SOTA

Kommenttien runsaasta määrästä johtuen kirjoitus "nostettu" kirjoittajan pyynnöstä. Ylläpito.
Päivitetty 09.08.2008 klo 03.17

Venäläinen media ryhtyi perjantai-iltana nimittämään Etelä-Ossetian aseellisia yhteenottoja sodaksi. Englanninkielinen, ulkomaille suunnattu 24/7 uutiskanava Russia Today kertoi illalla tapahtumista logolla War is on. RT:n reaaliainen on-line tässä.

RT:n kanssa samaan RTR-mediataloon kuuluva Vesti-uutiskanava seuraa sotaa myös ympärivuorokautisesti. Vestin johtoon on äsken nimitetty Suomessa 90-luvun alussa kirjeenvaihtajana toiminut Dmitri Kiseljov.

Illalla puhelimessa jututtamani publisisti ja näytelmäkirjailija Aleksandr Gelman näkee Kosovon itsenäistymisen antaman esimerkin olevan syynä Etelä-Ossetian tilanteen kärjistymiseen sodaksi.

Sodasta YLEn nettisivuilla.
YLEstä venäjäksi, YLE po-russki.

Etelä-Kaukaasian maiden verkkolehti (venäjäksi)

MENOLIPPU LENINGRADIIN

JM:n pyynnöstä välitän tämän blogiin:

Suuresti fanittamani pietarilainen bändi Leningrad esiintyy Helsingin juhlaviikoilla Huvila-teltassa 22.8.2008 klo 19.
Leningradin laulaja Sergei Shnurov (Snur) on keskeinen osa kahlitsematonta nykyvenäläistä sielunmaisemaa - hänen tekstinsä ovat niin ronskeja, että Moskovan pormestari Luzhkov on kieltänyt bändin esiintymisen Moskovan kaupungissa ja oblastissa. Olen kuvaillut Shnuria niin, että hän on Irwin Goodmanin, Pate Mustajärven ja Matti Nykäsen karujen hahmojen leikkauspisteessä - ja korkealla!
Ostin lipun konsertiin jo keväällä. Nyt lähden kuitenkin 21.8 Kaliningradiin SLOWWW-runofestareille runoilijoiden Ville Hytönen ja Villejuhani Sutinen kanssa.
Jos joku haluaa ostaa lippuni hankintahintaan 22,- euroa, soittakoon minulle, puh: 09-1352791.

Jukka Mallinen

Venäjän symbolit A:sta Ö:hön. Osa2: Babushkat

”Baabushkat, baabushkat, baabushka-mummot.
baabushka-mummojen korvat ovat höröillä.”

Näin laulaa (tosin venäjäksi) venäläinen Murzilki International -ryhmä kuuluisassa parodialaulussaan eräästä merkittävästä venäläisestä voimavarasta: mummoista, eli venäläisittäin babushkoista. Tuntuu, että Venäjällä babushkoja on kaikkialla: kaduilla, metrossa, kaupoissa, pihapenkeillä, puistoissa ja toreilla. Asian voi selittää sillä, että virallisen statistiikan mukaan viidesosa Venäjän asukkaista on todellakin eläkeiässä. Tähän voi vielä ynnätä ne, jotka ovat varhaiseläkkeellä tilastollisesta työiästään huolimatta. Näin eläkeläisten kokonaismäärä pompahtaa helposti kolmasosaan kokonaisväestöstä.

Monet babushkat elävät köyhyysrajan alapuolella saaden minimaalista palkkaa, minkä takia he joutuvatkin keksimään rahansaantikeinoja. Kaikilla ei ole vuokrata ylimääräisiä huoneistojaan. Tästä johtuen vanhat naiset lähtevät toreille, kaduille ja metroasemiin myymään kukkia, vihanneksia, vastoja, harjoja tai muuta tilpehööriä. Onpa 90-luvun alun pahimpina aikoina myyty myös ukkovainaansa neuvostomitaleita. Muutamia vuosia sitten suomalaiset viinaturistit saattoivat nähdä tällaista kuvaa Viipurin torilla.

Tästä osin toivottamasta kuvasta huolimatta babushkoilla on paljon tärkeämpi ja syvempi merkitys venäläisessä yhteiskunnassa. Jotkut vanhukset pyrkivät useimmiten täyttämään työnjälkeistä elämäänsä uudella sisällöllä: Venäjällä he saattavat uppoutua seuraamaan politiikkaa, valittamaan virkamiehille huonosta infrastruktuurista tai kuokkimaan puutarhaansa.

Eniten eläkeläisiä tapaa yleensä poliittisissa mielenosoituksissa, jossa monet neuvostoaikaisen joukkovoiman näyttävyyden perään haikailevat romantikot ylläpitävät vaikuttamisen ja osallistumisen taitoansa. Toki monien poliittiset sitoumukset ovat kärsineet muutoksia, mutta nimenomaan vanhemman väestönosan mielipiteet ovat edelleen esteenä mm. Leninin kärräämiselle pois mausoleumista kaatopaik… siis hautausmaalle. Monet poliittiset järjestöt ovat myös huomanneet babushkojen merkityksen nimilistoja täytellessä - eikä tämän kansanosan äänet edes maksa kovin paljoakaan.

Klassinen venäläinen babushka –tilanne on kuitenkin seuraavanlainen: kahdesta neljään mummelia istuvat juttelemassa penkillä kerrostalonsa rapun luona. Ne saattavat samalla virkata, syödä auringonkukansiemeniä tai ruokkia puluja. Ovat kohteliaasti tervehtimässä ohitse käveleviä naapureita, mutta eivät muuten näytä kyyläävän ketään. Turha luulo! Herttaisilta babushkoilta ei jää huomaamatta yksikään arjesta poikkeava seikka: vastamuuttaneen perheen sisäinen skandaali, väärin parkkeerattu auto tai epäilyttävän näköinen nuori mies (selvästi rikostaustainen).

