Pienen lehtijutun mukaan Venäjä (mitä se sitten tarkoittaakaan) on kehottanut länttä keskittymään omiin asioihinsa ja jättämään Mihail Hodorkovskin tuomioin arvostelun sikseen. Olenkohan osa länttä? Moskovasta katsoen sijaintipaikkani on luoteessa. Kaliningrad on tosin lännempänä. Mutta mitä minun pitäisi tehdä? Mitä jos kertoisin Hodorkovskin urasta ja edesottamuksista - sikäli kuin niistä tiedän? Yritän kertoa. Tämä on jatkoa kahdelle aiemmalle jutulle samasta asiasta.
Vuonna 1963 syntynyt Hodorskovski valmistui v. 1988 Plehanoville nimetystä Moskovan kansantalousinstituutista. Hän toimi sitten Tieteellis-teknisen edistyksen kaupallisen innovaatiopankin (mikä nimi!) hallituksen puheenjohtajana, ja pankki osti Moskovan kaupungilta Nuorison tieteellis-teknisen tuotantokeskuksen, josta nimenvaihdoksen jälkeen tuli Toimialojen välisten tieteellis-teknisten ohjelmien keskus, lyhennettynä MENATEP, ja pian sen jälkeen MENATEP-invest.
MENATEPissa toimi myös seitsemän vuotta vanhempi Platon Lebedev, ja nämä kaverukset pitävät yhtä yhä, ns. leivättömän pöydänkin ääressä.
Hodorkovski johti energiateollisuuden investointirahastoa, hänen asemansa oli Venäjän polttoaine- ja energetiikka-asiain varaministeri sekä pääministerin neuvonantaja. 1995 hänestä tuli Venäjän valtiollisen Rosprom-teollistamisyhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Vuoden 1995 lopulla pidettiin panttihuutokauppa, jossa myytävänä oli 45 prosentin osuus JUKOS-öljy-yhtiöstä, ja samaan aikaan oli toisaalla myytävänä 33 % yhtiön osakkeista. Tarjouskilpailun ja panttihuutokaupan voitti MENATEP-pankin takaama yhtiö. Keväällä 1996 MENATEP hankki huutokaupassa 7,06 % JUKOSin osakkeista.
Syksyllä 1996 JUKOS pani toimeen ylimääräisen osakeannin, josta saadut tulot käytettiin holding-yhtiön ja sen tytäryhtiöiden välisen budjettivelan nollaamiseen. Muutaman kuukauden välein Hodorkovskista tuli JUKOS-öljy-yhtiön ensimmäinen varapääjohtaja ja sitten hallituksen puheenjohtaja. Vuoden 1999 hän toimi Venäjän polttoaine- ja energiakollegion jäsenenä.
So far, so good. Tähän saakka tarina on ehyt. Sen jälkeen siihen tulee säröjä riippuen siitä, kenen lähteitä käyttää. Vuodet 2000-2003 merkitsivät käännettä oligarkin uralle. Laajemmassa katsannossa tilannetta voisi kuvata niin, että oligarkit menettivät pelin silovikeille, väkivaltaorganisaatioiden edustajille.
Joka tapauksessa Jukos oli yksi parhaiten menestyviä energiayhtiöitä Venäjällä, ilmeisen hyvin johdettu. Ja sillä oli hyvä kirjanpitäjä. En sano, että pesämuna oli kerätty lain kirjainta noudattaen, mutta eihän sellaista yritystoimintaa Venäjällä tuolloin ollutkaan. Berezovski aloitti uransa ostamalla nimelliseen hintaan Lada-autotehtaan eli Avto-VAZin varaosienjakelukanavan. Gusinski osti pilkkahintaan konkurssin partaalla olevia lehtiä ja radio- ja tv-kanavia ja sai aikaan mediaimperiumin. Yksityistämisen puuhamiehet Tšubais ja Gaidar hyötyivät kummasti itsekin siitä hommasta. Fridman (Friedman) teki bisnestä Alfa-pankillansa ja joutui arvostelun kohteeksi, kun kaksi hallituksen loistorakennusta myytiin hänelle. Tässä oli mukana entinen pääministeri Kasjanov. Potanin rikastui pankkitoiminnalla ja alumiiniteollisuudella. Abramovitš rikastui Sibneft-öljy-yhtiön tuotoilla.
Berezovskia (61) lukuunottamatta muut ovat vasta vähän ali/yli nelikymppisiä miehiä. Jos heidät on vara heittää yli laidan, se osoittaa, että systeemin, joka heidät heittää, täytyy olla rikas ja menestyvä.
Juutalainen tausta
Hodorkovski opiskeli alun perin insinööriksi ja halusi jonkin puolustusteollisuuden tuotantolaitoksen johtajaksi. Juutalainen syntyperä on kuitenkin raskauttava asianhaara Venäjällä, ja puolustusteollisuuteen heiltä on pääsy kielletty. Siksi hän kehitti uraansa toisella alun alkaen valtiojohtoisella alalla, energiatuotannossa.
Mihail Fridman (Friedman) on myös juutalainen, samoin kuin Boris Berezovski ja Roman Abramovitš. Venäjällä media tykkää luetella, kuinka paljon juutalaisia on merkittävissä asemissa poliitikkoina, liikemiehinä, hallinnon johtajina, lääkäreinä, tieteentekijöinä ja niin edelleen. Juutalaisuus on stigma, poltinmerkki, tatuointi: se ei lähde pesemälläkään pois. Oma kategoriansa ovat ne kirjoittajat, jotka näkevät Venäjän uhkana kansainvälisen salaliiton, jota johtavat juutalaiset ja vapaamuurarit, mutta näitä hörhöjähän on joka kansaan siunautunut.
En tiedä, voiko juutalaisuudella selittää sitä, miksi Hodorkovski sai syytteet ja tuomiot. Ilmeisesti ei voi, koska pari-kolme muuta isorikasta juutalaista saa toimia Venäjällä tai lännessä. Hodorkovskin virhe lienee se, että hän oli liiaksi patriootti ja päätti pysytellä Venäjällä. Ja se, että vaikka hän otti etäisyyttä presidentin kansliaan, hän ilmaisi kiinnostuksensa ryhtyä poliitikoksi, jopa haastamaan istuvaa presidenttiä. Ja se, että hän toimi ison energiayhtiön johtajana niin kuin kuka tahansa kansainvälisessä bisneksessä toimiva omistaja-johtaja tekee.
Suunnanmuutos energia-alalla
Putinin ensimmäisen presidenttikauden lopulla Venäjän valtio sulki ikkunat länteen ja päätti, että energiabisnes on valtion bisnestä, vaikka sitä tekevätkin yksityisomisteiset firmat. Ja niille annettiin puoliksi salainen luonne ja toimivalta. Joillakin on omia järjestysjoukkoja siltä varalta, että niitä vastaan protestoitaisiin. Kaasupuolella Gazprom on valtion monopoliyhtiö ja nauttii myös valtion erityistä suojelusta.
Tätä muutosta Hodorkovski ei joko huomannut tai ei ottanut sitä todesta, ja kun ei hän muutenkaan laittanut kynttiläänsä vakan alle, niin hänet otettiin silmätikuksi. Vuonna 1937 NKP:n johtaja pelkäsi varsin olemattomia kilpailijoitaan, pidätytti heitä ja järjesti heille näytösoikeudenkäyntejä, joissa ensin määriteltiin rangaistus ja sitten keksittiin siihen tarvittavat rötökset. Puhdistuksissa tuhottiin ison maan johtoa mielin määrin. Vuonna 2010 tai 2011 tähän ei mennä, sillä jäljet pelottavat. Kuitenkin harvinaisen paljon yhtäläisyyttä on Hodorkovskin ja vaikkapa Kamenjevin oikeudenkäynneissä, vaikka väliä on yli 70 vuotta.
Sukupolvi M
Lopuksi palataan lokakuuhun 2010. Kun presidentti Medvedev oli julkaissut blogikirjoituksensa "Eteenpäin, Venäjä!", Hodorkovski vastasi siihen mielenkiintoisella lausunnolla.
Vastauksessaan Hodorkovski neuvoi presidentti Medvedeviä luomaan erityisen uudistajien yhteiskuntaluokan, jolle hän antoi nimen ”Sukupolvi M”. Hän on näköjään lukenut Viktor Pelevinin menestysteoksen ”Sukupolvi P”, tai ainakin nähnyt sen kannen. Tähän luokkaan pitäisi kuulua vähintään kaksi miljoonaa ihmistä: innovaattoreita, tieteentekijöitä, insinöörejä, nuoria asiantuntijoita, humanisti-intelligenttejä, journalisteja.
Hodorkovski on varma, että Sukupolvi M:n jäsenet olisivat tehokkaita, koska heille modernisaatio ei ole pelkkä fiktiivinen kampanjatunnus, joka toteutetaan ylhäältä alaspäin, vaan kysymys on Venäjänmaan eloonjäämisestä, olemuksesta, kysymys on myös vähittäisestä vallanvaihdosta. Lähtökohtaisesti Sukupolvi M ei diggaa ns. vallan vertikaalia, koska se on skandaalimaisen tehoton ja toimii liitossa korruptoituneen byrokratian kanssa. Hodorkovski alleviivaa, että Medvedevin ajatus modernisaatiosta ei toimi, ellei samalla sanouduta irti autoritaarisesta järjestelmästä. Venäjää ei saa hallita arkaaisin mekanismein, jotka eivät tuota toivottuja tuloksia edes ”kehä ykkösen” (Sadovoje koltso) sisällä.
Olisikohan tällä lausunnolla yhteyttä siihen, että Hodorkovskia ja Lebedeviä vastaan nostetut syytteet muuttuivat sellaisenaan myös tuomioiksi?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talous. Näytä kaikki tekstit
3.9.2010
Suurvalta nimeltä Venäjä
Pienvalta nimeltä Suomi on tunnettu koko Suomessa siitä, että siihen mahtuu kerrallaan vain yksi asia keskusteltavaksi. Pari viime viikkoa on vaihdettu mielipiteitä siitä, onko Venäjän federaatio suurvalta ja jos on, millä perusteella, ja kuinka suuri sen kansantalous on verrattuna Alankomaiden ja Espanjan kuningaskuntien kansantalouksiin.
Minun Venäjässä kysymykseen ei ole kajottu lainkaan. Onko tämä blogi kuivumassa kokoon? Vai ovatko kaikki kyllästyneet pintajournalismin ja sattumapoliitikkojen kohkaamiseen? Toivottavasti jälkimmäinen on totta.
Kyllä asiasta on puhuttu Venäjälläkin. Garri Kasparov kirjoitti Novoje Vremjassa, että Venäjän ura urheilusuurvaltana on ollut hienoisessa laskussa, mutta yhtenä ilonpilkkuna on ollut tennis, jossa Venäjästä on vuosikymmenessä tullut yksi johtavista maista.
Raaka-ainesuurvaltahan Venäjä ilman muuta on, vaikka sen myöntäminen on Suomen poliittissa nyky-oikeistossa myrkkyä. Julia Latynina, palkittu journalisti, ironisoi viime keväänä Novaja gazetassa, että energia-Venäjä ruokkii kahta suurvaltaa, Saksaa (ja lähes koko EU:ta) ja Kiinaa energiavaroillaan. Ydinasesuurvallan asemaa ei myöskään käyne kiistäminen.
Aasian puolella Venäjän katsotaan epäonnistuneen suurvalta-asemansa ylläpitämisessä. Näin väittävät mm. kirjailija Mihail Veller ja Yhdysvaltain armeijan sotaopiston strategian opettaja Stephen Blank, ja viimemainittu muistuttaa Vladimir Putinin tähdentäneen vuonna 2000, että ellei Venäjä satsaa Aasian-puoleisen alueensa kehitykseen, ihmiset siellä puhuvat ennen pitkää koreaa, japania ja kiinaa. Tietääkseni mitään ei ole tässä suhteessa tapahtunut, vaikka avaimet ovat olleet Putinilla.
Kommunistien Zavtra-lehdessä nimimerkki kirjoittaa, että 65 vuotta sitten voitti neuvostosuurvalta eikä mikään neuvostovastainen kaupallinen rikollinen korruptoitunut Venäjä, jossa elämme nyt.
Suurvaltojakin on monenlaisia. Globaali suurvalta Venäjä ei ole, mutta alueellinen suurvalta se melko varmasti on. Euraasialaisen/itäeurooppalaisen suurvallan aseman kiistäminen vaatisi kyllä hyviä perusteluja ollakseen uskottava.
Kuitenkin yksi suurvallan kriteeri on jäänyt liian vähälle Suomessa käytävässä keskustelussa. Edellä mainittu Julia Latynina kirjoitti viime maaliskuussa, että Kiina on rakentanut 64.000 km hyviä teitä viimeisten 20 vuoden aikana, kun taas Venäjä ei ole tienrakennuksessa edetty juuri lainkaan. (Petroskoissa kävijät tietävät, mikä tilanne on Kolatselän ja Prääsän välillä.) '
Vuoden 2007 lopulla presidentti Putin sanoi puheessaan Krasnojarskissa, moderni kuljetusinfrastruktuuri on todellinen tie Venäjän tulevaisuuteen. Latynina mainitsee parhaimmat saavutukset:
* presidentin residenssi Jekaterinburgissa, 40 miljoonaa dollaria (Medvedev on yöpynyt siellä yhden kerran)
* Konstantinovskin (Konstantinin?) palatsin remontointi presidentin residenssiksi Pietarissa, 250 miljoonaa dollaria
* kaikkiaan presidentille on rakennettu 13 palatsia.
Yhdysvalloissa on kaksi presidentin asuntoa, Valkoinen talo ja Camp David. Molemmat ovat Latyninan arvion mukaan vaatimattomia verrattuina Venäjän loistoon. Niinpä hän päättelee, että "if you consider the number of residences, then Russia is a superpower and the United States just gets these two little things".
Minun Venäjässä kysymykseen ei ole kajottu lainkaan. Onko tämä blogi kuivumassa kokoon? Vai ovatko kaikki kyllästyneet pintajournalismin ja sattumapoliitikkojen kohkaamiseen? Toivottavasti jälkimmäinen on totta.
Kyllä asiasta on puhuttu Venäjälläkin. Garri Kasparov kirjoitti Novoje Vremjassa, että Venäjän ura urheilusuurvaltana on ollut hienoisessa laskussa, mutta yhtenä ilonpilkkuna on ollut tennis, jossa Venäjästä on vuosikymmenessä tullut yksi johtavista maista.
Raaka-ainesuurvaltahan Venäjä ilman muuta on, vaikka sen myöntäminen on Suomen poliittissa nyky-oikeistossa myrkkyä. Julia Latynina, palkittu journalisti, ironisoi viime keväänä Novaja gazetassa, että energia-Venäjä ruokkii kahta suurvaltaa, Saksaa (ja lähes koko EU:ta) ja Kiinaa energiavaroillaan. Ydinasesuurvallan asemaa ei myöskään käyne kiistäminen.
Aasian puolella Venäjän katsotaan epäonnistuneen suurvalta-asemansa ylläpitämisessä. Näin väittävät mm. kirjailija Mihail Veller ja Yhdysvaltain armeijan sotaopiston strategian opettaja Stephen Blank, ja viimemainittu muistuttaa Vladimir Putinin tähdentäneen vuonna 2000, että ellei Venäjä satsaa Aasian-puoleisen alueensa kehitykseen, ihmiset siellä puhuvat ennen pitkää koreaa, japania ja kiinaa. Tietääkseni mitään ei ole tässä suhteessa tapahtunut, vaikka avaimet ovat olleet Putinilla.
Kommunistien Zavtra-lehdessä nimimerkki kirjoittaa, että 65 vuotta sitten voitti neuvostosuurvalta eikä mikään neuvostovastainen kaupallinen rikollinen korruptoitunut Venäjä, jossa elämme nyt.
Suurvaltojakin on monenlaisia. Globaali suurvalta Venäjä ei ole, mutta alueellinen suurvalta se melko varmasti on. Euraasialaisen/itäeurooppalaisen suurvallan aseman kiistäminen vaatisi kyllä hyviä perusteluja ollakseen uskottava.
Kuitenkin yksi suurvallan kriteeri on jäänyt liian vähälle Suomessa käytävässä keskustelussa. Edellä mainittu Julia Latynina kirjoitti viime maaliskuussa, että Kiina on rakentanut 64.000 km hyviä teitä viimeisten 20 vuoden aikana, kun taas Venäjä ei ole tienrakennuksessa edetty juuri lainkaan. (Petroskoissa kävijät tietävät, mikä tilanne on Kolatselän ja Prääsän välillä.) '
Vuoden 2007 lopulla presidentti Putin sanoi puheessaan Krasnojarskissa, moderni kuljetusinfrastruktuuri on todellinen tie Venäjän tulevaisuuteen. Latynina mainitsee parhaimmat saavutukset:
* presidentin residenssi Jekaterinburgissa, 40 miljoonaa dollaria (Medvedev on yöpynyt siellä yhden kerran)
* Konstantinovskin (Konstantinin?) palatsin remontointi presidentin residenssiksi Pietarissa, 250 miljoonaa dollaria
* kaikkiaan presidentille on rakennettu 13 palatsia.
