20.9.2009

Miehityksen loppua vuonna 1944 juhlitaan vuonna 2009

Karjalan tasavallan parlamentti on säätänyt lain, jonka mukaan syyskuun 30. päivänä vietetään Karjalan fašistisesta miehityksestä vapautumisen 65-vuotispäivää. Tasavallan päämies vahvisti lain 14. syyskuuta. Juhlapäivä on päätetty pitää sen kunniaksi, että 28.9.1944 viimeiset Karjalaa miehittäneet suomalaisjoukot perääntyivät Suomen puolelle aselevon tultua voimaan. Tapahtuman rauhanomaisuutta osoittaa se, että neuvostohistoriankirjoituksen mukaan, jota Venäjällä edelleen noudatetaan, osia heidän Karjalan rintaman 26. ja 19. armeijoista päätyi ja pysähtyi rajalle vasta kaksi päivää myöhemmin. Joensuun yliopiston vanhempi tutkija Antti Laine kummastelee hieman ajoitusta: "Viimeiset miehittäjän edustajat jättivät Repolan Lusman kylän 28. syyskuuta (1944) kello 16.45 yhteisen katselmuksen jälkeen".

Tapahtumasta kirjoittaa ja Lainetta haastattelee ainakin tänäinen Kaleva. Virallinen venäjänkielinen versio juhlaan valmistautumisesta on saatavilla Karjalan tasavallan hallituksen nettisivulta.

Juhlapäivää varten paikkoja on putsattu ja puunattu, ja Aunuksessa ja muuallakin tasavallassa on haudattu uudelleen sotilaiden jäännöksiä sankarihautoihin. Neuvostoliitossahan sotapatsaat ja tankit ja Migit jalustoillaan ovat olleet hyvässä maalissa, mutta sankarihautoja on harvassa paikassa pidetty kunnossa, tai niissä ei ole ollut juurikaan vainajia. Silti soturit ja veteraanit nauttivat edelleen jakamatonta kunnioitusta.

Petroskoissa pidetään karjalaisin asiantuntijavoimin sotahistoriallinen seminaari otsikolla Karjala – miehitys ja vapautus. Veteraaneille jaetaan tapahtuman juhlamerkkejä rintapieliin kiinnitettäväksi, ja ihmisiä kehotetaan pitämään minuutin mittainen hiljainen hetki puolen päivän maissa.

Viisi vuotta sitten juhannuksen aikaan Petroskoin kaupunki juhli fašisteista vapautumisen 60-vuotismuistoa. Nyt juhlinta ulotetaan siis koko tasavaltaan, vaikka kyse ei olekaan pyöreistä vuosista.

Keitä olivat fašistit? Neuvostoliitossa - joka siis sotahistorian kautta elää ja voi hyvin edelleen - fašistin stigma heitetään huolettomasti kaikkiin maahan hyökänneisiin vihollisiin vuodesta 1939 lähtien. Termi tosin on väärä. En tiedä, miksi juuri sitä käytetään, mutta arvaan.

Fašismi oli italialainen ilmiö juuriltaan, jonka pani alulle Mussolinin perustama fasci italiani di combattimento. Saksassa samansuuntainen puolue otti nimekseen kansallissosialistinen Saksan työväenpuolue. Siis teki sen minkä kokoomus on nyt keksinyt uudelleen: lainataan vastustajan nimet ja avainsanat ja liitetään ne päinvastaisia tavoitteita ajaviin orgaaneihin.

Neuvostoliitto, joka vielä 1930-luvulla saarnasi maailmanvallankumousta, oli vaikeuksissa, miten nimittää natsi-Saksan ideologiaa tai puoluetta. Sana 'kansallissosialistinen' olisi ollut ideologisesti hankala, kun siinä yhdistetään oma ja vihollisen avainsana yhteen. Siksi tätä sanaa päätettiin karttaa, ja tässä mielessä Stalinin perintö elää edelleen väkevänä Neuvosto... ei kun nyky-Venäjällä. Tilalle napattiin italialaisjoukkojen ideologinen termi fašismi. Tästä johtuu se, että terminologisesti herkkähipiäisen on todella tuskallista lukea tämän päivän neuvostohistoriankirjoitusta, jossa termejä roiskitaan edelleen vanhaan malliin välittämättä kansainvälisen historiografian käyttämästä puhetavasta.

Ketkä olivat miehittäjiä? Karjalassa etupäässä suomalaiset. Saksalaisia oli vähän lisänä, varsinkin tasavallan pohjoisosassa ja keskitysleireillä, mutta suomalaiset kantoivat kyllä päävastuun siitä. Tästä on kirjoittanut mm. Helge Seppälä kirjassaan Suomi miehittäjänä (SN-kirjat, 1989).

Petroskoin yliopiston historiatieteiden tiedekunnan dekaani Sergei Verigin sanookin Kalevassa, että "juhlan nimi voi herättää pahaa mieltä Suomessa. Olisi ollut parempi nimetä se Karjalan suomalais-saksalaiselta miehitykseltä vapauttamisen päiväksi. Luulen, että päivä on tarpeen suuren isänmaallisen sodan muiston vaalimiseksi".

