10.2.2009

Robert Kolomaisen arvostelu Ilmari Susiluodon 'Suuruuden laskuopista'

Venäläisen filosofian historian professori Vesa Oittinen referoi aleksanteri-listalla erästä Carelia-lehdessä julkaistua laajaa kirja-arvostelua. Koska arvostelu ja sen kohde ovat laajassa mielessä kiinnostavia, pyysin Vesa Oittiselta luvan saada julkaista sen myös täällä blogissa. Voilà, вот вам!

...

Vesa oittinen:

Jos olette hankkineet hyllyynne Ilmari Susiluodon venäläisen tietoyhteiskunnan historiaa esittelevän kirjan "Suuruuden laskuoppi" (WSOY, Helsinki 2006), niin nyt kannattaa hankkia myös Petroskoissa ilmestyvän Carelia-lehden tämän vuoden ensimmäinen numero (1/09). Siihen näet sisältyy lehden päätoimittajan Robert Kolomaisen laatima seikkaperäinen arvio Susiluodon kirjasta. Kolomaisella on vankka matemaattinen koulutus ja hän tuntee Neuvostoliiton historian kuin omat taskunsa, joten arvio on hyvin asiantunteva; itse asiassa merkittävin ja painavin, mikä Susiluodon kirjasta on ilmestynyt. Suomalainen päivälehtikritiikkihän ei nykyisin – ikävä kyllä – ole paljon muuta kuin tuuleen huiskaistuja subjektiivisia hutaisuja. Sen sijaan Venäjällä ja siis myös Karjalassa jatkuu 1800-luvun "paksujen aikakauslehtien" (tolstyje zhurnaly, толстые журналы) perinne kunnolla asiaan paneutuvine katsauksineen ja arviointeineen.

Kolomaisen arvio Susiluodosta on yleensä ottaen melko positiivinen, joskin hän huomauttaa suomalaistutkijan epätarkkuuksista. Niinpä Susiluoto käyttää "tietoyhteiskunnan" käsitettä eri merkityksissä eikä useinkaan täsmennä käsitteistöjään riittävästi.

Kolomainen yhtyy siihen Susiluodon arvioon, että "Neuvostoliiton tiede ja tekniikka olivat omalta osaltaan luoneet edellytykset nykyaikaisen jälkiteollisen tietoyhteiskunnan synnylle Venäjällä". Mihin kaikki viime kädessä lässähti, oli neuvostoyhteiskunnan byrokraattinen ja salaileva luonne. Teknisen kehitystason periaatteessa jo sallimia mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti voitu eikä haluttu realisoida. Kolomainen kertoo henkilökohtaisena muistelmanaan, miten hänen piti Progressin suomentajana vuonna 1973 anoa lupaa latinalaisella kirjaimistolla varustetun kirjoituskoneen hankkimiseen Suomesta; Karjalan sisäministeriöllä ei ollut sellaisen paperin antamiseen valtuuksia, joten lupa piti hakea monen mutkan kautta Neuvostoliiton päätullihallinnosta Moskovasta. Täysin mahdoton on ajatus, että tuontapaisessa systeemissä ihmisillä olisi voinut olla hallussaan kännyköitä tai peräti henkilökohtaisia tietokoneita, jotka juuri 70-luvulla alkoivat levitä Lännessä, ensin tietysti pienessä piirissä.

Uusi informaatioteknologia olisi toisin sanoen voinut Neuvostoliitossa johtaa kansalaisyhteiskunnan elpymiseen ja jopa sosiaaliseen vallankumoukseen kommunikaation vapautumisen myötä, ja sehän olisi horjuttanut liikaa kylmän sodan supervallan rakenteita; täysin selvää siis, että "suslovit ja brežnevit" eivät moiseen olisi voineet myöntyä.

Seurauksena olikin, että huolimatta Neuvostoliiton teknologisen kehityksen tasolla saavuttamasta teoreettisesta pariteetista (tasavertaisuudesta) mahdollisuudet jäivät realisoimatta, ja Länsi ja etenkin USA ohittivat Neuvostoliiton kirkkaasti jo 1970-luvulla.

Kolomaisen mielestä Neuvostoliitossa tehtiin tuohon aikaan (1969) myös se strategisesti hyvin raskas virhepäätös, että maan on tietokonekehittelyssään vastedes jäljiteltävä amerikkalaisia järjestelmiä. Tästä Kolomainen kiihtyy niin että kutsuu sitä "pöyristyttäväksi linjanvedoksi". Neuvostopäättäjillä "ei tunnu olleen tajuakaan innovatiivisuuden ratkaisevasta merkityksestä selviytymiselle senaikaisessa tulevaisuuden maailmassa. Jäljittely- ja kopiointilinja vei mahdollisuuden epäsymmetrisiin vastauksiin ennakoimattomissa maailmanlaajuisissa kilpailu- ja uhkatilanteissa".

Mielenkiintoista myös, että Kolomainen ei alkuunkaan jaa Susiluodon kielteistä suhtautumista dialektiseen materialismiin. Kolomaisen mielestä diamat päinvastoin on edustanut, "tosin vaihtelevalla menestyksellä", systeemiajattelua marxismi-leninismin puitteissa ja "Lenin jos kuka" oli systeemiajattelija (Kolomainen viittaa tässä Leninin käynnistämään Venäjän sähköistämis- eli GOELRO-suunnitelmaan).

Kolomaisen pitkään ja mielenkiintoiseen arvioon voitte tutustua ainakin niissä suurempien paikkakuntien kirjastoissa, jonne Carelia tulee. Mutta kehottaisin muutenkin tilaamaan Carelia-lehden. Sillä tavalla tuette Karjalan tasavallan suomenkielistä kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.

Ystävällisin terveisin
Vesa Oittinen

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Viimeisestä kappaleesta:
Carelian pitkäaikaisena tilaajana pidän todellisena skandaalina, että kirjastot ja oppilaitokset eivät tue suurinta suomenkielistä kulttuurilehteä tilaamalla sitä. Olen vakuuttunut, että moni ottaisi noin houkuttelevan julkaisun käteensä uteliaisuudesta. Sitä selatessa löytyisi aina varmasti joku kiinnostava juttu, ja jatkuvampi suhde olisi luotu.

Nuo Kolomaisen jutut ovat kyllä aina lukemisen arvoisia, mutta eivät varmaan niitä, joihin suurin osa kiinnittäisi huomionsa. Merkillinen persoona, josta lyhyen tutustumisen aikan en saanut oikein mitään otetta tai käsitysta, koska hän tuntuu liikkuvan vähän toisessa maailmassa kuin yksinkertaisempi ja yksioikoisempi minä.

Kellä olisi hyvä yhteys kirjastonhoitajien yhteisöön, jotta hän toisi voimakkaasti esiin tuon suomenkielisen kulttuurin tukemiskeinon edes Carelian tilauksen avulla?

Avarakatseinen kirjoitti...

Nyt meini sukset ristiin lopullisesti.
Älyköt eivät Neuvostoliiton eivätkä Venäjän hallinnossa ns.juhli.

http://www.karjalansanomat.ru/uutinen/carelian-p%C3%A4%C3%A4toimittaja-j%C3%A4tti-eroanomuksen

Tavallinen sorvaaja, olipa hän miten hyvä iskurityöläinen tahansa, tai joku agenttikoulun käynyt vakooja, ei todellakaan ymmärrä, että Kolomainen "tuntuu liikkuvan vähän toisessa maailmassa kuin yksinkertaisempi ja yksioikoisempi minä" tai yleensä venäläinen tavis!.