Ob-joen retkestä syntyi moderni Venäjä-kirja

Markku Heikkilän pyynnöstä seuraava pieni mainospala: Rovaniemellä julkistettiin 22.10.2012 Markku Heikkilän ja Antti Tenetzin kirja Merkintöjä Ob-joelta. Heikkilä on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö ja Tenetz valokuvaaja ja mediataiteilija.
Merkintöjä Ob-joelta –kirjan lähtökohtana on retkikunta, joka matkusti elokuussa 2011 Ob-joelle etsimään tietoja suomensukuisten hantien ja mansien karhunpeijaisrituaaleista. Matkan päiväkirjamerkinnöistä ja valokuvista on syntynyt kirja, joka etenee matkakuvauksen rytmissä läntisessä Siperiassa, mutta sen dokumentaarirunous nousee Ob-joen varsilta avaamaan historiaa ja nykyaikaa. Kaikki kirjan merkinnät on tehty paikan päällä, junassa, jokilaivoissa, hotellihuoneissa, asumusten lattioilla. Antti Tenetzin valokuvat tuovat mukaan visuaalisen tulkinnan samoista hetkistä ja maisemista. Mäntykustannus Oy:n kustantama teos toimii modernina ajankuvauksena nyky-Venäjästä ja suomensukuisten kansojen tilanteesta. Kirjan visuaalisen ilmeen on suunnitellut taittaja Jessica Leino. Merkintöjä Ob-joelta -kirjaan ja sen aineistoon voi tutustua osoitteessa www.tenetz.com/Ob Kirjaa on saatavilla kirjakaupoista suoraan (ainakin Akateeminen) tai tilaamalla. Sen voi myös tilata kirjan nettisivun kautta.

VeNeOY. 30-vuotisjuhlat 07.11.2009 klo 14.00

Klikkaa kuva suuremmaks!
Suomalaisopiskelijoita Moskovassa ja Pietarissa. Kuvalähde: Spektr 9/2009, kansikuva.

Sodan jälkeen ensimmäiset suomalaiset lähtivät opiskelemaan Neuvostoliittoon pian Stalinin kuoltua 50-luvun puolivälissä. Venäläiset viranomaiset ovat laskeneet, että runsaan 50 vuoden aikana Neuvostoliitossa/Venäjällä suomalaisia on eri oppilaitoksissa opiskellut noin 6000 henkeä.

30 vuotta sitten perustettiin Helsingissä NOY ry., Neuvostoliitossa opiskelleiden yhdistys, jonka nimi Neuvostoliiton kaaduttua muutettiin NVOY ry:ksi ja muutama vuosi sitten sujuvammaksi VeNeOY:ksi.
Yhdistyksen historiasta.


VeNeOY viettää 30-vuotisjuhliaan ensi lauantaina 7.11.2009 klo 14.00 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa.

Juhliin ovat tervetulleita kaikki NL:ssa/Venäjällä opiskelleet kansallisuuteen katsomatta.

Mitä opiskelu naapurimaassa on merkinnyt ja antanut, siitä kertovat lyhyesti eri vuosikymmenillä eri aloja opiskelleet:
Pertti Valtakari, Pirjo Lindfors, Aimo Minkkinen, Erkki Kronholm, Pertti Multanen, Markku Kaukoranta ja Eilina Gusatinsky.

Sanna Nazimov ja Lasse Hyttinen tanssivat, Anna-Maija Jokela esittää lyhytelokuvansa 30 vuoden takaa, Timo Kyllönen soittaa harmonikkaa, Raimo O.Niemi näyttää koosteen valokuvistaan ja joensuulaistyttöjen lauluryhmä palauttaa meidät 70-luvun Leningradiin.

Lisää ohjelmasta sekä ilmoittautumispyyntö.

Ассоциация выпускников советских и российских вузов
приглашает всех отметить 30-летие организации,

а также вспомнить студенческие времена, когда было трудно, но весело.

Входной билет состоит из:
любой фотографии студенческого времени и пояснительного текста к ней (год, место, в общем, имена, пароли, явки) – для импровизированной однодневной выставки
чего-нибудь и закусить – к общему столу

Коллективный праздник тех, кому легко понять друг друга, ведь учились все в тех же самых учебных заведениях, пусть и в разное время.
В программе будет не очень много торжественных речей (как же без них), но много веселых воспоминаний и удивительных откровений, интересных встреч и познавательных историй. Свое участие уже подтвердили Пертти Мултанен, Рейо Никкиля, Раймо О. Ниеми, Пертти Валтакари, Маркку Каукоранта, Пирьо Линдфорс, Эркки Крунхольм, Аймо Минккинен и многие другие.

Итак, в день седьмого ноября, в 14.00 Российский центр науки и культуры ждет выпускников советских и российских вузов.
Организаторы будут признательны, если получат заранее уведомление об участии по электронной почте: markettal@km.ru

Добро пожаловать!

www.veneoy.fi

Venäjän symbolit A:sta Ö:hön. Osa2: Babushkat

”Baabushkat, baabushkat, baabushka-mummot.
baabushka-mummojen korvat ovat höröillä.”

Näin laulaa (tosin venäjäksi) venäläinen Murzilki International -ryhmä kuuluisassa parodialaulussaan eräästä merkittävästä venäläisestä voimavarasta: mummoista, eli venäläisittäin babushkoista. Tuntuu, että Venäjällä babushkoja on kaikkialla: kaduilla, metrossa, kaupoissa, pihapenkeillä, puistoissa ja toreilla. Asian voi selittää sillä, että virallisen statistiikan mukaan viidesosa Venäjän asukkaista on todellakin eläkeiässä. Tähän voi vielä ynnätä ne, jotka ovat varhaiseläkkeellä tilastollisesta työiästään huolimatta. Näin eläkeläisten kokonaismäärä pompahtaa helposti kolmasosaan kokonaisväestöstä.

Monet babushkat elävät köyhyysrajan alapuolella saaden minimaalista palkkaa, minkä takia he joutuvatkin keksimään rahansaantikeinoja. Kaikilla ei ole vuokrata ylimääräisiä huoneistojaan. Tästä johtuen vanhat naiset lähtevät toreille, kaduille ja metroasemiin myymään kukkia, vihanneksia, vastoja, harjoja tai muuta tilpehööriä. Onpa 90-luvun alun pahimpina aikoina myyty myös ukkovainaansa neuvostomitaleita. Muutamia vuosia sitten suomalaiset viinaturistit saattoivat nähdä tällaista kuvaa Viipurin torilla.

Tästä osin toivottamasta kuvasta huolimatta babushkoilla on paljon tärkeämpi ja syvempi merkitys venäläisessä yhteiskunnassa. Jotkut vanhukset pyrkivät useimmiten täyttämään työnjälkeistä elämäänsä uudella sisällöllä: Venäjällä he saattavat uppoutua seuraamaan politiikkaa, valittamaan virkamiehille huonosta infrastruktuurista tai kuokkimaan puutarhaansa.

Eniten eläkeläisiä tapaa yleensä poliittisissa mielenosoituksissa, jossa monet neuvostoaikaisen joukkovoiman näyttävyyden perään haikailevat romantikot ylläpitävät vaikuttamisen ja osallistumisen taitoansa. Toki monien poliittiset sitoumukset ovat kärsineet muutoksia, mutta nimenomaan vanhemman väestönosan mielipiteet ovat edelleen esteenä mm. Leninin kärräämiselle pois mausoleumista kaatopaik… siis hautausmaalle. Monet poliittiset järjestöt ovat myös huomanneet babushkojen merkityksen nimilistoja täytellessä - eikä tämän kansanosan äänet edes maksa kovin paljoakaan.

Klassinen venäläinen babushka –tilanne on kuitenkin seuraavanlainen: kahdesta neljään mummelia istuvat juttelemassa penkillä kerrostalonsa rapun luona. Ne saattavat samalla virkata, syödä auringonkukansiemeniä tai ruokkia puluja. Ovat kohteliaasti tervehtimässä ohitse käveleviä naapureita, mutta eivät muuten näytä kyyläävän ketään. Turha luulo! Herttaisilta babushkoilta ei jää huomaamatta yksikään arjesta poikkeava seikka: vastamuuttaneen perheen sisäinen skandaali, väärin parkkeerattu auto tai epäilyttävän näköinen nuori mies (selvästi rikostaustainen).

Ensimmäisessä tilanteessa vatvotaan pitkään riitaan mahdollisesti johtaneita syitä. Olisiko lautasten heittelyn taustalla kiista TV:n katseluajasta? Tai miehen töistä mukaan tarttunut promillemäärä perjantai-iltana? Vaiko lapsen tuoma lappu koulusta? Sietäisivät vähän ajatella julkisuuskuvaansa!

