SUOMALAISIA OPISKELEMASSA ITÄNAAPURISSA

(julkaistu venäjäksi Spektr Nedelissä № 10 09.03.2007, ylhäältä kolmannen kuvan on ottanut Markku Repo, muut ovat pysäytettyjä kuvia tv-dokumentista Moskovan koulussa)
Klikkaamalla kuvia saat ne hieman paremmiksi!

Vakinaiset Spektr Nedelin lukijat ehkä muistavat, että opiskelin 50-luvulla Leningradissa. Tuolloin, syksyllä 1958 meitä matkusti ensimmäinen suuri ryhmä ns. virallista tietä Neuvostoliittoon opiskelemaan. Meitä sanottiin Unesco-stipendiaateiksi. Noin puolet 20 hengen ryhmästä jäi junasta pois Leningradissa ja toinen puolikas jatkoi Moskovaan. Jo sitä ennen oli Stalinin kuoleman jälkeen neuvostokorkeakouluissa opiskellut muutamia suomalaisia, joiden matka oli järjestynyt joko Suomi-Neuvostoliitto-seuran, SKP:n tai VKDL:n (Venäläinen kulttuuridemokraattinen liitto) kautta.
Opiskelijamäärät pysyivät 60-luvun ajan suunnilleen samansuuruisina, siis aika vaatimattomina. 70-luvulle tultaessa tapahtui kuitenkin maamme nuorison parissa suuria poliittisia muutoksia: Neuvostoliitosta tuli hyvin suosittu opiskelupaikka. Moskovassa oli parhaina vuosina yhtaikaa jopa toistasataa suomalaisopiskelijaa, ja kun Moskovaan ei enää järjestynyt lisäpaikkoja, suomalaisia lähetettiin myös Ukrainaan, Kiovaan ja Harkovaan. Leningradissa koulutettiin satoja suomalaisnuoria lääkäreiksi.
Sirkka-Liisa Lindqvist, joka oli perustamassa ja johti pitkään Neuvostoliitossa opiskelleiden suomalaisten yhdistystä, NVOY:a sekä myös kansainvälistä liittoa, Incorvuzia, kertoi minulle, että venäläisten tietojen mukaan noin 50 vuoden aikana Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä on eri oppilaitoksissa opiskellut noin 6000 suomalaista. Tässä luvussa lienevät mukana myös ne sadat suomalaiset, jotka vuodesta 1954 lähtien opiskelivat puoluekoulussa ja myöhemmin myös Komsomol-koulussa. Nämä instituutithan lopettivat toimintansa Neuvostoliiton kaaduttua. Arvelin, että Suomi olisi ollut ykköstilalla länsimaiden joukossa, mutta Sirkka-Liisa Lindqvist kertoi, että vielä enemmän opiskelijoita tuli Italiasta ja Ranskasta. Mutta Sirkka-Liisan mukaan suomalaiset olivat kaikkein aktiivisimpia.
Suomalaisilla oli Moskovassa sekä osakunta ( zemljatshestvo) että poliittinen järjestö, Moskovan akateeminen sosialistiseura, MASS. Järjestötoimintaa oli myös Leningradissa.
Vaikka suomalaisopiskelijoita on itänaapurissamme ollut näin paljon, ei aiheesta ole tehty yhtään akateemista tutkimusta. Se on todella ihmeellistä, sillä näiden tuhansien naapurimaastamme Suomeen tuoma tietomäärä on melkoinen ja monista heistä on tullut johtavia alojensa asiantuntijoita Suomessa.
Tein kymmenisen vuotta sitten pitkän tv-dokumenttielokuvan Moskovan koulussa, mutta käsittelin siinä etupäässä puoluekoululaisia, komsomol-koululaisia ja vain jonkinverran 70-luvun korkeakouluissa poliittista linjaa pitkin opiskelleita vasemmistolaisnuoria. Pienoiseksi hämmästelyn aiheeksi nousi se, että 70-luvun alussa yksi puoluekoulun vuosikurssi sai parin viikon ajan myös asekoulutusta. Asiasta kertoi dokumentissani avoimesti Timo Karvonen.
Stipendit suomalaisopiskelijoilla olivat moninkertaiset oman maan opiskelijoihin verrattuna. Moskovassa kymmenet suomalaisopiskelijat saivat myös melkoisia lisäansioita toimimalla tulkkeina messuilla ja myyntinäyttelyissa, joita bilateraalikaupan huippuvuosina oli tiheään tahtiin.
Reijo Nikkilä

Из дневника специального корреспондента 17-25.5.1977

Photo Reijo Nikkilä
нажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi!


