Do vstretshi Cristian,maestro y amigo – näkemiin Cristian, maestro ja ystävä!

Photo by Reijo Nikkilä
Helsinki 25.08.2007

Photo by Reijo Nikkilä
Kabul tammikuu 1980, Cristian Valdes vaaleassa paidassa kameran ja jalustan takana.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!


Viime viikolla yksi maailman parhaista uutis- ja dokumenttikuvaajista kävi ”jäähyväismatkalla” Helsingissä tapaamassa lukuisia suomalaisia työtovereitaan ja ystäviään.

Valokuvausta Chilessä jo ammatikseen vuoden verran harrastanut Cristian Valdes Pascal s. 1947, tuli Moskovaan valtioiden välisellä stipendillä opiskelemaan v. 1968, kristillisdemokraatti Eduardo Frei Montalvan hallituksen solmittua diplomaattisuhteet Neuvostoliiton kanssa.

Opetus elokuvakorkeakoulu VGIK:issä oli Cristianin mielestä erittäin hyvää. Perinteistä ja klassista, mutta vankkaa. Kokeiluihin ja uusien muotojen etsimiseen se ei antanut mahdollisuuksia, mutta ”graniittisen” ammattipohjan sieltä sai, Cristian muistelee nyt. Hänen kuuluisa opettajansa Leonid Kosmatov ei jo ikänsä takia (1900-1997) sekaantunut paljon oppilaiden asioihin, vaan antoi heille täyden vapauden kuvata miten vain halusivat.

Suomen Yleisradion Moskovan toimiston kuvaajaksi minä värväsin Cristianin MGU:n zhurfakista (Moskovan yliopiston journalistisesta tiedekunnasta), jossa hän oli vakinaisessa työssä ennen kaikkea diplomitöiden kuvaajana. Saman fakulteetin Ria Karhilan kanssa he tekivät jo klassikoksi kutsutun dokumentin Tbilisin festivaalilta v. 1980. Siinä esiintyivät ensimmäistä kertaa ammattilaisten kuvaamina mm. Akvarium ja Masina Vremeni. Pari päivää sitten löysin yllättäen YouTubesta kahdeksan minuuttia pitkän fragmentin tästä dokumentista, mistä lieneekin sinne joutunut. Vaikka kuvan piraattilaatu on tosi huonoa, senkin kuvauksesta hahmottuvat mestarin otteet.

Yli kymmenen vuoden ajan Cristian kuvasi Yleisradiolle Neuvostoliitossa enemmän kuin kukaan muu kuvaaja koskaan on kuvannut. Normaalien uutisjuttujen lisäksi me kirjeenvaihtajat teimme hänen kanssaan myös runsaasti reportaasimatkoja ympäri Neuvostoliittoa ja vähän kauemmaksi.

Afganistanissa olimme Cristianin kanssa ensimmäisen kerran niin pian kuin sinne pääsi eli kymmenisen päivää sen jälkeen kun neuvostojoukot tunkeutuivat sinne joulukuun lopussa 1979.

Mongoliassa teimme Hannu Linnainmaan suhteilla kaikkien aikojen ensimmäisen läntisen dokumenttifilmin .

Monet meidän yhteisistä tv-dokumenteistamme olivat ”ensimmäistä kertaa”-tapauksia. Esim. Venäjän tuhatvuotinen kirkko ja Luostarielämää Neuvostoliitossa olivat sellaisia; jälkimmäisessä Cristian kuvasi hienosti pelkässä kynttilän valossa munkiksi vihkimisrituaalin, jota ei ennen eikä jälkeenkäänpäin kukaan ole päässyt kuvaamaan. Cristian on valaistuksen taituri.


Perestroikan tultua kuvasimme usein ainoana kuvausryhmänä Cristianin kanssa monet tapahtumat, jotka liittyivät maanalaisen kultuurin nousuun maan päälle. Paitsi kuvaajan lahjat Cristianin erinomainen venäjänkielen taito, laaja lukeneisuus ja taiteen tuntemus tekivät kuvaustilanteista kaikille osapuolille miellyttäviä. Konsertteja, teatteria ja erilaisia happeningejä kuvatessaan Cristian liikkui kameroineen niin huomaamattomasti ja sulavasti, että usein tuntui siltä kuin hän olisi ollut osa kulloisestakin kulttuuritapahtumasta.

