Yhtymä) laittaa liikkeelle Allegro-erikoisjunan kohti Pietaria. Matkustajina on ainoastaan kutsuvieraita, joiden joukossa peräti tasavallan presidentti Tarja Halonen. Venäjällä puolestaan kerrotaan, että Venäjän federaation rautatieyhtiö RŽD käynnistää liikenteen "ranskalaisella" Allegro-junalla huomenna.

Tarkkasilmäinen ei ole voinut olla huomaamatta, että kyseessähän on jo melko vanha tuttu, italialainen pendolino, joka näyttää maalatun eriväriseksi, ikään kuin naamioitaisiin italiaanon huonoa mainetta. Ja liikennöinnin takana ovat suomalainen ja venäläinen rautatieyhtiö yhteisvoimin.

Kutsuvierasjunan matkan alkaessa Helsingissä vallitsi hyytävä, mieletön (lue iltapäivälehdistä) kymmenen asteen pakkanen. Toivottavasti ovet saatiin kiinni. Kunpa junan muut käyttöjärjestelmät toimisivat. Ja kunpa radan turvalaitteet pysyisivät päällä niin kauan kuin Allegro on päässyt Vainikkalaan. Jos eivät pysy, niin huippunopeus 220 km/h joudutaan pudottamaan 35 kilometriin tunnissa, mikä olisi tietysti vähän noloa.

*

Varmasti dosentti, yliopistonlehtori Arto Luukkanen on tykönään huomannut, miten tämä juhlajunan käyttöönotto sisältää tietyn "uussuomettumisen" piirteen: junahan määrättiin lähtemään liikkeelle Venäjän perustuslain päivänä, joka on valtiollinen juhlapäivä, siis punainen päivä kalenterissa. Ja koska se osuu viikonvaihteeseen, sitä seuraava arkipäivä vietetään vapaapäivänä. Oletan Arton sanovan, että tulipalo on väärin sammutettu, juhlajunan lähtöpäivän olisi pitänyt olla tavallinen sunnuntaipäivä, ei Venäjän valtiollinen juhlapäivä.

Toisaalta, mikäs siinä: Venäjän vuonna 1993 säädetyn perustuslain toinen lukuhan sisältää kattavan luettelon ihmis- ja kansalaisoikeuksia ja -vapauksia, peräti 47 pykälää. Näin kattavaa listaa saa hakea eri valtioiden perustuslaeista, enimmäkseen turhaan.

Venäjän perustuslain 27 pykälä säätää, että jokainen, joka oleskelee laillisesti Venäjän federaation alueella, on oikeus liikkua vapaasti samoin kuin oikeus valita oleskelu- ja asuinpaikkansa.

Käytännössä asiaan tulee tietysti pieniä lisäehtoja. Matkalipun ostaminen ei onnistu ilman passia, kotimaan- tai ulkomaansellaista. Matkailijan pitää rekisteröityä sisäasiainministeriölle majataloissa. Ulkomaalaisilta vaaditaan minipieni migratsionnaja karta kahtena kappaleena, Venäjän kansalaisilta udellaan toisia asioita, mutta paljon. Moskovaan ja Pietariin vaaditaan erityinen propusk, oleskelulupa, jota ei myönnetä, ellei hakijalla ole tiedossa työpaikka kaupungissa. Jos ihonväri on keskimääräistä vähänkin tummempi tai silmät vinommat, tarkastuksia tehdään kaikissa mahdollisissa paikoissa ja niiden välillä. Ja niin edelleen.

Silti Venäjä on oikeusvaltio omalla tavallaan. Saman 27 pykälän toinen momentti takaa kaikille vapauden matkustaa pois Venäjältä ja palata sinne takaisin. Erityisen mielenkiintoinen on perustuslain 29 pykälän toimeenpanopuoli. Se takaa ajattelun- ja sananvapauden ja joukkotiedotuksen vapauden. Nykyinen tulkinta näyttää olevan se, että ajatella ja puhua ja kirjoittaa saa vapaasti, kunhan ei ajattele ääneen, kunhan puhuu vain kotona keittiönpöydän ääressä (kun edessä on богатый стол, runsas pöytätarjoilu) ja kunhan pitää kirjoituksensa pöytälaatikossa. Paljon on siis Venäjällä tehtävää edessä ennen kuin siitä tulee täydellinen. Samaa voi tietysti sanoa Suomestakin, mutta ei sekoiteta sitä tähän.

Toisaalta Venäjän perustuslaki takaa valtion turvan muun muassa äitiydelle, lapsuudelle ja perheelle. Neljä vuotta sitten alettiin osana ns. kansallisia ohjelmia maksaa lapsilisää. Oikeus asuntoon ja opetukseen taataan myös perustuslaissa aivan kuten edeltäjävaltiokin ne takasi.

Seitsemäs luku säätää, että oikeuslaitoksen tuomarit ovat riippumattomia. Ketään ei voi tuomita rikoksesta muutoin kuin rikoslainsäädännön mukaisesti.

*

Mutta takaisin Allegroon. Pietarin-matkailu kallistuu roimasti. Yhdensuuntainen junalippu toisessa luokassa Helsingistä Pietariin maksaa peräti 84 euroa. Luulen, että Savonlinja kasvattaa suosiotaan kuljettamalla matkustajan samalla reitillä 39 euroa. Venäläisbussit, joiden kyytiin voi nousta Tennispalatsin liepeillä, kuljettavat puolella hinnalla tästä. Jos ei hirmuista kiirettä ole, valitsisin itse bussin.

Ensi kesänä nopeita junia tulee kaksi lisää. Suosittelisin silloin seuraavaa: aamukuudelta lähtö Helsingistä Pietariin, siellä vaihto Moskovaan menevään Sapsaniin ja Moskovassa edelleen Nižni-Novgorodin Sapsaniin. Perille Nižni-Novgorodiin tullaan samana päivänä puoli kahdentoista maissa. Edellyttäen, että Allegro ja radan turvalaitteet toimivat. Sapsanit kyllä näkyvät toimineen luotettavasti.

26.11.2010

Joulujarmarkassa Jelena Demidova, Alina Rudnitskaja ja Gunilla Bresky/Женское док. кино на Рождественской ярмарке в Хельсинки

Klikkaa kuvat suuremmiksi!

Photo by Elena Demidova.

Lauantaina ja sunnuntaina 27-28.11.2010 pidettävillä Suomi-Venäjä-seuran joulumarkkinoilla, Joulujarmarkassa näytetään kolmen naisen dokumenttielokuvia.


Lauantaina klo 16.30 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen Kinosalissa esitetään moskovalaisen Jelena Demidovan tuore dokumentti Kljukvennyi ostrov/Cranberry Island/Karpalosaari, jonka kesto on 65 minuuttia. 46-vuotias Demidova on Suomessa pari kertaa vierailleen tunnetun dokumenttiohjaajan Marina Razbezhkinan oppilas.
Demidova on paitsi käsikirjoittanut ja ohjannut, myös kuvannut ja leikannut elokuvansa itse.
Elokuvaesityksen yhteydessä on tarkoitus myös haastatella skypella ohjaajaa.
Elokuvassa on englanninkielinen tekstitys.