Ensimmäisessä tilanteessa vatvotaan pitkään riitaan mahdollisesti johtaneita syitä. Olisiko lautasten heittelyn taustalla kiista TV:n katseluajasta? Tai miehen töistä mukaan tarttunut promillemäärä perjantai-iltana? Vaiko lapsen tuoma lappu koulusta? Sietäisivät vähän ajatella julkisuuskuvaansa!

Mustaa, uutuuttaan hohtavaa, mutta röyhkeästi keskelle ajoväylää jätettyä citymaasturi-bemaria ei voida myöskään sivuuttaa keskusteluissa: uusi asukki? Tuskin… Miksi nyt uusrikas muuttaisi meidän kerrostalolähiöön? Jospa täällä asuukin hänen heilansa? Vai tuliko lähinnä verikostoa tunnustava liikemies perimään omansa takaisin? Mokomat nousukkaat!

Entäpä tuo poika tuolla? Juuri tuo joka yrittää piilottaa kasvonsa lippalakin ja liiaksi ylösnostetun verkkaritakin kauluksen taakse? Miksi hän kävelee noin kovaa ja tähyilee välillä ympäriinsä? Kovin määrätietoisesti näyttää astelevan, vaikkei häntä ole koskaan täällä ennen nähty (eli de facto hän ei ole koskaan käynytkään täällä). Tuliko hän kenties sauhuttamaan sinne nuorison suosimaan ullakon narkkariluolaan?

Kun vastuutietoinen babushkojen kansalaiskaarti on selvittänyt tarpeeksi miliisiä kiinnostavaa ensi käden tietoa, on jälleen aika puhua tutuista kuumista perunoista: jokohan niitä eläkkeitä nostetaan ja mitä tapahtuikaan sarjan eilisessä osassa?

Miljoonille muille venäläisille babushkat ovat kuitenkin ensisijaisesti rakkaita äitejä ja mummoja. Tuttu ja turvallinen suvun matriarkka (miehet ovat yleensä jo tässä vaiheessa vainaita) on suvun synnyinseudun (joka on tavallisesti maalla) kotilieden ylläpitäjä. Herkullisemmat piirakat, suolakurkut ja blinit tulevat yleensä mummojen käsistä. Samoin uudet villasukat lastenlapsille valmistuvat säännöllisesti. Ei pidä myöskään unohtaa mummujen merkitystä paikalliskulttuurin edustajana ja ylläpitäjänä: monet jaksavat ommella alueen kansallispukuja, laulaa kansanlauluja ja kertoa legendoja.

Ja säilyttääpä neuvostoliittolaisten piirrettyjen, lastenelokuvien ja satukirjojen herttainen mummokuva ajankohtaisuutensa vielä tämänkin päivän Venäjällä: kaksi huivipäistä mummoa puhumassa ajankohtaisista on vakionumerona monien huumoriohjelmien ohjelmistossa.

P.S. Vierailuni Murzilkien kotisivuilla poiki myös toisen mielenkiintoisen, edellisellä kerralla esittämääni henkilöön liittyvän pilalaulun.

Tietokirjailija Eila Lahti-Argutina 14.04.1937 - 10.08.2008

Neuvostoliitossa vainottujen suomalaisten kohtaloita perusteellisesti tutkinut toimittaja ja tietokirjailija Eila Lahti-Argutina kuoli varhain sunnuntaiaamuna aivoverenvuotoon Petroskoissa. Hänen oli määrä palata takaisin kotikaupunkiinsa Kuopioon juuri tänä sunnuntaina.

Petroskoissa 1937 syntynyt Lahti-Argutina työskenteli filologian maisteriksi valmistuttuaan pitkään toimittajana suomenkielisissä Punalippu- ja Neuvosto-Karjala – lehdissä. Vuodesta 1990 lähtien hän omistautui kokonaan Stalinin ajan suomalaisvainojen tutkimiseen julkaisten ensin yhdessä Jukka Rislakin kanssa Meillä ei kotia täällä : suomalaisten loikkareiden joukkotuho Uralilla 1938, Otava 1997 ja sitten yksinään Olimme joukko vieras vaan: venäjänsuomalaisten vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, Siirtolaisinstituutti 2001. Viimemainitun suurteoksen matrikkelissa on yli 8000 suomalaisen nimet.

Kirjailija oli viimeistelemässä uusien arkistotietojen pohjalta jatkomatrikkelia, jossa on runsaasti myös inkeriläisnimiä.

Suomessa hän oli hartaasti kuunneltu luennoitsija mm. monissa sukututkijoiden tilaisuuksissa.

Eila Lahti-Argutina avusti useita dokumenttielokuvaohjaajia mm. kanadalaista Kelly Saxbergia (Letters from Karelia) Neuvosto-Karjalaa käsitelleissä teoksissa.

Hänen juurensa olivat Suomessa, sillä hänen isänsä Eino Lahti (ent. Norrena) muutti Neuvostoliittoon Kemistä 1930 ja äitinsä Aino Maria os. Jokela Oulusta pian sen jälkeen. Nuoret olivat tutustuneet toisiinsa jo Suomessa.

Saatuaan kaksoiskansalaisuuden neljä vuotta sitten kirjailija muutti pysyvästi Kuopioon.

Lahti-Argutina oli Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen.

Valitettavasti hän ei ehtinyt koskaan Suomessa saada tunnustuspalkintoja ainutlaatuisista tutkimuksistaan. Kerran, 1998 hän tosin oli ehdokkaana yhdessä Jukka Rislakin kanssa Tieto-Finlandian saajaksi.

