Venäläisen nationalismin kärkipään edustaja ja jonkinlaisen pääideologin asemaan noussut Aleksandr Dugin herättää Venäjällä innostusta ja ulkomailla närkästystä. Hänen nimensä mainitaan usein, mutta hänen omia lausuntojaa ja tekstejään ei juurikaan ole levityksessä venäjänkielisen alueen ulkopuolella. Tilannetta paikkaamaan laitan nähtäväksi käännöksen Los Angeles Timesin julkaisemasta haastattelusta. Mukana ovat lehden hakasulkeisiin laittamat presidenttien etunimet ja tittelit sellaisenaan.
Anteeksi pitkähkö juttu!
........
Venäläinen nationalisti kannattaa euraasialaista liittoa Yhdysvaltoja vastaan
Aleksandr Dugin, kovan linjan piirien suosittu teoreetikko, kannattaa liittoa entisen Neuvostoliiton ja Lähi-idän välillä. Hän sanoo, että Gruusian (Georgian) kriisi saattaisi olla alku todelliselle konfliktille Yhdysvaltoja vastaan.
Megan Stack, Los Angeles Timesin toimittaja
4. 9. 2008
MOSKOVA – Kirjailija, poliittinen aktivisti ja nykyisen venäläisen nationalismin isähahmo Aleksandr Dugin on Venäjän kansainvälisen euraasialaisliikkeen perustaja ja suosittu teoreetikko Venäjän kovan linjan eliitin keskuudessa. Hän hahmottelee strategista blokkia, joka sisältäisi entisen Neuvostoliiton ja Lähi-idän ja haastaisi Yhdysvaltojen dominoiman atlanttisen liittoutuman. The Times haastatteli Duginia tällä viikolla (=syyskuun alkupäivinä 2008. Suom. huom.) hänen Moskovan toimistossaan, jonka seinällä riippui lippu, johon oli kirjoitettu iskulause "Pax Russica". Seuraavassa on katkelmia haastattelusta.
KYSYMYS: Mikä on arvionne Venäjän paikasta maailmassa nyt, ja miten Venäjän pitäisi toimia suhteessa länteen?
Ensinnäkin puolustan voimakkaasti moninapaista maailmanjärjestystä. Mielestäni Yhdysvaltojen pyrkimys päästä maailman ainoaksi navaksi on täysin väärä, moraaliton ja muille suurille valtakeskuksille mahdoton hyväksyä.
Tuemme laajan tilan luomista, muutamien suurten tilojen, sen sijaan että olisi vain yksi päätös, joka on Yhdysvaltojen tekemä. Mielestämme Venäjän ei pidä olla tässä prosessissa etujoukkona.
Katsomme – enkä puhu vain itsestäni, vaan poliittista päälliköistämme – katsomme, että Gruusiassa [Presidentti Mikheil] Saakashvili on tehnyt paitsi moraalisen rikoksen, myös testannut, mitä piilee Venäjän sanojen takana, Venäjän amerikkalaista ylivaltaa vastaan esittämien protestien takana. He halusivat kokeilla, mihin asti tämä on vain sanailua ja mitä Venäjä voisi vastustaa suoraan, konkreettisin toimin.
KYSYMYS: Monet lännessä uskovat, että Moskova on tahallaan provosoinut vastakkainasettelun Gruusiasta eroon pyrkivien tasavaltojen ympärillä. Kuka on mielestänne vastuussa aseellisen konfliktin puhkeamisesta?
Meille sen aloittaminen oli liian riskialtista. Ja luulen myös, että niin kauan kuin olen tuntenut [Venäjän pääministerin Vladimir] Putinin ja [presidentti Dmitri] Medvedevin, he ovat halunneet välttää suoran vastakkainasettelun Yhdysvaltojen kanssa mihin hintaan tahansa.
Heidän ajatuksensa oli, että heidän pitäisi saada aikaa valmistellakseen Venäjää hyökkämään tai kestämään mahdollinen Yhdysvaltojen hyökkäys, ja he tarvitsivat 10 vuotta. Putinin reaktio – tai Putinin ja Medvedevin reaktio – oli sellainen kuin oli vain, koska he pitivät tätä hyökkäyksenä, joka oli mahdoton ja gruusialaisten puolelta mahdoton yväksyä. Ja tämä oli reaktio, ei suunniteltu strateginen hyökkäys… [Putin ja Medvedev] eivät oleet valmiita aloittamaan itse, omasta tahdostaan, sellaista vaikeaa tilannetta ja sellaista sotaa, jolle ei loppua näy. Me politiikan analyytikot, me katsomme, että voisimme aloittaa sellaisen sodan, muttemme lopettaa sitä.