Tässä ohjaajan kirjoittama lyhyt kuvaus dokumentista venäjäksi ja englanniksi:

Это история про русского Мюнхгаузена, который у себя во дворе строит ветряной двигатель и поднимает ульи с пчелами на крышу, потому что в природе они живут в дуплах деревьев. Жена то спорит, то соглашает...ся, занимается детьми и хозяйством и уверяет, что живет в раю. А иногда она играет на пианино - с закрытыми глазами. Деревня вокруг стоит пустая – почти все жители разъехались в города или умерли – наши герои живут как на острове. А дети чистят канализацию, учат английский и немецкий и на наших глазах взрослеют…


This is a story about a Russian Munchausen who
builds a wind turbine in his yard and puts his beehives on the roof because
wild bees live in tree hollows. His wife sometimes argues, sometimes agrees
with him, takes care of the children and the household, and claims that she
lives in paradise. Sometimes she plays the piano with her eyes closed. The
village around them is empty almost every resident left for the city or died so
our characters live as if on an island. Their children clean the sewer system,
learn English and German, and grow older before our very eyes.

About Elena Demidova and her films:
Elena Demidova was born in 1964. She graduated from MSTU n.a. N.E. Bauman in 1987. Director’s education: “Internews”, educational project “Real
Time” (workshop of M.A.Razbejkina, 2006). Now she is working as a director in different documentary films and projects.

Live water
, 2006 - grand prize of International festival of television programs and films The Golden Drum, of Khanty-Mansiysk, Russia, September, 2006
Holly Week, 2006. Prize of Pol Hlebnikovs Fond
Ark, 2007 prize of Film Festival KINOTEATR.DOC, February 2007, Russia. "Message To Man" International Documentary, Short and Animated Films Festival, June 2008, St. Petersburg, in competition. Prize of Almaty International Festival Shakens stars, September 2007, Kazahstan.
The multiplication table, 2007 3rd prize of Short Film Competition "All human beings are free and equal", was organised Goethe-Institute and Future and Remembrance Fund, September 2007. KINOTEATR.DOC Film Festival, 2008, Russia, in competition. Human Rights Documentary Films Days, Kiev, Ukraine, 2008, in competition, diplom, International documentary film festival Flahertiana, in competition.
Its time to go home, 2008 - The international festival of films about human rights Stalker, Moscow, 2008, official program. XVIII International Zolotoy Vityaz Film forum, Lipeck, Rossia, 2009, diplom, Internacional filmfestival war cinema n.a. Ozerov, Russia, 2009, diplom
Mohicans, 2008, 39 min - Internacional film festival "Saratov sufferings", Saratov, Russia, 2009, in competition, Special prize, Human Rights Documentary Films Days, Kiev, Ukraine, 2010, in competition
Cranberry Island, 2010, 65 min. "Message To Man" International Documentary, Short and Animated Films Festival, 2010, St. Petersburg, Special Prize, Open Film Festival of CIS countries, Latvia, Lithuania, Estonia "Kinoshock”, 2010, Anapa, in competition, diplom.



Sunnuntaina klo 13 esitetään Suomessa jo tunnettujen dokumentaristien töitä. Ensin pietarilaisen Alina Rudnitskajan puolituntinen dokumentti Tselui menja kreptše/Besame mucho ja sitten luulajalaisen Gunilla Breskyn tunnin pituinen Natthäxorna/Night Witches/Nochnye vedmy/Yön noidat .
Kummankin elokuvan esityskieli on venäjä, ja niissä on englanninkielinen tekstitys.

Alina Rudnitskajan palkittu dokumentti on lämmin kertomus Tihvinän pikkukaupungin amatöörinaiskuorosta, joka laulaa iskelmiä espanjaksi ja oopperoita italiaksi.


Gunilla Breskyn elokuvan aiheena on toisen maailmansodan ainoa naislentäjien rykmentti, jonka hurjapäitä saksalaiset nimittivät yön noidiksi. Dokumentti on esitetty alkuvuodesta DOKKLUBilla. Viikko sitten 18.11.2010 se voitti Murmanskin kolmansilla Pohjoinen luonne-festivaaleilla Grand Prixin.
Yön noidista saa lisätietoa täältä , here och här.


Photo by Sari Pöyhönen 18.11.2010 Murmansk.

Gunilla Bresky (ens.vas.) ei vielä tiedä, että hetkeä myöhemmin hänelle ojennetaan festivaalin pääpalkinto. Hän voitti pääpalkinnon myös viime vuonna - harvinainen tapaus festivaalikuvioissa.

Photo by Sari Pöyhönen.
Tuomariston puheenjohtaja Bernt Viklund antaa Murmanskin Grand Prix-2010 Gunilla Breskylle.

9.10.2010

Ranskalainen näkökulma Pietarin kaupunkiin

Ylen Teemalla on näytetty, ja tämän jälkeen Areenalla saatavana ensimmäinen osa kaksiosaisesta ohjelmasta Pietarin sydämessä. Se alkaa hyvin perinteiseen turistimaisesti, mutta sitten näkökulmat ovat aika hauskoja: kiivetään Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkontorniin, katsotaan miten hollantilaisvalmisteinen kirkonkellojen soittokoneisto toimii, käydään Mariinski-teatteri puvustamossa ja takahuoneissa ynnä kurkistetaan Eremitaasin ja Talvipalatsin suljetulle puolelle. Välillä käydään raitiovaunuajelulla; ratikkaan on katettu богатый стол eli runsaasti katettu juhlapöytä. Parempi kuin Helsingissä liikennöivässä olutratikassa.

Ranskalainen ote on kyllä trés charmant, joten rohkenen suositella. Toinen osa esitetään 15. ja 16.10.2010. Kovin niukasti on lisätietoa saatavilla, mutta se mitä on, löytyy täältä. Ylen Areenassa katseluaikaa on jäljellä 29 päivää. Katso kahteen kertaan!

27.9.2010

Первый семинар “Санкт-Петербург – Хельсинки”

From Aleksanteri-lista:

Первый семинар “Санкт-Петербург – Хельсинки” 30.9. – 1.10.2010. Хельсинкский университет.
(Академия Финляндии – Российская Академия Наук, Петербург).
Отделение культур мира (Maailman kulttuurien laitos), Унионинкату 38.А. – 38.Б.
Четверг 30.9. Унионинкату 38. Б. 1-й етаж. Салонки.

10.15 – С. Г. Кащенко. 1) Обзор работ коллектива. 2) Сообщение о вновь найденных документах.
А. Шкваров. Проблемы взаймоотношения русских военнослужащих и жителей Финляндии.
Н. Г. Рогулин. Сведения о гражданах Великого Княжества Финляндии, находившихся на Морском Ведомстве в 1908 и 1901 гг.
М. А. Маркова. Рабочие окраины Санкт-Петербурга в 1917 г. Демокрафическая ситуация по материалам метрики 1917 г.

Обед 12.30 – 14.

