Dokklub maanantaina 25.2.2013 klo 18:00

Juri Shtshekotshihin/Yuri Shchekochikhin/Юрий Щекочихин.

Helmikuun Dokklubilla Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa esitetään kaksi Venäjällä äskettäin tehtyä ihmisoikeuselokuvaa,
molemmissa elokuvissa on engl.kielinen tekstitys.
Dokumentteja ei ole aiemmin esitetty Suomessa.

1) Juri Shtshekotshihin. Kerran olin.../Юрий Щекочихин. Однажды я был.../Yury Shchekochikhin. Once There Was Me...
2010/2012, 39 min., ohj. Jevgenia Golovnja, käsikirj. Nadezhda Azhgihina.

Juri Shtshekotshihin oli tutkiva journalisti jo ennen perestroikaa.
Venäjän aikana hän julkaisi useita kriittisiä kirjoja, joista viimeisin oli KGB:n ilmiantajista.
Hänen mystistä kuolemaansa kesällä 2003 ei ole vieläkään selvitetty.

In english.


По-русски.

2) Teloitettu perhe/Расстрелянная семья/The Executed Family. 2012, 30 min. Ohj. Andrei Sytshev. Aleksandr Stepanenkon samannimisen kirjan, 2002, mukaan.

Ensimmäinen dokumenttielokuva Kuolan niemimaan saamelaisten vainoista 1937-38.
Elokuva palkittiin Murmanskin Pohjoinen luonne-festivaalilla marraskuussa 2012.

Показ документального фильма Андрея Сычева "Расстрелянная семья" по книге Александра Степаненко.
Это первый документальный фильм о судьбе Кольских саамов во время большого террора 1937-1938 гг. в примере семьи Чапоровых из Шонгуя.
Фильм занял второе место среди документальных фильмов на фестивале "Северный характер" в Мурманске в ноябре 2012 г.

Tervetuloa! Добро пожаловать!
Vapaa pääsy. Вход бесплатный.

Toinenkin nukkehallitus oli mietinnässä 1939. Trotskia kaavailtiin sen johtoon

Talvisodan alettua 30.11.1939 sotamarsalkka Mannerheim ja eräät muut pohtivat vastavetoa Terijoen hallitukselle: venäläisten emigranttien muodostamaa pakolaishallitusta, jonka johtoon ilmeisen vakavasti kaavailtiin Atlantin taakse paenneita Trotskia ja Kerenskiä.
Veikko Huuskan dokumenttipohjainen artikkeli on julkaistu Demarissa tänään, 29.12.2009 (s. 14-15).

Mannerheimin vastaveto ”Terijoen hallitukselle”:
Trotskin johtama nukkehallitus

Talvisodan syttyminen 30.11.1939 shokeerasi monet, ei vähiten Suomen armeijan kaikki puutteet liiankin hyvin tunteneen ylipäällikkö Mannerheimin. Vanha mies kantoi raskasta vastuuta harteillaan. Läsnä olleiden, ja päämajassa vierailleiden, mm. U.K. Kekkosen todistuksen mukaan marsalkka oli hermovoimiensa äärirajoilla. Väsynyt viisaskin mies voi tehdä harkitsemattomia ehdotuksia. Talvisodan alkupäivinä sotamarsalkka Mannerheim esitti vastavetoa Stalinin asettamalle O.V. Kuusisen Terijoen nukkehallitukselle. Ehdotus koski Trotskin johtamaa venäläisistä emigranteista koostuvaa ”vastahallitusta”.

Katsotaanpa vähän tarkemmin:

Pääministeri Rytin sihteerin Alf E. Tuuderin kirjoittaman keskustelupöytäkirjan mukaan valtioneuvoston 15.12.1939 klo 17 pidetyn istunnon alkajaisiksi Ryti esitti eräitä tietoja rintamilta ja sen jälkeen ”mainitsi, että oli esitetty ajatus, että Trotski kutsuttaisiin tänne muodostamaan Venäjälle vastahallituksen”. Leo Davidovits Trotski oli bolshevikki, Leninin ja Stalinin taistelutoveri maanalaisuuden ajoilta, lokakuun vallankumouksen 1917 avainhenkilöitä, Neuvosto-Venäjän entinen sota-asiain kansankomissaari, puna-armeijan luoja ja vuodesta 1929 poliittinen pakolainen, joka 1937 oli päätynyt Meksikoon. Trotskin varhaiset vastustajat kunnioittivat häntä sarkastiseen sävyyn nimikkeellä ”Suurin juutalainen kenraali sitten Joosuan”.