Se on hyvin kaukana lopusta. Se on vain alku todelliselle, ja ehkä hyvin vakavalle ja kaikkien osapuolten kannalta vaaralliselle vastakkainasettelulle meidän ja amerikkalaisten välillä.
KYSYMYS: Mikä oli strateginen tarkoitus Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden tunnustamisessa? Venäjä on toistaiseksi täysin yksin tunnustamisessa.
Ensinnäkin tällä askeleela Venäjä varmisti tahtonsa mennä loppuun saakka tässä konfliktissa… Se oli eräänlainen osoitus vakaasta ja perusteellisesta tahdostamme jatkaa.
Toiseksi tarvitsemme, ja nyt olemme saaneet, juridisen selityksen siitä, mitä asevoimamme olivat tekemässä Gruusian alueella. Nyt se on enemmän tai vähemmän selvää.
Mitä tulee tunnustamiseen, katson että jos Venäjä aikoo pysyä tässä vastakkainasettelussa, jos Venäjä jatkaa tätä lujan päätöksentekonsa ja voimansa näyttöä, toiset maat liittyvät vähitellen, askel askeleelta asenteeseen kohti Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa.
Ei ole sääntö, että tästedes tunnustaisimme kaikki separatistialueet. Ehdottomasti ei. Me tunnustamme ne separatistien alueet, jotka olisivat geopoliittisesti meidän puolellamme – joko meidän tai meidän ystäviemme puolella – ja vastaustaisivat Yhdysvaltoja.
Yhdysvallat osoitti meillä tämän kaksoismoraaline. He tunnustivat pro-amerikkalaisen Kosovon, mutteivät tunnusta anti-amerikkalaisia, pro-venäläisiä Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa. He eivät tunnusta Serbian integriteettiä, mutta he tunnustavat Gruusian integriteetin.
KYSYMYS: Miten Venäjä näkee ystävällisten suhteiden kehittymismahdollisuuden Yhdysvaltojen ja entisten neuvostotasavaltojen, kuten Ukrainan ja Gruusian, välille?
Sodanjulistuksena. Psykologisen, geopoliittisen, taloudellisen ja avoimen sodan julistuksena.
Putin oli länsimielinen alussa. Hän oli pro-amerikkalainen. Tämä oli syy hänen toimintaansa kohtaan esittämäämme kritiikkiin. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän jälkeen me vastustimme hänen apuaan Yhdysvalloille ja hänen askeleitaan Yhdysvaltoja kohti.
Mutta vähitellen hän joutui vastakkain kaikkien venäläisten etujen täydellisen laiminlyönnin kanssa. Näiden uuskonservatiivien, Richard Perlen tai Dick Cheneyn kanssa, olemme aina auttavaisia. “Allekirjoitamme tähän, niin se on.”
Askel askeleelta energiaresurssitalouden ja kaupan myötä löysimme lopulta voiman ja tahdon suhtautua tähän sotaan. Koska me emme toivoneet tätä sotaa. Se oli haaste. Yhdysvallat sen meille tyrkytti.
Mielestämme koko entisen Neuvostoliiton alueella, lukuunottamatta Baltian valtioita – olemme tekemisissä euraasialaisen sivilisaation kanssa. Ei eurooppalaisen, ei läntisen. Ja jos yritetään saada nämä tilat pois meidän kontrollistamme, tai pois meidän dialogistamme, tai pois historiaan perustuvista erityissuhteista meidän kanssamme, se on eräänlainen hyökkäys, sodanjulistus. Se ei ole, kuten amerikkalaiset mielellään sanovat, kilpailu… Se ymmärrettiin ei kilpailuksi vaan aggressiotoimeksi, kuten Napoleon tai Hitler, eikä mitään muuta.
KYSYMYS: Kun Venäjällä oli vastassaan Tšetšenian separatistiliike, se reagoi suurimittaisella sotilaallisella hyökkäyksellä ja ilmaiskulla, joka raunioitti [Tšetšenian pääkaupungin] Groznyin kivimurskaksi. Silti Moskova on kärkkäästi arvostellut [Gruusian pääkaupunkia] Tbilisiä sotilasoperaation käynnistämisestä eroon pyrkivässä tasavallassaan. Eikö tässä ole kaksoisstandardi käytössä?
Kyllä. Kyllä… Se oli reagoimista kaksoisstandardiin kaksoisstandardilla. Olen samaa mieltä.
