Minisarja Pietari Suuresta alkaa YLE Teemalla 11.2.

Arvoisat television omistajat/haltijat!

Keskiviikkona 11.2. alkaa neliosainen tv-sarja Pietari Suuresta. Sarja on palkittu jollakin palkinnollakin. Koska Teema on tuonut suomalaisyleisön nähtäville jo monia hyviä venäläissarjoja, ja koska näytäntö alkaa niinkin inhimilliseen aikaan kuin klo 19:00, kiinnostus herää. Mutta ah ja voi! Tämä näyttääkin olevan amerikkalaisten tekemä. Mieleen tulee heti Doctor Zhivago ja Omar Sharif ynnä kumppanit. Ei amerikkalainen alkuperä automaattisesti merkitse kelvotonta, mutta niin monta floppiakin siellä on tehty, että olo on epävarma. Tai jos ei puhuta flopeista, niin on siellä tehty paljon sellaistakin, mikä on sinänsä ammattimaista jälkeä ja kaunista jne., muttei aidosti tavoita teoksen edellyttämää henkeä tai kontekstia. Onhan tietysti tällaista tehty Suomessakin.

No, katsotaan ja toivotaan parasta. Minua, stereoradion omistajaa, televisiosarjan hyvyys tai huonous ei suoranaisesti kosketa, mutta myötäelän teidän muiden kärsimyksissä.

Roolijako ynnä muita tietoja löytyy tästä.

Ja sinulle, joka et tiedä, kuka oli Pietari I eli Suuri, laitan pienen tietopaketin tähän perään. Sen kokosi radiotoimittaja Matti Aho, joka kävi Viipurissa tutustumassa paikkoihin kesällä 1941. Markus Kajo on löytänyt selostuksen ja esitti sen viime maanantaiaamun radio-ohjelmassaan. Ei se Pietari Suuri tosin ole mitenkään pääosassa tässä, mutta hänet esitellään kuitenkin. Varmaan Pietarista kerrotaan wikipediassakin, ainakin se että parannapa tynkäartikkelia please. Ja muitakin lähteitä on, jos ei tämä seuraava tyydytä.

--------------------

Viipuri on jälleen meidän
(Toimittaja Matti Aro 30.8.1941)

Viipuri on jälleen meidän. [tauko]

Viipurin linnan tornissa liehuu jälleen Suomen siniristilippu. [tauko]

Se, lännen etuvarustus itää vastaan, on jälleen lännen käsissä, oikeissa käsissä. Meidän suomalaisten käsissä. [tauko]

Niin, kuinka tämä Viipuri sitten lopulta otettiin, sen kertokoot toiset, todelliset sotahistorioitsijat. Minä kerron vain sen, mitä itse koin ja näin pienellä matkalla, jonka tein halki juuri vallatun Viipurin perjantaina kello puoli kuudentoista ja kello yhdeksäntoista välillä. Sitä ennen oli siellä jo käynyt meidän kärkijoukkomme ja myöskin jääkärijoukot, jotka olivat tutkineet kaupungin, ja myöhemmin saamme kuulla myöskin ensimmäisten Viipuriin menijöiden haastattelut.

No niin, hyvät kuuntelijat. Tulin radioautolla, ja aikomukseni oli yrittää niin likelle Viipuria kuin mahdollista, sillä ei ollut aivan täyttä tietoa, mitenkä sen laita oli: oliko se meidän käsissämme jo, vai vielä ryssän, vai oliko se mahdollisesti ei-kenenkään-maata?

Saavuimme Tienhaaran kautta. Pääsimme onnellisesti Tienhaaraan autollamme. Niin, hyvät tienhaaralaiset, voin ilmoittaa teidän lohdutukseksi, että Tienhaara on suurin piirtein eheä, siellä on rautatiekiskot kiskottu pois, mutta kaikki sen suuret tehdaslaitteet ja kaikki muut ovat ainakin ulkonaisesti eheitä, mutta mikäli muutamaan pistäydyimme sisälle, niistä on kyllä koneet viety pois, mutta kuten sanottu, seinät ovat täysin eheät.

Sitten saavuimme Hietalaan. Tämä on jo vallan toisennäköinen, lohduttomassa kunnossa, täysin palanut. Sillat siitä Sorvaliin ovat poikki, mutta pääsimme ylitse ja jatkoimme kohtalaisen hyvässä kunnossa olevan Sorvalin kautta matkaamme itse vanhaa Viipuria kohti.

Ja kun käännyimme kadun kulmassa, niin eteemme aukeni savupatsaitten ympäröimänä, sillä kaupunki paloi, mutta aivan eheänä, Viipurin linna. Näyttelijä, sotilasvirkamies Arvo Lehesmaa, joka oli kanssani, pysähtyi ja sanoi niin kuin vain viipurilainen voi sanoa: "Siinä sie oot." Niin, siinä se oli, tuo viipurilaisten vanha symboli, täysin eheänä ja täysin jykevänä symbolisoiden omalla järkkymättömyydellään sen lännen sivistyksen järkkymättömyyttä, jonka esitaistelijana se on ollut.

