På svenska:Ryska bussen går i tid igen.
Nizjni Novgorodin itäpuolella tie seuraa Volgan etelärantaa. Junamatka Venäjän läntisiltä rajaseuduilta tänne kestää kaksi päivää. Itäisimmälle Venäjälle junamatka kestää viikon. Mutta niin kauas meidän pieni, PAZ-merkkinen venäläinen linja-automme ei aja.
Ulkona sataa lunta, mutta linja-autossa on turhankin lämmintä. Kuljettajan nauhurista kuuluu siirappisia venäläisiä iskelmiä.
- Joko kohta ollaan Tolbassa, kysyy bussin etuosassa huopatossuissaan ja paksussa talvitakissaan istuva vanha mummo huolissaan jo toista kertaa.
- Ei olla vielä lähelläkään. Kyllä minä sanon kun ollaan Tolbassa, viisikymppinen tataari vastaa hyväntuulisesti. Hänellä ei karvalakista ja paksusta ruskeasta nappanahkatakista huolimatta näytä olevan kuuma.
- Mutta en minä halua Tolbaan. Minä olen menossa Sergatshiin. Onko Tolba ennen Sergatshia vai sen jälkeen, mummo kysyy taas.
Sieltä täältä kuuluu pieniä nauruntyrskähdyksiä.
- Tolba kuulostaa siltä kuin se olisi Mongoliassa, sanoo joku.
Joka tapauksessa Tolba on aika kaukana Moskovan kiiltävistä ostospalatseista, pilvenpiirtäjistä ja liikenneruuhkista. Täällä talojen välissä on paljon tyhjää. Kun linja-auto pörisee itsepäisesti eteenpäin ikkunoista näkyy enimmäkseen lumen peittämiä peltoja ja lehdettömiä puita. Tie on kyllä yllättävän hyvä.
Venäjä on muuttunut viime vuosina, ja muutokset näkyvät muuallakin kuin yhä kalliimmassa ja kiireisemmässä Moskovassa. Vähä vähältä pieniä hyvinvoinnin merkkejä ilmestyy näkyviin myös kaukana metropoleista.
Linja-auto on matkalla pieneen Shumerljan kaupunkiin Tshuvashian tasavallassa. Siellä asuu vanha tuttuni Andrei pienessä yksiössä vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Asunto on ahdas, ja Andrei on joutunut sijoittamaan tietokoneensa keittiöön. Mutta jo toista vuotta keittiössä on laajakaistaliittymä.
- Laajakaistasta on vain tullut liian suosittu, nyt yhteys menee poikki joka ilta, kun liian monta liittymää on liitetty samaan puhelinkeskukseen, sanoo Andrei, joka on jo soittanut puhelinpalveluun ja valittanut.
Muutama vuosi sitten useimmat Shumerljan asukkaat olivat vähissä rahoissa, ja jäljelle jääneissä kaupoissa ei ollut paljon mitään ostettavaa. Nyt naapuritalon lähikauppa on siisti ja vastikään remontoitu. Hyllyissä on kaikkea mitä voi suinkin toivoa. Poimin koriini pullon etelävenäläistä valkoviiniä, Andrei ottaa läpinäkyvään muovikuplaan pakatun tuoreen kermakakun.
- Ennen kakut tuotiin tänne isommista kaupungeista, nyt meillä on kaupungissa oma sokerileipomo, Andrei sanoo.
Palkat maksetaan ajallaan. Bussit kulkevat ajallaan. 90-luvun mullistusten jälkeen kaikki kaipasivat jo rauhallista elämää, arvelee Andrei.
Kasvava vakaus ei ole merkinnyt pelkästään vähitelleen lisääntyvää hyvinvointia. Myös poliittinen elämä on vakautettu. Tottelevaiset televisiokanavat eivät enää tiedä mitään oppositiosta, uutiset kertovat yhtenäisestä kansakunnasta ja pahantahtoisesta ulkomaailmasta. Mutta median tasapäistäminen ei Andreita häiritse.
- Ennen vain riideltiin koko ajan, se ei ollut rakentavaa. Onhan televisiossa vieläkin kiinnostavia keskusteluja. Ja kaikki löytyy netistä.