Yhdysvalloissa on kaksi presidentin asuntoa, Valkoinen talo ja Camp David. Molemmat ovat Latyninan arvion mukaan vaatimattomia verrattuina Venäjän loistoon. Niinpä hän päättelee, että "if you consider the number of residences, then Russia is a superpower and the United States just gets these two little things".
23.6.2009
Hiekat varastettiin uimarannalta – ja mitä siitä seuraa
Juuri kun ensi lokakuussa Syktyvkarissa pidettävän kymmenennen suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin valmistelut ovat päässeet vauhtiin, kaupungista kantautuu kummallisia uimarantoihin liittyviä uutisia.
Episodi 1. Ratsumiliisi
Komin tasavallan sisäministeriön yhteiskunnallinen neuvosto on toukokuussa harkinnut ratsumiliisin perustamista vartioimaan hiekkarantaa ja kahta puistoa. Yhteiskunnallisen neuvoston Komin tasavallan liikunta-, urheilu- ja matkailutoimistolle jättämässä ehdotuksessa esitetään, että miliisi perustaisi ratsuosaston tasavallan hevosurheilukoulun yhteyteen. Ongelmana on kuitenkin ratsastustaitoisten miliisien puute. Puheenjohtaja Pavel Potaševin mukaan miliisejä voitaisiin harjaannuttaa niin, että liikkeellä olisi kahden kasakan ja yhden miliisin muodostama hevospartio. Toimintaa sinänsä pidetään tarpeellisena, koska kaupungissa tapahtuu vandaalitekoja päivittäin.
Episodi 2. Hiekan varastaminen rannalta
Yksi osoitus vartioinnin puutteesta on se, että Kiruljin alueen uimarannalta varastettiin hiekkaa. Siitä kertoi Syktyvkarin hallinnon päällikkö Roman Zeništšev 9. kesäkuuta. Kaupungintalon asiantuntijat arvelivat, että koska hiekkaa vietiin valtava määrä, varkailla on täytynyt olla proomu käytettävissään. Miliisi ei ole toistaiseksi päässyt syyllisten jäljille. Kaupunginhallinto on aloittanut hiekan ajon uimarannalle, jotta siitä saataisiin käyttökelpoinen lyhyen sesongin ajaksi. Uimaranta oli määrä avata viime lauantaina.
Episodi 3. Uimarannan yksityistäminen
Syktyvkarin kaupunginhallinto on päättänyt yksityistää ainakin yhden uimarannan. Kyseessä olisi juuri Kiruljin uimaranta, jonka hiekat varastettiin. Asiasta ilmoitti Syktyvkarin apulaiskaupunginjohtaja Sergei Gerajmovitš 19. kesäkuuta.
”Olemme valmiit luovuttamaan kaupungin uimarannan yksityisiin käsiin, jos halukkaita ilmaantuu”, Gerajmovitš sanoi. – ”Kuuma kausi meillä kestää pari–kolme viikkoa, korkeintaan kuukauden, joten hankkeen kannattavuus ei ole kovin suuri. Ja toisaalta rannan käyttöönotto vaatisi nyt huomattavia investointeja.”
Komin tasavallan hätätilaministeriön valtiollisen pienten alusten tarkastushallinnon päällikkö Juri Turšatov tukee ajatusta. – ”Suurin osa Luoteis-Venäjän uimarannoista on yksityisiä, minkä lisäksi niitä käytetään ympäri vuoden. Talvella järjestetään pilkkimistä, vuokrataan mönkijöitä ja järjestetään muita lomailumuotoja.”
Apulaiskaupunginjohtajan mukaan yksityistämisestä huolimatta kaupunkilaisilla tulee olemaan rajoittamaton pääsy kaikille uimarannoille, yksityisillekin. Komin ainoa Lemjussa toimiva ”kaupallinen” uimaranta on todisteena tästä. Kiruljin ranta on siivottu roskista ja sieltä on raivattu pajukkoa. Sinne pystytetään pukukoppeja, kioskeja ja vessoja, ja sinne tulee vielä parkkipaikka, joten rannan pitäisi nyt olla oiva kohde uimareille.
Mutta sittenkin! Eikö uimaranta ilman hevosmiliisiä ole kuin pilvinen päivä uimarille?
Episodi 1. Ratsumiliisi
Komin tasavallan sisäministeriön yhteiskunnallinen neuvosto on toukokuussa harkinnut ratsumiliisin perustamista vartioimaan hiekkarantaa ja kahta puistoa. Yhteiskunnallisen neuvoston Komin tasavallan liikunta-, urheilu- ja matkailutoimistolle jättämässä ehdotuksessa esitetään, että miliisi perustaisi ratsuosaston tasavallan hevosurheilukoulun yhteyteen. Ongelmana on kuitenkin ratsastustaitoisten miliisien puute. Puheenjohtaja Pavel Potaševin mukaan miliisejä voitaisiin harjaannuttaa niin, että liikkeellä olisi kahden kasakan ja yhden miliisin muodostama hevospartio. Toimintaa sinänsä pidetään tarpeellisena, koska kaupungissa tapahtuu vandaalitekoja päivittäin.
Episodi 2. Hiekan varastaminen rannalta
Yksi osoitus vartioinnin puutteesta on se, että Kiruljin alueen uimarannalta varastettiin hiekkaa. Siitä kertoi Syktyvkarin hallinnon päällikkö Roman Zeništšev 9. kesäkuuta. Kaupungintalon asiantuntijat arvelivat, että koska hiekkaa vietiin valtava määrä, varkailla on täytynyt olla proomu käytettävissään. Miliisi ei ole toistaiseksi päässyt syyllisten jäljille. Kaupunginhallinto on aloittanut hiekan ajon uimarannalle, jotta siitä saataisiin käyttökelpoinen lyhyen sesongin ajaksi. Uimaranta oli määrä avata viime lauantaina.
Episodi 3. Uimarannan yksityistäminen
Syktyvkarin kaupunginhallinto on päättänyt yksityistää ainakin yhden uimarannan. Kyseessä olisi juuri Kiruljin uimaranta, jonka hiekat varastettiin. Asiasta ilmoitti Syktyvkarin apulaiskaupunginjohtaja Sergei Gerajmovitš 19. kesäkuuta.
”Olemme valmiit luovuttamaan kaupungin uimarannan yksityisiin käsiin, jos halukkaita ilmaantuu”, Gerajmovitš sanoi. – ”Kuuma kausi meillä kestää pari–kolme viikkoa, korkeintaan kuukauden, joten hankkeen kannattavuus ei ole kovin suuri. Ja toisaalta rannan käyttöönotto vaatisi nyt huomattavia investointeja.”
Komin tasavallan hätätilaministeriön valtiollisen pienten alusten tarkastushallinnon päällikkö Juri Turšatov tukee ajatusta. – ”Suurin osa Luoteis-Venäjän uimarannoista on yksityisiä, minkä lisäksi niitä käytetään ympäri vuoden. Talvella järjestetään pilkkimistä, vuokrataan mönkijöitä ja järjestetään muita lomailumuotoja.”
Apulaiskaupunginjohtajan mukaan yksityistämisestä huolimatta kaupunkilaisilla tulee olemaan rajoittamaton pääsy kaikille uimarannoille, yksityisillekin. Komin ainoa Lemjussa toimiva ”kaupallinen” uimaranta on todisteena tästä. Kiruljin ranta on siivottu roskista ja sieltä on raivattu pajukkoa. Sinne pystytetään pukukoppeja, kioskeja ja vessoja, ja sinne tulee vielä parkkipaikka, joten rannan pitäisi nyt olla oiva kohde uimareille.
Mutta sittenkin! Eikö uimaranta ilman hevosmiliisiä ole kuin pilvinen päivä uimarille?
16.4.2009
Venäläiset luottavat taas ruplaan
Venäläisten luottamus kansallisvaluuttaansa on tilastoista päätellen vahvistumassa. Venäläispankkien tietojen mukaan kansalaisten ostointo dollareita ja euroja kohtaan on hiipunut ja ruplia ostetaan nyt huomattavasti enemmän alkuvuoteen verrattuna. Kansalaiset ovat toisin sanoen alkaneet vaihtaa vuoden alussa ostamiaan dollareita ja euroja takaisin rupliksi, venäläiset talouslehdet raportoivat.
Yksityiset kansalaiset ostivat tammikuussa keskuspankilta ruplia yhteensä 150 miljoonalla dollarilla, kun taas maaliskuussa ruplia ostettiin jo 680 miljoonalla. Dollareita ostettiin tammikuussa yli kaksi miljardia, mutta maaliskuussa enää 331 miljoonaa. Yksityisten lisäksi myös yritykset ovat alkaneet myydä ulkomaista valuuttaa ja ostaa ruplia yhä aktiivisemmin.
Luottamusta ruplaan nostaa sen kurssin vakautuminen dollariin nähden
- Vuoden alussa ihmiset yrittivät päästä aktiivisesti eroon ruplistaan, joiden arvo laski nopeasti. Maaliskuun aikana rupla on kuitenkin vakautunut ja alkanut jopa vahvistua dollariin sekä euroon nähden, kertoo ING Wholesale Bankingin asiantuntija Stanislav Jarushevitshjus.
Ruplan kurssi käväisi alimmillaan helmikuun puolivälissä, jolloin yhdellä dollarilla sai lähes 36,5 ruplaa. Tällä hetkellä dollarin kurssi on noin 33,5 ruplaa. Eurolla sai parhaimmillaan helmikuun alussa lähes 47 ruplaa. Nyt euron kurssi pyörii 44,3 ruplan tietämillä.
Venäjän keskuspankki joutui tukemaan nopeasti heikentyvää ruplaa tukiostoilla viime vuoden loppupuolella sekä kuluvan vuoden alkupuolella useilla kymmenillä miljardeilla dollareilla. Tukiostoihin on käytetty lihavina vuosina kerättyjä valuuttareservejä, joita Venäjän keskuspankilla oli enimmillään viime vuoden kesäkuussa lähes 600 miljardia dollaria.
Tukiostot, pankkituet, budjettivajeen paikkaukset ja muut kriisimenot nakersivat valuuttareservien määrää kuitenkin siinä määrin, että niiden arvo on laskenut noin 384 miljardiin dollariin, eli vuoden 2007 maaliskuun tasolle. Valuuttareservien nopea sulaminen on näyttänyt kuitenkin pysähtyneen kuluvan vuoden helmi-maaliskuussa.
Venäjän tilastovirasto Rosstat julkaisee ensi viikolla taas uusimpia tilastoja vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Tilastot antavat viitteitä siitä, onko Venäjän talouskriisi jo päässyt aallonpohjastaan vai vieläkö pudotus tulee jatkumaan.
Itse arvioisin, että yhä useimmat makroekonomiset mittarit alkavat osoittaa talouden osittaista elpymistä, mikäli trendit säilyvät nykyisellään. Asiasta kielivät muun muassa venäläiset pörssi-indeksit, jotka ovat nousseet vuoden alusta 30 - 50 prosenttia.
Muualla verkossa: Непопулярный доллар (Rbcdaily.ru)
Kuva: Ruplan dollarikurssin kehitys tammikuun alusta maaliskuun puoliväliin.
Yksityiset kansalaiset ostivat tammikuussa keskuspankilta ruplia yhteensä 150 miljoonalla dollarilla, kun taas maaliskuussa ruplia ostettiin jo 680 miljoonalla. Dollareita ostettiin tammikuussa yli kaksi miljardia, mutta maaliskuussa enää 331 miljoonaa. Yksityisten lisäksi myös yritykset ovat alkaneet myydä ulkomaista valuuttaa ja ostaa ruplia yhä aktiivisemmin.
Luottamusta ruplaan nostaa sen kurssin vakautuminen dollariin nähden
- Vuoden alussa ihmiset yrittivät päästä aktiivisesti eroon ruplistaan, joiden arvo laski nopeasti. Maaliskuun aikana rupla on kuitenkin vakautunut ja alkanut jopa vahvistua dollariin sekä euroon nähden, kertoo ING Wholesale Bankingin asiantuntija Stanislav Jarushevitshjus.
Ruplan kurssi käväisi alimmillaan helmikuun puolivälissä, jolloin yhdellä dollarilla sai lähes 36,5 ruplaa. Tällä hetkellä dollarin kurssi on noin 33,5 ruplaa. Eurolla sai parhaimmillaan helmikuun alussa lähes 47 ruplaa. Nyt euron kurssi pyörii 44,3 ruplan tietämillä.
Venäjän keskuspankki joutui tukemaan nopeasti heikentyvää ruplaa tukiostoilla viime vuoden loppupuolella sekä kuluvan vuoden alkupuolella useilla kymmenillä miljardeilla dollareilla. Tukiostoihin on käytetty lihavina vuosina kerättyjä valuuttareservejä, joita Venäjän keskuspankilla oli enimmillään viime vuoden kesäkuussa lähes 600 miljardia dollaria.
Tukiostot, pankkituet, budjettivajeen paikkaukset ja muut kriisimenot nakersivat valuuttareservien määrää kuitenkin siinä määrin, että niiden arvo on laskenut noin 384 miljardiin dollariin, eli vuoden 2007 maaliskuun tasolle. Valuuttareservien nopea sulaminen on näyttänyt kuitenkin pysähtyneen kuluvan vuoden helmi-maaliskuussa.
Venäjän tilastovirasto Rosstat julkaisee ensi viikolla taas uusimpia tilastoja vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Tilastot antavat viitteitä siitä, onko Venäjän talouskriisi jo päässyt aallonpohjastaan vai vieläkö pudotus tulee jatkumaan.
Itse arvioisin, että yhä useimmat makroekonomiset mittarit alkavat osoittaa talouden osittaista elpymistä, mikäli trendit säilyvät nykyisellään. Asiasta kielivät muun muassa venäläiset pörssi-indeksit, jotka ovat nousseet vuoden alusta 30 - 50 prosenttia.
Muualla verkossa: Непопулярный доллар (Rbcdaily.ru)
Kuva: Ruplan dollarikurssin kehitys tammikuun alusta maaliskuun puoliväliin.
26.11.2008
Ankarat ajat: viinan kulutus laskussa
Vodkan kulutus Venäjällä on laskussa, ja tuottajien on pitänyt vähentää tuotantoa. Kansallinen alkoholiyhdistys (НАА eli NAA), josta en ole kyllä kuullutkaan koskaan, kertoo, että kaikki tukkukaupan varastot ovat viinaa täynnänsä. Ja uusi vuosi on ovella.
Kansallisen alkoholiyhdistyksen johtaja, Venäjän liittoneuvoston talouspolitiikan ja omaisuusasiain komitean asiantuntijaneuvoston toimeenpaneva sihteeri Pavel Šapkin sanoo, että marraskuun alussa alkoholijuomien varastot olivat 8,2 miljoonaa dekalitraa (meikäläinen kai sanoisi 82 miljoonaa litraa tai 10.250.000 ämpärillistä), mikä on kuusinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan verrattuna. Šapkinin tilastojen mukaan tilanne on seuraavanlainen:
-rypäleviinejä 6,2-kertaisesti eli 36 miljoonaa litraa
-šampanjaa ja kuohuviinejä 4-kertaisesti eli 12 miljoonaa litraa
-konjakkia 5-kertaisesti eli 9 miljoonaa litraa
-olutta 6,4-kertaisesti eli 148 miljoonaa litraa.
Ja dekalitrathan saat näppärästi jakamalla litramäärät kymmenellä.
Šapkinin mukaan näin jyrkkä kulutuksen pudotus on syytä finanssikriisistä. Viinaa ostetaan vähemmän, ja ostot kohdistuvat halvempaan sortimenttiin kuin aiemmin. Valtion tilastokomitea Rosstat vahvistaa, että tuotanto on supistunut. Elintarvikkeiden tuotantoindeksi, johon kuuluvat juomat ja tupakkatuotteet, oli lokakuussa 97,2% viime vuoden vastaavasta.
