Livejournalissa oli toissapäivänä säälimättömän kriittinen katsaus Venäjän elokuvan nykytilanteesta. Sen esitti aiemmin heinäkuussa Iskusstvo kino-lehden päätoimittaja Daniil Dondurei otsikolla Venäläinen elokuva: Pako todellisuudesta Российский кинематограф: бегство от реальности.
Löytyisikö tälle jutulle vapaaehtoista kääntäjää suomeksi? Tai referoijaa?
24.7.2008
Mikä on Venäjän vastaus Churchillille ja Mannerheimille?
Churchill, Adenauer, Mannerheim, Nelson Mandela, de Gaulle, Ronald Reagan, Yitzhak Rabin, Juan Carlos I. Mikä yhdistää kaikkia näitä valtiopäämiehiä? Tietysti heidän valinta maidensa suurimmiksi persooniksi samantyyppisissä tv-formaateissa. Oli luontevaa, että samanlainen äänestys järjestettiin tänä vuonna Venäjälläkin.
Ollessani kesällä itänaapurissa, televisiossa rummutettiin valtiollisen Rossija-kanavan suulla Имя Россия (Imja Rossija, Venäjän Nimi) -projektista. Ihmisiä houkuteltiin äänestämään valtiolleen ikonia erilaisten julkkisten, mm. Mihalkovin, Zhirinovskin, Tabakovin ja Jerofejevin, voimin.
Äänestys tapahtuu internetin välityksellä, joten suuntasin katseeni vööd vaid vebiin heti ensimmäisen tilaisuuden tultua. Sadasta tarjotusta sankarista oli siinä vaiheessa jo karsittu jatkoon puolet. Heistä on nyt sitten tarkoitus saada loppuvuoden finaaliin ensimmäinen tusina.
Jokaisesta ehdokkaasta on sivuilla oma kuva ja pieni elämänkerrallinen. Sosiologisesta tutkimuksesta taas käy ilmi kunkin henkilöhahmon arvostus eri ikäluokissa. Järjestäjät näyttävät painottavan enemmän menneisyyttä, sillä ehdokkaina ei ole ensisilmäyksellä lainkaan elossa olevia ihmisiä.
Äänestämisen erikoisuus piilee siinä, että ketä tahansa ehdokasta on mahdollisuus äänestää niin monta kertaa kuin haluaa - eikä sitä edes yritetä peitellä sivuston tiedotteessa - päinvastoin: "äänestäkää haluamaanne henkilöä rajoittamattomasti, taikka useampia samanaikaisesti". Ihmisiä myös kannustetaan houkuttelemaan mukaan äänestykseen kaikkia tuttaviaan ja sukulaisiaan.
Tällä hetkellä kahdentoista kärki näyttää seuraavanlaiselta:
1. Stalin
2. Vysotski
2. Vysotski
3. Aleksanteri Nevski
4. Nikolai II
5. Lenin
6. Pietari Suuri
6. Pietari Suuri
7. Aleksandr Pushkin
8. Gagarin
9. Iivana Julma
10. Katariina Suuri
11. Lomonosov
12. Sergei Radonezhilainen
´
Tilanne on kutkuttava, sillä vielä pari päivää sitten ykköspaikkaa piti hallussaan Nikolai II, kakkosena Suuri Kansojen Johtaja ja kolmantena Uljanov. Tällä hetkellä kärkikaksikolla on molemmilla yli 529 000 ääntä, kahdella seuraavalla 450 000 molemmin puolin.
P.S. Jutun kirjoittamisen loppuvaiheessa Vysotski kiilasi kärkeen. Tilanne on tällä kilpailuosuudella hyvin muutosaltis. Äänestäkää tekin!
22.7.2008
Finno-ugrit
On myönnettävä, että Mallinen on oikeilla linjoilla tässä kolumnissaan, vaikka hän nimimerkin takaa tahtookin arvostella meitä ”toisinaan ajattelevia”. Erityisesti presidentti Tarja Halosen niin sanottu ”edistyksellisyys” on asetettava voimakkaasti kyseenalaiseksi. Jo vuoden 2000 vaalien aikana, joita seurasin Moskovan suurlähetystön valvojaisissa, pienipalkkaisinkin viisumivirkailija suhtautui alentuvan säälivästi Esko Ahon kannattajiin. On mahdotonta tietää, miten Aho tai myöhemmin Niinistö olisivat presidentteinä suhtautuneet Venäjään, mutta Halonen ei ainakaan sano, mitä pitäisi. En ole ollenkaan samaa mieltä ulkoministeri Stubbin kanssa, että meillä kaikilla olisi asennevamma suhteessa Venäjään, mutta tasavallan presidentin tulee ennen muita olla vapautunut siitä.