Официальный визит президента Урхо Калева Кекконена (Urho Kaleva Kekkonen) (В Финляндии, даже в научной литературе, его имя принято сокращать до ”UKK” ) в Советский Союз.
Москва, Киргизия, Белоруссия и Ленинград. Вместе сo съемочной группой Маури Йокелайнена (Mauri Jokelainen) мы делали как сюжеты для теленовостей, так и документальный фильм «Что UKK видел в СССР?».

Самой большой проблемой в этой поездке был президентский адъютант Хенрик Анттила (Henrik Anttila). Он всячески пытался мешать журналистам. Кто-то из нас успел раскритиковать в своей газете стиль его работы еще во время поездки. В последний день мы покупали в Ленинграде в валютном магазине «Березка» водку и другие крепкие напитки вместе с нашим бывшим коллегой (который какое-то время работал на Юлейсрадио) министром иностранных дел Финляндии Пааво Вяюрюненом (Paavo Väyrynen). «Ребята, берите в кои-то веки побольше, вы же едете в президентском поезде, его таможня не досматривает», - подзадоривал он. И мы таки взяли. Я, видимо, больше всех – 26 бутылок водки, шотландское виски и французский коньяк. А уже в пути, но до пересечения границы, Пааво принес в наш вагон в подарок звукорежиссеру Осмо Саари (Osmo Saari) литровый «пузырь» виски – потому что, как он слышал, у Оску, пока тот был в командировке, родился сын.
На границе нас ждал сюрприз. Адъютант Анттила вызвал особый наряд таможни из Хельсинки. Наш шестнадцатиместный «журналистский» вагон досматривали от границы – и до самой столицы. Я ехал в середине вагона, так что пока таможенники, выписав все штрафы, добрались до нашего купе, прошло немало времени. Годами наблюдая за повадками таможенников, я решился рискнуть: выставил на стол 11 бутылок, а 15 оставил в чемодане. Пронесло. За 11 бутылок, конечно, пришлось заплатить, однако суда, куда угодили двое из нас, удалось избежать. Оску пришлось заплатить штраф и за подарок Пааво.

Еще до того в Ленинграде нам устроили роскошную отвальную в гостинице «Ленинград», напротив которой стоит крейсер «Аврора». Напряженная недельная работа была позади, и все расслабились. Еды было в достатке, водка лилась рекой. В разгаре ужина из Москвы пришло сообщение о том, что там в рамках президентского визита был подписан масштабный договор, согласно которому фирма «Валмет» должна поставить в республику Коми две линии по производству бумаги. До начала выпуска новостей в Финляндии оставалось минут двадцать. Я быстро записал сообщение на салфетке, и, будучи уже под хмельком, героически без запинки продиктовал его по телефону. Однако название еще незнакомого мне тогда города «Сыктывкар» оказалось в моем сообщении полностью переврано: «Тыксыврак», буквы те же, а порядок – не тот. К счастью, этот город не был известен тогда ещё и зрителям, по крайней мере, в редакцию никто насчет ошибки не позвонил.

Для меня визит закончился удачно: я получил специальную премию. В Киргизии президент рыбачил на Иссык-Куле. Прессу на рыбалку не допустили. О размере улова усиленно строили догадки. На прессконференции корреспондент СТТ Пиркко-Лииса Сумма (Pirkko-Liisa Summa) спросила у Кекконена про улов. «А, улов? Об этом есть разноречивые сведения!» - ответил президент. Журналисты рассмеялись, вполне довольные таким ответом. Позднее мы узнали, что знаменитая осман-рыба на той иссыккульской рыбалке не клевала вовсе, и поэтому президенту подарили полтонны мороженного османа. Нам, сопровождавшим президента, тоже досталось – в зависимости от «заслуг» - кому одна, кому две, а кому даже и три рыбины. Сразу по прибытии машина президентского дворца развезла наполовину растаявшую рыбу по домам – ко мне пришлось ехать в Вестэнд, где я тогда снимал дом, принадлежавший родителям одного приятеля, до того, как уехать на 10 лет работать в Москву.
Рейo Никкиля/Reijo Nikkilä
«Спектр НЕДЕЛИ»/Spektr NEDELI № 11 16.03.2007
perevod Polina Kopylova