KYSYMYS: Jos jatkossakin reagoidaan kaksoisstandardiin toisella kaksoisstandardilla, mihin tämä kierto päätyy?
Yhdysvallat käyttäytyy kuin ainoa napa, joka voisi määritellä, mikä on hyvää ja mikä pahaa… Se ei pääty koskaan, ellei joku sano: pysäyttäkää se. Niinpä meidän pitäisi demonstroida, että pysäyttäkää se tai joudutte katumaan. Ehkä mekin tuemme katumaan, mutta te ainakin. Pysäyttäkää se.
KYSYMYS: Teitä on kielletty vierailemasta Ukrainassa. Luuletteko, että Ukraina liittyy NATOon ja jos liittyy, miten Venäjä tulee reagoimaan?
Luulen, että valtaosa Ukrainan väestöstä ei halua NATOon. Väestön enemmistö Gruusian tapauksen jälkeen enemmän kuin ennen, haluaa pitää hyvän suhteen Venäjän kasnsa. Pääsy NATOon kuvastaa kaikenlaisten Venäjä-suhteiden täydellistä hylkämistä ja todellista, kovaa vastakkainasettelua.
Puolet Ukrainan väestöstä pitää itseään venäläisinä – poliittisesti, geopoliittisesti, kulttuurisesti, etnisesti ja niin edelleen.
Emme voisi säilyttää Ukrainaa ilman joko maan jakautumista tai kahden osapuolen välistä kompromissia.
Presidentti [Viktor] Juštšenko huusi panevansa minut ulos Ukrainasta ja estävänsä minua saapumasta tähän valtioon. Luulen, että hänellä on oikeus siihen. Se on suvereeni valtio. … Mutta luulen että niin tekemällä hän vähensi kunnioitustaan erilaisten ukrainalaisten ihmisten keskuudessa. Koska, tiedättehän, että ajatukseni ovat hyvin suosittuja Itä-Ukrainassa ja Krimillä, ja siellä on monia, monia satoja tuhansia ihmisiä, jotka tukevat euraasialaista liikettä.
KYSYMYS: Jos Ukraina liittyisi NATOon, miten luulette Venäjän reagoivan?
Luulen, että Venäjän reaktio olisi tukea kapinaa itäosissa ja Krimillä, enkä voi sulkea pois sotavoimien saapumista sinne, kuten kävi Ossetian skenaariossa.
Mutta ero on siinä, että puolet Ukrainan väestöstä on venäläisiä, on suoraan venäläisiä, ja tämä puolikas väestöstä pitää itseään alistettuna arvojensa, kielensä, geopoliittisten asioiden osalta, vastoin tahtoaan. Niinpä en usko, että tässä tapauksessa tarvittaisiin Venäjän asevoimien suoraa interventiota. Luulen, että NATOon liittymisen aattona Ukrainassa tulee olemaan julkisia mellakoita ja maa jakautuu kahteen osaan.
KYSYMYS: Mitä luulette tapahtuvan, jos Ukraina pakottaisi Venäjän Mustanmeren laivaston lähtemään Sevastopolista?
Luullakseni siellä syttyisi aseistettu konflikti, koska nyt tunnemme olomme enemmän tai vähemmän mukavaksi.
Olemme valmiit jatkamaan Gruusiassa. Mutta samaan aikaan emme ole lopettaneet Gruusiassa. Tilanne siellä on kaukana lopusta. Tarvitsemme Saakashvilin pään. Pidämme häntä aggressorina ja sotarikosten suunnittelijana.
Luulen, että armeijamme ja poliittiset johtajamme ovat moraalisesti valmiita pelaamaan kovaa peliä, pelaamaan tiukasti Ukrainan johtajan kanssa, koska pidämme häntä Saakashvilin rikoskumppanina.
KYSYMYS: Olette puhunut Iranista vaihtoehtona Yhdysvaltojen voimalle. Ajatteletteko edellen Teheranista tässä valossa?
Mielestäni Iranin pitäisi ja se voisi olla Venäjän liittolainen . . . Voisimme luoda todellisen voiman, jolla vaikutettaisiin koko Lähi-itään, jos toimisimme yhteistyössä Iranin kanssa, vaihtaisimme aseita, tarjoaisimme luonnonvaroja ja perustaisimme tukikohdan luonnonvarojen kuljettamiseksi Euraasiasta Iraniin. Näin voisimme yhdistää ponnistuksemme strategiassa, sotavoimissa, taloudessa ja energia-alalla.