Mustaa, uutuuttaan hohtavaa, mutta röyhkeästi keskelle ajoväylää jätettyä citymaasturi-bemaria ei voida myöskään sivuuttaa keskusteluissa: uusi asukki? Tuskin… Miksi nyt uusrikas muuttaisi meidän kerrostalolähiöön? Jospa täällä asuukin hänen heilansa? Vai tuliko lähinnä verikostoa tunnustava liikemies perimään omansa takaisin? Mokomat nousukkaat!

Entäpä tuo poika tuolla? Juuri tuo joka yrittää piilottaa kasvonsa lippalakin ja liiaksi ylösnostetun verkkaritakin kauluksen taakse? Miksi hän kävelee noin kovaa ja tähyilee välillä ympäriinsä? Kovin määrätietoisesti näyttää astelevan, vaikkei häntä ole koskaan täällä ennen nähty (eli de facto hän ei ole koskaan käynytkään täällä). Tuliko hän kenties sauhuttamaan sinne nuorison suosimaan ullakon narkkariluolaan?

Kun vastuutietoinen babushkojen kansalaiskaarti on selvittänyt tarpeeksi miliisiä kiinnostavaa ensi käden tietoa, on jälleen aika puhua tutuista kuumista perunoista: jokohan niitä eläkkeitä nostetaan ja mitä tapahtuikaan sarjan eilisessä osassa?

Miljoonille muille venäläisille babushkat ovat kuitenkin ensisijaisesti rakkaita äitejä ja mummoja. Tuttu ja turvallinen suvun matriarkka (miehet ovat yleensä jo tässä vaiheessa vainaita) on suvun synnyinseudun (joka on tavallisesti maalla) kotilieden ylläpitäjä. Herkullisemmat piirakat, suolakurkut ja blinit tulevat yleensä mummojen käsistä. Samoin uudet villasukat lastenlapsille valmistuvat säännöllisesti. Ei pidä myöskään unohtaa mummujen merkitystä paikalliskulttuurin edustajana ja ylläpitäjänä: monet jaksavat ommella alueen kansallispukuja, laulaa kansanlauluja ja kertoa legendoja.

Ja säilyttääpä neuvostoliittolaisten piirrettyjen, lastenelokuvien ja satukirjojen herttainen mummokuva ajankohtaisuutensa vielä tämänkin päivän Venäjällä: kaksi huivipäistä mummoa puhumassa ajankohtaisista on vakionumerona monien huumoriohjelmien ohjelmistossa.

P.S. Vierailuni Murzilkien kotisivuilla poiki myös toisen mielenkiintoisen, edellisellä kerralla esittämääni henkilöön liittyvän pilalaulun.

31.03.2008 Nostalgiailta - Vetsher vypusknikov sovetskih/rossiiskih vuzov. Годовое собрание и вечер встречи.

Klikkaa kuvat suuremmiksi!


Suomalaisstipendiaatteja Moskovassa vappuna aivan 1960-luvun alussa. Kuvan kaivoi arkistoistaan Eila Honkasalo, joka on kuvassa keskellä tummassa takissa.

Punapaula-yhtye Moskovassa, 07.12.1973. Kuvan lähetti Markku Repo, joka on kuvassa keskellä. Vasemmalla Markku Kaukoranta, oikealla kitaralla säestää Elina Kaukoranta.

Taivas ilman tähtiä Photo by Leena Kilpeläinen.

Suomalaisten opiskelijoiden lauluryhmä Leningradin LPI:n (Leningradskij politehnitsheskij institut) valmistavassa tiedekunnassa 1975. .

Suomalaisia opiskelijoita Moskovassa 1970-luvun alkupuolella. Photo by Raimo O.Niemi

Suomalaisia Unesco-stipendiaatteja Leningradissa keväällä 1959. Vas. Joel Stålberg, Muusa Vahros-Pertamo, Marjatta Rautio, Marja Lehtonen ja Teuvo Ylinen. Photo by Reijo Nikkilä.


31.03.2008 Neuvostoliitossa/Venäjällä opiskelleiden yhdistyksen (VeNeOY)
vuosikokous ja iltatilaisuus Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa, Nordenskiöldinkatu 1.
( Toinen, tarkennettu ilmoitus )



klo 17.00 –
17.45 Musiikkisali, 3. krs VeNeOY:n vuosikokous

klo 18.00 Näyttelysali, 2. krs. Reino Laitasalon ”Suomen viimeinen työläistaiteilija”-näyttelyn avajaiset.. Riihimäellä asuva Laitasalo,79, opiskeli Kiilan stipendillä Repin-instituutissa Leningradissa 1959 – 1961. Näyttely on avoinna kolme viikkoa.
Näyttelyn avaa Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen johtaja Tatjana Klejerova.

klo 18.15 Arbat-juhlasali. 2.krs. Illanvieton avaus Reijo Nikkilä, VeNeOY:n pj. 2007 – 2008.

klo 18.20 Raija Auvisen, Eila Honkasalon, Petra Malmbergin ja Reijo Nikkilän kuvia opiskelusta Neuvostoliitossa vuosilta 1958 - 1964.

klo 18.30 Yleisradion venäjänkielisten ohjelmien toimittaja Heli Jormanainen haastattelee Suomen Pen-klubin puheenjohtajaa Jukka Mallista hänen äsken ilmestyneestä kirjastaan ”Varastettua ilmaa”.

klo 18.40 Elokuvaohjaaja Raimo O.Niemi esittää valokuvakoosteensa 70-luvun alkupuolen opiskelijaelämästä Moskovassa.

klo 18.55 Libanonilaisyntyiset VKIG:n ”päästökkäät” Jean Bitar ( moneen kertaan Suomessa palkittu dokumenttiohjaaja) ja Ghadi Boustani (mm. Basaarista tunnettu tekijä) hauskuuttavat venäjäksi kertomalla kommelluksistaan opiskeluaikana.



klo 19.10 Tv-dokumenttiohjaaja Ilona Laurikaisen lyhytdokumentti ”Kirjeitä Leningradista”, 20-vuotiaan suomalaistytön rakastetuleen Suomeen 1970-luvulla lähettämiä kirjeitä.

klo 19.20 MGU:n journalistisesta tiedekunnasta 80-luvulla valmistunut Eilina Gusatinsky puhuu aiheesta ”Nam nuzhen Spektr NEDELI!”

klo 19.25 VGIK:in ”päästökäs” Leena Kilpeläinen Dokumenttikillasta esittää valokuvia Perestroikan ajan opiskelusta.

klo 19.30 Arpajaiset

klo 19.35 Tatjana Klejerova.


klo 19.45
– 21.00 Furshet

Tilaisuuden esityskielet venäjä ja suomi ilman tulkkausta, koska kotosuomen lisäksi periaatteessa "my vse govorim po-russki". Kaikki esiintyjät ovat opiskelleet eri pituisia jaksoja Neuvostoliitossa/Venäjällä.

Tervetuloa kaikki te, jotka joskus olette opiskelleet itäisessä naapurissa tai suunnittelette siellä opiskelua. Vapaa pääsy.

Tilaisuudesta venäjäksi: http://www.ruscentre.org/ tai irina.stepanova@ruscentre.org puh. 09-408025

VeNeOY:sta enemmän: http://www.veneoy.fi/

Kyselyt: reijo.nikkila (at)gmail.com tai 0400-443421.

Ainakin osa tilaisuudessa näytettävistä sadoista kuvista tulee myöhemmin VeNeOY:n kotisivuille.


