1.4.2015

Pentti Stranius: Mies, joka muutti maailmanhistoriaa






Gorbatshov, Mihail. Näin sen muistan (Najedine s soboi). Minerva Kustannus Oy,
2015 (suom. Mirko Harjula)

Mihail Gorbatshov (s. 1931) on kirjoittanut elämästään ja myös toimistaan Venäjän kohtalon vuosina ennenkin. Näin sen muistan on silti häneltä kattavin omaelämäkertateos. Muistelmat ulottuvat varhaislapsuudesta aina vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi. Imperiumin romahdus on usein kirjattu juuri Gorbatshovin nimiin, mutta totuus näyttäytyy hänen muistelmissaan toisenlaiselta.


Mihail ja Raisa

Muistelmat alkavat poikkeuksellisella esipuheella. Siinä Gorbatshov palaa vuoteen 1999 ja muistelee koskettavasti Raisa-vaimonsa kuolemaa. En ole lukenut toista venäläistä niin sanottua suurmiesmuistelmaa, jossa tekijä näin herkän tunteellisesti kertoisi perheestään, yksityiselämästään ja erityisesti rakkaudestaan vaimoonsa. Mihailin ja Raisan rakkaustarina kulkee kautta kirjan ja suhde on selvästi ollut suurten tunteiden täyttämä, ellei peräti venäläinen ”vuosisadan rakkaustarina”.

Neuvostoliiton puolue-elämän tasolla Raisa ja Mihail edustivat täysin uudenlaista tyyliä ja politiikkaa. Pariskunnan oli helppo liikkua lännessä, osallistua vaikka Nancy ja Ronald Reaganin tai Margaret Thatcherin illanistujaisiin: Raisa hakkasi glamourillaan, kielitaidollaan, vaatetuksellaan ja sivistyneisyydellään kaikki lännen leidit.


Perestroika ja glasnost

Mihail Gorbatshovin kausi (1985-91) tunnetaan perestroika ja glasnost -termeistä. Perestroika tarkoittaa ”uudelleenrakentamista”, glasnost ”avoimuutta”. Gorbatshovin mielestä nämä käsitteet edellyttivät toinen toistaan. Hän halusi alunperin demokratisoida neuvostososialismia, ei tuhota maata, edes sosialismin perusteita, vaan rakentaa neuvostomalli tasavertaisten tasavaltojen liitoksi. Kävi kuitenkin toisin. Puoluejohtajaksi vuonna 1985 valitun Gorbatshovin vastustajina toimi aivan liian monta juonittelijaa. Gorbatshovin mielestä Boris Jeltsin ja niin Valko-Venäjän kuin Ukrainankin puoluejohtajat hajottivat imperiumin, koska halusivat omien tasavaltojensa, tulevan IVY:n (Itsenäisten valtioiden yhteisön) johtajiksi. Niin sanottu Belovezhin IVY-sopimus syntyi muistelijan mukaan täysin epädemokraattisesti, kansojen selän takana.

Imperiumi hajosi alta ja Gorbatshov ei ollut vuoden 1991 lopussa enää minkään valtakunnan johdossa. Syksyn 1991 kaappausyritys eristi perheen Mustalle merelle ja tankin päällä puhuva Jeltsin keräsi pisteet ja kansansuosion. Vaimo Raisa sairastui samaan aikaan vakavasti - ja Gorbatshovista tuli pelkkä marionetti. Muistelijan suureksi ansioksi luen sen, että hän ei ryhdy erittelemään Boris Jeltsinin alkoholismin asteita ja käytöksen äkkikäänteitä, jotka monen tutkijankin mukaan vaikuttivat suuresti Venäjän kohtaloihin. Toki selväksi käy ettei Jeltsin Gorbatshovilta anteeksiantoa saa.

Toisaalta, Gorbatshov ei myöskään anna paljon arvoa kansanliikkeille, jotka suuresti myötävaikuttivat neuvostovaltion siirtymiseen historiaan. Muistelmista käy ilmi selkeä Kreml-keskeisyys: kaikkea johdettiin ylhäältä, myös perestroikaa. Uskoako vai ei?

Kirjan kirjoittamisen hetkellä, viisi vuotta sitten, Vladimir Putin on vielä arvossa arvaamattomassa. Tällä hetkellä, keväällä 2015 Gorbatshov ajattelee Putinista hieman toisin - Ukrainan tapahtumien, opposition kurittamisen, sensuurin ja Boris Nemtsovin murhan valossa? Putin ei ole venäläislähteiden mukaan edes suostunut tapaamaan Gorbatshovia. Ennen näiden päämiesten keskustelut olivat jokavuotisia.