Meillä on yhteisiä etuja Iranilaisten kanssa . . . koska mielestäni tärkein asia, absoluuttinen asia on Yhdysvaltojen yksinapaisuuden pysäyttäminen . . . Nämä puolueet, nämä länsimieliset täällä Venäjän hallituksessa, he väittivät, että jos Iranista tulisi fundamentalistinen, se voisi joskus olla meitä kohtaan aggressiivinen. Mutta . . . tämä oli eräänlaista Moskovassa toimivien pro-amerikkalaisten, länsimielisten voimien tekemää propagandaa Irania vastaan.
KYSYMYS: Näkemyksenne Vladimir Putinista ovat vaihdelleet.
Arvostin erittäin paljon hänen konkreetteja askeleitaan poliittisen järjestyksen vahvistamiseksi Venäjällä, hänen askeleitaan oligarkeista eroon pääsemiseksi, länsimaalaisten vaikutusvallan pienentämiseksi ja Venäjän alueellisen yhtenäisyyden säilyttämiseksi Tšetšenian tilanteessa.
Mutta näin myös, että häntä ympäröi länsimieliset, liberaalis-mieliset poliitikot, neuvonantajat ja asiantuntijat . . . ja se oli pääasiallinen syy häntä kohtaan kohdistamaani arvosteluun.
Mutta nyt olen sitä mieltä, että elokuun 8. päivän [Venäjän Gruusiaan tekemän sotilaallisen intervention] Putin ja Medvedev ovat ohittaneet peruuttamattoman kohdan. He ovat näyttäneet, että halu ja päätös panna sanat käytäntöön ovat tosiasiassa peruuttamattomat. Niinpä tukeni Putinille ja Medvedeville on nyt ehdoton.
Nämä piirit huijasivat minua. Mutta samalla ne ehkä pettivät myös länttä.
Ja Medvedevkin huijasi! Koska pidin Medvedeviä liberaalien kostona, protestoin. Luulen, että Washington ja Brysselkin näkivät asian samoin, ja meitä kaikkia huijattiin. Medvedev on osoittautunut peräänantamattomaksi venäläisekti patriootiksi ja valtiomiehiksi. Niinpä ihailen sellaista huijausta – vaikka olin itse sen uhri.
KYSYMYS: Yliarvioiko Venäjä mahdollisuutensa? Monet analyytikot epäilevät, onko Venäjällä sotilaallista voimaa ja talouden vakautta, jotta se voi ottaa riskin eristäytymisestä.
Ei Venäjä joudu eristyksiin sen paremmin Euroopasta kuin Aasiastakaan. Yhdysvalloista se voi joutua, mutta se ei merkitse meille mitään.
megan.stack@latimes.com
Käännös: © Tapani Kaakkuriniemi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Georgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Georgia. Näytä kaikki tekstit
24.9.2008
Japanilaisarvio Sakartvelon-Gruusian-Georgian sodasta
Sen jälkeen kun Kaukasuksen lyhyttä sotaa koskeva väittely on kohdistunut siihen, kuka on syyllinen ja kenen kommentit myötäilevät jotakin osapuolta, on ehkä hyödyllistä vilkaista japanilaista arviota tapahtuneesta. Siinä katsotaan, että konfliktin alkusyy oli NATOn päätöksessä laajentaa aluettaan Kaukasukselle, mutta samalla todetaan, ettei Venäjän toiminnan olennainen merkitys ole Kaukasuksella, joten Venäjän toimet eivät ole kansainvälisoikeudellisesti hyväksyttäviä. Kirjoittaja penkoo vähän Putinin lähipiiriä ja sen toimintatapoja. Mutta sitten: hän rinnastaa Venäjän toiminnan Sakartvelo-Gruusia-Georgiassa Neuvostoliiton toimintaan Mantšuriassa vuonna 1931. – Lue lisää. Viisastut. Read more. You become wiser. Почитай дальше. Станешь умнее.
What Does Russia's Action Mean for Us?
by ITO Kenichi,
President of The Japan Forum on International Relations
The Japan Forum on International Relations (JFIR) E-Letter
"JFIR Commentary of the Month"
25 September 2008, Vol. 1, No. 7
Those who defend Russia's invasion of Georgia say that it was a necessary act by Russia to secure its sphere of influence, with the remote cause lying in NATO's eastward expansion, or that the international community is equally to blame because of ambiguous priorities between the right to national self-determination and the principle of noninterference in internal affairs. However, I cannot agree with them as either of the two arguments fail to pin down "the essential meaning of Russia's action."
