Pirjo Aaltosen YLE-blogista
Rakkautta ensisilmäyksellä
Kirjoittanut: Pirjo Aaltonen
Teema-kanava esittää keskiviikkoisin 1. syyskuuta alkaen neuvostoliittolaisen televisiotuotannon klassikkoa: Kevään 17 hetkeä. Sarjan ohjasi Julian Semjonovin vakoojatarinan pohjalta Tatjana Lioznova, joka kommentoi nyt 35 vuoden takaista työtään jaksojen lopussa.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olin 26-vuotias Yleisradion suomentaja, kun vuonna 1974 suomentaessani sarjaa Yleisradiolle kohtasin ensi kertaa SS-Standartenfűhrer Stirlitzin. Sain uudistaa rakkauteni vuonna 1984, kun sarja esitettiin uusintana ja korjasin suomennokseni ensimmäisen kerran. Nyt tapaan Stirlitzin jälleen, tällä kertaa värillisenä, kun muokkaan vanhoja suomennoksiani 35 vuoden jälkeen. Tosi rakkaus ei sammu, Stirlitzin eli näyttelijä Vjatšeslav Tihonovin lumoavat silmät tehoavat yhä. Moni nainen onkin sitä mieltä, että hetki Stirlitzin kanssa olisi parempi kuin 17 hetkeä oman aviomiehen kanssa.
Vanhoja suomennoksia korjatessani huomaan, että natsi-Saksan historia on ollut nuorelle suomentajalle haaste. Suomentaminen oli aikoinaan työlästä senkin takia, että 1970-luvun puolivälissä ei suomentajalla ollut käytössään sellaisia apuvälineitä kuin nykyään, ei ollut nettiä eikä kunnon sanakirjoja. Jouduin tarkistuttamaan SS-arvojen vastaavuudet kirjoittamalla arvot paperilapulle. Sen avulla silloinen esimieheni Nils Ljungdell tarkisti ko. arvon tuttavaltaan, joka oli palvellut SS-joukoissa Saksassa. Koko aihe oli silloin kai vielä arka, kun en saanut itse soittaa suoraan syväkurkulle.
Nyt SS-arvot voi tarkistaa Wikipedian samannimisestä artikkelista, ja väärin kirjoitetun venäjänkielisen sanan ”soljami” tunnistaisin jo itsekin ”salamiksi”. Tuolloin 1974 tekstilistan venäläinen laatijakaan ei kai ollut sanaa tunnistanut, kun sen niin kummallisesti kirjoitti. Silloinen sanakirjani, Moskovassa vuonna 1963 painettu Kuusisen ja Ollikaisen venäjä-suomi sanakirjakaan ei vielä tiennyt salamin olemassaolosta. Kysyin kummallisen sanan merkitystä ainoalta tuntemaltani venäläiseltä, ystäväni 19-vuotiaalta vaimolta, juuri Gruusiasta Suomeen muuttaneelta. Hän ei tiennyt tarkkaan, mitä sana tarkoitti, mutta arveli, että eiköhän kyseessä ole kala. Kalaksi sen sitten käänsin ja pääsin Helsingin Sanomien yleisönosastoon. Martti Anhava kertoi minulle ystävällisesti sanan merkityksen.
Kevään 17 hetkeä oli ensimmäinen Neuvostoliitossa tehty televisiosarja. Se yhdistää taitavasti fiktiota ja dokumenttiotoksia. Sarjan syntymiseen vaikutti KGB:n silloisen päällikön, sittemmin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin, Juri Andropovin kiinnostus taiteita kohtaan. Andropov halusi antaa pahamaineiselle laitokselleen hieman ihmisenkasvoista imagoa ja salli sarjan kuvaamisen. Stirlitz on juuri hänen virastonsa mies vaikka pasteeraileekin natsi-Saksan viimeisinä hetkinä SS-upseerin moitteettomassa mustassa juhlaunivormussa sankaritekoja tehdessään. Ei ihme, että Tihonovin esittämä Stirlitz nousikin kulttihahmoksi koko Neuvostoliitossa.