Entinen Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin johtaja Seppo Lallukka kannatti myös lämpimästi Ilveksen puhetta. Sitä hullummalta tuntui sen jälkeen Kozatšovin lausunto. Sen kanssa pitää yhtä Venäjän presidentin kansliapäällikön Vladislav Surkovin (alun perin tšetšeeni Aslambek Dudajev) tämänpäiväinen puhe Naši-nuorille (lempinimeltään ”Našistit”) Seliger-järven leirillä. Hän varoittaa Gazeta.ru:n mukaan kovasti Venäjää ympäröineistä oranssivallankumouksista, jotka uhkaavat kuulemma levitä koskemaan jopa Venäjän sisäisiä asioita. Helmikuussa 2006 samainen Surkov varoitti Jedinaja Rossija-puolueen kokouksessa ”finno-ugrien salaliitosta, joka uhkaa kaapata Komin ja muiden alueiden öljyvarat”. Nyt Surkov huomauttaa erityisesti, ettei pidä rakentaa tietoyhteiskuntaa tuonnin varaan, vaan on kehitettävä omaa tuotantoa.
Mihin nyt on jäänyt professori Pankratovan lausunto vuoden 1951 Petroskoissa painetusta historian oppikirjasta? Sen mukaan ”kapitalistinen maailma asetti koko ajan rajoituksia tekniikan ja tuotannon kehittymiselle, kun taas Neuvostoliitossa tekniikka kehittyi esteettömästi ja nopein tempoin. Tuotantotekniikkansa sekä teollisuuden ja maatalouden teknillisen tason puolesta Neuvostoliitto on ensi tilalla maailmassa.” Tämähän tuli korjatuksi vasta vuonna 2000 Šumilovin ja Rjabikinin kirjassa, jossa myönnettiin selkein sanoin, että lukuun ottamatta lännestä lainattua ohjustekniikkaa neuvostoteollisuus jäi tuolloin sotaa edeltäneelle tasolle. Eroa siis kurotaan edelleen umpeen.
Mitä Medvedeviin tulee, The Moscow Times kommentoi hänen esiintymistään Japanin G-8 –kokouksessa. Siellä presidentti lupasi selkeästi yhtyä Zimbabwea koskevaan boikottiin vaalien väärinkäytösten vuoksi. Muutaman päivän kuluttua Venäjä esti sen toteuttamisen YK:ssa. Tämä ei vaikuta varsin johdonmukaiselta eikä vahvista Medvedevin kuvaa liberaalina valtiomiehenä. Koska kysymyksessä on vapaa keskustelupalsta, eikä yliopiston seminaari, uskallan lainata kesäkuun Yhdysvaltain-matkallani tapaamaani venäläistä taksinkuljettajaa (ei siis Venäjän tietotoimisto OBS ”odna baba skazala”): ”Medvedev on šakkipelin lähetti.” Hän myös selitti, miksi Hodorkovski istuu Tsitassa vankilassa: ”Hän maksoi, mutta väärille ihmisille.”
Jatkakaamme siis ihmettelyä.
Jukka Mallinen Postimees-lehdessä Hanti-Mansijskista
Jukka Mallinen pyysi minua kertomaan MV-blogissa, että Postimees-lehdessä on julkaistu 15.heinäkuuta hänen kolumninsa Hanti-Mansijskin äskeisestä Suomalais-ugrilaisten kansojen V maailmankongressista.
Alla lehden juttu suomeksi. (Viroa taitavat huomaavat, että alkuperäinen, suomeksi kirjoitettu teksti on hieman laajempi kuin viroksi käännetty. JM:n viestin mukaan lehti lyhensi tekstin neljään tuhanteen merkkiin eli pyytämäänsä mittaan).
Äskeinen Hanti-Mansijskin kokous tuli tahtoen tai tahtomattaan nostaneeksi kansainvälisen suomalais-ugrilaisen liikkeen ensi kertaa eurooppalaiseksi uutiseksi. Viron presidentin avajaisissa pitämä puhe herätti reaktioita monessa maassa.