Vieraanvaraisuus II

Aikaisempaan, Spektr –lehdessä julkaistuun ja tänne käännettyyn ”Vieraanvaraisuus” kirjoitukseen liittyen Suna Kymäläinen lähestyi minua ystävällisellä sähköpostilla ja pyysi tuomaan esille hänen omia ajatuksiaan adressinsa herättämästä keskustelusta. Julkaisen Suna Kymäläisen sähköpostin tässä sellaisenaan.

Taneli Dobrowolski

Minun Venäjäni, vieraanvaraisuus

Olen Suna Kymäläinen, tämä varmaan jo kertoo sinulle jotain. Luin hetki sitten sinun käännöksesi kirjoituksesta, joka käsitteli adressiani. Yritin saada kommenttini tuohon jatkoksi, mutta oma koneeni ilmeisesti herjasi jostakin syystä, enkä onnistunut, monen yrityksen jälkeenkään. Syy miksi käännyin puoleesi, on että toivon, jos mahdollista, sinun vievän viestiäni keskusteluunne blogissa.

Haluan tähdentää erityisesti joitakin seikkoja, joista tärkein on, että minä en ole millään muodoin ulkomaalaisvastainen, en ole venäjä- tai venäläisvastainen! Venäläiset eivät vihastuta minua! Haluan ehdottomasti painottaa tätä! Ettei kukaan loukkaantuisi eikä kokisi tätä erityisesti kansalaisten tyyppiin tai piirteisiin kohdistuvana asiana. Minulla onnekseni on monia ulkomaalaisia tuttavuuksia, hyviä ja kaukaisempia, kuten luonnollista on, myös venäläisiä. Minä arvostan ja pidän jokaista ihmistä ainutlaatuisena kansalaisuuteen katsomatta.

Adressi ei siis sivua itse ihmisiä vaan perää lakia! Adressin aiheen kritiikki kohdistuu nimenomaan lain puutteeseen, jonka tärkeyttä omasta mielestäni ei ole ymmärretty. Tarkoituksena ei ole missään nimessä kieltää venäläisiltä oikeutta ostaa tai omistaa kokonaan, se kuitenkin haluaisi rajata tuota osto-oikeutta, niin että sen avulla ensisijainen omistus-oikeus/mahdollisuus syntyisi omille kansalaisille, EU:n jäsenille ja niille EU:n ulkopuolisille, jotka ovat jo sitoutuneet asumaan Suomessa, olipa syynä työ tai avioliitto tai mikä tahansa. Tämän viiden vuoden maassa asumisvelvoitteen ajatuksena on myös varmistaa hinta-tason maltillisempi, enemmän kotimaisella tasolla pysyvä hinnan nousu. Koska venäläiset pystyvät maksamaan sen mitä pyydetään, suomalaiset ovat haistaneet tilanteen tuoman mahdollisuuden ja määrittelevät hinnat valmiiksi maksimaalisiksi, yli kotimaisen markkina-arvon, koska tietävät venäläisten maksavan sen kuitenkin. Tämän johdosta hinta-taso uhkaa ja on jo paikoittain noussutkin ohi suomalaisen hinta-tason.

Ottaessani asian esille, en ole voinut välttää käyttämästä esimerkkinä venäläisiä, jokainen uusi keskustelun avaus kun tarvitsee perusteluja ja esimerkkejä tuekseen. Venäläiset eivät kuitenkaan ole tilanteeseen syyllisiä, koska he toimivat lain puitteissa ja maksavat kiltisti sen mitä pyydetään. Suomalaiset jotka myyvät, voitaisiin kai leimata syyllisiksi, mutta hekin toimivat lain puitteissa. Ainoa mahdollisuus on syyttää lakia, tarkemmin sen puutetta, joka mahdollistaa asian.