Liittovaltion ja alueellisten alkoholimarkkinoiden tutkimuskeskuksen (ЦИФРРА) johtaja Vadim Drobiz sanoo, että lokakuussa vodkan tuotanto Venäjällä supistui 15 prosenttia, mutta alkoholin myynti on vain Vladivostokissa pudonnut poikkeuksellisen jyrkästi, 20 prosenttia. Hän ennakoi, että likööri- ja votukkatehtaita, kuten termi Venäjällä kuuluu, voidaan kyllä sulkea, mutta vasta uudenvuoden juhlien jälkeen joskus helmi–maaliskuulla. Ja hän lisää, että alkoholimarkkinat käyttäytyvät niin kuin teollisuus yleensä: jos tulee romahdus, ei heidän alansakaan voi sellaiselta välttyä. Ennuste on, että terävien juomien kulutus ei laske, mutta ravintola- ja kahvilamyynti tulee putoamaan.
Lieneekö sillä mitään yhteyttä kriisiin, että Venäjän federaation kommunistisen puolueen ensi viikonvaihteen kongressissa Izmailovo-hotellikeskuksen kinokonserttisalissa menyy on monipuolinen ja riittävä, mutta alkoholia ei koko kongressissa ole tarjolla?
Aikoihin on eletty!
Kansallisen alkoholiyhdistyksen johtaja, Venäjän liittoneuvoston talouspolitiikan ja omaisuusasiain komitean asiantuntijaneuvoston toimeenpaneva sihteeri Pavel Šapkin sanoo, että marraskuun alussa alkoholijuomien varastot olivat 8,2 miljoonaa dekalitraa (meikäläinen kai sanoisi 82 miljoonaa litraa tai 10.250.000 ämpärillistä), mikä on kuusinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan verrattuna. Šapkinin tilastojen mukaan tilanne on seuraavanlainen:
-rypäleviinejä 6,2-kertaisesti eli 36 miljoonaa litraa
-šampanjaa ja kuohuviinejä 4-kertaisesti eli 12 miljoonaa litraa
-konjakkia 5-kertaisesti eli 9 miljoonaa litraa
-olutta 6,4-kertaisesti eli 148 miljoonaa litraa.
Ja dekalitrathan saat näppärästi jakamalla litramäärät kymmenellä.
Šapkinin mukaan näin jyrkkä kulutuksen pudotus on syytä finanssikriisistä. Viinaa ostetaan vähemmän, ja ostot kohdistuvat halvempaan sortimenttiin kuin aiemmin. Valtion tilastokomitea Rosstat vahvistaa, että tuotanto on supistunut. Elintarvikkeiden tuotantoindeksi, johon kuuluvat juomat ja tupakkatuotteet, oli lokakuussa 97,2% viime vuoden vastaavasta.
Liittovaltion ja alueellisten alkoholimarkkinoiden tutkimuskeskuksen (ЦИФРРА) johtaja Vadim Drobiz sanoo, että lokakuussa vodkan tuotanto Venäjällä supistui 15 prosenttia, mutta alkoholin myynti on vain Vladivostokissa pudonnut poikkeuksellisen jyrkästi, 20 prosenttia. Hän ennakoi, että likööri- ja votukkatehtaita, kuten termi Venäjällä kuuluu, voidaan kyllä sulkea, mutta vasta uudenvuoden juhlien jälkeen joskus helmi–maaliskuulla. Ja hän lisää, että alkoholimarkkinat käyttäytyvät niin kuin teollisuus yleensä: jos tulee romahdus, ei heidän alansakaan voi sellaiselta välttyä. Ennuste on, että terävien juomien kulutus ei laske, mutta ravintola- ja kahvilamyynti tulee putoamaan.
Lieneekö sillä mitään yhteyttä kriisiin, että Venäjän federaation kommunistisen puolueen ensi viikonvaihteen kongressissa Izmailovo-hotellikeskuksen kinokonserttisalissa menyy on monipuolinen ja riittävä, mutta alkoholia ei koko kongressissa ole tarjolla?
Aikoihin on eletty!
17.10.2008
Pietarin tämän vuoden työlupakiintiö käytetty
Syyskuun lopussa St. Petersburg Timesin toimittaja Shura Collinson kirjoitti mielenkiintoisen jutun, joka kertoo, kuinka vaikeaa hyvin toimivasta suunnitelmataloudesta luopuminen on. Pietarin kaupunki ja Leningradin oblasti ovat jo elokuussa käyttäneet tämän vuoden ulkomaalaistyöntekijöiden työlupakiintiön. Asianlaita kävi ilmi, kun yhdysvaltalainen kauppakamari järjesti asiaa käsittelevän tilaisuuden syyskuun lopulla.
Tilaisuudessa kaupungin ja läänin maahanmuutto"palvelun" varajohtaja Sergei Smirnov valitteli, että maahanmuutto"palvelut" (службы), eivät voi auttaa firmojen johtajia ja head-huntereita, jotka jonottavat niiden tiskeillä, koska federaation maahanmuutto"palvelu" Moskovassa on nähnyt parhaaksi asettaa kiintiöt kuhunkin federaation subjektiin eli alueeseen, eikä määriä voida helposti nostaa. Korotustarve olisi Smirnovin mukaan 105 000 työlupaa.
Miksi tähän on jouduttu? Syyksi kerrotaan, että IVY-maista, etenkin Ukrainasta, Tadžikistanista ja Uzbekistanista on tullut sen verran työvoimaa, että muista maista tuleville – joille on tietysti eri säännöt – ei löydy tilaa.
Jos yhtiö haluaa pestata muusta kuin IVY-maasta olean henkilön, sen täytyy anoa kaupungin työvoimakeskuksesta työhönottolupaa, jossa kerrotaan seuraavana vuonna tarvittavien työntekijöiden työnimikkeet, kansallisuudet ja lukumäärät. IVY-maiden kansalaisten kohdalla hakumenettely on yksinkertainen, koska työntekijä itsekin voi hakea ja saada luvan. Muiden maiden kansalaisille tämä ei ole mahdollista, vaan työvoimaa tarvitsevan yhtiön on tehtävä hakemus.
Pyöreän pöydän keskustelussa kritisoitiin lukuisia byrokratian aiheuttamia ongelmia, joita työlupien hakemiseen liittyy. Jos yhtiö hakee lupaa palkata ulkolainen генеральный директор предприятия, yrityksen pääjohtaja, ja vapaiden työlupien työnimikkeiden listalla ei ole juuri tällä sanamuodolla mitään tarjolla, vaan vaikkapa pelkkä генеральный директор, lupa ei heltiä.
Loistohotelli Nevskij Palacen henkilöstöjohtaja Tamara Mihailova vetosi maahanmuuttoviranomaisiin: Jos minulla on ranskalainen tai saksalainen pääkokki ja olen saanut luvan palkata ranskalaisen tai saksalaisen pääkokin, kaikki OK. Mutta jos hän lähtee pois, meidän on rekrytoitava uusi. Jos se uusi ei tulekaan Ranskasta tai Saksasta, sitten meidän on tehtävä kokonaan uusi hakemus. Hän pyysi, että tämä kansalaisuuteen liittyvä rajoite tai velvoite hakuvaiheessa voitaisiin poistaa. Vastaus oli, että ei voida.
Toinen ongelma on Venäjän heikko ja epäselvä työlainsäädäntö. Työlupa on voimassa korkeintaan vuoden. Yrityksillä olisi tarve solmia jopa viisivuotisia sopimuksia. Niinpä työntekijän työsopimus on purettava vuoden kuluttua kun työlupa lakkaa, ja hänet on palkattava sitten saman tien uutena työntekijänä, mikä aiheuttaa paljon turhaa paperityötä.
Yleensä firmojen henkilöstöjohdon on vaikea ennustaa tuleviin työntekijöihin liittyviä tarkkoja yksityiskohtia työlupia haettaessa. Esimerkiksi perhetilanne pitäisi tietää puolitoista–pari vuotta etukäteen, mikä on aika mahdotonta.
Jotkin yhtiöt on puolestaan vapautettu velvollisuudesta suorittaa tarkat lääkärintarkastukset työluvan myöntämisen ehtona. Mitään logiikkaa ei näytä olevan siinä, keneltä nämä vaaditaan ja keneltä ei. Ulkomaalaistyövoimalta on tähän asti vaadittu vain HIV-testi, mutta tänä vuonna vaaditaan testit spitaalin, tuberkuloosin, kupan, klamydian, syövän ja huumeiden väärinkäytön paljastamiseksi. Joissakin tapauksissa on vaadittu myös psykiatrin haastattelu.
Viime vuonna rajattiin niiden klinikoiden määrää, joilla on oikeus myöntää lääkärintodistuksia. Pietarissa listalla on viisi valtiollista klinikkaa. Monien länkkärien suosimien modernimpien yksityisklinikoiden antamat todistukset ovat mitättömiä.
Tilaisuudessa kaupungin ja läänin maahanmuutto"palvelun" varajohtaja Sergei Smirnov valitteli, että maahanmuutto"palvelut" (службы), eivät voi auttaa firmojen johtajia ja head-huntereita, jotka jonottavat niiden tiskeillä, koska federaation maahanmuutto"palvelu" Moskovassa on nähnyt parhaaksi asettaa kiintiöt kuhunkin federaation subjektiin eli alueeseen, eikä määriä voida helposti nostaa. Korotustarve olisi Smirnovin mukaan 105 000 työlupaa.
Miksi tähän on jouduttu? Syyksi kerrotaan, että IVY-maista, etenkin Ukrainasta, Tadžikistanista ja Uzbekistanista on tullut sen verran työvoimaa, että muista maista tuleville – joille on tietysti eri säännöt – ei löydy tilaa.
Jos yhtiö haluaa pestata muusta kuin IVY-maasta olean henkilön, sen täytyy anoa kaupungin työvoimakeskuksesta työhönottolupaa, jossa kerrotaan seuraavana vuonna tarvittavien työntekijöiden työnimikkeet, kansallisuudet ja lukumäärät. IVY-maiden kansalaisten kohdalla hakumenettely on yksinkertainen, koska työntekijä itsekin voi hakea ja saada luvan. Muiden maiden kansalaisille tämä ei ole mahdollista, vaan työvoimaa tarvitsevan yhtiön on tehtävä hakemus.
Pyöreän pöydän keskustelussa kritisoitiin lukuisia byrokratian aiheuttamia ongelmia, joita työlupien hakemiseen liittyy. Jos yhtiö hakee lupaa palkata ulkolainen генеральный директор предприятия, yrityksen pääjohtaja, ja vapaiden työlupien työnimikkeiden listalla ei ole juuri tällä sanamuodolla mitään tarjolla, vaan vaikkapa pelkkä генеральный директор, lupa ei heltiä.
Loistohotelli Nevskij Palacen henkilöstöjohtaja Tamara Mihailova vetosi maahanmuuttoviranomaisiin: Jos minulla on ranskalainen tai saksalainen pääkokki ja olen saanut luvan palkata ranskalaisen tai saksalaisen pääkokin, kaikki OK. Mutta jos hän lähtee pois, meidän on rekrytoitava uusi. Jos se uusi ei tulekaan Ranskasta tai Saksasta, sitten meidän on tehtävä kokonaan uusi hakemus. Hän pyysi, että tämä kansalaisuuteen liittyvä rajoite tai velvoite hakuvaiheessa voitaisiin poistaa. Vastaus oli, että ei voida.
Toinen ongelma on Venäjän heikko ja epäselvä työlainsäädäntö. Työlupa on voimassa korkeintaan vuoden. Yrityksillä olisi tarve solmia jopa viisivuotisia sopimuksia. Niinpä työntekijän työsopimus on purettava vuoden kuluttua kun työlupa lakkaa, ja hänet on palkattava sitten saman tien uutena työntekijänä, mikä aiheuttaa paljon turhaa paperityötä.
Yleensä firmojen henkilöstöjohdon on vaikea ennustaa tuleviin työntekijöihin liittyviä tarkkoja yksityiskohtia työlupia haettaessa. Esimerkiksi perhetilanne pitäisi tietää puolitoista–pari vuotta etukäteen, mikä on aika mahdotonta.
Jotkin yhtiöt on puolestaan vapautettu velvollisuudesta suorittaa tarkat lääkärintarkastukset työluvan myöntämisen ehtona. Mitään logiikkaa ei näytä olevan siinä, keneltä nämä vaaditaan ja keneltä ei. Ulkomaalaistyövoimalta on tähän asti vaadittu vain HIV-testi, mutta tänä vuonna vaaditaan testit spitaalin, tuberkuloosin, kupan, klamydian, syövän ja huumeiden väärinkäytön paljastamiseksi. Joissakin tapauksissa on vaadittu myös psykiatrin haastattelu.
Viime vuonna rajattiin niiden klinikoiden määrää, joilla on oikeus myöntää lääkärintodistuksia. Pietarissa listalla on viisi valtiollista klinikkaa. Monien länkkärien suosimien modernimpien yksityisklinikoiden antamat todistukset ovat mitättömiä.
4.8.2008
Venäjän symbolit A:sta Ö:hön. Osa1
Venäjä näyttää pitkän myllerryskautensa jälkeen asettautunut jonkinlaisiin uriin ja muottiin: talous kasvaa, tulevaisuudennäkymät kirkastuvat, vakaus lisääntyi ja kaikenlaisen kilpailumenestyksen määrä on kasvanut potenssiin. Kaikesta tästä on kirjoitettu, jaariteltu ja kiistelty kyllästymiseen asti, eikä minun tarkoitukseni ole ottaa tähän prosessiin osaa. Sen sijaan haluaisin kirjoitella Venäjän symboleista.
Nykyinen kuva muodostuu oudoksi: Venäjä lisää tempoa kaikilla elämän rintamilla, mutta haeskelee silti itseään: keitä me olemme, mistä tulemme ja minne menemme? Symbolit ovat tärkeä osa jokaisen kansan ja kulttuurin omakuvan rakentumisessa. Mikä muu kelpaa edustamaan Venäjän valtiota muun maailman silmissä kansallisten lipun, vaakunan ja hymnin lisäksi?
Tarkoitukseni on seuraavissa ajatuksenpätkissäni tuoda esille asioita, esineitä ja henkilöitä, joiden mainita liitettäisiin aina poikkeuksetta Venäjään. Miltei kaikki ne oli nostettu leikkimielisesti Venäjän uusiksi symboleiksi venäläisen Ogonek -kuvalehden numerossa 24/2008.
A: Abramovitsh
Roman Abramovitsh pulpahti maailman (ja itse asiassa koko Venäjänkin) kansan tietoisuuteen lopullisesti vuonna 2003 ostaessaan englantilaisen Chelsea -jalkapallojoukkueen 140 miljoonalla punnalla. Sillä summalla olisi pystynyt ostamaan kaikki Venäjän mestaruustason jalisjoukkueet, laskeskeltiin silloin lehdissä ja lyötiin otsaan maanpetturin leimaa. Öljymagnaatti ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, vaan muutti asumaan itse pääkallopaikalle Lontooseen, vaikka Tsukotkan alueen kuvernööripesti oli vielä voimissaan.
Hänen poliittinen ura on luku sinänsä: Abramovitsh valittiin duumaan vuonna 2000 Venäjän itäisimmästä maakunnasta, Tsukotkasta, josta hän hankki Sibneft –öljy-yhtiön yhdessä Boris Berezovskin kanssa. Riippumaton edustaja ei kuitenkaan jäänyt lainsäädäntövallan kabinetteihin kovin pitkäksi aikaa, sillä samana vuonna hänet valittiin samaisen Tsukotkan alueen kuvernööriksi – edellinen kun oli kuulemma turhan korruptoitunut.
Ja mikäs on siinä liikeafääreiden sivutoimena: hallitsee maa-aluetta, josta pumppaa rahaa, josta osan sitten sysää alueen kunnostukseen. Ja tämän miehen lahjominen taas oli niitä mahdottomimpia tehtäviä. Tulos: alueen kukoistus, rahan suora jakaminen ”mukamas palkankorotuksina” kansalaisten luottokorteille (käteistähän ei sielläpäin enää liiku), alueellisen BKT:n kasvattaminen 250 000 ruplaan/henkilö ja uudelleenvalinta kuvernööriksi presidentin toimesta.
Paikallisten luontouskovaisten varmaankin vaihtaessa toteeminsa Romania esittäviin patsaisiin, itse vaatimaton roope ankka vietti edelleen suurimman osan ajastaan Länsi-Euroopassa, eikä tehnyt virhettä menemällä mukaan Venäjän vallanjakoon. Sillä aikaa, kun paparazzit ihmettelivät Abramovitsin uusinta Boeing 767 -yksityislentokonetta, Venäjällä kansa osoitti olligarkille suurinta mahdollista arvostusta – kertomalla hänestä vitsejä:
”Vaimo haukkuu Amramovitsia:
- Roma! Ostitko taaskin uuden villan? Olen kyllästynyt lentelemään ympäri maailmaa pesemässä lattioita! Emmekö voisi jo elää kuten kaikki normaalit perheet?! Ja milloin olet viimeksi kääntänyt rahakasojasi?! Alimmaiset setelit rupeavat jo mätänemään!”