14.15. - Лариса Орфинская. Сотрудничество в области исправления преступников между Финляндией и Россией.
Кирсти Эконен. История России и Финляндии в зеркале Славянской библиотеки.
И.В. Петров. Академическое дело С. А. Корфа в Александровском Университете в Гельсингфорсе в 1907 г.

Пятница 1.10. Унионинкату 38. А. 1-й етаж. Русская комната.
10.15. – 13.00.
Тимо Вихавайнен. Мегаполис глазами финнов в ХIХ в. Образ Санкт-Петербурга и Парижа в финской печати.
Т. М. Смирнова. Финский театр в Петрограде - Ленинграде 1920-1930-е гг.
И.С. Кащенко. Русский фарфор в музейных собраниях Северной Европы.
Лииса Быклинг. Зрители в Русском казенном (Александровском) театре Гельсингфорса 1868 – 1918 гг.
Итоги семинара. Перспективы научного сотрудничества в рамках проекта 2010 – 2012.

Лииса Быклинг, руководитель исследовательского проекта (Maailman kulttuurien laitos, Helsingin yliopisto).
е-mаil: byckling@mappi.helsinki.fi

4.4.2010

Aktiivista rakennustoimintaa Pietarissa - ja protesteja

Pietariin on tekeillä vähintään yksi uusi satelliittikaupunki. Maaseutu siis tyhjenee ja asutuskeskukset kasvavat. Suurkaupungit kasvavat vieläkin enemmän. Näin on asia Venäjällä samoin kuin melkein missä tahansa muuallakin. Pietarissa alkaa rakennusmaa olla vähissä - ainakin niin kauan, kunnes Moskovan asemalta etelään päin sijaitsevat laajat mutta rappeutuneet teollisuusalueet saadaan parempaan käyttöön.

Liikemies Zahar Smuškinin Старт Девелопмент -yhtiö suunnittelee rakentavansa Pietarin kaupunkiin uuden lähiön tai oikeastaan "uuden Hervannan", manselaisittain sanottuna. Tarkoitus on rakentaa 8 miljoonaa asuntoneliömetriä alueelle, jonne ei tule lainkaan korkeita kerrostaloja. Kyseessä ovat Pietarin kaupunkiin kuuluvat eteläisimmät alueet Pulkovon, Puškinin ja Kolpinon suunnalla (Puškinin rajon) ja osin myös Leningradin oblastin puolella (Hatšinan rajon). Developerin (девелопер) hallussa on kaikkiaan 3500 hehtaaria raakamaata.

Asuntojen ennakkomyynti on jo käynnissä; hintataso on 40.000 rpl/m2 eli noin 1050 euroa. Alueelle tulee asuntojen lisäksi myös(!) sosiaalipuolen infrastruktuuria ja teollisuutta. Lisäksi developer neuvottelee puolustusministeriön kanssa asuntojen rakentamisesta ministeriön henkilökunnalle.

Eteläinen projekti (Южный) on Pietarin asuinkiinteistömarkkinoiden suurin hanke. Melkein yhtä suurta hanketta tosin on toteuttamassa Oleg Deripaskan omistaman Glavstroj-yhtiön pietarilainen tytäryhtiö Pohjoislaaksossa (Северная долина, 2,7 milj. asunto-m2) ja Junttilassa (Юнтолово, 2,2 milj. asunto-m2).

Start Development -yhtiön perustivat vuonna 2007 Zahar Smuškinin ohella veljekset Mihail ja Boris Zingarevitš. Sitä ennen kolmikko oli myynyt puolet Илим-metsäteollisuusryhmästä International Paperille 650 miljoonalla dollarilla. Veljekset ovat jossakin vaiheessa lähteneet tästä rakennuttajafirmasta omille teilleen.

Mutta mitä tekee kansalaisyhteiskunta? Junttilassa on noussut "Suojelemme Juntolovoa" -kansanliike vastustamaan tehorakentamista. He ovat vedonneet kuvernööri Matvijenkoon ja kampanjoineet, jotta ihmiset laajemminkin kirjoittaisivat kuvernöörille. Liike vaatii erityisesti metsäalueen (kartassa merkinnällä ZSD) säilyttämistä Junttilassa.

Eteläisellä maaseutualueella asuu niin vähän väkeä, ettei suurta protestia ole vielä nähty. Mutta kun siellä sijaitsee Puškinin palatsikaupunki ja Pavlovskin kylä hienoinen laajoine puistoineen, on aivan varmaa, että kansanliike nousee vastustamaan alueen "umpeenrakentamista".

3.2.2010

Pietarin tunnetuin suomalainen - самый известный финн в Петербурге



Tiedättekö kuka on Pietarin tunnetuin suomalainen?
Vuodesta 1995 kaupungissa asuva toimittaja, taiteilija Sami Hyrskylahti. Hän peri Ville Haapasalon manttelin Villen muutettua aikoinaan pois opiskelukaupungistaan.
Sami Hyrskylahden pitkä haastattelu venäjäksi 18.01.2010 pietarilaisella kanavalla

Культурная столица. Художник, журналист Сами Хюрскюлахти.

Сами Хюрскюлахти – петербуржский художник, журналист, тусовщик и коллекционер винтажной одежды. Сами родился в Хельсинки, но в зрелом возрасте выбрал Петербург местом проживания и творчества. С тех пор, как его соотечественник актер Вилле Хаапасало перебрался в Москву, Хюрскюлахти справедливо считается самым известным финном в северной столице. Как художник, Сами работает в различных техниках (рисунок, коллаж, фотография и т.д.), но главным арт-объектом в его творчестве является он сам. Сами Хюрскюлахти с успехом демонстрирует самого себя в галереях, на вечеринках, в концертных залах – везде, где бурлит культурная жизнь.

Алексей Попов

18.01.2010

3.12.2009

Aleksandr Gutman DOKKLUB:illa: 3 pietarilaistaiteilijaa - Три питерских творческих личности

Maanantaina/в понедельник 07.12.2009 klo 18-20.

Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3. kerros, Kinosali/ Российский центр науки и культуры (РЦНК)в Хельсинки. Начало в 18.00, кинозал 3 этаж.

Vapaa pääsy/Вход свободный.


Klikkaa kuva suuremmaksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!Dmitri Kaminkerin veistos Slepoi - sokea Pietarissa Pravda- ja Sotsialistitsheskaja- katujen risteyksessä Vladimirovskaja-metroaseman luona.
Скульптура «Слепой» (или «Одинокий»), автор Дмитрий Каминкер, расположена на пересечении улиц Социалистической и Правды со стороны м.Владимирская. Photo by Aleksei Andrejevski, 91043316531@mail.ru

Pietarilaisohjaaja Aleksandr Gutman saapuu DOKKLUB:in joulukuun vieraaksi. Hän tuo mukanaan dokumenttielokuvansa kolmesta Pietarissa hyvin tunnetusta taiteilijasta, kahdesta kuvataiteilijasta ja yhdestä kuvanveistäjästä.
Tuoreet elokuvat on esitetty vasta kerran Pietarin elokuvatyöntekijöiden talossa kutsuvierasnäytäntönä, joten DOKKLUB:in esitys on oikeastaan maailman ensi-ilta.