Kalle Kniivilä
Sydsvenskan 5.1.2008
Lisää kuvia matkalta täällä.
Muita juttuja samalta matkalta:
Pari nauhoitettua haastattelua
Tekstit
5 kommenttia:
Venäjän bussi kulkee taas ajallaan - tämä tarkoittaa sitä että se ei kulje minnekään, niin kuin se vitsin juna, jonka ikkunoihin Brezhnev veti verhot ja sanoi että kyllähän tämä näinkin menee. Venäläiset pysyvät tyytyväisinä, kun rahat riittää edes leipään, ja se tarkoittaa ettei Venäjä muutu, yhteiskunta ei kehity. Putinin vakaus tarkoittaa Venäjän pysähtymistä keskiaikaan: kun hallitsija kerran antaa meille leipää, kiittäkäämme hallitsijaa.
JOkainen omilla silmillään näkevä ja omilla aivoillaan ajatteleva on varmasti sitä mieltä, että Venäjä on muuttunut. Ei taervitse muuta kuin mennä katselemaan rajalle, kuinka paljon keskiluokkaisia ja hyvätuloisia venäläisiä sieltä on tulossa Suomeen uuden vuoden lomille. Kymmenen vuotta sitten sellaisesta ei olisi tavallinen venäläinen voinut haaveillakaan...
Asian vierestä kirjoitan, jos sallit. Nämä Pavlovskij Avtomobilnyj Zavodin tekemät PAZ-bussit ovat hauska Soviet/post-Soviet tuote. Niin epämukavia ja tehottomia kuin mahdollista. Melkein vietin joskus viikon sellaisessa, kun järkkäsin opiskelijoiden ekskursion Nizhni-Novgorodiin, ja meitä kuljetettiin päivittäin sellaisella, aina Suzdalia ja Vladimiria myöten.
Tekniset ajo-ominaisuudet: sen kun saa liikkeelle ja kolmosen silmään, niin vauhdin kiihtymistä ei mitenkään huomaa. Volgat ja Zaporozhetsitkin (jos jälkimmäisiä vielä sattuu olemaan jäljellä) kiihdyttävät liikennevaloista niin että voittavat PAZin 6-0. Mutta annas olla kun päästään maantielle, satasen vauhti on tasamaalla ihan mahdollinen. Penkit vain ovat semmoista 1960-lukulaista vaneri-kovalevy-yhdistelmää, joissa on pienet pehmusteet muoviin käärittynä. Kun tiessä sattui olemaan luomutöyssy, kävi niin että jonkun nuorenparin alla penkki katkesi keskeltä.
Ja luotettavuusarvio: 76-oktaanisella bensalla se kulkee minkä kulkee eikä tykkää huonoa, vaikka sitä kuinka käskee. Bensa-V8 oheislaitteineen toimii muuten hyvin, mutta keulamaskin taakse kätkeytyvä muhkea remmijärjestelmä saattaa aiheuttaa päänvaivaa ja rasvaisia käsiä, kun joku toiseksi alin kiilahihna katkeaa ja pitää vaihtaa. Mutta kaikki käy kun on työkalut mukana. Ja niitä onneksi venäläisissä 1960-luvun piirustuksin tehdyissä autoissa on. Olihan vielä 1970-luvun ranskalaisissakin autoissa veivi mukana!
Ei mitenkään vierestä vaan ihan nappiin. Kyllä siinä takapuoli puutui, ja selkä menosuuntaan piti istua. Kuskin piti kykkiä kyykyssä koko matka, kun lasinpyyhin ei ihan hänen silmiensä tasolle pyyhkinyt. Ja tässä bonuksena kuva siitä, miten pissapoika toimi.
jalkijunassa viela - kiitos postauksesta, hauska ja raikas teksti. Missa ovat kaikki Minun Vejanani - bloggaajat?? Olen ihan varma etta taalta loytyy monia jotka reissaavat muuallakin kuin Moskovassa ja Pietarissa... mina ainakin luen mielihyvin kertomuksia provinsseista!
Lähetä kommentti