Maakunta-arkisto toisella puolen lahtea näytti noin sivulta katsellen suurin piirtein eheältä, mutta sen vieressä, missä Suomen leijona oli komeasti kohonnut, seisoo jälleen kumma otus, mies joka oli tuonut kaiken turman tänne pohjolaan aikoinaan, Pietari Suuri, joka siihen oli joskus ryssän vallan aikana pystytetty, mutta joka vuonna -18 poistettiin ja vietiin museoon, mutta nyt hän oli museosta hilautunut takaisin entiselle paikalleen, kunnes kohta tietysti siirtyy takaisin museoon.

*

No niin. Siirryimme sitten itse kaupunkiin. Kiertelin katuja. En ryhdy tässä sen tarkemmin kuvaamaan yksityiskohdittain, miltä se näyttää. Sen tehkööt toiset ja pätevämmät Viipurin tuntijat. Mutta täytyy sanoa, että tietäen Viipurin viime sodan hävityksen ja tietäen sen mahdollisuuden, minkä ryssät olisivat voineet sille saada aikaan, niin täytyy sanoa, että lopputulos oli myönteisempi kuin mitä olisi odottanut. Onhan kaupungista noin, voisin sanoa pyöreästi viisikymmentä prosenttia käyttökelvotonta. Siellä täällä törröttävät vain korkeat kivimuurit, sisusta on palanut. Nytkin kaupunki paloi siellä täällä, mutta noin kolmisenkymmentä à nelisenkymmentä prosenttia on kuitenkin täysin ehjänä kaupungista.

Niin, kuten sanottu, niin en ryhdy sen tarkemmin kuvaamaan sen yksityiskohtia, sen tehkööt muut, mutta sanottakoon, että esimerkiksi kaupungin kirkot olivat suurin piirtein eheinä paitsi tuomiokirkko, mutta sehän jo sai viime sodan aikana osuman. Se on nyt täysin purettu, ja sen edustalla ollut Agricola on viety ties mihinkä. Vain patsaan jalusta on jälellä. Myöskin kaupungin virastotalo ja sen vieressä oleva teatteritalo paloivat. Niitä, teatteria, vanhaa sivistyslaitostakaan ei siis enää ole, ja tunnettu Viipurin ylpeys, Viipurin komea asema, sen tilalla on vain soraläjä.

Mutta Viipurin linna seisoo täysin ylväänä, ja omalla puolellaan Pyöreä torni puhuu myöskin puolestaan vuosisataista kieltään. Sekin on yhtä eheän järkkymätön kuin ennen. Ja linnan edustalla seisoo Torkkeli Knuutinpoika jalustallaan tuijottaen linnaa, sekin täysin vahingoittumattomana, vaikka hänen takanaan oleva Viipurin kaupunginmuseo onkin palanut.

Niin, yksityisiä taloja sieltä täältä, kuten jo mainitsin, en ryhdy sen paremmin kuvaamaan.

Mikä muuten oli yleisvaikutelma tästä kaupungista? Se oli autio. Kissoja, kissoja oli tavattomasti. Pieniä, pieniä, juuri syntyneitä poikasia, muutaman viikon vanhoja, niitä juoksi ja naukui nälkäisinä joka puolella. Koiria ulvoi, mutta ihmisistä ei näkynyt jälkeäkään. Ryssä oli vetäytynyt pois ja tehnyt tuhotyönsä. Ja kiire sillä oli ollut. Se oli yrittänyt evakuoida tavaroitaan. Tavaroita oli kadunvieret täynnä. Suurimman osan se ehkä oli haalinut, laahannut mukanaan, mutta hyvin paljon siltä oli myöskin jäänyt.

Ja muuten kaupunki, niin kuin sanottu, puolituhoutuneena, lasinsirpaleita täynnä, mutta mikä erikoisesti pisti silmään, niin oli juuri tämä venäläisten sille antama oma leimansa, jolla se oli yrittänyt hävittää Viipurin vanhan vuosisataisen leiman. Seinät olivat täynnä räikeitä, ryssäläishenkisiä, tökeröin kuvin varustettuja julisteita. Missä oli viime sodan aikaisia palaneita ja pommitettuja rakennuksia, niin niitä ei ollut yritetty korjata. Ainoa mihin oli niin asemaa vastapäätä oli yritetty kauppahallin viereen rakentaa jonkinlaista aitaa, jonkinlaista tiiliaitaa, hyvin kömpelösti sitäkin. Se oli ainoa mitä ryssät olivat yrittäneet rakentaa.
Siellä esimerkiksi on vakuutusyhtiö Kalevan talo, joka jäi viime sodan aikaan puolivalmiisen kuntoon telineet ympärillään. Se on nyt täysin samanlaisessa kunnossa. Ryssä ei ole mitään rakentanut, vain hävittänyt lisää. Siinä yleisvaikutelma ryssän jättämästä Viipurista.

*

Mutta kuten sanoin niin tänne oli noin pari tuntia aikaisemmin menneet ensimmäiset miehet tähän kaupunkiin, ja he olivat myöskin linnan torniin vetäneet lipun, tai ei tosin lippua, sillä lippua ei heillä ollut mukanaan, vaan vetäneet sinne paidan, sillä he katsoivat että rehellinen suomalainen paitakin on parempi kuin se punainen riepu, joka siellä roikkui. Ja koska he ovat tässä sattumalta mikrofonin vieressä, niin annan heidän kertoa, miltä Viipuri ensimmäisenä sinne menneiden suomalaisten silmissä näytti, sillä he, varsinkin kun ovat viipurilaisia itsekin, voivat antaa siitä paremman ja elävämmän kuvan.