It was not NATO but Central and East European countries that wanted to expand NATO. Having suffered Russia's aggression and repression in the past, these countries were eager to join the Western alliance to ensure their security in a post-Cold War environment. Ioan Mircea Pascu, former Defense Minister of Romania who worked hard to achieve Romania's entry into NATO, confided me about his relief by telling, "Romania has obtained its true security for the first time in its history." To decide with whom to ally is a matter of sovereignty for any country and should never be a matter of direction by Russia.
It is certainly true that the conflict between the right to national self-determination and the principle of noninterference in internal affairs is one of the major issues left unsettled in international law. It remains a cause of instability in international politics. This, however, does not justify Russia's military action against Georgia because "the essential meaning of Russia's action" does not lie there.
What then is "the essential meaning of Russia's action"? As a matter of fact, I anticipated the latest move of Russia. Considering the essence of Russia's political culture prevailing in the Czarist and Soviet regimes to be the "rule of force," I had long sensed a dangerous trend of Russia under Vladimir Putin to return to this essence.
In August 2000, just after the inauguration of the Putin administration, I was in Russia and predicted, "President Putin will make a name for himself in Russian history alongside Peter the Great and Stalin by taking the lead in building the reborn Russia over the next decade or two." The reason I made this prediction, which had come true, was the way Putin was building his power base. His reliance on force (or violence) was seen fit in the tradition of Russia's political culture, the "rule of force." Putin's friends from former KGB circles later known as siloviki were gathering around him. It was those siloviki that arrested the prominent Russian businessman Mikhail Khodorkovsky and dissolved his petroleum company Yukos in 2003. The "rule of force" by a political secret police, which exercises unlimited power, is the very embodiment of the political culture of Russia since Peter the Great and Stalin. When projected abroad, this becomes the basis on which Russian foreign policy is planned and implemented.
Russia's incursion was carried out on a well-prepared operational plan. After provoking Georgia into military action, Russia has behaved as a savior of the victims. This reminds us of the 1931 Manchurian Incident, which provided a pretext for Japan's invasion of Manchuria. The Imperial Army of Japan then dynamited the South Manchuria Railway and put the blame on Chinese dissidents.
At what, then, is Russia aiming its grand strategy? We cannot answer this question without taking into consideration the "rule of force," the persistent nature of Russia's political culture. Russia is no doubt aiming at controlling the world energy market, but the problem is that the country has a tendency to play the game disregarding its rules, often to the extent of mobilizing such extra-market forces as military and/or political.
Russia's "recognition of the independence" of South Ossetia and Abkhazia was "annexation" in substance, comparable in nature to the 1990 invasion of Kuwait by Iraq and the 1968 invasion of Czechoslovakia by the Soviet Union. Herein lies "the essential meaning of Russia's action."
The problem that the international community has come to face anew this time is how it should counter the threat posed by "rogue states," a major security challenge of the post-Cold War era, when it comes from such a big country as Russia. This requires the utmost care. Fortunately, however, we have the successful experience of having won a Cold War. Has Russia learned nothing from its defeat in the Cold War? Moscow has said, "Russia is not afraid of the prospect of a new Cold War." Under such circumstances, if the international community is afraid of such a prospect, the situation will not improve and could even be exacerbated. The international community must stand firm on the principle of never permitting a change of status quo by force, and be prepared to consider a drastic review of its fundamental relations with Russia, should the country continue pursing such a path. However, confrontation with Russia, if there must be any at all, should be kept at the level of a "cold war." We must be careful not to let it develop into a "hot war." History shows that a cold war alone is enough to win the big game.
This was posted on "AJISS Commentary" on 9 September 2008.
"AJISS Commentary" is an occasional op-ed type publication. The views expressed are the authors' own and should not be attributed to The Association of Japanese Institutes of Strategic Studies (AJISS). It aims to present a variety of Japanese views on international relations to readers abroad interested in Japanese thinking. The think tanks that have joined forces to form AJISS are: The Japan Forum on International Relations, The Japan Institute of International Affairs, Institute for International Policy Studies, and Research Institute for Peace and Security.
What Does Russia's Action Mean for Us?
by ITO Kenichi,
President of The Japan Forum on International Relations
The Japan Forum on International Relations (JFIR) E-Letter
"JFIR Commentary of the Month"
25 September 2008, Vol. 1, No. 7
Those who defend Russia's invasion of Georgia say that it was a necessary act by Russia to secure its sphere of influence, with the remote cause lying in NATO's eastward expansion, or that the international community is equally to blame because of ambiguous priorities between the right to national self-determination and the principle of noninterference in internal affairs. However, I cannot agree with them as either of the two arguments fail to pin down "the essential meaning of Russia's action."