Myöhemmin ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 22.1.1940 klo 17 pitkän työlistan lopulla ulkoministeri Tanner ”siirtyi puhumaan ryssien keskuudessa suoritettavasta propagandasta. Ilmoitti, että hänen luonaan oli juossut paljon väkeä, etupäässä emigrantteja, sekä monarkisteja että bolshevikkeja, m.m. Kerenskin poika [balettikirjailija Gleb K, s. 1907], kaikki tarjonneet palveluksiaan. Jotakuta voisi mahdollisesti käyttää, mutta hän epäili suuresti heidän laajaa ohjelmaansa, joka käsitti m.m. Venäjällä vallitsevan systeemin kaatamisen”. Ryti kommentoi että olisi hyvä, jos neuvostojärjestelmä luhistuisi, mutta se ei ole meidän asiamme. Venäläisten Stalinin-vastustajien ehdotuksien pohjalta oli kolme päivää aikaisemmin 19.1. Rytin, Tannerin, päämajan edustajan kenraali Waldenin, vapaaehtoisasioiden johtajan kenraali Oscar Enckellin, majuri M. Gripenbergin ja kapteeni J.W. Snellmanin neuvottelussa muotoiltu kanta: ”Venäläisiä ei oteta vapaaehtoisiksi, mutta propagandaan heitä voitaisiin käyttää”. Venäjältä jo 1928 loikanneen, Stalinin entisen sihteerin Bazhanovin esityksen mukaisesti puna-armeijan sotavangeista koottiin salaa helmikuussa 1940 pieni ”Venäjän vapautusarmeija”, jonka yksi osasto ehti matkustaa rintaman lähelle tiedotustehtäviin vähää ennen kuin rauha maaliskuussa solmittiin. Hankkeen tiimoilta Suomessa vieraili talven aikana myös Venäjän entisen pääministerin poika, Arkadi Stolypin, joka oli lännessä toimivan oikeistohenkisen Kansan työn liiton, NTS:n, johtajia. Tavan mukaan neuvostovakoilu sai hankkeesta tiedon jo ennen kuin se ehti käynnistyä.

Osastopäällikkö Aaro Pakaslahti täydentää Talvisodan poliittista näytelmää: ”Sodan alkupäivinä Tanner kertoi minulle eräästä sotamarsalkan puhelinsoitosta, jonka hän oli saanut Päämajasta. Mannerheimin asia oli seuraava. Häntä, ylipäällikköä, pidetään ehkä ”hulluna”, kun hän tahtoo esittää harkittavaksi ajatuksen, eikö olisi syytä perustaa jonnekin itärajan lähelle ”venäläinen hallitus”. Se ei merkitsisi paljonkaan vastavetona Kuusisen hallitukselle, mutta ei olisi täysin mahdotonta, että tällainen neuvostohallintoa vihaavista emigrantti- ja ehkä muistakin aineksista (sotavangit?) muodostettu elin voisi vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Marski oli lisäksi sanonut Tannerille, että tällaistakin keinoa oli harkittava, koska sotilaallinen tilanteemme oli äärimmäisen vaikea. – Tanner ei suinkaan pitänyt marsalkkaa ”hulluna”, mutta näki hänen ajatuksessaan enemmänkin ilmauksen tilanteemme vaikeudesta kuin käyttökelpoisen ehdotuksen.”

Pakaslahti kertoo vielä: ”Vähän myöhemmin eräs yliopiston professori kävi luonani ja tietämättä mitään sotamarsalkan ajatuksesta selitti, että olisi asetuttava yhteistyöhön Kerenskin kanssa. Kerenski oli ainoa venäläinen, jolla varmaan vielä omassa maassaankin oli kantava ja kokoava nimi vapauden puolustajana. Lupasin kertoa professorin terveiset Tannerille. Hänen vastauksensa oli ilman muuta kielteinen. Sota on oma puolustussotamme, johon ei ole sekoitettava venäläisiä intressejä”. Leonid ja Marina Vlasovin mukaan Mannerheim oli hylännyt välittömästi ajatuksen, että Kerenskistä olisi tullut venäläisen pakolaishallituksen päämies (L&M Vlasov: Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit, 2007). Trotskia hän sen sijaan oli valmis esittämään.