Ilveksen puhe kyseli suomalais-ugrilaisuuden kohtaloita korkealla filosofisella ja moraalisella tasolla. Sen ytimenä oli toisaalta vapaa kulttuuri, toisaalta vapaa identiteetti. Puhe muistutti pienten kansojen kulttuurista ja kansallisesta identiteetistä koko maailman ja historian mittakaavassa, koko inhimillisessä laajuudessaan.
Puhe oli maltillinen ja rakentava. Se ei syyttänyt ketään, loukannut ketään eikä sanonut kenestäkään mitään epäkorrektia. Tosin eräitä venäläisiä tuntui loukkaavan ruma ”F-sana” (Freedom) ja törkeä ”D-sana” (Democracy).
Suomen presidentti Halonen taas avajaispuheessaan mainitsi sukukansojemme oikeuden äidinkieleen, mutta sivuutti muut laajemmat oikeudet vapaaseen identiteettiin. Hän hyväksyi ”sammakkoperspektiivin” ja rajoitti ajatuskulkujaan - ollakseen ärsyttämättä autoritääristä Venäjää?
Kokouksessa ei voinut olla huomaamatta eroa Viron ja Suomen politiikassa. Avajaisissa vieressäni istunut Jarkko Tontti, eräs Suomen johtavia nuoria kirjailijoita, huusi Ilveksen puheen jälkeen salissa ”bravo”. Hän kiitti presidenttiä iltavastaanotolla hienosta puheesta ja sanoi jopa pyytävänsä Viron kansalaisuutta. Taasko ummehtuneen ja itsetyytyväisen Suomen älymystö etsii kansallisrunoilijamme Eino Leinon jäljissä Virosta raikkaampaa ilmapiiriä?
Blogissaan ”Kirjaamo” Tontti kirjoitti myöhemmin Ilveksen puheesta, että se oli ”komeimpia puheita, joita olen kuullut, avoimen yhteiskunnan tyylikästä puolustusta”. ” Halosen puheesta hän totesi, että se toi mieleen vuoden 1972 ja yya:n.
Mutta Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kozatšov kohdisti kostoiskun Ilvekseen. Puheessaan hän väitti, että kun tuntemattomat huligaanit pahoinpitelivät marilaisen aktivistin Kozlovin sairaalakuntoon, asialla ei ollut mitään tekemistä tämän kansallisen toiminnan kanssa. Kuitenkin europarlamentti, jonka ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja ”herra Ilves” oli tähän aikaan, syytti julkilausumassaan Venäjää marien kansallisen liikkeen vainosta, ja Suomen sekä Viron lehdistössä alkoi parjauskampanja Venäjää vastaan tämän asian varjolla.
Samalla duuman edustaja syytti, että Eurooppa ei reagoinut mitenkään, kun ”venäläisten puolustaessa Virossa Pronssisotilasta heitä hakattiin ja yksi venäläinen murhattiin”.
Kozatšovin väitteet kääntävät faktat ylösalaisin. Ne tunnistaa heti neuvostoajalta tutuksi demagogiaksi, jossa musta julistetaan valkeaksi ja valkea mustaksi. Tämän karkean provokaation jälkeen Ilveksellä ei suvereenin valtion päämiehenä ollut muuta mahdollisuutta kuin marssia ulos kokouksesta.
Minusta Kozatšovin hyökkäys oli sitäkin omituisempi, kun olin juuri saanut todistaa juhannuksena Pietarissa Itämeren kaupunkien festivaalissa vilpitöntä pyrkimystä hyviin suhteisiin Itämeren maiden välillä.
Festivaaliin kuului paneelikeskustelu maittemme kulttuuriyhteistyöstä. Pietarin teatterifestivaalin johtaja kauhisteli keskustelussa sitä, että venäläiset on lietsottu uskomaan, että pieni Viro on Venäjän pahin vihollinen. Hän vetosi luottamuksellisten suhteiden puolesta ja totesi, että eurooppalainen Pietari tarvitsee Baltian maita.
Myös Pietarin kaupungin ulkosuhteiden osaston johtaja Aleksandr Prohorov valitti, että suhteissamme on ”šerohovatosti” (”rosoisuuksia”). Hän ei syytellyt ollenkaan Baltian maita, vaan vetosi kaupunkien yhteistyöhön ja ”kansalaisdiplomatiaan” eli tavallisten ihmisten välisten luottamuksellisten suhteiden kehittämiseen.
Samoin Krakovan ja Vilnan kulttuurijohto esiintyi keskustelussa erittäin yhteistyöhaluisesti.
