14.12.2008

Työtehtävissä tapettujen toimittajien muistopäivä 15.12.

Venäjän journalistiliiton aloitteesta joulukuun 15. pnä vietetään työtehtävissään kuolleiden toimittajien muistopäivää.

Onko Venäjä sitten vaarallinen maa toimittajien eloonjäämisen kannalta? Vuonna 2000 kolme tältä kannalta vaarallisinta valtiota olivat sisällissotaa käyvä Sierra Leone, huumekauppavaltio Kolumbia ja Venäjä. Nyt tilanne on parantunut, mutta journalistiliiton tietojen mukaan Venäjällä kuolee ennenaikaisesti onnettomuus- ja vaaratilanteissa 10–20 toimittajaa vuosittain.

Niinpä joulukuun viidentenätoista Venäjällä julkaistaan muistokirjoituksia tapetuista toimittajista. Moskovassa Toimittajien talon porraskäytävän pielessä palaa niin monta muistokynttilää kun toimittajia on vuoden aikana menettänyt henkensä. Muutenkin toimittajan työn vaarallisuus on päivän uutisissa esillä.

Hankalimpia tapauksia ovat palkkamurhaajien tekemät murhat, koska palkkaajat saattavat vaikutusvallallaan laskea syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten intoa saada syylliset kiinni. Tunnetuin tapaus on Anna Politkovskajan murha, josta nostettu oikeusjuttu on parhaillaan käynnissä, mutta mm. Soveršenno sekretno -lehden holdingyhtiön johtaja Artjom Borovikin murha on selvittämättä.

Sunnuntain 14.12.2008 Moskovskij Komsomolets kertoo nettisivullaan yhden tällaisen murhan taustan, jota tähän referoin.

Lehden toimittaja Dmitri Holodov murhattiin vuonna 1994. Hän oli alle kolmikymppinen toimittaja, joka kirjoitti paljon juttuja Venäjän armeijasta ja sen kipupisteistä, kuten Abhasiasta, Tšetšeniasta, Azerbaidžanista ja Tadžikistanin ja Afganistanin rajaseudusta.

Hän ”erehtyi” kirjoittamaan muutaman paljastusartikkelin silloisesta puolustusministeristä Pavel Gratšovista. Holodov syyttin Gratšovia osallisuudesta Venäjän armeijan sisäiseen korruptioskandaaliin ja kertoi, että ministerin auto oli ostettu pimeällä rahalla. Silloin Gratšov oli määrännyt alaisiaan toimiin loukkaavia juttuja kirjoittavaa toimittajaa kohtaan. Holodovia ei enää päästetty pressitilaisuuksiin eikä muihin puolustusministeriön tilaisuuksiin, ja television keskusteluohjelmassa Gratšov sanoi Holodovia sisäiseksi vastustajakseen. Joulukuussa 1993 hän määräsi desanttijoukkojen vakoiluosaston johtajan eversti Popovskihin lopettamaan armeijaa ja itse ministeriä koskevat negatiiviset julkaisut.

Moskovski Komsomoletsin mukaan ministeri oli vuoden 1994 alkupuolella soittanut useita puhelinsoittoja silloiselle desanttijoukkojen komentajalle Jevgeni Podkolzinille ja käskenyt häntä ”pääsemään eroon” toimittajasta ja sanomalehdestä. Oikeusprosessin yhteydessä Gratšov tähdensi, ettei ollut tarkoittanut fyysistä tuhoamista ja ettei Popovskih ollut saanut sellaista käskyä.

Venäjän yleisen syyttäjän viraston tietojen mukaan Podkolzin oli keväällä 1994 tavannut Gratšovin useita kertoja ja välittänyt Popovskihille puolustusministerin käskyn, jotta miniseri on tyytymätön vakoilupäällikön hitauteen ja vaati käyttämään Holodoviin kaikkein ankarimpia otteita. Mikäli tämä epäonnistuisi, ministeri uhkasi hajoittaa Popovskihin komentaman 45. rykmentin.

17.10.1994 Dmitri Holodov avasi Moskovski Komsomoletsin toimituksessa työhuoneessaan attašeasalkun, jolloin salkkuun asetettu räjähde tappoi hänet. Syyttäjävirasto ei tietenkään syyttänyt Gratšovia mistään vaan väitti, että Popovskih oli juonittelija, joka järjesti murhan ja yritti syrjäyttää ministeri Gratšovin.