It was not NATO but Central and East European countries that wanted to expand NATO. Having suffered Russia's aggression and repression in the past, these countries were eager to join the Western alliance to ensure their security in a post-Cold War environment. Ioan Mircea Pascu, former Defense Minister of Romania who worked hard to achieve Romania's entry into NATO, confided me about his relief by telling, "Romania has obtained its true security for the first time in its history." To decide with whom to ally is a matter of sovereignty for any country and should never be a matter of direction by Russia.
It is certainly true that the conflict between the right to national self-determination and the principle of noninterference in internal affairs is one of the major issues left unsettled in international law. It remains a cause of instability in international politics. This, however, does not justify Russia's military action against Georgia because "the essential meaning of Russia's action" does not lie there.
What then is "the essential meaning of Russia's action"? As a matter of fact, I anticipated the latest move of Russia. Considering the essence of Russia's political culture prevailing in the Czarist and Soviet regimes to be the "rule of force," I had long sensed a dangerous trend of Russia under Vladimir Putin to return to this essence.
In August 2000, just after the inauguration of the Putin administration, I was in Russia and predicted, "President Putin will make a name for himself in Russian history alongside Peter the Great and Stalin by taking the lead in building the reborn Russia over the next decade or two." The reason I made this prediction, which had come true, was the way Putin was building his power base. His reliance on force (or violence) was seen fit in the tradition of Russia's political culture, the "rule of force." Putin's friends from former KGB circles later known as siloviki were gathering around him. It was those siloviki that arrested the prominent Russian businessman Mikhail Khodorkovsky and dissolved his petroleum company Yukos in 2003. The "rule of force" by a political secret police, which exercises unlimited power, is the very embodiment of the political culture of Russia since Peter the Great and Stalin. When projected abroad, this becomes the basis on which Russian foreign policy is planned and implemented.
Russia's incursion was carried out on a well-prepared operational plan. After provoking Georgia into military action, Russia has behaved as a savior of the victims. This reminds us of the 1931 Manchurian Incident, which provided a pretext for Japan's invasion of Manchuria. The Imperial Army of Japan then dynamited the South Manchuria Railway and put the blame on Chinese dissidents.
At what, then, is Russia aiming its grand strategy? We cannot answer this question without taking into consideration the "rule of force," the persistent nature of Russia's political culture. Russia is no doubt aiming at controlling the world energy market, but the problem is that the country has a tendency to play the game disregarding its rules, often to the extent of mobilizing such extra-market forces as military and/or political.
Russia's "recognition of the independence" of South Ossetia and Abkhazia was "annexation" in substance, comparable in nature to the 1990 invasion of Kuwait by Iraq and the 1968 invasion of Czechoslovakia by the Soviet Union. Herein lies "the essential meaning of Russia's action."
The problem that the international community has come to face anew this time is how it should counter the threat posed by "rogue states," a major security challenge of the post-Cold War era, when it comes from such a big country as Russia. This requires the utmost care. Fortunately, however, we have the successful experience of having won a Cold War. Has Russia learned nothing from its defeat in the Cold War? Moscow has said, "Russia is not afraid of the prospect of a new Cold War." Under such circumstances, if the international community is afraid of such a prospect, the situation will not improve and could even be exacerbated. The international community must stand firm on the principle of never permitting a change of status quo by force, and be prepared to consider a drastic review of its fundamental relations with Russia, should the country continue pursing such a path. However, confrontation with Russia, if there must be any at all, should be kept at the level of a "cold war." We must be careful not to let it develop into a "hot war." History shows that a cold war alone is enough to win the big game.
This was posted on "AJISS Commentary" on 9 September 2008.
"AJISS Commentary" is an occasional op-ed type publication. The views expressed are the authors' own and should not be attributed to The Association of Japanese Institutes of Strategic Studies (AJISS). It aims to present a variety of Japanese views on international relations to readers abroad interested in Japanese thinking. The think tanks that have joined forces to form AJISS are: The Japan Forum on International Relations, The Japan Institute of International Affairs, Institute for International Policy Studies, and Research Institute for Peace and Security.
2.9.2008
Esko Seppänen Georgiasta
Vanha ystäväni Esko Seppänen (muistaakseni tutustuimme varsin maanalaisissa merkeissä Francon Espanjassa hotellissa Madridissa lähes 40 vuotta sitten) analysoi eilen kotisivuillaan hänelle tyypilliseen selkeään tapaan Georgian tilannetta.
Eskolla on omakohtaista perspektiiviä Georgiaan ainakin jo vuodesta 1973 lähtien, jolloin järjestimme hänen kanssaan 155(!) toimittajan ja kulttuurityöntekijä tutustumismatkan silloiseen Gruusiaan ja Armeniaan.
