Viron itsenäisyyspäivä

Virossa Matin nimipäivällä, Madisepäev, on erityinen merkitys, koska se on myös Viron tasavallan itsenäisyyspäivä. Sitä vietetään ensimmäisen itsenäistymisen eli vuonna 1918 annetun itsenäistymisjulistuksen vuosipäivää. Lämpimät onnittelut, soojad õnnesoovituksed teile!

Viime viikolla kerrottiin, että Viro ja Venäjä olivat jälleen saaneet solmituksi rajasopimuksen. Ensimmäinen yritys Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenhän saatiin aikaan vuonna 2005, mutta Venäjä jätti sen ratifioimatta. Tai itse asiassa jo vuoden 1996 lopulla rauhansopimuksen teksti parafoitiin eli kuten EU-kielellä sanottaisiin, "suljettiin". Venäjä esitti siihen teknisiä parannuksia, jotka rajaneuvotteluvaltuuskuntien puheenjohtajat Raul Mälk ja Ludvig Tšižov hyväksyivät ja parafoivat rauhansopimuksen uudestaan. Ulkoministerit allekirjoittivat sopimuksen 18.3.2005, ja se oli valmis kansanedustuslaitosten ratifiointia varten. Viron riigikogu ratifioikin sopimuksen 20.6.2005, mutta Venäjän duumassa prosessi tyssäsi.

Miksi se tyssäsi? Viron hallitus hoiti asian teknisesti niin kuin pitikin, mutta poliittisen sisällön osalta päin mäntyä. Ratifioimislakiesitykseen hallitus lisäsi seuraavanlaisen johdantotekstin (käännösvirheet minun):

Perustuen vuoden 1918 helmikuun 24. päivänä julistettuun Viron tasavallan oikeudellisesta asemasta, ja niin kuin on säädetty Viron tasavallan perustuslaissa, Viron tasavallan Korkeimman neuvoston vuoden 1991 elokuun 20. päivän päätöksessä "Viron valtiollisesta itsenäisyydestä" ja riikikogun vuoden 1992 lokakuun 7. päivän julistuksesta "Perustuslaillisen valtiovallan palauttamisesta" sekä

ottaen huomioon, että tämän lain 1 §:ssä mainittu sopimus muuttaa Viron tasavallan perustuslain 122 §:ssä ja osittain 2.2.1920 solmitun Tarton rauhansopimuksen artiklan III momentissa 1 määrättyä valtion rajalinjaa, ei vaikuta muuhun sopimukseen eikä määritä rauhansopimuksiin liittyvien kahdenvälisten kysymysten käsittelyä.

Näitä viittauksia perustuslain (Venäjän silmissä) kyseenalaiseen rajapykälään ja Tarton rauhansopimukseen ei tiettävästi ollut käsitelty itse neuvotteluissa. Kun Viron ja Venäjän ulkoministerit Siim Kallas ja Jevgeni Primakov tapasivat Petroskoissa 5.11.1996, Kallas luopui Viron aiemmista vaatimuksista Narvajoen itäpuolisiin alueisiin. Ennen vuoden 2005 ratifioimislakiesitystä Virossa käytiin kuumaakin keskustelua siitä, voidaanko noin vain luopua Petserinmaasta ja Narvajoen itäpuolisista alueista.

Viimemainituthan olivan kuuluneet Virolle siksi, että Tarton rauhassa sovittiin rajalinjan noudattavan jokseenkin sitä linjaa, missä sotajoukot olivat kun Viron "vapaussota" päättyi v. 1919. Tarton rauhansopimus oli mahdollinen vain siksi, että tsaarin-Venäjä oli romahtanut ja uuden bolševikkihallituksen johtama neuvostovaltio hyvin heikko.

Niinpä vuonna 2005 Venäjä ei hyvällä katsonut sitä, että Viron hallitus pani omiaan lisäämällä ratifioimislain johdantoon jotakin sellaista, mikä ei siihen olisi kuulunut. Erityisesti Putin kuuluu olleen epäileväinen Viron aikeita kohtaan. KGB-logiikalla Viro voisi jälkeenpäin vedota tähän johdantoon ja väittää, että rajasopimus tuli tehtyä pakkoraossa, mutta tosiasiassa rajaa määrittävätkin Tarton rauha ja Viron perustuslain 122. pykälä. Putin ei tuntunut ymmärtävän sitä, että lakiesityksen johdanto ei voi ohittaa itse lakitekstiä.

