En ole koskaan antanut Venäjällä lahjuksia. Monet pitävät sitä ihmeenä, sillä olen matkustanut itänaapuriimme suhteellisen usein lähes 20 vuoden ajan. Olen myös asunut ja ollut töissä Venäjällä. Lähimpänä lahjontaa voidaan kai pitää erään moskovalaisen opiskelija-asuntolan kerrosvalvojatädeille viemääni suklaarasiaa, kun sain ystäväni kanssa asua asuntolassa siitä huolimatta, ettemme opiskelleet Moskovassa ja vielä vähemmän kyseisessä korkeakoulussa, jonka asuntola oli kyseessä. Tuokin suklaarasia olisi jäänyt viemättä, ellei asuntolassa asunut suomalainen tuttavani olisi kehottanut minua tuomaan jotain pientä tuliaista mukanani.
Lahjat kuuluvat venäläiseen kulttuuriin. Ainakin minun on välillä vaikea muistaa sitä, koska lahjat eivät taas samalla tavalla kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Nolostun joka kerta, kun saan venäläisiä vieraita, jotka tyhjentävät laukuistaan käsittämättömän määrän lahjoja – suklaata, kuohuviiniä, vodkaa, matkamuistoja, musiikkia. Lähtiessäni itse Venäjälle unohdan usein ostaa lahjoja ja sitten käyn ostelemassa nolona Fazerin suklaarasioita pietarilaisista ja moskovalaisista tavarataloista mennessäni kyläilemään ystävieni luokse.
Olen kategorisesti kieltäytynyt maksamasta lahjuksia. Ei silti, että niitä koskaan minulta olisi edes pyydetty. Silti moni asia olisi saattanut sujua nopeammin, jos olisin niin halunnut. Mietin, että mikä on lahjan ja lahjuksen ero. Lahjoja annetaan ystäville, tuttaville ja yhteistyökumppaneille. On joululahjoja, uudenvuodenlahjoja, syntymäpäivälahjoja ja vaikkapa tuliaisia. Lahjus on rahaa tai arvokas lahja, joka annetaan viranomaisille ja muille, joiden tulisi periaatteessa hoitaa työnsä ilman mitään lisäkannustimia.
Joku voisi sanoa, että on sulaa hulluutta istua venäläisellä miliisiasemalla tekemässä rikosilmoitusta ystävänsä laukun varastamisesta, kun laukun ja sen sisällön arvo on alle 50 euroa. Itse asiassa kolmella eri miliisiasemalla, kahtena päivänä, yhteensä noin kymmenen tunnin ajan, jos ollaan tarkkoja. Ja ainoastaan sen takia, että asiasta tehtäisiin pöytäkirja niin kuin se pitäisi lain mukaan tehdä. Että kyseinen rikos tilastoitaisiin. Jonkunlaisen todistuksen vakuutusyhtiötä varten olisi saanut ehkä noin tunnissa. Pakko on sanoa, että ensimmäistä miliisiasemaa lukuun ottamatta me saimme hyvää palvelua – se tosin vain otti oman aikansa. Suomessa laukkuvarkaan uhri olisi tuskin päässyt/joutunut käymään läpi kansioittain rikollisten valokuvia tunnistaakseen mahdollisesti varkaan.
Olen joutunut pettymään Venäjään tai lähinnä sen viranomaisiin useaan otteeseen tänä syksynä. Lähinnä pettymykseni ovat liittyneet ihmisoikeuskysymyksiin, mutta myös venäläinen byrokratia loputtomine vaatimuksineen leimoista, kopiosta, kutsuista ja ties mistä papereista on turhauttanut minua, aivan viime päivinäkin.
Eilen koitti se päivä, kun olin valmis luopumaan periaatteistani lahjusten suhteen. Sain nimittäin viestin pietarilaiselta ystävältäni, joka oli joutunut sairaalaan. Ystävälläni ei ole lähiomaisia ja lähimmät ystävätkin olivat pois kaupungista. Niinpä hän kirjoitti minulle. Olen tietoinen siitä, että Venäjällä omaiset maksavat usein lääkäreille lahjuksia saadakseen läheiselleen parempaa hoitoa. Tämä koskee kai lähinnä julkisen puolen sairaaloita, sillä yksityislääkärithän saavat paljon parempaa palkkaa, kuin julkisen puolen terveydenhoitohenkilöstö. Tämän asian valossa on helppo ymmärtää, että venäläiset karttavat sairaalaan joutumista viimeiseen saakka.