Miehitys-termin käyttämisessä pitäisi olla tarkka ja tasapuolinen. Jos katsotaan, että Neuvostoliitto miehitti Baltian maat, niin yhtä lailla Saksa miehitti Baltiaa v. 1941-44. Toki Suomi miehitti Karjalaa, kunnes Neuvostoliitto miehitti Karjalan (neuvostotasavallan ja Kannaksen) ja tavallaan miehittää yhä.

Vastaavasti Yhdysvallat miehitti Saksan v. 1945 eikä ole poistunut sieltä oikein vieläkään. Muualla paitsi Japanissa tunnustetaan yleisesti, että Japani miehitti Koreaa, itäistä Kiinaa ja monia pienempiä alueita Kaakkois-Aasiassa v. 1911-1945. Apartheid-hallinnon aikainen Etelä-Afrikka miehitti Namibiaa kymmeniä vuosia.

Euroopassa asiaa mutkistaa se, että Pariisin rauhansopimuksessa (1947) tilanteet Baltiassa, Karjalassa ja Saksassa legalisoitiin. Minusta miehitys loppui siihen, noin juridiselta kannalta katsoen.

Tästä näkökulmastahan on suorastaan vapauttava tuomio se, että Venäjällä katsotaan suomalaisten zahvatšikkien lopettaneen miehityksensä jo syksyllä 1944.

12 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Karjalan fašistisesta miehityksestä vapautumisen 65-vuotispäivä on siinä mielessä hyvä nimi juhlapäivälle, että suomalaisille tekee hyvää herätä siihen, että olemme tehneet paljon pahaa.

Kaunisteleva tai sovitteleva juhlapäivän nimi lakaisisi asiaa entistä enemmän maton alle. Joskus on hyvä tullakin paha mieli. Se pysäyttää.

Mielenkiintoista pohdintaa! Hieno kirjoitus!

bunsen_lamp kirjoitti...

No, ei hätä ole tämän näköinen. Venäläiset ovat aina osanneet tarvittaessa veljeillä myös fasistien kanssa. Mistä tuleekin mieleen, miten Venäjällä huomioitiin toinen merkittävä päivämäärä, syyskuun 17 ? Tänä vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä kun Neuvostoliitto, tämä nykyvenäjän edelläkävijä niin monessa asiassa, hyökkäsi hyvässä sovussa fasistisen Saksan kanssa pienen Puolan kimppuun. Tässä mielenkiintoisessa videopätkässä urheat liittolaiset juhlistavat voittoaan yhteisellä paraatilla Brest-Litovskissa.
http://www.youtube.com/watch?v=2TdCwudcFRk&feature=player_embedded

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Kiitos, Maarit, kannustuksesta!

Bunsen_lampin teemaa jatkaakseni, Saksa ja Neuvostoliitto olivat liittolaisia vielä kesäkuun loppupuolen päivinä (ja öinä) 1941, kun Saksa sitten hyökkäsi Neuvostoliittoon.

Tämä on semmoinen asia, jota tämän päivän venäläisessä virallisessa historiografiassa ei ole vielä uskallettu sanoa: natsi-Saksa oli Neuvostoliiton liittolainen. Myös Stalinin uinumista ja valmistautumattomuutta Hitlerin armeijoiden hyökkäykseen on selitetty tällä liittolaissuhteella, mutta siihen lienee varmasti muitakin syitä.

Kyseessä ei ollut pelkkä tekninen liitto tai kohteliaisuuksien vaihto, vaan valtiot tekivät 1930-luvulla paljon sotateknistä yhteistyötä. Saksa oli Versailles'n rauhansopimuksessa kuohittu aivan kyvyttömäksi, ja Neukkula antoi sille sotamateriaalia ja koulutusta.

Timo-Pekka Veijonen kirjoitti...

Huhuh,onpahan juttu taas!

Eläköön sotaveteraanit ja sodan uhrit saakoot kunniansa, mutta ei sitä nyt enää tarvitsisi noita nimityksiä... vaikka mitäpä muuta Neukkulassa ja Venäjällä (taas) on korostettu kuin "suurta isänmaallista sotaa".

Pietarissa on seinältä, mikä on pyhitetty Hangon puolustajille suomalaisfasisteilta, poistettu n. vajaa 5 vuotta sitten sana fasisti.
Kun oli 30 v. luottanut tekstiin, niin piti oikein hieroa silmiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Venäläiset ovat aina osanneet tarvittaessa veljeillä myös fasistien kanssa."

Ja siinä vaiheessa kun venäläiset ja siinä sivussa koko muukin maailma huomasivat natsien petturuuden ja pahuuden, saivat natsit uuden veljeilijän ja pe****nuolijan meistä suomalaisista.

Anonyymi kirjoitti...

On väärin kutsua Suur-Suomen rakentajia fasistisiksi miehittäjiksi. He olivat demokraattisia vapauttajia!

Kari Kaunismaa kirjoitti...