Годовое собрание и вечер встречи членов
Финляндской ассоциации выпускников советских/российских вузов (VeNeOY)
31.03.2008 (17.00 – 21.00)
Российский центр науки и культуры в Хельсинки (Nordenskiöldinkatu 1)

17.00 – 17.45 Музыкальный салон, 3 эт. Годовое собрание ассоциации VeNeOY
18.00 Выставочный зал, 2. эт. Открытие выставки произведений Рейно Лайтасало «Последний финляндский рабочий художник». Он живет в Риихимяки. Сейчас ему 79 лет. Учился в институте им. Репина в Ленинграде в 1959 - 1961 годах в качестве стипендиата группы Киила (левые интеллектуалы, писатели, поэты, художники, жуpналисты и др.). Выставка будет открыта три недели. Выставку открывает директор РЦНК в Хельсинки Татьяна Семеновна Клеерова
18.15 Зал «Арбат», 2.эт. Открытие вечера. Рейо Никкиля, председатель Ассоциации VeNeOY в 2007 – 2008 годы
18.20 Фотографии, предоставленные Райей Аувинен, Эйлой Хонкасало, Петрoй Малмберг и Рейо Никкиля об учёбе в СССР в конце 1950-х - начале 1960-х годов
18.30 Редактор передач на русском языке (Гостелерадио Финляндии «YLE») Хели Йорманайнен возьмет интервью у председателя Пен-клуба Финляндии yle="font-weight:bold;">Юкки Маллинена по поводу его недавно вышедшей книги «Украденный воздух»
18.40 Кинорежиссёр Раймо О. Ниеми представит фотоколлекцию о жизни московских студентов в начале 1970-х годов
18.55 Выпускники ВГИКа ливанцы Жан Битар, (многократный лауреат фестивалей документального кино) и Гхади Бустани, известный автор «Базара», развеселят присутствующих, рассказывая по-русски о комических ситуациях во время их учёбы в СССР
19.05 Художница Кирсти Пухакка покажет фотографии о студенческой жизни в 1970-х годах и о путешествиях по СССР
19.10 Документальный короткометражный фильм «Письма из Ленинграда» режиссёра-кинодокументалиста Илоны Лаурикайнен. 20-летняя финка пишет письма своему любимому в Финляндию в 1970-е годы
19.20 Окончившая в 1980-е годы журфак МГУ Эйлина Гусатинская выступит на тему «Нам нужен «Спектр Недели!»
19.25 Выпускница ВГИКа Леена Кильпеляйнен из гильдии кинодокументалистов покажет фотографии об учёбе во времена перестройки
19.30 Лотерея
19.35 Заключительное слово Татьяна Семеновна Клеерова
19.45 – 21.00 Фуршет


Выступления на мероприятии на русском и финском языке без перевода, ибо наряду с финским "мы все говорим по-русски". Все выступаюшие учились в СССР или России разное количество времени.
Приглашаем всех, кто учился когда-то в вузах нашего восточного соседа или планирует такую учёбу. Вход свободный

Elokuva-arviossani Raja 1918

Pääsin katsomaan kohuttua ja kiitettyä, vuosia tapetilla ollutta ja lopultakin viime vuoden loppupuolella valkokankaalle päässyttä elokuvaa Raja 1918. Teki mieli avata höyryventtiiliä ja kirjoittaa siitä jonkinlainen subjektiivinen arvio, minkä myös tein.

´

Ehkä aihe on liian kaukaa haettu (peräti 90 vuoden takaa), mutta liippaahan se läheltä Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa - vaikkakin melko fiktiivisesti ja kaunokirjallisesti. Mutta siirrän nyt vastuun lukijoille.

´

Kommentit niin elokuvaa, käsiteltyä aihetta, kuin kirjoitettua paatostani koskien ovat tervetulleita!

Pääsiäisviikon Venäjä-lukemista

Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuvat suuremmiksi!

Tällä piinaviikolla luen vuorotellen kahta kirjaa, jotka sain haltuuni viime viikolla.
Vanha ystäväni Jukka Mallinen lahjoitti pehmeäkantisen esseekirjansa Varastettua ilmaa (254 s.) kahvila Rytmissä, ja samassa paikassa pietarilaisen Dmitri Orehovin suomalaiset ystävät ojensivat minulle Orehovin juuri Pietarissa ilmestyneen ulkomitoiltaan Jukan kirjaa kaksi kertaa kookkaamman Operativnoe napravlenie: Finljandija...Toimintasuunta: Suomi... (593 s.). Kirjan mukana minulle tuli henkilökohtainen saatekirje, moitteettomalla suomen kielellä, käsin kirjoitettuna. Orehoviin tutustuin Leningradissa 1989, kun hän ja pari muuta Suomi-entusiastia järjestivät muistaakseni jossakin yksityisasunnossa neukkustandarteista poikkeavan talvisota-näyttelyn. Olisikohan tuolloin ollut ensimmäinen kerta, kun kuulin ja näin NL:ssa käytettävän talvisodasta sen suomalaista nimeä eikä Finskaja kampania.

Jukan kirjaa on käsitelty jo suomalaisessa mediassa mm. radiossa, ja kustantajan esittely on tässä.

Orehovin kirjasta sen sijaan en ole löytänyt mitään arvioita. Ei välttämättä ole vielä ollutkaan, sillä tuhannen kappaleen painoksena tehty kirja on mennyt painoon 17.12.2007, ja Orehovin saatekirje on päivätty 11.02.2008.

Mallisen kirjan lopussa on parin sivun verran selvitetty kirjan termistöä tyyppiä "metarealismi" sekä 11 sivua kirjan henkilöitä - kuitenkin ilman esiintymissivujen mainitsemista. Esseekokoelmasta kun on kysymys ei sitä niin kaipaakaan, hyvä näinkin.

Orehovilla näyttää olevan täydellinen nimiluettelo (tosin kaikissa sivunumeroissa on harmittavasti parin sivun heitto) ja erikseen jopa paikkakuntaluettelo. Lähdekirjallisuus hänellä on ollut ainakin luettelosta päätellen aika suppea, 62 kirjaa ja lehtiartikkelia. Valitettavsti lähdeviitteet puuttuvat.
Orehovin kirjan saatavuudesta en ole ottanyt selvää.

Kummankin kirjan sisältöön palailen luettuani ne.

Vodkan ja matkailun pettämätön yhdistelmä

Suomen ja Venäjän yhteisestä sosiaaliantropologisesta historiasta kiinnostuneille on ensi sunnuntaina tarjolla herkkua YLE:llä näytettävän ”Vodkaturistit” –dokumenttikomedian muodossa. Dokumentista lisää YLE:n sivuilla.

Neuvostoliitto ehti romahtaa, ennen kuin itse kasvoi siihen ikään, jossa vodkaturismin harjoittaminen olisi ollut mahdollista. Trokaamisesta sentään kuitenkin minullekin kertyi useita kokemuksia.

Eräänäkin 80-lukulaisena kesänä myin Nevski prospektilla Vene –lehden tilaajalahjana saadun kellon trokariyrittäjälle kuudenkymmenen ruplan hintaan. Summa vastasi tuolloin noin kahden viikon neuvostoliittolaista kuukausipalkkaa ja kyseisellä rahalla olisi voinut esimerkiksi ajella 1200 kertaa metrolla.

Vaalit ovat ohi noin toistaiseksi

Nyt suurin osa aanista on laskettu ja Saakashvililla on sellaiset 52 prosenttia . Oppositio ei kuitenkaan tahan tyydy, vaan aikoo palata vaitettyihin epaselvyyksiin oikeusteitse.

Kylma saa selvasti tekee tehtavansa, kirjaimellisesti jaahdyttaen poliittista ilmapiiria. Rike-aukiolle tuli tuhansia ihmisia, mutta he poistuivat pakkasesta koteihinsa parin tunnin kuluttua. Seuraavan mielenosoituksen piti alkaa tanaan, mutta oppositio perui sen sanoen kayvansa taistelua nyt aluksi oikeusteitse. Minun veikkaukseni on, etta yha jatkuvilla pakkasilla ja jaisilla teilla oli oma osansa. Bussitkin kulkevat miten sattuu.

ETYJ piti vaaleja puutteineenkin "suurena askeleena Georgian demokratian tiella". Hyva niin. Vastaukset toimittajien kysymyksiin olivat tosin kovin ymparipyoreita: esimerkiksi Times-lehden toimittaja kysyi, voivatko raportoidut vaarinkaytokset johtaa vaalien tuloksien muuttumiseen, ja hanelle vastaus kuului suurinpiirtein niin, etta "lue meidan raporttimme".
Ymmarrettavaahan sen on, etta kun lehdistotilaisuus pidetaan aantenlaskennan ollessa kesken, kovin reippaita lausuntoja ei ETYJ voi antaa, mutta aika halju vastaus, sanoisin.

Vaalit muuten olivat Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden ensimmainen haaste. Suomen puheenjohtajuuskauteen sattuu suma vaaleja Kaukasiassa: helmikuussa Armenia valitsee uuden presidentin, kevaammalla ovat Georgian parlamenttivaalit ja syksylla presidentinvaalit Azerbaidzhanissa. Armenian ja Azerbaidzhanin vaaleissa vaarinkaytoksia on taatusti tiedossa - varsinkin Azerbaidzhan on oikea demokratian murheenkryyni. Kiintoisaa nahda, miten Suomi-vetoinen ETYJ naihin tuleviin vaaleihin reagoi.

WC-mainontaa Moskovassa

Moscow. Spring 2007. Photo by Reijo Nikkilä
Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi

Venäjänkielisen tekstin käännös: "Mainoksia glamour-klosetteihin. Mainosten sijoittaminen wc:hin puh.970-17-03"

Itsenäisyyspäivänä Neuvostoliitossa sotavankina - kuunteluvinkki

Minun sotani - 90-vuotiaan Suomen sotien mikrohistoriaa.
Torstai 6.12.2007 YLE Radio 1
Klo 16.50 - 17.00 Minun sotani. Haavoittunut vanki Teuvo Alava.
Äskettäin lakkautetun Sotavangit ry:n viimeinen puheenjohtaja Teuvo Alava vietti 8 kk vankina Neuvostoliiton leireillä. Toimittajana Jukka Arvassalo.