Petroskoissa menehtynyttä Eilaa jäävät suremaan kaksi lasta ja neljä lastenlasta sekä suuri joukko meitä Eilan ystäviä Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Latviassa, Virossa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Eila haudataan Petroskoihin torstaina 14.8.
Surunvalittelut Eilan omaisille voi lähettää osoitteella:
Argutinu P.I
Ul.Kirova 24/8, kv. 15
185000 Petrozavodsk
Rossija


muualla: Helsingin Sanomat

Eino Lahden kohtalosta mm. täällä.

Умерла писатель-исследователь Эйла Лахти-Аргутина

В Петрозаводске рано утром в воскресенье 10-ого августа умерла от кровоизлияния в мозг известная писатель-исследователь Эйла Лахти-Аргутина.
Она известна своими глубокими исследованиями судеб финнов, пострадавших от репрессий в Советском Союзе. В то воскресенье Эйла.Лахти-Аргутина должна была вернуться к себе домой в город Куопио.

Эйла Лахти-Аргутина родилась в 1937 году в г. Петрозаводск. После окончания филологического факультета она долгое время проработала в финскоязычных изданиях «Пуналиппу» (Красное знамя) и «Неувосто-Карьяла» (Советская Карелия).

С 1990 года она полностью посвятила себя исследованиям преследований финнов в сталинские времена и опубликовала вместе с Юккой Рислакки (Jukka Rislakki) книгу Meillä ei ole kotia täällä — Suomalaisten loikkareiden joukkotuho Uralilla 1938 (Нет дома здесь у нас — массовая гибель финских перебежчиков на Урале в 1938 году) (Отава, 1997), а затем сама книгу Olimme joukko vieras vaan — venäjänsuomalaisten vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun (Siirtolaisinstituutti 2001) о финских жертвах сталинских преследований с начала 1930-х до начала 1950-х годов. В этом огромном исследовании приведены имена свыше 8000 финских жертв.

Писатель продолжала работать в архивах над новыми материалами с тем, чтобы дополнить список и включить в него кроме новых финских и большое количество ингерманландских фимилий.

Эйла Лахти-Аргутина пользовалась большой популярностью и как лектор, особенно среди исследователей генеологии.

Она помогала и многим режиссерам-документалистам, например канадке Келли Саксбергу (Kelly Saxberg) при съемках ее «Писем из Карелии» (Letters from Karelia).

Корни Эйлы Лахти-Аргутиной в Финляндии, ее отец Эйно Лахти (Eino Lahti) (в прошлом — Норрена) переехал из Кеми в 1930 году в Советский Союз, а ее мама Айно Мариа, в девичестве Йокела (Aino Maria Jokela), вскоре после него — из Оулу. Молодые познакомились друг с другом еще в Финляндии.

Эйла Лахти-Аргутина получила двойное гражданство четыре года назад и переехала на постоянное жительство в Куопио.

Она — член Ассоциации писателей нехудожественной литературы Финляндии.

К сожалению она не успела получить в Финляндии ни одной официальной премии за свои уникальные исследования. В 1998 году она вместе с Юкка Рислакки была выдвинута на премию Tieto-Finlandia (за популяризацию научных знаний).

В Петрозаводске скорбят об утрате своей матери и бабушки ее двое детей и четверо внуков, а также друзья Эйлы здесь в Финляндии, в России, Швеции, Латвии, Эстонии, США и в Канаде.

Эйлу похоронят 14 августа 2008 года в Петрозаводске.

(käännös suomesta venäjään Eila Honkasalo)

Komu voina- kuka tarvitsee sotaa? Sodan kuvia

Livejournalissa AP:n ja Reutersin kuvaajien otoksia otsikolla Komu voina - Kuka tarvitsee sotaa. Mitenkähän on copyrightien laita? Siitä epätietoisena en ripusta kuvia blogiimme, vaan katsomassa voi käydä täällä.
Ja täällä . Varoitus: rankkoja kuvia!

Pommeja odottava Tbilisi

Lähdin Tbilisistä viikko sitten perjantaina. Etelä-Ossetiassa oli ollut levotonta koko kesän, mutta siihen oli jo totuttu. Ampumavälikohtaukset olivat olleet konfliktialueen arkea jo kauan. Kyselijöille vastasin aina, että ei, en usko sotaan - vaikka merkit olivat ilmassa. Ihmiset ympäri Georgiaa, konfliktialueita lukuunottamatta, eivät uhranneet jäätyneille konflikteille ajatustakaan. Jännittyneeseen tilanteeseen oli totuttu.

En pysty sanomaan, miksi hiljaisella tulella kytenyt konflikti räjähti sodaksi niin pian. Vielä torstaina illalla juttelin ystävieni kanssa puhelimessa - perjantaiaamuun mennessä helvetti oli irti.

Johtuiko se olympialaisten avajaisista? Varoittiko Saakahsvili Venäjää siitä, mitä tuleman pitää, kun olympiatuli aikanaan saapuu Sotshiin, vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Abhasiasta? Ja mitä todella tapahtui torstain ja perjantain välisenä yönä konfliktialueella? Näihin kysymyksiin odotamme vastauksia.

Tällä hetkellä nuoria miehiä kutsutaan riveihin. Asevelvollisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia on ilmoittautunut olevansa valmiita sotimaan. Venäjä pitää operaatiota rauhanturvaamisena, Georgia käy sotaa.

Tbilisi, vilkas miljoonakaupunki, odottaa pahinta. Pankkiautomaatit eivät toimi, lentoja on peruttu, ihmiset istuvat liimautuneina televisioon. Kännyköihin on erittäin vaikea soittaa, paikalliset uutissivustot eivät toimi.

Suurin kysymys ei ole edes se, lentävätkö pommikoneet Tbilisiin saakka, vaan se, mitä seuraavaksi. Kestääkö Georgia tämänkin konfliktin? Miten käy talouskasvun ja eurointegraation? Palaako Etelä-Ossetia entiseen tilaansa vai liittyykö se lopullisesti osaksi Venäjää? Ja jos niin, miten käy Abhasian - Mustanmeren ranta-alue on aina ollut paljon kipeämpi piikki Georgian lihassa kuin Etelä-Ossetia. Ja onko kyse vain Venäjän halusta näpäyttää niskuroivaa naapurivaltiota, vai lähteekö tilanne täysin hallinnasta?