Olin siis tilanteessa, jossa hyvä ystäväni oli sairaalassa ja minä olin ainoa, joka tiesi hänen olevan siellä. Uudenvuoden pyhät olivat juuri alkamassa. Ystävälläni ei ole ylimääräistä rahaa, eikä omaisia, jotka voisivat huolehtia hänen eduistaan suhteessa sairaalaan ja lääkäreihin. Harkitsin vakavasti matkustamista Pietariin heti seuraavana päivänä. Menisin lahjomaan lääkärit, että ystäväni saisi varmasti parhaan mahdollisen hoidon. Hiiteen periaatteet! Päätin kuitenkin ensin kirjoittaa ja kysyä neuvoa toiselta pietarilaiselta ystävältäni.
”Rakas ystävä,
mitä kuuluu? Meidän joulumme meni jo. Olin mökillä. Siellä oli kaunista ja hiljaista – järvi ja metsää.
Halusin kysyä sinulta seuraavaa: hyvä ystäväni (venäläinen, pietarilainen) on joutunut sairaalaan. Hän on sotilasakatemian sairaalassa Pietarissa, eikä hänellä ole vanhempia tai lähiomaisia. Ystävistä en tiedä. Olen tällä hetkellä ainoa ihminen, joka tietää hänen olevan sairaalassa.
Onko se hyvä sairaala? Voinko luottaa siihen, että lääkärit tekevät siellä kaiken mahdollisen ja hoitavat häntä niin kuin pitää? Minä tiedän, että toisinaan teillä pitää antaa lääkäreille lahjuksia. Kirjoitan sinulle, koska olet itse lääkäri ja tiedät varmasti, miten asia on. Sano minulle rehellisesti, pitääkö minun tulla rahojen ja lahjojen kanssa Pietariin? Minä en vain tiedä, miten tuo kaikki teillä oikein toimii, koska meillä ei tarvitse antaa missään lahjuksia. Tiedän, että ystävälläni ei ole rahaa ja sen takia olen erittäin huolissani. Uudenvuodenpyhät ja kaikki tulossa. Mitä minun pitäisi tehdä?
Anteeksi kovasti, että vaivaan sinua tällaisella asialla juuri ennen uutta vuotta.
Minulla on ikävä teitä kaikkia! Suukkoja”
Ei mennyt kuin vajaa tunti, niin sain vastauksen:
” Moi Salla ☺!
Ensinnäkin, älä pyytele anteeksi ☺ - sinä olet meidän paras ystävämme ☺
Sotilasakatemian sairaala on yksi Pietarin ja jopa koko suuren maamme parhaimmista! Halusin itse päästä sinne opiskelemaan, mutta sinne on vaikea päästä. Siellä on erikoislääkäreitä – mikä on tärkeintä! Lahjuksista en osaa sanoa, mutta luulen, että hoidon jälkeen selvittävät asiat keskenään…
Minä tulen Suomeen uudeksi vuodeksi, mutta Serjoga ja Ira jäävät tänne. Tässä heidän puhelinnumeronsa. Ja meidän Ljoshamme. Minä kerron tilanteen hänelle. Olen vielä huomisen kotona, jos tarvitset apua. Tärkeintä on, ettet ole huolissasi. He auttavat kyllä.
Meilläkin on teitä ikävä, tsaarittaremme ☺!
Hyvää mennyttä joulua ja tulevaa uutta vuotta!!!”
Niin, lahjat eivät ole aina välttämättömiä, edes Venäjällä. Riittää kun on ystäviä. Minun paras uudenvuodenlahjani on se, että ystäväni pääsi tänään pois sairaalasta. Lahjuksilla tai ilman – sitä minä en tiedä. Tärkeintä on, että hän voi paremmin, eikä joudu viettämään uutta vuotta yksin sairaalassa. Toinen tärkeä lahja oli muistaa, miten paljon rakkaita ja tärkeitä ystäviä minulla on, myös Venäjällä. Ystäviä, jotka ovat aina valmiita auttamaan. Kiitos että olette olemassa! Hyvää uutta vuotta!
Tekstit
26 kommenttia:
Oletko kiinnostunut antamaan luvan julkaista tai käyttää secondary lähteenä ko kirjoitusta? Teksti pitänee kääntää englanniksi oletettavasti ja liittyy korruption yleismaailmalliseen ilmenemiseen.
Lisätiedot kiinnostuksen mukaan.
Toki, kunhan tiedän vähän enemmän. Minut tavoittaa etunimi.sukunimi@gmail.com-osoitteesta.
