Pentti Stranius: Mies, joka muutti maailmanhistoriaa

Gorbatshov, Mihail. Näin sen muistan (Najedine s soboi). Minerva Kustannus Oy,

2015 (suom. Mirko Harjula)

Mihail Gorbatshov (s. 1931) on kirjoittanut elämästään ja myös toimistaan Venäjän kohtalon vuosina ennenkin. Näin sen muistan on silti häneltä kattavin omaelämäkertateos. Muistelmat ulottuvat varhaislapsuudesta aina vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi. Imperiumin romahdus on usein kirjattu juuri Gorbatshovin nimiin, mutta totuus näyttäytyy hänen muistelmissaan toisenlaiselta.

Mihail ja Raisa

Muistelmat alkavat poikkeuksellisella esipuheella. Siinä Gorbatshov palaa vuoteen 1999 ja muistelee koskettavasti Raisa-vaimonsa kuolemaa. En ole lukenut toista venäläistä niin sanottua suurmiesmuistelmaa, jossa tekijä näin herkän tunteellisesti kertoisi perheestään, yksityiselämästään ja erityisesti rakkaudestaan vaimoonsa. Mihailin ja Raisan rakkaustarina kulkee kautta kirjan ja suhde on selvästi ollut suurten tunteiden täyttämä, ellei peräti venäläinen ”vuosisadan rakkaustarina”.

Neuvostoliiton puolue-elämän tasolla Raisa ja Mihail edustivat täysin uudenlaista tyyliä ja politiikkaa. Pariskunnan oli helppo liikkua lännessä, osallistua vaikka Nancy ja Ronald Reaganin tai Margaret Thatcherin illanistujaisiin: Raisa hakkasi glamourillaan, kielitaidollaan, vaatetuksellaan ja sivistyneisyydellään kaikki lännen leidit.

Perestroika ja glasnost

Mihail Gorbatshovin kausi (1985-91) tunnetaan perestroika ja glasnost -termeistä. Perestroika tarkoittaa ”uudelleenrakentamista”, glasnost ”avoimuutta”. Gorbatshovin mielestä nämä käsitteet edellyttivät toinen toistaan. Hän halusi alunperin demokratisoida neuvostososialismia, ei tuhota maata, edes sosialismin perusteita, vaan rakentaa neuvostomalli tasavertaisten tasavaltojen liitoksi. Kävi kuitenkin toisin. Puoluejohtajaksi vuonna 1985 valitun Gorbatshovin vastustajina toimi aivan liian monta juonittelijaa. Gorbatshovin mielestä Boris Jeltsin ja niin Valko-Venäjän kuin Ukrainankin puoluejohtajat hajottivat imperiumin, koska halusivat omien tasavaltojensa, tulevan IVY:n (Itsenäisten valtioiden yhteisön) johtajiksi. Niin sanottu Belovezhin IVY-sopimus syntyi muistelijan mukaan täysin epädemokraattisesti, kansojen selän takana.

Imperiumi hajosi alta ja Gorbatshov ei ollut vuoden 1991 lopussa enää minkään valtakunnan johdossa. Syksyn 1991 kaappausyritys eristi perheen Mustalle merelle ja tankin päällä puhuva Jeltsin keräsi pisteet ja kansansuosion. Vaimo Raisa sairastui samaan aikaan vakavasti - ja Gorbatshovista tuli pelkkä marionetti. Muistelijan suureksi ansioksi luen sen, että hän ei ryhdy erittelemään Boris Jeltsinin alkoholismin asteita ja käytöksen äkkikäänteitä, jotka monen tutkijankin mukaan vaikuttivat suuresti Venäjän kohtaloihin. Toki selväksi käy ettei Jeltsin Gorbatshovilta anteeksiantoa saa.

Toisaalta, Gorbatshov ei myöskään anna paljon arvoa kansanliikkeille, jotka suuresti myötävaikuttivat neuvostovaltion siirtymiseen historiaan. Muistelmista käy ilmi selkeä Kreml-keskeisyys: kaikkea johdettiin ylhäältä, myös perestroikaa. Uskoako vai ei?

Kirjan kirjoittamisen hetkellä, viisi vuotta sitten, Vladimir Putin on vielä arvossa arvaamattomassa. Tällä hetkellä, keväällä 2015 Gorbatshov ajattelee Putinista hieman toisin - Ukrainan tapahtumien, opposition kurittamisen, sensuurin ja Boris Nemtsovin murhan valossa? Putin ei ole venäläislähteiden mukaan edes suostunut tapaamaan Gorbatshovia. Ennen näiden päämiesten keskustelut olivat jokavuotisia.