Eilisen ensimmäiset tunnit olin epäuskon vallassa. Yritin soittaa ystävilleni Tshinvaliin - kunnes tajusin, miten kaupungin oli käynyt. Nyt alan tajuta katastrofin laajuuden.

Georgia on käynyt läpi pahempaakin. Koko 1990-lukua muistellaan "pimeänä" - sekä sähköttömyyden että sotien ja rikollisuusaallon vuoksi. Saati sitten Georgian historia: se on jatkuvien sotien ja verenvuodatuksen historiaa.

Mutta jaksavatko ihmiset loputtomiin?

Tolstoita Taiteiden yössä aamukolmeen asti

Pe 22.8. LEO TOLSTOITA TAITEIDEN YÖSSÄ

Luemme yhdessä Tolstoin elämäkertaa Lapsuus, poikaikä, nuoruus Helsingin Taiteiden yössä 22.8. klo 16 - noin 03. Kaikki mukaan lukemaan! Luvassa myös yllätysvieraita! Karhupuisto klo 16-21 (Kallio). Klo 21 jälkeen (ja sateen sattuessa!) Elokolo, Toinen linja 31, Helsinki. Tiedustelut: Päivi Kärnä, 050 353 0268. Tervetuloa!

Järjestäjä: Etelä-Suomen piiri

Venäjää Taiteiden yön alkuillassa 22.08.2008

Aleksanterilistalta:

Venäjää Kampissa ja kauempana – kuvia, kirjoja, musiikkia

Taiteiden yön ilta 22.8.2008 klo 16.00 – 20.00 Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin kirjastossa, Antinkatu 1, Helsinki

Taiteiden yön iltaa vietetään Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin kirjastossa keskellä Kamppia. Illan aikana kuullaan tuoreita kokemuksia taitelijaryhmän ainutlaatuisesta tutkimusmatkasta Novosibirskin auringonpimennykseen. Lisäksi nähdään Vienanmeren matkakuvia, kuunnellaan elävää romanssimusiikkia ja tutustutaan instituutin kirjaston uutuuksiin. Mukana on myös pieni annos menneiden vuosikymmenien viehätystä.

Illan aikana ohjelmassa on :

16.00 Arjen kauneutta – neuvostoaikojen viihdettä vinyyleiltä. Esillä menneiden vuosikymmenien venäläistä muotia naistenlehtien sivuilta.

17.00 Valokuvia Vienanmereltä. Valokuvataiteilija Tommi Taipaleen näyttelyn avaus.

18.00 – 18.30 Larisa Tšurajeva laulaa venäläisiä romansseja kitaran säestyksellä.

18.30 – 19.30 Matkalla auringonpimennykseen. Novosibirskiin heinä-elokuussa suuntautuneen taiteellisen tutkimusmatkan kokemuksia ja vaikutelmia. Hankkeen kuraattori Ulla Taipale (Capsula) ja Siperiaan peukalokyydillä matkannut valokuvaaja Tommi Taipale kertovat sanoin ja kuvin taideprojektimatkan vaiheista.

19.30 Larisa Tšurajeva laulaa ja soittaa.

Kirjastossa on esillä suomen- ja venäjänkielisiä kauno- ja tietokirjallisuuden uutuuksia. Lisäksi järjestetään poistokirjojen myynti.

Tervetuloa tutustumaan ja seuraamaan ohjelmaa!

Lisätietoja

Kulttuurisihteeri Anneli Ojala

Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti, puh. 09-2285 4436

etunimi.sukunimi@ rusin.fi

Пäлыдымы салтак - Tuntematon sotilas vuorimariksi

Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi kertoo uutissivuillaan, että vuorimarilainen kirjailija-kääntäjä Valeri Alikov on kääntänyt Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan omalle äidinkielelleen.

Aikaisemmin jo Aleksis Kiven Seitsemän veljestä vuorimariksi kääntänyt Alikov piti erityisenä haasteena Tuntemattoman eri murteiden kääntämistä. Tätähän ei Tuntemattoman surkeassa venäjännöksessä edes ole yritetty. (Sama koskee myös käännöstä englanniksi, kun taas sotaveteraani Nils-Börje Storbomin ruotsinnosta pidetään hyvänä)

Tuntemattoman sotilaan venäjännöksestä olen kirjoittanut joskus:

Kävin Moskovassa joskus 70-luvulla suomalaisen kirjallisuuden kääntäjän Vladimir Bogatshovin luona kotona kylässä. Muistelen, että hän kertoi kääntäneensä Tuntemattoman sotilaan venäjäksi, mutta hänellä ei ollut siitä yhtään kappaletta kotona. Myöhemmin kuulin huhuina, että kirja olisi ilmestynyt suppean piirin luettavaksi keskuskomitean Skandinavian osaston ns. Suomi-huoneen virkailijoiden rajusti sensuroimana ehkä noin 500 kappaleen painoksena.

