Nyt joku lukija varmasti ajattelee, että kirjoittajan kalenteri on sekaisin. Tarton rauhahan solmittiin syksyllä 1920. Kyllä, mutta helmikuussa samana vuonna Tartossa solmittiin myös rauha.
Viron vapaussota loppui 02.02.1920 solmittuun rauhansopimukseen Neuvosto-Venäjän kanssa. Sopimus täyttää siis tänään 90 vuotta. On siis syytä kohottaa Viru Valge -snapsi; muut värit eivät varmaankaan virolaisille kelpaa.
Neuvosto-Venäjä esitti kesällä 1919 Virolle rauhan solmimista, mikä oli vasta itsenäisyytensä julistaneelle Virolle myös tunnustus pienen valtion suvereniteetista. Se ei kuitenkaan ollut kovin suvereeni, vaan joutui pitkittämään neuvottelujen aloittamista, koska länsivallat halusivat jatkaa sotaa Neuvosto-Venäjän kanssa. Ja jatkoivat, koska uskoivat valkoisten voittoon Venäjän sisällissodassa.
Mutta mehän olemme lukeneet Ostrovskimme (Как закалялась сталь, Kuinka teräs karaistui) ja Sholohovimme (Тихий Дон, Hiljaa virtaa Don) ja Babelimme (Конармия, Punainen ratsuväki) ja tiedämme, että uskolla ei lopulta ollut katetta.
Viron ja Venäjän raja määräytyi aika kummallisesti. Narvajoen sijasta linja vedettiin sinne, mihin silloiset tykit ulottuivat ampumaan joen takaa, siis noin 10-14 kilometriä joen itäpuolelle. Lisäksi Viro sai kiistanalaisen Setumaan itselleen. Kahdesta heiveröisestä sopijasta Venäjä näyttää olleen tuolloin vielä heiveröisempi, ja se joutui antamaan periksi, kuten antoi periksi myöhemmin Suomen kanssa neuvotellessaan.
Saksan tarkoituksena oli tehdä Suomesta, Virosta ja siitä etelään olevista maista puskureita bolshevikkivaltiota vastaan, joten se ei ollut innokas myöntämään, että Viro olisi itsenäinen valtio. Näin ollen Viro saa kiittää Neuvosto-Venäjää kansainvälisen asemansa vahvistamisesta. Nyky-Virossa moni ei halua tätä muistaa.
Aselevon naapurukset tekivät aivan vuoden 1920 alussa, ja rauhansopimus saatiin aikaan alle kuukaudessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
Näinhän siinä rajanvedossa tuolloin kävi. Nykyisinkin Viron ja Venäjän raja Setumaalla kulkee mutkitellen: autolla saa vyöhykkeellä kulkea, mutta venäläiset rajavartijat pidättävät jalankulkijan tuolloin tällöin varoitukseksi. Vuokrasimme taannoin mökin Värskan läheltä viikoksi. Erittäin vaikuttavaa oli tutustua vanhoihin hautausmaihin, jotka ovat olleet siellä Pietari Suuren aiheuttamasta vanhauskoisten paosta lähtien. Hautakivien nimet ovat sekoittuneet: etunimi virolainen (tai setulainen), sukunimi venäläinen, ja päinvastoin.
Viron hallituksen ministerinä toiminut Urve Palo on setukaisia, vaikka onkin syntynyt Haapsalussa. Hän kertoi haastattelussa ansainneensa ensimmäiset ruplansa myymällä mansikoita Petserin torilla. Juuri sinne ja luostariin emme v. 2007 päässeet ilman viisumia.
Kielten harrastajille tiedoksi: Setukielen muutamista sanoista riittää suomalaiselle hauskuutta. Niinpä viron "suitsetamiskoht" eli "mesto kurenija" on setukielellä "tubagukiskmiso kotus". Näin todetaan Seto tsäimajan pihalla.
Mainittu Saksan ajatus puskurivyöhykkeestä perustui mm. Karl Haushoferin oppiin geopolitiikasta, jonka mukaan Saksan ja Venäjän väliin ei mahdu muita valtioita. Tämän kertaa myös Jaan Kross romaanissaan "Uppiniskaisuuden kronikka" Stettinin yliopiston rehtorin suulla.
Edellä poistettu "kommentti" oli roskapostia (kiusallisen paljon vaivaa blogeja nykyään...)
"Venäjä näyttää olleen tuolloin vielä heiveröisempi, ja se joutui antamaan periksi, kuten antoi periksi myöhemmin Suomen kanssa neuvotellessaan."
Missä neuvosto-venäjä joutui antamaan Suomelle periksi. Oliko vuoden 1812 raja, joten neuvosto-venäjää syrjivä vaikka sen määrääminen tapahtui venäläisten itsensä taholta.
Entä oliko Petsamon alue oikeudetonta Suomelle? Vaikka koko pohjois-kalotissa ja muurmannin rannikolla oli pysyvää suomalaisasutusta.
Itä-Karjalan alueet jäivät kokonaisuudessan venäjälle. Vaikka Repolan ja Porajärven kunnat olivat asukkaittensa päätöksellä liittyneet Suomeen.
Niin, että mihin raja olisi pitänyt vetää ja miksi?
Lähetä kommentti