Samantapaisia juttuja Venäjällä on paljon. ORT-televisiokanavan päätoimittaja Vladislav Listjev tapettiin vuonna 1995. Ukrainskaja Pravdan nettiversion päätoimittaja Georgi Gangadze katosi vuonna 2000. Togliattilaisen lehden päätoimittaja Aleksei Sidorov tapettiin vuonna 2003, kun hän oli kirjoittanut järjestäytyneestä rikollisuudesta ja korruptiosta.

Toki täytyy korostaa, että valtaosa jutuista selvitetään ja niihin syylliset rangaistaan. Venäjähän on oikeusvaltio, jossa vietettiin viime keskiviikkona ihmisoikeuksien päivää vähintään yhtä hurjasti kuin Suomessa.

Venäjän journalistiliitto on perustettu vuonna 1918. Sen puheenjohtajana on vuodesta 1992 alkaen toiminut Vsevolod Bogdanov.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Artjom Borovik kuoli lento-onnettomuudessa eikä minkään murhan uhrina. Vaikka joka asiastahan on omat salaliittoteoreetikot...

Jarmo Koponen kirjoitti...

Kävimme Anne Kuorsalon kanssa tapaamassa 13.12.1994 Moskovski Komsomoletsissa päätoimittaja Pavel Gusevia. Sananvapauden uhka olivat päätoimittajan mukaan korruptoituneet virkamiehet ja Holodovin murha seurausta tästä. Gusev epäili, ettei murhaa selvitetä. Hänen veikkauksensa oli, että murhan tilaajaa ei saada selville, mutta murhaajaksi myöhemmin paljastuva saattaa löytyä kuolleena. Gusevin puheet eivät olleet mitenkään poikkeuksellisen kyynisiä. Maassa puhuttiin demokratisoitumisesta, mutta BNJ luotti valitettavasti neuvonantajiinsa ja salli itselleen asioita, joita Venäjän johtajan ei pitäisiä sallia. Vaarallisin oli neuvonantaja Korzhakov, joka tunsi presidentin heikkoudet. Gratshovin tukena olivat voimat joille duuma voinut mitään. Toimittajille oli silti usko siihen, että pisara (totuutta) voi murtaa kiven.

Listjevin murjan aikaan olin Gusevin kanssa Suomessa. Hänen matkansa keskeytyi, koska Moskovan journalistien puheenjohtajan piti osallistua muistotilaisuuksiin Moskovassa.

Gusevin toimittajakunnasta nousee esille monia paljastajajournalisteja. Esimrkiksi aleksander Minkin ja Aleksander Hinnstein ovat esimerkkejä toimittajista, joilla oli (on)kuten Woodwardilla ja Berstaineilla syväkurkkunsa. Monet vanhemmat toimittajat olivat saaneet turvallisuusalankoulutuksen ja verkottuneet.

Nuorimpia Gusev palkkasi vuodeksi kerrallaan suoraan tiedekunnan kursseilta näyttämään kykynsä. Palkka piti ansaita. Dis-informaatiota jakoivat monet tahot. Uskonpa että toisten toimittajien palkat olivat (ovat) tähtitieteellisiä.

Tapetuista toimittajista ei saa unohtaa Paul Hlebnikovia, jonka murhan vuonna 2004 tutkimuksia on perhekin toppuutellut. Hlebnikov oli venäläisen Forbes-lehden päätoimittaja.

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Annan anonyymille periksi sen, että Borovik kuoli lento-onnettomuudessa. Mutta kyllä siitäkin on salaliittoteorioita kehitelty - en osaa ottaa niihin kantaa. Paitsi että salaliittoteoriat piristävät laatijoidensa muuten tylsää arkea.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hyvä kuulla että blogin lukijoiden arkea piristetään antamalla väärää tietoa Borovikin kuolemasta. Toivon, että blogin kirjoittajilla on kompetenssia ja halua tarkistaa tekstiensä faktat.

Yleisenä periaatteena voisi sanoa, että on älyllisesti epärehellistä esittää epätodennäköinen väite faktana vain, koska se tukee muuta tekstiä.

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Minkiniä ja Hinshteiniä en mainitsisi samana päivänäkään. Minkin on rehellinen tyyppi, joka muuten uhkasi erota journalistiliitosta kun Ramzan Kadyrov valittiin kunniajäseneksi. Puheenjohtaja Bogdanov sen sijaan puolusteli Kadyrovin jäsenyyttä.

Lisää tapauksesta täällä, tosin ruotsiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei pidä mennä sukkasillaan sateeseen.

Jarmo Koponen kirjoitti...

Journalismia on kovin monenlaista. Teatterikriitikkona aloittaneelta A. Minkiniltä ei ole puuttunut draaman tajua. Minkin on lajissaan erinomainen.