Salla, tämän blogin suuri raati saa kyllä myöntää sinulle vuoden filantropiapalkinnon tästä kirjoituksesta!
Venäjä ottaa koville, mutta kannattaa muistaa, että Valko-Venäjä on vielä hankalampi. (Positive thinking, you know.) :-)
Parantavia säteitä ystävällesi ja entistä parempaa uutta vuotta itsellesi ja koko Minun Venäjälleni!
Vittuun koko Venäjä olen viettänyt siellä muutaman uudenvuoden ja se riitäköön, se on niin pinnallista (ja nationalistista presidenttiä myöten)) touhua että ei ole toista yhtä paskaa...
Joo samaa mieltä. Kotiinpäinvetoa ja pinnallista lässytystä "suuresta kulttuurista" joka tarkoittaa muiden väheksyntää.
Pyyteettömyyttä kohdatessa on sanaton.
Minulle tuli mieleen monta pikku juttua, mutta en malta olla kirjoittamatta vasta lukemastani tarinasta.
Opportunismia tämäkin sanoisi kyynisempi.
Sergei Morozov kirjoittaa kirjassaan ”Diplomatia Putina” Pavel Borodinin olleen ensi kerran tekemisissä Vladimir Putinin kanssa siksi, ettei tohtinut pyytää apua sairaalle tyttärelleen Pietarin kaupunginjohtaja Anatoli Sobsthakilta.
Kremlin hallintopomon tytär opiskeli vuonna 1995 fysiikkaa Pietarissa. Kun tytär sairastui, Borodin soitti Pietarin kaupungin hallintoon. Borodin tavoitteli alun perin Vladimir Jakovlevia, joka oli komandirovkalla.
Borodin päätti jutella entuudestaan tuntemattoman Putinin kanssa ja sai huomata, että toimeen tarttui tehokas mies. Tuleva pääministeri auttoi Borodinin tytärtä sairaalassa, kuljetusten kanssa ja monissa henkilökohtaisissa asioissa.
Borodin kertoo samaisessa Morozovin haastattelussa myös sen, että nimenomaan hän kutsui Putinin Moskovaan.
Borodin tavoitteli Jakovlevia, koska oli tutustunut tähän vuonna 1988 ollessaan timanteistaan kuulun Sahan (ex-Jakutian) pääkaupungin Jakutskin pormestari. Tuolloin leningradilaisinssi Jakovlev teki Borodinin kanssa yhteistyötä Jakutskin rakennusprojekteissa. Jakovlev on syntyjään Jakutian leningradilaisevakko.
Pekka Hakala nimittää kirjassaan ”Suuri Sekava Venäjä” Borodinia siperialaiseksi politrukiksi. Borodin hoiteli mm. Kremlin entisöintiä ja siinä sivussa rahaa Jeltsinin perheelle. Boridinin näpit kärähtivät Mabetex-skandaalissa, mutta Putin järjesti Borodinille työtä Venäjän ja Valko-Venäjän liiton johdossa. Jakovlev pääsi Pietarin kaupunginjohtajan viran menetettyään Putinin hommiin Venäjän eteläisen hallintopiirin edustajaksi. Jakovlev hävisi kaupunginjohtajan viran sen nykyiselle haltijalle Valentina Matvienkolle 2003. Nykyään Jakovlev on eläkeläinen.
Historian kirjoittajat saavat selvittää, mitkä tarinat voidaan jotenkin todentaa. Maasta maan tavalla, kuten täällä suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin postauksessa mietitään.
Hyvää uutta vuotta!
Ymmärrän Sallan tilanteen - minun sukulaiseni joutui vastaavanlaiseen tilanteeseen joulukuussa.
Lahjuksista minulla on moskovalaisen ystäväni kertoma tositarina. Hän oli vuosia sitten hankkimassa kiireellä joitakin lupalappusia ja asioiden nopeuttamiseksi tarjosi lahjusta. Tähän tädit pöydän takaa vastasivat, etteivät he huoli rahaa - vaan suomalaista Fairya! Tuttavani hankki laatikollisen.
Sotilasakatemian sairaala on – kuten lääkärikaverisi kehaisikin – yksi Pietarin parhaista, ellei paras. Suomen rautatieaseman liepeillä sijaitseva sairaala on ulkoisesti vaatimattoman näköinen, mutta sisältä moderni ja parhailla laitteilla varustettu paikka. Viimeksi sitä kehui minulle eräs pietarilainen viranomainen, joka itsekin pyrkii käymään siellä vaivojaan hoidattamassa.