Menimme Leningradiin neljällä tilausbussilla ja sieltä jatkoimme kahdella charter-koneella Kaukasukselle. Esko johti toisen koneen ensin Jervaniin, minä toisen Tbilisiin. Kummallakin ryhmällä oli aivan mielettömän hieno vastaanotto - olimme kuin valtiovieraita. Yhtenä yönä vaihdomme neuvostotasavaltaa junilla, Esko toi ryhmänsä Tbilisiin ja minä omani Jerevaniin. Kumpaakin ryhmää kohdeltiin aika kylmäkiskoisesti, kun olivat valinneet ensimmäiseksi vierailukohteekseen "väärän" tasavallan.
Minun Gruusia-matkailuni alkoi jo 1959, jolloin meidän, muutaman suomalaisen Unesco-stipendiaatin NL-lomakiertue huipentui Tbilisiin, Goriin, Batumiin, Suhumiin...
Eskolla on omakohtaista perspektiiviä Georgiaan ainakin jo vuodesta 1973 lähtien, jolloin järjestimme hänen kanssaan 155(!) toimittajan ja kulttuurityöntekijä tutustumismatkan silloiseen Gruusiaan ja Armeniaan.
Menimme Leningradiin neljällä tilausbussilla ja sieltä jatkoimme kahdella charter-koneella Kaukasukselle. Esko johti toisen koneen ensin Jervaniin, minä toisen Tbilisiin. Kummallakin ryhmällä oli aivan mielettömän hieno vastaanotto - olimme kuin valtiovieraita. Yhtenä yönä vaihdomme neuvostotasavaltaa junilla, Esko toi ryhmänsä Tbilisiin ja minä omani Jerevaniin. Kumpaakin ryhmää kohdeltiin aika kylmäkiskoisesti, kun olivat valinneet ensimmäiseksi vierailukohteekseen "väärän" tasavallan.
Minun Gruusia-matkailuni alkoi jo 1959, jolloin meidän, muutaman suomalaisen Unesco-stipendiaatin NL-lomakiertue huipentui Tbilisiin, Goriin, Batumiin, Suhumiin...
31.8.2008
Puolen vuoden takainen artikkeli Georgian armeijasta
Jatkan vielä Georgian teemaa.
Sattuman kaupalla sain käsiini venäläisen Ogonjok -lehden toukokuun numeron, jossa kerrottiin Georgian armeijan varustautumisesta.
Sattuman kaupalla sain käsiini venäläisen Ogonjok -lehden toukokuun numeron, jossa kerrottiin Georgian armeijan varustautumisesta.
Jutun kirjoittaja on kuuluisa valkovenäläinen toimittaja Pavel Sheremet, joka tunnetaan Lukashenkon ankarana arvostelijana, toimittajamurhien tutkijana ja ansioituneena dokumenttituottajana. Sheremet sai ETYJin palkinnon ihmisoikeuksien puolustamisesta journalistiikan saralla 2002.
Sivut saa isommaksi klikkaamalla:
27.8.2008
Eräs päiväkirja
Ystäväni lähetti eräänlaisen kollektiivisen päiväkirjan etelän konfliktista. Hän sanoi, että venäjänkielinen juttu on aika pitkä mutta kannattaa lukea.
Itse en ehdi "tarkistaa" sisältöä, on käytävä tsekkaamassa maalla kuulevatko sienikorvani oikein kutsuhuudon: "me herkkutatit (belye) olemme vielä pieniä ja odotamme sinua. Haluamme viettää talven sinun spesiaalimarinaadissasi!".
Itse en ehdi "tarkistaa" sisältöä, on käytävä tsekkaamassa maalla kuulevatko sienikorvani oikein kutsuhuudon: "me herkkutatit (belye) olemme vielä pieniä ja odotamme sinua. Haluamme viettää talven sinun spesiaalimarinaadissasi!".
22.8.2008
Kuvia Georgiasta
Tein matkan Georgiaan todetakseni, että toimittajan pitää raportoida paikan päällä vain siitä, mitä itse näkee ja kuulee. Kansainvälinen media toimii, kerää tietoja ja raportoi samoilla tutuilla ehdoilla kuin vaikkapa Kosovon kriisin kärjistyessä miltei kymmenen vuotta sitten. Tuolloin olin Montenegrossa. Huhuilta yritetään leikata siivet lennosta, kiihtyneiden asianosaisten puheista suodattuu vain osa jutuiksi. Pakolaisten tarinat ovat koskettavia,sotilaat tekevät velvollisuutensa. Kansainvälinen politiikka on kaukana Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin johtavilta teiltä ja evakoiden mielistä.
