20.12.2008

Marlen Hutsijev Nikita Mihalkovin tilalle

päivitetty 21.12.2008 klo 2:00
Klikkaa kuva suuremmaksi!Marlen Hutsijev ja Reijo Nikkilä Dom Kinossa, Moskovassa 07.11.2006. Photo by Irida Izmailova.


Pari kuukautta sitten 83 vuotta täyttänyt Marlen Hutsijev valittiin perjantai-iltana Venäjän elokuvatyöntekijäin liiton uudeksi puheenjohtajaksi.
Tbilisissä vuonna 1925 syntynyt osseetti Marlen [Marx-Lenin] Hutsijev (Hutsishvili) päätti 11 vuotta jatkuneen Nikita Mihalkovin valtakauden liiton johdossa. Mihalkov syytti 7. liittokokousta laittomaksi, koska hänen mukaansa valtuutettuja oli valittu kiltojen kokouksissa, joissa ei ollut "kvorumia", päätösvaltaisuuteen tarvittavaa määrää liiton jäseniä.

Liittokokouksen ennakkospekulaatioissa Mihalkovin ehdokkaana uudeksi puheenjohtajaksi oli lähinnä tv-sarjoista tunnettu näyttelijä Mihail Poretshenkov, mutta Mihalkovin leimattua kokouksen laittomaksi hän vetäytyi kisasta jo ennen kokouksen alkua.

Vahvimpana ennakkosuosikkina Moskovan elokuvapiireissä pidetty dokumenttiohjaaja (mm. Raoul Wallenbergin missio, 1990 ja Hyvästi Neuvostoliitto, 1992-94) ja nykyisin mm. STS-kanavapäällikkö Aleksandr Rodnjanski (s. 1961 Kiovassa) ehti jo suostua ehdokkaaksi, mutta lyhyen harkinnan jälkeen hän päätti kuitenkin kieltäytyä ehdokkuudesta jo joulukuun alussa.

Klikkaa kuva suuremmaksi!



Aleksandr Rodnjanski 12.12.2008 Lavr-festivaalin päättäjäisissä Hudozhestvennyi-teatterissa, Moskovassa. Photo by Reijo Nikkilä.










Ensimmäisenä kokouspäivänä, torstaina Hutsijevin lisäksi puheenjohtajaksi ehdotettiin kymmentä kokousedustajaa, mutta heistä jokainen kieltäytyi asettumasta ehdokkaaksi. Nämä kymmenen olivat Sergei Govoruhin, Dmitri Meshijev, Nikolai Burljajev, Boris Tokarev, Jevgeni Gerasimov, Vadim Abdrashitov, Nikolai Dostal', Svetlana Druzhinina, Pavel Finn ja Vsevolod Shilovski.

Ainoaksi ehdokkaaksi jäänyt Hutsijev sai salaisessa äänestyksessä 349 ääntä. Äänestykseen osallistui 383 valtuutettua. Rekisteröityjä valtuutettuja oli kaikkiaan 567 eli lähes 200 ei osallistunut lainkaan äänestykseen.

Mihalkov poistui perjantaina kokouksesta jo ennen äänestystä sanoen lähtevänsä kuvauksiin. Lähtiessään Mihalkov ilmoitti, että oikeudelliset toimet "laitonta kokousta" vastaan aloitetaan jo maanantaina. Kokousta hän herjasi lilliputiksi ja sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että Marlen Hutsijev joutuu vielä nöyryyttävään tilaan sen jälkeen kun kokous julistetaan laittomaksi.
Kokouksessa Mihalkov sai tukea mm. pietarilaislähtöiseltä varakulttuuriministeri Aleksandr Golutvalta.

Tutustuin Hutsijeviin v. 1986 kuvatessamme häntä Moskovan Maneesin ikimuistoisessa happeningissä. 1990-luvun alkupuolella teimme yhdessä töitä Viipurin Akkuna Eurooppaan-festivaalin juryssä ja vuosituhannen vaihteessa hänen johtamallaan Stalker-festivaalilla Moskovassa.
Hutsijevin elokuvista muistan parhaiten Nikita Hrushtshevin aikana tehdyn
Застава Ильича / Мне двадцать лет ( Iljitshin tullipuomi/Olen 20-vuotias).
Venäjänkielinen wikipedia kertoo miten Hrushtshev haukkui 8.3.1963 hänelle näytetyn työkopion, minkä jälkeen ohjaaja kuvasi uudelleen useita kohtauksia. Teattereihin elokuva ehti vasta Hrushtshevin erottamisen jälkeen vuonna 1965, ja sen kävi katsomassa 8,8 miljoonaa ihmistä. Perestroikan loppupuolella vuonna 1990 Hutsijevin alkuperäinen versio pääsi vihdoin valkokankaille.
Itse muistelen nähneeni sen melko tuoreeltaan Capitolissa. Onkohan sitä koskaan esitetty meillä televisiossa?

RIA-Novostin juttu venäjäksi Hutsijevin puheesta uutena puheenjohtajana sekä Mihalkovin lähtötunnelmat.

Liittokokouksen osanottajan, elokuvakriitikko Larisa Maljukovan arvio kokouksesta.