Kirjeevaihtajista Yrjö Länsipuro matkusteli myös laajasti Cristianin kanssa, samoin Hannu Vilpponen ja useat muut. Tuloksena oli mm. laaja tv-sarja neuvostoenergiasta.

Sana chileläismestarin osaamisesta levisi pian Suomeenkin ja yhä useammat ohjaajat halusivat työskennellä hänen kanssaan. Mm. Kirsti Tulonen-Seppänen teki Cristianin kanssa kolmiosaisen tv-dokumentin ekaluokkalaisista eri puolilla Neuvostoliittoa, Petroskoissa, Moskovassa ja Armeniassa.

Ohjaajat Vesa Toijonen ja Pentti Riuttu ovat kuvanneet hänen kanssaan Latinalaisessa Amerikassa.

Vuonna 1990 Cristian teki myös kaksi omaa dokumenttia Yleisradiolle Chilestä: El mar en peligro – Meri Vaarassa , katoavasta kalastajakunnasta teollisen kalastuksen ahdingossa ja El lucero del desierto= Kointähti erämaassa ,uskonnollisesta juhlasta Pohjois-Chilessä.

90-luvun alussa Cristian muutti perheineen Pariisiin ( hänellä on kolme venäläis-chileläistä, nyt jo aikuistunutta tytärtä, joista vanhin asuu Moskovassa, nuorimmat Pariisissa). Viimeiset 15 vuotta hän työskenteli Espanjan television Pariisin-kuvaajana, josta tehtävästä hän jäi juuri eläkkeelle ja muuttaa lokakuussa kokonaan Chileen 39 vuoden poissaolon jälkeen. – Chile ja minä olemme tässä ajassa muuttuneet kovasti, edessä on uudelleen tutustuminen, josta tullee kiireetöntä, verkkaista. 60-vuotias nuorukainen ei kuitenkaan aio töitä lopettaa. Hän on ostanut mukaansa viimeistä huutoa olevat kuvaus-, äänitys- ja leikkauskalustot, joilla takuulla syntyy laatutavaraa niin Chileen, Suomeen kuin muuallekin.

Kiitos Cristian kaikista yhdeksästä yhteisestä vuodesta Moskovassa ja senkin jälkeisestä ystävyydestä – ja espanjankieleni ruostumisen ehkäisemisestä!

Reijo Nikkilä 27.08.2007
Artikkeli on suomenkielinen versio tällä viikolla Spektr Nedelissä ilmestyvästä venäjänkielisestä jutusta.

Edit 28.08.2007: Cristian sanoo harrastuksekseen valokuvaamisen. Tämän ”harrastelijan” valokuvanäyttelyjä on ollut viime vuosina mm. Ruotsissa, Alankomaissa, Ranskassa, Espanjassa, Chilessä…

Tarkoitukseni oli aluperin tehdä Spektr Nedeliin Cristianin haastattelu, mutta viimeisenä ”jäähyväisiltana” viime lauantaina Joen ja Jaanan luona sovimme Cristianin kanssa, että meilaan joitakin kysymyksiä hänelle Pariisiin, joihin hän sitten vastaa heti Suomesta palattuaan. Niin hän tekikin, mutta Elisan silppuri, josta maksan euron kuukaudessa, oli luokitellut Cristianin meilin spamiksi. Huomasin tämän vasta sitten, kun olin joutunut juttuni jo tekemään. Lehden ollessa jo menossa kiinni ehdin saada mukaan vain muutamia kohtia Cristianin vastauksista.
Pannaan tähän nyt kuitenkin espanjaa ymmärtävien palveluna sekä kysymyksiäni että Cristianin vastauksia.
RN:
- como rebiste una idea de viajar a estudiar a la URSSS?
- que tal fue la ensenanza en VGIK?
- quien fue el “master” tuyo?
- habian muchos extranjeros aquel entonces en VGIK?
- problemas en VGIK?
- Como te sentiste en Rusia? Que era bueno y que mal?
- Que te significan los anos en Moscu?
- Finlandia y finlandeses en tu vida?
- Tus propias peliculas documentales sobre Chile? Como se llamaron y cuando los filmaste?
- Tus exposiciones de foto, cuando, donde? Tus temas de foto?
- Tu regreso a Chile despues de 39 anos, No te parece que podrias ser “extranjero” alla?
- Planes del futuro?


