Blokada Teemalla 21.12. ja 23.12. - "Blokada" na kanale Teema segodnja i poslezavtra

Pysäytetty kuva Loznitsan dokumentista. Stopkadr iz fil'ma Loznitsi.


Huomasin vasta nyt, että Sergei Loznitsan Blokada/Leningradin piiritys tulee Teemalta tänä perjantai-iltana klo 21.40 ja onneksi uusintana ylihuomenna sunnuntaina klo 16.20. Älkää missatko, Pietarin dokumenttistudiolla kaksi vuotta sitten valmistunut dokumentti on mestariteos, kuunnelkaa sen äänimaailmaa!
Katso tarkempia tietoja suomeksi ja po-russki!

Nopsaa!

Heh. Tässä uutisia lukiessani "löysin" hauskan kohdan:

Puola lupaa lihakiistaan pikaista ratkaisua
Julkaistu: 16.12.2006 HS -osastolla Kotimaa

Venäjä: Lihakiista Puolan kanssa ratkaistu
Julkaistu: 12.12.2007 11:02 HS -verkkolehdessä

Nopeastihan tämä selvitettiin! :D

Limonov - Mallinen - Limonov

Toimin tässä jälleen Mallisen Jukan teknisenä avustajana eli välitän häneltä Minun Venäjääni tarkoitettua infoa (milloinkahan tämän blogin kirjoittajakaartiin kuuluva nuori mies oppii itse ripustamaan tänne omia tekstejään?):

Viitsitkö laittaa oheisen scannauksen Limonov.jpg Minun Venäjäni-blogiin?

Jukka

Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kirje suuremmaksi!



Viitsitkö laittaa tähän Limonovin kirjeeseen vaikka oheisen
selvityksen - JUkka?