Yhtymäkohtia UKK:n uraan

Mihail Gorbatshov tuli politiikkaan oloista, jotka muistuttavat Lepikon torpan Urho Kaleva Kekkosen elämäntarinaa. Stavropolin laitamilla kasvanut maalaisperheen vesa ei unelmoinut puolueurasta, vaan halusi olla alunperin tutkija ja tiedemies.
Sinnikkyydellään hän pääsi Moskovan yliopistoon, missä myös rakkaussuhde Raisaan alkoi. Maaseutu oli hänelle rakas ja kotiin palattiin aina kun mahdollista. Uran alkuvaihe Kaukasuksen juurella ei ollut lainkaan upea: Mihail ja Raisa asuivat ja perustivat perhettä muutaman neliön vuokrayksiössä, missä oli kylmä, välillä nälkä eikä palkka riittänyt edes perustarvikkeisiin.

Talonpoikaismenneisyys ei unohdu Kremlissäkään, vaan juuri ”maaseudun tulevaisuus” on jatkuvasti läsnä kun uudistuksia suunnitellaan. Gorbatshovin johtopäätös neuvostososialismin ongelmista on lopulta puoluejohtajanakin karu ja ymmärrettävä. Vähintäänkin rivien välistä käy ilmi, että valtio teki suurimmat virheensä pakottaessaan talonpojat 1930-luvulla kolhooseihin, estäessään maalaisten liikkumisen vapaasti ja tuhotessaan yksityistalouden ja pientilat. Kirjoittajan omaiset, ”kulakit”, jotka oikeasti olivat tavallisia pienviljelijöitä, saivat maksaa tästä politiikasta ja kolhoosilaitos oli yksi neuvostososialismin tuhon siemen.



Elämäkerran plussat ja miinukset

Mihail Gorbatshov on valtiomies, joka on tottunut vakuuttamaan yleisönsä ja myös vaikutti koko maailman kohtaloihin. Ei hän turhaan kuitannut Nobelin rauhanpalkintoa. Elämäntyö on ollut järisyttävän tärkeä. Harva tietää niistä asevarustelua rajoittavista uudistuksista, joita Gorbatshov esitti monella foorumilla. Esiintyjänäkin hän oli vailla vertaa, erilainen ja rehellinen. Kaikki tämä näkyy tekstissä, yksityiselämän ohella, sillä Kremlin juonikuvioita valottavat ”juorutkin”ovat poikkeuksellisen valaisevia. Gorbatshov tietää herkullisia yksityiskohtia Neuvostoliiton viimeisistä johtajista, ”elävistä ruumiista”.

Gorbatshovin omaelämäkertaa pitää silti katsoa subjektiivisesti, hänen tarinanaan. Kukaan elämästään raportoiva ei ole koskaan täysin objektiivinen. Silti Gorbatshov paljastaa itsestään, myös Kremlin sisäpiireistä asioita, jotka kertovat paljon suurvallan viime hetkistä. Hän oli välillä kovinkin epävarma, mutta tiukka moralisti suhteessa puoluetoveriensa syrjähyppyihin tai etuisuuksiin, vaikka niistä itsekin paljolti nautti. Selvästi hän katuu myös sitä, että ei pystynyt pienentämään puna-armeijan määrärahoja sosiaalipolitiikan hyväksi. Niin sanotusta ”kieltolaista”, vodkan myynnin rajoituksista hän on yhä tyytyväinen, joskin pahoillaan lieveilmiöistä.

Näin sen muistan on tyyliltään harvinaisen henkilökohtainen teos, jossa puoluekiemurat, neuvostovaltion arkielämä ja perhehistoria kulkevat rinta rinnan. Mihail Gorbatshov joutui mielestään tahtomattaan tehtäviin, joissa muutettiin maata ja maailmanhistoriaa. Välttämättä tekijä ei ole maailman lahjakkain kynämies eikä suomentajakaan aina vältä venäläisen kirjoitustyylin kömpelyyksiä. Silti muistelmat ovat oikeasti suurta tunnustuskirjallisuutta. Niitä täydentää vielä teoksen loppuliite, johon on koottu hyvä henkilöhakemisto ja Gorbatshovin muita tekstejä, muun muassa puhe Nobelin rauhanpalkinnon luovutuksessa 1991.

Pentti Stranius

1 kommentti:

Mikko Vuorinen kirjoitti...

Leevi and the Leavingsia lainatakseni:" Ihanasti sanottu."