Kun näyttelijä Vjatšlav Tihonov kuoli viime joulukuussa, venäläinen kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Jevgeni Griškovets sanoi Tihonovista tai siis oikeastaan Stirlitzistä:
”Rakastan Kevään 17 hetkeä niin paljon, että ostin koko sarjan dvd:nä. Panin kaappiin, enkä ole katsonut sitä kertaakaan. Mutta kun Stirlitziä näytetään jollain ääliömäisellä kanavalla miten hankalaan vuorokauden aikaan tahansa, minä istun katsomassa sitä. Jos katsoisin dvd:tä, voisin painaa nappia ja mennä kesken kaiken vessaan, ja Stirlitz odottaisi minua. Mutta voisinko rakastaa sellaista Stirlitziä? Vain sellaista Stirlitziä voi rakastaa, jota ei voi pysäyttää!” Sattuvasti sanottu!
Pirjo Aaltonen on toiminut Ylessä kääntäjatoimittajana 1.7.1973 - 31.5.2010 Filmipalvelussa, YLE Importissa sekä YLE Kääntäminen ja versiointi -osastolla. Tällä hetkellä hän työskentelee av-kääntäjänä ja freelancerina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
8 kommenttia:
Suurkiitos tästä postauksesta, Reijo! Ensinnäkin tuli todella oikeaan aikaan - huomasin tämän 5 minuuttia ennen lähetyksen alkua ja ehdin juuri laittaa nauhoituksen päälle (oli mennyt ihan itseltäni ohitse, että tällainen helmi nyt syksyn Teema-tarjonnassa on). Ja toisekseen, oli tosi kiintoisa lukea Aaltosen Pirjon juttu aiheesta!
Mahtava tarina, mutta ihmisen kokoisesti. Kieltä ei voi vain kääntää! Kiitos Pirjolle (ja Reijolle.)
Oih ja voih, veit sanat suusta. Itse katsoin ensimmäisen kerran 13 vuotiaana ja uudelleen -80 luvulla. Sain melkein sätkyn, kun tänään huomasin, että sarja tulee jälleen Teemalta...
Muistan, kuinka isäni (sotaveteraani) selvitti minulle historiaa, henkilöhahmoja ym. ja OLIN todella kiinnostunut, eikä se kiinnostus ole loppunut vieläkään.
Anja -61
Listan toisena moderaattorina ripustan tähän Jukka Mallisen kommentin:
Kevään 17 hetkeä voi katsoa myös ammattilaisen silmin.
Ystäväni, ekologi ja toimittaja Grigori Pasko tuomittiin Vladivostokissa 2003 vakoilusta 4 vuodeksi vankileiriin - hän oli mm. näyttänyt televisiossa kuvaamansa filmin, jossa Venäjän laivasto kaataa radioaktiivista jätettä Japanin mereen.
Leirin televisiohuoneessa Grisha katsoi jätkien kanssa "17 hetkeä". Kuuluisassa kohtauksessa Stirlitz ampuu Berliinissä puistossa Gestapon miehen, joka on alkanut epäillä häntä ja heittää pistoolin lampeen. Venäjänmaalaiset katsojat huokaisivat helpotuksesta, mutta eivät suinkaan vangit, jotka ymmärtävät näitä asioita niin paljon paremmin. He loikkasivat yhtenä miehenä pystyyn ja huusivat yhteen ääneen: Hei hei - entä hylsy, entä hylsy!!!!
Jukka Mallinen
Kannattanee muistaa, että sinänsä kuvitteellinen tarina "SS-eversti" eli SS-Standartenfűhrer Stirlitz liittyy sinänsä oikeaan historialliseen kehykseen eli siihen, kun Allen Dulles todella neuvotteli "SS-valtakunnanjohtaja" eli Reichsführer-SS Heinrich Himmlerin alaisten kanssa. Kyseessä oli operaatio "ristisana".