LIMONOV

Kansallisbolshevikkien johtaja Eduard Limonov näkyy nykyään lähinnä
mielenosoitusuutisissa.
Hän on kuitenkin tehnyt itsestään suuren kertomuksen kohukirjailijana.
Hän syntyi 1944 Dzherzhinskissä NKVD:n upseerin perheessä. Alaikäisenä
hän osallistui nuorisorikollisten jengiin, josta luopui, kun hänen
paras ystävänsä sai kuolemantuomion ja ammuttiin. 1970-luvulla Limonov
eli arvostettuna epävirallisena runoilijana Moskovassa, kunnes hänet
1975 pakotettiin muuttamaan Amerikkaan. Siellä hän kääntyi
trotskilaiseksi. Hänen skandaalimainen tunnustusromaaninsa “Se olen
minä - Editshka”, joka kertoo New Yorkin katuojaan vajoavasta
venäläisestä runoilijasta, sai emigranttiyhteisön raivoamaan.
Käänsin Weilin & Göösin antologiaan “Kalenteri-1986” Limonovin eräitä
äärivasemmistolaisia proosarunoja. Lähetin julkaisun kirjailijalle ja
sain ystävällisen vastauksen, joka on ohessa liitteenä. Olin myös
kääntänyt katkelman keskiluokan amerikkalaisille lujaa pottuilevasta
romaanista “Hänen palvelijansa historia”, jossa kirjailija haaveilee
riuhtaisevansa itsensä irti alentavasta palvelijan asemasta
sikarikkaasa talossa ja kaatuvansa kalashnikov kädessä Beirutissa
Al-Fatahin rinnalla.
Lupasin tarjota kirjaa suomalaisille kustantajille. “Venäläistä
kustantajaa minulla ei ole tälle kirjalle, enkä totta puhuen usko
sellaista löytävänikään“, Limonov kirjoitti minulle 1986.
Tarjosin “Palvelijan” katkelmaa Parnassoon, mutta Jarkko Laine hylkäsi
sen tylsänä ja “puberteettisena“. Se ilmestyi sittemmin antologiassa
“Hauskat hautajaiset” (1991). Paavo Rintala kirjoitti minulle siitä
innostuneena ja vertasi Limonovia Kerouaciin.
Limonov on ennen kaikkea hurjimus miehekseen, shokeeraava runohahmo.
Hän keksi, että kaikki on sallittua, ja löi tällä keksinnöllään kaikki
älläkällä. Hän on maksimalisti ja seikkailija, joka elää joka hetki
täysillä taistellen oman elämänsä ehdottomuuden puolesta. Hän tekee
vastarintaa jokaiselle sosiaaliselle konventiolle, kuulostelee
nykyajan eskatologioita ja apokalypseja.
Limonov osallistui serbisolidaarisuuteen: kuuluisassa valokuvassa hän
sojottaa kalashnikovilla piiritettyyn Sarajevoon. Hän oli Ranskassa
Zhirinovskin kanssa rakentamassa “punaruskeaa” äärivasemmiston ja
-oikeiston liittoa, järjesti Zhirinovskin ja Le Penin tapaamisen ja
meni “sisäministeriksi” tämän varjohallitukseen. Pian hän katkaisi
välinsä “Zhirikiin” todettuaan tämän idiootiksi ja kiipijäksi.
Palattuaan Venäjälle Limonov perusti kaduilla rähinöivän
kansallisbolshevistisen puolueen. Vuonna 2001 hänet pidätettiin ja
tuomittiin vankileiriin Kazahstania vastaan suunnatusta aseellisesta
vallankaappausyrityksestä. Vapaaksi hän pääsi muutaman vuosi sitten.
Kansallisbolshevistinen “puolue”oli itse asiassa alun perin
teatralisoitu retroliike, joka tarjosi kanavan radikaalia toimintaa
etsiville nuorille. Mm. pietarilainen dadamuusikko Sergei Kurjohin ja
mediataiteilija Timur Novikov flirttailivat sen kanssa.
Nyt puolue on hylännyt inhottavat diktatoriset tunnukset löydettyään
oikean tehtävän: vastustaa uusautoritäärisyyttä. “Toisen Venäjän”
mielenosoituksissa ja “Erimielisten marsseissa” demokratian puolesta
kansallisbolshevikit ovat kantavana voimana. Niinpä puolue on nyt
kielletty ja monia sen jäseniä istuu vankilassa poliittisina vankeina.
Runoilijana Limonov on groteski ja primitivistinen “pysyvien
rakenteiden hajottaja”, karkean hyperbolisen ruumiillisuuden
sepittelijä. Tämä ikuinen protestantti ja toisinajattelija syyttää
katkerasti jokaista yhteiskuntaa, johon on sattunut joutumaan.
Teksteissä usein vilahtaa absurdi, hajottava, merkityksetön kuolema.
Runoissa “Heksametrejä Tshingis-kaanille“ ja “Oodi armeijalle“
fantasoidaan sotaretkistä Eurooppaan. Kokoelmassa “Viime vuosien
runoja (2000 - 2003) ”kaaos, hajottaminen, aitous” on tietoista ja
hävittävää naiivisuuden jäljittelyä. Se antaa deformaatiolle tietyn
taiteellisen merkityksen, kultivoi brutaalin sankarin, joka elää
säälin ja hyvyyden ulottumattomissa.
Runoilija värittää yhä rankemmin elämäänsä antaakseen kuvan “rappiolle
joutumisen autuudesta”. Onko omaelämäkerrallinen myytti jo muuttunut
poliittis-kirjalliseksi naamioksi?
JUKKA MALLINEN

Moskova - Москва 01.05.2007

Videoclips shot by Reijo Nikkilä.

Vologda, syyskuu 2005 - Вологда, сентябрь 2005

I shot this song with my Sony digital photo camera in Vologda, Russia, at the opening ceremony of the Finnish-Russian cultural forum in september 2005. Unfortunately I forgot the name of the local male choir. Perhaps somebody can add it.

WC-mainontaa Moskovassa

Moscow. Spring 2007. Photo by Reijo Nikkilä
Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi

Venäjänkielisen tekstin käännös: "Mainoksia glamour-klosetteihin. Mainosten sijoittaminen wc:hin puh.970-17-03"

Spektr NEDELI 50/14.12.2007 ilmestynyt

Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi!Pervaja stranitsa - ensimmäinen sivu

Vtoraja stranitsa - toinen sivu.

Pentti Straniuksen juttu suomeksi:

VENÄJÄ SUOMEN ALITAJUNTAna

Suomi ei ole itsenäistynyt sotimalla, mutta sotia muistelemalla me -
paradoksaalista kyllä – vuodesta toiseen vietämme itsenäisyyspäivää.
Tänä vuonna tuntuu, että tosiasiallinen itsenäisyys alkoi
Tali-Ihantalasta vasta vähän yli 60 vuotta sitten. Näin kuvittelevat
ainakin koululaiset, joita kuljetellaan elokuvateatterien
ilmaisnäytöksiin yhdessä sotaveteraanien kanssa. Veteraaneja tippaakaan
halveksimatta voisi todeta, että tärkein teko harvalukuisen joukon
puolesta eivät ole vain juhlapäivien kunniamerkit ja linnakutsut, vaan
ihmisarvoinen vanhuus. Juuri tämä ihmisarvo ja -oikeus sosiaaliturvaan
ovat vaarassa itsenäisessä Suomessa myös nyt, ns. suurten ikäluokkien
tullessa eläkeikään.

Miksi me emme osaa muuta kuin sotia itsenäisyyspäivänämme – miksi tämä
toistuva kamppailuhistoria? Ketä se palvelee? Etupäässä
identiteettikriisissä olevan pikkuvaltion silmäätekeviä, jotka eivät
muuten löydä sankaritarinaansa ja paikkaansa isojen EU-Euroopassa. Siis
täällä Euroopan reunalla – Pentti Saarikoskea lainatakseni - missä
kansalaisia toistuvasti körmyytetään todellista itsenäisyyttä
rajoittavilla säädöksillä, jotka tulevat maanosan mystisestä ”ytimestä”.

Mikään ei ole 2000-luvun Suomessa muuttunut mentaalitasolla –
hännystelyn ja hienostelun suunta sekä sotapropagandan aste ainoastaan.
Ei ole toista maata, jossa ITSENÄISYYSPÄIVÄN, Ilon Juhlan, lähinnä
hautajaisia muistuttavilla ”juhlavastaanotoilla” muistellaan pelkkiä
kumpujen öitä sotarumpujen päristessä, kun eliitti synkistelee
shampanjalasit kädessään. Ja kansa ottaa mallia: se juo masennuksissaan
itsensä hengiltä tai tappaa läheisensä.

Suomi on pieni maa ja pienen maan itsetuntoa pitää ymmärrettävästikin
nostattaa isojen Euroopassa. Silti ei pitäisi mennä mahdottomuuksiin –
tai sanoisinko mauttomuuksiin, kun aina silloin tällöin polkaistaan
liikkeelle erilaisia Suosi suomalaista –kampanjoita. Kannattaa pysähtyä
miettimään, mikä meillä todella on parempaa ja laadukkaampaa kuin muilla
kansoilla. Vai kehittelemmekö me vain erilaisia uusia kansallisia
myyttejä Nokialandissa niin kauan kuin on vielä jotakin mistä olla
ylpeä. Minusta Suomessa käydään kohtalaisen kovaa kamppailua
kulisseissa, joskus näkyvästikin, siitä millaiseksi hyvinvointi – tai
pahoinvointivaltioksi olemme muuttumassa. Pitääkö kaikesta niin
sanotusta globaalista kansainvälistymisestä olla ylpeä vai olemmeko
heittämässä lasta pesuveden mukana, kun yksityistämme, tuotteistamme ja
samalla puramme vuosikymmeniä rakennettua hyvinvointivaltiota – tuota
suomalaista mallia kansalaisyhteiskunnasta. Siinä samalla puramme myös
erilaisia yhteisöjä ja ihmissuhteita – tuotamme yhä yksinäisempää ja
onnettomampaa kansalaista kaiken näennäisen hyvinvoinnin keskelle.

Entä Suomen Venäjä-suhde ja Suomen paikka kartalla 6.12.2007? Kannattaa
lukea edellä mainittu Saarikoski-pamfletti - ja erityisesti Matti
Klingeä, joka ymmärtää itänaapurin merkityksen pitkässä
itsenäistymiskaaressa, myös ns. ryssävihan alkuhistorian. Itsenäisen
Suomen ja sen instituutioiden synty oli paljolti riippuvainen Venäjän
kehityksestä, autonomiasta 1800-luvulla ja lopulta myös
vallankumouksesta 1917. Kaikki tämä alkaa vaipua nykysukupolvilta
unholaan kuten myös suomalaisten itsenäisyysjulistuksen hyväksynnän
ensimmäisen allekirjoittajan nimi – Lenin, tabu-aihe vuonna 2007.
Klingen ohella Suomen historian kipupisteet ovat oivaltaneet esimerkiksi
Risto Alapuro, Osmo Jussila, Juha Siltala ja Heikki Ylikangas! Ei
kannata tyytyä keltaiseen lehdistöön,,lukekaa historiaa!

Yksikään Venäjän tsaari ei olisi pistänyt puumerkkiään suomalaisten
anomukseen. Vasta tsaarinvallan loppu loi edellytykset
itsenäistymishankkeelle. Ja siinä mitä Venäjällä tapahtui vuoden 1917
kuluessa Leninillä ja bolshevikeillä oli loppujen lopuksi ratkaiseva
osuutensa, puhuttakoon sitten vallan kaappaamisesta tai kumoamisesta.

Suomen ja Venäjän suhde on myös suomalaisten ja venäläisten ihmissuhde.
Kuvitelkaapa millaista on olla venäläinen joulukuun alun itsenäisen
Suomen juhlahumussa?Yleensä ulkomaalainen. Onko meillä minkäänlaista
tajua siitä, että Suomessa suu muitakin kuin suomalaisia? Kun satun
työni ja harrastusteni puolesta tuntemaan ison joukon täällä asuvia
venäjänkielisiä, tiedän miltä se "sotaitsenäisyys " tuntuu. Venäjästä on
tullut eräänlainen Suomen alitajunta tai itsenäistymisen
Oidipus-kompleksi, josta pyristellään aika ajoin eroon. Se häivytetään,
tukahdutetaan tai tehdään pelkäksi pahan valtakunnaksi ja
vihollissymboliksi juuri 6.12. Tässä hetkellisessä huumassa ja
viholliskuviin perustuvassa erottautumisessa, ”itsenäisyysjuhlinnassa”
olen kuulevinani yhä nykyisinkin 1930-luvun ryssävihan
kaikuja.(Rasistista ryssä-termiä käytettiin jopa kaksi kertaa myös
television pääuutislähetyksessä 6.12.2007 klo 20.30 alkaen. Jos olisi
puhuttu neekereistä, olisiko kenties reagoitu?). Pahan valtakunnan
ohella syyllistetään toistuvasti myös Suomessa asuvat venäjänkieliset
"ryssät" – sekin sukupolvi, jolla ei ole mitään tekemistä sotimisen tai
vihollisuuksien kanssa, edes Vladimir Putinin Venäjän kanssa.

Eikö 90-vuotias Suomi ala olla jo kyllin vanha iloluontoisempaan, arjen
historian ja rauhantilan inhimillisiä itsenäisyysarvoja korostavaan
juhlintaan? Eikö olisi jo aika miettiä globaalia ystävyyttä, tasa-arvoa
ja keskinäistä solidaarisuutta muistakin kuin sodan näkökulmista?
Euroopan reunalla tämä voisi olla alitajunnan kannalta jopa terapeuttista

Pentti Stranius,
Joensuu

Seuraaja

Putinin taannoisen Medvedev -siunauksen myötä en voi olla mitenkään pistämättä kansan nähtäväksi Antimult.ru -portaalin videota.

Zhiri sen tiesi

Tiedotusvälineet saivat tänään vihdoin kauan kaivatun vastauksen kuluvan syksyn kuumimpaan poliittiseen kysymykseen: kenestä Vladimir Putinin suosikkiehdokas Venäjän presidentinvaaleissa 2008?

Omissa seuraajasuosikkiarvailuissani kärkisijaa ovat pitäneet herrat Sergei Ivanov sekä Dmitri Medvedev aina siitä lähtien, kun heidät nimitettiin vielä Fradkovin hallituksen varapääministereiksi. Medvedevin painoarvoa lisäsi arvailuissani lisäksi se, että hänet nimettiin samalla vastaamaan myös yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia ratkomaan pyrkivien Kansallisten ohjelmien nokkamieheksi. Sekä Medvedev että Ivanov ovat viimeisen parin vuoden aikana johtaneet kansalaisten keskuudessa tehtyjä seuraajasuosikkikyselyjä – Mededev yleensä prosentin-parin etulyöntiasemassa Ivanoviin verrattuna.

Näistä kahdesta ehdokkaasta Medvedev nousi suosikikseni erityisesti siksi, että hän on Ivanovia huomattavasti liberaalimpi, erityisesti Venäjän talouselämän suosiossa oleva poliitikko. Ivanovin taustoja sen sijaan rasittavat vahvat kytkökset Venäjän silovikkeihin, eli mm. armeijaan ja turvallisuuspalveluun.

Tänään tiedotusvälineissä on siis kerrottu, että Putin on eri puolueiden edustajia tavatessaan kertonut tukevansa Dmitri Medvedevin ehdokkuutta Yhtenäisen Venäjän presidenttiehdokkaaksi. Valinta ei ollut yllätys. Yllätys sen sijaan oli mielestäni tuen ilmaisun ajankohta: Yhtenäisen Venäjän presidenttiehdokkaan nimen piti alustavien veikkailujen mukaan olla salaisuus aina puolueen joulukuun puolivälissä pidettävään puoluekokoukseen saakka.

LDPR puolueen puheenjohtaja Vladimir Zhirinovski tosin taisi tietää asiasta tiedostusvälineitäkin aikaisemmin. Joulukuun alussa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa hän nimittäin totesi, että Yhtenäinen Venäjä aikoo asettaa presidenttiehdokkaakseen joko Pietarin kuvernööri Valentina Matvienkon tai sitten varapääministeri Dmitri Medvedevin. Zhirille pisteet erinomaisesta veikkauksesta, vaikka aika ei sittenkään taida olla vielä kypsä venäläiselle naispresidentille.

Putinin tuen osoitus Medvedeville ei vielä välttämättä automaattisesti vielä tarkoita sitä, että Medvedev olisi Yhtenäisen Venäjän ainoa tai edes lopullinen ehdokas tulevissa vaaleissa, mutta kieltämättä miehen mahdollisuudet nousta seuraavaksi presidentiksi kohenivat Putinin lausunnon myötä kovasti.

Tilastofriikeille tiedoksi: Tämä on Minun Venäjäni -blogin 200. postaus!

Spektr NEDELI 49/07.12.2007 ilmestynyt

Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi!

Itsenäisyyspäivänä Neuvostoliitossa sotavankina - kuunteluvinkki

Minun sotani - 90-vuotiaan Suomen sotien mikrohistoriaa.
Torstai 6.12.2007 YLE Radio 1
Klo 16.50 - 17.00 Minun sotani. Haavoittunut vanki Teuvo Alava.
Äskettäin lakkautetun Sotavangit ry:n viimeinen puheenjohtaja Teuvo Alava vietti 8 kk vankina Neuvostoliiton leireillä. Toimittajana Jukka Arvassalo.

Klikkaa kuvat suuremmiksi!Rukiver-kirjan kuvitusta

Teuvo Alava Petroskoin rautatieasemalla elokuussa 2000. Pysäytetty kuva tv-dokumentista Suomalaiset sotavankileirien saaristossa. YLE/TV1/Dokumenttitoimitus, 2000, kuvaaja Keijo Reini,ohj. Reijo Nikkilä



Ote Teuvo Alavan Neuvostoliitossa laaditusta kuulustelupöytäkirjasta:

Salainen
kpl. N:o...
KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA

Suomalainen sotavanki, sotamies ALAVA Toivo*, jonka partisaanit vangitsivat 13. huhtikuuta 1944 Sotatunturin alueella (1480).

ALAVA Toivo Väinönpoika, syntynyt 1924 Viipurin läänin Seiniän** kylässä, työläinen, koulusivistys – 6 luokkaa kansakoulua. Puolueeton. Isä kuoli vuonna 1925. Äiti meni uudelleen naimisiin. Asui Vancouverin kaupungissa (Kanada)..

1. Palvelu armeijassa

Kutsuttu armeijaan syyskuussa 1942 Kuopion kaupungissa, missä oli kirjoilla sen vuoksi, että oli muuttanut työhön Kuopioon. Kutsuntapaikasta lähetettiin koulutuskeskus N:o 12 samassa kaupungissa. Kahden kuukauden kuluttua siirrettiin Tampereen kaupungin lähellä sijaitsevaan Lempäälän koulutuskeskukseen. Koulutuskeskuksen opetuskurssin jälkeen lähetettiin Kontupohjaan kenraalimajuri Laguksen panssaridivisioonan täydennyspisteeseen. Laguksen divisioona siirtyi Syvärin rintamalohkolle, mutta täydennyskeskus jäi Kontupohjaan täydentäen muita Karhumäen ja Petroskoin suunnan divisioonia ja rykmenttejä. Sotavanki oli tammikuusta maaliskuuhun täydennyskeskuksessa ja maaliskuussa 1943 lähetettiin Rovaniemelle ROI:n yhdistetyn esikunnan käyttöön, jolle on alistettu kaikki Suomen pohjoisosassa olevat suomalaiset joukot. ROI:n esikunnassa hänet määrättiin Sau-erikoisryhmän 4. joukkueeseen ja lähetettiin Saunakankaalle (6444).

---

6. Vangitsemisolosuhteet.

7. tai 8. huhtikuuta kersantti Nyrlundin*** johtama 8 miehen ryhmä sai tehtäväkseen tutkia maastoa Martin kylän pohjoispuolella ja samalla metsästää hirviä, minkä vuoksi he saivat käskyn ottaa Martin kylästä mukaansa yhden paikallisen metsästäjän. Martista menimme hiihtäen pohjoiseen ja pysähdyimme Poropirtille (1478) – se on rajavartioston vuonna 1940 rakennettu mökki, josta tuli meidän väliaikainen asumuksemme. 12. huhtikuuta me tapoimme mökin pohjoispuolella 3 hirveä ja 13. päivä lähdimme lihaa hakemaan. Radisti ja yksi sotilas jäivät mökkiin, kersantti ja metsästäjä lähtivät metsästämään ja 5 miestä noutamaan lihaa. Ollessamme muutaman kilometrin päässä mökiltä noin kello 9 aamulla jouduimme partisaanien tulitukseen ja antauduimme vangiksi.
Ryhmästä jäi radisti ja yksi sotilas, jotka olivat mökissä, sekä kersantti ja metsästäjä, jotka olivat erillään ryhmästä.

---

7. S e k a l a i s t a .

Viime aikoina on selustassa muodostunut vaikea tilanne elin- ja kulutustarvikkeiden jakelussa väestölle. Huolimatta siitä, että jakelunormit ovat pääasiassa pysyneet ennallaan, tilanne on huonontunut sikäli, että niukkoihin annoksiin ei voi ostaa vapaasti mitään lisää. Raskasta työtä tekeville annetaan leipää 14 kg ja muille 6,5 kiloa. Metsätöissä annettiin voita 800 grammaa kuukaudessa. Sokeria annetaan kaikille 250 grammaa, mutta ne, jotka eivät halua käyttää tupakkakuponkia (se annetaan vain täysi-ikäisille), saavat ylimääräisen 250 gramman sokerikupongin. Tupakkaa annetaan vain täysi-ikäisille 200 grammaa kuukaudessa tai 8 savukeaskia, joissa on 25 kpl.
Saksalaiset sotilaat myyvät "mustassa pörssissä" savukkeita, tupakkaa, viiniä ym., mutta hinnat ovat niin korkeat, että juuri kenelläkään ei ole mahdollisuutta ostaa mitään.
Viime aikoina saksalaisia on ilmestynyt paljon Suomen suuriin kaupunkeihin. Sellaiset kaupungit kuin Åbo, Helsinki, Tampere ovat täynnä saksalaisia sotilaita. Suomalaiset sotilaat puhuvatkin leikillään, että saksalaiset ovat miehittäneet meidän kaupunkimme.
Sau-erikoisryhmän joukko-osastojen postiosoitteet: Esikunta PPK 6-5746, 1. joukkue – 6-5733, 2. joukkue – 6-5734, 3. joukkue – 6-5735, 4. joukkue – 6-5736, 5. joukkue – 6-5737.
Komppanioiden ja muiden joukko-osastojen osoitteita sotavanki ei tiedä. Kaikkien Pohjois-Suomessa olevien suomalaisten joukko-osastojen osoitteessa on PPK-6.



Kuulusteli – luutnantti – A.Kapanen (Kapanen)

tehty 2 kpl.
AJa. 10.5.44
N:o 891

käännös venäjästä Timo Karvonen v. 2000

* kuulustelupöytäkirjassa Teuvo oli muuttunut Toivoksi
** pitää olla Säiniö
*** pitää olla Nylund
Lähde: Teuvo Alava. Dmitri Frolov, Reijo Nikkilä (toim.) Rukiver! Suomalaiset sotavangit Neuvostolitossa. Edita. Helsinki 2002 s. 277 - 279.
( Kirjassa on myös Teuvo Alavan laaja kertomus, s. 78 - 108, sotavankeudestaan ).

10.12.2007 klo 18.00 Blokada/Saarto

Pysäytetty kuva Blokada-dokumentista. Stop-kadr iz dokumental'nogo fil'ma Sergeja Loznitsi "Blokada".
Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi!

DOKKLUB esittää maanantaina 10.12.2007 klo 18.00, Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Kinosali, Nordenskiöldink. 2, vapaa pääsy
BLOKADA/SAARTO, ohj. Sergei Loznitsa, Pietarin dokumenttistudio, 2005, 52 min.

Elokuva kertoo pelkästään arkistokuvin Leningradin (Pietarin) 900 päivää kestäneestä piirityksestä toisen maailmansodan aikana.

Sergei Loznitsan elokuva, joka on voittanut monilla festivaaleilla ja valittiin viime vuonna Venäjän parhaaksi dokumenttielokuvaksi, on kunnianosoitus 37 sotakuvaajalle. Heistä muutamat kuten Roman Karmen ja Jefim Utshitel’ toimivat samalla myös dokumenttifilmien ohjaajina. Loznitsa käyttää arkistomateriaalin lisäksi fragmentteja neljästä sodan aikana ja heti sen jälkeen tehdystä dokumenttielokuvasta.