- Roma! Ostitko taaskin uuden villan? Olen kyllästynyt lentelemään ympäri maailmaa pesemässä lattioita! Emmekö voisi jo elää kuten kaikki normaalit perheet?! Ja milloin olet viimeksi kääntänyt rahakasojasi?! Alimmaiset setelit rupeavat jo mätänemään!”
Tämä yli 16 vuotta Irina –puolisonsa kanssa kestänyt avioliitto päättyi kuitenkin viime vuonna eroon, mikä synnytti keltaisessa lehdistössä valtavat spekulaatiot erorahojen suuruudesta: summan huhuttiin kasvavan $5,5 miljardiin! Mutta tässä tapauksessa selvittiin ”vain” $300 miljoonalla.
Itse Roman on yrittänyt pitää alempaa profiilia: yhtäkään hänen haastatteluaan en ole kuullut. Ainoan kunnollisen kerran olen nähnyt Abramovitshin televisiossa, kun Putin kutsui tämän kuvernöörin roolissa luokseen. Kohtaaminen muistutti suorastaan tiukan koulun rehtorin ja ikkunan rikkoneen huligaanin tapaamista: Putin nojasi selkänojaan, Roman istui tuolin reunalla etukumarassa, kädet polvilla ristissä, jalat istuimen alla. Putin tenttasi kuvernööriä hartaasti joistakin Tsukotkan talouden madonluvuista ja antoi tälle joitakin papereita katsottavaksi (mikä hemmetin ongelma siellä muka oli?!). Abramovitsh vastasi parhaansa mukaan, että meillähän on siellä paikanpäällä ihan eri lukemat. Putin näytti leppyneen.
Samalla tavalla leppyi koko kansakin. Ei pidä myöskään unohtaa, että nimenomaan pehmolelun näköinen miljardööri maksoi Guus Hiddinkin sopimuksen henkilökohtaisesta Venäjän jalkapallon kehittämisen rahastostaan.
Ja ai niin: kesäkuussa presidentti Medvedev hyväksyi lopultakin Abramovitshin eronanomuksen kuvernöörin paikalta. Näin onnellisesti päättyi tämänkin ”velkavangin” seitsemän vuotta kestänyt palvelusura valtion hyväksi maan pohjoisilla lakeuksilla.
Summa summarum: Roman Abramovitsh edustaa monien (etenkin länsimaalaisten) silmissä Venäjää parhaimmillaan: sulkeutunut, mutta leppoisan näköinen, pidempisänkinen laukkuryssä. Uusrikas, joka käy ulkomailla mm. urheilujoukkueostoksilla. Aitoa perivenäläistä tsaarinajan loppupuolen tapaista yksityisyrittäjyyttä!
1.7.2008
Laura Kolbe Moskovasta Kalevassa
Laura Kolbe näyttää käyneen Moskovassa. Erinomaista tekstiä Kalevan kolumnissaan.
28.6.2008
Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi Radio Svobodassa
Klikkaa kuvat suuremmiksi!Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Prague 21.8.1968, photo by Reijo Nikkilä
Prague 12.6.2008. Radio Free Europe/Radio Liberty, photo by Reijo Nikkilä
Viettäessäni äskettäin viikon Prahassa, käväisin myös Radio Svobodan venäjänkielisessä toimituksessa. Se sijaitsee aivan Prahan keskustassa, Václavské Náměstín tuntumassa Kansallismuseon vasemmalla puolella (ks.kuva!) Valtava kolossi on nykyään kokonaan Munchenistä Prahaan muuttaneen, Yhdysvaltain kongressin rahoittaman Radio Free Europen/Radio Libertyn hallussa.
Ollessani Prahassa elokuun 1968 miehityspäivien aikana talo oli vielä rakenteilla. Kuvasin silloin sen ohi kohti radiotaloa kolistelleita neuvostopanssareita (ks.kuva!).
Kuvatessamme vuonna 1990 pian samettivallankumouksen jälkeen Arto Kaivannon kanssa tv-dokumenttia Lieko Záchovalovásta Lieko Z. Prahasta rakennus oli valmis, ja siinä toimi Tshekkoslovakian liittoparlamentti. Tshekin ja Slovakian erottua kahdeksi itsenäiseksi valtioksi vuoden 1993 alussa, RFE/RL muutti taloon vuonna 1995.
Neuvostoliiton aikana Svobodaa kuunneltiin sekä keskipitkiltä että lyhyiltä aaltopituuksilta salaa ympäri Neuvostoliittoa niin paljon kuin voimakkaalta häirinnältä saatiin kuunnelluksi. Neuvostoliiton kaaduttua Svoboda legalisoi itsensä ja loi Venäjälle kattavan kirjeenvaihtajaverkon useimmiten kokeneista venäläisistä toimittajista. Svoboda sai Jeltsinin aikana myös ula(FM)-taajuudet Venäjällä ja monet tuttavani ja ystäväni kuuntelivat sitä mieluummin kuin omia radioasemiaan. Ainoastaan Eho Moskvy - Moskovan kaiku kilpaili Svobodan kanssa aikaansa normaalia tarkemmin seuraavien kansalaisten suosiosta. Joskus viime vuoden lopulla ainakin Pietarissa FM-taajuudet katosivat.
Käydessäni perjantaina 13. päivä kesäkuuta RFE:n venäjänkielisessä toimituksessa eli siis Radio Svobodassa, Suomesta juuri palannut toimittaja Andrei Babitskij editoi kiireellä Suomenlinnan Toinen Venäjä-seminaarin materiaalia. Työn alla oli Jukka Mallisen haastattelun lyhentäminen. Seminaariraportissa haastateltiin myös dokumenttiohjaaja Andrei Nekrasovia.
Liitän tähän kymmenminuuttisen lähetyksen poimitun tekstin samalla vienosti toivoen, että sille löytyisi joku näppärä suomentaja.
Raportti oli osa Irina Laguninan juontamasta tunnin Aika ja Maailma-blokista.
Jutun voi myös kuunnella tältä sivulta.
Время и Мир
Финско-российский гражданский форум. Почему европейские политики не говорят о России честно
Ирина Лагунина: В начале этой недели в Хельсинки прошел российско-финский гражданский форум, который проводится раз в год. В организации этого мероприятия приняли участие общественные организации Финляндии, а среди выступавших были финские политики, ученые, деятели культуры. Из России приехали правозащитники, представители оппозиционных партий, юристы, активисты неправительственных организаций. На форуме побывал наш корреспондент Андрей Бабицкий.
Андрей Бабицкий: Одной из наиболее обсуждаемых на форуме была проблема все возрастающей зависимости Запада от российских энергоносителей. Выступавшие российские и финские эксперты, политики, правозащитники говорили о том, что нефть и газ сегодня превратились в мощное оружие давления и многие западные политики боятся раздражать России, потому уклоняются от всякой критики в ее адрес. Кинорежиссер Андрей Некрасов, открывая форум, сказал, что сервилизм западных политических деятелей очень помогает российскому руководству распространять мифы и ложь о происходящем в России. Я попросил Андрея Некрасова высказаться на эту темы.
Андрей Некрасов: Мне кажется, что проблема отношения к России - это проблема в какой-то степени внутриполитическая западной жизни, она не громкая, потому что Россия в каком-то смысле не громкая страна, ее незаметно. Русский газ, а проблема России невелика. Западные элиты не совсем честны со своими собственными обществами, со своими собственными народами в отношении России. То есть не договариваются, не ставятся точки над i . Совершенно очевидно, что проблема Чечни, она вопиющая, потому что существуют некие числа страшные - двести тысяч плюс.., которые гуляют, цитируются в отношении нескольких геноцидов, то есть Дарфур, Судан. Да, об этом нужно говорить, об этом говорят, но сколько погибло у нас в Чечне, с каким результатом, с каким отношением Запада к нашим деятелям, которые несут ответственность.
Мне кажется, что права человека и вообще гуманизм, потому что права человека становятся все более и более затертым понятием, мы уже не понимаем, как Бродский говорил, не Ленинград, а сосиска, не Ленин не град, а права человека. Человек, гуманизм не только являются ценностью западного общества моральные, но они являются основанием успеха западного общества, в том числе и экономического. И об этом надо говорить.
Еще хотел сказать, что уникальность России в том, что о многих проблемах говорят открытым текстом, о России говорят закрытым текстом. Элиты западные имеют полную информацию и предпочитают не говорить. Газовая зависимость да, но даже об этом надо говорить открыто. Запад должен сказать, что прагматически он вынужден идти на сговор с Россией. Но так же не говорится. Когда лидер Финляндии, лидеры Западной Европы едут в Москву, они же не говорят, что мы во имя процветания, во имя того, чтобы в ваших домах, господа европейцы, было тепло, я пошла на заклание и жертвуя своими принципами. Нет, выдумывается всякого рода предлоги, всякого рода объяснения благовидные и это ведет ко лжи.
Андрей Бабицкий: Один из организаторов форума председатель финского ПЕН-центра писатель Юка Малинен уверен, что демократическая свободная успешная Россия была бы лучшим партнером для Финляндии.
Юка Малинен: Современная Финляндия страна довольно стабильная, развитая экономика, устойчивые социальные связи. То есть в этом плане наша экономика обеспечивает возможность быть нам независимыми. Мы можем всегда построить дополнительные электростанции, есть альтернативные формы. То есть при желании мы можем совместно с Европой обеспечить энергоснабжение независимо от России. Почему так не происходит? Я думаю, это от нашей истории. Все-таки наши ведущие политики воспитаны в тот период. То есть они научились тому, что Советский Союз – это большой страшный партнер, с мнением которого надо считаться. Естественно Советский Союз нельзя критиковать. И то, что Советский Союз диктует, это надо как-то принять и какими-то хитросплетениями облегчить свою участь. Осталось такой ментальный осадок у нашей политической элиты. Я имею в виду, что сейчас мы ориентируемся на Европу, на Евросоюз и не секрет, что мы довольно успешный член Евросоюза, наше слово довольно весомо во всех институциях Евросоюза. И в этом плане мы могли разговаривать совместно с Европой, вести переговоры с Россией на равных. Так, чтобы Россия не диктовала свои условия, которые способствуют возникновению энергосупердержавы. Видно, что цель Кремля это все-таки создание энергетического Советского Союза, внешняя политика которого напоминает внешнюю политику Советского Союза, просто ядерное оружие, красную армию заменяют нефть и газ. Я считаю, что такой разговор мы должны принять. И как член Евросоюза может обеспечить такую независимую позицию, если хотим. Финский народ хочет, как вы видели на форуме. Но к сожалению, большая часть готовы встать под команду Кремля. Я не считаю, что это соответствует долгосрочным интересам Финляндии, финской экономики и так далее. В советское время было такое понятие, как кремлевская карта. Человек мог ускорить свою карьеру, сотрудничая с Советским Союзом. То же наша экономика успешно торговала с Советским Союзом, экономика была московская или кремлевская карта. Все это кончилось экономическим и политическим крахом в конце 80 годов, когда Советский Союз не оказался таким сильным и вечным как думали наши политики. Сейчас Россия не такой страшный партнер, то есть войны, оккупации мы не боимся. Нам явно надо бороться своего рабского прошлого.
Андрей Бабицкий: В кулуарах форума я не раз слышал высказывания о бессмысленности подобных мероприятий, поскольку никуда за пределы данной конкретной аудитории информация о происходящем в России, нарушениях прав человека, контроле над медиа, продолжающейся кавказской войне не выйдет. Я спросил председателя организации «Голос Беслана» Эллу Кесаеву, действительно ли это так?
Элла Кесаева: Даже если не всегда приносит пользу такую, на какую мы рассчитываем, мы рассчитываем на понимание, на то, что мы правы. То, что наши права нарушили, кощунственно убили детей и чтобы люди об этом знали. Другие варианты достучаться до общественности, у нас свободной прессы в России маловато, а выезжать самим и вживую рассказывать о том, что случилось, я полагаю, что это правильно и это необходимо делать. Я думаю, что когда слушают очевидца того, что случилось, гораздо больший эффект, чем прочитать это и гадать действительно, это так было или нет.
Андрей Бабицкий: Вы думаете, что в вашей ситуации, вы сказали, что нет свободных СМИ в России, правда может придти в Россию извне?
Элла Кесаева: Я думаю, в нашей ситуации надо работать всесторонне, комплексно. Как говорят врачи: лечение нужно принимать комплексно. Надо использовать максимально внутриорссийские возможности, внероссийские, выезжать, говорить, судиться, заниматься расследованием, собирать материалы, свидетелей. Максимально все, что можно делать, пока мы можем это делать, мы должны это делать.
Андрей Бабицкий: Отдельное обсуждение было посвящено событиям на Кавказе. Чеченский историк Майрбек Вачагаев, проживающий ныне в Париже, считает, что разговоры об окончательном усмирении чеченцев несколько преждевременны.
Майрбек Вачагаев: Наблюдая за тем и читая о том, что пишут на Западе, удивляешься таким смелым выводам, что все закончилось, Чечня покорилась. Дело в том, что это не впервой для Чечни. В свое время я занимался периодом 19 века, периодом завоеваний и эти моменты мне сильно напоминают то, что происходило в 50-60 годах 19 века, когда стал вопрос о том, стоит ли нам продолжать борьбу с оружием или мы уходим внутрь себя. Это была философия Кунта Хаджи, который призвал для самосохранения нации принять форму внутренней борьбы, борьбы сердцем, как он говорил, и умом, но не с оружием. В тот период это было актуально, численность населения достигла катастрофического минимума, 98 тысяч, которые давали на тот период русские архивные данные. Сегодня происходит чуть-чуть по-другому, но в генеральной линии то же самое практически, то, что предлагается, чеченцы приняли в силу жесткого давления со стороны России. Не потому что полюбили Россию за уничтоженный Грозный, республику, за тысячи убитых и за десятки тысяч похищенных людей. Нет, это не любовь, резко проявленная любовь к государству. Здесь происходит исключительно замыкание, якобы формальное признание: хорошо, делайте, что хотите, мы согласны делать вид, что принимаем. Но на самом деле все продолжается в том смысле, что люди не воспринимают. Это элементарно можно наблюдать на настроениях молодых людей.
Lisäys 03.07.2008
Pyyntööni reagoi bloggarimme Tapani Kaakkuriniemi. Kiitos Tapani käännöksestä!
Aika ja Maailma
Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi. Miksi Euroopan poliitikot eivät puhu Venäjästä rehellisesti.
Irina Lagunina: Tämän viikon alussa Helsingissä järjestettiin venäläis-suomalainen kansalaisfoorumi, jollainen pidetään kerran vuodessa. Tämän tapahtuman järjestämiseen osallistui suomalaisia kansalaisjärjestöjä, ja esiintyjien joukossa oli suomalaisia poliitikkoja, tieteenharjoittajia ja kulttuurihenkilöitä. Venäjältä mukaan oli tullut ihmisoikeusaktivisteja, oppositiopuolueiden edustajia, juristeja, kansalaisjärjestöjen aktivisteja. Foorumissa oli mukana kirjeenvaihtajamme Andrei Babitski.
Andrei Babitski: Yksi foorumia eniten keskusteluttaneita ongelmia oli lännen yhä kasvava riippuvuus Venäjän energiatoimituksista. Foorumissa puhuneet venäläiset ja suomalaiset asiantuntijat, poliitikot ja ihmisoikeusaktivistit puhuivat siitä, että öljystä ja kaasusta on nykyisin tullut mahtava painostusase, eivätkä monet länsimaiden poliitikot uskalla ärsyttää Venäjää, koska he haluavat välttää joutumasta millään muotoa sen kritiikin kohteeksi. Elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov sanoi foorumia avatessaan, että läntisten poliitikkojen orjailu auttaa suuresti Venäjän johtoa levittämään myyttejä ja valheita siitä, mitä Venäjällä tapahtuu. Pyysin Andrei Nekrasovia kertomaan mielipiteensä asiasta.
