3.9.2010

Suurvalta nimeltä Venäjä

Pienvalta nimeltä Suomi on tunnettu koko Suomessa siitä, että siihen mahtuu kerrallaan vain yksi asia keskusteltavaksi. Pari viime viikkoa on vaihdettu mielipiteitä siitä, onko Venäjän federaatio suurvalta ja jos on, millä perusteella, ja kuinka suuri sen kansantalous on verrattuna Alankomaiden ja Espanjan kuningaskuntien kansantalouksiin.

Minun Venäjässä kysymykseen ei ole kajottu lainkaan. Onko tämä blogi kuivumassa kokoon? Vai ovatko kaikki kyllästyneet pintajournalismin ja sattumapoliitikkojen kohkaamiseen? Toivottavasti jälkimmäinen on totta.

Kyllä asiasta on puhuttu Venäjälläkin. Garri Kasparov kirjoitti Novoje Vremjassa, että Venäjän ura urheilusuurvaltana on ollut hienoisessa laskussa, mutta yhtenä ilonpilkkuna on ollut tennis, jossa Venäjästä on vuosikymmenessä tullut yksi johtavista maista.

Raaka-ainesuurvaltahan Venäjä ilman muuta on, vaikka sen myöntäminen on Suomen poliittissa nyky-oikeistossa myrkkyä. Julia Latynina, palkittu journalisti, ironisoi viime keväänä Novaja gazetassa, että energia-Venäjä ruokkii kahta suurvaltaa, Saksaa (ja lähes koko EU:ta) ja Kiinaa energiavaroillaan. Ydinasesuurvallan asemaa ei myöskään käyne kiistäminen.

Aasian puolella Venäjän katsotaan epäonnistuneen suurvalta-asemansa ylläpitämisessä. Näin väittävät mm. kirjailija Mihail Veller ja Yhdysvaltain armeijan sotaopiston strategian opettaja Stephen Blank, ja viimemainittu muistuttaa Vladimir Putinin tähdentäneen vuonna 2000, että ellei Venäjä satsaa Aasian-puoleisen alueensa kehitykseen, ihmiset siellä puhuvat ennen pitkää koreaa, japania ja kiinaa. Tietääkseni mitään ei ole tässä suhteessa tapahtunut, vaikka avaimet ovat olleet Putinilla.

Kommunistien Zavtra-lehdessä nimimerkki kirjoittaa, että 65 vuotta sitten voitti neuvostosuurvalta eikä mikään neuvostovastainen kaupallinen rikollinen korruptoitunut Venäjä, jossa elämme nyt.

Suurvaltojakin on monenlaisia. Globaali suurvalta Venäjä ei ole, mutta alueellinen suurvalta se melko varmasti on. Euraasialaisen/itäeurooppalaisen suurvallan aseman kiistäminen vaatisi kyllä hyviä perusteluja ollakseen uskottava.

Kuitenkin yksi suurvallan kriteeri on jäänyt liian vähälle Suomessa käytävässä keskustelussa. Edellä mainittu Julia Latynina kirjoitti viime maaliskuussa, että Kiina on rakentanut 64.000 km hyviä teitä viimeisten 20 vuoden aikana, kun taas Venäjä ei ole tienrakennuksessa edetty juuri lainkaan. (Petroskoissa kävijät tietävät, mikä tilanne on Kolatselän ja Prääsän välillä.) '

Vuoden 2007 lopulla presidentti Putin sanoi puheessaan Krasnojarskissa, moderni kuljetusinfrastruktuuri on todellinen tie Venäjän tulevaisuuteen. Latynina mainitsee parhaimmat saavutukset:

* presidentin residenssi Jekaterinburgissa, 40 miljoonaa dollaria (Medvedev on yöpynyt siellä yhden kerran)
* Konstantinovskin (Konstantinin?) palatsin remontointi presidentin residenssiksi Pietarissa, 250 miljoonaa dollaria
* kaikkiaan presidentille on rakennettu 13 palatsia.

Yhdysvalloissa on kaksi presidentin asuntoa, Valkoinen talo ja Camp David. Molemmat ovat Latyninan arvion mukaan vaatimattomia verrattuina Venäjän loistoon. Niinpä hän päättelee, että "if you consider the number of residences, then Russia is a superpower and the United States just gets these two little things".

4 kommenttia:

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Residenssisuurvalta:-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tuon Petroskoin tiehankkeen kanssa kävi sillä lailla normaalisti, että Petroskoin kaupunginjohtaja hävisi Venäjän Federaation myöntämät 10 milj ruplaa taskussaan. Toistaiseksi häntä ei ole löydetty.
Voisikohan Venäjää mainita myös korruption suurvallaksi? Ainakin siitä on ihan maavertailua...

Terv. T-P Veijonen

Uussuomalainen kirjoitti...

Venäjän Aasian-puoleisista teistä esimerkkinä käy valtatie M56 Lena, yli 1200 km pitkä ainoa autotie, joka yhdistää 260.000 asukkaan Jakutskin kaupungin muuhun maailmaan. Tie on luokiteltu maailman seitsemänneksi vaarallisemmaksi. Kuvia Putinin kuljetusinfrastruktuurin lippulaivasta löytyy täältä:
http://www.echo.msk.ru/blog/ganapolsky/604496-echo/

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Uussuomalaisen kommentin jatkoksi mentäköön metsäautotielle. Kun ajokalusto on mitoitettu olosuhteiden mukaan, kyllä siellä pärjätään.

http://www.youtube.com/watch?v=u6lBig8gdfM