Klikkaa kuvat suuremmiksi!Rukiver-kirjan kuvitusta

Teuvo Alava Petroskoin rautatieasemalla elokuussa 2000. Pysäytetty kuva tv-dokumentista Suomalaiset sotavankileirien saaristossa. YLE/TV1/Dokumenttitoimitus, 2000, kuvaaja Keijo Reini,ohj. Reijo Nikkilä



Ote Teuvo Alavan Neuvostoliitossa laaditusta kuulustelupöytäkirjasta:

Salainen
kpl. N:o...
KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA

Suomalainen sotavanki, sotamies ALAVA Toivo*, jonka partisaanit vangitsivat 13. huhtikuuta 1944 Sotatunturin alueella (1480).

ALAVA Toivo Väinönpoika, syntynyt 1924 Viipurin läänin Seiniän** kylässä, työläinen, koulusivistys – 6 luokkaa kansakoulua. Puolueeton. Isä kuoli vuonna 1925. Äiti meni uudelleen naimisiin. Asui Vancouverin kaupungissa (Kanada)..

1. Palvelu armeijassa

Kutsuttu armeijaan syyskuussa 1942 Kuopion kaupungissa, missä oli kirjoilla sen vuoksi, että oli muuttanut työhön Kuopioon. Kutsuntapaikasta lähetettiin koulutuskeskus N:o 12 samassa kaupungissa. Kahden kuukauden kuluttua siirrettiin Tampereen kaupungin lähellä sijaitsevaan Lempäälän koulutuskeskukseen. Koulutuskeskuksen opetuskurssin jälkeen lähetettiin Kontupohjaan kenraalimajuri Laguksen panssaridivisioonan täydennyspisteeseen. Laguksen divisioona siirtyi Syvärin rintamalohkolle, mutta täydennyskeskus jäi Kontupohjaan täydentäen muita Karhumäen ja Petroskoin suunnan divisioonia ja rykmenttejä. Sotavanki oli tammikuusta maaliskuuhun täydennyskeskuksessa ja maaliskuussa 1943 lähetettiin Rovaniemelle ROI:n yhdistetyn esikunnan käyttöön, jolle on alistettu kaikki Suomen pohjoisosassa olevat suomalaiset joukot. ROI:n esikunnassa hänet määrättiin Sau-erikoisryhmän 4. joukkueeseen ja lähetettiin Saunakankaalle (6444).

---

6. Vangitsemisolosuhteet.

7. tai 8. huhtikuuta kersantti Nyrlundin*** johtama 8 miehen ryhmä sai tehtäväkseen tutkia maastoa Martin kylän pohjoispuolella ja samalla metsästää hirviä, minkä vuoksi he saivat käskyn ottaa Martin kylästä mukaansa yhden paikallisen metsästäjän. Martista menimme hiihtäen pohjoiseen ja pysähdyimme Poropirtille (1478) – se on rajavartioston vuonna 1940 rakennettu mökki, josta tuli meidän väliaikainen asumuksemme. 12. huhtikuuta me tapoimme mökin pohjoispuolella 3 hirveä ja 13. päivä lähdimme lihaa hakemaan. Radisti ja yksi sotilas jäivät mökkiin, kersantti ja metsästäjä lähtivät metsästämään ja 5 miestä noutamaan lihaa. Ollessamme muutaman kilometrin päässä mökiltä noin kello 9 aamulla jouduimme partisaanien tulitukseen ja antauduimme vangiksi.
Ryhmästä jäi radisti ja yksi sotilas, jotka olivat mökissä, sekä kersantti ja metsästäjä, jotka olivat erillään ryhmästä.

---

7. S e k a l a i s t a .

Viime aikoina on selustassa muodostunut vaikea tilanne elin- ja kulutustarvikkeiden jakelussa väestölle. Huolimatta siitä, että jakelunormit ovat pääasiassa pysyneet ennallaan, tilanne on huonontunut sikäli, että niukkoihin annoksiin ei voi ostaa vapaasti mitään lisää. Raskasta työtä tekeville annetaan leipää 14 kg ja muille 6,5 kiloa. Metsätöissä annettiin voita 800 grammaa kuukaudessa. Sokeria annetaan kaikille 250 grammaa, mutta ne, jotka eivät halua käyttää tupakkakuponkia (se annetaan vain täysi-ikäisille), saavat ylimääräisen 250 gramman sokerikupongin. Tupakkaa annetaan vain täysi-ikäisille 200 grammaa kuukaudessa tai 8 savukeaskia, joissa on 25 kpl.
Saksalaiset sotilaat myyvät "mustassa pörssissä" savukkeita, tupakkaa, viiniä ym., mutta hinnat ovat niin korkeat, että juuri kenelläkään ei ole mahdollisuutta ostaa mitään.
Viime aikoina saksalaisia on ilmestynyt paljon Suomen suuriin kaupunkeihin. Sellaiset kaupungit kuin Åbo, Helsinki, Tampere ovat täynnä saksalaisia sotilaita. Suomalaiset sotilaat puhuvatkin leikillään, että saksalaiset ovat miehittäneet meidän kaupunkimme.
Sau-erikoisryhmän joukko-osastojen postiosoitteet: Esikunta PPK 6-5746, 1. joukkue – 6-5733, 2. joukkue – 6-5734, 3. joukkue – 6-5735, 4. joukkue – 6-5736, 5. joukkue – 6-5737.
Komppanioiden ja muiden joukko-osastojen osoitteita sotavanki ei tiedä. Kaikkien Pohjois-Suomessa olevien suomalaisten joukko-osastojen osoitteessa on PPK-6.



Kuulusteli – luutnantti – A.Kapanen (Kapanen)

tehty 2 kpl.
AJa. 10.5.44
N:o 891

käännös venäjästä Timo Karvonen v. 2000

* kuulustelupöytäkirjassa Teuvo oli muuttunut Toivoksi
** pitää olla Säiniö
*** pitää olla Nylund
Lähde: Teuvo Alava. Dmitri Frolov, Reijo Nikkilä (toim.) Rukiver! Suomalaiset sotavangit Neuvostolitossa. Edita. Helsinki 2002 s. 277 - 279.
( Kirjassa on myös Teuvo Alavan laaja kertomus, s. 78 - 108, sotavankeudestaan ).

Vallankumousjuhlilla Moskovassa ja Uljanovskissa - Октябрской революции 50 > 90 лет

(Juttu ilmestyi hieman lyhennettynä tänään 01.11.2007 Spektr Nedelissä)

Ensimmäistä kertaa vallankumousjuhlilla olin vasta vuonna 1967; vallankumouksesta oli kulunut tasan 50 vuotta. Olin silloin suomalaisen turistiryhmän matkanjohtajana, ja asuimme hienosti hotelli Nationalissa, aivan Punaisen torin tuntumassa. Kuvasin 8-milliselle kaitafilmille suoraan huoneeni ikkunasta, kun valtavat mannertenväliset ohjukset jymisivät Maneesin aukion yli Historiallisen museon kummaltakin puolelta Punaiselle torille.

Turistiryhmästäni muistan ainoastaan Helsingin Sanomien toimittajan Veikko Pajusen, jonka kanssa kävimme ottamassa votkapaukut hotelli Metropolin ravintolan keittiössä; Veikko tunsi muistaakseni ravintolan kassarouvan.

Ensimmäisen kerran itse paikan päälle mausoleumin viereiseen kutsuvierasaitioon pääsin kymmenen vuotta myöhemmin aloitettuani juuri kirjeenvaihtajakomennukseni Moskovassa.
60-vuotisjuhlallisuudet olivat käsittääkseni vielä suuremmat kuin 50-vuotisjuhlat.
Juhlallisuudet alkoivat jo 2.marraskuuta kaksipäiväisellä juhlaistunnolla Kremlin kongressipalatsissa. Suomesta oli molemmista työväenpuolueista edustava troikka. Suomi noteerattiin niin korkealle, että vaikka osanottajia oli 104:sta maasta, presidiumiin mahtui peräti kolme suomalaista, SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo. Järjestely oli ainutlaatuinen, koska SKP oli jakautunut kahti. Istui puhemiehistössä neljäskin suomalainen, Yhdysvaltain kommunistisen puolueen pääsihteeri Gus(tav) Hall(berg)!