Kuten Timo-Pekka Veijonen totesi, jo 1970-luvulla saattoi nähdä Leningradissa veteraanin rintapielessä merkin "30 vuotta valkosuomalaisten fasistianastajien voittamisesta". Juttu ei siis ole niin uusi kuin luulisi, mutta toistuva. Sen sijaan en aio pukeutua säkkiin ja tuhkaan katuakseni suomalaisten pitämiä keskitysleirejä Itä-Karjalassa. Petroskoissa pidetään 20.-21. lokakuuta Haminan rauhan 200-vuotisjuhlaan liittyen seminaari "Suomi ja Venäjä monipolaarisessa maailmassa". Tuon siellä esille sen, että tutkimistani 81 venäläisestä historian oppikirjasta vain kaksi tunnusti tosiasian: Neuvostoliiton häikäilemätön hyökkäys 30.11.1939 (siis heidän ollessaan liitossa Natsi-Saksan kanssa) määräsi Suomen suuntautumisen koko toisen maailmansodan ajaksi. Totuuden on pysäytettävä myös venäläiset miettimään asioita. Haluan samoin nähdä, kuinka paljon oppikirjantekijät Danilov ja Utkin ovat Kremlin määräyksestä kääntäneet takkejaan.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten keskitysleirejä en lähtisi puolustelemaan enkä Venäjän Karjalan miehitystä. Sen sijaan fascisti sanan hulvaton käyttö ei jaksa loputtomasti huvittaa. Vielä 1990-luvun puolivälissä Petroskoin kaupungissa sikäläisiä suomenkielisiä mummoja saatettiin haukkua fascisteiksi kauppajonossa. Tuskin olivat Mussolinin ihailijoita kuitenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Fasismi-nimestä tulisi ehdottomasti luopua. On totta että Suomalaiset ovat tehneet Karjalassa paljon pahaa johon verrattavaa venäläinen koneisto ei ole tietenkään koskaan tehnyt esimerkiksi Siperian kulageissa, Kathynissa, Tartossa, Vilnassa tai esim. Ukrainassa vuonna 32-33, mutta jos nyt nöyrimmästi pyydän että unohdetaan menneet ja ruvetaan rakentamaan puhtaalta pöydältä uudestaan kansojen yhtenäisyyttä.

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Voi olla, että Minun Venäjääni eivät lue ne, joihin anonyymi(e)n pyynnöt fascismi-terminologian käytön lopettamisesta ensisijaisesti kohdistuvat, mutta kyllä aika hyvin perustein voidaan väittää, että Suomessa fasci di combattimento oli ja pysyi hyvin tuntemattomana virtauksena. Kuularuiskumies Kosolan johtamat Lapuan joukot eivät olleet kansainvälisesti orientoituneita, varsinkaan he eivät katselleet Välimeren ympäristöön talonpoikaismarsseja suunnitellessaan, vaikka tietyt ulkoiset tunnusmerkit liippaavatkin läheltä fascismia. Tai fašismia, miten se nyt halutaankaan kirjoittaa. Joskus kansojen yhtenäisyyden ja ystävyyden esteenä saattaa olla jonkin sanan kirjoitusasu, toisinaan taas sanan käyttö, kun taas tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota tekoihin ja niiden takaiseen ideologiaan.

Venäjällä anonyymi(e)n pyyntöihin reagoiminen tarkoittaisi luopumista neuvostoliittolaisesta historian kirjoitustyylistä. Se on aika kova vaatimus näinä aikoina, joskin vaatimuksessa on tiettyä viehätystä.

Timo-Pekka Veijonen kirjoitti...

Joo, Tapani, miehitys on aina miehitys!

Isäni oli jatkosodassa "luomassa Suur-Suomea" aina Syväriä (saksalaisten kanssa näiden tulkkina), Petroskoita, Segezhaa ja Jyskyjärveä myöten. Olen ymmärtänyt, että hyökkäyksen tavoitteena oli paitsi turvata asemat myös pelastaa suomensukuiset kansat.

Kun 2001 olin Äänisellä ja Syvärillä soutelemassa mm. siinä
saaressa, missä isä oli ollut asemasodassa, löysin Puujoelta paikallismuseon ja sieltä Suomessa vuonna 1941(tai 1942) painetun vepsänkielisen aapisen. Vepsän kieli on yhtä lähellä suomea kuin unkari. Kovin laajasti tätä sukulaisuutta haluttiin vaalia ja mailla, missä ei pahemmin ole ennen tallailtu.

No, tuo matka sai isäni aukaisemaan sanaisen arkkunsa ja jotain kertomaan sotakokemuksistaan... Kun kerroin hänelle aapistarinan, hän sanoi, että poikasia he olivat ja Suur-Suomea luotiin, mutta se oli myös osaltaan tae torjuntavoitosta, kuten hän Suomen itsenäisyyden säilyttämistä kutsui.

Ei tarvitse kuin lukea Imbi Pajun ja Sofi Oksasen kirja "Pelko" ymmärtääkseen, mikä oli vaihtoehto.

Valkosuomalainen kirjoitti...

Ja eihän me anti-filatelistit sitten unohdeta juhlia ja hölkynkölkytellä oikein kunnolla Äänislinnan vapauttamisen vuosipäivälle 1.10.(1941), kun iivanat viruvat pohmelo-kohmeloissaan!