Itsekään en ole koskaan joutunut antamaan Venäjälle kenellekään lahjuksia, mutta sattumalta viimeisimmässä Argumenty ja Fakty lehdessä oli tapaukseesi liittyvä juttu. Lehdessä on ”Lukijoiden kysymyksiä – asiantuntijoiden vastauksia” –palsta, jossa oli seuraavanlainen kysymys ja vastaus:
Kysymys:
”Halusin antaa omalääkärilleni uudenvuoden lahjan, mutta hän kieltäytyi vastaanottamasta sitä ja sanoi, että se voitaisiin tulkita lahjukseksi. Onko tämä totta?”
R.Zaharova
Vastaus:
Jos haluatte antaa lääkärillenne lahjan hoidon jälkeen, voidaan sitä pitää yksinkertaisesti kohteliaana lahjana hyvin tehdystä työstä – koko prosessihan on siinä vaiheessa jo ohi, vastaa asianajaja Aleksander Petrov. – Mutta mikäli lääkärille annetaan lahja ennen operaatiota, voidaan sitä joissain tapauksessa pitää lahjuksen antamisena. Siispä parempi on muistaa lääkäriään operaation jälkeen. Venäjän Federaation lain mukaan virkamiehelle annettavan lahjan arvo ei kuitenkaan saa ylittää viittä minimipalkkaa. Tällä hetkellä se on noin 2300 ruplaa.
”Joo samaa mieltä. Kotiinpäinvetoa ja pinnallista lässytystä "suuresta kulttuurista" joka tarkoittaa muiden väheksyntää.”
Joo, samaa mieltä. Ainoa oikea ja hyväksyttävä tapa kohottaa omaa paskaista kansallistuntoaan on hoilata kansalliskiiman vallassa kokoomusnuorten vuosijuhlissa ”Silmien välliin ryssää”.
Nyt meni väärään osoitteeseen. Kokoomus on hieronut veljespuoluesuhteita Putinin puolueen kanssa jo pari vuotta. Viis demokratiasta tai ihmisoikeuksista kunhan kauppa käy ja vuorineuvokset lihovat.
”Nyt meni väärään osoitteeseen. Kokoomus on hieronut veljespuoluesuhteita Putinin puolueen kanssa jo pari vuotta. Viis demokratiasta tai ihmisoikeuksista kunhan kauppa käy ja vuorineuvokset lihovat.”
Sehän on tyypillistä suomalaista kaksinaamaisuutta. Toisaalta nuollaan Kremlin takalistoa herkkupalojen toivossa ja toisaalta taas yritetään kohottaa omaa olematonta kansallisylpeyttä naapurien kustannuksella hoilaamalla saunassa ryssäntappolauluja. Ja tämä ei ole pelkästään Kokoomuksen, vaan koko "sivistyneen" kansakunnan tyyli toimia.
Ihan hyvä etta vuonna 1939 laulettiin...
Nyt ei ole vuosi 1939.
Ei niin, mutta Stalin on Venäjällä taas suuri strategi ja viisas valtiomies.
Niinpä. Ja kyllähä tämä tuore kaasukiista taas osoittaa, että edes voissa paistaminen ei auta.
Niinpä. Venäjän pitäisi antaa Ukrainalle maakaasua ilmaiseksi. On se kumma kun se ei sitä tee. Vähempikin herättää ärtymystä!
Sinä voissa anonyymisti paisteleva, voisitko ystävällisesti häipyä sinulle sopivimmille laitumille. Täällä yritetään vaihtaa ajatuksia asiallisesti.
"Ei niin, mutta Stalin on Venäjällä taas suuri strategi ja viisas valtiomies."
Äänestyksessä ei kai valittu suurinta strategia tai viisainta valtiomiestä? Vääristelet totuutta, jos väität niin.
En tiedä Stalinin strategisista kyvyistä tai valtiomiestaidoista, mutta ainakin hän teki tyhjäksi Hitlerin suunnitelmat slaavilaisrotujen orjuuttamisesta ja tuhoamisesta.
Venäläisissä uusissa historian opetusoppaissa ylistetään Stalin taitoja sodanjohtajana. Tämä on osa historian uudelleenkirjoittamista, joka Jeltsinin kaudella kuulemma on ollut liian länsimielistä. Hankkeen käynnisti ex-presidentti Putin.
Ja osa tätä yhden uuden ajan historian verisimmän diktaattorin renessanssia on myös tuo mainitsemasi äänestys.
