17.9.2007

Ulottuvuuksia

Kävin viime viikolla kollegoiden kanssa seminaarissa, joka järjestettiin Petroskoin yliopiston kurssikeskuksessa Urozero-järven rannalla. Se oli oikein mukava ja viihtyisä paikka, ja tarkkaan varjeltu asiattomilta vierailta. Alueelle piti kulkea portista, jonka kupeessa oli koppi vartijoineen.

Portin vieressä oli myös tiukkasävyinen metallikyltti. Siinä ilmoitettiin, että aluetta vartioivat koulutetut palveluskoirat. Toden totta, olihan siellä koiria: keskusta hoitavan pariskunnan pystykorvat, joita kiinnosti lähinnä puuhun kapaisseen oravan vahtiminen. No, toinen vähän näön vuoksi haukkua väksytti ohikulkijoille.

Tarinan allegorisia ulottuvuuksia voi kukin tykönänsä pohtia ja kehitellä eteenpäin. Eikä niiden tarvitse koskea vain Venäjää.

4 kommenttia:

Maahanmuuttaja kirjoitti...

Minulla oli joskus 1980-luvulla tytär pioneerileirillä. Siellä oli myös piikkilangat, portit ja vartiat (siis ei silloin mitään terrorismin uhkaa ollut). Lohdutti se, että lapset kulkivat aidan raosta ulos ja sisään, ja se että viereisellä sotilasalueella oli samat pelottavat kyltit ja poriti, mutta silti siellä käytiin sieniä keräämässä. Venäjä on tarkkaan vartioitu maa, mutta yalutessa pääsee joka paikkaan. Varmaan ydiasevarastoihinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä terrorismin uhka Neuvostoliitossakin oli aina läsnä. Terrori-iskuja myös suoritettiin, mutta niistä ei silloin uutisoitu avoimesti.

Maahanmuuttaja kirjoitti...

Ihanko totta?! Onko anonyymillä niistä mahdollisesti jotain tietoja?
Pahin tietämäni terrori-isku Petroskoissa tapahtui paperikonetehtaalla, kun humalainen työläinen raapusti rautanaulalla paperikoneen telan hiottuun pintaan "Vasja oli täällä". Tela oli jo myyty Suomeen, ja se maksoi jotain kymmeniä tuhansia kovassa valuutassa. Telan mitoissa on kysymys mikroneista, joten Vasjan nimeä ei voitu hioa pois. Monta tonnia painava rautapötkö jouduttiin sulattamaan. Kerrotaan, että siitä alkoi Petroskoin paperikoneyhtymän alamäki. Saatta olla että myös Neuvostoliiton. Olikohan siinä CIA asialla?

Anonyymi kirjoitti...

Olihan niitä terrori-iskuja ja niiden yrityksiä paljonkin, mutta niistä ei yleensä kovin laajasti uutisoitu. Tässä vain muutama esimerkki:

3.6.1969:
Leningrad – Tallinna lentokoneen kaappaus

Joulukuu 1969:
Attentaatti Leonid Brezhneviä kohtaan

15.7.1970
Lentokonekaappausyritys Pulkovon lentokentällä

1972
Räjähdyksiä Suhumissa, Tbilisissä Kutaisissa sekä Bakussa

11.10.1973
Räjähdys Leninin mauseleumin edessä

7.1.1977
Terrori-isku Moskovan metrossa

1980
Useita yrityksiä. Räjäytykset Klinissä, Himkissä sekä muissa Moskovan esikaupungeissa.

1983
Räjähdyksiä Tbilisissä

Elokuu 1985
Afganistanilaisten Mojaheedien pidätykset

7.11. 1990
Attentaatti Mihail Gorbatshovia kohtaan

Eli pahempiakin iskuja kuin tuo Petroskoin tapaus on kyllä ollut.