Vuonna 1991, muutama kuukausi ennen elokuun putshia Tuntematon sotilas ilmestyi 50.000 kappaleen painoksena Progres-kustantamolta. Kääntäjiksi oli merkitty V.Smirnov ja I.Martsina. Internetistä löytyy Suomen kirjallisuuteen perehtynyt Irma Julievna Martsina, moskovalainen yliopiston opettaja ja mm. ”Finski jazyk dlia russkih” ( Suomea venäläisille)-kirjan kirjoittaja. Toisesta suomentajasta sen sijaan ei löydy mitään tietoja. Parin päivän ajan harjoitin ”tutkivaa journalismia” ja soittelin vanhan polven journalisteille ja tutkijoille Suomessa ja Venäjällä. Jotkut muistavat lukeneensa vuosikymmeniä sitten tuon suurelta yleisöltä piilossa pidetyn käännöksen ja mainitsevat sen kääntäjäksi juuri Bogatshovin. Viimein päätin soittaa ”pääkallonpaikalle” tai siis entiselle sellaiselle. Kaivoin vanhasta puhelinluettelostani "Koko Suomen kummisedän" Vladimir Fjodorovin puhelinumeron. 82-vuotias ”Roffi” kertoi auliisti osan arvoituksesta. Hän myönsi käyttäneensä aikoinaan Suomesta kirjoitellessaan salanimeä V.Smirnov, mutta hän vakuutti että Tuntemattoman kääntäjä ”V.Smirnov on toinen henkilö, sotilaskääntäjä, joka ei ole julkisuuden henkilö.” [ edit: minä olen tähän asti luullut, että salanimi V.Smirnov olisi ollut kahden Suomi-huoneen työntekijän, jo edesmenneen Stefan Smirnovin ja Vladimir Fjodorovin yhteinen peitenimi ]

Suomessa jo kauan asunut suomalaisen ja virolaisen kirjallisuuden venäjäntäjä Gennadi Muravin tyrmäsi huhtikuussa 1992 Helsingin sanomissa V.Smirnovin ja ja I.Martsinan käännöksen kurjana suorituksena. Ja hän oli täysin oikeassa.

Aleksandr Solzhenitsyn kuoli tänä yönä

Nobel-kirjailija Aleksandr Solzhenitsyn kuoli kotonaan Moskovassa maanantain vastaisena yönä klo 23.45. Hän olisi täyttänyt puolen vuoden päästä 90 vuotta.
Jukka Mallinen arvioi entistä dissidentti-kirjailijaa Yleisradion Punaisessa heinäkuussa kolme vuotta sitten näin.
Edit 08.08.2008: ja tällä viikolla päivittämässään versiossa Suomalais-venäläisessä kansalaisfoorumissa näin.

RTR:n Vesti-myöhäisuutisten juttu tässä.


Yleisradio voisi kenties esittää pikauusintana äskettäin Teemalla nähdyn Ensimmäisen piirin.

Venäjän symbolit A:sta Ö:hön. Osa1

Venäjä näyttää pitkän myllerryskautensa jälkeen asettautunut jonkinlaisiin uriin ja muottiin: talous kasvaa, tulevaisuudennäkymät kirkastuvat, vakaus lisääntyi ja kaikenlaisen kilpailumenestyksen määrä on kasvanut potenssiin. Kaikesta tästä on kirjoitettu, jaariteltu ja kiistelty kyllästymiseen asti, eikä minun tarkoitukseni ole ottaa tähän prosessiin osaa. Sen sijaan haluaisin kirjoitella Venäjän symboleista.

Nykyinen kuva muodostuu oudoksi: Venäjä lisää tempoa kaikilla elämän rintamilla, mutta haeskelee silti itseään: keitä me olemme, mistä tulemme ja minne menemme? Symbolit ovat tärkeä osa jokaisen kansan ja kulttuurin omakuvan rakentumisessa. Mikä muu kelpaa edustamaan Venäjän valtiota muun maailman silmissä kansallisten lipun, vaakunan ja hymnin lisäksi?

Tarkoitukseni on seuraavissa ajatuksenpätkissäni tuoda esille asioita, esineitä ja henkilöitä, joiden mainita liitettäisiin aina poikkeuksetta Venäjään. Miltei kaikki ne oli nostettu leikkimielisesti Venäjän uusiksi symboleiksi venäläisen Ogonek -kuvalehden numerossa 24/2008.

A: Abramovitsh

Roman Abramovitsh pulpahti maailman (ja itse asiassa koko Venäjänkin) kansan tietoisuuteen lopullisesti vuonna 2003 ostaessaan englantilaisen Chelsea -jalkapallojoukkueen 140 miljoonalla punnalla. Sillä summalla olisi pystynyt ostamaan kaikki Venäjän mestaruustason jalisjoukkueet, laskeskeltiin silloin lehdissä ja lyötiin otsaan maanpetturin leimaa. Öljymagnaatti ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, vaan muutti asumaan itse pääkallopaikalle Lontooseen, vaikka Tsukotkan alueen kuvernööripesti oli vielä voimissaan.

Hänen poliittinen ura on luku sinänsä: Abramovitsh valittiin duumaan vuonna 2000 Venäjän itäisimmästä maakunnasta, Tsukotkasta, josta hän hankki Sibneft –öljy-yhtiön yhdessä Boris Berezovskin kanssa. Riippumaton edustaja ei kuitenkaan jäänyt lainsäädäntövallan kabinetteihin kovin pitkäksi aikaa, sillä samana vuonna hänet valittiin samaisen Tsukotkan alueen kuvernööriksi – edellinen kun oli kuulemma turhan korruptoitunut.

Ja mikäs on siinä liikeafääreiden sivutoimena: hallitsee maa-aluetta, josta pumppaa rahaa, josta osan sitten sysää alueen kunnostukseen. Ja tämän miehen lahjominen taas oli niitä mahdottomimpia tehtäviä. Tulos: alueen kukoistus, rahan suora jakaminen ”mukamas palkankorotuksina” kansalaisten luottokorteille (käteistähän ei sielläpäin enää liiku), alueellisen BKT:n kasvattaminen 250 000 ruplaan/henkilö ja uudelleenvalinta kuvernööriksi presidentin toimesta.