Pakaslahti mainitsee vielä: ”Sotamarsalkka ei tietääkseni millään tavoin pitänyt kiinni ajatuksesta, jonka harkitsemista hän oli esittänyt ulkoministerille [Tanner]. Päinvastoin hänen kantansa kiteytyi toiseen suuntaan, siihen, että kaikin keinoin on näytettävä maailmalle asiamme koskevan vain Suomen alueen puolustamista, johon ei ole yhdistettävä Venäjän kysymystä. Marsalkan hyväksymissä lähetystöille toimitetuissa vapaaehtoiskysymystä koskevissa ohjeissa sanottiin, että venäläispakolaisia ei oteta vapaaehtoisiksi eikä venäläisten emigranttipiirien kansa asetuta yhteistyöhön”.

Tuomo Polvinen kertoo J.K. Paasikiven elämäkerrassa (3. osa; v. 1939-1944): ”Pari päivää myöhemmin [15.12.1939] Ryti mainitsi valtioneuvostossa ehdotuksesta kutsua Kuusisen vastapainoksi Suomeen Lev Trotski muodostamaan Venäjän ”vastahallitus”. [Opetusministeri Uuno] Hannulan mukaan ajatus oli ilmassa, ja hän oli kuullut siitä jo aikaisemmin. Neuvostohallintoa vihaavista emigranteista koostuva elin saattoi hyvinkin vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Paasikivestä ajatus oli kuitenkin ”hyvin epäilyttävä”, eikä se johtanut tuloksiin. Hallitus kokonaisuudessaan suhtautui varsin varovaisesti emigranttiryhmiin”.

Edellä esitetyt kuvaukset perustuvat reaaliaikaisiin pöytäkirjoihin, muistiinpanoihin ja päiväkirjoihin. Mitä asiasta kertoo ulkoministeri Väinö Tanner sodan jälkeen kirjoittamissaan muistelmissa (Olin ulkoministerinä talvisodan aikana, 1950):

”Ulkomaisella kommunismia vastustavalla taholla olisi mielellään nähty, että Suomi olisi antanut valjastaa itsensä neuvostojärjestelmän vastaisen propagandan palvelukseen, jonka ulkomaalaiset olisivat rahoittaneet. Tähän ryhmään kuului mm. se mielikuvituksellinen ehdotus, että olisimme kutsuneet Trotskin Suomeen ja varanneet hänelle pienen kaistaleen esimerkiksi Repolasta venäläisen väliaikaisen hallituksen sijaintipaikaksi. Tämän hallituksen etunenässä olisivat olleet Trotski ja Kerenski. Suunnitelma tarkoitti kaiketi olla jonkinlaisena vastavetona Kuusisen Terijoen hallitukselle. Tämänlaisten ajatusten takana olivat useimmiten maastaan paenneet valkoiset venäläiset, jotka odottivat Suomen sodan olevan neuvostokomennon lopun alkua”.

Puuttumatta muihin tämän hätäpäissä tehdyn ehdotuksen piirteisiin, tulee todeta sellainenkin käytännöllinen seikka, kuin kyseisten Amerikkaan emigroituneiden poliitikkojen omat näkemykset. Niitä ei tietenkään ehditty arvioida saati tunnustella. Lainkaan yllättävä ei ollut se, että vainotun Trotskin ”bolshevikkiveri oli sakeampaa” kuin antistalinistinen vakaumus. Trotski taatusti muisti taistelun Pietarista ja kamppailut ”valkoisia kenraaleja” vastaan monilla rintamilla, ja sellaiseksi hän luki myös Mannerheimin. Robert Service kirjoittaa tuoreessa Trotski-elämäkerrassa (Trotsky a biography, Lontoo 2009) Pietarin rintaman tilanteesta tasan 20 vuotta aikaisemmin, lokakuussa 1919:

”Trotskin saamat raportit kertoivat, että kenraali Mannerheimin komentamat suomalaiset harkitsivat liittymistä valkoisten kenraalien vastavallankumouksellisen sotaan. Mannerheim hinkui päästä torjumaan vain viitisenkymmentä kilometriä Pietarin pohjoispuolella levittäytyvän kommunistisen rajan tulevaisuudelle muodostamaa uhkaa. Vastauksena Trotski julisti, että jos suomalaiset liittoutuvat Judenitsin joukkoihin, punaiset tulisivat lyömään heidät takaisin, aina Helsinkiin asti. Suomalaisten uhka väistyi” [käännös VH].