Stalin saattoi tehdä Hitlerin monet suunnitelmat tyhjiksi, mutta hän itse tapatti nykyarvioiden mukaan yli 20 miljoonaa ihmistä. Useita vainottiin kansallisuuden perusteella mutta joukossa toki paljon niitä Hitlerin uhkaamia slaavejakin...
”Venäläisissä uusissa historian opetusoppaissa ylistetään Stalin taitoja sodanjohtajana. Tämä on osa historian uudelleenkirjoittamista, joka Jeltsinin kaudella kuulemma on ollut liian länsimielistä. Hankkeen käynnisti ex-presidentti Putin.”
Hyvin on näköjään mennyt sumutus läpi. Olen sattumalta nähnyt kyseisen ”uutisen” aiheuttaneen opuksen skannatun version ”Stalin-sivuista”. Kyse on siis yhdestä ainoasta oppikirjasta, jota ei käsittääkseni ole vielä edes otettu virallisesti käyttöön. Historian oppikirjoja on yhteensä kymmeniä, joista koulut voivat itse valita mieleisensä. Tämä on siis vain yksi vaihtoehtoinen oppikirja.
Myöskin ”ylistäminen” on melkoisen voimakas ja kaikkea muuta kuin objektiivinen, median ja poliittisten propagandistien yleisesti viljelemä kirjan sisältöä kuvaava termi.
”Ja osa tätä yhden uuden ajan historian verisimmän diktaattorin renessanssia on myös tuo mainitsemasi äänestys.”
Jännä juttu. Jos äänestys on kerran järjestetty mielestäsi Stalinin loiston palauttamiseksi, niin miksiköhän valtiollinen uutiskanava sitten käsittääkseni pariin otteeseen vähensi Stalinin saamia ääniä kertoen, että niitä oli hakkeroitu?
”Stalin saattoi tehdä Hitlerin monet suunnitelmat tyhjiksi, mutta hän itse tapatti nykyarvioiden mukaan yli 20 miljoonaa ihmistä. Useita vainottiin kansallisuuden perusteella mutta joukossa toki paljon niitä Hitlerin uhkaamia slaavejakin...”
Pitänee paikkansa, mutta toisaalta lähes kaikilla slaavikansoilla on omat, itsenäiset valtionsa, jollaisia heillä ei olisi (tuskin olisi koko slaavejakaan), mikäli Hitler olisi päässyt toteuttamaan suunnitelmansa.
Ai että Venäjällä koulut ihan itse saavat päättää mitä oppikirjoja käyttävät? Sehän on hienoa.
Tässä kyseisen opettajanopaan tiimoilta pätkä newsru.ru -sivulta.
Альтернативы не будет: Госдума обязала учителей преподавать только по рекомендованным учебным пособиям
25 июня, то есть через четыре дня после встречи преподавателей с президентом, на заседании комитета Госдумы по образованию и науке при обсуждении поправок к закону "Об образовании" внезапно прозвучало предложение дать полномочия федеральной исполнительной власти определять список издательств, которые будут выпускать как учебники, так и учебные пособия. Министерство образования и науки получит право утверждать список учебных пособий, рекомендованных к использованию в школах. Соответственно, учителя должны будут пользоваться только такими пособиями.
Участник заседания проректор университета Высшей школы экономики, директор Института развития образования ГУ-ВШЭ Борис Рудник рассказал: "Об этих поправках большинство присутствующих услышали первый раз. Мы возражали против принятия поправок, но никто не был подготовлен, и никакого альтернативного варианта нельзя было предложить. Поправки читались с листа. Так и осталось совершенно непонятно, как будет происходить отбор этих издательств и контроль. Несмотря на возражения, они прошли второе чтение".
А 6 июля поправки были приняты и в третьем чтении. С 1 сентября 2007 года они вступили в силу.