Paikallisten luontouskovaisten varmaankin vaihtaessa toteeminsa Romania esittäviin patsaisiin, itse vaatimaton roope ankka vietti edelleen suurimman osan ajastaan Länsi-Euroopassa, eikä tehnyt virhettä menemällä mukaan Venäjän vallanjakoon. Sillä aikaa, kun paparazzit ihmettelivät Abramovitsin uusinta Boeing 767 -yksityislentokonetta, Venäjällä kansa osoitti olligarkille suurinta mahdollista arvostusta – kertomalla hänestä vitsejä:

”Vaimo haukkuu Amramovitsia:
- Roma! Ostitko taaskin uuden villan? Olen kyllästynyt lentelemään ympäri maailmaa pesemässä lattioita! Emmekö voisi jo elää kuten kaikki normaalit perheet?! Ja milloin olet viimeksi kääntänyt rahakasojasi?! Alimmaiset setelit rupeavat jo mätänemään!”

Tämä yli 16 vuotta Irina –puolisonsa kanssa kestänyt avioliitto päättyi kuitenkin viime vuonna eroon, mikä synnytti keltaisessa lehdistössä valtavat spekulaatiot erorahojen suuruudesta: summan huhuttiin kasvavan $5,5 miljardiin! Mutta tässä tapauksessa selvittiin ”vain” $300 miljoonalla.

Itse Roman on yrittänyt pitää alempaa profiilia: yhtäkään hänen haastatteluaan en ole kuullut. Ainoan kunnollisen kerran olen nähnyt Abramovitshin televisiossa, kun Putin kutsui tämän kuvernöörin roolissa luokseen. Kohtaaminen muistutti suorastaan tiukan koulun rehtorin ja ikkunan rikkoneen huligaanin tapaamista: Putin nojasi selkänojaan, Roman istui tuolin reunalla etukumarassa, kädet polvilla ristissä, jalat istuimen alla. Putin tenttasi kuvernööriä hartaasti joistakin Tsukotkan talouden madonluvuista ja antoi tälle joitakin papereita katsottavaksi (mikä hemmetin ongelma siellä muka oli?!). Abramovitsh vastasi parhaansa mukaan, että meillähän on siellä paikanpäällä ihan eri lukemat. Putin näytti leppyneen.

Samalla tavalla leppyi koko kansakin. Ei pidä myöskään unohtaa, että nimenomaan pehmolelun näköinen miljardööri maksoi Guus Hiddinkin sopimuksen henkilökohtaisesta Venäjän jalkapallon kehittämisen rahastostaan.

Ja ai niin: kesäkuussa presidentti Medvedev hyväksyi lopultakin Abramovitshin eronanomuksen kuvernöörin paikalta. Näin onnellisesti päättyi tämänkin ”velkavangin” seitsemän vuotta kestänyt palvelusura valtion hyväksi maan pohjoisilla lakeuksilla.

Summa summarum: Roman Abramovitsh edustaa monien (etenkin länsimaalaisten) silmissä Venäjää parhaimmillaan: sulkeutunut, mutta leppoisan näköinen, pidempisänkinen laukkuryssä. Uusrikas, joka käy ulkomailla mm. urheilujoukkueostoksilla. Aitoa perivenäläistä tsaarinajan loppupuolen tapaista yksityisyrittäjyyttä!

Venäläisurheilijoita käräytettiin

Venäjän yleisurheiluasioista vastaava Yleisvenäläinen yleisurheilufederaatio on valinnut 49 miestä ja 60 naista Pekingin olympialaisjoukkueeseen. Pois puheet siitä, että Venäjällä naiset olisivat kaikessa aliedustettuina!

Mutta! Nyt menen kompetenssialani ulkopuolelle eli huippu-urheilun kiinnostavaan maailmaan. Eilen kansallisvaltiollisten yleisurheiluliittojen (eli federaatioiden) kansainvälinen yhdistys IAAF ilmoitti Yleisvenäläiselle yleisurheilufederaatiolle päättäneensä toistaiseksi sulkea kaiken sen suojeluksessa tapahtuvan kilpailutoiminnan ulkopuolelle seitsemän venäjäläistä yleisurheilijaa.

Se on kova päätös, vaikka olympiajoukkueessa onkin peräti 109 edustajaa. Meidän mediatoimittajamme raportoivat yliolkaisesti, että venäläiset lehdet pitivät IAAF:n päätöstä provokaationa. Niin pitivät, se on totta, eikä tämä seitsikko ole aivan mitä tahansa sakkia. Katsotaanpa.

● Näistä Venäjän armeijan joukkuetta edustava Olga Jegorova (s. 1972) on viime aikoina Venäjän sisähallikisoissa voittanut maansa mestaruuden 3000 metrin juoksussa. Hän voitti 5000 metrin maailmanmestaruuden vuonna 2001 Edmontonissa.

● Mordvalainen peräti 190-senttinen kiekonheittäjä Darja Pištšalnikova (s. 1985) on Euroopan mestari vuodelta 2006 Göteborgin kisoista sekä maailmanmestari vuodelta 2007 Osakan kisoista.

● Brjanskilainen, Moskovan ammattiliittojen juokkuetta edustava juoksija Jelena Soboleva (s. 1982) voitti 800 metrin Venäjän mestaruuden Kazanissa kaksi viikkoa sitten ajalla 1.54,85. Maaliskuussa 2008 Valenciassa pidetyissä sisähalli-MM-kisoissa hän voitti maailmanmestaruuden 1500 metrillä.

● Venäjän armeijan joukkuetta edustava permiläinen juoksija, yliluutnantti Tatjana Tomašova (s. 1975) on 1500 metrin maailmanmestari vuosilta 2003 (Pariisi) ja 2005 (Helsinki) ja Euroopan mestari vuodelta 2006 (Göteborg). Edellisissä olympialaisissa hän tuli 1500 metrillä kakkoseksi ja voitti heinäkuussa Kazanjissa Venäjän mestaruuden.