Venäjällä ollaan suomalaisia paljon viisaampia, siinä mielessä, ettei suomalainen voi sieltä ostaa maata. Siellä kielto taitaa olla ehdoton, siihen nähden oma ehdotukseni on lievä. Monissa muissakin maissa on erilaisia malleja, joilla osto-oikeutta on rajattu lailla. Oma esitykseni peilaa Tanskan mallia tai Ahvenanmaan mallia, joka siis koskettaa parhaillaankin meitä suomalaisiakin. Kyse on siinä mielessä tärkeästä asiasta, jotta suomalaisella säilyy mahdollisuus omistaa ja ostaa tulevaisuudessakin omalla hinta-tasollaan maata.

Kuitenkin toivon edelleenkin venäläisten olevan osa elämäämme, en haluaisi rajata sitä. Suomessa on monia muitakin mahdollisuuksia asua, kuin omistaa. Minusta on erikoista jos ajattelisimme, että ulkomaalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi maahamme vain siinä tapauksessa, että voivat omistaa siitä osan. Koemmehan mekin itsemme tervetulleeksi esimerkiksi Venäjälle, vaikkemme voi sieltä maata omistaa. Itse asiassa on lopulta kyse yksittäisestä yksityiskohdasta koko suuressa yhteistyössämme tai yhdessä elämisestämme.

Minä haluan kyllä tulevaisuudessakin nähdä omassa kunnassani Ruokolahdella, esimerkiksi venäläisten koulupoikien iloista jalkapalloilua urheilukentällämme. Toivon ihmisten ymmärtävän, etten ole millään muodoin halukas rajaamaan näitä ihmisiä keskuudestamme, he ilostuttavat ja värittävät olemistamme ja täydentävät sitä.

Esille ottamani asian ei toivottuna seuraamuksena, osa muiden kuin minun keskusteluista on siirtynyt muihin kuin itse asian ydintä koskettaviin asioihin. Itse haluan kuitenkin pysyä vain tässä aiheessa. Tämän johdosta en pidä siitä, että asiani leimataan kansan kapinaksi tai vastarinta liikkeeksi. Ehkäpä tulevaisuuden mahdollisuutena, olisi siirtyä enemmän maan vuokrauksen suuntaan kuin täysomistukseen, ehkäpä tämä malli palvelisi paremmin kaikkia, suomalaisia ja venäläisiä.

Tarinani on pitkä, toivottavasti jaksoit sen lukea ja toivottavasti voit sen vaikka siirtää sellaisenaan blogikeskusteluunne, minusta edellä esittämäni ajatukseni ovat tärkeitä, ennen kaikkea niiden kannalta, jotka ovat asian ehkä väärin tai loukkaavana ymmärtäneet tai kokeneet.

Asia ei ole ulkomaalaisvastainen vaan kohdistuu maan sisäisiin kysymyksiin. Asiasta on nyt noussut keskustelua, kuten tarkoituksena olikin, se mihin keskustelu johtaa vai eikö mihinkään, on vielä nähtävänä tulevaisuudessa.

Kaunis kiitos sinulle, ajastasi ja erityinen kiitos, jos voit/haluat viedä asiaa toivomukseni mukaisesti luettavaksi blogiinne.

Ystävällisin terveisin,

Suna Kymäläinen
www.sunakymalainen.fi

Venäjän kansalaissota Valkoisen armeija julisteissa

Venäjän Valkoisen armeijan julisteita kansalaissodan 1918-1922 ajalta. Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.

”Teidän sukulaisenne ja läheisenne kärsivät bolshevikkikomissaarien pistinten alla, nälkä ja väkivalta tappaa heitä. Menkää ja pelastakaa heidät!”



















”Näin kiinalaisista ja latvialaisista koostuvat bolshevikkien rangaistusjoukkiot varastavat leipää, ryöstävät kyliä ja murhaavat talonpoikia”















"Miksi te ette vielä ole armeijassa?"



