Rikon taas periaatettani olla keskustelematta puskasta ampujien kanssa, mutta on pakko. On todettava, että venäläisten oppikirjojen asiantuntijoita on mahdottoman suuri joukko. Valitettavasti vain he luuraavat jossain piilossa, koska kukaan ei tule nimellään esiin. Stalinin kunniaa jonkin verran palauttavia kirjoja on tullut tietoon tasan kaksi: Filippovin opettajanopas ja Ostrovskin Venäjän historia 1900-45, joita kumpaakaan ei ole tiettävästi vielä tuotu Suomeen. Sen sijaan Putinin johtaman komitean palkitsema Zagladinin ja kumppanien kirjassa vuodelta 2007 Stalin itse esitellään sulkeutuneen järjestelmän johtajana, joka ei sietänyt vähäisintäkään vastustusta, vaan sai epäilijät tuomituksi neuvostovastaisina leireihin ja kuolemaan. Toisin kuin julkisuudessa on mainittu, Stalinin näytösoikeudenkäynnit, terrori ja kuolemantuomiot tuodaan tekstissä selvästi esille. Erittäin raskaasti puhdistukset koskivat Puna-armeijaa, jonka ylimmästä johdosta eversteistä marsalkkoihin teloitettiin yli 90 %. Juuri tästä suomalaiset ovat edelleen Stalinille erittäin kiitollisia, koska talvisodan hyökkäys epäonnistui täydellisesti ammattinsa hallitsevien sotilaiden puutteessa.
Stalinin viimeisiä vuosia Zagladin kuvaa varsin suorasukaisesti. Vuosi vuodelta tämän epäluulot vahvistuivat, luottamus lähipiiriin katosi ja epäilevyys kasvoi. Seurasi mm. kampanja kosmopolitismia vastaan ja nk. Leningradin juttu, jossa mm. Aleksei Kosygin oli menettää henkensä.
Olen julkaissut tämän saman tekstin Agricola-listan kirja-arvosteluissa 2007. Tietysti kirjavalikoimaa rajoittaa se, että vain Opetusministeriön tukea saaneet teokset voivat levitä laajasti kouluihin.
Tämä nyt menee kauas Salla Pyykkösen teemasta, mutta korruptiosta kerrotaan lisää osoitteessa:Gazeta.ru:”Ja ponjala tšto na otkaty živjot vsja naša strana”, 16.5.2008
http://www.gazeta.ru/money/2008/05/13_e_2722680.shtml
Aivan oikein! Koulut voivat itse valita oppikirjansa sellaisten kustantajien listoilta, jotka ovat viranomaisten ja ammattilaisten hyväksymiä. Listalla on esimerkiksi historian oppikirjasarjoja useita, ellei jopa kymmeniä vaihtoehtoja.
Meilläkään eivät koulut voi valita ihan mitä tahansa kirjaa oppikirjakseen, vaan kirjan on oltava viranomaisten ja asiantuntijoiden hyväksymä.
Uraa! Asiantuntemus sen kuin ”lisääntyy”. Kuten newsru.ru –sivun sitaatista ilmeni, vararehtori Boris Rudnik ei ymmärtänyt, miten tämä vaihtoehdoton linja toteutetaan, saati miten sitä kontrolloitaisiin. Otetaan nyt esimerkiksi oppikirjantekijä ja historianopettaja Igor Dolutskij, joka laati itse materiaalia 1990-luvulla alkaen vaatimattomista vihkosista, koska neuvostoaikaista tavaraa ei voinut lukea edes kintaat kädessä. Hänen ansiokas, painettu kirjansa vedettiin 2004 pois kouluista veteraanijärjestöjen vaatimuksesta, mutta kaupoista sitä saa edelleen. Dolutskij jatkaa opettamista moskovalaisessa keskikoulussa edelleen muina miehinä – ja Eho Moskvyin haastattelun perusteella ihan omalla linjallaan. Kaikki venäläisetkään opettajat eivät siis tule noudattamaan duuman tai Kremlin määräyksiä.
Mikä viranomainen tarkastaa Suomessa oppikirjoja? Olen nyt toiminut 30 vuotta opettajana ja siitä 20 rehtorina. Tarkastus loppui 1990-luvun alussa, kun Kouluhallitus muuttui Opetushallitukseksi. Asiantuntijoita tietysti käytetään kirjoittajina, mutta vastuu on vain koulutuksen järjestäjällä, siis kunnilla. Tässä opettajat ja rehtorit ovat avainasemassa, mutta rahanpuute sanelee useimmiten kirjahankinnat. Kierrätys on tarpeen, jotta oppilaat tajuaisivat välttää tuhlausta, mutta silti tapaa usein repaleisia, neljättä kierrosta käytössä olevia kirjoja.
Anonyymi näyttää olevan huomattavan tukiopetuksen tarpeessa kotimaankin asioista – Venäjästä puhumattakaan.
Kiitokset tiedosta. Ilmeisesti tilanne kouluissa on siis muuttunut. Minun aikanani joka ikisen oppikirjan ensimmäisellä sivulla luki "Kouluhallituksen hyväksymä".
Lähetä kommentti