Himmlerin tarkoituksena oli estää Neuvostoliiton läpimurto Saksa jäljellä olevalle ydinalueelle ja mahdollisesti ajautua kanssasotijaksi länsiliittoutuneiden kanssa Neuvostoliittoa vastaan, jolloin tavallaan Saksan demokraattinen tasavalta olisi jäänyt muodostumatta.
Allen Dulles tuli Yhdysvaltain ulkoasiainministeriöön Pariisin rauhankonferenssiin 1919, joka aikaansai Versailles'n rauhansopimuksen. Rautatiepohatta E. H. Harrimanin pojan, Averell Harrimanin, kanssa Allen Dulles perusti W.A. Harriman & Co:n samaa vuonna, jonka Berliinin toimisto avattuu 1922. Averel Harriman etsi investoitikohteita. Teräspohatta August Thyssen perusti pankin Berliiniin ja Rotterdamiin sekä 1924 George Herbert Walkerin kanssa New Yorskiin the Union Banking Corporationin. 1933 Allen ja veljensä John Dulles osallistuivat saksalaisten teollisuusmiesten kokoukseen kansallissosialistien rahoittamiseksi valtaan, jotta työväenliike voitaisiin neutraloida. Vähitellen Saksan liiketoimintaan tuli mukaan myös Prescott Bush, George H. Bushin isä ja George W. Bushin isoisä.
Näin on ymmärrettävää, miksi "keskus" ja Stirlitz olivat erityisen huolestueita juuri Allen Dullesin ja Heinrich Himmlerin alaisten neuvotteluista, koska juuri Allen Dulles yhteistyökumppaneineen oli itse edustanut sotien välillä saksalaismyönteistä suuntausta.
Todellisuudessa Neuvostoliitto paljasti myös Yhdysvalloille tietävänsä neuvotteluista nootilla, jossa se piti syrjäyttämistään salaisista neuvotteluista sopimattomana.
Tietoa neuvotteluista eivät kuitenkaan tuottaneet saksalaisen pastorin ystävät, vaan joku muu taho Neuvostoliitolle. Kirjailija Julian Semjonov viittaa elokuvassa Vatikaaniin ja italialaisiin, jotka olivat valtaosaltaan siirtyneet liittouneiden puolelle jo 1943 marsalkka Badoglion johdolla suuressa fašistisessa neuvostossa.
Koska elokuva on niin katsottu, on siitä löydetty pieniä virheitä. Itse huomasin Edith Piafin "Non, je ne regrette rien":n sekä venäjänkielisen taaramerkinnän saksalaisessa junanvaunussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kev%C3%A4%C3%A4n_seitsem%C3%A4ntoista_hetke%C3%A4
Televisiosarja muistuttaa runsaassa tupakoinnissaan hieman 1960-luvun suomalaisiakin elokuvia, joten se ei ole terveyskasvatuselokuva. Saksan ja Suur-Saksan valtakuntahan suorastaan erikoistui eläinsuojeluun, erityisesti suurpetojen, kuten suden, suojeluun sekä tupakoinnin vastustamiseen. Tässä mielessä nykyinen Euroopan unioni on vahvasti samoilla asioilla.
Elokuva kunnioittaa melko paljon Stirlitzin tapaan ovelaa Schellenbergia, mutta pitää Mülleriä perinteisenä kansallissosialistisena luonteena niin kuin Bormaniakin. Schellenbergillähän oli mainetta rohkeissa hankkeissa jo ennen toista maailmansotaa, ja hän sai heinäkuun 1944 salaliiton jälkeen itselleen Saksan tiedustelupalvelun, Abwehrin, asiat Sicherheitsdienstiin.