”Venäläiset ystävät! Olen englantilainen ja Yhteisen asiamme nimissä pyydän teitä: kestäkää vielä vähän aikaa urhoollisina, sellaisina jollaisia olette aina olleet. Olen toimittanut, ja tulen toimittamaan teille rajattomasti kaikkia tarvikkeita, erityisesti aseita, jotka auttavat teitä taistelemaan näitä iljettäviä, verenhimoisia, punaisia hirviöitä vastaan”













”Näin bolshevikit isännöivät kasakkakylissä”














”Yhtenäisen Venäjän puolesta! Bolshevismi on vihamielisellä renkaallaan piirittänyt Venäjän sydämen. Näyttäisi siltä, että mikään ei enää auta. Mutta nyt nousevan auringon säteistä ilmestyi ratsastaja, joka vapaaehtoisesti otti itselleen Venäjän pelastamisen tehtävän. Ratsastajan voimakas käsi on noussut lyöntiin ja käärme tuntee, että tämä käsi – tai pikemminkin sen lyönti – on niin voimakas, ettei käärme voi kohtaloaan enää välttää”



















”Bolshevikki sitoi kansan silmät punaisella liinalla. Mutta Vapaaehtoinen huomasi tämän, tuhosi bolshevikin, repäisi irti punaisen liinan ja kansa näki, minne komissaarikommunistit olivat sitä viemässä”














”Kenraaliluutnantti, Paroni Pjotr Nikolaevitsh Vrangel”



















Lisää kansalaissodan aikaisia julisteita...

Esittelyssä: eXile

Venäjänkielisen internetin, eli tuttavallisesti Runetin kehitys pääsi läntisiin sukulaisiinsa verrattuna käynnistymään vasta verrattain myöhässä. Nykyään venäläisen internetin sisältö ja tarjonta alkaa monessa suhteessa kuitenkin olla jo länsiserkkujaankin laajempaa ja monipuolisempaa.

Pelkästään erilaisia uutissivustoja voi Runetista löytää nykyään satoja, ellei jopa tuhansia. Myös yksityishenkilöiden sisällöntuotanto on lähtenyt internetin yleistymisen myötä viimeisten parin vuoden aikana räjähdysmäiseen kasvuun, mistä olkoon esimerkkinä se, että maailman kaikista 12 miljoonasta LiveJournal –blogista venäläisiä on tällä hetkellä joka kymmenes.

Valitettavasti tämä kehitys ei ole palvellut niitä, jotka joutuvat venäjänkielentaidon puutteen vuoksi turvautumaan muunkielisiin tietolähteisiin: englannin-, tai muunkielisiin lähteisiin Venäjän tapahtumista suodattuu edelleenkin vain kapea-alaisesti valikoitunut ja suppea murto-osa kaikesta siitä uutisvirrasta, jota venäjänkielinen internet tarjoaa. Mikäli siis haluaa saada kattavan kuvan jostain uutistapahtumasta, on venäjän kielen taito vieläkin lähes välttämätön.

Onneksi on kuitenkin olemassa sentään joitain englanninkielisiäkin lähteitä, jotka auttavat hahmottamaan Venäjää pintaa syvemmältä kansainväliseen levitykseen suodattuvaan uutisvirtaan verrattuna. Yksi tällaisista medioista on Moskovalainen sanomalehti ja sen verkkoversio eXile.ru.

Englanninkielinen sanomalehti eXile on Moskovassa asuvan amerikkalaisen toimittajan Mark Amesin perustama, kieli poskessa toimitettu, hulvaton ja anarkistinen, mutta tarvittaessa myös asiallinen ja realismissaan välillä jopa synkkäkin media. Sen paperiversio alkoi ilmestyä vuonna 1997 ja heti seuraavana vuonna lehti avasi verkkoon myös omat kotisivunsa, joissa myös paperiversion artikkelit julkaistaan kaikkien tiedonnälkäisten internetkäyttäjien luettavaksi.

Tutustuin eXileen sattumalta muutama vuosi sitten, kun siellä julkaistiin hupaisa ja sattuva moskovalaisista stereotyypeistä kertova piirrossarja ”Field Guide To Moscow”. Kuvasarjassa on humoristisella, oivaltavalla ja anarkistisella tavalla kuvattu Moskovan kaduilta tavattavia ihmistyyppejä, alkaen korruptoituneista miliisisestä ja kaukasialaissutenööreistä, aina rollikkarahastajiin ja ostoskeskuspissiksiin.

Samanlaista rajoja rikkovaa ja kuvia kumartamatonta sisältöä tarjoavat myös eXilen monipuoliset artikkelit, jotka yleisimmin käsittelevät venäläisen yhteiskunnan ilmiöitä, populaarikulttuuria, politiikkaa, kansainvälisiä suhteita ja läntisen median venäjäkuvaa.