Valitettavasti Itämeren kaupunkien verkostoon kuuluva Suomen Turku ei ollut edustettuna keskustelussa. Minä jouduin helsinkiläisenä pitämään Turun puheenvuoron. Vetosin tunnettuun pietarilaiskirjailijaan Andrei Bitoviin, joka on sanonut, että Pietari ei olemukseltaan ole venäläinen kaupunki, vaan hansakaupunki. Puhuin yhteisestä Hansa-identiteetistämme, joka juontuu historiallisesti tähän kauppakaupunkien liittoon, kaupunkien itsehallintoon, vapaakauppaan ja oikeusvaltion perinteeseen.
Pietarin kulttuuriväki siis kieltäytyi hyökkäyksistä Baltian maita vastaan ja vetosi dialogin puolesta. Se osoitti kunnioittavansa Baltian kansojen oikeutta valita eurooppalainen kehitystie, kannattavansa tasa-arvoista yhteistyötä ja kieltäytyvänsä vahvemman oikeudesta.
Myös Venäjän uuden presidentin Medvedevin ja Ilveksen tapaaminen Hanti-Mansijskissa sujui lehtitietojen mukaan hyvässä hengessä ja suhteitten paranemista ennakoiden.
Kenen intresseissä siis oli sabotoida tätä paranevaa ilmapiiriä? Medvedevin puheenvuorot ovat olleet lupaavia - tosin jäämme odottamaan tekoja. Häneen kohdistuvat Venäjän keskiluokan ja yrittäjien vahvat odotukset Venäjän uudelleenorientoitumisesta kohti Eurooppaa.
Eurooppalainen demokraattinen suunta uhkaa silovikien eli turvallisuuspalvelujen ja armeijan valta-asemaa. Nyttemmin he kontrolloivat Venäjän duumaa ja hallitusta. Silovikien valta ja taloudelliset intressit säilyvät, vain jos Venäjän vastakkainasettelu eurooppalaisten demokratioiden kanssa säilyy ja syvenee.
Saimmeko siis Hanty-Mansiassa nähdä omituisen näytöksen Venäjän nykyisen kaksoisvallan bysanttilaisesta draamasta?
JUKKA MALLINEN
Kirjoittaja on Suomen Penin puheenjohtaja ja Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin varapuheenjohtaja, esseisti ja uuden venäläisen kirjallisuuden kääntäjä.
Alla lehden juttu suomeksi. (Viroa taitavat huomaavat, että alkuperäinen, suomeksi kirjoitettu teksti on hieman laajempi kuin viroksi käännetty. JM:n viestin mukaan lehti lyhensi tekstin neljään tuhanteen merkkiin eli pyytämäänsä mittaan).
Äskeinen Hanti-Mansijskin kokous tuli tahtoen tai tahtomattaan nostaneeksi kansainvälisen suomalais-ugrilaisen liikkeen ensi kertaa eurooppalaiseksi uutiseksi. Viron presidentin avajaisissa pitämä puhe herätti reaktioita monessa maassa.
Ilveksen puhe kyseli suomalais-ugrilaisuuden kohtaloita korkealla filosofisella ja moraalisella tasolla. Sen ytimenä oli toisaalta vapaa kulttuuri, toisaalta vapaa identiteetti. Puhe muistutti pienten kansojen kulttuurista ja kansallisesta identiteetistä koko maailman ja historian mittakaavassa, koko inhimillisessä laajuudessaan.
Puhe oli maltillinen ja rakentava. Se ei syyttänyt ketään, loukannut ketään eikä sanonut kenestäkään mitään epäkorrektia. Tosin eräitä venäläisiä tuntui loukkaavan ruma ”F-sana” (Freedom) ja törkeä ”D-sana” (Democracy).
Suomen presidentti Halonen taas avajaispuheessaan mainitsi sukukansojemme oikeuden äidinkieleen, mutta sivuutti muut laajemmat oikeudet vapaaseen identiteettiin. Hän hyväksyi ”sammakkoperspektiivin” ja rajoitti ajatuskulkujaan - ollakseen ärsyttämättä autoritääristä Venäjää?