Posledni romantik - Viimeinen romantikko
, 26 min., dokumenttielokuva kuvataiteilija ja heraldikko Jevgeni Uhnalevista, s. 1931.

Intonatsija vremeni - Ajan intonaatio
[parempi suomennos tervetullut!], 26 min. dokumenttielokuva kuvataiteilija Vladimir Ovtshinnikovista, s. 1941.

Put' otritsanija - Kieltämisen tie, 42 min. dokumenttielokuva kuvanveistäjä Dmitri Kaminkerista, s. 1949.

Kaikissa kolmessa elokuvassa on englanninkielinen tekstitys.

Linkkejä venäjäksi/ssylki na russkom

Jevgeni Uhnaljov:
http://www.requiem.spb.ru/list/person.php3?id=333&y=1

http://sovet.geraldika.ru/article/17588

http://www.solovki.ca/people_18/e_uhnalev.php

vladimir ovtshinnikov
http://www.artpetersburg.ru/gallery/art004.htm

http://www.p-10.ru/texts/ovchinnikov/
.

dmitri kaminker
http://pda.spbvedomosti.ru/guest.htm?id=10235680@SV_Guest

http://www.5-tv.ru/video/503601/

-----------------------------------------------------------

Автор и режиссер Александр Гутман:

Не правда ли, что странное это явление петербургский художник!
Художник в земле снегов, художник в стране финнов, где все мокро, гладко, ровно, бледно, серо, туманно.
Н.В.Гоголь «Невский проспект»


«Красота спасет мир»,- сказал Достоевский в 19 веке. Но нашим временем это утверждение переосмыслено в трагический вопрос: « Кто спасет красоту?»
Такую трудную задачу взялись попробовать решить два Питерских художника Евгений Ухналев и Владимир Овчинников и скульптор Дмитрий Каминкер.
Три творческих личности, представители трех поколений.
Каждый из них по своему являет перед лицом зрителя загадку искусства, приглашая его к соучастию в таинстве рождения чуда.
Эти блестящие мастера, гордость России, нашли свой, совершенно разный путь в искусстве. Именно поэтому искусство остается живым.

ЕВГЕНИЙ УХНАЛЕВ
Фильм «Последний романтик»

Далеко не всегда известность вознаграждает настоящий талант, даже если это художник, который сытости предпочел свободу.
Евгений Ухналев шел в своем творчестве трудным путем свободы. Он не искал громкой славы. Известность пришла к нему сама, по заслугам, как это бывает с талантами.
Биография художника - это "образцовая" биография гражданина своей страны и своего времени, т.к. вместила в себя почти все беды и лишения, которые могла подарить Россия ХХ века. Это были блокада и Сталинские лагеря на Воркуте, работа в проектных институтах и в конце концов в Эрмитаже, которая дала ему возможность ежедневно видеть первоклассные произведения искусства.
В 1975 года Евгений Ухналев покидает Эрмитаж и становится свободным художником. Это происходит в 44 года.
Немые камни на его полотнах оказываются живыми существами, наделенные чувствами и эмоциями. Человеческие создания - дома, окна, подворотни Петербурга – начинают жить собственной жизнью. На их поверхностях, как на лицах людей, наслаиваются следы жизни, таинственной и драматичной. В объектах цивилизации изображенных на картинах Ухналева, человек играет туже роль, что и силы природы создавшие камень, дерево или металл. Кажется, что в рождении и умирании всех этих вещей заключена какая-то таинственная и непостижимая цель, в достижении которой и человек, и силы природы, и само время играют лишь роль исполнителей.
Глубина таланта Евгения Ухналева проявляется в том, что в отличие от многих
художников-современников он выносит из своей души и фиксирует на холсте художественный образ, воздействующий на душу зрителя непосредственно, без участия разума. Восприятие работ Ухналева - это озарение, вспышка, свет, который проникает прямо в душу. Художник, преисполненный мудрости Экклезиаста, увидевший, что все суета, продолжает нести в сердце искру веры.
Ухналев - уникальный современный художник. Мир сквозь призму его ощущений многомерен и обладает своей мистической тайной. Волны времени смывают из памяти тяжкие сны, а явь - это загадочность петербуржских двориков, мостов и фасадов и пустынная красота города.
Драма плоти и духа в новом измерении времени - бесконечности - лейтмотив его живописных и графических произведений. Художник работает на стыке противостояния вечного и сиюминутного, что и придает особое звучание его композициям. Живопись Ухналева - сгусток памяти и чувств, своеобразный "эмоциональный" результат. Его живопись "ювелирна", акварельна, в ней живет свое светящееся
пространство.
Его просветленное искусство, основанное на напряженном столкновении условности и натуральности, не имеет аналогов на артистической сцене современной России. Оно доставляет наслаждение и удивляет, ибо оно подлинно.

1988 год - Персональная выставка в Музее Достоевского, Петербург.
1997год - "-----------"-----------"--------------" Анны Ахматовой. Петербург.
1993 - 1994 Две персональных выставки в Сан-Франциско. США
Участник выставок в Германии, Австрии, Финляндии, Швеции.
2001 год- Персональная выставка в Эрмитаже.
Его работы находятся в Русском музее, Музее Анны Ахматовой , В частных собраниях России, Америки и Европы.
Член Геральдического совета при Президенте Российской Федерации.
Автор Государственного Герба Российской федерации, Знака Президентской власти, Орденов Андрея Первозванного и " За заслуги перед Отечеством" , других орденов, медалей и знаков России, Государственных наградных бумаг. Автор выставки "История Русского Герба" в личной резиденции Президента в Кремле.
В 1997 году Евгению Ильичу Ухналеву присвоено Звание "Народный художник России".

ВЛАДИМИР ОВЧИННИКОВ
Фильм «Интонация времени»

Творчество Овчинникова – это не зеркало своего времени. Гармония мира противопоставлялась человеческой жестокости. Его работы – это мощно организованная система способная разрушить притупленность восприятия.
В конце ХХ века, когда наша жизнь превратилась в поэму без героя – Владимир Овчинников сам стал героем.
Творчество Овчинникова отличает резкая индивидуальность, склонность к драматизации и главное – это ощущение жизни как мучительной, но высоко одухотворенной трагедии, а людей как носителей темного и светлого начал. Словом независимость. Личная интонация, нежелание « быть как все» - это отличало Овчинникова и от многих людей близкой судьбы. Как художник он оставался всегда достаточно одинокий. Искусство – «дело Особенное» - как говорил когда-то Врубель.
Работы Овчинникова легко узнаваемы. Его герои подобны актерам театра, где труппа - не велика, где талантливые, давно получившие известность артисты, почти без грима и в тех же костюмах играют схожие роли, где и пафос пьес остается все тем же, лишь фабула меняется время от времени. Его пластический мир подчеркнуто агрессивно объемный с напряженным перепадом света и тьмы. Его мысль сложнейшим образом зашифрована, хотя все в его картинах – достоверно и осязаемо.
Он работал в Эрмитаже. Эрмитаж вошел в его кровь и никогда не уйдет.
Он был среди тех, кому судьбой дано было понять и ощутить внутренний дух музея , который сам по себе много больше и много интереснее, чем просто собрание великих и не очень великих творений. И было это в те годы, когда Эрмитаж, как некий оазис свежего воздуха в весьма душном и тесном мире, играл целительную роль в жизни молодого поколения, искавшего света.
Мир его картин пользуется набором образов из тесного окружающего мир и выглядит частью большого мира, языком в большой семье языков и культурных символов.
.Овчинников сообщает каждым своим полотном ощущение земного времени и замерзшей вечности. Он испил чашу живительного сока своей родной земли до дна.
Он живописал и «срисовал с натуры» поля, кочаны капусты, проросший картофель, пустые ящики, пустынные равнины, столбы, рельсы, пустынную землю, где застыли недвижно человеческие или почти человеческие существа, вспоминающие порой в приступе головокружения пронизанной пустой плоти о том, что у них есть душа.