Mannerheim ilmeisesti arveli maanpaon muuttaneen miehen ja miehen aatokset. Suomalaisten korviin ei vielä joulukuun alussa 1939 ollut tullut, että kohta Talvisodan puhjettua Trotski, vastoin monien kannattajiensa näkemystä, tuki Neuvostoliittoa, jonka hän katsoi olevan “porvarillista Suomea” historiallisesti edistyneempi maa.

Service valaisee trotskilaisten mielialoja Amerikassa Talvisodan sytyttyä:

”Kremlin kyvykkyyttä väheksyessään Trotski samanaikaisesti puolusti periaatteellisesti Neuvostoarmeijan sotilaallista kampanjaa Suomea vastaan.

Hän väitti että Suomen ”sovjetisointi” muodostuisi sille verrattomaksi eduksi. New Yorkissa toimiva Sosialististen Työläisten Puolue (The Socialist Workers Party, SWP) oli maailman suurin Trotskia tukeva järjestö. Puolueen vähemmistö vastusti tätä näkemystä, jota se kutsui ”stalinistiseksi imperialismiksi”, ja torjuivat Trotskin toivomuksen, että Puna-Armeijan paine laukaisisi uuden sisällissodan Suomessa. Jopa SWP:n enemmistö, joka muuten vahvasti tuki Trotskia, kyseli hänen saamansa informaation ja siitä tekemänsä analyysin perään.

Trotski ei antanut tuumaakaan periksi. Kirjeessään Joe Hansenille (5.1.1940) hän totesi, että jopa menshevikit ovat tunnustaneet, että Neuvosto-Venäjän ja Puolan sota vuonna 1920 johti Puolan sisällissotaan. Hän väitti kivenkovaan, että sama tulisi toistumaan Suomessa nyt. Trotski jatkoi toivoen Puna-Armeijan voittavan ja Suomen kommunistien nousevan kapinaan ennen kuin rauha Moskovan ja Helsingin välillä tultaisiin solmimaan” [käännös VH].

Voiko mikään ehdotus mennä enää tämän pahemmin pieleen?

Aivan ilman jälkinäytöstä Mannerheimin emigrantti-episodi ei jäänyt.

Stalinin kätyri surmasi Leo Trotskin tämän kotona Meksikossa 20.8.1940, runsaat viisi kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen. Epäilemättä Stalinin korviin meni, että Suomi, siis sen sotamarsalkka, oli ehdottanut epäsäätyistä poliittista bastardihallitusta, ja Trotskin nostamista sen keulahahmoksi, ja vielä Repolan alueelle, suoraan Neuvostoisänmaan luoteisrajalle. Jos tämä ei kiihdyttänyt paranoidista vaivaa potenutta diktaattoria, ei sitten mikään.

Oliko puna-armeijan perustaja Leo Davidovitsh Trotski Talvisodan viimeinen uhri? Ja täysin tietämättään.

Veikko Huuska
Ikaalinen

Stalinismi-konferenssi Aleksanteri-instituutissa 3-4.09.2010/ Stalinism - chto eto bylo? Mezhdunarodnaja konferentsija v Helsinki

Photo by Reijo Nikkilä 1962


Conference on Stalinism, September 3-4, 2010

STALINISM – WHAT IT WAS ABOUT?

An international conference on the problems of the methodology of Stalinism research arranged by Aleksanteri Institute (University of Helsinki) 3rd—4th of September, 2010 The Aleksanteri Institute is arranging a symposium on the phenomen of Stalinism in Helsinki in the first week of September (Week 35, presumably 3.—4. 9. 2010).