Kokouksessa ei voinut olla huomaamatta eroa Viron ja Suomen politiikassa. Avajaisissa vieressäni istunut Jarkko Tontti, eräs Suomen johtavia nuoria kirjailijoita, huusi Ilveksen puheen jälkeen salissa ”bravo”. Hän kiitti presidenttiä iltavastaanotolla hienosta puheesta ja sanoi jopa pyytävänsä Viron kansalaisuutta. Taasko ummehtuneen ja itsetyytyväisen Suomen älymystö etsii kansallisrunoilijamme Eino Leinon jäljissä Virosta raikkaampaa ilmapiiriä?
Blogissaan ”Kirjaamo” Tontti kirjoitti myöhemmin Ilveksen puheesta, että se oli ”komeimpia puheita, joita olen kuullut, avoimen yhteiskunnan tyylikästä puolustusta”. ” Halosen puheesta hän totesi, että se toi mieleen vuoden 1972 ja yya:n.
Mutta Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kozatšov kohdisti kostoiskun Ilvekseen. Puheessaan hän väitti, että kun tuntemattomat huligaanit pahoinpitelivät marilaisen aktivistin Kozlovin sairaalakuntoon, asialla ei ollut mitään tekemistä tämän kansallisen toiminnan kanssa. Kuitenkin europarlamentti, jonka ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja ”herra Ilves” oli tähän aikaan, syytti julkilausumassaan Venäjää marien kansallisen liikkeen vainosta, ja Suomen sekä Viron lehdistössä alkoi parjauskampanja Venäjää vastaan tämän asian varjolla.
Samalla duuman edustaja syytti, että Eurooppa ei reagoinut mitenkään, kun ”venäläisten puolustaessa Virossa Pronssisotilasta heitä hakattiin ja yksi venäläinen murhattiin”.
Kozatšovin väitteet kääntävät faktat ylösalaisin. Ne tunnistaa heti neuvostoajalta tutuksi demagogiaksi, jossa musta julistetaan valkeaksi ja valkea mustaksi. Tämän karkean provokaation jälkeen Ilveksellä ei suvereenin valtion päämiehenä ollut muuta mahdollisuutta kuin marssia ulos kokouksesta.
Minusta Kozatšovin hyökkäys oli sitäkin omituisempi, kun olin juuri saanut todistaa juhannuksena Pietarissa Itämeren kaupunkien festivaalissa vilpitöntä pyrkimystä hyviin suhteisiin Itämeren maiden välillä.
Festivaaliin kuului paneelikeskustelu maittemme kulttuuriyhteistyöstä. Pietarin teatterifestivaalin johtaja kauhisteli keskustelussa sitä, että venäläiset on lietsottu uskomaan, että pieni Viro on Venäjän pahin vihollinen. Hän vetosi luottamuksellisten suhteiden puolesta ja totesi, että eurooppalainen Pietari tarvitsee Baltian maita.
Myös Pietarin kaupungin ulkosuhteiden osaston johtaja Aleksandr Prohorov valitti, että suhteissamme on ”šerohovatosti” (”rosoisuuksia”). Hän ei syytellyt ollenkaan Baltian maita, vaan vetosi kaupunkien yhteistyöhön ja ”kansalaisdiplomatiaan” eli tavallisten ihmisten välisten luottamuksellisten suhteiden kehittämiseen.
Samoin Krakovan ja Vilnan kulttuurijohto esiintyi keskustelussa erittäin yhteistyöhaluisesti.
Valitettavasti Itämeren kaupunkien verkostoon kuuluva Suomen Turku ei ollut edustettuna keskustelussa. Minä jouduin helsinkiläisenä pitämään Turun puheenvuoron. Vetosin tunnettuun pietarilaiskirjailijaan Andrei Bitoviin, joka on sanonut, että Pietari ei olemukseltaan ole venäläinen kaupunki, vaan hansakaupunki. Puhuin yhteisestä Hansa-identiteetistämme, joka juontuu historiallisesti tähän kauppakaupunkien liittoon, kaupunkien itsehallintoon, vapaakauppaan ja oikeusvaltion perinteeseen.
Pietarin kulttuuriväki siis kieltäytyi hyökkäyksistä Baltian maita vastaan ja vetosi dialogin puolesta. Se osoitti kunnioittavansa Baltian kansojen oikeutta valita eurooppalainen kehitystie, kannattavansa tasa-arvoista yhteistyötä ja kieltäytyvänsä vahvemman oikeudesta.
Myös Venäjän uuden presidentin Medvedevin ja Ilveksen tapaaminen Hanti-Mansijskissa sujui lehtitietojen mukaan hyvässä hengessä ja suhteitten paranemista ennakoiden.