Raportoin puhelinjutussani Yleisradioon, että juhlapuheensa lopussa Leonid Brežnev ennusti aikakautta, jolloin sosialismista tulee muodossa tai toisessa vallitseva yhteiskuntajärjestelmä koko maailmassa.

Juhlaistunnon jälkeen suomalaiset, Saarisen ja Sinisalon lisäksi nuoret demarit Ulf Sundqvist ja Matti Ahde sekä kommunistikonkari Ville Pessi lähtivät kohti pohjoista esiintymään paikallisissa vallankumousjuhlissa. Kommunistit matkasivat Petroskoihin, demarit Leningradiin. Sorsa tapasi vielä kahden kesken pääministeri Nikolai Kosyginin ja lähti sitten Suomeen, jotta presidentti Kekkonen pääsi matkustamaan varsinaisille vallankumousjuhille.

Kekkonen saapui Falcon-koneella niin ajoissa Moskovaan, että hän ehti seurueineen ( mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen ja Suomi-Neuvosto-liittoseuran puheenjohtaja, entinen pääministeri Martti Miettunen sekä minä Yleisradion kirjeenvaihtajana) pistäytyä ennen juhlia Volgan varrella neuvostovaltion perustajan Vladimir Lenin syntymäkaupungissa Uljanovskissa, entisessä Simbirskissä.

Kekkonen piti siellä 6. marraskuuta varsin kiinnostavan, nykyisin täysin unhoon jääneen puheen.
Lainaan arkistostani osan puheesta:
”Minä annan erityisen suuren arvon sille, että Neuvostoliiton hallitus ja puolue ovat kutsuneet meidät nimenomaan Uljanovskiin. Me olemme hyvin tietoisia siitä minkä merkityksen Suomen kansa nyttemmin antaa Leninin pyrkimyksille, On totta, että Tampereelle vuonna 1946 perustettu Lenin-museo oli ensimmäinen ulkopuolella Neuvostoliiton. Emme voi kuitenkaan tällä seikalla paljon kerskua sen vuoksi, että meidän olisi pitänyt perustaa tämä museo jo 20 vuotta aikaisemmin.
Nyt me tiedämme mikä merkitys Leninillä oli Suomen kansan kohtaloihin. Jo vuosisadan alussa Lenin puolusti voimakkaasti Suomen asemaa tsaarin vallan sortoa vastaan. Ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän oli valmis tunnustamaan Suomelle puolueettomuuden ja itsenäisyyden. Suomalaiset valtiomiehet pelkäsivät silloin ottaa vastaan tätä tunnustusta, koska se olisi loitontanut heidän käsityksensä mukaan Suomen Saksasta, joka silloin oli suomalaisten poliitikkojen pyhä vaelluspaikka. Ja on kyllä todella järkyttävää ajatella, että silloin Suomen johdossa oli itse asiassa varsin viisaita miehiä - ainakin omasta mielestään – joille piti kolme viikkoa saarnata: menkää pyytämään Leniniltä itsenäisyyttä, muuten mikään valtio ei tällaista tunnustusta anna. Ja sitten vasta Suomen hallitus suostui menemään Leninin luo pyytämään tunnustamista ja se sai sen samana päivänä. Itse asiassa on meillä ollut hyvääkin tuuria, kun silloin osattiin kääntyä Leninin puoleen asiassa, jossa tiesimme Leninin olevan Suomelle myötämielinen”.

Seuraavaksi päiväksi kaikki suomalaiset palasivat Moskovaan seuraamaan Punaisen torin paraatia ja Kremlin juhlavastaanotolle.

Seuraavat kymmenen vuotta palelin joka marraskuun 7. päivänä ( usein satoi lunta ) Punaisella torilla ja yritin kertoa Suomen kansalle mitä uusia aseita paraatissa näytettiin ja millaisia uusia iskulauseita Punaisella torilla nähtiin ja kuultiin. Vuodesta 1981 lähtien sain onneksi työparikseni Yrjö Länsipuron, joka upseerimiehenä tunsi aseistusta minua, it-lääkintämiestä paremmin.

Neuvostoliiton viimeiseksi jääneen vallankumousparaatin vuonna 1990 selostivat Hannu Vilpponen ja Jyrki Saarikoski.



Hannu Vilpponen Punaisella torilla 07.11.1990.
Pysäytetty kuva tv-dokumentista Moskovan kirjeenvaihtaja, YLE/TV1/dokumenttitoimitus, 1997, 163 min., ohj. Reijo Nikkilä

Первый раз я был на праздновании годовщины Октябрьской революции в 1967 году. Я был руководителем группы финских туристов, и мы шиковали в гостинице «Националь» возле Красной площади. Прямо из окна моего номера я снимал на 8-миллиметровую пленку огромные межконтинентальные ракеты, которые громыхали через Манежную мимо Исторического музея, направляясь на Красную площадь, чтобы показать силу 50-летней советской власти.

Собственно на парад, на гостевую трибуну рядом с Мавзолеем, я попал только десять лет спустя, когда начал работать корреспондентом Москве.

В 1977 году шестидесятую годовщину отмечали еще шире, чем пятидесятую.

Праздничные мероприятия начались за много дней до самой даты двухдневным торжественным заседанием в Кремлевском дворце съездов. Обе финских партии, защищающие интересы рабочих, отправили Москву свою руководящую тройку. Финляндия имела такое значение, что, хотя почетные гости прибыли из 104 стран, в президиум вошли аж три финна — председатель Социал-демократической партии Калеви Сорса, председатель Коммунистической партии Финляндии Аарне Сааринен и заместитель последнего Тайсто Синисало. Беспрецедентный порядок — ведь Компартия Финляндии переживала раскол. Был в президиуме и четвертый финн, генеральный секретарь Коммунистической партии США Гэс Холл (Gustav Hallberg)!

Я передал по телефону на «Юлейсрадио», что в конце своей торжественной речи Леонид Брежнев заявил: настанет время, когда социализм в той или иной форме станет преобладающей общественно-политической системой во всем мире.

После торжественного заседания финны, среди которых, помимо Сааринена и Синисало были молодые социал-демократы Улв Сундквист и Матти Ахде, а также испытанный коммунист Вилле Песси отправились на север — выступать на праздничных мероприятиях. Коммунистов ждал Петрозаводск, социал-демократов — Ленинград. Сорса также провел встречу с премьер-министром Николаем Косыгиным, после чего вернулся в Финляндию, чтобы у президента Кекконена была возможность присутствовать на собственном празднике.

Кекконен прибыл в Москву так рано, что успел, вместе с сопровождающими (в их числе были министр иностранных дел Пааво Вяюрюнен, председатель Общества дружбы Финляндия — СССР, бывший премьер Мартти Миеттунен и я, в качестве корреспондента «Юлейсрадио») посетить расположенный на берегу Волги Ульяновск (бывш. Симбирск), родной город основателя советской державы В. И. Ленина.

6 ноября Кекконен произнес там очень интересную, но сейчас совершенно забытую речь. Позволю себе процитировать несколько строк:

«Теперь мы знаем, как много значил Ленин в судьбе народа Финляндии. Еще на рубеже веков Ленин решительно защищал Финляндию, притесняемую царизмом. А по окончании Первой мировой войны он выразил готовность признать нейтралитет и независимость Финляндии. Тогда государственные деятели побоялись принимать это признание, потому что, по их представлениям, это оттолкнуло бы Финляндию от Германии, которая была тогда святыней для финских политиков. Это тем более поразительно, что тогда во главе Финляндии были, на самом деле, весьма умудренные мужи — по крайней мере, по их собственному мнению — которым надо было твердить на протяжении трех недель: просите Ленина о предоставлении независимости, потому что до этого никакое другое государство ее не признает. И только тогда правительство Финляндии согласилось отправиться к Ленину с визитом и просьбой о признании, и получило признание в тот же день. На самом деле, это было большой удачей для нас, что мы сумели встать на сторону Ленина в вопросе, в котором, как было известно, Ленин был благожелательно настроен в отношении Финляндии». (источник — мой личный архив — Р. Н.)

На следующий день все финские гости вернулись в Москву, чтобы побывать на параде и на торжественном приеме в Кремле.

Следующие десять лет я мерз на Красной площади (нередко уже шел снег) каждое 7 ноября, и старался рассказать финским телезрителям и радиослушателям какие новинки вооружения учaствовали в параде и какие новые лозунги украшали Красную площадь и звучали над ней.

Последний советский парад в честь 7 ноября в 1990 году комментировали тогдашние корреспонденты Ханну Вилппонен и Юрки Саарикоски.

Perevod Polina Kopylova

YLE Supo:n reviirillä?

Kuinka onkin jäänyt huomaamatta arvostetun kollegan uusi parin viikon takainen aluevaltaus?
Hyvää jatkoa vaan Jarmo!