Yhtymäkohtia UKK:n uraan

Mihail Gorbatshov tuli politiikkaan oloista, jotka muistuttavat Lepikon torpan Urho Kaleva Kekkosen elämäntarinaa. Stavropolin laitamilla kasvanut maalaisperheen vesa ei unelmoinut puolueurasta, vaan halusi olla alunperin tutkija ja tiedemies.

Sinnikkyydellään hän pääsi Moskovan yliopistoon, missä myös rakkaussuhde Raisaan alkoi. Maaseutu oli hänelle rakas ja kotiin palattiin aina kun mahdollista. Uran alkuvaihe Kaukasuksen juurella ei ollut lainkaan upea: Mihail ja Raisa asuivat ja perustivat perhettä muutaman neliön vuokrayksiössä, missä oli kylmä, välillä nälkä eikä palkka riittänyt edes perustarvikkeisiin.

Talonpoikaismenneisyys ei unohdu Kremlissäkään, vaan juuri ”maaseudun tulevaisuus” on jatkuvasti läsnä kun uudistuksia suunnitellaan. Gorbatshovin johtopäätös neuvostososialismin ongelmista on lopulta puoluejohtajanakin karu ja ymmärrettävä. Vähintäänkin rivien välistä käy ilmi, että valtio teki suurimmat virheensä pakottaessaan talonpojat 1930-luvulla kolhooseihin, estäessään maalaisten liikkumisen vapaasti ja tuhotessaan yksityistalouden ja pientilat. Kirjoittajan omaiset, ”kulakit”, jotka oikeasti olivat tavallisia pienviljelijöitä, saivat maksaa tästä politiikasta ja kolhoosilaitos oli yksi neuvostososialismin tuhon siemen.

Elämäkerran plussat ja miinukset

Mihail Gorbatshov on valtiomies, joka on tottunut vakuuttamaan yleisönsä ja myös vaikutti koko maailman kohtaloihin. Ei hän turhaan kuitannut Nobelin rauhanpalkintoa. Elämäntyö on ollut järisyttävän tärkeä. Harva tietää niistä asevarustelua rajoittavista uudistuksista, joita Gorbatshov esitti monella foorumilla. Esiintyjänäkin hän oli vailla vertaa, erilainen ja rehellinen. Kaikki tämä näkyy tekstissä, yksityiselämän ohella, sillä Kremlin juonikuvioita valottavat ”juorutkin”ovat poikkeuksellisen valaisevia. Gorbatshov tietää herkullisia yksityiskohtia Neuvostoliiton viimeisistä johtajista, ”elävistä ruumiista”.

Gorbatshovin omaelämäkertaa pitää silti katsoa subjektiivisesti, hänen tarinanaan. Kukaan elämästään raportoiva ei ole koskaan täysin objektiivinen. Silti Gorbatshov paljastaa itsestään, myös Kremlin sisäpiireistä asioita, jotka kertovat paljon suurvallan viime hetkistä. Hän oli välillä kovinkin epävarma, mutta tiukka moralisti suhteessa puoluetoveriensa syrjähyppyihin tai etuisuuksiin, vaikka niistä itsekin paljolti nautti. Selvästi hän katuu myös sitä, että ei pystynyt pienentämään puna-armeijan määrärahoja sosiaalipolitiikan hyväksi. Niin sanotusta ”kieltolaista”, vodkan myynnin rajoituksista hän on yhä tyytyväinen, joskin pahoillaan lieveilmiöistä.

Näin sen muistan on tyyliltään harvinaisen henkilökohtainen teos, jossa puoluekiemurat, neuvostovaltion arkielämä ja perhehistoria kulkevat rinta rinnan. Mihail Gorbatshov joutui mielestään tahtomattaan tehtäviin, joissa muutettiin maata ja maailmanhistoriaa. Välttämättä tekijä ei ole maailman lahjakkain kynämies eikä suomentajakaan aina vältä venäläisen kirjoitustyylin kömpelyyksiä. Silti muistelmat ovat oikeasti suurta tunnustuskirjallisuutta. Niitä täydentää vielä teoksen loppuliite, johon on koottu hyvä henkilöhakemisto ja Gorbatshovin muita tekstejä, muun muassa puhe Nobelin rauhanpalkinnon luovutuksessa 1991.