Kenen intresseissä siis oli sabotoida tätä paranevaa ilmapiiriä? Medvedevin puheenvuorot ovat olleet lupaavia - tosin jäämme odottamaan tekoja. Häneen kohdistuvat Venäjän keskiluokan ja yrittäjien vahvat odotukset Venäjän uudelleenorientoitumisesta kohti Eurooppaa.
Eurooppalainen demokraattinen suunta uhkaa silovikien eli turvallisuuspalvelujen ja armeijan valta-asemaa. Nyttemmin he kontrolloivat Venäjän duumaa ja hallitusta. Silovikien valta ja taloudelliset intressit säilyvät, vain jos Venäjän vastakkainasettelu eurooppalaisten demokratioiden kanssa säilyy ja syvenee.
Saimmeko siis Hanty-Mansiassa nähdä omituisen näytöksen Venäjän nykyisen kaksoisvallan bysanttilaisesta draamasta?
JUKKA MALLINEN
Kirjoittaja on Suomen Penin puheenjohtaja ja Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin varapuheenjohtaja, esseisti ja uuden venäläisen kirjallisuuden kääntäjä.
7.7.2008
Hyvää juhannusta! Ivan Kupala / Ivanov den'
Anteeksi pitkä viesti, mutta nyt on kalenteri tällä mallilla:
Kiitos Taina Saariselle keltakannusruohon tietämisestä!
Venäjälläkin vietetään juhannusta, Ivan Kupalan eli Johannes Kastajan päivää. Sitä voidaan viettää 24. kesäkuuta, kuten meilläkin ennen vuoden 1972 työmarkkinapoliittista muutosta – jolloin keksittiin keinojuhannus, jota ollaan viettävinään lauantaina, vaikka kaikki näkevät allakasta, että 23.6. nimipäivää viettää Aatto ja 24.6. Jussi – mutta toiset juhlivat sitä 24. kesäkuuta vanhan kalenterin mukaan, eli siis 7. heinäkuuta.
Aivan kuin Suomessa, myös Venäjällä Iivana Kastajan päivää on vietetty ennen kuin Kastajasta, kasteesta, muista sakramenteista tai ylipäänsä kristinuskosta kukaan tiesi täällä mitään. Vietto liitty kesäpäivänseisaukseen, jonka jälkeiset kolme päivää ovat yhtä pitkiä, ja niiden jälkeen päivät alkavat lyhetä. Viettoon liittyy myös esikristillinen jumala nimeltä Kupala. Liittyneekö tähän etymologiaa (kupat'sja = uida) sen verran, että siksi juhlaan liitetään veden äärellä oleminen ja kokon polttaminen, sitä en tiedä, mutta olipa oletukseni totuusarvo sitä tai tätä, juttuna se on omasta mielestäni hyvä. J
Kun Kupalan päivänä kieriskelet kasteisella nurmikolla, pysyt terveenä ja kauniina.
Kupalan päivänä on uitava, se on vanha perinne. Tosin kristinuskon tulkinnat ovat tuoneet epäilevän Tuomaan Venäjällekin: joillakin alueilla pidetään uintia vaarallisena, koska nimipäiväsankari Iivana ei tykkää siitä, että muut kuin hän läträä vedellä. Hänellä on privilegio ja monopoli upottaa ihmisiä veteen, ja hän saattaa kostaa niille, jotka ottavat oikeuden omiin käsiin.
Voimakas kaste Kupalan päivän aamuna tietää myös hyvää kurkkusatoa.
Kun Iivanan päivää juhlitaan perinteen mukaan, porukka valitsee keskuudestaan urjadnikan eli järjestysmiehen. Mukana voi olla myös virkavaltaa: pappeja, uhripappeja, tietäjiä, velhoja, kylänvanhin jne. Aamuvarhain tytöt keräävät yrttejä ja kukkia sekä solmivat seppeleitä. Kun yrtit ripustetaan vyötärölle ympäri kupeita, ne suojelevat kaikelta pahalta. Pojat menevät harventamaan koivuvesakkoa ja tuovat parimetrisiä koivuntaimia juhlapaikalle, lyövät rautakangella reiät ja laittavat koivut pystyyn luomaan juhlatunnelmaa. Koivuja koristellaan joskus myös kukkasin tai harsokankain.
Kasvien tuntijat tietävät, että on vain yksi yö vuodesta, jolloin saniaisen voi nähdä kukkivan, ja se on Iivanan aaton ja Iivanan päivän välinen yö. Ken sen näkee, elää lopun elämäänsä, joka ei ole lyhyt, rikkaana ja onnellisena.
