18.3.2008

Neuvostoliitto - nyt Lontoossakin!

london.jpgLontoo on näköjään siirtymässä neukkuaikaan. Larko ja Petteri Järvinen kertovat Lontoon poliisin uudesta kampanjasta, jonka tarkoituksena on saada lontoolaiset kantelemaan poliisille henkilöistä jotka ottavat liikaa kuvia tai joilla on liikaa kännyköitä. Hehän voivat olla terroristeja.

Seurasin Larkon linkkiä ja luin lontoolaisen David Meryn tarinan. Hänet pidätettiin ja hänen asunnossaan tehtiin kotietsintä, koska hänellä oli poliisin mielestä liian lämmin takki, koska hänellä oli reppu selässään, ja koska hän metrojunaa odottaessaan otti taskustaan paperin ja luki sitä.

Aivan kuten Neuvostoliitossa aikoinaan myös Lontoossa metroasemien valokuvaaminen on nykyään kiellettyä. Niin se saattaa muuten yhä olla Venäjälläkin, mutta napsin kuitenkin tässä joku viikko sitten kuvia Moskovan metrossa, mm. tästä SonyReaderia lukevasta miehestä, ensimmäistä kertaa kun näin tämän hienon vempeleen. Kuvasin myös metroaseman (1, 2), rautatieaseman, sekä KGB/FSB:n päämajan kyljessä kököttävän kirkon ja KGB/FSB:n päämajan seinään ruuvatun Andropovin muistolaatan. Selvä terroristi siis. Mutta jostakin syystä FSB:n edustalla seisovat poliisit eivät minua pidättäneet, katsoivat vain tarkkaan.

Ja eipä mennyt monta päivää, ennen kuin separatististen ääritšetšeenien verkkosivusto Kavkaz-Center leimasi minut pitkässä artikkelissaan ilmiselväksi KGB/FSB:n kätyriksi. Muuten tällaisten kohteiden kuvaaja olisi nimittäin kuulemma varmasti heti pidätetty. Ja minullahan on varmaan vanhoja KGB-kontakteja ajaltani Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana Moskovassa, Kavkaz-Center toteaa.

Kukahan tässä nyt on vainoharhainen? Kavkaz-Centerkö, joka muuten myös on todennut, että Yhdysvaltain korkein poliittinen johto kuuluu saatananpalvojien lahkoon, joka harrastaa ihmisuhreja? Vaiko minä, kun alan ihmetellä miksi minun ottamani valokuvat kiinnostavat näitä mielipuolia? Ja sitten vielä monet väittävät, että Kavkaz-Centerin takana oikeasti onkin venäläisten turvallisuuspalveluiden väkeä...

Mutta Moskovassa ei siltikään vielä ole tällaisia Lontoon mallin mukaisia julisteita, joissa kehotetaan kaupunkilaisia ilmiantamaan kaikki epäilyttävät valokuvaajat poliisille.

PS: Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, ettei Venäjä ole neukkumenneisyydestään mihinkään päässyt. Kuvaaminen on kielletty vaikka sun missä eri puolilla Moskovaa, mutta kukaan ei tarkkaan voi kertoa missä, koska salaisten ja kuvauskiellon alaisten kohteiden listakin on salainen. Kielto koskee kuitenkin vain ammattikuvaajia, pienillä kameroilla kuvia saa ottaa. Kameran ei-ammattimaisuuden voi todistaa mittanauhalla. Vaan jos kuvia otetaan ammattimaisessa tarkoituksessa, pientenkin kameroiden käyttö voidaan kieltää. Eli lain soveltaminen on täysin viranomaisten käsissä, kielletään jos mieli tekee ja siltä tuntuu. Lisää täällä.

Lisää Moskovan visiitiltä:

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Asiasta oli myös eilen Echo Moskvylla keskustelu.

Lisäksi nykyään on taas käytössä ulkomaalaisilta kiellettyjä alueita muuallakin Venäjällä. FSB:llä on olemassa alueista (salainen) lista, jonka sisältöä Venäjän ulkoministeriökään ei tunnu tietävän. Tiedossa on, että lähes koko Pohjois-Ossetia ja koko Ingushia ovat kiellettyjä alueita. Myös Pitkärannassa sekä Murmanskin tienoilla on ollut ongelmia.

T: Anu Lönnqvist

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Kiitos, kuuntelin Eho Moskvyn lähetyksen, se löytyy täältä. Tällä perusteella voisi todeta, että asiat eivät ole ihan niin huonosti kuin sensaatiolehti Moskovski Korrespondent väitti, ja että kuvata saa kaikkialla, jopa metrossa. Pitää vain toivoa, että miliisit ja turvamiehet kuuntelevat Ehoa eivätkä lue Moskovski Korrespondentia...