Pentti Stranius

Dokklub Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina 07.03.2015 klo 14-15

 
Koretsin luostari, Ukraina 1984. Photo by Reijo Nikkilä

Werstaan auditorio, lauantaina 07.03.2015 klo 14-15.
Suomenkielinen tekstitys
Vapaa pääsy
Järjestäjä Dokklub yhdessä YLE:n ja TFF:n kanssa


Luostarielämää Neuvostoliitossa/Monastyrskaja zhizn v SSSR/Monastery Life in the USSR, 1985, 51 min.
Ohjaus/Dir.: Reijo Nikkilä
Käsikirjoitus/Script: Reijo Nikkilä, Juri Drozdov
Kuvaus/Camera: Cristian Valdes
Ääni/Sound: Anton Nikkilä, Ilgis Sharafutdinov
Leikkaus/Edit: Galina Rozhentsova, Margarita Zenina
Kuvaussihteeri/Ass.dir.: Anneli Pallas
Tuotanto/Production; YLE/TV1/Asiaohjelmat 

Koretsin luostari Ukrainassa 1984. https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9A%D0%BE%D1%80%D0%B5%D1%86%D0%BA%D0%B8%D0%B9_%D0%BC%D0%BE%D0%BD%D0%B0%D1%81%D1%82%D1%8B%D1%80%D1%8C
Photo by Reijo Nikkilä
Klikkaa kuva suuremmaksi!

Petserin luostari 1984. http://fi.wikipedia.org/wiki/Petserin_luostari
Photo by Reijo Nikkilä
Klikkaa kuvas suuremmaksi!

Petserin luostari 1984
Photo by Reijo Nikkilä
Klikkaa kuva suuremmaksi!
.
Venäjän ortodoksisen kirkon julkaisuosaston suosiollisella avustuksella juuri ennen perestroikaa valmistunut elokuva on maailman ensimmäinen dokumenttielokuva venäläisestä luostarilaitoksesta.
Tsaarinvallan aikaisesta monisatapäisestä luostarilaitoksesta oli neuvostovallan aikana 80-luvun alkupuolella jäljellä enää 20 luostaria.
Elokuvassa käydään useissa munkki- ja nunnaluostareissa Odessasta Pihkovaan.
Arkista aherrusta luostareissa seurataan huolellisesti, suurten uskonnollisten juhlapyhien menot ovat kaunista katseltavaa.
Ainutlaatuinen on heti elokuvan alussa Zagorskin luostarissa kynttilöiden valossa kuvattu kolmen noviisin munkiksi vihkiminen, seremonia, jota ei ole koskaan muulloin päästetty kuvaamaan.

Koretsin luostari Ukrainassa 1984.
Photo by Reijo Nikkilä.
Klikkaa kuva suuremmaksi!

Petserin luostari 28.08.1984
Photo Reijo Nikkilä

Jari Kokon Elinkautiset avaa DOKKLUB:in syyskauden 2014

Maanantaina 29.09.2014 klo 18-20.
Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen Kinosalissa, Nordenskiöldinkatu 1, 3 krs.

Elinkautiset/Sentenced to Life, 2004, 78 min., ohj. Jari Kokko.

Jari Kokko:
"Suomalaisten opiskelijaelämä Neuvostoliitossa oli absurdia niin hyvässä kuin pahassakin. Ihmisiä putoilee ikkunoista, Angela Davisin siskon nännit vilkkuvat, vodka on halpaa, sosialismia rakennetaan, sosialismia vihataan, rakastutaan ja erotaan. llmainen opiskelupaikka, aatteen palo ja seikkailunhalu houkuttelivat 1970-1980 luvuilla tuhansia suomalaisia hakemaan oppia idästä.

Elinkautinen, eli 6 vuotta opiskelua neuvostotodellisuudessa oli kuitenkin monelle liikaa vaikka monille asioille voikin tänään jo nauraa".

Käsikirjoitus, ohjaus: Jari Kokko
Kuvaus: Pentti Vikki
B-kamera: Valdimir Bryljakov, Jari Kokko, Erkki Makkonen
Äänitys: Bruno Puolakainen, Niko Heimolinna, Mia Iivonen, Jari Kokko
Äänisuunnittelu: Timo Kinnunen
Leikkaus: Kimmo Kohtamäki
Musiikki :Timo-Juhani Kyllönen
Tuotanto: Pentti Vikki / Masterius Oy 2004 Yhteistyössä: SES, YLE/Dokumenttiprojekti.
Esiintyjät. Merja Moubarik, Peter Holst, Jukka Savolainen, Pentti Stranius, Timo-Juhani Kyllönen, Alexander Bashirov.