1964 год – «такелажная выставка» сотрудников Эрмитажа совместно М.Шемякиным,
В.Уфляндом, В.Кравченко и О.Лягичевым.
1979 – 1985 год – Выставки Ленинградского неофициального искусства.
1986 год. – Персональная выставка в Джерси-Сити,США.
1989 год - Персональная выставка в галерее Нахамкина, Нью-Йорк США
1992 год. - Персональная выставка в ЦВЗ «МАНЕЖ» С.Петербург.
1992 год - Персональная выставка в галерее Мари-Терез Кашен, Париж, Франция
1996 год – Персональная выставка в Государственном Эрмитаже, С.Петербург.
1998 год – Персональная выставка в Пярну, Эстония.
1999 год - Персональная Выставка в галерее Эберхард, Кельн, Германия
2000 год- Персональная выставка в Музее современного искусства ,Москва
2003 год – Персональная выставка в галерее «Хей Хилл» Лондон, Великобритания
2004 год - Персональная выставка в галерее «Мими Фертц» Нью-Йорк, США
2005 год - Присвоено звание « Заслуженный художник России».
Работы Овчинникова находятся в собраниях:
Государственного Эрмитажа (С.Петербург)
Государственного Русского музея (С.Петербург)
Государственной Третьяковской галереи (Москва)
Музея Современного искусства (Москва)
Метрополитен музея (Нью-Йорк,США)
Художественного музея г.Пекина (Китай)
и в других музеях нашей страны и за рубежом, а также в частных коллекциях в России и за границей.

ДМИТРИЙ КАМИНКЕР
Фильм «Путь отрицания»

10 августа 2005 года прямо перед Санкт – Петербургским Университетом кино и телевидения состоялось открытие новой городской скульптуры Дмитрия Каминкера «Глашатай». Студенты Университета сразу же дали имя этой работе – РЕЖИССЕР. Это необычная скульптура из бронзы с рупором в руках напичканная всевозможным мусором нашего бытия. Все это можно трогать руками, крутить, вертеть…Сам скульптор говорит, что возможность прикоснуться к скульптуре - разрушает барьер между искусством и жизнью, а это крайне важно для понимания творчества.
Дмитрий Каминкер верит в независимую жизнь своих произведений. Амбивалентность в отношениях Автор-Герой дает ощущение «несвободной свободы» важное в любом виде искусства.
В 70 - 80х годах, теперь уже прошлого века в питерском пригороде Шувалово - Озерки в брошенные непригодные дома стали въезжать художники и организовывать там мастерские.
Когда-то в начале того же 20 века там отдыхали Глазунов, Блок, Грин, Петров-Водкин. Таким образом, им удалось спасти от разрушения два десятка старинных деревянных построек и образовать «Деревню художников». Как-то кто-то сказал о Марке Шагале: «У каждого художника должен быть свой Витебск». Для Дмитрия Каминкера и его друзей «Витебском» стало предместье Петербурга – еще не деревня, но уже не город. В небольших дворах подрастали дети, собаки и … скульптуры. Материала для работы кругом полно – камень, железо, дерево. Художники и их работы постепенно врастали в жизнь предместья и их дворы незаметно превратились в сады скульптур.
Дмитрий Каминкер по сути больше чем скульптор. Он сочинитель скульптурных пространств. Многие работы Каминкера несут в себе драматургию противоборства образа и материала, объема и пространства, реальности и мифа. Огромные взмывающие в небо или распластанные по земле бревна, доски, металлические скрепы, ржавые обручи и трубы, складываются в причудливые фигуры героев, плывущих в лодках, кричащих в рупор, стоя на импровизированной телеге и просто кренящихся в своем неуверенном, слепом, трагическом движении по земле…
Такое впечатление, что в воздух, в мирное дачное пространство волей художника поднят сам окружающий быт, выведенный автором из своего заземленного существования. И это уже становится не быт, а бытие в своем героическом, мифическом, концептуальном существовании.
Причем все это не творения скучающего северного сноба, не ставшая модной в конце ХХ века игра в концептуализм, а живое чувство пластического космоса. Это понимание того, что если скульптура действительно создана по законам данного великого вида искусства, то она способна находится в центре мироздания и держать его на своих плечах.

Персональные выставки:
1990год – Сад Скульптуры Торонто, Канада
1993год - Университет Уэслеан, Иллинойс, США
1999год – Государственный Русский музей, С.Петербург
2000 год - Галерея журнала «Наше Наследство», Москва
2003 год - Институт искусств Мэриленда, США
Совместные выставки:
1990 год – Выставка в галерее г. Вертингем, Германия
1990 год – Художник – резидент в Университете Йорк, Торонто, Канада
1991 год – Выставка «1:1 =3» Осло, Норвегии; Стокгольм, Швеция
1993год–Международный проект искусства, архитектуры и мифологии, г.Хольстебро, Дания
1994год- Выставка «Антигона» Гос.Музей этнографии, С.Петербург
2001год- «Дерево в русском искусстве» Гос. Русский музей , С.Петербург
2004год- «Минимонументализм» Университет Гранд Валей, Мичиган, США
2006год- Проект «Внутренняя Азия» г.Иматра Финляндия
Работы в собраниях Государственного Русского музея, Государственной Третьяковской галереи в других коллекциях в России и за Рубежом.
Установленные работы:
В Дании, Германии, Уэльсе, Санкт – Петербурге.
С 1994 – 1999 го член Комиссии по Государственным Премиям при Президенте России
2006 год – Дягилевская Премия «За Преданность Искусству»

8.9.2009

Uusia tuulia vai nostalgiaa ja raunioita?

Uudesta venäläisestä (pietarilaisesta) kirjallisuudesta kiinnostuneille!

Viisi kirjailijaa - Dmitri Golynko, Sergei Korovin, Jukka Mallinen, Serge Nosov ja Nina Savtshenkova - kertovat Pietarin uudesta kirjallisuudesta Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa to 1.10. klo 18-20. Tilaisuus tulkataan suomeksi. Vapaa pääsy.

Для любителей новой русской, особенно питерской литературы!

