9.4.2009

Pentti Holappa ottaa kantaa totuuteen

Pentti Holappa kirjoittaa Uutispäivä Demarissa (se on semmoinen paperille painettu sanomalehti, joka ilmestyy kai Helsingissä) Sofi Oksasen ja Imbi Pajun tuoreesta kirjasta. Hän ehkä vähän puleeraa sitä ja näkee sen autuaaksitekevänä raikkaana tuulahduksena, mutta kannattaa jokaisen lukea juttu itse eikä minun vaikutelmia siitä.

Korjaan sen verran Holapan tekstiä, että hänen mainitsema Rotermanni soolaladu ei suinkaan ole Rotterdamin vaan Rotermannin suolavarasto Tallinnassa.

Näin Holappa: "Kirjaa oli odotettu. Sen osoitti innostunut yleisö julkaisutilanteessa Helsingin Sanomatalossa. Tunnelmaa eivät pystyneet tärvelemään omien stalinistiemme perilliset. He saivat liikkeelle vain kourallisen aatetovereitaan, jotka toistelivat 1970-luvulla kulutettuja stalinistisia fraaseja."

Ja näin:

"Esimerkiksi Eilina Gusantisky selitti hiljattain Nashi-nuorten suomalaisissa tiedotusvälineissä hankkimaa huomiota näin:

'Median on paljon helpompaa uskoa Kremlin pyrkimykseen puuttua Suomen sisäasioihin kuin lähteä tutkimaan venäjänkielisten asemaa Virossa tai edes tunnistaa ihmisoikeudellisten ongelmien tila Virossa.'

Tämä näennäisvilpitön arvelu soveltuu hyvin kaksinaamaiseen politikointiin. Sen perusteella voisi päätellä, että venäläisiä kohdellaan kaltoin Suomenlahden etelärannikolla. Tämä implisiittinen valhe ei luullakseni pure suomalaisiin."


Sitten vielä Jukka Mallisen pyynnöstä vinkkaan Sirp-lehteä, jossa Iivi Anna Masso kirjoittaa pitkän arvostelun kirjasta, ja varustaa sen myös kehyskertomukselta. Olge lahke!

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

on kummallista olettaa, että tämän blogin lukijat osaisivat viroa. jos kuitenkin välttämättä haluaa julkaista täällä jotain virolaisia tekstejä, niin niistä kannattaisi varmaan tehdä lyhyet suomenkieliset tiivistelmät? viittaan siis tuohon Liivi Masson arvostelulinkkiin.

Nimetön kirjoitti...

Mallisen puffausta. Hänet kun mainitaan joten positiviisessa valossa noissa jutuissa.

Nimetön kirjoitti...

"Tämä näennäisvilpitön arvelu soveltuu hyvin kaksinaamaiseen politikointiin. Sen perusteella voisi päätellä, että venäläisiä kohdellaan kaltoin Suomenlahden etelärannikolla. Tämä implisiittinen valhe ei luullakseni pure suomalaisiin"

Pitäisikö tuosta väitteestä siis sen sijaan päätellä, että venäläisiä _EI_ kohdella huonosti etelänaapurissa??? Sekö ei sitten olekaan näennäisvilpitöntä kaksinaamaisuutta?

Nimetön kirjoitti...

Kyllä viro menee siinä kuin kreikkakin...