Nyt on uusi yritys tekeillä. Neuvotteluja on käyty ensin Luxemburgissa ja sitten Moskovassa. Viimeisellä neuvottelukerralla Moskovassa sopimukseen lisättiin kaksi lyhyttä varmistusta:

1. Tällä sopimuksella säännellään yksinomaan valtion rajalinjaa koskevia kysymyksiä.
2. Vahvistetaan, että tulevaisuudessa ei esitetä aluevaatimuksia.

Toivottavasti Viron nykyinen hallitus malttaa mielensä eikä ärsytä Venäjää tarpeettomasti omilla lisäyksillään. Sellainen asia on hyvä myös pitää mielessä, että Virolla ja Venäjällä on jonkin verran kokoeroa. Eli vaikka kummallakin valtiolla on YK:n yleiskokouksessa yksi ääni, näissä rajasopimusten solmimiskuvioissa asia on vähän monimutkaisempi. Toivottavasti Ansipin eroilmoitus ei liity rajasopimukseen.

Siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi - hyvää itsenäisyyspäivää!

Tutkimus velvoittaa - professori Vihavaiselle Ystävyyden kunniamerkki

Historian tutkimusta arvostetaan Venäjällä.

Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaiselle luovutettiin Helsingissä perjantaina 7. päivä helmikuuta Ystävyyden kunniamerkki.

Ystävyyden kunniamerkki on Venäjän korkea-arvoisin ulkomaalaiselle myönnettävä tunnustus.

Venäjän Helsingin-suurlähetystön facebook-sivulla todetaan, että työssään Vihavainen on pyrkinyt objetiivisuuteen, romuttanut historian myyttejä ja kasvattanut suomalaisten kiinnostusta Venäjän historiasta, kulttuurista ja venäjän kielestä.
  
Церемония награждения Тимо Вихавайнена Орденом Дружбы

Vihavainen sanoi tilaisuudessa pitämässään lyhyessä vastauspuheessaan, että kunniamerkki on osoitus siitä, kuinka tarpeellista on vuosia kestänyt suomalais-venäläinen historian tutkimus. Kunniamerkin luovuttamisen taustalla on varmasti miltei puolen vuosisadan mittainen tutkimusyhteistyö.

-Yhteistyötä on tehty hyvässä hengessä aina, myös neuvostoaikoina. Tutkimusta on ohjannut pyrkimys totuuteen riippumatta kansallisuudesta, Vihavainen painotti.

Vihavainen huomautti, että ystävyydestä puhutaan kovaan ääneen. Silti ilmapiirin voi pilata yksikin henkilö. Eikä hän ole historioitsija.

-Jokaisessa maassa on omat toisinajattelijansa, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen, vastasi  suurlähettiläs Aleksandr Rumjantsev muistellen sitä, miten Vihavainen on kirjoittanut kirjoissaan kyseisestä henkilöstä.

Suurlähettilään vastauksesta henki näkemys siitä, ettei hän epäröinyt yhtyä Vihavaisen toiveeseen, jonka mukaan vihan ja konfliktien sijaan tulevaisuudessa on entistä enemmän tilaa ystävyydelle.

Aiemmin suomalaisista tunnustuksen ovat saaneet muun muassa historioitsijat Matti Klinge ja Osmo Jussila sekä Helsingin yliopiston dekaani Arto Mustajoki ja toimittaja-dokumentaristi Arvo Tuominen. 

ОБЩЕСТВО: ФИНЛЯНДИЯ-РОССИЯ-НАГРАДА

Дружба – это громкое и ответственное слово. Оба наших государства только выигрывают от добрососедских отношений...Размышления о финско-русской границе”. “Это очень яркий фундаментальный труд, рассказывающий не только о географической границе, но и культурной и языковой”, – добавил посол.