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

No tuo FSB:n/KGB:n/GPU:n päärakennuksen seinässä oleva Andropovin muistolaatta tuntuu olevan joillekin tšekisteille kielletty hedelmä. Toukokuun 10. pnä 2006 olin kahden valtio-oppineen kanssa muistolaatan äärellä, ja otimme siitä kuvan. Noin 20 metriä oikealla palellut tšekisti tuli luo ja sanoi, ettei sitä saa kuvata. Vaatipa hän nähtäväksi digikameran kuvahistoriaa sen verran, että totesi, ettei siinä Andropovia ollut. No, kun sitten olimme lähdössä, kaveri otti kuitenkin vaivihkaa siitä kuvan, hänellä kun oli sellainen kameran ulkopuolinen käännettävä etsin, jolla kuvan saattaa ottaa kameran roikkuessa vyötärön korkeudella.

Jos et Kalle olisi julkaissut kuvaasi tässä blogin ohessa, olisimme voineet yrittää myydä kuvaa Venäjällä kiellettynä/ salaisena muistolaattana. Mutta nyt meni tämä bisnes pilalle.

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Eikös Lubjankan edessä seiso tavallisia univormupukuisia poliiseja, eikä mitään tšekistejä? Vai meinaatko että ovat valepuvussa? ;-)

Kyllä se poliisi minuakin vilkuili, mutta katsoin tiukasti eteeni kun jatkoin matkaani heti kuvan näpättyäni.

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

>>Myös Pitkärannassa sekä Murmanskin tienoilla on ollut ongelmia.

T: Anu Lönnqvist>>

Minua kiinnostaisi erityisesti, mitä ongelmia Pitkärannassa on ollut (mutten jouda nyt Eho Moskvyn juttua kuuntelemaan) - eli jos joku osaa kertoa tästä enemmän, niin olen kiitollinen.

t. Hanna

Taneli Dobrowolski kirjoitti...

Muistomerkin kuvaamisen kieltäminen tuntuu todella oudolta, ellei sitten kyseinen seinälaatta ole sattunut olemaan jonkun strategisesti merkittävän rakennuksen kyljessä.

Muilta osin kuvaamisen rajoittaminen on melko tavanomaista kaikkialla, missä vain valtiolla on tarvetta suojella intressejään ja kansalaistensa turvallisuutta. Myös Suomessa valokuvaaminen on kiellettyä mm. raja-alueilla, varuskunta-alueilla sekä strategisesti merkittävissä kohteissa, esimerkiksi ydinvoimala-alueella.

Minua on kielletty Venäjällä kuvaamasta ainakin kolme kertaa. Ensimmäisen kerran Pietarin metrossa ja toisen kerran Moskovan Kremlin sisäpuolella, jossa kuvasin liian innokkaasti Kremlin "ei-turistikohteita". Kolmannen kerran jouduin kuvauskieltoon USA:n Pietarin konsulaatissa, jossa seurueemme kamerat ja kamerakännykät takavarikoitiin konsulaatissa vierailun ajaksi.

Digikameran muistintyhjennykseen olen joutunut kerran Valko-venäjällä, jossa kuvasin parlamenttirakennuksen edessä seisovaa Leninin patsasta. Paikalle tulleen KGB:n virkamiehen mukaan patsasta olisi saanut kuvata, mutta vain niin, ettei taustalla seisova parlamenttirakennus näy kuvissa. Se oli toki mahdollista, mutta vain siten, että kuvasi Leniniä takapuolelta…

FSB:n salaisista kuvauskieltolistoista en tiedä, mutta eivätpä ne kovin salaisia näytä olevan, kun niistä on näköjään suomalaisilla blogikommentoijillakin varma tieto.

Kalle Kniivilä kirjoitti...

FSB:n salaisista listoista en tiedä mitään, mutta olen minäkin Minskissä kerran joutunut poistamaan kuvan kamerasta. Otin kuvan Ukrainan mahtavasta lähetystöstä, polisiisetä tuli ja sanoi että lähetystöä saa kuvata vain suurlähettilään luvalla. En lähtenyt lupaa anomaan.

Parlamentista otin kuvan kenenkään estämättä, mutta en sitä nyt tähän hätään löydä. Tässä kuitenkin toinen Lenin-setä, Slutskin kaupungin ispolkomin edessä. Saman talon sisällä oli tällainen mukava ruokala.