Perustuslaillisen oikeuden komea koti

Venäläisessä oikeusjärjestelmässä on kolme korkeinta oikeusastetta: korkein arbitraasioikeus, korkein oikeus sekä perustuslaillinen oikeus. Korkein arbitraasioikeus ja korkein oikeus sijaitsevat Moskovassa, mutta perustuslaillinen oikeus muutti kuluvan vuoden toukokuussa Pietariin. Perustuslaillisen oikeuden muutto on osa federaation korkeimpien valtiollisten toimintojen hajauttamisprosessia, jonka tarkoituksena on siirtää osa Moskovan valtiollisesta vallasta Venäjän ”Pohjoiseen pääkaupunkiin”, eli Pietariin.

Perustuslaillisen oikeuden uudeksi kotipaikaksi valittiin tsaarinaikana Senaatin ja pyhän synodin, eli valtiollisen ja kirkollisen vallan keskuksena toiminut talokompleksi. Rakennuksen Neuvostoliiton aikainen vuokralainen oli puolestaan historiallinen valtionarkisto. Valtionarkistolle rakennettiin vastikään modernit ja nykyvaatimuksia vastaavat tilat keskustan ulkopuolelle ja arkiston poismuuton myötä senaatin rakennus laitettiin totaaliseen remonttiin.

Perustuslaillisen oikeuden muutto Moskovasta Pietariin ei suinkaan ollut kivuton: 600 kilometrin päähän pääkaupungin houkutuksista joutui muuttamaan kymmeniä kokonaisia perheitä sekä tietysti perustuslaillisen oikeuden 19 tuomaria. Tuomarit saatiin lopulta houkuteltua pohjolan perukoille lupaamalla heille sellaiset työtilat ja –edut, joista vain harva tohtii kieltäytyä. Lupaus toteutettiin, ja nyt Venäjän Federaation perustuslain pykäliä tulkitaan Pietarissa.

Saimme kunnian vierailla tänään tiettävästi ensimmäisenä suomalaisryhmänä Venäjän perustuslaillisen oikeuden uudessa rakennuksessa. Kuten Venäjällä on yleistä – kaikista mielenkiintoisimpiin paikkoihin pääsee (valitettavasti) vain suhteilla. Niin myös tänne.

Lukuisista uutisista ja lehtijutuista olin jo aikaisemmin saanut tuntuman rakennuksen loistosta ja siihen upotetuista resursseista. En muista, kuinka paljon remontti lopulta tuli maksamaan, mutta on selvä, että yksi jos toinenkin barreli öljyä on vaihtanut omistajaa, ennen kuin rahat on saatu kasaan.

Nykyinen kompleksi koostuu kolmesta osasta: 1700-luvulla rakennetusta, vanhalle aatelissuvulle kuuluneesta palatsista, 1800-luvulla arkkitehti Carlo Rossin suunnittelemasta senaatin rakennuksesta sekä vastikään sisäpihalle pystytetystä uudisrakennuksesta.

Vierailu rakennukseen oli häkellyttävä kokemus. Kokonaisuus on remontoitu suurella rahalla, mutta pieteetillä ja historiaa kunnioittaen. Senaatin rakennuksen sisätilojen minimalistisuus on säilytetty ennallaan ja palatsiosan loistelias muhkeus entisöity. Uudisrakennus puolestaan noudattaa kuuliaisesti senaatin rakennuksen selkeää linjaa.

Rakennuksen sisäkäytäviä peittävät paksut matot, joiden ansiosta 20 hengen ryhmä liikkui käytävillä hiiren hiljaa. Yleisin ja kuuluvin ryhmästä lähtenyt ääni oli lyhyt ja ytimekäs: ”oho!”.

Suurimman vaikutuksen minuun teki Pompeiji-aiheisin freskoin koristeltu Perustuslaillisen oikeuden toisen kamarin plenarium sali, joka sijaitsee kompleksin vanhimmassa palatsiosassa. Tsaarin aikana tämä sali toimi kulttuurisesti ja poliittisesti aktiivisten aatelisomistajiensa tanssiaissalina. Venäjän kulttuurin kultaisen kauden vaikuttajista salissa vierailivat lähes kaikki: täällä kansallisrunoilija Aleksander Pushkin lausui ensimmäisen kerran ääneen Jevgeni Onegin –runoelmansa säkeet ja täällä Nikolai Karamzin esitteli ensimmäisen kerran julkisesti merkkiteoksensa ”Istorija gosudarstva rossijiskago”.

Tässä palatsissa tuettiin myös dekabristeja ja täältä löydettiin vuoden 1825 dekabristikapinan kukistamisen jälkeisten kotietsintöjen jälkeen Venäjän kansalle laadittu manifesti sekä Venäjän ensimmäisen perustuslain hahmotelma. Noin 30 vuotta myöhemmin senaatti hahmotteli täällä kuuluisat reforminsa.

Hengästyttävä kierroksemme päättyi julkisten istuntojen saliin, joka on jalopuulajeilla kauttaaltaan vuorattu pyöreä huone, jossa korkeimman oikeuden tuomarit osallistuvat perustuslaillisen oikeuden julkisiin käsittelyihin.

Jos näkemämme paikat olivat hienoja, niin minkälaisia sitten mahtavatkaan olla rakennuksen ne kaikista edustavimmat paikat, esimerkiksi juhla- ja edustussali tai tuomarien kokous- ja oleskelutilat? Niitä me emme päässeet tällä kertaa näkemään. Ehkäpä sitten joskus toiste – kun on suhteita.