Jeltsinin toisen kauden sananvapauden tilaa kuvaa hyvin maan laajalevikkisimmän lehden toimittajan lausahdus: ”Mikä on päätoimittajan mielestä tärkeää, on myös lukijoista mielenkiintoista”. [Resnjanskaja, Fomitseva 1999, s. 149.]

Vuonna 1997 Venäjällä kohuttiin virkamiesten saamista lahjuksista ns. ”Kirjailijoiden tapauksesta”. Sen yhteydessä Minkin oli keskeinen kompromaatin levittäjä. Kirjailijoita tukeneen Oneksim-pankin lehden Ruski Telegrafin kolumnisti Mihail Sokolov muun muassa kirjoitti jatkuvasti ”ostetuista” toimittajista. Sokolov ja monet muut kolumnistit yrittivät ymmärtää, mistä kohussa oli kyse.

Liikemiesten puolella hallituksen ns. uudistajia Tšubaisia ja Nemtsovia vastaan olivat paitsi Minkin myös Berezovskin mediaimperiumiin kuuluvan ORT-televisiokanavan ajankohtaislähetyksen juontaja Sergei Dorenko ja mediamoguli Vladimir Gusinskin NTV-kanavan Jevgeni Kiseljov.

MK:sta Novaja Gazetaan siirtynyt Minkin hääri syksyllä 1997 laveasti. Hänestä povattiin välillä Ogonjokin päätoimittajaakin, kun lehdessä kävi puhuri. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja Lev Gušin erotettiin. Taustana oli se, että rahoittaja, Berezovski, halusi Minkinin päätoimittajaksi koska tämä ymmärsi, ettei Svjazinvestia, Venäjän telemonopolia, yksityistetty niin kuin oligarkit halusivat. Gusinski ja Berezovski yrittivät sopia teleyhtiön hallintaansa, mutta huutokaupan voittivatkin Potanin ja Soros. Minkin aloitti iskunsa Tšubaisia vastaan. Ensin pakotettiin eroamaan yksityistämisministeri Koh ja sitten Minkin paljasti kirjoittamattomasta käsikirjoituksesta maksetut palkkiot. ORT jatkoi siitä minkä Minkin aloitti. Amerikkalaisten mr. Cleaniksi kutsuman Tšubaisin niskaan alettiin kaataa lokaa.

Kirjailijoiden tapauksen paljastusten vuoksi Tšubais vaati ORT:ltä viiden miljardin ruplan korvausta, ja Dorenkolta sekä Minkiniltä molemmilta 250 000 ruplaa. Dorenko uhosi, ettei hän aio lopettaa valtion virkamiehen arvostelua. Dorenko todisti, että aivan samalla tavalla hän olisi valmis tuomaan esiin asiakirjoja, jos ne paljastaisivat esimerkiksi väärinkäytöksiä ORT:ssa.

Henkilökohtaiseksi asian teki Tšubaisin vuonna 1995 esittämä uhkaus, jonka mukaan Dorenkolla ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä valtiolliseen ORT-yhtiöön työhön.

Mutta ei Minkiniä voi pitää vain seteliselkärankaisena. Joulukuussa 1997 Natalia Gervorkianin tekemässä haastattelussa Kommersant-lehdessä Minkin kysyi, mitä merkitystä on virkamiehille maksetuilla 90 000 dollarilla, jos summaa verrataan vaikka 90 000 Tšetšeniassa tapettuun. Minkin teki julkisesti selväksi, että hänestä presidentinvaali oli jo vuonna 1996 osoittanut journalismin tappion.

”Kun maaliskuussa kirjoitin artikkelin ´Valitse itsellesi presidentti`. Minua otti päähän erityisesti 13 pankkiirin avoin kirje. Tuolloin kukaan muu ei halunnut julkaista artikkelia, kuin Novaja Gazeta. Silloin lehden levikki oli vain 16 000. Nykyisin se on yli 600 000, pelkästään Moskovassa 160 000. Kasvu tapahtui vain puolessatoista vuodessa.”

Entä kansanedustaja Hinštejn (s. 1974). Mitä mieltä pitää olla miehestä, joka aloitti vuonna 1992 MK:n toimittajana, ja on vuoden 1996 presidentinvaalien kovimman paljastuksen tekijä.

Kompromaattisodan ensimmäinen isku tehtiin presidentinvaalien aikana vuonna 1996. Hinštejn julkaisi Moskovski Komsomolets -lehdessä artikkelin vaalikassasta ja presidentin vaaliorganisaattoreiden Tšubaisin, Viktor Iljuhinin sekä kolmannen henkilön keskusteluista. Presidentin oma turvallisuuspalvelu pidätti kaksi miestä, joilla oli 500 000 dollaria kopiokonepaperilaatikoissa. Laatikkoja kantoivat ORT:n johtaja Sergei Lisovski ja Tšubaisin lehdistösihteeri Jestafjev. Sakwan mukaan tarkka summa oli 538 000 dollaria. [Sakwa, 2008, s. 89.]