Пять писателей - Дмитрий Голынко, Сергей Коров, Юкка Маллинен, Сергей Носов и Нинп Савченкова - рассказают о новой питерской литературе в открытой всем беседе.
Место: Городская библиотека Хельсинки на Рикхардинкату.
Время: чт 01.10.2009 в 18-20 ч.
Перевод в финский язык.
Добро пожаловать!

28.4.2009

Pietarin metro paisui uuden linjan verran

Tarkkasilmäisimmät Pietarin-kävijät ovatkin jo varmasti huomanneet, että kaupungin metro on kasvanut tänä vuonna yhdellä linjalla. Uusi linja, joka on tunnusväriltään violetti, otettiin käyttöön maaliskuussa, samanaikaisesti kolmen uuden aseman avaamisen yhteydessä.

Kyseessä on Pietarin metrossa melko merkittävä tapaus, sillä viimeksi kaupungissa avattiin uusi metrolinja vuonna 1985, eli lähes 23 vuotta sitten.

Monituiset 1990-luvulla Venäjällä velloneet kriisit keskeyttivät Pietarin metron kehityksen lähes kokonaan. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ensimmäinen uusi asema, Krestovskij Ostrov, avattiin vasta 1999, vaikka aiemmin otettiin käyttöön keskimäärin lähes kaksi uutta asemaa vuodessa.

Talouskriisien lisäksi Pietarin metron rakentamista hidasti myös vuonna 1995 sattunut Lesnaja ja Ploshad´Muzhestva –asemien välisen tunneliosuuden tulviminen. Tunnelin korjaaminen osoittautui useiden yritysten jälkeen hyödyttömäksi, joten jäljelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun kokonaan uuden tunnelin rakentaminen tulvatunnelin ohi. Tämäkin vaihtoehto osoittautui työlääksi, koska kyseisellä alueella sijaitsee muun muassa lukuisia maanalaisia jokia ja -järviä.

Lopulta uusi tunneli kuitenkin saatiin valmiiksi vuonna 2004 ja noin yhdeksän vuotta poikki ollut linja saatiin jälleen toimintakuntoon.

Uusi violetti linja muodostettiin yhdistämällä oranssin linjan pohjoispää kahteen uuteen, kaupungin eteläosiin rakennettuun asemaan. Näin yhdestä pitkästä linjasta muodostettiin kaksi lyhyempää linjaa ja kauan kaivattu yhteys kaupungin keskeisiin eteläosiin saatiin vihdoin avattua.


Violetin linjan uudet asemat ovat Zvenigorodskaja sekä Volkovskaja. Oranssi linja sai puolestaan uuden pääteaseman nimeltään Spasskaja. Aseman nimi kunnioittaa Heinätorin laidalta vuonna 1962 Ploshad´ Mira –metroaseman tieltä purettua Spas Na Sennoij –kirkkoa. Kirkon purkaminen metroaseman tieltä aiheutti muun muassa sen, että uskovaiset pietarilaiset välttivät viimeiseen saakka Ploshad´ Mira –aseman käyttöä.

Oranssi linja tulee aikoinaan jatkumaan uutta reittiä kaupungin luoteisosiin. Oranssin linjan uusi asemakin olisi jo valmiina lähellä Palatsinaukiota, mutta metrohallinto ei ole vielä saanut kaupungin museovirastolta lupaa aseman maanpäällisen tuloaukon rakentamiselle.

Pietarin metro lukuina:

Asemien lukumäärä: 63
Linjojen lukumäärä: 5
Linjojen yhteispituus: 112,5 km
Vaihtoasemien määrä: 7
Liukuportaiden lukumäärä: 223
Vaunuja: noin 1500
Matkustajamäärät vuorokaudessa: 4,2 milj.
Junien intervalliminimi: 1 minuutti
Syvin asema: 101 metriä merenpinnan alapuolella

Mielenkiintoisia faktoja:
  • Pietarin metroverkon asemien keskisyvyys on noin 60 metriä merenpinnan alapuolella, mikä tekee siitä maailman syvimmän metroverkon. Syvin asema on 101 metrin syvyydessä ja tunnelit käyvät syvimmillään noin 150 metrin syvyydessä merenpinnan alapuolella.
  • Pietarin metro on kokoon suhteutettuna yksi tehokkaimmista metroverkoista maailmassa. Pietarin metro kuljettaa vuorokaudessa yli 40 000 matkustajaa kilometriä kohden, kun taas esimerkiksi Moskovan metrossa vastaava luku on 34 000 matkustajaa. Helsingin metro kuljettaa vastaavasti noin 7300 matkustajaa kilometriä kohden vuorokaudessa.
  • Pietarin metron kaikki maanpäälliset rakennelmat on tulvien vuoksi jouduttu varustamaan vesisuluilla.
  • Pietarin metron rakentaminen aloitettiin jo 1940-luvun alussa, mutta toinen maailmansota keskeytti metron rakennustyöt useiksi vuosiksi. Piiritetyssä Leningradissa metrorakentajat määrättiin rakentamaan pommisuojia ja korjaamaan rautateitä.
  • Vuodesta 1961 vuoteen 1991 metromatkan hinta oli viisi kopeekkaa. Vuonna 1991 alkanut inflaatio nosti matkan hinnan lopulta 1500 ruplaan. Tällä hetkellä matkan hinta on 20 ruplaa.
  • Valokuvaus on Pietarin metrossa kiellettyä. Tätä kylmän sodan aikaista kieltoa pidetään kuitenkin vanhentuneena ja valokuvaukseen puututaan nykyään melko harvoin.
  • Pietarin metro oli vuoteen 1982, eli Helsingin metron valmistumiseen saakka, maailman pohjoisen metroverkko.
  • Pietarin metrossa toimii neljän kännykkäoperaattorin verkot (Megafon, MTS, Beeline ja Tele2).
  • Pietarissa on myös yksi käytöstä poistettu asema, Datshnoe. Asema avattiin vuonna 1966 ja se oli pitkään punaisen linjan eteläinen pääteasema. Kun punaisen linjan jatkoyhteys avattiin vuonna 1977, Datshnoe suljettiin tarpeettomana. Kyseessä oli Pietarin metron ainoa ulkoilma-asema. Asemasta on olemassa kuvaa, esimerkiksi elokuvassa Shag Navstretshu (Lenfilm, 1975). Nykyään vanhassa asemarakennuksessa toimii katsastuskonttori.

14.2.2009

Ystävän päivä pietarilaisittain


Klikkaa kuva suuremmaksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!

Pietarilainen ystäväni Alina Otti skypetti äsken menevänsä tänään lauantaina aamutuimaan miehensä kanssa Venäläiseen museoon. Ystävän päivän kunniaksi rakastavaiset parit pääsevät sisään yhden ihmisen pääsylipulla ja klo 10-11 tulleet rakastavaiset saavat vielä ylimääräisen lahjan museon kaupasta. Parit voivat osallistua myös ilmaiseen ekskursioon, jonka teema on Venäläisten taiteilijoiden muusat.

14 февраля
приглашаем всех влюбленных - в Русский музей!