In recent times, the discussions about the nature of the Stalin rule in the Soviet Union from the 1930’s to the 1950’s and the impacts of Stalinism in the international agenda have been resurfing, partly no doubt because the end of the Cold War and the demise of ideological clichés connected with it, partly thanks to the opening of Soviet archives, which makes the concrete assessment of Stalinist policy and the amount of its victims more reliable. The ”totalitarism theory”, which hitherto has been prevailing in the West as an explanation of the Stalinism phenomen, has been increasingly criticised as insufficient and superficial, although it undoubtely did grasp some aspects of the Stalin regime. However, no consensus as regards to the causal and historical explanation of Stalinism has yet been achieved, but there are many concurring interpretations, starting from the heterodox Marxist attempts to interpret the USSR of the Stalin period as a ”state capitalist” or ”developmental” dictatorship, to recent American analyses of Stalinism as a form of civilization sui generis. In the symposium we intend to focus on the different explanatory models of Stalinism as a political, sociological and cultural phenomen and discuss the methodological approaches to it.

The symposium will be accompanied by two open lectures for a wider public, held in Swedish and Finnish.
More here!

Stalin voi hyvin Jakutiassa

Venäjällä päättyi noin vuosi sitten BBC:n mallin mukainen, televisiokanava Rossijan toteuttama kaikkien aikojen merkittävimmän venäläisen äänestys - Имя Россия. Siinähän kolmanneksi selviytyi Iosif Vissarionovitš Stalin, joka sai kansalta 519071 ääntä. (Voittaja Aleksanteri Nevski-Nevalainen sai 524575 ääntä, eli erot kärjessä olivat pienet.)

Nevalaisella on nyt ratsastajapatsas Pietarissa nimikkoaukiollaan, mutta Stalinin patsaat Venäjällä ovat käyneet aika vähiin. Uusin niistä on Jakutiassa viime marraskuussa pystytetty patsas. Mielenkiintoista on, että se seisoo Amga-nimisessä taajamassa eikä suinkaan pääkaupungissa Jakutskissa.

Nettilehti Life News kertoo:
"Amgassa, ihan jakutialaisen kylän keskustassa, pystytettiin Iosif Stalinin patsas. 'Kansan isän' pronssikasvo sijoitettiin Vladimir Leninin pystin viereen, hallintorakennuksen ja lukion väliin."

- Palautimme ihmisille Leninin ja Stalinin patsaat, - kertoi Life Newsille Amgan naslegin (hallintopiirin) hallinnon päällikkö Vasili Sleptsov. - Leninin muistomerkki on seisonut keskusaukiolla ylimuistoisista ajoista lähtien. Mutta hiljattain me kalustimme aukiota uudelleen, mutta patsas pysyi. Sota- ja selustaveteraanimme suuttuivat! Rauhoitimme vanhuksia: "Emme me piilota muualle Leninin pystiä! Me vain pystytämme sen toiseen paikkaan, Maineen aukiolle." Ja se pystytettiin, ja viereen pystytettiin myös Stalinin pysti, jotta voisimme ilahduttaa vanhuksia Voiton 65-vuotispäivänä. Joka vuosihan heitä on yhä vähemmän. Nämä 90-vuotiaat vanhukset, soturit, jotka puolustivat maatamme fašisteja vastaan, ryhmittyivät Leninin ja Stalinin patsaan ympärille ja huusivat: "Hurraa!"

Siis:
В Амге, в самом центре якутского поселка, установили памятник Иосифу Сталину. Бронзовый лик «отца народа» поселился рядом с бюстом Владимира Ленина, между зданиями администрации и гимназии.

- Мы вернули людям памятники Ленину и Сталину, - рассказал life News глава администрации Амгинского наслега Василий Слепцов. – Памятник Ленину стоял в центральном сквере с незапамятных времен. Но недавно мы сквер переоборудовали, а памятник снесли. Наши ветераны войны и тыла возмутились! Мы успокоили стариков: «Никуда не денем ваш бюст Ленину! Установим в другом месте, на площади Славы». И поставили, установив и бюст Сталина тоже, чтоб стариков на 65-летие Победы порадовать. На открытии собралась толпа, ветераны плакали, их у нас осталось всего 15, с каждым годом их все меньше и меньше. Эти 90-летние старики, воины, защищавшие страну от фашистов, построились вокруг памятников Ленину и Сталину и кричали: «Ура!».


Näyttää siltä, että Stalin-virus on leviämässä: kommunistit keräävät rahaa Stalinin patsaan pystyttämiseen pääkaupunkiin Jakutskiin. Näin kertoo liittovaltion virallinen portaali Sakha News.

