Boris Jeltsin in memoriam

Ei minulla kauheasti ole hänestä henkilökohtaisia muistoja. Mutta kyllä tämä turpeanenäinen häilyvä setä on sen verran paljon ollut taustalla minunkin Venäjässäni, että ansaitsee muutaman sanan, edes liepeiltään.

Elokuun 19. vuonna 1991.
Olen asunut Leningradissa pari vuotta, mutta nyt olen kesälomalla Suomessa. Tarkemmin sanottuna nukun krapulaani poikaystävän kommuunikämpässä Veräjämäessä, kun puhelin soi (jostain syystä muistini yrittää laittaa kännykän pirisemään lattialle patjan viereen, mutta ymmärrämme toki, että jostain vähemmän mobiilista laitteesta on pakko ollut olla kysymys). Se on äitini, joka levottomuutta äänessään kysyy, olenko kuullut uutisia Moskovasta. En ole kuullut mitään, olen unenpöpperössä ja muutenkin kaikin tavoin kaukana Neuvostojen maasta juuri sillä hetkellä, mutta aika nopeasti alan heräillä uuteen todellisuuteen. Pienen inhimillisen mutkan kautta tosin.

Historia on täynnä mahdollisuuksia toistaa kysymystä "Missä olit kun...", "Mitä teit kun sait tietää..." ja niin edelleen. Tulkoon tässä siis kirjattua oma historiallinen ensiajatukseni hetkellä, jolloin maailma liikahti lähtemättömästi uusille raiteille.
- Hitto, mun uudet lenkkarit jäi Leningradiin...

Totta kai tuska ja huoli venäläisistä ystävistä ja omastakin tulevaisuudesta iski myös tajuntaan nopeasti, (välitakautuma samankaltaisista tunneoloista 9/11 2001 Viipurista, jossa seurasin tornien tarinaa suorana lähetyksenä Punaisen(lähteen) torin varren kahvilan televisiosta, ja tuolloin minulla oli hyvin vahvana tarve saada Suomessa olevat läheiseni langan tai edes tekstarin päähän, vaikka heillä oletettavasti oli yhtä vähän fyysistä hätää kuin itsellänikään) mutta aivan ensimmäinen ajatukseni oli - niin mitä? - perin materialistinen, perin inhimillinen vai vain hetkellinen aivotoiminnan oikku?!?

Syyskuun loppu - lokakuun alku 1993.
Nyt olen Pietarissa, Gribojedovin kanavan varrella sijaitsevassa yksiössäni. En löydä muistini kartalta paljoakaan osviittaa aiemmista tapahtumista (ja päivämäärät ja muut yleiset faktatkin joudun kaivamaan erikseen esiin), mutta yhden yksittäisen illan muistan vahvasti. Olen yksin kotona, seuraan Moskovan tapahtumia televisiosta. Jännittynyt tunnelma ja merkittävä osa tapahtumistakin välittyy kotiini saakka. On tiedossa, että Ostankinon tv-tornia lähestytään valtausaikein. Kamerat seuraavat tapahtumia viimeiseen saakka...- kun televisioyhteys katkeaa, tiedän että valtaajat ovat saavuttaneet tavoitteensa. Kuva on jonkin aikaa pimeänä, ehkä väliin näytetään musiikkia ja maisemakuvia, mutta yllättävänkin nopeasti televisio alkaa välittää yhteyttä maanalaisesta studiosta, jossa tuon ajan TV:n ykkösnimet (kuvitelkaa Arvi Lind ja Eva Polttila vastaavaan tilanteeseen) hihojaan kääriskellen ottavat tilanteen niin haltuun kuin se pahviplanssien ja muun väliaikaisrekvisiitan varassa suinkin on mahdollista.

Tällaisia pikaisia muistikuvia Boris Nikolaevitshin kuolema aivan äkkiseltään minun mielessäni synnytti.
Mitä teille tulee mieleen Jeltsinin Venäjästä?

Jos ei oikein mitään, katsokaapa mitä Wikipedia tietää aiheesta kertoa. Olisiko kenties täydentelyn paikka?


Lisäys 10.5.2007

Sain Reijo Nikkilältä kuvan Jeltsinin haudalta, jonka hän olisi lisännyt kommenttiosioon - mutta sitäpä ei tämän Blogger-ilmaisohjelman toiminnot mahdollista (siis kuvan lisäämistä kommenttiin, Jeltsinillä tai ilman).

Tässä myös Reijon kommentti (lisään tähän myös Dom Kinossa otetun kuvan, jos se vain onnistuu asettautumaan oikealle kohdalle):

En kuulu Jeltsin-faneihin. Mutta kuvasin häntä tasan 20 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran 1987 Moskovassa Dom kinossa eli Elokuvatyöntekijöiden talossa muistaakseni heti sen jälkeen kun hän oli toipunut Gorbatshovin iskusta, pääkaupungin puoluesihteerin paikalta erottamisesta. Sitten mm.elokuussa 1991 Valkoisessa talossa ja viimeksi vappuna Novodevitshin hautausmaalla.

Reijo Nikkilä