Viime vuonna Hinštejn kirjoitti [Hinštejn 2007, s. 304.] nähneensä itse kuitteja, jotka todistivat Potaninin maksaneen Tšubaisille, ja hänen lähipiiriin lahjuksia. Todisteita oli esitellyt Berezovskin lehdistösihteeri.

Ajattelin kirjoittaa pari lausetta, mutta tällainen tästä nyt tuli. Olen selvitellyt asiaa gradussani, mutta kuten sanonta kuuluu, ihan varma tapahtumien kulusta en ole, vaan paljolti tiedotusvälineiden varassa. Niin ja myös Alena Ledenevan, jonka mukaan kompromaatti on tiedustelupalvelujen ja median luoma tila, joka sisältää yleensä skandaalin, mutta ei välttämättä johda skandaaliin.

http://visualrian.com/images/item/353891 Minkinille Borovik-palkinto journalismista
www.hinshtein.ru Hinshteinin kotisivu

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Anonyymi toivoo, että blogin kirjoittajat tsekkaisivat tekstiensä faktat. Kunnioitettava toivomus, jonka haluan osaltani mieluusti täyttää. Korjaankin heti yhden sanavirheen omasta tekstistäni: Borovikin murhan sijasta piti puhua B:n kuolemasta. Lopputulos on sama, mutta toteutumistapa eri.

Mutta mikä onkaan fakta? Mä mistä löytäisin sen faktan? Löytyisikö se Venäjältä kenties? Mikä onkaan totuus maatalouden kollektivisoinnista Neuvostoliitossa? Mitä faktoja voidaan esittää huumekaupasta Keski-Aasian maiden ja Venäjän välillä? Mikä on totuus Venäjän kansantalouden tilasta joulukuussa 2008? Vaikea sanoa.

Poliitikot haluavat usein lyödä faktat pöytään. Niinpä minäkin говорю правду, правду, и ничего, кроме правды.

Borovikin kuolemasta kertoo RIA Novosti luettelonomaisessa katsauksessaan seuraavaa:

"Kuoleman tilanne: Šeremetjevo-1-lentoasemalla lento-onnettomuuden tuloksena. Lentoaseman turvallisuuspalvelussa ei ole suljettu pois sitä, että lentokoneen putoaminen ei olisi tapahtunut 'vahingossa'. Lento-onnettomuudesta on nostettu rikosoikeusjuttu sillä perusteella, että kyseessä oli 'ilmakuljetustoiminnan liikenteen ja käytön turvallisuussääntöjen rikkominen'. Tutkinnassa on tarkasteltu erilaisia versioita, joista yksi on terrori-isku. Soveršenno sekretno -holding-yhtiön työntekijät suorittavat omaa riippumatonta lento-onnettomuustutkintaa."

http://www.rian.ru/spravka/20061007/54607796.html

Fakta: lentokone, jossa Artjom Borovik istui (vai seisoiko hän, vai makasiko kenties?), putosi Moskovan pohjoispuolella olevan lentoaseman lähellä, jolloin Borovik kuoli heti.

Ehkä joku muukin kuoli samassa yhteydessä, mutta siitä minulla ei ole tietoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Et kuitenkaan vastannut kriitiikkiini asiallisesti. On huolestuttavaa, ettet omien sanojesi mukaan tiedä mikä fakta on. Tässä tapauksessa relevantti fakta on (niin kuin itsekin lopulta myönsit)se, että Borovik kuoli lento-onnettomuudessa, irrelevanttia on, istuiko vai seisoiko hän. Väittämä siitä, että lentokone pudotettiin tahallaan ei taas ole fakta vaan yksi mahdollinen tapahtumakulku (ainakin ymmärsin että tästä ei ole todisteita ja itsekin sanoit, ettet tähän osaa ottaa kantaa). Vielä pidemmälle menevä tulkinta on se, että koneen pudottamisen motiivina olisi ollut Borovikin surmaaminen.

Kritiikkini ydin ei siis ollut siinä, että tulkintoja ei saisi esittää vaan siinä, että lukijalle pitää tehdä selväksi mikä on perusteltua ja mikä epävarmaa tietoa.

Tiedon varmuudesta yleensä voidaan käydä pitkällinenkin keskustelu, mutta tässä yhteydessä kysymys ei ollut siitä.