Erkki Tuomiojan Venäjä - Россия глазами Эркки Туомиоя

Hyvät ystävät

MINUN VENÄJÄNI. Kansanedustaja Erkki Tuomioja kertoo omasta Venäjä-kuvastaan
tiistaina 9.10. klo 18-20 Venäjän Tiede- ja kulttuurikeskuksen
musiikkisalissa, Nordenskiöldinkatu1. Järjestää Suomi-Venäjä-Seuran
Ruoholahden osasto yhdessä Venäjän Tiede- ja kulttuurikeskuksen kanssa.
Vapaa pääsy ja mahdollisuus kysymyksiin.
Tervetuloa!

Markku
Markku Kärkkäinen
Suomi-Venäjä-Seura
projektipäällikkö
tel.+358 9 693 86 10
gsm +358 50 626 76
fax +358 9 693 86 30
Haapaniemenkatu 7-9 B, 12.kerros
PL 194, 00531 Helsinki
mailto:markku.karkkainen@venajaseura.com
www.venajaseura.com

Уважаемые коллеги!

В ФАРО поступила, сожалению, с опозданием, информация о встрече с народным депутатом, бывшим министром иностранных дел Финляндии Эркки Туомиоя.
Встреча состоится сегодя, во вторник, 9.10.2007 в Российском центре науки и культуры, в музыкальной гостиной, по адресу Nordenskiöldinkatu1. Организаторы - Руохолахтинское отделение Общества дружбы "Финляндия-Россия" и РЦНК.
Тема встречи - Россия глазами Эркки Туомиоя. Также будет возможность задать ему вопросы.
Вход свободный.

Контактное лицо:
Markku Kärkkäinen
Suomi-Venäjä-Seura
projektipäällikkö
tel.+358 9 693 86 10
gsm +358 50 626 76
fax +358 9 693 86 30
Haapaniemenkatu 7-9 B, 12.kerros
PL 194, 00531 Helsinki
mailto:markku.karkkainen@venajaseura.com
www.venajaseura.com

Kulttuurien välinen vuoropuhelu? - Межкультурное взаимопонимание?

(Poiminta Aleksanteri-listalta kiinnostavasta keskustelusarjasta. Koska A-lista ei tavoita läheskään kaikkia tämän blogin lukijoita, niin ripustan puffin myös tänne). RN



Aloitamme Venäjän ja Itä-Euroopan instituutissa keskustelusarjan, jossa
pohditaan suomalaisen ja venäläisen kulttuurien erikoispiirteita sellaisten
arkisten asoiden kautta kuten puhumistavat, lääkäri-potilas suhde, työnjako
kotitöissä, ajan käsitys yms.

Ensimmäinen sarjan keskustelu tapahtuu instituutissa 11.10 klo 18. Silloin
käsittelemme arkista vuorovaikutusta - mitä me tarkoitamme ja miltä se
näyttää toisten silmissä. Keskustelun aloittaa Väestöliiton
monikulttuurisuuden asiantuntija Anita Novitsky. Työskentelykielinä venäjä
ja suomi.

Tapaamiset jatkuvat pitkin syksyä seuraavien aiheiden parissa:
- To 01.11 klo 18 Lapsi kasvaa: kuria vai itsenäisyyttä?
- To 22.11 klo 18 Työ elämässämme: elämä työtä varten vai työ elämää varten?
- Ke 05.12 klo 18 Kenen hallinnassa: hallitsenko aikaa vai hallitseeko aika
minua?

Tervetuloa!


Институт России и Восточной Европы начинает серию дискуссий, обсуждающих
особенности финской и русской культур через практические бытовые аспекты
нашей жизни, такие как стиль общения, отношения врача и пациента, разделение
домашнего труда, контроль над временем и т.д.

Первая встреча из этой серии пройдет в четверг, 11.10 в 18.00. На ней мы
обсудим наше бытовое общение - что мы хотим выразить и как это выглядит со
стороны. Обсуждение откроет Анита Новицки, эксперт по вопросам
многокультурности из Väestöliitto. Рабочие языки - русский и финский.

Встречи будут продолжаться осенью вокруг следующих тем:
- Чт 01.11 в 18: Ребенок растет: дисциплина или независимость?
- Чт 22.11 в 18: Работа в нашей жизни: жизнь чтобы работать или работать
чтобы жить?
- Ср 05.12 в 18: В чьей власти: контролирую ли я время или время меня?

Добро пожаловать!

Terveisin,
Olga Silfver
Suunnittelija
Venäjän ja Itä-Euroopan Insituutti
Antinkatu 1
+358 9 228 54 446
http://www.rusin.fi

Viime hetken katseluvinkki

Sunnuntaidokkari: Elinkautiset

TV2 13:20 - 14:40

Viina, miehet ja laulu olivat yhtä olennainen osa Neuvostoliitossa opiskelua kuin marxismi-leninismin päähän pänttääminen, kertovat siellä 1970- ja 1980-luvuilla opiskelleet. Ohjaaja Jari Kokko.

Ulottuvuuksia

Kävin viime viikolla kollegoiden kanssa seminaarissa, joka järjestettiin Petroskoin yliopiston kurssikeskuksessa Urozero-järven rannalla. Se oli oikein mukava ja viihtyisä paikka, ja tarkkaan varjeltu asiattomilta vierailta. Alueelle piti kulkea portista, jonka kupeessa oli koppi vartijoineen.

Portin vieressä oli myös tiukkasävyinen metallikyltti. Siinä ilmoitettiin, että aluetta vartioivat koulutetut palveluskoirat. Toden totta, olihan siellä koiria: keskusta hoitavan pariskunnan pystykorvat, joita kiinnosti lähinnä puuhun kapaisseen oravan vahtiminen. No, toinen vähän näön vuoksi haukkua väksytti ohikulkijoille.

Tarinan allegorisia ulottuvuuksia voi kukin tykönänsä pohtia ja kehitellä eteenpäin. Eikä niiden tarvitse koskea vain Venäjää.

Послание к Человеку – Message to Man – Viesti ihmiselle

Photo from a documentary film Zhdanov - Stalin's favorit, YLE/TV1/Documentaries, 1991, 45 min, dir. Reijo Nikkilä.
Pysäytettyjä kuvia tv-dokumentista Zhdanov - Stalinin suosikki, YLE/TV1/Dokumenttitoimitus, 1991, 45 min., ohj. Reijo Nikkilä, itsesensuuri estää laajojen alastomien kokovartalokuvien näyttämisen.

Tammikuu 1991. Leningrad, hotelli Leningrad. Olen uudella , toista kertaa järjestettävällä elokuvafestivaalilla, jonka nimi on Poslanie k tsheloveku - Viesti ihmisille. Näytän kilpailun ulkopuolella juuri valmistuneen tv-dokumenttielokuvani Zhdanov - Stalinin suosikki. Katsojia salissa on vähän, sillä kaikki ovat rientäneet isoon saliin katsomaan liettualaisten kollegojen tuomaa videomateriaalia - ei elokuvaa - Vilnan traagisista tapahtumista muutama päivä aikaisemmin.
Dokumenttini päätyttyä keskustelu siitä peruutetaan, ja mekin siirrymme isoon saliin Liettua-tapahtumaa seuraamaan. Kaikki ovat järkyttyneitä; juuri nähdyn tapaista väkivaltaa vironomaisilta ei osattu odottaa. Jokainen puhuja tuomitsee jyrkästi panssarien käytön siviilejä vastaan ja ilmaisee solidaarisuutensa liettualaisille.

Myöhään pikkutunneilla minulle soittaa hotellihuoneeseen tuttu tv-toimittaja Sergei Sholohov Leningradin televisiosta ja kutsuu osallistumaan seuraavana päivänä Viides pyörä-ohjelmaan.
- Reijo, onhan sinulla uimahousut mukana? - Uimahousut? - Niin, siis uimapuku? - No ei, kuka nyt tammikuussa ottaisi elokuvafestivaalille uimahousut mukaan! - Hmm, kyllä me ilman niitäkin pärjäämme. Juttu on nimittäin sellainen, että jouduin autokolariin ja sitten sairaalaan - ei mitään vakavaa - ja kun ohjelma festivaalista on joka tapauksessa tehtävä, niin päätin kuvata sen täällä sairaalassa. Olen kutsunut vieraiksi nauhoitukseen sinun lisäksi kaksi kollegaasi, molemmat ovat leningradilaisia ohjaajia.

