Jukka Mallinen Postimees-lehdessä Hanti-Mansijskista

Jukka Mallinen pyysi minua kertomaan MV-blogissa, että Postimees-lehdessä on julkaistu 15.heinäkuuta hänen kolumninsa Hanti-Mansijskin äskeisestä Suomalais-ugrilaisten kansojen V maailmankongressista.

Alla lehden juttu suomeksi. (Viroa taitavat huomaavat, että alkuperäinen, suomeksi kirjoitettu teksti on hieman laajempi kuin viroksi käännetty. JM:n viestin mukaan lehti lyhensi tekstin neljään tuhanteen merkkiin eli pyytämäänsä mittaan).



Äskeinen Hanti-Mansijskin kokous tuli tahtoen tai tahtomattaan nostaneeksi kansainvälisen suomalais-ugrilaisen liikkeen ensi kertaa eurooppalaiseksi uutiseksi. Viron presidentin avajaisissa pitämä puhe herätti reaktioita monessa maassa.

Ilveksen puhe kyseli suomalais-ugrilaisuuden kohtaloita korkealla filosofisella ja moraalisella tasolla. Sen ytimenä oli toisaalta vapaa kulttuuri, toisaalta vapaa identiteetti. Puhe muistutti pienten kansojen kulttuurista ja kansallisesta identiteetistä koko maailman ja historian mittakaavassa, koko inhimillisessä laajuudessaan.

Puhe oli maltillinen ja rakentava. Se ei syyttänyt ketään, loukannut ketään eikä sanonut kenestäkään mitään epäkorrektia. Tosin eräitä venäläisiä tuntui loukkaavan ruma ”F-sana” (Freedom) ja törkeä ”D-sana” (Democracy).

Suomen presidentti Halonen taas avajaispuheessaan mainitsi sukukansojemme oikeuden äidinkieleen, mutta sivuutti muut laajemmat oikeudet vapaaseen identiteettiin. Hän hyväksyi ”sammakkoperspektiivin” ja rajoitti ajatuskulkujaan - ollakseen ärsyttämättä autoritääristä Venäjää?

Kokouksessa ei voinut olla huomaamatta eroa Viron ja Suomen politiikassa. Avajaisissa vieressäni istunut Jarkko Tontti, eräs Suomen johtavia nuoria kirjailijoita, huusi Ilveksen puheen jälkeen salissa ”bravo”. Hän kiitti presidenttiä iltavastaanotolla hienosta puheesta ja sanoi jopa pyytävänsä Viron kansalaisuutta. Taasko ummehtuneen ja itsetyytyväisen Suomen älymystö etsii kansallisrunoilijamme Eino Leinon jäljissä Virosta raikkaampaa ilmapiiriä?

Blogissaan ”Kirjaamo” Tontti kirjoitti myöhemmin Ilveksen puheesta, että se oli ”komeimpia puheita, joita olen kuullut, avoimen yhteiskunnan tyylikästä puolustusta”. ” Halosen puheesta hän totesi, että se toi mieleen vuoden 1972 ja yya:n.

Mutta Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kozatšov kohdisti kostoiskun Ilvekseen. Puheessaan hän väitti, että kun tuntemattomat huligaanit pahoinpitelivät marilaisen aktivistin Kozlovin sairaalakuntoon, asialla ei ollut mitään tekemistä tämän kansallisen toiminnan kanssa. Kuitenkin europarlamentti, jonka ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja ”herra Ilves” oli tähän aikaan, syytti julkilausumassaan Venäjää marien kansallisen liikkeen vainosta, ja Suomen sekä Viron lehdistössä alkoi parjauskampanja Venäjää vastaan tämän asian varjolla.

Samalla duuman edustaja syytti, että Eurooppa ei reagoinut mitenkään, kun ”venäläisten puolustaessa Virossa Pronssisotilasta heitä hakattiin ja yksi venäläinen murhattiin”.