Andrei Nekrasov: Minusta tuntuu, että ongelma siitä, miten suhtautua Venäjään, on länsimaisessa elämässä jossakin määrin sisäpoliittinen. Siitä ei pidetä meteliä, koska Venäjä ei jossakin mielessä ole rymistelevä maa, vaan toimii huomaamattomasti. Venäjän kaasu, ja Venäjä ongelmana on pieni. Länsimaiden eliitit yhteiskuntineen ja kansoineen eivät ole aivan rehellisiä suhteessa Venäjään. Toisin sanoen he eivät neuvottele, he eivät halua, että toinen panee pisteen i:n päälle. Aivan ilmeisesti Tšetšenian ongelma on huutava, koska on joitakin kauheita lukuja – kaksisataa tuhatta plus…, jotka osoittavat mieltään ja heitä siteerataan muutamien kansanmurhien, kuten Darfurin, Sudanin yhteydessä. Niin, tästä on tarpeen puhua, tästä puhutaan, mutta kuinka paljon meillä on kuollut ihmisiä Tšetšeniassa, millaisin tuloksin, millaisissa suhteissa länsi on meidän poliitikkojemme kanssa, jotka kantavat vastuuta.
Minusta tuntuu, että ihmisoikeuksia ja humanismia yleensäkin – koska ihmisoikeudet muuttuvat yhä enemmän maahan poljetuksi käsitteeksi – emme enää ymmärrä, kuten Brodski sanoi: ei Leningrad, vaan makkara, ei Lenin eikä grad (kaupunki), vaan ihmisoikeudet. Ihminen ja humanismi eivät ole ainoastaan länsimaisen yhteiskunnan moraalinen arvo, vaan ne ovat länsimaisen yhteiskunnan menestymisen, myös taloudellisen, perusta. Ja tästä on puhuttava.
Haluaisin vielä sanoa, että Venäjän ainutlaatuisuus on siinä, että kun monista ongelmista puhutaan avoimin tekstein, niin Venäjästä puhutaan suljetulla tekstillä. Läntisillä eliiteillä on täydellinen informaatio, mutta ne pitävät parempana vaieta. Kaasuriippuvuus kyllä, mutta siitäkin pitää puhua avoimesti. Lännen on sanottava, että sen on pakko solmia pragmaattisesti sopimus Venäjän kanssa. Mutta sitäpä se ei sano. Kun Suomen johtaja, Länsi-Euroopan johtajat matkustavat Moskovaan, he eivät puhu, että tulimme menestyksen nimissä, sen puolesta, että teidän kodeissanne, herrat eurooppalaiset, olisi lämmintä, vaan että minä astun kohti kuoloa ja uhraan omat periaatteeni. Ei, mieleen tulee kaikenlaisia verukkeita, kaikenlaisia sopivia selityksiä, ja tämä johtaa valheeseen.
Andrei Babitski: Yksi foorumin organisaattoreista, Suomen PEN-keskuksen puheenjohtaja, kirjailija Jukka Mallinen on varma siitä, että demokraattinen, vapaa, menestyvä Venäjä olisi Suomelle paras kumppani.
Jukka Mallinen: Tämän päivän Suomi on melko vapaa maa, sen talous on kehittynyt, yhteiskuntasuhteet ovat vakaat. Siis tässä mitassa taloutemme antaa meille mahdollisuuden olla riippumattomia. Voimme aina rakentaa uuden voimalaitoksen, siihen on vaihtoehtoisia muotoja. Se tarkoittaa, että jos haluamme, voimme yhdessä Euroopan kanssa taata energiatoimitukset ilman Venäjää. Miksi niin ei käy? Luulen, että selitys löytyy historiastamme. Johtavat poliitikkommehan ovat kasvaneet tuona aikana. Toisin sanoen he ovat oppineet siihen, että Neuvostoliitto on suuri kauhea kumppani, jonka mielipide on otettava huomioon. Tietenkään Neuvostoliittoa ei saa arvostella. Ja se mitä Neuvostoliitto sanelee, se täytyy jotenkin hyväksyä, ja omaa osaansa voi helpottaa jonkinlaisilla ovelilla taka-ajatuksilla. Poliittiseen eliittiimme on jäänyt sellainen mentaalinen kerrostuma. Tarkoitan, että nyt suuntaudumme Eurooppaan, Euroopan unioniin, eikä ole salaisuus, että olemme melko menestyksekäs unionin jäsen. Meidän sanamme on melko vaikutusvaltainen Euroopan unionin kaikissa instituutioissa. Ja tässä mitassa voisimme puhua yhdessä Euroopan kanssa, käydä neuvotteluja Venäjän kanssa tasavertaisina. Sillä tavalla, että Venäjä ei sanelisi omia ehtojaan, jotka luovat energiasupervallan. Näköjään Kremlin päämäärä joka tapauksessa on muodostaa sellainen energia-Neuvostoliitto, jonka ulkopolitiikka muistuttaa Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa, jossa ydinase ja puna-armeija vain korvataan öljyllä ja kaasulla. Mielestäni meidän on hyväksyttävä tällainen keskustelu. Ja Euroopan unionin jäsenenä voimme varmistaa sellaisen riippumattoman aseman, jos vain haluamme. Suomen kansa haluaa, kuten olemme foorumissa nähneet. Mutta valitettavasti suuri osa on valmis alistumaan Kremlin komentoon. Tämä ei mielestäni vastaa Suomen, sen talouden jne. pitkäaikaisia etuja. Neuvostoaikana oli olemassa käsite nimeltä Kremlin kortti. Ihminen saattoi nopeuttaa uraansa, jos teki yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Niinpä tämä meidän taloutemme kävi kannattavaa kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Talous oli Moskovan tai Kremlin kortti. Kaikki tämä päättyi 1980-luvun lopussa taloudelliseen ja poliittiseen romahdukseen, kun Neuvostoliitto ei osoittautunutkaan niin voimakkaaksi ja ikuiseksi kuin poliitikkomme olivat luulleet. Nykyisin Venäjä ei ole sellainen kauhea kumppani. Emme siis pelkää sotaa emmekä miehitystä. Selvästikin meidän täytyy ravistautua irti orjailevasta menneisyydestämme.
Andrei Babitski: Foorumin käytävillä kuulin useasti lausuntoja samanlaisten toimenpiteiden mielettömyydestä, koska tieto siitä, mitä Venäjällä tapahtuu, kuten ihmisoikeuksien loukkaamisiset, median kontrolli, Kaukasiassa jatkuva sota, ei leviä minnekään tämän rajatun yleisön ulkopuolelle. Niinpä kysyin Beslanin ääni -järjestön puheenjohtajalta Ella Kesajevalta, onko asia todella näin?
Ella Kesajeva: Vaikka aina ei saataisikaan sellaista hyötyä, mitä laskeskelemme, me toimimme sen käsityksen varassa, että olemme oikeassa. Sen varassa, että meidän oikeuksiamme on loukattu, että lapsia on häpäisty ja tapettu, ja siksi että ihmiset saisivat tietää tästä. Toiset vaihtoehdot ovat kolkutella suurta yleisöä, meillä on vähänlaisesti vapaata lehdistöä Venäjällä, ja lähteä itse liikkeelle kertomaan "livenä" siitä, mitä on tapahtunut, oletan, että tämä on oikein ja välttämätöntä. Minusta sillä, että he kuuntelevat silminnäkijän kertomusta siitä, mitä on tapahtunut, on paljon suurempi vaikutus kuin jos he lukisivat tästä ja arvailisivat sitten, onko todella käynyt näin vai ei.
Andrei Babitski: Ajatteletteko, että teidän tilanteessanne, sanoitteko, että Venäjällä ei ole vapaita tiedotusvälineitä, totuus voi tulla Venäjälle ulkoapäin?
Ella Kesajeva: Ajattelen, että meidän tilanteessamme on tehtävä työtä kaikin puolin, kokonaisvaltaisesti. Kuten lääkärit sanovat: lääkettä on otettava kokonaisvaltaisesti. On käytettävä maksimaalisesti hyväksi Venäjän sisäiset ja ulkoiset mahdollisuudet, on mentävä, puhuttava, käytävä oikeutta, tehtävä tutkimusta, koottava aineistoa ja todistajia. Tehtävä maksimaalisesti kaikki mitä on tehtävissä, kunnes voimme tämän tehdä. Meidän täytyy tehdä tämä.
Andrei Babitski: Kaukasuksen tapahtumille omistettiin erillinen keskustelu. Tšetšenialainen historioitsija Majrbek Vatšagajev, joka asuu nykyisin Pariisissa, katsoo, että keskustelut tšetšeenien lopullisesta taltuttamisesta ovat jokseenkin ennenaikaisia.
Majrbek Vatšagajev: Kun seuraa sitä ja lukee siitä, mitä lännessä kirjoitetaan, hämmästyy niistä rohkeista johtopäätöksistä, että kaikki on jo päättynyt, Tšetšenia on alistunut. Tämä ei nimittäin ole ensi kerta Tšetšenian kohdalla. Tutkin aikoinani 1800-lukua, valloitusten aikaa, ja nykyhetket muistuttavat minua kovasti siitä, mitä tapahtui 1850- ja 1860-luvuilla, kun oli päätettävä, kannattaako jatkaa aseellista taistelua vai suuntaudummeko sisäänpäin. Filosofi Kunta Hadži kehotti omaksumaan sisäisen taistelun kansakunnan säilyttämismuodoksi, taistelemisen sydämellä, kuten hän sanoi, järjellä muttei aseilla. Tuona aikana tämä oli ajankohtaista, kun meidän väkilukumme oli pudonnut katastrofaaliseen minimiin, 98.000:een, kuten tuon ajan venäläiset arkistotiedot kertovat. Nykyisin asia on hieman toisin, mutta yleisesti katsoen kyse on käytännössä samasta asiasta eli siitä, että esitetään, että tšetšeenit itse ovat saattaneet voimaan Venäjän puolelta tulevan julman painostuksen. Ei siksi, että he olisivat rakastaneet Venäjää Groznyin ja tasavallan tuhoamisesta, tuhansista tapetuista ja kymmenistä tuhansista raiskatuista ihmisistä. Ei, tämä ei ole rakkautta, rajusti ilmenevää rakkautta valtiota kohtaan. Tässä on käynnissä yksinomaan sulkeminen, muka muodollinen tunnustaminen: hyvä on, tehkää mitä haluatte, me vastaavasti teemme omaksumallamme tavalla. Mutta itse asiassa kaikki jatkuu siinä mielessä, että ihmiset eivät ymmärrä. Tämän voi perustasolla nähdä nuorten mielialoissa.
Pikainen käännös, valaa tekemättä
© Tapani Kaakkuriniemi
Prague 21.8.1968, photo by Reijo Nikkilä
Prague 12.6.2008. Radio Free Europe/Radio Liberty, photo by Reijo Nikkilä
Viettäessäni äskettäin viikon Prahassa, käväisin myös Radio Svobodan venäjänkielisessä toimituksessa. Se sijaitsee aivan Prahan keskustassa, Václavské Náměstín tuntumassa Kansallismuseon vasemmalla puolella (ks.kuva!) Valtava kolossi on nykyään kokonaan Munchenistä Prahaan muuttaneen, Yhdysvaltain kongressin rahoittaman Radio Free Europen/Radio Libertyn hallussa.
Ollessani Prahassa elokuun 1968 miehityspäivien aikana talo oli vielä rakenteilla. Kuvasin silloin sen ohi kohti radiotaloa kolistelleita neuvostopanssareita (ks.kuva!).
Kuvatessamme vuonna 1990 pian samettivallankumouksen jälkeen Arto Kaivannon kanssa tv-dokumenttia Lieko Záchovalovásta Lieko Z. Prahasta rakennus oli valmis, ja siinä toimi Tshekkoslovakian liittoparlamentti. Tshekin ja Slovakian erottua kahdeksi itsenäiseksi valtioksi vuoden 1993 alussa, RFE/RL muutti taloon vuonna 1995.
Neuvostoliiton aikana Svobodaa kuunneltiin sekä keskipitkiltä että lyhyiltä aaltopituuksilta salaa ympäri Neuvostoliittoa niin paljon kuin voimakkaalta häirinnältä saatiin kuunnelluksi. Neuvostoliiton kaaduttua Svoboda legalisoi itsensä ja loi Venäjälle kattavan kirjeenvaihtajaverkon useimmiten kokeneista venäläisistä toimittajista. Svoboda sai Jeltsinin aikana myös ula(FM)-taajuudet Venäjällä ja monet tuttavani ja ystäväni kuuntelivat sitä mieluummin kuin omia radioasemiaan. Ainoastaan Eho Moskvy - Moskovan kaiku kilpaili Svobodan kanssa aikaansa normaalia tarkemmin seuraavien kansalaisten suosiosta. Joskus viime vuoden lopulla ainakin Pietarissa FM-taajuudet katosivat.
Käydessäni perjantaina 13. päivä kesäkuuta RFE:n venäjänkielisessä toimituksessa eli siis Radio Svobodassa, Suomesta juuri palannut toimittaja Andrei Babitskij editoi kiireellä Suomenlinnan Toinen Venäjä-seminaarin materiaalia. Työn alla oli Jukka Mallisen haastattelun lyhentäminen. Seminaariraportissa haastateltiin myös dokumenttiohjaaja Andrei Nekrasovia.
Liitän tähän kymmenminuuttisen lähetyksen poimitun tekstin samalla vienosti toivoen, että sille löytyisi joku näppärä suomentaja.
Raportti oli osa Irina Laguninan juontamasta tunnin Aika ja Maailma-blokista.
Jutun voi myös kuunnella tältä sivulta.
Время и Мир
Финско-российский гражданский форум. Почему европейские политики не говорят о России честно
Ирина Лагунина: В начале этой недели в Хельсинки прошел российско-финский гражданский форум, который проводится раз в год. В организации этого мероприятия приняли участие общественные организации Финляндии, а среди выступавших были финские политики, ученые, деятели культуры. Из России приехали правозащитники, представители оппозиционных партий, юристы, активисты неправительственных организаций. На форуме побывал наш корреспондент Андрей Бабицкий.
Андрей Бабицкий: Одной из наиболее обсуждаемых на форуме была проблема все возрастающей зависимости Запада от российских энергоносителей. Выступавшие российские и финские эксперты, политики, правозащитники говорили о том, что нефть и газ сегодня превратились в мощное оружие давления и многие западные политики боятся раздражать России, потому уклоняются от всякой критики в ее адрес. Кинорежиссер Андрей Некрасов, открывая форум, сказал, что сервилизм западных политических деятелей очень помогает российскому руководству распространять мифы и ложь о происходящем в России. Я попросил Андрея Некрасова высказаться на эту темы.
Андрей Некрасов: Мне кажется, что проблема отношения к России - это проблема в какой-то степени внутриполитическая западной жизни, она не громкая, потому что Россия в каком-то смысле не громкая страна, ее незаметно. Русский газ, а проблема России невелика. Западные элиты не совсем честны со своими собственными обществами, со своими собственными народами в отношении России. То есть не договариваются, не ставятся точки над i . Совершенно очевидно, что проблема Чечни, она вопиющая, потому что существуют некие числа страшные - двести тысяч плюс.., которые гуляют, цитируются в отношении нескольких геноцидов, то есть Дарфур, Судан. Да, об этом нужно говорить, об этом говорят, но сколько погибло у нас в Чечне, с каким результатом, с каким отношением Запада к нашим деятелям, которые несут ответственность.
Мне кажется, что права человека и вообще гуманизм, потому что права человека становятся все более и более затертым понятием, мы уже не понимаем, как Бродский говорил, не Ленинград, а сосиска, не Ленин не град, а права человека. Человек, гуманизм не только являются ценностью западного общества моральные, но они являются основанием успеха западного общества, в том числе и экономического. И об этом надо говорить.
Еще хотел сказать, что уникальность России в том, что о многих проблемах говорят открытым текстом, о России говорят закрытым текстом. Элиты западные имеют полную информацию и предпочитают не говорить. Газовая зависимость да, но даже об этом надо говорить открыто. Запад должен сказать, что прагматически он вынужден идти на сговор с Россией. Но так же не говорится. Когда лидер Финляндии, лидеры Западной Европы едут в Москву, они же не говорят, что мы во имя процветания, во имя того, чтобы в ваших домах, господа европейцы, было тепло, я пошла на заклание и жертвуя своими принципами. Нет, выдумывается всякого рода предлоги, всякого рода объяснения благовидные и это ведет ко лжи.
Андрей Бабицкий: Один из организаторов форума председатель финского ПЕН-центра писатель Юка Малинен уверен, что демократическая свободная успешная Россия была бы лучшим партнером для Финляндии.
