Historia on niin kuin se kirjoitetaan?

Hesari kirjoittaa Andrei Fjodorovin Venäjällä ilmestyneestä jutusta Karjala-kauppoihin liittyen. Mutta juttu on muutenkin kiinnostava ja kertoo paljon Venäjän uudesta historiankirjoituksesta. Hesari keskittyy jutun jälkipäähän, mutta käänsin tähän taustatiedoksi pääkohtia jutun alkuosasta. Anteeksi kapulakieli - yritin tehdä mahdollisimman sananmukaisen käännöksen, ja alkuperäinen teksti ei ole kovin kaunokirjallisesti muotoiltu.

Tällä Venäjän “uudella historiankirjoituksella” ei tietysti ole mitään tekemistä vakavasti otettavan tieteen kanssa. Uuden oppaan historianopettajille tilasi presidentin kanslia, eikä sitä annettu ammattihistorioitsijan kirjoitettavaksi.

Asia onkin kiinnostava lähinnä Venäjän yhteiskunnallisen ilmapiirin mittarina. 1990-luvun alussa Venäjän johto saattoi pyytää anteeksi Molotov-Ribbentrop-sopimusta ja todeta, että Stalinin hallinto oli rikollinen. Nyt todetaan, että mitään väärää ei ole Venäjän puolelta tehty, ja jos onkin, muualla on tehty pahempaakin.

Tällaiselle näkökulmalle on tietysti hyvät markkinat kansalliseen alennustilaan kyllästyneiden venäläisten keskuudessa, mutta seuraukset voivat olla ennalta-arvaamattomia.

Asiaan liittyen:

• Kuka muistaa puhdistuksia?
• En förutsägbar historia
• Galna ryska nationalister
• En äkta finsk tidningsanka?

Tässä alkuperäinen juttu:

• Аргументы Недели 29.8.2007: Кусочки России за 40 млрд. долларов

Ja tässä alla pääkohtia jutun alkupäästä. Jutun nimi on “Venäjän palasia 40 miljardilla dollarilla”. Aluksi Fjodorov selostaa, että Venäjän ja Suomen suhteet ovat varsin hyvät, ainakin virallisella tasolla. Poikkeamana näistä hyvistä naapurisuhteista Fjodorov manitsee Suomessa jatkuvasti käytävän keskustelun “Karjalan kysymyksestä”, eli “Karjalan kannaksen ja muiden Neuvostoliitolle vuosien 1940 ja 1947 rauhansopimusten mukaan siirtyneiden alueiden luovuttamisesta Suomelle.” Jotta kävisi selväksi, kenelle Karjala oikeuden ja kohtuuden mukaan kuuluu, Fjodorov kaivautuu historiaan, ja tarina alkaa jo 1300-luvulta:

Täytyy hieman virkistää historiamuistia. Esimerkiksi Karjalan kannas oli venäläistä aluetta vuodesta 1323, Pähkinäsaaren rauhansopimuksen mukaan. Sopimuksen solmivat Novgorodin maat ja Ruotsi (jonka provinssi Suomi oli). Vuosisatojen ajan siellä risteytyivät karjalaisten, venäläisten, ruotsalaisten, suomalaisten ja inkeriläisten elämäntiet ja kohtalot. Suuren pohjan sodan (1700-21) seurauksena Ruotsi palautti Venäjälle Kaakkois-Suomen, mukaanlukien Karjalan kannaksen, Viipurin, Laatokan pohjoisrannan “ikuiseksi, kiistämättömäksi omistukseksi ja omaisuudeksi”, saaden sen ajan mittapuiden mukaan valtavan rahallisen korvauksen. Ja vuonna 1809 Suomi siirtyi Venäjän yhteyteen autonomisena Suomen suurruhtinaskuntana.

Yllättäen Stolbovan rauhaa vuonna 1617 ei mainita - se ei ehkä sovi kuvaan, sillä silloin Ruotsi sai Venäjältä varmaan samoin “ikuiseksi, kiistämättömäksi omistukseksi ja omaisuudeksi” muun muassa Käkisalmen läänin ja osan Inkeriä. Ja juttu jatkuu:

Lokakuun vallankumous johti Suomen tasavallan, suomalaisten itsenäisen valtion, syntyyn. Sen johto valitsi alusta alkaen politiikakseen ekspansion itään, Saksaan tukeutuen.