● Arkangelissa syntynyt, Moskovan oblastista asuva ja Venäjän armeijan joukkuetta edustava juoksija Julia Fomenko (monet muistavat hänet tyttönimellä Tšiženko) (s. 1979) on kaksinkertainen maailmanmestari 1500 metrillä ja voitti pari viikkoa sitten Kazanjissa Venäjän mestaruuden.

● Moskovassa asustava, Venäjän armeijan joukkuetta edustava moukarinheittäjä, vänrikki Gulfija Hanafejeva (s. 1982) tai etnokielellään tataarilaisittain Gөlfiə Rəif qızı Xənəfieva voitti heinäkuussa Kazanjissa Venäjän mestaruuden runsaan 75 metrin heitollaan, ja vuonna 2006 hän kiskaisi maailmanennätyksen, jonka tosin Tatjana Lysenko pari viikkoa myöhemmin ylitti. Göteborgin Euroopan-mestaruuskisoissa v. 2006 hän sijoittui toiseksi.

● Moskovan ammattiliitojen joukkuetta edustava Svetlana Tšerkasova (s. 1978) on juossut 800 ja 1500 metrin matkoja ja sijoittunut Venäjän sisäisissä kisoissa paljolti kakkossijoille.

IAAF ilmoitti sulkemisen syyksi sen, että deoksiribonukleiinihappotesteissä vuosilta 2007 ja 2008 on "discrepancy", siis epäyhtenevyyttä.

Minulla ei ole pienintäkään tarvetta sen paremmin tuomita kuin puolustaa venäläisiä huipputason palkkaurheilijoita. (Minun puolestani olympian kisat joutaisivat ylipäänsä lakkauttaa kokonaan, ei vain Beijingissä vaan jatkossakin.) Mutta tämä tapa ja tyyli, jolla näitä urheilutyöläisiä ja heidän organisaatioitaan kohdellaan, on kyllä kyseenalainen. En tiedä, mitä tämä IAAF (joka on kuitenkin käsittääkseni eri asia kuin ДОСАААФ) tekee olympian kisoissa. Kotisivustaan päätellen se järjestelee urheilukilpailuja. Mutta olympian kisojahan järjestää paroni de Coubertainin alulle paneva Kansainvälinen Olympiakomitea. Ehkä komitea on ulkoistanut päätehtävänsä IAAF:lle aivan kuten USA on ulkoistanut sodankäyntiä NATO:lle? Sitten on vielä doping-asioita seuraava WADA, joka ei ole puhunut tässä asiassa toistaiseksi mitään. Mutta se lieneekin vain sivusta seuraaja.

Sitä paitsi en usko koko DNA-selitysmalliin – vaikka en biologiasta mitään tiedäkään. Eikö tässä Venäjä voisi panna kunnon mitšurinilaisen tiedearsenaalinsa darwinistien vastapainoksi?

Kansainvälisessä järjestössä lienee siis tarve vaikuttaa olympian kisojen tuloksiin, varsinkin siihen, kenelle laakeriseppele ja muut mahdolliset huomionosoitukset kussakin lajissa myönnetään. Venäjä ei ollut tällä viikolla suosiossa. Katsotaan, keitä näemmekään epäsuosittujen karsinassa ensi viikolla. Kun oikein tirkistän, taidan nähdä jo Libyan lipun siellä, ja Persiakin on mukana. Sudanilla on hyvät mahdollisuudet päästä joukkoon, ja ehkä Zimbabwella.

Ongelma ei ehkä ole niinkään pahojen voimien ja häirikkövaltioiden leimaaminen vaan se, että huipputason palkkaurheilu lääketieteellistetään. Sen tieteen nojalla laaditut säännöt menevät yli kaikkien muiden säännösten. Kukaan ei voi olla enää varma, mitä se ja se aine vaikuttaa ja milloin se nyt sallittu aine kielletään. Kun käräytyksiä tehdään näin lähellä kisoja, epäily on samalla jo tuomio.

Tässä tv-kooste ensireaktioista eilisiltana:

http://video.sportbox.ru/VidySporta/Legkaya_atletika/v_20080731221300_patrossijskihlegkoatletokotstran

Terävä analyysi Venäjän elokuvan nykytilasta

Livejournalissa oli toissapäivänä säälimättömän kriittinen katsaus Venäjän elokuvan nykytilanteesta. Sen esitti aiemmin heinäkuussa Iskusstvo kino-lehden päätoimittaja Daniil Dondurei otsikolla Venäläinen elokuva: Pako todellisuudesta Российский кинематограф: бегство от реальности.

Löytyisikö tälle jutulle vapaaehtoista kääntäjää suomeksi? Tai referoijaa?

Mikä on Venäjän vastaus Churchillille ja Mannerheimille?

Churchill, Adenauer, Mannerheim, Nelson Mandela, de Gaulle, Ronald Reagan, Yitzhak Rabin, Juan Carlos I. Mikä yhdistää kaikkia näitä valtiopäämiehiä? Tietysti heidän valinta maidensa suurimmiksi persooniksi samantyyppisissä tv-formaateissa. Oli luontevaa, että samanlainen äänestys järjestettiin tänä vuonna Venäjälläkin.

Ollessani kesällä itänaapurissa, televisiossa rummutettiin valtiollisen Rossija-kanavan suulla Имя Россия (Imja Rossija, Venäjän Nimi) -projektista. Ihmisiä houkuteltiin äänestämään valtiolleen ikonia erilaisten julkkisten, mm. Mihalkovin, Zhirinovskin, Tabakovin ja Jerofejevin, voimin.

Äänestys tapahtuu internetin välityksellä, joten suuntasin katseeni vööd vaid vebiin heti ensimmäisen tilaisuuden tultua. Sadasta tarjotusta sankarista oli siinä vaiheessa jo karsittu jatkoon puolet. Heistä on nyt sitten tarkoitus saada loppuvuoden finaaliin ensimmäinen tusina.