Юка Малинен: Современная Финляндия страна довольно стабильная, развитая экономика, устойчивые социальные связи. То есть в этом плане наша экономика обеспечивает возможность быть нам независимыми. Мы можем всегда построить дополнительные электростанции, есть альтернативные формы. То есть при желании мы можем совместно с Европой обеспечить энергоснабжение независимо от России. Почему так не происходит? Я думаю, это от нашей истории. Все-таки наши ведущие политики воспитаны в тот период. То есть они научились тому, что Советский Союз – это большой страшный партнер, с мнением которого надо считаться. Естественно Советский Союз нельзя критиковать. И то, что Советский Союз диктует, это надо как-то принять и какими-то хитросплетениями облегчить свою участь. Осталось такой ментальный осадок у нашей политической элиты. Я имею в виду, что сейчас мы ориентируемся на Европу, на Евросоюз и не секрет, что мы довольно успешный член Евросоюза, наше слово довольно весомо во всех институциях Евросоюза. И в этом плане мы могли разговаривать совместно с Европой, вести переговоры с Россией на равных. Так, чтобы Россия не диктовала свои условия, которые способствуют возникновению энергосупердержавы. Видно, что цель Кремля это все-таки создание энергетического Советского Союза, внешняя политика которого напоминает внешнюю политику Советского Союза, просто ядерное оружие, красную армию заменяют нефть и газ. Я считаю, что такой разговор мы должны принять. И как член Евросоюза может обеспечить такую независимую позицию, если хотим. Финский народ хочет, как вы видели на форуме. Но к сожалению, большая часть готовы встать под команду Кремля. Я не считаю, что это соответствует долгосрочным интересам Финляндии, финской экономики и так далее. В советское время было такое понятие, как кремлевская карта. Человек мог ускорить свою карьеру, сотрудничая с Советским Союзом. То же наша экономика успешно торговала с Советским Союзом, экономика была московская или кремлевская карта. Все это кончилось экономическим и политическим крахом в конце 80 годов, когда Советский Союз не оказался таким сильным и вечным как думали наши политики. Сейчас Россия не такой страшный партнер, то есть войны, оккупации мы не боимся. Нам явно надо бороться своего рабского прошлого.
Андрей Бабицкий: В кулуарах форума я не раз слышал высказывания о бессмысленности подобных мероприятий, поскольку никуда за пределы данной конкретной аудитории информация о происходящем в России, нарушениях прав человека, контроле над медиа, продолжающейся кавказской войне не выйдет. Я спросил председателя организации «Голос Беслана» Эллу Кесаеву, действительно ли это так?
Элла Кесаева: Даже если не всегда приносит пользу такую, на какую мы рассчитываем, мы рассчитываем на понимание, на то, что мы правы. То, что наши права нарушили, кощунственно убили детей и чтобы люди об этом знали. Другие варианты достучаться до общественности, у нас свободной прессы в России маловато, а выезжать самим и вживую рассказывать о том, что случилось, я полагаю, что это правильно и это необходимо делать. Я думаю, что когда слушают очевидца того, что случилось, гораздо больший эффект, чем прочитать это и гадать действительно, это так было или нет.
Андрей Бабицкий: Вы думаете, что в вашей ситуации, вы сказали, что нет свободных СМИ в России, правда может придти в Россию извне?
Элла Кесаева: Я думаю, в нашей ситуации надо работать всесторонне, комплексно. Как говорят врачи: лечение нужно принимать комплексно. Надо использовать максимально внутриорссийские возможности, внероссийские, выезжать, говорить, судиться, заниматься расследованием, собирать материалы, свидетелей. Максимально все, что можно делать, пока мы можем это делать, мы должны это делать.
Андрей Бабицкий: Отдельное обсуждение было посвящено событиям на Кавказе. Чеченский историк Майрбек Вачагаев, проживающий ныне в Париже, считает, что разговоры об окончательном усмирении чеченцев несколько преждевременны.
Майрбек Вачагаев: Наблюдая за тем и читая о том, что пишут на Западе, удивляешься таким смелым выводам, что все закончилось, Чечня покорилась. Дело в том, что это не впервой для Чечни. В свое время я занимался периодом 19 века, периодом завоеваний и эти моменты мне сильно напоминают то, что происходило в 50-60 годах 19 века, когда стал вопрос о том, стоит ли нам продолжать борьбу с оружием или мы уходим внутрь себя. Это была философия Кунта Хаджи, который призвал для самосохранения нации принять форму внутренней борьбы, борьбы сердцем, как он говорил, и умом, но не с оружием. В тот период это было актуально, численность населения достигла катастрофического минимума, 98 тысяч, которые давали на тот период русские архивные данные. Сегодня происходит чуть-чуть по-другому, но в генеральной линии то же самое практически, то, что предлагается, чеченцы приняли в силу жесткого давления со стороны России. Не потому что полюбили Россию за уничтоженный Грозный, республику, за тысячи убитых и за десятки тысяч похищенных людей. Нет, это не любовь, резко проявленная любовь к государству. Здесь происходит исключительно замыкание, якобы формальное признание: хорошо, делайте, что хотите, мы согласны делать вид, что принимаем. Но на самом деле все продолжается в том смысле, что люди не воспринимают. Это элементарно можно наблюдать на настроениях молодых людей.
Lisäys 03.07.2008
Pyyntööni reagoi bloggarimme Tapani Kaakkuriniemi. Kiitos Tapani käännöksestä!
Aika ja Maailma
Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi. Miksi Euroopan poliitikot eivät puhu Venäjästä rehellisesti.
Irina Lagunina: Tämän viikon alussa Helsingissä järjestettiin venäläis-suomalainen kansalaisfoorumi, jollainen pidetään kerran vuodessa. Tämän tapahtuman järjestämiseen osallistui suomalaisia kansalaisjärjestöjä, ja esiintyjien joukossa oli suomalaisia poliitikkoja, tieteenharjoittajia ja kulttuurihenkilöitä. Venäjältä mukaan oli tullut ihmisoikeusaktivisteja, oppositiopuolueiden edustajia, juristeja, kansalaisjärjestöjen aktivisteja. Foorumissa oli mukana kirjeenvaihtajamme Andrei Babitski.
Andrei Babitski: Yksi foorumia eniten keskusteluttaneita ongelmia oli lännen yhä kasvava riippuvuus Venäjän energiatoimituksista. Foorumissa puhuneet venäläiset ja suomalaiset asiantuntijat, poliitikot ja ihmisoikeusaktivistit puhuivat siitä, että öljystä ja kaasusta on nykyisin tullut mahtava painostusase, eivätkä monet länsimaiden poliitikot uskalla ärsyttää Venäjää, koska he haluavat välttää joutumasta millään muotoa sen kritiikin kohteeksi. Elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov sanoi foorumia avatessaan, että läntisten poliitikkojen orjailu auttaa suuresti Venäjän johtoa levittämään myyttejä ja valheita siitä, mitä Venäjällä tapahtuu. Pyysin Andrei Nekrasovia kertomaan mielipiteensä asiasta.
Andrei Nekrasov: Minusta tuntuu, että ongelma siitä, miten suhtautua Venäjään, on länsimaisessa elämässä jossakin määrin sisäpoliittinen. Siitä ei pidetä meteliä, koska Venäjä ei jossakin mielessä ole rymistelevä maa, vaan toimii huomaamattomasti. Venäjän kaasu, ja Venäjä ongelmana on pieni. Länsimaiden eliitit yhteiskuntineen ja kansoineen eivät ole aivan rehellisiä suhteessa Venäjään. Toisin sanoen he eivät neuvottele, he eivät halua, että toinen panee pisteen i:n päälle. Aivan ilmeisesti Tšetšenian ongelma on huutava, koska on joitakin kauheita lukuja – kaksisataa tuhatta plus…, jotka osoittavat mieltään ja heitä siteerataan muutamien kansanmurhien, kuten Darfurin, Sudanin yhteydessä. Niin, tästä on tarpeen puhua, tästä puhutaan, mutta kuinka paljon meillä on kuollut ihmisiä Tšetšeniassa, millaisin tuloksin, millaisissa suhteissa länsi on meidän poliitikkojemme kanssa, jotka kantavat vastuuta.
Minusta tuntuu, että ihmisoikeuksia ja humanismia yleensäkin – koska ihmisoikeudet muuttuvat yhä enemmän maahan poljetuksi käsitteeksi – emme enää ymmärrä, kuten Brodski sanoi: ei Leningrad, vaan makkara, ei Lenin eikä grad (kaupunki), vaan ihmisoikeudet. Ihminen ja humanismi eivät ole ainoastaan länsimaisen yhteiskunnan moraalinen arvo, vaan ne ovat länsimaisen yhteiskunnan menestymisen, myös taloudellisen, perusta. Ja tästä on puhuttava.
Haluaisin vielä sanoa, että Venäjän ainutlaatuisuus on siinä, että kun monista ongelmista puhutaan avoimin tekstein, niin Venäjästä puhutaan suljetulla tekstillä. Läntisillä eliiteillä on täydellinen informaatio, mutta ne pitävät parempana vaieta. Kaasuriippuvuus kyllä, mutta siitäkin pitää puhua avoimesti. Lännen on sanottava, että sen on pakko solmia pragmaattisesti sopimus Venäjän kanssa. Mutta sitäpä se ei sano. Kun Suomen johtaja, Länsi-Euroopan johtajat matkustavat Moskovaan, he eivät puhu, että tulimme menestyksen nimissä, sen puolesta, että teidän kodeissanne, herrat eurooppalaiset, olisi lämmintä, vaan että minä astun kohti kuoloa ja uhraan omat periaatteeni. Ei, mieleen tulee kaikenlaisia verukkeita, kaikenlaisia sopivia selityksiä, ja tämä johtaa valheeseen.
Andrei Babitski: Yksi foorumin organisaattoreista, Suomen PEN-keskuksen puheenjohtaja, kirjailija Jukka Mallinen on varma siitä, että demokraattinen, vapaa, menestyvä Venäjä olisi Suomelle paras kumppani.
Jukka Mallinen: Tämän päivän Suomi on melko vapaa maa, sen talous on kehittynyt, yhteiskuntasuhteet ovat vakaat. Siis tässä mitassa taloutemme antaa meille mahdollisuuden olla riippumattomia. Voimme aina rakentaa uuden voimalaitoksen, siihen on vaihtoehtoisia muotoja. Se tarkoittaa, että jos haluamme, voimme yhdessä Euroopan kanssa taata energiatoimitukset ilman Venäjää. Miksi niin ei käy? Luulen, että selitys löytyy historiastamme. Johtavat poliitikkommehan ovat kasvaneet tuona aikana. Toisin sanoen he ovat oppineet siihen, että Neuvostoliitto on suuri kauhea kumppani, jonka mielipide on otettava huomioon. Tietenkään Neuvostoliittoa ei saa arvostella. Ja se mitä Neuvostoliitto sanelee, se täytyy jotenkin hyväksyä, ja omaa osaansa voi helpottaa jonkinlaisilla ovelilla taka-ajatuksilla. Poliittiseen eliittiimme on jäänyt sellainen mentaalinen kerrostuma. Tarkoitan, että nyt suuntaudumme Eurooppaan, Euroopan unioniin, eikä ole salaisuus, että olemme melko menestyksekäs unionin jäsen. Meidän sanamme on melko vaikutusvaltainen Euroopan unionin kaikissa instituutioissa. Ja tässä mitassa voisimme puhua yhdessä Euroopan kanssa, käydä neuvotteluja Venäjän kanssa tasavertaisina. Sillä tavalla, että Venäjä ei sanelisi omia ehtojaan, jotka luovat energiasupervallan. Näköjään Kremlin päämäärä joka tapauksessa on muodostaa sellainen energia-Neuvostoliitto, jonka ulkopolitiikka muistuttaa Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa, jossa ydinase ja puna-armeija vain korvataan öljyllä ja kaasulla. Mielestäni meidän on hyväksyttävä tällainen keskustelu. Ja Euroopan unionin jäsenenä voimme varmistaa sellaisen riippumattoman aseman, jos vain haluamme. Suomen kansa haluaa, kuten olemme foorumissa nähneet. Mutta valitettavasti suuri osa on valmis alistumaan Kremlin komentoon. Tämä ei mielestäni vastaa Suomen, sen talouden jne. pitkäaikaisia etuja. Neuvostoaikana oli olemassa käsite nimeltä Kremlin kortti. Ihminen saattoi nopeuttaa uraansa, jos teki yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Niinpä tämä meidän taloutemme kävi kannattavaa kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Talous oli Moskovan tai Kremlin kortti. Kaikki tämä päättyi 1980-luvun lopussa taloudelliseen ja poliittiseen romahdukseen, kun Neuvostoliitto ei osoittautunutkaan niin voimakkaaksi ja ikuiseksi kuin poliitikkomme olivat luulleet. Nykyisin Venäjä ei ole sellainen kauhea kumppani. Emme siis pelkää sotaa emmekä miehitystä. Selvästikin meidän täytyy ravistautua irti orjailevasta menneisyydestämme.
Andrei Babitski: Foorumin käytävillä kuulin useasti lausuntoja samanlaisten toimenpiteiden mielettömyydestä, koska tieto siitä, mitä Venäjällä tapahtuu, kuten ihmisoikeuksien loukkaamisiset, median kontrolli, Kaukasiassa jatkuva sota, ei leviä minnekään tämän rajatun yleisön ulkopuolelle. Niinpä kysyin Beslanin ääni -järjestön puheenjohtajalta Ella Kesajevalta, onko asia todella näin?
Ella Kesajeva: Vaikka aina ei saataisikaan sellaista hyötyä, mitä laskeskelemme, me toimimme sen käsityksen varassa, että olemme oikeassa. Sen varassa, että meidän oikeuksiamme on loukattu, että lapsia on häpäisty ja tapettu, ja siksi että ihmiset saisivat tietää tästä. Toiset vaihtoehdot ovat kolkutella suurta yleisöä, meillä on vähänlaisesti vapaata lehdistöä Venäjällä, ja lähteä itse liikkeelle kertomaan "livenä" siitä, mitä on tapahtunut, oletan, että tämä on oikein ja välttämätöntä. Minusta sillä, että he kuuntelevat silminnäkijän kertomusta siitä, mitä on tapahtunut, on paljon suurempi vaikutus kuin jos he lukisivat tästä ja arvailisivat sitten, onko todella käynyt näin vai ei.
Andrei Babitski: Ajatteletteko, että teidän tilanteessanne, sanoitteko, että Venäjällä ei ole vapaita tiedotusvälineitä, totuus voi tulla Venäjälle ulkoapäin?
Ella Kesajeva: Ajattelen, että meidän tilanteessamme on tehtävä työtä kaikin puolin, kokonaisvaltaisesti. Kuten lääkärit sanovat: lääkettä on otettava kokonaisvaltaisesti. On käytettävä maksimaalisesti hyväksi Venäjän sisäiset ja ulkoiset mahdollisuudet, on mentävä, puhuttava, käytävä oikeutta, tehtävä tutkimusta, koottava aineistoa ja todistajia. Tehtävä maksimaalisesti kaikki mitä on tehtävissä, kunnes voimme tämän tehdä. Meidän täytyy tehdä tämä.
Andrei Babitski: Kaukasuksen tapahtumille omistettiin erillinen keskustelu. Tšetšenialainen historioitsija Majrbek Vatšagajev, joka asuu nykyisin Pariisissa, katsoo, että keskustelut tšetšeenien lopullisesta taltuttamisesta ovat jokseenkin ennenaikaisia.
Majrbek Vatšagajev: Kun seuraa sitä ja lukee siitä, mitä lännessä kirjoitetaan, hämmästyy niistä rohkeista johtopäätöksistä, että kaikki on jo päättynyt, Tšetšenia on alistunut. Tämä ei nimittäin ole ensi kerta Tšetšenian kohdalla. Tutkin aikoinani 1800-lukua, valloitusten aikaa, ja nykyhetket muistuttavat minua kovasti siitä, mitä tapahtui 1850- ja 1860-luvuilla, kun oli päätettävä, kannattaako jatkaa aseellista taistelua vai suuntaudummeko sisäänpäin. Filosofi Kunta Hadži kehotti omaksumaan sisäisen taistelun kansakunnan säilyttämismuodoksi, taistelemisen sydämellä, kuten hän sanoi, järjellä muttei aseilla. Tuona aikana tämä oli ajankohtaista, kun meidän väkilukumme oli pudonnut katastrofaaliseen minimiin, 98.000:een, kuten tuon ajan venäläiset arkistotiedot kertovat. Nykyisin asia on hieman toisin, mutta yleisesti katsoen kyse on käytännössä samasta asiasta eli siitä, että esitetään, että tšetšeenit itse ovat saattaneet voimaan Venäjän puolelta tulevan julman painostuksen. Ei siksi, että he olisivat rakastaneet Venäjää Groznyin ja tasavallan tuhoamisesta, tuhansista tapetuista ja kymmenistä tuhansista raiskatuista ihmisistä. Ei, tämä ei ole rakkautta, rajusti ilmenevää rakkautta valtiota kohtaan. Tässä on käynnissä yksinomaan sulkeminen, muka muodollinen tunnustaminen: hyvä on, tehkää mitä haluatte, me vastaavasti teemme omaksumallamme tavalla. Mutta itse asiassa kaikki jatkuu siinä mielessä, että ihmiset eivät ymmärrä. Tämän voi perustasolla nähdä nuorten mielialoissa.