6 kommenttia:

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Venäjän elokuvatyöntekijäin liiton uusi johto piti maanantai-iltana 22.12.2008 ensimmäisen lehdistötilaisuutensa.
http://rg.ru/printable/2008/12/23/kino.html
Marlen Hutsijevin uusi johto, johon kuuluu suomalaistenkin tuntemia dokumenttiohjaajia kuten Vitali Manski ja Aleksei Hanjutin, hyväksyi ensi töikseen liiton jäseniksi 64 uutta 20-40-vuotiasta elokuvantekijää.

Novaja Gazetan elokuvakriitikko Larisa Maljukova heittää artikkelissaan
http://www.novayagazeta.ru/data/2008/95/23.html
ilmaan epäilyn, että liiton entinen puheenjohtaja Nikita Mihalkov saattaa palauttaa itselleen menetyt asemansa elokuva-alan johdossa, jos pääministeri Vladimir Putin ottaa hänet oikeaksi kädekseen juuri liittokokouksen alla perustamaansa Venäjän hallituksen elokuvakomiteaan. Putin johtaa itse komiteaa!

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Sattuipa silmiin, että Vladimir Žirinovski on vaatinut Mihalkovia edesvastuuseen, toisten uutislähteiden mukaan pidätettäväksi ja/tai esiintymiskieltoon, koska hän on "estänyt legitiimien vaalien järjestämisen Venäjän elokuvatyöntekijöiden liitossa".

Aika paljon saa vettä virrata Volgassa ennen kuin Putinin suojatti laitetaan telkien taa tai tuodaan pallo jalassa leivättömän pöydän ääreen vastaamaan teoistaan tai niiden puutteesta...

Anonyymi kirjoitti...

No mitä se Mihalkov on sitten tehnyt - muuta kuin mahtipontisen mauttomia elokuvia ?

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Onhan Mihalkov tehnyt muutakin kuin mahtipontisen mauttomia elokuvia. En tosin erityisemmin tykännyt Siperian parturista, mutta feivorittini on Неоконченная пьеса для механического пианино 1970-luvulta sekä Сибириада.

Mihalkov on Neuvostoliiton/Venäjän Mikko Niskanen: kummankin tuotannossa on mahtipontisuutta, mutta on myös erinomaista ihmiskuvausta ja yhteiskunnallisen taustan mukana pitämistä.

Niskasen töistä yksi vähemmän tunnettu herkkupala, sivumennen sanottuna, on Paavo Väyrysen kampanjafilmi, olisiko ollut vuoden 1982 presidentinvaaleihin.

Mihalkov kunnostautui myös Putinin tukijana ja sai v. 2005 arvonimen Россиянин года eli vuoden venäjäläinen, samana vuonna kuin Aleksandr Solženitsyn ja Irina Rodnina - ja Ramzan Kadyrov. Ja on kai hän pokannut 50 ellei sata erilaista tunnustusta. Oscaria eivät ketaleet hänelle myöntäneet, vaikka tyrkyllä oli elokuvalla "12".

Sitä minä vain, että jos nyt Minä ei satu tykkäämään Hänestä, niin kultivoitunut Minä voi edes hillitysti suostua ajattelemaan, että Hän on sentään jollakin alalla joskus ansioitunut, vaikkakaan ei sillä tavalla kuin Minä olisin halunnut ja mitä Minä arvostan.

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Tapanin maku Mihalkovin leffoista osuu yhteen omani kanssa. Jonkin hyvän voisi vielä lisätä, esim Auringon uuvuttamat.

Mihalkovin "syntilistalla" venäläiset kollegat kuitenkin järjestään pitävät muita kuin taiteellisia ansioita. Vallan väärää käyttöä. Liiton omimisesta. Nikita puhui liittokokouksen yhteydessä toistuvasti liiton sääntöjen rikkomisesta kokouksen koollekutsumisessa. Itse hän on rikkonut käsittääksenin sääntöjä hannaamalla liittokouksen säännönmukaista järjestämistä jo puolitoista vuotta. Outoa on liittokokousten järjestäminen hyvin harvoin ja epäsäännöllisesti. Nyt pidettiin 7. liittokous. Se "vallankumouksellinen" viides, jossa heitettiin ulos kaikki vanhat puolueen lemmikit ja jossa Elem Klimov valittiin johtoon, pidettiin toukokuussa 1986, yli 22 vuotta sitten. Välissä on siis ollut vain ykksi edustajakokous. Tällainen menettely tuo mieleen Stalinin ajan puoluekokousten epäsäännöllisyyden.
Eilen puhelimessa sanoi vanha kokenut liiton jäsen, joka muuten ei mennyt viime viikon kokoukseen lainkaan, vaikka vaimonsa kanssa ovat liiton jäseniä, että tämän pelin Nikita on hävinnyt. Hänen mukaansa maan johdossakin tajutaan nyt, että Nikitan aika on ohi, ikinuoren Hutsijevin johdolla näyttämölle ryntää uusi sukupolvi.

P.S. Vitali Manskia ei sittenkään valittu liiton johtoelimeen. Moskovalaisia dokumenttiohjaajia valittiin kolme: Gertshikov, Hanjutin ja Golovnja.

Anonyymi kirjoitti...

peli on vielä kesken

http://www.grani.ru/Politics/Russia/m.147132.html