Каждая влюбленная пара сможет в этот день посетить любой из дворцов Русского музея, купив «билет для двоих» (два билета по стоимости одного)

- в Михайловском дворце (основное здание Русского музея)
пары смогут посетить бесплатную экскурсию «Музы русских художников»

- влюбленных, пришедших в музей от 10 до 11 часов при предъявлении «билета на двоих» ожидают подарки в музейном магазине



Начало экскурсий в 10.30, 11.30 и 12.30 (встреча у экскурсионного бюро, справа от парадной лестницы).

8.2.2009

Minisarja Pietari Suuresta alkaa YLE Teemalla 11.2.

Arvoisat television omistajat/haltijat!

Keskiviikkona 11.2. alkaa neliosainen tv-sarja Pietari Suuresta. Sarja on palkittu jollakin palkinnollakin. Koska Teema on tuonut suomalaisyleisön nähtäville jo monia hyviä venäläissarjoja, ja koska näytäntö alkaa niinkin inhimilliseen aikaan kuin klo 19:00, kiinnostus herää. Mutta ah ja voi! Tämä näyttääkin olevan amerikkalaisten tekemä. Mieleen tulee heti Doctor Zhivago ja Omar Sharif ynnä kumppanit. Ei amerikkalainen alkuperä automaattisesti merkitse kelvotonta, mutta niin monta floppiakin siellä on tehty, että olo on epävarma. Tai jos ei puhuta flopeista, niin on siellä tehty paljon sellaistakin, mikä on sinänsä ammattimaista jälkeä ja kaunista jne., muttei aidosti tavoita teoksen edellyttämää henkeä tai kontekstia. Onhan tietysti tällaista tehty Suomessakin.

No, katsotaan ja toivotaan parasta. Minua, stereoradion omistajaa, televisiosarjan hyvyys tai huonous ei suoranaisesti kosketa, mutta myötäelän teidän muiden kärsimyksissä.

Roolijako ynnä muita tietoja löytyy tästä.

Ja sinulle, joka et tiedä, kuka oli Pietari I eli Suuri, laitan pienen tietopaketin tähän perään. Sen kokosi radiotoimittaja Matti Aho, joka kävi Viipurissa tutustumassa paikkoihin kesällä 1941. Markus Kajo on löytänyt selostuksen ja esitti sen viime maanantaiaamun radio-ohjelmassaan. Ei se Pietari Suuri tosin ole mitenkään pääosassa tässä, mutta hänet esitellään kuitenkin. Varmaan Pietarista kerrotaan wikipediassakin, ainakin se että parannapa tynkäartikkelia please. Ja muitakin lähteitä on, jos ei tämä seuraava tyydytä.

--------------------

Viipuri on jälleen meidän
(Toimittaja Matti Aro 30.8.1941)

Viipuri on jälleen meidän. [tauko]

Viipurin linnan tornissa liehuu jälleen Suomen siniristilippu. [tauko]

Se, lännen etuvarustus itää vastaan, on jälleen lännen käsissä, oikeissa käsissä. Meidän suomalaisten käsissä. [tauko]

Niin, kuinka tämä Viipuri sitten lopulta otettiin, sen kertokoot toiset, todelliset sotahistorioitsijat. Minä kerron vain sen, mitä itse koin ja näin pienellä matkalla, jonka tein halki juuri vallatun Viipurin perjantaina kello puoli kuudentoista ja kello yhdeksäntoista välillä. Sitä ennen oli siellä jo käynyt meidän kärkijoukkomme ja myöskin jääkärijoukot, jotka olivat tutkineet kaupungin, ja myöhemmin saamme kuulla myöskin ensimmäisten Viipuriin menijöiden haastattelut.

No niin, hyvät kuuntelijat. Tulin radioautolla, ja aikomukseni oli yrittää niin likelle Viipuria kuin mahdollista, sillä ei ollut aivan täyttä tietoa, mitenkä sen laita oli: oliko se meidän käsissämme jo, vai vielä ryssän, vai oliko se mahdollisesti ei-kenenkään-maata?

Saavuimme Tienhaaran kautta. Pääsimme onnellisesti Tienhaaraan autollamme. Niin, hyvät tienhaaralaiset, voin ilmoittaa teidän lohdutukseksi, että Tienhaara on suurin piirtein eheä, siellä on rautatiekiskot kiskottu pois, mutta kaikki sen suuret tehdaslaitteet ja kaikki muut ovat ainakin ulkonaisesti eheitä, mutta mikäli muutamaan pistäydyimme sisälle, niistä on kyllä koneet viety pois, mutta kuten sanottu, seinät ovat täysin eheät.

Sitten saavuimme Hietalaan. Tämä on jo vallan toisennäköinen, lohduttomassa kunnossa, täysin palanut. Sillat siitä Sorvaliin ovat poikki, mutta pääsimme ylitse ja jatkoimme kohtalaisen hyvässä kunnossa olevan Sorvalin kautta matkaamme itse vanhaa Viipuria kohti.

Ja kun käännyimme kadun kulmassa, niin eteemme aukeni savupatsaitten ympäröimänä, sillä kaupunki paloi, mutta aivan eheänä, Viipurin linna. Näyttelijä, sotilasvirkamies Arvo Lehesmaa, joka oli kanssani, pysähtyi ja sanoi niin kuin vain viipurilainen voi sanoa: "Siinä sie oot." Niin, siinä se oli, tuo viipurilaisten vanha symboli, täysin eheänä ja täysin jykevänä symbolisoiden omalla järkkymättömyydellään sen lännen sivistyksen järkkymättömyyttä, jonka esitaistelijana se on ollut.

Maakunta-arkisto toisella puolen lahtea näytti noin sivulta katsellen suurin piirtein eheältä, mutta sen vieressä, missä Suomen leijona oli komeasti kohonnut, seisoo jälleen kumma otus, mies joka oli tuonut kaiken turman tänne pohjolaan aikoinaan, Pietari Suuri, joka siihen oli joskus ryssän vallan aikana pystytetty, mutta joka vuonna -18 poistettiin ja vietiin museoon, mutta nyt hän oli museosta hilautunut takaisin entiselle paikalleen, kunnes kohta tietysti siirtyy takaisin museoon.

*

No niin. Siirryimme sitten itse kaupunkiin. Kiertelin katuja. En ryhdy tässä sen tarkemmin kuvaamaan yksityiskohdittain, miltä se näyttää. Sen tehkööt toiset ja pätevämmät Viipurin tuntijat. Mutta täytyy sanoa, että tietäen Viipurin viime sodan hävityksen ja tietäen sen mahdollisuuden, minkä ryssät olisivat voineet sille saada aikaan, niin täytyy sanoa, että lopputulos oli myönteisempi kuin mitä olisi odottanut. Onhan kaupungista noin, voisin sanoa pyöreästi viisikymmentä prosenttia käyttökelvotonta. Siellä täällä törröttävät vain korkeat kivimuurit, sisusta on palanut. Nytkin kaupunki paloi siellä täällä, mutta noin kolmisenkymmentä à nelisenkymmentä prosenttia on kuitenkin täysin ehjänä kaupungista.