Pikainen käännös, valaa tekemättä
© Tapani Kaakkuriniemi
24.6.2008
Aimo Ruusunen väittelee KD-lehdistö&Neuvostoliitto 1964-1973
Photo by Tarja Vänskä-Kauhanen, Jy-arkisto.
Klikkaa kuva suuremmaksi!
Kansan Uutisten entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Aimo Ruusunen väittelee kiinnostavasta aiheesta.
Aleksanteri-listalta:
Väitös
FL Aimo Ruusunen väittelee lauantaina 28. kesäkuuta Jyväskylän yliopistossa.
Väitöstilaisuus alkaa klo 12 ja paikka on Seminaarinmäki Villa Rana, Paulaharjun sali
Aimo Ruususen journalistiikan väitöskirjan nimi on "Todella uskottua.
Kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973"
Vastaväittäjänä toimii tutkimusjohtaja, YTT Pentti Raittila (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Raimo Salokangas (Jyväskylän yliopisto)
Väitöstiedote löytyy osoitteesta:
http://www.jyu.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote-2008-06-18-13-06-57-182883/
-----
Jukka Pietiläinen
Tutkija / Researcher / Esploristo
Aleksanteri-instituutti
00014 Helsingin yliopisto
Puh./ Tel. (+358 9) 1912 3648
jukka.pietilainen (a) helsinki.fi
http://www.uta.fi/~jukka.pietilainen
lisää/more:
18.5.2008
"Elävää" kuvaa Mallinen - Minkkinen-keskustelusta
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Photo by Reijo Nikkilä
Kirjailija, kääntäjä ja Suomen PEN:in puheenjohtaja Jukka Mallinen oli Museoiden yössä lauantai-iltana 17. toukokuuta Lenin-museon johtajan YTT Aimo Minkkisen vieraana Tampereella keskustelemassa otsikolla Vakautta ja varastettua ilmaa Venäjästä, sen historiasta ja nykypäivästä.
Dialogi kesti lähes kaksi tuntia. Ensimmäinen tunti oli varsin sopuisa. Videoin digivalokuvakameralla suurimman osan ensimmäisestä tunnista, mutta siinä vaiheessa kun keskustelijat alkoivat olla enemmän eri mieltä asioista, loppui kamerani yhden gigan muistikortti - arvioin väärin keskustelun keston.
Esim. Minkkisen kriittinen kanta Mallisen Varastettua ilmaa- kirjassaan esittämistä yhtymäkohdista natsi-Saksasta (vuoteen 1938 asti) ja nyky-Venäjästä jäi videoimatta, samoin Mallisen vastaus, jossa hän selvitteli laajemmin kuin kirjassaan mitä hän tällä rinnastuksellaan tarkoitti. Kun en tehnyt muistiinpanoja tästä kuvan ulkopuolelle jääneestä osasta, toivoisin kummankin Moskovan yliopiston "päästökkään" nyt jälkikäteen tämän postauksen kommenttiosiossa referoivan niitä sanomisiaan, joita ei oheisissa videopätkissä ole.
Videokuva ei luonnollisesti ole laadukasta, mutta Sonyn kamera kun on, ääni on suhteellisen siedettävää.
Videopätkiä on paljon, koska kerralla voi ladata vain alle 100 megaa.
Photo by Reijo NikkiläKirjailija, kääntäjä ja Suomen PEN:in puheenjohtaja Jukka Mallinen oli Museoiden yössä lauantai-iltana 17. toukokuuta Lenin-museon johtajan YTT Aimo Minkkisen vieraana Tampereella keskustelemassa otsikolla Vakautta ja varastettua ilmaa Venäjästä, sen historiasta ja nykypäivästä.
Dialogi kesti lähes kaksi tuntia. Ensimmäinen tunti oli varsin sopuisa. Videoin digivalokuvakameralla suurimman osan ensimmäisestä tunnista, mutta siinä vaiheessa kun keskustelijat alkoivat olla enemmän eri mieltä asioista, loppui kamerani yhden gigan muistikortti - arvioin väärin keskustelun keston.
Esim. Minkkisen kriittinen kanta Mallisen Varastettua ilmaa- kirjassaan esittämistä yhtymäkohdista natsi-Saksasta (vuoteen 1938 asti) ja nyky-Venäjästä jäi videoimatta, samoin Mallisen vastaus, jossa hän selvitteli laajemmin kuin kirjassaan mitä hän tällä rinnastuksellaan tarkoitti. Kun en tehnyt muistiinpanoja tästä kuvan ulkopuolelle jääneestä osasta, toivoisin kummankin Moskovan yliopiston "päästökkään" nyt jälkikäteen tämän postauksen kommenttiosiossa referoivan niitä sanomisiaan, joita ei oheisissa videopätkissä ole.
Videokuva ei luonnollisesti ole laadukasta, mutta Sonyn kamera kun on, ääni on suhteellisen siedettävää.
Videopätkiä on paljon, koska kerralla voi ladata vain alle 100 megaa.
29.4.2008
Haasteiden Venäjä by Ministry of Defence
Suomen puolustusministeriö on julkaissut 147-sivuisen selvityksen itänaapurimme nykytilasta.
Näin se esitellään ministerön kotisivuilla lyhyesti:
Puolustusministeriössä toteutettiin vuonna 2007 selvityshanke, jonka tavoitteena oli antaa monipuolinen kuva Venäjän vakauteen vaikuttavista tekijöistä sekä mahdollista kehityssuunnista.
Hanke toteutettiin hyödyntäen laajasti kotimaista Venäjä-asiantuntemusta. Hankkeen tulokset kuudesta teema-alueesta (Venäjän yhteiskunta, sisäpolitiikka, talous, liikenne ja kuljetus, ympäristö, energia ja ulkopolitiikka) toimitettiin Haasteiden Venäjä- julkaisuksi. Toimittamisesta vastasi tutkija Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.
Lopputulos löytyy täältä.
Kommentoikaa hyvät ihmiset! Tässä blogissa kun se on mahdollista ja varmasti tarpeellistakin.
Näin se esitellään ministerön kotisivuilla lyhyesti:
Puolustusministeriössä toteutettiin vuonna 2007 selvityshanke, jonka tavoitteena oli antaa monipuolinen kuva Venäjän vakauteen vaikuttavista tekijöistä sekä mahdollista kehityssuunnista.
Hanke toteutettiin hyödyntäen laajasti kotimaista Venäjä-asiantuntemusta. Hankkeen tulokset kuudesta teema-alueesta (Venäjän yhteiskunta, sisäpolitiikka, talous, liikenne ja kuljetus, ympäristö, energia ja ulkopolitiikka) toimitettiin Haasteiden Venäjä- julkaisuksi. Toimittamisesta vastasi tutkija Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.
Lopputulos löytyy täältä.
Kommentoikaa hyvät ihmiset! Tässä blogissa kun se on mahdollista ja varmasti tarpeellistakin.
7.4.2008
Suhteiden Venäjä 16.04.2008 klo 14-16
(Oikeasti kirjan kansi on kauniin värinen, mutta tähän siirrettäessä värit katosivat. RN)Tuoreen SUHTEIDEN VENÄJÄ -kirjan (Gaudeamus 2008) tiimoilta pidetään keskustelutilaisuus keskiviikkona 16.4.klo 14-16 Helsingin yliopiston Yhteiskuntapolitiikan laitoksella (Snellmaninkatu 10, 1. kerroksen seminaarisali).
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu sekä mahdollisuus ostaa kirjaa edullisesti.
Ohjelma sekä kirjan esittely ja sisällysluettelo alla. Tervetuloa!
SUHTEIDEN VENÄJÄ-keskustelutilaisuus 16.4. klo 14
Kirjan toimittajat Suvi Salmenniemi ja Anna Rotkirch: Miksi suhteet ovat Venäjällä niin tärkeitä?
Risto Alapuro: Venäjän kansalaisjärjestöistä
Riitta Kosonen: Suhteet venäläisessä liiketoiminnassa
Marja Rytkönen: Venäläisen kaunokirjallisuuden suhteista
Kommenttipuheenvuorot:
Olga Davydova, Karjalan tutkimuslaitos, Joensuun yliopisto
Heli Simola, Siirtymätalouksien tutkimuslaitos, Suomen Pankki
Vapaata keskustelua.
--
Suhteiden Venäjä (Gaudeamus 2008)
Suomalaiset tutkijat esittelevät 2000-luvun Venäjää sosiaalisten verkostojen näkökulmasta. Tiukentuneen valtiovallan myötä suhteet ovat jälleen tärkeitä. Samalla markkinatalous, kansainvälistyminen, informaatioteknologia ja yksityiselämän kaupallistuminen muuntavat verkostojen toimintaehtoja. Teoksessa painotetaan erityisesti epävirallisten ja intiimien suhteiden merkitystä eri elämänalueilla. Tarkastelun kohteena ovat esimerkiksi henkilösuhteet venäläisessä liike-elämässä ja kansalaisjärjestöissä, yhteistoiminta pietarilaisissa kerrostaloissa sekä sukupuolten ja sukupolvien väliset suhteet. Suhteiden Venäjä tarjoaa arvokasta tietoa Venäjällä työskenteleville, opiskelijoille, matkailijoille sekä kaikille, jotka haluavat perehtyä venäläiseen yhteiskuntaan. Lena Malmin ottamat valokuvat Pietarin kaupungin arjesta elävöittävät teosta.
Sisällys:
Suvi Salmenniemi & Anna Rotkirch - Johdanto: verkostojen Venäjä
Risto Alapuro - Kansalaistoiminnan edellytyksiä Venäjällä
Suvi Salmenniemi - Yhtä suurta perhettä - verkostot ja tunteet kansalaisjärjestöissä
Rosa Vihavainen - Suhteet, yhteistoiminta ja ristiriidat asukasyhdistyksissä
Riitta Kosonen - Henkilösuhteet ja epävirallinen vaikuttaminen venäläisessä liiketoiminnassa
Markku Lonkila - Sosiaaliset verkostot IT-liiketoiminnassa
Meri Larivaara - Luottamus potilaan ja lääkärin suhteessa
Anna-Maria Salmi - Naapuruussuhteet Pietarissa
Marja Rytkönen - Äidit ja tyttäret - sukupolvet ja yhteiskunnan muutos nykynaiskirjallisuudessa
Maija Jäppinen - Suojattomuuden ja syyllisyyden siteet – naiset väkivaltaisissa parisuhteissa
Ulla Hakanen - Homo sovieticus? Miesten välinen rakkaus nykykirjallisuudessa
Anna Rotkirch - Uusien venäläisten uudet palvelijat
Kirjan esittely verkossa:
Lisätietoja:
tutkija Suvi Salmenniemi (suvi.salmenniemi@helsinki.fi, puh 191 24610)
myynti- ja markkinointipäällikkö Riitta Korpipää (riitta.korpipaa@gaudeamus.fi, puh 050 3864462)
Suomi-Venäjä - taloutta Turussa 16.04.2008
(Akeksanteri-listalta poimittu 07.04.2008)
Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutti järjestää keskiviikkona 16.4.2008 klo 13 – 16 seminaarin ”Venäjän markkinoiden tulevaisuus uuden presidentin aikana”. Seminaari toteutetaan yhteistyössä Suomen ja Venäjän välisen tiede- ja teknologiakomission kanssa. Seminaarissa pureudutaan käytännön tasolla suomalaisia yrityksiä koskeviin seikkoihin, haasteisiin ja mahdollisuuksiin Venäjän markkinoilla. Puhujina seminaarissa mm. äskettäin Pietariin perustetun FinNode Venäjä –keskuksen johtaja Timo Koponen, Tekesin ja kauppakamarien edustajia sekä Venäjän federaation pääkonsuli Alexander V. Safronov.
Ystävällisin terveisin,
Ms. Kirsi Ahlman
Project Planning Officer
Pan-European Institute (PEI)
Turku School of Economics
Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku,
FINLAND
tel. +358 (0)2 4814 588
www.tse.fi/pei
_____________________________________________________________________________________________________________________________________
Pan-Eurooppa Instituutti / Turun kauppakorkeakoulu
Suomen ja Venäjän välinen tiede- ja teknologiakomissio
Yhteiskuntatieteiden työryhmä
Seminaari ”Venäjän markkinoiden tulevaisuus uuden presidentin aikana”
16.4.2008 klo 13 -16, ls 15
Turun kauppakorkeakoulu, Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku
OHJELMA
13.00 – 13.10 Tervetulosanat / Johtaja, professori Kari Liuhto, Pan-Eurooppa Instituutti
13.10 – 13.20 Venäjän valtion tervehdys / Venäjän federaation pääkonsuli Alexander V. Safronov
13.20 – 13.35 Venäjän markkinoiden liiketoimintanäkymät - Mitä mieltä yritysjohto on
talouskehityksestä Venäjällä? / Ekonomisti Maarit Lindström, Keskuskauppakamari
13.35 – 13.50 Asiakkuusviestinnän kehittäminen Venäjällä – case Hansaprint / Projektipäällikkö Markku Mäkitalo, Hansaprint
13.50 - 14.05 Venäjä-yhteistyö Tekesin näkökulmasta / Erityisasiantuntija Eija Auranen, Tekes
14.05 – 14.20 Keskustelua ja kysymyksiä
14.20 – 14.45 Kahvitauko
14.45 – 15.00 Pietarin innovaatiojärjestelmä suomalaisten yritysten kannalta / Tutkimuspäällikkö Päivi Karhunen, Center for Markets in Transition (CEMAT)
15.00 – 15.15 FinNode Venäjä – Innovaatiokeskuksen tavoitteet Venäjällä / Johtaja Timo Koponen, FinNode Venäjä
15.15 – 15.30 Venäjä kauppakumppanina / Toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki, Turun kauppakamari
15.30 – 15.45 Keskustelua ja kysymyksiä
15.45 – 15.55 Yhteenvetopuheenvuoro / Varapuheenjohtaja Erkki Kaukonen, Tt-työryhmä
15.55 – 16.00 Tilaisuuden päätös / Johtaja, professori Kari Liuhto, Pan-Eurooppa Instituutti
Seminaari on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Käytännön järjestelyiden vuoksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan seminaariin viimeistään 9.4.2008 joko sähköpostitse kirsi.ahlman@tse.fi tai puhelimitse (02) 481 4588.
TERVETULOA!
Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutti järjestää keskiviikkona 16.4.2008 klo 13 – 16 seminaarin ”Venäjän markkinoiden tulevaisuus uuden presidentin aikana”. Seminaari toteutetaan yhteistyössä Suomen ja Venäjän välisen tiede- ja teknologiakomission kanssa. Seminaarissa pureudutaan käytännön tasolla suomalaisia yrityksiä koskeviin seikkoihin, haasteisiin ja mahdollisuuksiin Venäjän markkinoilla. Puhujina seminaarissa mm. äskettäin Pietariin perustetun FinNode Venäjä –keskuksen johtaja Timo Koponen, Tekesin ja kauppakamarien edustajia sekä Venäjän federaation pääkonsuli Alexander V. Safronov.
Ystävällisin terveisin,
Ms. Kirsi Ahlman
Project Planning Officer
Pan-European Institute (PEI)
Turku School of Economics
Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku,
FINLAND
tel. +358 (0)2 4814 588
www.tse.fi/pei
_____________________________________________________________________________________________________________________________________
Pan-Eurooppa Instituutti / Turun kauppakorkeakoulu
Suomen ja Venäjän välinen tiede- ja teknologiakomissio
Yhteiskuntatieteiden työryhmä
Seminaari ”Venäjän markkinoiden tulevaisuus uuden presidentin aikana”
16.4.2008 klo 13 -16, ls 15
Turun kauppakorkeakoulu, Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku
OHJELMA
13.00 – 13.10 Tervetulosanat / Johtaja, professori Kari Liuhto, Pan-Eurooppa Instituutti
13.10 – 13.20 Venäjän valtion tervehdys / Venäjän federaation pääkonsuli Alexander V. Safronov
13.20 – 13.35 Venäjän markkinoiden liiketoimintanäkymät - Mitä mieltä yritysjohto on
talouskehityksestä Venäjällä? / Ekonomisti Maarit Lindström, Keskuskauppakamari
13.35 – 13.50 Asiakkuusviestinnän kehittäminen Venäjällä – case Hansaprint / Projektipäällikkö Markku Mäkitalo, Hansaprint
13.50 - 14.05 Venäjä-yhteistyö Tekesin näkökulmasta / Erityisasiantuntija Eija Auranen, Tekes
14.05 – 14.20 Keskustelua ja kysymyksiä
14.20 – 14.45 Kahvitauko
14.45 – 15.00 Pietarin innovaatiojärjestelmä suomalaisten yritysten kannalta / Tutkimuspäällikkö Päivi Karhunen, Center for Markets in Transition (CEMAT)
15.00 – 15.15 FinNode Venäjä – Innovaatiokeskuksen tavoitteet Venäjällä / Johtaja Timo Koponen, FinNode Venäjä
15.15 – 15.30 Venäjä kauppakumppanina / Toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki, Turun kauppakamari
15.30 – 15.45 Keskustelua ja kysymyksiä
15.45 – 15.55 Yhteenvetopuheenvuoro / Varapuheenjohtaja Erkki Kaukonen, Tt-työryhmä
15.55 – 16.00 Tilaisuuden päätös / Johtaja, professori Kari Liuhto, Pan-Eurooppa Instituutti
Seminaari on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Käytännön järjestelyiden vuoksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan seminaariin viimeistään 9.4.2008 joko sähköpostitse kirsi.ahlman@tse.fi tai puhelimitse (02) 481 4588.