CV:
- Mi viaje a la URSS resultò de que a fines de los
60 (llegué en 1968) se establecieron relaciones
diplomàticas entre Chile y la URSS con el gobierno
demòcrata cristiando de Eduardo Frei Montalva y
existìa la posibilidad de obtener becas. Yo querìa
estudiar cine y los estudios en la URSS eran gratis,
ademàs de que la escuela de cine era famosa y tenìa
mucho prestigio. Lo principal para mì era estudiar
cine, secundariamente, también existìa un interés de
conocer y vivir en un paìs socialista y conoczer esa
realidad.

- La ensenanza en el VGIK me pareciò muy buena; una
ensenanza tradicional y clàsica pero muy sòlida, sin
muchas posibilidades para experimentar y buscar nuevas
formas pero me entregò una base profesional muy
granìtica.
Mi profesor fue Leonid Kosmatov, un director de
fotografìa muy famoso del cine soviético de
postguerra. Cuando era profesor ya tenìa como 70 anos
asì que no era mucho lo que se metìa en nuestros
asuntos pero sì nos daba absoluta libertad para filmar
como quisiéramos.
Habìan muchos extranjeros; la inmensa mayorìa eran de
paìses subdesarrollados, del llamado "Tercer Mundo"
(cuàl es el "Primero" y el "Segundo"??).
Yo nunca tuve prtoblemas de creaciòn en el VGIK, es
verdad que mi trabajo es considerado un trabajo màs
técnico que el del realizador. Los realizadores
sufrìan màs de la censura. Por ejemplo, un amigo
brasileno con el cual yo filmé mucho tenìa constantes
problemas con su profesor porque todo lo que
filmàbamos estaba en el estilo del "realismo
fantàstico", muy en boga en ese tiempo en el arte
latinoamericano y el pprofesor no lo toleraba.
Rusia para mì durante mucho tiempo fue mi segunda
patria porque llegué a los 21 anos y vivì ahì hasta
los 42 anos, o sea una etapa importante y clave en mi
vida. Ahora, después de haber partido hace casi 20
anos de Rusia y vivir en Francia, creo que mi patria
està en muchas partes pero mis raìces y mi identidad
solo en Chile y por eso regreso a la cuna de mi
infancia, al vientre de mi madre. Se cierra el cìrculo
y comienza una nueva etapa de mi vida. No creo que
nunca seré un extranjero en Chile porque los còdigos
son los mismos, lo que sì creo es que necesitaré de un
perìodo de adaptaciòn, que espero no sea muy largo,
para integrarme. Después de tanto tiempo de ausencia
(39 anos)Chile y yo hemos cambiado diferentemente y
nos tenemos que reconocer. Y eso es un proceso
paulatino, el Chile de ahora, el verdadero, lo tengo
que absorver; es como una transfusiòn de esa realidad.

- He trabajado 10 anos para YLE como camarògrafo en
Moscù y después en Parìs. Mis mejores amigos estàn en
Finlandia. Mi relaciòn con Finlandia es emocional y
afectiva. Quiero mucho a Finlandia y a los
finlandeses. Nunca he vivido en Finlandia pero lo he
visitado muchas veces y siempre me sorprende la
nobleza y la lealtad de su gente.

- Mis pelìculas documentales sobre Chile son: "El
mmar en peligro" sobre la pesca artesanal en Chile y
su acelerada desapariciòn debido a la pesca industrial
indiscriminada y "El lucero del desierto" sobre una
fiesta religiosa en el norte de Chile. Ambas pelìculas
las filmé en 1990.
He realizado expos de fotos en muchas partes:
Finlandia, Suecia, Holanda, Francia, Chile, etc. Mis
temas son: la naturaleza, fotos formales de
composiciòn y luz y fotos documentales.

- Mis planes son seguir haciendo lo ùnico que sé
hacer bien: imàgenes. Y seguiré haciendo video y
fotografìa (mi hobby). No tengo prisa, todo se irà
organizando y concretizando. No hay que forzar el
destino porque màs importante que el destino es el
azar.


Spektr NEDELI 31.08.2007. Perevod s finskogo Polina Kopylova.

нажмите на изображениe для увеличения картинки! Klikkaa kuvaa suuremmaksi!