Aamulla ajan taksilla sairaalaan, jossa meidät kolme vierasta ohjataan terveyskylpyihin. Kollegoilla on tietenkin mukanaan kotoaan uimahousut, minä asetun poreilevaan ammeeseen alastomana. Sholohovin tapa esittää asioita on jo tunnetusti erilainen kuin muilla. Aivan äskettäin olin nähnyt mielettömän Viides pyörä-ohjelman, Lenin - sieni, jonka Sholohov oli tehnyt yhdessä toisen leningradilaisen Sergein, Kurjohinin kanssa. Siihen aikaan koko maa katseli Viidettä pyörää. Seuraavana päivänä ohjelma oli kaikkialla puheenaihe: - Näitkö eilen illalla sen Lenin-jutun? - Näin, mutta voiko se olla totta. että Vladimir Iljitsh todella lähetettiin ulkoavaruudesta sienenä maan päälle?

Tunnin ohjelma oli rakennettu tarkasti ja pieteetillä. Eri alojen tiedemiesten lausuntoja, laboratoriokokeita, studiokeskustelu jne. Kaikki ihan tosissaan. Vain kerran poikien pokka hieman petti, kun teksti meni kaiketi käsikirjoitettua överimmäksi.

Nyt t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut Sergei istahtaa mikrofoneineen ammeeni viereen. Kysymyksiä dokumentistani, sen tekemisestä jne. Sitten vakavia kysymyksiä suomalaisten suhtautumisesta Leniniin ja Gorbatshoviin. Kysymys pidänkö sotilasvallankaappausta NL:ssa mahdollisena (huom. tammikuu 1991!). Haastattelu kestää kauan, kuvaaja vaihtaa muutaman kerran paikkaa sen aikana.
Lähikuvaa ja puolilähikuvaa eli siis "puhuvaa päätä".

Lopulta Sergei siirtyy haastattelemaan seuraavaan boxiin (tätä nimeä Sergei sitten selostustekstissään käytti noista erityiskylvyistä) - oman kaupungin ohjaajaa, Dmitri Fjodorovskia (en ole aivan varma muistanko nimen oikein).Hän esitti festivaalilla tuoreen dokumenttinsa siitä miten Nikita Hrushtshev syöstiin vallasta vuonna 1964. Sergei kysyy ohjaajalta onko sama mahdollista NL:ssa vuonna 1991. Vastaus on myönteinen.

Kaksi kuukautta myöhemmin saavun junalla taas Leningradiin, asetun rauhalliseen ja mukavaan hotelli Heleniin, valtavan Sovetskaja-hotellin siipirakennukseen. Annan passini vastaanoton jo edellisiltä matkoilta tutuksi tulleelle virkailijalle. Nuori nainen hymyilee minulle ja purskahtaa sitten nauruun, saa kuitenkin sanotuksi: - Tervetuloa! Satuin katsomaan eilen illalla televisiosta Viidettä pyörää - oi kuinka mielenkiintoista!
Niin sain tietää, että "puhuvan pääni" lisäksi Sergei oli näyttänyt laajempiakin kokovartalokuvia. Ja se oli totisesti uutta neuvostotelkkarissa.

Vähän myöhemmin samana keväänä Moskovassa lehdistökeskuksen baarissa MID/UM:n tutut kaverit tuomitsevat siveettömän käytökseni.

Seuraavalla matkallani Leningradissa Sergei Sholohov lahjoittaa minulle ohjelman beta-nauhan "esitettäväksi Suomen televisiossa".

Nakuilustani huolimatta olisi varmaan pitänyt esittää siksi, että sekä Sholohov että Fjodorovski näkivät selvästi jo alkuvuodesta 1991 mitä elokuussa tulisi tapahtumaan. Niin ja tietysti monet muutkin.

Reijo Nikkilä

Tarina on mukailtu käännös venäjänkielisestä jutustani, joka julkaistiin Spektr Nedelissä № 13, 30.03.2007

Послание к Человеку
Январь 1991 года. Ленинград, гостиница «Ленинград». Я на новом кинофестивале, который называется «Послание к человеку». Показываю свой свежий фильм «Жданов – фаворит Сталина». Зрителей у меня мало – все побежали в большой зал смотреть видеоматериал – даже не фильм – о тревожных событиях в Вильнюсе, привезенный литовскими коллегами. Дискуссию о моем фильме решили не начинать, все пошли обсуждать фильм о Литве. Атмосфера в большом зале подавленная: такого применения силы от властей не ожидали. Все выступающие гневно осуждают использование танков против демонстрантов, и выражают солидарность с литовцами.

Поздно ночью мне звонит в номер знакомый тележурналист Сергей Шолохов с ленинградского телевидения, и приглашает меня на следующий день участвовать в телепрограмме «Пятое колесо»: «Рейо, у тебя есть с собой плавки? – Плавки? – Ну, купальный костюм? – Нет, кто же в январе поедет на кинофестиваль с плавками? – Ну, ничего, обойдемся и без плавок. Видишь, дело в том, что я попал в аварию на машине, ничего серьезного, но пока должен побыть в больнице, и передачу, которую я хотел сделать о кинофестивале, мне здесь же в больнице и приходится снимать. Я приглашаю в качестве гостей тебя, и еще двух твоих коллег, ленинградских режиссеров».

Утром я поехал в больницу, где нас троих усадили в три разные лечебные ванны. Коллеги, конечно, плавки с собой из дома взяли, а я принимал ванну голым. От Шолохова можно было ожидать нестандартного подхода к темам и гостям. Я помнил шедевр Шолохова, и еще одного Сергея, Курехина – «Ленин-гриб», и с удовольствием разделял его новаторские стремления. Сергей сидел с микрофоном, конечно, в одежде, рядом с моей пузырящейся ванной, и задавал мне серьезные вопросы сперва о моем фильме, потом об отношении финнов к Ленину и Горбачеву. Несмотря на свое необычное положение, я ответил, как умел, и на вопрос о возможном военном перевороте. Я был уверен, что оператор снимает меня крупным, или полукрупным планом, показывая лишь «говорящую голову», а не во «всей красе».
Интервью длилось долго, но, наконец, Сергей отправился в следующий «бокс» (именно так он в своем тексте назвал наши «спецванны»), к режиссеру Дмитрию Федoровскому (я не уверен, правильно ли я помню его фамилию), который показал на фестивале смелый фильм о том, как в октябре 1964 года Никиту Хрущeва свергли во время отдыха в Крыму. И, конечно, Сергей спросил у коллеги в плавках, насколько подобное возможно в СССР в 1991 году. Получилось так, что оба зорко предвидели события, которые имели место в августе того же года.

Спустя два месяца я снова приехал в Ленинград и поселился в уютной гостинице «Хелен», которая была частью громадной «Советской». Дал паспорт регистратору, уже знакомой по предыдущим командировкам молодой девушке. К моему большому удивлению, она не просто улыбнулась постоянному гостю, а еще и рассмеялась: «Добро пожаловать, дорогой гость из Финляндии! Я вчера случайно включила телевизор, а там шло «Пятое колесо» - так интересно!». Так я узнал, что кроме крупных планов Сергей показал и нечто другое. Чуть позже я поехал в командировку в Москву. Там, в баре прессцентра МИД, знакомые мужики из министерства строго осудили меня за мое легкомысленное поведение!
( Статья была опубликована в еженедельнике, издающемся в Финляндии на русском языке, «Спектре НЕДЕЛИ» № 13 / 30.03.2007 г. Автор — Рейо Никкиля/Reijo Nikkilä)

VeNeOY:n jäsenkokous 12.10.2007

Jo lähes 30 vuotta olemassa ollut Neuvostoliitossa ja Venäjällä opiskelleiden yhdistys, jonka uusi nimi on VeNeOY, pitää syksyn ensimmäisen jäsenkokouksensa 12.10.2007 klo 16.00 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa Nordenskiöldinkatu 1.

Kokouksessa suunnitellaan alkaneen kauden ohjelmaa sekä kuullaan hallituksen jäsenten Moskovan-matkan selostus kuvien ja dvd:n kera. Moskovassa pidetään 01-03.10.2007 VeNeOY:a vastaavien, 70 maassa toimivien kansallisten yhdistysten järjestyksessä toinen foorumi.

Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet jäsenet!



Edellinen jäsenkokous, joka oli samalla vuosikokous pidettiin 10.03.2007 Tampereella. Osa kokouksen osanottajista kävi myös tutustumassa Lenin-museoon. Kuva: VeNeOY.
Klikkaa kuva suuremmaksi!

Gogolin Nenä

Studio Pasilassa näytetään Gogolin Nenä-novelliin perustuvaa näytelmää. Kävin katsomassa sitä ennen ensi-iltaa ja minulle tuli mieleen, että venäjänkielinen ummikko saa siitä irti enemmän kun suomalainen – siinä on niin paljon kulttuuriin ja historiaan liittyviä assosiaatioita. Näinhän siinä kävi: sekä Hesarissa (3.9.) että Kansan Uutisissa (5.9.) arvostelut todistavat ajatustani.
Spektr NEDELIssä on Polina Kopylovan artikkeli joka auttaa ymmärtämään näytelmän piiloviestejä.