TERVETULOA!
2.4.2008
Quo Vadis, Russia? - Vastauksia saat Tampereella tänään 02.04.2008 klo 16.00
Nadia Azhgikhina.
Photo by Reijo Nikkilä
Quo Vadis, Russia?
Perspectives of Russian Politics "After" Putin
Wednesday
2 April 2008
16-18 o'clock
Väinö Linna Hall
Kalevantie 5 (Linna Building)
University of Tampere
Speakers
Professor Pami Aalto
Gazprom Factor in Russian Politics
Dr. Nadezhda Azhgikhina
On the Elections: Russian Media Between Freedom and Censorship
Dr. Sirke Mäkinen
Role of Political Parties in Contemporary Russian Politics
Dr. Sergei Prozorov
Putinism after Putin: Prospects for the Medvedev Presidency
Welcome!
No need to register.
Short Speaker Bios
Pami Aalto, Jean Monnet Professor (acting), Department of Political Science and International Relations. Prof. Aalto has published widely on EU-Russia relations, geopolitics and energy policy. He is also the editor of the book The EU-Russia Energy Dialogue: Securing Europe?s Future Energy Supplies? (Aldershot: Ashgate).
Nadezdha (Nadia) Azhgikhina founded the Association of Russian Women Journalists in 1992. Between 1995 and 2001, she was a staff journalist on the daily Nezavisimaya gazeta (Moscow Independent). When its founder and editor was suddenly fired by the paper?s owner in 2001, she became a staff member of the Secretariat of the Union of Russian Journalists. Azhigikina is also a co-editor of the women?s studies journal, We/Myi: The Women's Dialogue. She teaches journalism at Moscow State University.
Sirke Mäkinen, researcher, Department of Political Science and International Relations, University of Tampere. Dr. Mäkinen is an expert on Russian politics, geopolitical thinking and political parties. Dr. Mäkinen has recently published a monograph with the title Russian Geopolitical Visions and Argumentation: Parties of Power, Democratic and Communist Opposition on Chechnia and NATO, 1994-2003 (Tampere: Acta Universitatis Tamperensis).
Sergei Prozorov, Research Fellow, Helsinki Collegium for Advanced Studies, University of Helsinki. Dr. Prozorov is an expert on Russian politics and culture, EU-Russian relations, continental political philosophy, and international relations theory. He has published widely on all of these fields, one of the most recent publications being Understanding Conflict between Russia and the EU: The Limits of Integration. (Basingstoke: Palgrave).
Organisers
Russian Studies programme, Department of Political Science and International Relations, CBU Masters Programme in International Relations, University of Tampere.
Contact
Dr. Anni Kangas, Department of Political Science and International Relations
anni.kangas@uta.fi, tel. 040 557 68 22
26.3.2008
Valot pois lauantai-iltana 29.03.2008
Jostakusta saattaa tuntua, ettei tämä juttu kuulu tähän blogiin. Minusta kuitenkin se kuuluu. Tietoa tästä tulevasta aktiosta on liikkunut jo toista viikkoa, mutta päästäkseni helpolla kerron, että täältä Sediksen blogista löytyvät samat argumentit kuin minullakin on tulevaan aktioon osallistumisesta. Niin ja välittäkää viestiä ystävillenne Venäjällä, ettei sielläkään tunnin ajan näkyisi satelliiteista muuta kuin mustaa. Onkohan muuten vakoilusatelliiteissa infrapunakamerat?
14.3.2008
Suomi ja Venäjä vaalien jälkeen 26.03.2008 klo 15.30
Venäjä vaalien jälkeen - Suomen ja Venäjän yhteistyön näkymät
Seminaari keskiviikkona 26.3.2008 klo 16
Eduskunnan lisärakennuksen Pikkuparlamentin auditorio
Käyntiosoite: Arkadiankatu 3, Helsinki
Järjestäjät: Eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmä ja Suomi-Venäjä-Seura
Ohjelma
15.30 Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu
16.00 Avaus
Puheenjohtajina toimivat suurlähettiläs, Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja
Heikki Talvitie ja eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtaja,
kansanedustaja Olli Nepponen.
16.05 Tutkijan puheenvuoro: johtaja Markku Kivinen, Aleksanteri-instituutti
- kysymyksiä
16.20 Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen
16.40 Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva
17.00 Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja
17.20 Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari
- kommenttipuheenvuoro: talousyhteistyön näkökulma
17.25 Keskustelua ja kommentteja
18.30 Tilaisuus päättyy
Ilmoittautuminen: svs@venajaseura.com, puh. (09)693 831
- ennakkoilmoittautuminen välttämätön!
Lisätietoja: pääsihteeri Merja Hannus, puh. 0400- 416 353,
merja.hannus@venajaseura.com
Seminaari keskiviikkona 26.3.2008 klo 16
Eduskunnan lisärakennuksen Pikkuparlamentin auditorio
Käyntiosoite: Arkadiankatu 3, Helsinki
Järjestäjät: Eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmä ja Suomi-Venäjä-Seura
Ohjelma
15.30 Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu
16.00 Avaus
Puheenjohtajina toimivat suurlähettiläs, Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja
Heikki Talvitie ja eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtaja,
kansanedustaja Olli Nepponen.
16.05 Tutkijan puheenvuoro: johtaja Markku Kivinen, Aleksanteri-instituutti
- kysymyksiä
16.20 Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen
16.40 Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva
17.00 Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja
17.20 Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari
- kommenttipuheenvuoro: talousyhteistyön näkökulma
17.25 Keskustelua ja kommentteja
18.30 Tilaisuus päättyy
Ilmoittautuminen: svs@venajaseura.com, puh. (09)693 831
- ennakkoilmoittautuminen välttämätön!
Lisätietoja: pääsihteeri Merja Hannus, puh. 0400- 416 353,
merja.hannus@venajaseura.com
BAM puhuttaa Andorrassa ja lähtee maaseutukiertueelle
PANEELIKESKUSTELU ANDORRASSA 17.3.2008 klo 18.30
Suomen elokuvakontakti ry järjestää yhdessä Dokumenttikilta ry:n
kanssa paneelikeskustelun liittyen Jouni Hiltusen viimeisimpään
dokumenttiin BAM (2008).
Dokumentti vie katsojat entiseen Neuvostoliittoon, Brežnevin aikaan,
jolloin kommunismin aate sai nuoret opiskelijat liikkeelle ja
kollektiivisin voimin rakentamaan yli 3000 kilometriä pitkää Baikalin
ja Amurin välistä rautatietä maan halki.
BAM-dokumentin esitys Kulttuurikompleksi Andorrassa alkaa klo 18.30
ja keskustelu käynnistyy heti näytöksen jälkeen.
Ohjaaja Jouni Hiltunen on mukana näytöksen jälkeen järjestettävässä
keskustelussa, jota vetää ohjaaja-kuvaaja Leena Kilpeläinen.
Panelisteina Andorrassa kuullaan dokumentaristeja sekä tutkijoita, mm.
seuraavia asiantuntijoita:
Ilmari Susiluoto, tutkija, Venäjäasiantuntija, (Aleksanteri Instituutti)
Tero Mustonen, tutkija (Joensuun yliopisto, tutkii mm. Siperian
ikiroudan sulamisnopeutta ja vaikutuksia).
Katri Pynnöniemi, tutkija (Ulkopoliittinen instituutti, Venäjän
rautatieverkkoasiantuntija).
Reijo Nikkilä, toimittaja, dokumentaristi (tehnyt oman BAM dokumentin 1978)
Anastasia Lapsui, toimittaja, dokumentaristi (myös nenetsi,
alkuperäiskansojen edustaja).
Panelistit keskustelevat laaja-alaisesti dokumenttiin liittyvistä
aiheista, mm. rautatierata alkuperäiskansojen näkökulmasta,
luonnonsuojelun ja ilmastonmuutoksen kannalta.
Uusi rata on rakenteilla Itä-Siperiassa sijaitsevan Sahan (vuoteen
1990 Jakutia) poikki. Siperian pohjoisosa on ikiroudan aluetta, joka
uhkaa sulaa ilmastonmuutoksen vuoksi.
Keskustelussa käsitellään myös taloudellisia faktoja kuten Venäjän
kulta ja timanttivarannot, jotka sijaitsevat Siperiassa vaikeiden
kulkumahdollisuuksien takana.
BAM on mukana Elokuvakontaktin valtakunnallisella Dokumenttikevät 2008
?kiertueella, joka Helsingin jälkeen matkaa mm. Lahteen, Tampereelle,
Joensuuhun, Jyväskylään, Vaasaan ja Ouluun.
Koko Dokumenttikevät 2008 -ohjelmisto ja -esitykset on nähtävillä
Elokuvakontaktin kotisivuilla osoitteessa:
www.elokuvakontakti.fi -> tapahtumat.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Leena Närekangas (09) 61297250 |
leena.narekangas@elokuvakontakti.fi
tiedottaja Anne Laitinen | (09) 61297240 | anne.laitinen@elokuvakontakti.fi
Suomen elokuvakontakti ry
Pohjoisranta 20 B 23
00170 Helsinki
puh. (09) 6129720
Suomen elokuvakontakti ry järjestää yhdessä Dokumenttikilta ry:n
kanssa paneelikeskustelun liittyen Jouni Hiltusen viimeisimpään
dokumenttiin BAM (2008).
Dokumentti vie katsojat entiseen Neuvostoliittoon, Brežnevin aikaan,
jolloin kommunismin aate sai nuoret opiskelijat liikkeelle ja
kollektiivisin voimin rakentamaan yli 3000 kilometriä pitkää Baikalin
ja Amurin välistä rautatietä maan halki.
BAM-dokumentin esitys Kulttuurikompleksi Andorrassa alkaa klo 18.30
ja keskustelu käynnistyy heti näytöksen jälkeen.
Ohjaaja Jouni Hiltunen on mukana näytöksen jälkeen järjestettävässä
keskustelussa, jota vetää ohjaaja-kuvaaja Leena Kilpeläinen.
Panelisteina Andorrassa kuullaan dokumentaristeja sekä tutkijoita, mm.
seuraavia asiantuntijoita:
Ilmari Susiluoto, tutkija, Venäjäasiantuntija, (Aleksanteri Instituutti)
Tero Mustonen, tutkija (Joensuun yliopisto, tutkii mm. Siperian
ikiroudan sulamisnopeutta ja vaikutuksia).
Katri Pynnöniemi, tutkija (Ulkopoliittinen instituutti, Venäjän
rautatieverkkoasiantuntija).
Reijo Nikkilä, toimittaja, dokumentaristi (tehnyt oman BAM dokumentin 1978)
Anastasia Lapsui, toimittaja, dokumentaristi (myös nenetsi,
alkuperäiskansojen edustaja).
Panelistit keskustelevat laaja-alaisesti dokumenttiin liittyvistä
aiheista, mm. rautatierata alkuperäiskansojen näkökulmasta,
luonnonsuojelun ja ilmastonmuutoksen kannalta.
Uusi rata on rakenteilla Itä-Siperiassa sijaitsevan Sahan (vuoteen
1990 Jakutia) poikki. Siperian pohjoisosa on ikiroudan aluetta, joka
uhkaa sulaa ilmastonmuutoksen vuoksi.
Keskustelussa käsitellään myös taloudellisia faktoja kuten Venäjän
kulta ja timanttivarannot, jotka sijaitsevat Siperiassa vaikeiden
kulkumahdollisuuksien takana.
BAM on mukana Elokuvakontaktin valtakunnallisella Dokumenttikevät 2008
?kiertueella, joka Helsingin jälkeen matkaa mm. Lahteen, Tampereelle,
Joensuuhun, Jyväskylään, Vaasaan ja Ouluun.
Koko Dokumenttikevät 2008 -ohjelmisto ja -esitykset on nähtävillä
Elokuvakontaktin kotisivuilla osoitteessa:
www.elokuvakontakti.fi -> tapahtumat.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Leena Närekangas (09) 61297250 |
leena.narekangas@elokuvakontakti.fi
tiedottaja Anne Laitinen | (09) 61297240 | anne.laitinen@elokuvakontakti.fi
Suomen elokuvakontakti ry
Pohjoisranta 20 B 23
00170 Helsinki
puh. (09) 6129720
18.2.2008
Pehtoorin paikka auki
Ilmoitus: TYÖPAIKAT
Moskovan talousalueelle vanhan ajan työhön osallistuva
PEHTOORI
Vaimon mahdollisuus osallistua tilan töihin.
Viljeltyä 130 ha. Kiinteä kuukausipalkka, mahdollisuus provisioon tilan tuotoista. Suomalainen omistaja. Venäjän kielen taito eduksi, mutta ei välttämätön.
Kysy lisää puh. 0400-800065, 050-5493545
-----
Lähde: Helsingin Sanomat 17.02.2008
Moskovan talousalueelle vanhan ajan työhön osallistuva
PEHTOORI
Vaimon mahdollisuus osallistua tilan töihin.
Viljeltyä 130 ha. Kiinteä kuukausipalkka, mahdollisuus provisioon tilan tuotoista. Suomalainen omistaja. Venäjän kielen taito eduksi, mutta ei välttämätön.
Kysy lisää puh. 0400-800065, 050-5493545
-----
Lähde: Helsingin Sanomat 17.02.2008
12.1.2008
Tuloerot
Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen julkaiseman viikkotiedotteen viimeisimmässä numerossa selviteltiin tuloerojen kasvua Venäjällä. Viikkotiedotteesta kävi ilmi, että melko yleisesti vallitsevan käsityksen vastaisesti, tuloerot Venäjällä ovat 2000-luvulla kasvaneet vain varsin vähän. Tuloerojen kasvu oli rajuinta 1990-luvulla, mutta huolimatta 2000-luvun nopeasta talouskasvusta, tuloerojen kasvu on viime vuosien aikana hidastunut.
Tuloeroista kertova gini-indeksi on Venäjällä tällä hetkellä 0,41. Kun indeksin arvo on nolla, kaikki tulot jakautuvat tasan eri luokkien kesken, kun taas indeksin lähestyessä yhtä tulot keskittyvät vain rikkaimmille kotitalouksille.
Venäjän gini-indeksi oli Neuvostoliiton romahtaessa 0,29 ja kasvoi vuoteen 2000 mennessä 0,40:een. Siitä lähtien kasvu on ollut hidasta: vuoden 2006 lopussa Venäjän gini-indeksi oli 0,41.
Kansainvälisessä vertailussa tulonjako on Venäjällä hieman epätasaisempaa kuin missään EU-maassa. EU-maista Venäjän tulonjako on lähimpänä Latviaa, jonka gini-indeksi on noin 0,39. Venäjällä tulot jakautuvat kuitenkin jonkin verran esimerkiksi Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Meksikoa tasaisemmin.
Tuloeroista kertova gini-indeksi on Venäjällä tällä hetkellä 0,41. Kun indeksin arvo on nolla, kaikki tulot jakautuvat tasan eri luokkien kesken, kun taas indeksin lähestyessä yhtä tulot keskittyvät vain rikkaimmille kotitalouksille.
Venäjän gini-indeksi oli Neuvostoliiton romahtaessa 0,29 ja kasvoi vuoteen 2000 mennessä 0,40:een. Siitä lähtien kasvu on ollut hidasta: vuoden 2006 lopussa Venäjän gini-indeksi oli 0,41.
Kansainvälisessä vertailussa tulonjako on Venäjällä hieman epätasaisempaa kuin missään EU-maassa. EU-maista Venäjän tulonjako on lähimpänä Latviaa, jonka gini-indeksi on noin 0,39. Venäjällä tulot jakautuvat kuitenkin jonkin verran esimerkiksi Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Meksikoa tasaisemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