Niin, kuten sanottu, niin en ryhdy sen tarkemmin kuvaamaan sen yksityiskohtia, sen tehkööt muut, mutta sanottakoon, että esimerkiksi kaupungin kirkot olivat suurin piirtein eheinä paitsi tuomiokirkko, mutta sehän jo sai viime sodan aikana osuman. Se on nyt täysin purettu, ja sen edustalla ollut Agricola on viety ties mihinkä. Vain patsaan jalusta on jälellä. Myöskin kaupungin virastotalo ja sen vieressä oleva teatteritalo paloivat. Niitä, teatteria, vanhaa sivistyslaitostakaan ei siis enää ole, ja tunnettu Viipurin ylpeys, Viipurin komea asema, sen tilalla on vain soraläjä.

Mutta Viipurin linna seisoo täysin ylväänä, ja omalla puolellaan Pyöreä torni puhuu myöskin puolestaan vuosisataista kieltään. Sekin on yhtä eheän järkkymätön kuin ennen. Ja linnan edustalla seisoo Torkkeli Knuutinpoika jalustallaan tuijottaen linnaa, sekin täysin vahingoittumattomana, vaikka hänen takanaan oleva Viipurin kaupunginmuseo onkin palanut.

Niin, yksityisiä taloja sieltä täältä, kuten jo mainitsin, en ryhdy sen paremmin kuvaamaan.

Mikä muuten oli yleisvaikutelma tästä kaupungista? Se oli autio. Kissoja, kissoja oli tavattomasti. Pieniä, pieniä, juuri syntyneitä poikasia, muutaman viikon vanhoja, niitä juoksi ja naukui nälkäisinä joka puolella. Koiria ulvoi, mutta ihmisistä ei näkynyt jälkeäkään. Ryssä oli vetäytynyt pois ja tehnyt tuhotyönsä. Ja kiire sillä oli ollut. Se oli yrittänyt evakuoida tavaroitaan. Tavaroita oli kadunvieret täynnä. Suurimman osan se ehkä oli haalinut, laahannut mukanaan, mutta hyvin paljon siltä oli myöskin jäänyt.

Ja muuten kaupunki, niin kuin sanottu, puolituhoutuneena, lasinsirpaleita täynnä, mutta mikä erikoisesti pisti silmään, niin oli juuri tämä venäläisten sille antama oma leimansa, jolla se oli yrittänyt hävittää Viipurin vanhan vuosisataisen leiman. Seinät olivat täynnä räikeitä, ryssäläishenkisiä, tökeröin kuvin varustettuja julisteita. Missä oli viime sodan aikaisia palaneita ja pommitettuja rakennuksia, niin niitä ei ollut yritetty korjata. Ainoa mihin oli niin asemaa vastapäätä oli yritetty kauppahallin viereen rakentaa jonkinlaista aitaa, jonkinlaista tiiliaitaa, hyvin kömpelösti sitäkin. Se oli ainoa mitä ryssät olivat yrittäneet rakentaa.
Siellä esimerkiksi on vakuutusyhtiö Kalevan talo, joka jäi viime sodan aikaan puolivalmiisen kuntoon telineet ympärillään. Se on nyt täysin samanlaisessa kunnossa. Ryssä ei ole mitään rakentanut, vain hävittänyt lisää. Siinä yleisvaikutelma ryssän jättämästä Viipurista.

*

Mutta kuten sanoin niin tänne oli noin pari tuntia aikaisemmin menneet ensimmäiset miehet tähän kaupunkiin, ja he olivat myöskin linnan torniin vetäneet lipun, tai ei tosin lippua, sillä lippua ei heillä ollut mukanaan, vaan vetäneet sinne paidan, sillä he katsoivat että rehellinen suomalainen paitakin on parempi kuin se punainen riepu, joka siellä roikkui. Ja koska he ovat tässä sattumalta mikrofonin vieressä, niin annan heidän kertoa, miltä Viipuri ensimmäisenä sinne menneiden suomalaisten silmissä näytti, sillä he, varsinkin kun ovat viipurilaisia itsekin, voivat antaa siitä paremman ja elävämmän kuvan.

16.12.2008

DOKKLUB 18.12.2008 klo 18.00 - 20.00

Klikkaa kuvat suuremmiksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!

DOKKLUB:illa kolme tuoretta venäläistä dokumenttia, joita ei ole ennen nähty Suomessa. Kaikissa on englanninkielinen tekstitys. Elokuvat esitettiin 7-12.12.2008 Sofrinossa, Venäjän, IVY:n ja Baltian maiden 15. INPUT:issa.

DOKKLUB pokazhet pervyi paket novyh rossiiskih dok.fil'mov, kotorye byli predstavleny na rossiiskom (+SNG i Baltia) INPUTe 2009 v Sofrine s 7-go po 12-oe dekabria s.g. Vse fil'my s angliiskimi subtitrami. Vtoroi paket pokazhem 14-go janvarja 2009 g.

1) The Unseen, dir. Pavel Medvedev, 28 min, 2008










2) Departure, dir. Anna Savchenko, 26 min., 2008



3) Saving Private Mikheev, dir. Evgenyi Sumin, 31 min.,2008




1) «НЕЗРИМОЕ», Санкт-Петербург, 28 мин. 2007 г.
Режиссер - Павел МЕДВЕДЕВ

Режиссер Медведев посмотрел на государственных мужей глазами «рядового человека».

2)«ОТБЫТИЕ»,Санкт-Петербург, 26 мин. 2008 г.
Режиссер - Анна САВЧЕНКО
Автор сценария: Анна Савченко
Оператор: Анна Савченко
Композитор: Николай Буган
Продюсер: Дмитрий Сидоров

Как провожают поезда? Как провожать тех, кого любишь, с кем не хочешь расставаться? Как уезжать от любимых? Платформа вокзала — публичное место. И место самых интимных переживаний.

3)«СПАСТИ РЯДОВОГО МИХЕЕВА», Москва 31 мин. 2008 г.
Режиссер - Евгений СУМИН
Автор сценария, продюсер - Владимир Герчиков

История молодого милиционера, который пострадал от произвола собственных коллег. Алексея Михеева признали виновным в преступлении, которого он не совершал, и, добиваясь "признаний", жестоко пытали во время допросов. Не выдержав пыток, Михеев выбросился в окно, получил травму позвоночника и стал инвалидом. Десять лет Алексей Михеев, который не может ходить, старается добиться справедливости…

Paikka: Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3 krs, Kinosali
Aika: torstaina 18.12.2008 klo 18.00 - 20.00
Järjestäjä: VeNeOY (NL:ssa/Venäjällä opiskelleiden yhdistys
Tervetuloa! Vapaa pääsy.

Очередное заседание DocКлуба состоится в четверг 18.12.2008 в 18.00 в Российском центре науки и культуры в г. Хельсинки.
Ведущий - Рейо Никкиля.
Добро пожаловать!

Klikkaa kuva suuremmaksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Venäjän INPUT:in 2009 osanottajia. Uchastniki INPUTa 2009 v Sofrine.

”Не для телевизора - Лучшие документальные фильмы не доходят до широкого зрителя ”
ВИКТОР МАТИЗЕН, Новые Известия 08.10.2008