Sivuston parhaita puolia on se, että eXile kykenee kritisoimaan tai silittelemään kaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä tai sen toimijoita tasapuolisesti. Artikkeleiden joukossa on esimerkiksi synkkiä kuvauksia venäläisestä arkitodellisuudesta tai Putinin itsevaltiudesta, mutta samalla sieltä voi löytää satiirista kritiikkiä esimerkiksi Venäjän oppositiota tai Venäjästä yksipuolisesti raportoivaa länsimediaa kohtaan.

Sivuston ideologisesta monipuolisuudesta, avoimuudesta ja suvaitsevaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että eXilen vakiokolumnisteihin lukeutuu venäläinen toisinajattelija, Kremlin armoton ja analyyttinen kritisoija, oppositiojohtaja Eduard Limonov, joka on kirjoitellut lehteen ja sen verkkoversioon jo viitisen vuotta. Toisaalta taas esimerkiksi lehden perustaja ja eXileen edelleen tuotteliaasti ja hauskasti kirjoitteleva amerikkalainen Mark Ames kritisoi kärkkäästi esimerkiksi läntisen median yksipuolista Venäjä-kuvaa ja läntisten poliitikkojen venäjäfobioita.

Omalaatuinen ja uutisoinnissaan monipuolinen eXile tuo siis raikkaan tuulahduksen siihen venäjäuutisointitarjontaan, joka niin harmittavan usein on suuntaan tai toiseen joko tietoisesti puolueellista, tai sitten ”tiedostavien” lukijoiden ja kotisohvafilosofien toimesta erilaisiin blokkeihin lokeroitua.

Suosittelen tutustumista!

Vieraanvaraisuus

Julkaistu aikaisemmin Minun Venäjä –blogissa nimellä Гостеприимство


Vieraanvaraisuus

Ihmismuisti saattaa usein tehdä meille tepposiaan. Monenlaista saattaa unohtua hyvinkin nopeasti ja toisaalta noin 10-20 vuoden ajanjakso saattaa tuntua kaukaiselta menneisyydeltä – varsinkin nuorten keskuudessa.

Tämä selittänee myös Ruokolahden nuoren valtuutetun, sosiaalidemokraatti Suna Kymäläisen aktiivisuuden. Hän nimittäin kerää adressia, jonka tarkoituksena olisi kieltää kiinteistöjen myynnin EU-maiden ulkopuolisille kansalaisille. Arvoisaa Kymäläistä suututtavat erityisesti tontteja ostavat venäläiset, jotka ovat alkaneet viime aikoina ostaa taloja myös Kymäläisen kotipaikkakunnalta Ruokolahdelta.

- He ostavat kiinteistöjä, joita sitten käyttävät vain yhden kuukauden vuodessa, kun taas puolestaan suomalaiset voisivat asua näissä taloissa pitempään, työskennellä täällä ja maksaa tänne veronsa, Kymäläinen kertoo. – Mutta suomalaisille, jopa keskiluokkaisille, hinnat ovat nykyään liian korkealla, hän jatkaa.

Venäjän kansalaiset ovat nostaneet hintoja sillä, ette he eivät käytännössä tingi lainkaan. Useimmissa tapauksissa venäläiset maksavat juuri sen hinnan mitä myyjä pyytääkin. Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin.

1990-luvun talouslama iski erittäin voimakkaasti Itä-Suomeen. Ruokolahti (kuten sen lähipaikkakunta Imatrakin) antoivat tuolloin shokeeraavan kuvan itsestään: suljettuja kauppoja, remontoimattomia taloja. Lukuisia kesämökkejä oli myynnissä, mutta kysyntää niille ei juurikaan ollut. Kun vuonna 1990 Etelä-Karjalan työttömyysaste oli 3,8%, oli se vuonna 1995 peräti 15,9%.

Nykyään Ruokolahdessa on noin 5900 asukasta, joista työttömiä 11%. Kesäasukkaiden myötä paikkakunnan asukasmäärä kaksinkertaistuu. Viime vuosina kuntaan on tullut myös uusia kahviloita, kauppoja ja palveluita. Virkamiehet oli riemuissaan alueensa saamasta huomiosta, mutta mitä ilmeisimmin he eivät ottaneet huomioon paikallisten asukkaiden mielialaa.

