4.4.2010

Aktiivista rakennustoimintaa Pietarissa - ja protesteja

Pietariin on tekeillä vähintään yksi uusi satelliittikaupunki. Maaseutu siis tyhjenee ja asutuskeskukset kasvavat. Suurkaupungit kasvavat vieläkin enemmän. Näin on asia Venäjällä samoin kuin melkein missä tahansa muuallakin. Pietarissa alkaa rakennusmaa olla vähissä - ainakin niin kauan, kunnes Moskovan asemalta etelään päin sijaitsevat laajat mutta rappeutuneet teollisuusalueet saadaan parempaan käyttöön.

Liikemies Zahar Smuškinin Старт Девелопмент -yhtiö suunnittelee rakentavansa Pietarin kaupunkiin uuden lähiön tai oikeastaan "uuden Hervannan", manselaisittain sanottuna. Tarkoitus on rakentaa 8 miljoonaa asuntoneliömetriä alueelle, jonne ei tule lainkaan korkeita kerrostaloja. Kyseessä ovat Pietarin kaupunkiin kuuluvat eteläisimmät alueet Pulkovon, Puškinin ja Kolpinon suunnalla (Puškinin rajon) ja osin myös Leningradin oblastin puolella (Hatšinan rajon). Developerin (девелопер) hallussa on kaikkiaan 3500 hehtaaria raakamaata.

Asuntojen ennakkomyynti on jo käynnissä; hintataso on 40.000 rpl/m2 eli noin 1050 euroa. Alueelle tulee asuntojen lisäksi myös(!) sosiaalipuolen infrastruktuuria ja teollisuutta. Lisäksi developer neuvottelee puolustusministeriön kanssa asuntojen rakentamisesta ministeriön henkilökunnalle.

Eteläinen projekti (Южный) on Pietarin asuinkiinteistömarkkinoiden suurin hanke. Melkein yhtä suurta hanketta tosin on toteuttamassa Oleg Deripaskan omistaman Glavstroj-yhtiön pietarilainen tytäryhtiö Pohjoislaaksossa (Северная долина, 2,7 milj. asunto-m2) ja Junttilassa (Юнтолово, 2,2 milj. asunto-m2).

Start Development -yhtiön perustivat vuonna 2007 Zahar Smuškinin ohella veljekset Mihail ja Boris Zingarevitš. Sitä ennen kolmikko oli myynyt puolet Илим-metsäteollisuusryhmästä International Paperille 650 miljoonalla dollarilla. Veljekset ovat jossakin vaiheessa lähteneet tästä rakennuttajafirmasta omille teilleen.

Mutta mitä tekee kansalaisyhteiskunta? Junttilassa on noussut "Suojelemme Juntolovoa" -kansanliike vastustamaan tehorakentamista. He ovat vedonneet kuvernööri Matvijenkoon ja kampanjoineet, jotta ihmiset laajemminkin kirjoittaisivat kuvernöörille. Liike vaatii erityisesti metsäalueen (kartassa merkinnällä ZSD) säilyttämistä Junttilassa.

Eteläisellä maaseutualueella asuu niin vähän väkeä, ettei suurta protestia ole vielä nähty. Mutta kun siellä sijaitsee Puškinin palatsikaupunki ja Pavlovskin kylä hienoinen laajoine puistoineen, on aivan varmaa, että kansanliike nousee vastustamaan alueen "umpeenrakentamista".

Ei kommentteja: