14.12.2007

Spektr NEDELI 50/14.12.2007 ilmestynyt

Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi!Pervaja stranitsa - ensimmäinen sivu

Vtoraja stranitsa - toinen sivu.

Pentti Straniuksen juttu suomeksi:

VENÄJÄ SUOMEN ALITAJUNTAna

Suomi ei ole itsenäistynyt sotimalla, mutta sotia muistelemalla me -
paradoksaalista kyllä – vuodesta toiseen vietämme itsenäisyyspäivää.
Tänä vuonna tuntuu, että tosiasiallinen itsenäisyys alkoi
Tali-Ihantalasta vasta vähän yli 60 vuotta sitten. Näin kuvittelevat
ainakin koululaiset, joita kuljetellaan elokuvateatterien
ilmaisnäytöksiin yhdessä sotaveteraanien kanssa. Veteraaneja tippaakaan
halveksimatta voisi todeta, että tärkein teko harvalukuisen joukon
puolesta eivät ole vain juhlapäivien kunniamerkit ja linnakutsut, vaan
ihmisarvoinen vanhuus. Juuri tämä ihmisarvo ja -oikeus sosiaaliturvaan
ovat vaarassa itsenäisessä Suomessa myös nyt, ns. suurten ikäluokkien
tullessa eläkeikään.

Miksi me emme osaa muuta kuin sotia itsenäisyyspäivänämme – miksi tämä
toistuva kamppailuhistoria? Ketä se palvelee? Etupäässä
identiteettikriisissä olevan pikkuvaltion silmäätekeviä, jotka eivät
muuten löydä sankaritarinaansa ja paikkaansa isojen EU-Euroopassa. Siis
täällä Euroopan reunalla – Pentti Saarikoskea lainatakseni - missä
kansalaisia toistuvasti körmyytetään todellista itsenäisyyttä
rajoittavilla säädöksillä, jotka tulevat maanosan mystisestä ”ytimestä”.

Mikään ei ole 2000-luvun Suomessa muuttunut mentaalitasolla –
hännystelyn ja hienostelun suunta sekä sotapropagandan aste ainoastaan.
Ei ole toista maata, jossa ITSENÄISYYSPÄIVÄN, Ilon Juhlan, lähinnä
hautajaisia muistuttavilla ”juhlavastaanotoilla” muistellaan pelkkiä
kumpujen öitä sotarumpujen päristessä, kun eliitti synkistelee
shampanjalasit kädessään. Ja kansa ottaa mallia: se juo masennuksissaan
itsensä hengiltä tai tappaa läheisensä.

Suomi on pieni maa ja pienen maan itsetuntoa pitää ymmärrettävästikin
nostattaa isojen Euroopassa. Silti ei pitäisi mennä mahdottomuuksiin –
tai sanoisinko mauttomuuksiin, kun aina silloin tällöin polkaistaan
liikkeelle erilaisia Suosi suomalaista –kampanjoita. Kannattaa pysähtyä
miettimään, mikä meillä todella on parempaa ja laadukkaampaa kuin muilla
kansoilla. Vai kehittelemmekö me vain erilaisia uusia kansallisia
myyttejä Nokialandissa niin kauan kuin on vielä jotakin mistä olla
ylpeä. Minusta Suomessa käydään kohtalaisen kovaa kamppailua
kulisseissa, joskus näkyvästikin, siitä millaiseksi hyvinvointi – tai
pahoinvointivaltioksi olemme muuttumassa. Pitääkö kaikesta niin
sanotusta globaalista kansainvälistymisestä olla ylpeä vai olemmeko
heittämässä lasta pesuveden mukana, kun yksityistämme, tuotteistamme ja
samalla puramme vuosikymmeniä rakennettua hyvinvointivaltiota – tuota
suomalaista mallia kansalaisyhteiskunnasta. Siinä samalla puramme myös
erilaisia yhteisöjä ja ihmissuhteita – tuotamme yhä yksinäisempää ja
onnettomampaa kansalaista kaiken näennäisen hyvinvoinnin keskelle.

Entä Suomen Venäjä-suhde ja Suomen paikka kartalla 6.12.2007? Kannattaa
lukea edellä mainittu Saarikoski-pamfletti - ja erityisesti Matti
Klingeä
, joka ymmärtää itänaapurin merkityksen pitkässä
itsenäistymiskaaressa, myös ns. ryssävihan alkuhistorian. Itsenäisen
Suomen ja sen instituutioiden synty oli paljolti riippuvainen Venäjän
kehityksestä, autonomiasta 1800-luvulla ja lopulta myös
vallankumouksesta 1917. Kaikki tämä alkaa vaipua nykysukupolvilta
unholaan kuten myös suomalaisten itsenäisyysjulistuksen hyväksynnän
ensimmäisen allekirjoittajan nimi – Lenin, tabu-aihe vuonna 2007.
Klingen ohella Suomen historian kipupisteet ovat oivaltaneet esimerkiksi
Risto Alapuro, Osmo Jussila, Juha Siltala ja Heikki Ylikangas! Ei
kannata tyytyä keltaiseen lehdistöön,,lukekaa historiaa!

Yksikään Venäjän tsaari ei olisi pistänyt puumerkkiään suomalaisten
anomukseen. Vasta tsaarinvallan loppu loi edellytykset
itsenäistymishankkeelle. Ja siinä mitä Venäjällä tapahtui vuoden 1917
kuluessa Leninillä ja bolshevikeillä oli loppujen lopuksi ratkaiseva
osuutensa, puhuttakoon sitten vallan kaappaamisesta tai kumoamisesta.

Suomen ja Venäjän suhde on myös suomalaisten ja venäläisten ihmissuhde.
Kuvitelkaapa millaista on olla venäläinen joulukuun alun itsenäisen
Suomen juhlahumussa?Yleensä ulkomaalainen. Onko meillä minkäänlaista
tajua siitä, että Suomessa suu muitakin kuin suomalaisia? Kun satun
työni ja harrastusteni puolesta tuntemaan ison joukon täällä asuvia
venäjänkielisiä, tiedän miltä se "sotaitsenäisyys " tuntuu. Venäjästä on
tullut eräänlainen Suomen alitajunta tai itsenäistymisen
Oidipus-kompleksi, josta pyristellään aika ajoin eroon. Se häivytetään,
tukahdutetaan tai tehdään pelkäksi pahan valtakunnaksi ja
vihollissymboliksi juuri 6.12. Tässä hetkellisessä huumassa ja
viholliskuviin perustuvassa erottautumisessa, ”itsenäisyysjuhlinnassa”
olen kuulevinani yhä nykyisinkin 1930-luvun ryssävihan
kaikuja.(Rasistista ryssä-termiä käytettiin jopa kaksi kertaa myös
television pääuutislähetyksessä 6.12.2007 klo 20.30 alkaen. Jos olisi
puhuttu neekereistä, olisiko kenties reagoitu?). Pahan valtakunnan
ohella syyllistetään toistuvasti myös Suomessa asuvat venäjänkieliset
"ryssät" – sekin sukupolvi, jolla ei ole mitään tekemistä sotimisen tai
vihollisuuksien kanssa, edes Vladimir Putinin Venäjän kanssa.

Eikö 90-vuotias Suomi ala olla jo kyllin vanha iloluontoisempaan, arjen
historian ja rauhantilan inhimillisiä itsenäisyysarvoja korostavaan
juhlintaan? Eikö olisi jo aika miettiä globaalia ystävyyttä, tasa-arvoa
ja keskinäistä solidaarisuutta muistakin kuin sodan näkökulmista?
Euroopan reunalla tämä voisi olla alitajunnan kannalta jopa terapeuttista

Pentti Stranius,
Joensuu

1 kommentti:

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Straniuksen Pena, jos sinulla on olemassa suomenkielinen teksti tuosta SN-jutustasi "Rossija kak faktor podsoznanija Finljandii", lisäisitkö sen tai lähetä minulle, niin minä liitän sen mukaan.