Yrttikasvit ovat tärkeitä Venäjän Iivana Kupalan vietossa, kuten meillä juhannuksen vietossa. Heillä velhot kuhkivat yön kasteisessa heinikossa ja leikkelevät taikayrttejä, kuten hirvenjuurta (Inula), pirunkarkoitinta eli karhiaista (чертогон, чертополох, Carduus crispus), suomukkaa (Lathraea squamaria L.), pujoa (чернобыль, Artemis vulgaris), keltakannusruohoa (головная трава, Linaria vulgaris), mäkikuismaa (зверобой, Hypericum perforatum, josta käytetään monissa kielissä juhannukseen viittaavaa nimeä [ruots. Johannisört, engl. St. John´s Wort]), kangasajuruohoa eli Neitsyt Marian sänkyruohoa – siis timjamia (богородицкая трава, Thymus, jota polttamalla saatiin savu, joka hoiti äsken vasikoineen lehmän kuntoon), veselov koren' eli ilojuurta(?), piharatamoa (Plantago major), rehuvirnaa (Vicia sativa L.), hirvenjuurta (Inula helenium, Elias Lönnrot: "Juurta käytetään watsan ja rinnan lääkkeeksi, [se] erottaa lökää sulkutaudeissa [ahdistavassa yskässä] ja korjaa waimollisten [kuukautisten] puutetta. Siitä keitetyllä liemellä woidellaan lapsia ryyhelmässä ja ihottumissa. Myös käärmeenpistoon kiitetään sitä hywäksi ihrassa keitettynä. Sääsket pakenewat sen sawusta. Muutamat sekoittavat lehtejä tupakkaan ja sanowat terveelliseksi polttaa."), rantakukkaa (Lythrum salicaria), taikayrttiä yms. Vielä voi kuivata yrttiä nimeltä rasperst'itse, joka jauhetaan ja jauheella hierotaan kehon kipeitä paikkoja, haavoja, paiseita ja turvottumia.
Nämä kaikki kasvithan tehoavat vain Iivananpäivää edeltävänä yönä.
Kupalan päivän vietto alkaa jo iltapäivällä, siinä neljän maissa. Jotta päästäisiin tunnelmaan, porukan kesken kiertää mallasjuomatuoppi. (Monien lähteiden mukaan mallasjuoma ei ole tuntematon suomalaisessakaan juhannuksenvietossa.)
Myös Jarila-niminen nukke, semmoinen noin metrin mittainen olkiukko, saatetaan väsätä, koristaa kukkasin ja nauhoin ja sijoittaa koivun oksanhaaraan. Sen tehtävä on symboloida mieskuntoisuutta ja hedelmällisyyttä, minkä vuoksi se varustetaan muutamien lähteiden mukaan huomattavan kokoisella, tanassa olevalla miehisellä sukuelimellä, joka maalataan punaiseksi. Jarilan eteen tuodaan tarjottimella herkkuja, jotta hedelmällisyys säilyisi. Tämä osa Kupalan juhlaa on siis ilmiselvää perintöä esikristillisen ajan hedelmällisyysjuhlasta.
Koivujen ja Jarilan ympärillä pyöritään piirileikkiä, ja joku silloin "vahingossa" tönäisee Jarilaa niin, että se putoaa alas. Siitä syntyy tyttöjen kesken itku ja parku, että nysse kuoli, ja oli niin komeakin. Miehet nostavat esikuvansa ylös ja ravistelevat sen kuntoon. Sen kunniaksi juodaan hunajanektaria tai vastaavaa, syödään herkkuja ja puhutaan uudelleensyntymisestä, joka tapahtuu keväisin. Jossakin päin Venäjää Jarila lopuksi poltetaan, mutta toisaalla se heitetään jokeen tai haudataan maakuoppaan.
Ennen vanhaan tässä yhteydessä on myös puhuteltu jumalia: on leivottu iso ruislimppu, jota on kierrätetty kädestä käteen, ja jokainen on saanut esittää limppu kädessä toivomuksensa. Sama ruoan pyhittämisriitti on siirretty Kupalan ja Perunin puhuttelusta Jahven kanssa kommunikointiin. Toisen perinnetiedon mukaan nuotion äärellä pidetään kunnon kemut, jonka menyyllä pakollisia ruokalajeja ovat puuro, kananmunat, läski, blinit ja olut/kvassi. Jokainen saa käteensä palasen pyhitettyä ruokaa, ja sen voimin kerrotaan nuotion ääressä vanhoja tarinoita, bylinoita ja satuja.