Ehkäpä olisi tosiaan syytä aloittaa avoin keskustelu nykytilasta, sekä erilaisten kiinteistöjen ostokieltojen ja rajoitusten vaikutuksista tulevaisuuteen. Keskustelu voisi olla vieläkin mielenkiintoisempaa, mikäli venäläiset kesämökkiläiset yhdistyisivät muiden kesämökkiasukkaiden kanssa jonkinlaiseen yhdistykseen. Kyllähän kesäasukkaatkin loppujen lopuksi maksavat veronsa ja ostavat kunnallisia palveluja.

Spektr Nedeli 27 / 6.7.2007

Kääntänyt: Taneli Dobrowolski

Pia Koivusen arvio Joni Krekolan:Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset ...

Suosittelen sekä arvion, että kirjan/väitöksen lukemista.

Гостеприимство

Часто память играет с людьми: многое забывается, причем достаточно быстро. С другой стороны, 10—20 лет могут казаться далеким прошлым, особенно для молодого поколения.
Этим, видимо, объясняется активность молодого депутата муниципального совета Руоколахти, социал-демократа Суны Кюмяляйнен. Она собирает подписи под обращением, цель которого запретить продажу недвижимости гражданам, живущим вне Европейского Союза. Госпожу Кюмяляйнен возмущают, прежде всего, россияне, которые скупают дачные участки, а в последнее время стали покупать жилые дома в ее родном Руоколахти. «Они покупают недвижимость и пользуются ей только один месяц в году, тогда как финны могли бы жить в этих же домах, работать здесь же и платить налоги, — считает Суна. — Но финнам, представляющим даже средний класс, нынешняя стоимость не по карману».
Граждане России подняли цены тем, что практически не торгуются — зачастую их устраивает названная продавцом. Но дело не в этом.
Экономический спад начала 90-х годов прошлого века очень сильно ударил по Восточной Финляндии. Руоколахти середины 90-х (как и близлежащая Иматра) производил удручающее впечатление — закрытые магазины, ветшающие дома… Продавалось большое количество дач, но спроса не было. Если в 1990-м году безработица в Южной Карелии составляла 3,8 %, то в 1995-м — 15,9 %.
Сейчас в Руоколахти 5 900 жителей, безработных 11 %. Летом благодаря дачникам население увеличивается в два раза; в последние годы стали появляться новые кафе, магазинчики, услуги. Администрация муниципалитета радовалась интересу к своему региону, но, видимо, не учла настроение жителей. Может, стоит начать открытое обсуждение как нынешней ситуации, так и перспектив на будущее — с учетом разных сценариев, в том числе, и при введении ограничений для «чужих» на покупку недвижимости?Диалог был бы еще интереснее, если бы российские дачники объединились с местными владельцами коттеджей в какую-нибудь организацию. В конце концов, летние жители тоже платят налоги и покупают услуги у муниципалитета.

Спектр НЕДЕЛИ № 27 / 6.7.2007

Tbilisilainen kotiinpaluu

Georgialainen kollega vietti vuoden Amerikassa ja palasi Tbilisiin. Vuodessa kaupunki oli kaunistunut: rahjaista vanhaa kaupunkia oli remontoitu, uusia suihkulahteita kaivettu pitkin matkaa, teitakin korjattu. Paateiden varsien talot on julkisivuremontoitu - tosin vain osittain, talojen takapuoli on edelleen suoraan 1960-luvulta.

Istuimme sitten eraana iltana Sharden-kadun trendikkaassa kahvilassa. Tbilisilaiset ovat kadusta ylpeita, minun mielestani se taas on tyypillinen mielikuvitukseton ravintolakatu, jollaisia loytyy kaikkialta maailmasta Marbellasta Tukholmaan. On espanjalaista tapas-ravintolaa, tusinapizzeriaa ja pakollinen neukkunostalgiabaari, taalla se on nimeltaan KGB. (itse muuten boikotoin ko. genrea, Sofi Oksasen sanoin: mita nostalgista on miljoonia surmanneessa totalitarismissa?)

Istuimme siella syomassa Caesar-salaattia ja juomassa Heinekenia, taustalla soi hillitty hissimusiikki, trendikkaasti pukeutunut nuoriso tarkkaili toinen toisiaan, kun yhtakkia, parin valonvalahdyksen saattelemana koko kadulta sammuivat valot. Sahkokatkos hiljensi koko kaupungin yli tunniksi. Tarjoilijat alkoivat kantaa poytiin kynttiloita, ruoanlaitto hiljeni ja olut lampeni.