Elokuvan jälkeen keskustelemme ohjaaja Jari Kokon kanssa.
Toivottavasti paikalle saapuu muitakin tekijätiimiin kuuluvia sekä dokumentissa esiintyviä.
Tilaisuuteen Kinosalissa on vapaa pääsy.
Tervetuloa!

DOKKLUB 16.12.2013

Vuoden 2013 viimeinen Dokklub-näytös on maanantaina 16.12. klo 17.00 

(Huom. poikkeuksellinen aika!)

Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3. kerros, Kinosali

Englanninkielinen tekstitys.

Vapaa pääsy.

Murmanskin Northern Character-festivaalilla palkittu omskilainen dokumenttielokuva Työarmeija, 53 min.

Elokuva näytetään samanaikaisesti elokuvateatterissa miljoonakaupunki Omskissa.

Ennen elokuvaa ja sen jälkeen on skype-yhteys Omskiin sekä auditorioon että elokuvan ohjaajiin Vladimir Burjakiin että Aleksandr Gilziin.

Последний Докклуб 2013 г. состоится 16.12. в 17 ч. в Центре науки и культуры РФ в Хельсинки, Нурденшиольдинкати 1,Кинозал, 3. этаж.

Вход бесплатный.

English subtitles.

Перед фильмом, награжденным в Мурманске на фестивале Северный Характер, и после фильма связь по скайпу с г. Омск, в котором этот же фильм будет показан в кинотеатре одновременно с финским показом.

Klikkaa kuvat suuremmiksi!

О фильме «Трудовая армия»

Фильм рассказывает об одной из самых трагических и неоднозначных страниц в истории советских-российских немцев, которым во время Великой Отечественной войны (ВОВ) пришлось фактически отвечать за чужую вину, поскольку гитлеровские агрессоры оказались одной с ними национальности.

В 1940-е годы в Советском Союзе было около 2 миллионов немцев, предки которых начали заселять Россию еще в XVIII веке, после знаменитых Манифестов Екатерины Второй 1762 и 1763 годов о привлечении иностранных подданных в Российскую Империю.

К началу Великой Отечественной войны, прожив в России, а затем в Советском Союзе уже более 180 лет, местные немцы, как и другие советские граждане, были горячими патриотами своей страны и собирались наравне с другими воевать против гитлеровцев.

Национальность тут не имела никакого значения, поскольку во время Великой Отечественной войны воевали не русские против немцев, а советские против фашистов.

Но Сталин советским немцам не поверил, как он, собственно, не верил вообще никому.

Советские немцы были отозваны с фронта. Республика немцев Поволжья, образованная в 1918 году, была ликвидирована Указом Верховного Совета ССР от 28 августа 1941 года, и все немцы этой республики, включая мужчин, женщин, детей, были депортированы, то есть выселены из Поволжья в другие республики и края СССР – в Сибирь, Казахстан, на Урал и Дальний Восток.

Всего за годы ВОВ было депортировано более 1 200 000 советских немцев.

И затем, с февраля 1942 года, начался призыв советских немцев в трудовые лагеря ГУЛАГа в разных отраслях промышленности. Такие трудовые лагеря получили неофициальное название «трудовая армия».

Всего в трудовую армию было призвано 315 000 советских немцев.

Призывались мужчины в возрасте от 15-ти до 55-ти лет
и женщины от 16-ти до 45 лет. Не призывались женщины, имевшие детей до 3-х лет, но однако, множество детей советских немцев дошкольного и младшего школьного возраста остались в самые тяжелые годы войны без попечения родителей.

Железнодорожное строительство, промышленное строительство, лесная промышленность, горно-металлургическая промышленность, оборонная промышленность - во всех этих отраслях работали немцы-трудармейцы.

Их уделом был очень тяжелый труд, очень плохое питание и практически полное отсутствие медицинской помощи, особенно в период 1942-43 годов.

Среди ныне живущих российских немцев, и немцев, выходцев из России, нет ни одной семьи, где бы не было старших родственников, не прошедших трудовую армию…

Долгие годы и десятилетия они очень мало рассказывали о своем пребывании в трудовой армии даже своим детям и внукам.

Но вот пришло время, когда наступила пора открыть и эту страницу истории – для того, чтобы извлечь из нее правильные уроки.

Этому и посвящен фильм «Трудовая армия».

Авторы фильма – Владимир Буряк, Александр Гильз.

Dokumentin tekijät Vladimir Burjak ja Aleksandr Gilz.