Mielestäni elokuva ei ole niinkään neuvostoliittolainen, kun se on venäläinen: rakastava äitiä ja radistina Käthe (Jekaterina Gradova, edelleen asuu Moskovassa) ja ovelana Stirlitz. Jos elokuva olisi hengeltään neuvostoliittolainen eikä venäläinen, ei se eläisi edelleen.
Mistä muuten tulee elokuvan nimi:"Kevään 17. hetkeä"? Hetkihän on jossain raamatullisessa mielessä myös "tunti"?
Katsoin 12/12 osan Areenasta. Siinä loppuminuuteilla oli lukijan kommenttia Nürnbergin oikeudenkäynnin syytekirjelmästä. Prestuplenie protiv mira oli tekstissä rikos maailmaa vastaan. Mir tarkoittaa sekä maailmaa että rauhaa. Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin rikoksesta rauhaa vastaan.
"Kansallissosialismin rikoksissa" ei ollut mitään rikollista Saksan valtakunnassa (1933-1943) eikä Suur-Saksan valtakunnassa (1943-1945), vaan henkilökohtainen syyllisyys johdettiin Kellog-Briandin sopimuksesta siten, että kansallissosialistista politiikkaa pidettiin rikoksena Kellog-Briandin sopimuksen periaatteita vastaan eli teorian mukaan rikollisjärjestö oli "kaapannut vallan" Saksassa ja ryhtynyt rikkomaan sopimusta.
Rikoksella rauhaa vastaan on paljon merkitystä nykyään hyökkäyssodissa YK:n jäsenvaltiota vastaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan kohdalta: puolustautua saa ja apuakin saa pyytää. Tätä keskustelua ovat käyneet YK-järjestelmää kannattavat valtiot Irakin sodan ja Venäjän federaatio Etelä-Ossetian sodan osalta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hy%C3%B6kk%C3%A4yssodan_suunnittelu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kellogg%E2%80%93Briand-sopimus
http://areena.yle.fi/ohjelma/6386d68346fda3fb332d34e08f022121
12/12 jaksossa osoitetaan Stalinin nootti salaisista neuvotteluista, jota ei osoitettu Yhdysvalloille, vaan Yhdistyneelle kuningaskunnalle.
Tuolloin Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläänä 1943-1946 oli William Averell Harriman, joka 1920-luvulla kunnostautui liiketoimissa Saksassa ja oli 1933 mukana saksalaisten teollisuuspohattojen kanssa Hitleriä valtaan.
Ehkä siksi, ettei Stalin olisi loukannut nootilla suoraan Yhdysvaltoja ja siksi, että Harriman oli ollut melko saksalaismielinen, valitsi Neuvostoliitto nootin kohteeksi Yhdistyneen kuningaskunnan, jolloin nootti jätettiin Yhdistyneen kuningaskunnan Moskovan suurlähettiläälle Archibald Clark Kerrille, joka tuli suurlähettilääksi jo 1942 helmikuussa.
Italian antautumista koskien myös briteillä oli joukkoja Kesselringiä vastassa Sisilian maihinnoususta alkaen. Kesselring Italian ritaman sotamarsalkkana oli sikäli erikoinen, ettei hän ollut lähtöisin maavoimista, vaan ilmavoimista, tosin aikaisemmin maavoimissa palvelleena.
Kesselring istui vankeudessa vain vähän niin kuin Speerkin. Kesselring ei ollut muodollisesti kansallissosialisti niin kuin Speer SS:n autokerhon jäsenenä. Kumpikin osasi siis esiintyä liittoutueiden ja saksalaisen yleisön keskuudessa suotuisasti.
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Kesselring
http://fi.wikipedia.org/wiki/W._Averell_Harriman
http://en.wikipedia.org/wiki/Archibald_Clark_Kerr,_1st_Baron_Inverchapel
Kaksi kommenttia kadonnut. Toinen koski käänösvirhettä.
Lähetä kommentti