Vaki alkoi vislata ja huutaa riemuissaan. Jostakin kuului murteellisella englannilla huuto: "Welcome to Georgia!"

Amerikasta kotiutuneen kollegani naama levisi onnelliseen hymyyn.
"NYT tiedan, etta olen kotona"...

Shaakashvilin nakyvimpiin saavutuksiin kuuluu sahkon ja kaasun jakelun palauttaminen normaaliksi. Yli kymmenen vuoden ajan georgialaiset tottuivat jatkuviin sahkokatkoksiin, mita erikoisimpiin kerosiini- ja muihin keittimiin ruoanlaiton avuksi, pihanuotioihin ja kynttilanvaloon. Nyt sahkoa on, mutta se on paikallisille luokattoman kallista: esimerkiksi me maksoimme kuukauden sahkosta kerrostaloasunnossa liki 50 euroa, mika on suhteessa palkkatasoon valtava summa. Eika sahkonjakelu aukotonta ole, kuten ravintolailtamme todisti.

Onneksi georgialaiset osaavat ottaa kaikesta ilon irti. Pian pimealla kavelykadulla tylsan lansimaisen musiikin korvasi iloisten kansalaisten moniaaninen laulu. Ja toki sakkipimeys tuo iltaan oman romantiikkansa. Olut kuohuaa lampimanakin.

Laatokan luodot ehkä säilyvät suojelussa!

"Laatokan luodot" on nimitys upeaan Sortavalan saaristoon vuosikymmenen suunnittelussa olleelle luonnonsuojelualueelle. Suomen Ympäristökeskus rahoitti sitä vuosituhannen vaihteessa ja TACISkin oli mukana. 2001 rahoitus loppui ja hanke haudattiin syvään hiljaisuuteen, vaikka suomalaisille viranomaisille ja luonnonsuojeluväelle vielä 2004 ja 2005 järjestetyissä seminaareissa vakuuteltiin ihan muuta.

Viime vuoden loppupuolella Luontoliiton yhteyshlö Olli Turunen yhdessä SLL:n liittovaltuuston pj Pertti Siilahden kanssa rupesi asiaa selvittämään ja vuoden vaihteessa asiasta oli Hesaria myöten juttuja: että nyt se menee - yksityiselle metsäyhtiölle oli annettu hakkuulupa. Kiitos venäläisen ympäristöjärjestö SPOK:n aktiivisen toiminnan asia on nyt saatu kansanäänestykseen ja jatkoaikaa myös siinä mielessä, että hakkuuluvat on peruttu.

Toivottavasti Karjalan tasavallassa aletaan ymmärtää matkailun merkitystä tulolähteenä.

Taustaksi:

Into Kondrad Inha kirjoittaa Karjalan maa -kirjassa (1910) :

"Matkailu Itäisessä Karjalassa on hankalaa ja vaivalloista, mutta aina se palkitsee vaivansa."

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri on yhdessä Pietarin Meriteknisen yliopiston soutukerhon kanssa järjestänyt souturetkiä Laatokalla, Äänisellä ja Syvärillä sekä Nevalla vuodesta 1994 lähtien. Veneet ovat yksi yhteen kopioita Pietari Suuren laivaston jaaloista l. meripelastusveneistä. Niissä on purjeennostomahdollisuus ja soutu on raskasta, koska ne on tehty pinnalla pysymiseen. Kuusi soutajaa soutaa yhtä airoa kukin; airon vastapaino painaa 16 kg.

Itse olen seilannut Laatokalla 10 kesänä. Luonnonsuojelu-urallani nähnyt ensin Espoon, Turun ja Ahvenanmaan sekä sitten Itäisen Suomenlahden ja Saimaan saaristoa enkä voi näistä puhuakaan samana päivänä kuin Laatokasta! Vitivalkoinen hiekka ja 100 m kalliota yhtäkkiä pystysuoraan - makean veden ulappa ja koskematon, ihmisjäljetön maisema, jylhän vuonomaiset kalliot ja rehevät laaksot ukonhattulehtoineen... parempaa nöyrän pienuuden ja rentoutuksen tuojaa en tiedä.

Timo-Pekka Veijonen