Kozatšovin väitteet kääntävät faktat ylösalaisin. Ne tunnistaa heti neuvostoajalta tutuksi demagogiaksi, jossa musta julistetaan valkeaksi ja valkea mustaksi. Tämän karkean provokaation jälkeen Ilveksellä ei suvereenin valtion päämiehenä ollut muuta mahdollisuutta kuin marssia ulos kokouksesta.

Minusta Kozatšovin hyökkäys oli sitäkin omituisempi, kun olin juuri saanut todistaa juhannuksena Pietarissa Itämeren kaupunkien festivaalissa vilpitöntä pyrkimystä hyviin suhteisiin Itämeren maiden välillä.

Festivaaliin kuului paneelikeskustelu maittemme kulttuuriyhteistyöstä. Pietarin teatterifestivaalin johtaja kauhisteli keskustelussa sitä, että venäläiset on lietsottu uskomaan, että pieni Viro on Venäjän pahin vihollinen. Hän vetosi luottamuksellisten suhteiden puolesta ja totesi, että eurooppalainen Pietari tarvitsee Baltian maita.

Myös Pietarin kaupungin ulkosuhteiden osaston johtaja Aleksandr Prohorov valitti, että suhteissamme on ”šerohovatosti” (”rosoisuuksia”). Hän ei syytellyt ollenkaan Baltian maita, vaan vetosi kaupunkien yhteistyöhön ja ”kansalaisdiplomatiaan” eli tavallisten ihmisten välisten luottamuksellisten suhteiden kehittämiseen.

Samoin Krakovan ja Vilnan kulttuurijohto esiintyi keskustelussa erittäin yhteistyöhaluisesti.

Valitettavasti Itämeren kaupunkien verkostoon kuuluva Suomen Turku ei ollut edustettuna keskustelussa. Minä jouduin helsinkiläisenä pitämään Turun puheenvuoron. Vetosin tunnettuun pietarilaiskirjailijaan Andrei Bitoviin, joka on sanonut, että Pietari ei olemukseltaan ole venäläinen kaupunki, vaan hansakaupunki. Puhuin yhteisestä Hansa-identiteetistämme, joka juontuu historiallisesti tähän kauppakaupunkien liittoon, kaupunkien itsehallintoon, vapaakauppaan ja oikeusvaltion perinteeseen.

Pietarin kulttuuriväki siis kieltäytyi hyökkäyksistä Baltian maita vastaan ja vetosi dialogin puolesta. Se osoitti kunnioittavansa Baltian kansojen oikeutta valita eurooppalainen kehitystie, kannattavansa tasa-arvoista yhteistyötä ja kieltäytyvänsä vahvemman oikeudesta.

Myös Venäjän uuden presidentin Medvedevin ja Ilveksen tapaaminen Hanti-Mansijskissa sujui lehtitietojen mukaan hyvässä hengessä ja suhteitten paranemista ennakoiden.

Kenen intresseissä siis oli sabotoida tätä paranevaa ilmapiiriä? Medvedevin puheenvuorot ovat olleet lupaavia - tosin jäämme odottamaan tekoja. Häneen kohdistuvat Venäjän keskiluokan ja yrittäjien vahvat odotukset Venäjän uudelleenorientoitumisesta kohti Eurooppaa.

Eurooppalainen demokraattinen suunta uhkaa silovikien eli turvallisuuspalvelujen ja armeijan valta-asemaa. Nyttemmin he kontrolloivat Venäjän duumaa ja hallitusta. Silovikien valta ja taloudelliset intressit säilyvät, vain jos Venäjän vastakkainasettelu eurooppalaisten demokratioiden kanssa säilyy ja syvenee.

Saimmeko siis Hanty-Mansiassa nähdä omituisen näytöksen Venäjän nykyisen kaksoisvallan bysanttilaisesta draamasta?

JUKKA MALLINEN

Kirjoittaja on Suomen Penin puheenjohtaja ja Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin varapuheenjohtaja, esseisti ja uuden venäläisen kirjallisuuden kääntäjä.