
Tänään on naapurimaassamme vietetty Venäjän valtiolipun päivää. Venäjän Federaation nykyinen trikolori otettiin virallisesti käyttöön tasan kuusitoista vuotta sitten, elokuun 22. päivänä vuonna 1991. Trikolorin historia toki yltää paljon kauemmaksi…

Oli miten oli – trikolori otettiin ensimmäisen kerran käyttöön juuri Orel –sotalaivassa vuonna 1668. Lippu ei kuitenkaan vielä pariin vuosisataan saanut virallisen valtiolipun statusta.

Trikolor sen sijaan jäi kauppalaivaston käyttöön, mutta saavutti sen verran suurta suosiota tavallisen kansan keskuudessa, että siitä tulikin pian Venäjän epävirallinen valtiolippu.
Vuonna 1858 Venäjän heraldisen kamarin johtaja, paroni Boris Kene huomautti Tsaari Aleksanteri II:lle, että Venäjän epävirallinen lippu, valko-sini-punainen trikolori, rikkoo saksalaisen heraldisen koulukunnan normeja, joiden mukaan valtion lipun värien tulisi noudattaa valtion vaakunan värimaailmaa. Trikolorin värit valkoinen, sininen ja punainen oli otettu Alankomaiden lipusta tai Moskovan vaakunasta, kun taas Venäjän imperiumin virallisen vaakunan värit olivat tuohon aikaan musta, keltainen ja valkoinen.

Eräiden tietojen mukaan tsaari Aleksanteri III puolestaan antoi asetuksen, jonka myötä valko-sini-punainen trikolori palautettiin valtion viralliseksi lipuksi ja musta-kelta-valkoinen siirtyi Romanovien dynastian lipuksi. Erään toisen version mukaan tosin Aleksanteri III olisi virallistanut valko-sini-punaisen lipun ainoastaan kauppalaivaston käyttöön (kuten oli aiemmin tehnyt myös Pietari Suuri).
Epätietoisuudelle laittoi pisteen lopulta Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II vuonna 1896, jolloin hän määräsi valko-sini-punaisen lipun Venäjän ainoaksi viralliseksi valtiolipuksi.

Valko-sini-punainen trikolori koki renessanssinsa Neuvostoliitossa 1980-luvun loppupuolella, jolloin siitä tuli erilaisten kommunismin- ja neuvostovastaisten liikkeiden tunnus.
22.8.1991 lipusta tuli uuden Venäjän virallinen valtiolippu. Lipun virallinen asema vahvistettiin Venäjän perustuslaissa 8.12.2000.
Lähde: Wikipedia
1 kommentti:
Tähän voisi lisätä, että Suomessa suurruhtinaskunnan aikana uuden lipun värit ja niiden järjestys voitiin päntätä päähän jankkaamalla "Vi blevo ryssar" - värithän alkavat ruotsiksi samoin kirjaimin, ylhäältä alas: vitt, blått, rött. Nyrkkisääntö pätee yhä, vaikkei meistä venäläisiä tullutkaan.
Lähetä kommentti