Jo ennen kuin Neuvosto-Venäjä ja muut valtiot olivat tunnustaneet valtion itsenäisyyden, Suomen hallitus ryhtyi useisiin toimenpiteisiin. Se lähetti Saksan valtionkanslerille muistion jossa pyydettiin apua Suomeen koskaan kuulumattomien Venäjän Karjalan ja Kuolan niemimaan irroittamiseksi Venäjästä. Myöhemmin näihin lisättiin Petroskoi, Petrograd ja Inkerinmaa. Neuvosto-osapuolen yritykset neuvotteluissa kesällä 1918 taata Petrogradin turvallisuus siirtämällä rajaa luoteeseen, ja korvaten tämä vastaavalla alueella Venäjän Karjalasta, eivät onnistuneet. Rauhan saavuttamiseksi sodan ja sekasorron väsyttämä Neuvosto-Venäjä Tarton rauhansopimusta solmittaessa vuonna 1920 suostui useisiin huomattaviin myönnytyksiin Suomelle. Lenin luopui Petrogradin turvallisuudelle tärkeästä rajasta Karjalan kannaksella ja Suomenlahdella.

Kiinnostavaa on, ettei Fjodorov missään kohti mainitse vuoden 1812 rajoja, jotka syntyivät kun Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsin Venäjälle luovuttama “Vanha Suomi” liitettiin takaisin muuhun Suomeen. Fjodorov puhuu vain “vuoden 1809 rajasta”, vaikka Suomen ja Venäjän välinen raja ei edes muuttunut vuonna 1809. Silloin muuttui vain Ruotsin ja Venäjän valtakunnan raja. Sama linja jatkuu, kun siirrytään talvisotaa edeltävään aikaan:

Hitlerin noustua valtaan Saksassa neuvostovastainen kampanja “Karjalan kysymyksen” ympärillä sai maassa joukkomittaisen luonteen. Keväällä 1935 neuvostotiedustelu sai luotettavaa tietoa Saksan aloittamista hyökkäysvalmisteluista Neuvostoliittoa vastaan. Ja yksi tärkeimmistä iskuista suunniteltiin tehtäväksi juuri Suomen kautta.

Leningradin suunta oli haavoittuvin Neuvostoliiton länsirajalla, ja siksi huhtikuusta 1938 marraskuuhun 1939 eri kanavia pitkin käytiin neuvotteluja Moskovan ja Helsingin välillä. Neuvostoliiton ehdotuksissa oli eri vaihtoehtoja, alkaen keskinäisen avunannon sopimuksesta aina rajan siirtämiseen 50-70 kilometriä Leningradista luoteeseen päin (Viipuriin koskematta) vaihtokauppana kaksi kertaa suurempiin alueisiin Karjalassa. Kuitenkin 13. marraskuuta suomalainen osapuoli keskeytti yksipuolisesti kaikki neuvottelut ja poistui Moskovasta. 15. marraskuuta Suuri sotaneuvosto Stalinin johdolla teki päätöksen pikaisista valmisteluista Suomea kohtaan suuntautuvia sotatoimia varten. Ne alkoivat 30. marraskuuta.

Seurauksena oli, että 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitetun Moskovan rauhansopimuksen mukaan Suomen oli palautettava Neuvostoliitolle Karjalan kannas, Laatokan pohjoisranta, Petsamo, ja eräitä muita alueita. Tosiallisesti nämä muutokset palauttivat vuoden 1809 rajalinjan, ja jättivät koskematta Suomelle muotoutuneen kansallisen alueen. Emme tiedä millaiseksi Leningradin kohtalo jo syksyllä 1941 olisi muotoutunut ilman näitä toimenpiteitä.

Eli talvisodassa Neuvostoliitolle “palautettiin alueita”, jotka eivät koskaan olleet Neuvostoliitolle kuuluneet. Samalla “palautettiin” vuoden 1809 rajalinja, joka kyllä oli Uudenkaupungin rauhan raja vuodelta 1721 ja sitäpaitsi kulki ihan eri paikassa. No, voihan historiaa näinkin kirjoittaa, mutta menee kyllä vähän liikaa luovan kirjoittamisen puolelle.