Loznitsan hiljainen ja täsmällisesti rakennettu elokuva saa lähes monumentaalisia ulottuvuuksia. Arkistoista kaivetut otokset on herätetty henkiin lisäämällä niihin autenttiselta vaikuttava äänimaisema. Menneet tapahtumat tulevat hämmästyttävän lähelle katsojaa ja huomaamme siirtyneemme ajassa taaksepäin keskelle piiritettyä kaupunkia. Loznitsa rakentaa laajasta materiaalista todentuntuisia mutta samalla unenomaisia kohtauksia. Kerronta etenee puolustusvalmisteluista pommituksiin ja talvisiin koettelemuksiin..

Useita minuutteja näytetään ensimmäisiä saksalaisvankeja, joita kuljetetaan kaupungin läpi. Vankisaattueen vartijoilla on täysi työ pitää Nevski prospektilla tuhannet uteliaat leningradilaiset irti vankijoukosta.

Monet vainajaepisodit ovat niin rankkoja, ettei niitä ole näytetty aiemmin.

Loznitsa leikkaa mestarillisesti kärsimyksistä voitonjuhlintaan, pimeän talvi-illan ilotulitukseen. Lopussa paha saa palkkansa.

Selostusta tai musiikkia ei käytetä lainkaan, vaan Loznitsa luottaa ääneen, joka mielikuvitukseemme ja muistiimme vedoten on joskus vaikuttavampi elokuvallinen keino kuin kuva. Yksi harvoista sanoista, joka kauhujen keskeltä piirtyy tulenlieskoja ja taloraunioita vasten, on pienen tytön huuto: "Mama!"

DOKKLUB on VeNeOY:n (Venäjällä/Neuvostoliitossa opiskelleiden yhdistys) syksyllä 2007 perustama venäläisiä dokumenttielokuvia kerran kuukaudessa esittävä elokuvakerho.

Spektr NEDELI 49/07.12.2007
Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa sivu suuremmaksi!Illjustratsija v state stopkadry iz fil'ma Sergeja Loznitsi "Blokada".
Perevod stati iz finskogo: Polina Kopylova.

Vaalikampanja Venäjän tv-kanavilla. 2. raportti

Venäjän journalistiliiton alainen Ekstremaalisen journalismin keskus -Центр экстремальной журналистики
Center for Journalism in Extreme Situations
www.cjes.ru
on julkaissut toisen seurantaraporttinsa englanniksi, tässä по-русски .

Second report on media coverage of the 2 December State Duma elections
(1 October – 22 November 2007)


--
Best regards,
Oleg Panfilov
director of the Center for Journalism in Extreme Situations
phone/fax: +7 495 637 7626
mobile: +7 495 233 2593
address:room 101, 4 Zubovsky blv.Moscow 119992 Russia
panfilov@cjes.ru
http://oleg-panfilov.livejournal.com/
www.panfilov.org

Putin on öljynnyt koneiston

Monien mielstä alamäki alkoi jo 70-luvun lopulla. Mutta Vladimir Putinin kahdeksanvuotisella valtakaudella useimpien venäläisten elintaso on noussut. Kukaan ei halua takaisin kaootisen 90-luvun hyperinflaatiota, romahtavia pankkeja ja mumisevaa presidenttiä joka valtiovierailulla saattaa ruveta johtamaan kunniavartioston sotilasorkesteria.

Siksi Vladimir Putin on Venäjällä suosittu, ja siksi hänen tukipuolueensa Yhtenäinen Venäjä saa sunnuntain parlamenttivaaleissa suurvoiton.

Putin on kylläkin kiristänyt ruuveja monta kierrosta, poistanut kuvernöörinvaalit kokonaan, hiljentänyt kriittiset tiedotusvälineet ja käyttänyt oikeusjärjestelmää valikoivasti saadakseen pois kuvioista ne kiusalliset oligarkit, jotka eivät halua tanssia hänen pillinsä mukaan. Ja se on monien venäläisten mielestä ihan hyvä juttu.

Viimeksi torstaina tuomittiin Lontooseen jo aikoja sitten paennut oligarkki Boris Berezovski poissaollessaan kuuden vuoden vankeuteen kavalluksesta, johon oikeus katsoi hänen syyllistyneen 90-luvulla.

Oikeudenkäynti Berezovskia vastaan kolme päivää ennen parlamenttivaaleja on hyvä tapa muistuttaa äänestäjiä vanhoista pahoista ajoista, jotka he mieluiten jo unohtaisivat. 90-luvulla Venäjän valtiokoneisto oli hajoamispisteessä, olemattoman kehnot palkat ja eläkkeet maksettiin kuukausia myöhässä, ja kaikki oli kaupan.