Jokaisesta ehdokkaasta on sivuilla oma kuva ja pieni elämänkerrallinen. Sosiologisesta tutkimuksesta taas käy ilmi kunkin henkilöhahmon arvostus eri ikäluokissa. Järjestäjät näyttävät painottavan enemmän menneisyyttä, sillä ehdokkaina ei ole ensisilmäyksellä lainkaan elossa olevia ihmisiä.

Äänestämisen erikoisuus piilee siinä, että ketä tahansa ehdokasta on mahdollisuus äänestää niin monta kertaa kuin haluaa - eikä sitä edes yritetä peitellä sivuston tiedotteessa - päinvastoin: "äänestäkää haluamaanne henkilöä rajoittamattomasti, taikka useampia samanaikaisesti". Ihmisiä myös kannustetaan houkuttelemaan mukaan äänestykseen kaikkia tuttaviaan ja sukulaisiaan.

Tällä hetkellä kahdentoista kärki näyttää seuraavanlaiselta:

1. Stalin
2. Vysotski

3. Aleksanteri Nevski

4. Nikolai II

5. Lenin
6. Pietari Suuri

7. Aleksandr Pushkin

8. Gagarin

9. Iivana Julma

10. Katariina Suuri

11. Lomonosov

12. Sergei Radonezhilainen

´

Tilanne on kutkuttava, sillä vielä pari päivää sitten ykköspaikkaa piti hallussaan Nikolai II, kakkosena Suuri Kansojen Johtaja ja kolmantena Uljanov. Tällä hetkellä kärkikaksikolla on molemmilla yli 529 000 ääntä, kahdella seuraavalla 450 000 molemmin puolin.

P.S. Jutun kirjoittamisen loppuvaiheessa Vysotski kiilasi kärkeen. Tilanne on tällä kilpailuosuudella hyvin muutosaltis. Äänestäkää tekin!

http://www.nameofrussia.ru/

Finno-ugrit

On myönnettävä, että Mallinen on oikeilla linjoilla tässä kolumnissaan, vaikka hän nimimerkin takaa tahtookin arvostella meitä ”toisinaan ajattelevia”. Erityisesti presidentti Tarja Halosen niin sanottu ”edistyksellisyys” on asetettava voimakkaasti kyseenalaiseksi. Jo vuoden 2000 vaalien aikana, joita seurasin Moskovan suurlähetystön valvojaisissa, pienipalkkaisinkin viisumivirkailija suhtautui alentuvan säälivästi Esko Ahon kannattajiin. On mahdotonta tietää, miten Aho tai myöhemmin Niinistö olisivat presidentteinä suhtautuneet Venäjään, mutta Halonen ei ainakaan sano, mitä pitäisi. En ole ollenkaan samaa mieltä ulkoministeri Stubbin kanssa, että meillä kaikilla olisi asennevamma suhteessa Venäjään, mutta tasavallan presidentin tulee ennen muita olla vapautunut siitä.

Entinen Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin johtaja Seppo Lallukka kannatti myös lämpimästi Ilveksen puhetta. Sitä hullummalta tuntui sen jälkeen Kozatšovin lausunto. Sen kanssa pitää yhtä Venäjän presidentin kansliapäällikön Vladislav Surkovin (alun perin tšetšeeni Aslambek Dudajev) tämänpäiväinen puhe Naši-nuorille (lempinimeltään ”Našistit”) Seliger-järven leirillä. Hän varoittaa Gazeta.ru:n mukaan kovasti Venäjää ympäröineistä oranssivallankumouksista, jotka uhkaavat kuulemma levitä koskemaan jopa Venäjän sisäisiä asioita. Helmikuussa 2006 samainen Surkov varoitti Jedinaja Rossija-puolueen kokouksessa ”finno-ugrien salaliitosta, joka uhkaa kaapata Komin ja muiden alueiden öljyvarat”. Nyt Surkov huomauttaa erityisesti, ettei pidä rakentaa tietoyhteiskuntaa tuonnin varaan, vaan on kehitettävä omaa tuotantoa.

Mihin nyt on jäänyt professori Pankratovan lausunto vuoden 1951 Petroskoissa painetusta historian oppikirjasta? Sen mukaan ”kapitalistinen maailma asetti koko ajan rajoituksia tekniikan ja tuotannon kehittymiselle, kun taas Neuvostoliitossa tekniikka kehittyi esteettömästi ja nopein tempoin. Tuotantotekniikkansa sekä teollisuuden ja maatalouden teknillisen tason puolesta Neuvostoliitto on ensi tilalla maailmassa.” Tämähän tuli korjatuksi vasta vuonna 2000 Šumilovin ja Rjabikinin kirjassa, jossa myönnettiin selkein sanoin, että lukuun ottamatta lännestä lainattua ohjustekniikkaa neuvostoteollisuus jäi tuolloin sotaa edeltäneelle tasolle. Eroa siis kurotaan edelleen umpeen.

Mitä Medvedeviin tulee, The Moscow Times kommentoi hänen esiintymistään Japanin G-8 –kokouksessa. Siellä presidentti lupasi selkeästi yhtyä Zimbabwea koskevaan boikottiin vaalien väärinkäytösten vuoksi. Muutaman päivän kuluttua Venäjä esti sen toteuttamisen YK:ssa. Tämä ei vaikuta varsin johdonmukaiselta eikä vahvista Medvedevin kuvaa liberaalina valtiomiehenä. Koska kysymyksessä on vapaa keskustelupalsta, eikä yliopiston seminaari, uskallan lainata kesäkuun Yhdysvaltain-matkallani tapaamaani venäläistä taksinkuljettajaa (ei siis Venäjän tietotoimisto OBS ”odna baba skazala”): ”Medvedev on šakkipelin lähetti.” Hän myös selitti, miksi Hodorkovski istuu Tsitassa vankilassa: ”Hän maksoi, mutta väärille ihmisille.”

Jatkakaamme siis ihmettelyä.