Hätäisesti kyhätty suomennos Sakha Newsin jutusta:

***
Kommunistit ovat käynnistäneet varainkeräyksen Stalinin patsaan pystyttämiseksi Jakutskiin. Sanomalehti Наше Время, siis Meidän Aikamme, kertoo, että tätä ennen kommunistit ovat käyneet monessa instanssisa, mutta "yksikään niistä ei ole sanonut suoraan suostuvansa asiaan, muttei myöskään sanonut kategorisesti EI.

Tammikuun 3. pnä Jakutskissa pidettiin kokous, "jossa päätettiin pystyttää I. V. Stalinille patsas Jakutskiin neuvostokansan Suuressa Isänmaallisessa sodassa saaman voiton 65-päivän kunniaksi". Stalinin pystin luonnoksen tekeminen päätettiin antaa jakutskilaiselle kuvanveistäjälle Eduard Pahomoville, joka oli myös mukana tekemässä Stalinin pystiä, joka pystytettiin Jakutian Mirnyissä (Tämä tapahtui v. 2005; siitä on kuvia täällä [TK]).

Näinä päivinä (kirjoitettu 30.1.2010) Jakutskin kaupunginduuman osoitteeseen toimitettiin vanhusneuvoston, sota- ja selustaveteraanien neuvoston ja VFKP:n aluekomitean yhteinen hakemus, jossa vaaditaan virallista päätöstä Stalinin muistomerkin pystyttämisestä.

Sanomalehti mainitsee, että "yleinen kansanäänestys, jonka riippumattomat tiedotusvälineet tekivät Jakutskin kaupungille kaupunginjohtajan hyväksymänä, kävi ilmi, että valtaosa väestöstä vastustaa tätä ajatusta."

Sillä välin Venäjän federaation kommunistisen puolueen parlamenttiryhmän äskettäisessä kokouksessa puheenjohtaja Vjatšeslav Štyrov "suhtautui tähän ehdotukseen ymmärryksellä". Tosiasiassa hän hyväksyi sen, joka tapauksessa niin hänen sanansa ymmärrettiin kommunistien kokouksessa, kirjoittaa "Meidän Aikamme".

***

Kattavan näköinen lista Stalin-monumenteista on venäläisessä wikipediassa

Eikä tässä vielä kaikki!
Lisää Stalineja on hankkeilla. Viime viikolla uutisoitiin, että Tambovin oblastin Tarinakaupungissa (Рассказово) kommunistipuolueen on tehnyt patsasaloitteen, jota kaupunginneuvosto tuki äänin 15-1. Runollisesta nimestään huolimatta Rasskazovo on teollisuuskaupunki, jossa asuu 44.000 asukasta.

Suuren Voiton 65-vuotispäivä näyttää saavan Stalin-rintamalla liikehdintää myös suurkaupungeissa. Eilinen uutinen kertoi, että Volgan varrella Saratovissa kommunistit ovat julistaneet kilpailun parhaasta Stalin-patsaan luonnoksesta. Järjestäjät haluavat, että veistos/muistomerkki ilmentäisi "kansan käsitystä Stalinista maansa sankarina".

Tärkeimmät vaatimukset muistomerkistä ovat poliittinen korrektius, taiteellinen laatu ja teknisen toteutuksen realistisuus. Patsaan pystytyksen tueksi on jo perustettu järjestelytoimikunta, vaikkeivät viranomaiset toistaiseksi olekaan suostuneet hankkeeseen.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki halukkaat, eikä sitä ole rajattu pelkästään ammattitaiteilijoille. Voittajalle luvataan 10.000 ruplan palkkio (noin 240 euroa). - Miten olisi, Villu Jaanisoo, Harry Kivijärvi, Veikko Myller, Matti Peltokangas, Sofia Saari, Miina Äkkijyrkkä ja kumppanit? Kiinnostaisiko maine ja kunnia? Veikko Hirvimäki, vieläkö pronssi tottelee käsiäsi, tai kivi?

Tässä mainittujen paikkakuntien lisäksi Stalinilla on patsas ainakin Novotšerkasskissa, Ufassa ja Urjupinskissä Volgogradin alueella. Olisi oikein hyvä, jos blogin lukijat ja kirjoittajat raportoisivat Stalinin patsasbongauksistaan täällä!