Perinteinen venäläinen juhannustuli on erilainen kuin suomalainen risukasa ja pari veneenpuoliskoa pystyssä: Venäjällä tehdään noin 7–8-metrinen Kupalets, jonka rungoksi laitetaan puinen parru, täytteeksi olkia, kuivia oksia tms. ja pinnaksi mitä kylästä sattuu löytymään. Vasta Kupaletsin polttamisen jälkeen Iivananjuhla lähtee käyntiin, ja usein viritellään pienempiä nuotioita pitämään tunnelmaa korkealla. Nuotioiden ympärillä tanssitaan, niiden yli hypitään ja toivotaan, että ponnistusjalan ote pitää. Ken hyppää korkeimmalle, hän on seuraavan vuoden ajan onnellisin. Muitakin kilpailuja keksitään tilanteen mukaan, ja meno on meluisaa. Tytöt ja poikamiehet tykkäsivät olla leskisillä (igrat' na gorelki). Sitä varten arvottiin yksi osallistujista "polttajaksi". Muut jaettiin pareihin ja he hajaantuivat lähistölle. Polttaja yritti hajoittaa paria, sitä varten hänen piti vain saada kiinni yksi pari.
Veteen liittyy vieläkin elävä tapa, jonka mukaan tytöt heittävät koivuseppeleen veteen. Jos oma seppele uppoaa, se tietää heittäjälle kuolemaa, jos kelluu, heittäjä pääsee miehelään. Jos seppele ajautuu rantaan, on elettävä vanhanapiikana.
Tuli on karjallekin tärkeä, koska se pelastaa elikot ruton kiroukselta. Siksipä Mansikit saatetaan laittaa liekaan ja taluttaa ihmettelemään avotulta. Samoin lapsista saadaan takuuvarmasti poltetuksi taudit pois, etenkin sikotauti. (Älä ymmärrä väärin: Lapsia siis EI polteta.)
Tähän hauskanpitoon ja hedelmällisyysjuhlaan kristinusko toi sitten oman synkistelynsä. Kupala-yönä, joka siis on vuoden lyhin yö, ei saa nukkua, koska silloin pääsee valloilleen kaikenlainen epäpuhtaus ja iljettävyys, kuten noidat, noidutut olennot (siis se prinssi joka oli noiduttu sammakoksi tms.), velhot, keijut, käärmeet, kotitontut, vedenhenget ja metsänhaltijat. Kavahtakaamme siis niitä me, joissa sanankylvö on elävää!
Vielä pari riittiä: muurahaispesästä kerätään muurahaishappoa, joka auttaa kaikenlaisiin vaivoihin varsinkin Iivananpäivänä. Ja puolenyön aikaan neito käy poimimassa sokkona kukkia, asettaa ne tyynynsä alle ja aamulla katsoo, tuliko poimituksi 12 samanlaista yrttiä tai kukkaa. Jos onnistui, pääsee naimisiin. (Mutta kun Iivanan-yönä ei pitänyt nukkua lainkaan…)
Ivan Kupala on myös tummasävyinen rokkibändi: http://www.kupala.ru/
Muuta Kupala-tietoa:
http://oliav.boom.ru/prazdniki/ivan-kupala.html
http://godsbay.ru/slavs/kupala.html
http://www.durov.com/linguistics3/lukinova-86.htm
http://ura-inform.com/society/2007/07/07/kupala/
Nikolai Gogol: Вечер накануне Ивана Купала.Kiitos Taina Saariselle keltakannusruohon tietämisestä!
4.7.2008
60-luvun Neuvostoliittoa Dean Congerin kuvina
National Geography-lehden veteraanikuvaaja, ensi kuussa 81 vuotta täyttävä Dean Conger kuvasi Neuvostoliiton arkea neljännesvuosisadan ajan noin 30 kuvausmatkansa aikana.
Tässä hänen loistokkaita kuviaan 60-luvulta Livejournalin välittämonä.
Tässä hänen loistokkaita kuviaan 60-luvulta Livejournalin välittämonä.
1.7.2008
Laura Kolbe Moskovasta Kalevassa
Laura Kolbe näyttää käyneen Moskovassa. Erinomaista tekstiä Kalevan kolumnissaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