Nyt ei ole niin, toistelee Putin vaalikampanjassaan, samalla kun hän pelottelee kansaa liberaalin opposition "šakaaleilla", jotka hänen mielestään kulkevat ulkomaisten vihollisten talutusnuorassa ja haluavat saada takaisin 90-luvun heikon Venäjän.

Ja toki Venäjän valtio ja Venäjän talous ovat voimistuneet. Venäjän kansantuote on noussut yli 50 prosenttia sen jälkeen kun Putin nousi valtaan. Toinen kysymys on sitten se kuinka paljon Putinia on tästä kiittäminen.

Venäjän talous on ollut täysin riipuvainen öljyn viennistä aina 70-luvulta saakka, ja öljyn hinnan lasku 80-luvun alussa oli yksi tärkeä syy Neuvostoliiton hajoamiseen. Neuvostohallitus alkoi ottaa ulkomaista lainaa kiihtyvään tahtiin, ja muutaman vuoden kuluttua öljyn vientitulot eivät enää riittäneet juuri muuhun kuin lainan korkoihin. Talous luhistui täysin ja kansan pankkitileille keräämät säästöt häipyivät kuin tuhka tuuleen.

Jeltsinin liberaalit hallitukset yrittivät uudistaa taloutta, mutta niidenkin oli uudistusten tuloksia odottaessaan täytettävä valtion budjetin musta aukko lainarahalla. Öljyn hinta laski lisää, ja elokuussa 1998 valtio ilmotti, ettei se enää voi maksaa lainojaan. Rupla luhistui, pankkeja kaatui ja monet menettivät säästönsä toiseen kertaan.

Vladimir Putinilla on ollut enemmän onnea öljyn hinnan suhteen. Sen jälkeen kun hänestä syksyllä 1999 tuli pääministeri öljyn maailmanmarkkinahinta on noussut nelinkertaiseksi. Kun kaksi kolmasosaa Venäjän viennistä koostuu öljystä ja kaasusta, ei ole mikään ihme että useimpien venäläisten elintaso on noussut ja että valtio nyt voi maksaa eläkkeet ajallaan.

Vladimir Putinin suuri saavutus on se, että hän on öljyrahoilla onnistunut voitelemaan Venäjän ruosteisen valtiokoneiston toimintakuntoon. Mitään suuria talousuudistuksia hän ei ole uskaltautunut toteuttamaan, pikemminkin hän on monissa asioissa nojautunut yhä enemmän vanhoihin neuvostoaikaisiin kokemuksiin. Se on ihan hyvä, ja huonomminkin olisi voinut käydä, ajatelevat monet venäläiset.

Alkuperäinen teksti: Sydsvenskan 30.11.2007
Grafiikka: Roger Brinck/Sydsvenskan

Lisää aiheesta:

• Imperium på svajig grund

Kiasma tänään lauantaina 1.12. klo 18: Paneelikeskustelu perestroikan kulttuurista

klikkaa kuva suuremmaksi!Moskova 1986. Metaforisteja oik. Igor Ganikovskij,Olga Sviblova, Zahar Sherman, Aleksei Parshtshikov, Jevgenij Dybskij. Photo by Reijo Nikkilä.

postia Aleksanteri-listalta:

6–8pm, TODAY, 1 December, 2007

The RAW MATERIALS Cultural Panel, KIASMA THEATRE

– a public discussion addressing the Kiasma exhibition

THE RAW, THE COOKED AND THE PACKAGED -
The Archive of Perestroika Art
Curators: Ivor Stodolsky and Marita Muukonen

http://www.kiasma.fi/index.php?id=1374&L=1&FL=1
and the art and culture of the perestroika period.

Including keynote speakers of the "Revisiting Perestroika" conference
http://www.helsinki.fi/aleksanteri/conference2007
and further cultural figures, including:

Alexei Yurchak (Anthropology, UC Berkely)
Jutta Scherrer (History, EHESS, Paris)
Kimmo Sarje (Artist, Finland)
Maaretta Jaukkuri (Curator, Kiasma, Finland)
Ekaterina Andreevna (Curator, The State Russian Museum, St. Petersburg)
Andrei Khlobystin (Artist, Director of the Archive of Nonconformist Art, St. Petersburg)
Alisa Prudnikova (Director of the State Centre for Contemporary Art, Yekaterinburg)
Boris Kagarlitsky (Dissident, political figure, Moscow - tbc)
Irina Prokhorova (Editor of the New Literary Review, Moscow - tbc)

http://www.helsinki.fi/aleksanteri/conference2007/cultural_fora.htmнажмите на