Spektr NEDELI nro. 36 / 7.9.2007

А «Нос» и ныне там?

Гоголевский «Нос», как известно — новелла, не пьеса; там нет конфликта, перипетий и кульминации, только изящная, пустяшная на первый взгляд история по мотивам немецких сказок и лубочных куплетцев, с тонким эротическим подтекстом, который, вероятно, и делал ее особенно смешной для современников. Правда, советское литературоведение об этом подтексте целомудренно умалчивало, трактуя новеллу, как социальную сатиру на никчемных царских чиновников, «кавказских коллежских асессоров» вроде майора Ковалева — что превращало ее в «литературный памятник», не связанный с советской действительностью.
А потому делать из нее инсценировку можно было хоть в ГуЛАГе.
Эта особенность «Носа» и стала отправной точкой для режиссера Виктора Древицкого: при постановке он использовал прием «театр в театре» — таковым «внутренним театром» стал тюремный театр Соловецких лагерей, где большой концерт и постановку «Носа» как его часть решили приурочить к визиту пролетарского писателя М. Горького.
Играют в ободранном монастырском помещении, где гуляет сиротливое эхо, с лоскутным занавесом и раздвижным «задником», где на густом синем фоне черным обрисован Невский. Сбоку мерцает огоньком буржуйка. Иногда свистит ветер. Иногда играет музыка — то шансон, то советская патриотическая, но просто — музыка (и тогда возникает впечатление, что она звучит внутри, в душе актеров).
А ставит кто? Украинский режиссер, «взятый» за «национализм», звезда советского театра и кино, не уступавшая домогательствам одного высокопоставленного... носа, молодая актриса, дочь пламенного французского коммуниста (получается, «шпиёнка»), известнейший на всю Москву актер театра-кабаре. Они плохо помнят текст, да его на полноценную постановку и не натянуть, поэтому «Нос» перемежается монологами сумасшедшего Поприщина, и интермедиями из «Невского проспекта» — про немцев. Тоже не ново: современный режиссерский театр почти всегда строится на принципе коллажа, цитирования, смысловой переклички, стыковки разных контекстов. К тому располагает и условно-соловецкий «концерт-солянка»: номера, конферанс, отсебятина.
Однако по ходу, как говорится, пьесы в гоголевской сатире остается все меньше сатирического (и в самом деле, какие «ковалевы», какой «Невский проспект», какой кофей по утрам?). Гоголевскими фразами, оборотами и ситуациями выписывается трагедия — она тем пронзительнее, чем вроде бы сочнее и смешнее знакомая со школьной скамьи цитата из классика. Гротескный поворот с пропажей носа ничем не гротескнее обвинений в шпионаже и покушениях на тов. Сталина. И самый нос уже не «нос» — он приобретает универсальное значение утраченной в одночасье нормальной жизни, где черное было черным, а белое — белым. У Гоголя нос в итоге находится наилогичнейшим образом, благодаря бдительности полицейского. Здесь он ускользает и ускользает, являясь то в виде размочаленной тряпицы на репетиции, то в качестве «фигуры речи», то в образе «чина», знакомо посверкивающего стеклами пенсне...
Вот идет репетиция под свист вьюги в незаконопаченных щелях, и усталый режиссер несколько раз напоминает актеру авторскую ремарку «садится», «садится», «садится». А тот не слышит — ему грезится голос следователя, который вежливо приглашает его присесть... а подручный все время выбивает из-под него стул.
Вот майор Ковалев (чья кружевная сорочка одним рывком за рукава превращается в смирительную рубашку), внезапно начинает бормотать за Поприщина из «Записок сумасшедшего», про Испанию. При чем тут Испания? Так ведь на дворе — 1936 год, гражданская война с франкистами, а в лагерях на «политинформациях» жарко обсуждают испанские новости — тоже своего рода безумие.
Вот в действо вторгается бойкая сценка из «Невского проспекта»: поручик Пирогов приударяет за хорошенькой немочкой и попадает под горячую руку ее супруга как раз тогда, когда разбежался покрыть ее поцелуями... А разве Советы не заигрывали с Третьим Рейхом, и немецкие летчики не стажировались в советских военных школах (а «юные фрицы» из гестапо, по слухам, перенимали опыт коллег из ОГПУ)?
Вот вышеупомянутый «чин» в пенсне, указав на колесо вагонетки, которую выволокли на сцену две женщины, бросает задумчиво цитату из «Мертвых душ» — дескать, доедет это колесо до Москвы, или не доедет. И вспоминается, как бы ненароком: колесо-то — у телеги, а «телега» на тюремном жаргоне — донос.
Гоголевский текст весь, целиком, превращается в «эзопов язык», где за знакомыми словами — неизъяснимый ужас (не)бытия тридцатых, медленной смерти заживо — сперва пропадает «нос», и окружающие начинают смотреть косо, как ни прикрывайся, что ни объясняй, потом исчезает имя из газет и книги, потом — сам человек, унесенный «тройкой» — только не той, гоголевской, про которую «задавали наизусть» — а трибуналом-тройкой, особым совещанием: «тройка» эта под конец сидит за столом, покрытым кумачовой тряпкой, и развлекается игрой «в наперсток» с бумажными кулечками. Под одним из кулечков — нос. Иначе говоря, жизнь. Надо ее выиграть. Но главный герой — Ковалев ли он, Поприщин, Пирогов, «маленький человек», «щепка» с лесоповала — выиграть не может. Даже если он по профессии — актер, к игре привычный.
Актеры, люди театра — главные герои «Носа». В конце, «под занавес», они раскрывают свои судьбы.
Расстрел. Пристрастие к морфию и смерть. Сумасшествие и смерть. Бегство с Соловков — и казнь в фашистском застенке во время войны. Забвение и смерть в доме престарелых.
Трудно было ожидать чего-то другого — подсказывает генетическая память, как будто суфлировавшая на протяжении всего спектакля. Инсценировка, сплавив в себе историю репрессий, судьбы отдельных людей и толкование классики, делает зрителя причастным к происходящему, и позволяет ему ощутить себя частью общей истории на всем ее протяжении — от прошлого до сего дня. Тем более, что сегодняшний общественно-политический контекст подчас наводит на размышления.

НУЖНА НАША ПОДДЕРЖКА! - TUKEAMME TARVITAAN!

Уважаемые коллеги по блогу и его читатели!
Hyvät blogi-kollegat ja blogin lukijat!

За последнее время популярность газеты «Спектр НЕДЕЛИ» возросла.
Газета выходит еженедельно и в срок, а также несет в себе необходимую свежую информацию о происходящем в Финляндии.

Spektr NEDELI:n suosio on viime aikoina kasvanut. Lehti ilmestyy joka viikko pysyen aikataulussa. Se kertoo Suomen tapahtumista tuoreeltaan.

Но количество подписчиков на данное единственное русскоязычное издание остается на прежнем уровне. Это означает, что если данная газета не найдет достаточное количество новых подписчиков, деятельность будет приостановлена на неопределенный срок.

Kuitenkin lehden tilaajien määrä on juuttunut lähes paikoilleen. Ellei lehti löydä riittävästi uusia tilaajia, sen julkaiseminen joudutaan pysäyttämään epämääräiseksi ajaksi.

В связи с создавшейся в настоящее время трудной экономической ситуацией с еженедельником «Спектр НЕДЕЛИ» просим Вас помочь в вопросе увеличения подписной базы газеты.

Viikkolehti Spektr NEDELI:n nykyisessä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa pyydämme Teidän apuanne lehden tilaajakannan laajentamisessa.

Если возможно, обратитесь к членам Вашей организации или друзьям и знакомым, живущим в Финляндии, с просьбой подписаться здесь на газетy «Спектр НЕДЕЛИ».

Pyydämme Teitä mahdollisuuksienne mukaan kääntymään Suomessa asuvien järjestöjenne jäsenten tai ystävienne ja tuttavienne puoleen ja ehdottamaan heille Spektr NEDELI:n tilaamista tästä.

Цены на подписку:

Tilaushinnat:

Годовая: 60 евро/Vuosi: 60 euroa
Постоянная: 56 евро/год/Jatkuva tilaus: 56 euroa vuosi
6 мес.: 36 евро/6 kk: 36 euroa
3 мес.: 22 евро/3 kk: 22 euroa


С уважением,
Рейо Никкиля
волонтер газеты «Спектр НЕДЕЛИ»

Kunnioittavasti
Reijo Nikkilä
vapaaehtoinen Spektr NEDELI:n avustaja