Lisää kuvia täältä
http://www.uusisuomi.fi/artikkelit/uuden-suomen-kuvat-georgiasta
29.5.2008
Georgian pata porisee – vaan kiehuuko yli?
Aleksanteri-listalta:
Katsaus alueen poliittiseen ja vakaustilanteeseen sekä vaalien tulokseen.
Infotilaisuus Georgian tilanteesta ja vaalituloksesta 3.6.2008 Eduskunnan kansalaisinfossa
STETE ry (Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi) järjestää infotilaisuuden Georgian tämänhetkisestä tilanteesta tiistaina 3.6. klo 13-15 eduskunnan kansalaisinfossa. Georgiassa toukokuussa järjestettyjen vaalien jälkeistä tilannetta pyritään tarkastelemaan erilaisista näkökulmista. Infotilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Tervetuloa!
Lisätietoja tilaisuudesta: stete(at)stete.org, puh. 09 260 0131.
vera.lindman@stete.org
Ohjelmaluonnos
STETE ry:n infotilaisuus
3.6.2008 klo. 13.00-15.00
Eduskunnan kansalaisinfo
Georgia kansainvälispoliittisella areenalla - alueiden itsenäistymispyrkimysten sekä avoimen konfliktin ehkäisyn yhteensovittaminen
Suurlähettiläs Heikki TALVITIE, Ulkoministeriö
ETYJin puheenjohtajan erityislähettiläs
Kommentti: Suurvaltasuhteet ja Suomen asema
Tutkija Mikko PALONKORPI, Aleksanteri-instituutti
Toukokuun parlamenttivaalit – vapaat ja oikeudenmukaiset?
Projektiavustaja Katja KALAMÄKI, Ulkoministeriön ihmisoikeusyksikkö
ETYJin vaalitarkkailumission jäsen
Kysymyksiä ja keskustelua
[Vaikka tällaisten tilaisuuksien puffaaminen ei ehkä jonkun mielestä oikein kuulu Minun Venäjäni-blogiin, niin entiseen Neuvostoliittoon ja sen jättämiin ongelmiin kietoutuneena NL:n lähinaapurien asioihin liittyvät jutut löytänevät edelleenkin paikkansa tässä blogissa; eilen esim. puffattiin kotimaisin voimin tehtyä tv-ohjelmaa Valko-Venäjästä).
Katsaus alueen poliittiseen ja vakaustilanteeseen sekä vaalien tulokseen.
Infotilaisuus Georgian tilanteesta ja vaalituloksesta 3.6.2008 Eduskunnan kansalaisinfossa
STETE ry (Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi) järjestää infotilaisuuden Georgian tämänhetkisestä tilanteesta tiistaina 3.6. klo 13-15 eduskunnan kansalaisinfossa. Georgiassa toukokuussa järjestettyjen vaalien jälkeistä tilannetta pyritään tarkastelemaan erilaisista näkökulmista. Infotilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Tervetuloa!
Lisätietoja tilaisuudesta: stete(at)stete.org, puh. 09 260 0131.
vera.lindman@stete.org
Ohjelmaluonnos
STETE ry:n infotilaisuus
3.6.2008 klo. 13.00-15.00
Eduskunnan kansalaisinfo
Georgia kansainvälispoliittisella areenalla - alueiden itsenäistymispyrkimysten sekä avoimen konfliktin ehkäisyn yhteensovittaminen
Suurlähettiläs Heikki TALVITIE, Ulkoministeriö
ETYJin puheenjohtajan erityislähettiläs
Kommentti: Suurvaltasuhteet ja Suomen asema
Tutkija Mikko PALONKORPI, Aleksanteri-instituutti
Toukokuun parlamenttivaalit – vapaat ja oikeudenmukaiset?
Projektiavustaja Katja KALAMÄKI, Ulkoministeriön ihmisoikeusyksikkö
ETYJin vaalitarkkailumission jäsen
Kysymyksiä ja keskustelua
[Vaikka tällaisten tilaisuuksien puffaaminen ei ehkä jonkun mielestä oikein kuulu Minun Venäjäni-blogiin, niin entiseen Neuvostoliittoon ja sen jättämiin ongelmiin kietoutuneena NL:n lähinaapurien asioihin liittyvät jutut löytänevät edelleenkin paikkansa tässä blogissa; eilen esim. puffattiin kotimaisin voimin tehtyä tv-ohjelmaa Valko-Venäjästä).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
