10.6.2009

Pikalevosta oppia

Talouskriisin mainingeissa tapahtuu - syy- ja seuraussuhteissa on selvittämistä.

Hesarissa Antti Blåfield vertasi Putinia satujen hyvään hallitsijaan, joka tulee ja panee asiat järjestykseen: paha omistaja pakotetaan nöyrtymään ja toimimaan. Oikein. Miten media puhuukaan!

Kannattaa vilkaista, kuinka Yandexin hakusana Pikalevo Пикалево päivittyy.

Pikalevon opetuksista riittää kirjoitettavaa.

Venäjällä myös presidentti kurittaa tarvittaessa vaikka kuvernöörejä.

Pikalevon selkkaus osoitti, kuinka pääministeri Vladimir Putin näytti kaapin paikan monimiljardöörille.

"Palauta myös kynä!" tokaisu toi mieleen Boris Jeltsinin voimiensa tunnossa.

Vuoden 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen Jeltsin nöyryytti Neuvostoliiton johtajaa Mihail Gorbatshovia käskemällä tätä lukemaan ääneen kaappaukseen osallistuneiden nimet. Muistaakseni. Siitä olen varma, että Jeltsin näytti kokoaan suuremmalta ja osoitti television katsojille päättäväisyytensä - Jeltsinin ja Gorbatshovin toisiaan kohtaan tuntema vastenmielisyys vaikutti tuolloin elokuvatyöntekijöiden talolla aidolta.

Tässä Pikalevon tapauksessa on, kuten Novaja Gazetan blogisti kirjoittaa, muistettava, että televisionkatsojat eivät tienneet oligarkin saaneen jo paria päivää aiemmin lainaa pikalevolaisten rauhoittamiseen.

Mutta mitä muutakaan Putin olisi voinut tehdä? Uutiset Pikalevosta levisivät pitkin maailmaa. Entä kuinka kuittaaminen Deripaskalle koettiin kotikatsomoissa?

Vaikka Pikalevosta on kehnoa vetää mitään johtopäätöksiä, varsinkaan kun en ole paikalla ollut, kannattaa kysyä, kuka oli mielenosoituksen takana, alunperin. Siis kysytään tämä toimittajien mantra kuka, mitä, missä, milloin täydennettynä vähintään kysymyksillä kuka tästä hyötyy, ja mitä tämä maksaa? (Kuten Valeri Panjushkinin opastaa venäläisiä journalismin opiskelijoita Hiljaisuuden vanki -kirjassa )

Viime syksynä synkkiä ennustuksia ladellut Jevgeni Gontmaher ei usko protestiaaltoon. Oppositio on tiukassa otteessa.

"Generally speaking, I do not think that local disturbances
will evolve into nationwide protests. We have no opposition within
the political system capable of channeling this mass vexation and
speaking to the authorities on behalf of the discontent."

[Johnson's Russia List, 2009-#107, 9 June 2009, davidjohnson@starpower.net]

Vastaavien yhden tai muutaman yrityksen varaan kasvaneiden kaupunkien toimeentuloa on luvattu vastedes seurata ja tarvittaessa tukea aiempaa selkeämmin. Työtä valvoo Putinin luottomies varapääministeri Igor Setshin.

Suuri kysymys on se, mitä tapahtuu oligarkeille? Jeltsinin tyttären miehen tyttären mies oligarkki Oleg Deripaska on velkaantunut. Kuka oligarkeista jää, ketkä nousevat entisten suosikkien tilalle? Eikä pidä unohtaa, että presidentin vaalitkin ovat pian.

Venäjänkielinen Forbes-lehti kertoo varmaan pian oligarkeista enemmän.

Bläfield mietti, että henkilökohtaisten unelmien toteutuminen on riippuvaista siitä, mikä on oma suhde vallanpitäjiin. Niinpä, millaista hallitsijaa Venäjä oikein halajaakaan?

Huono minun on neuvoa. Toivonpa vaan, että varaventtiileitä löytyy.

Kesää kaikille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi tilattu ja järjestetty auttamisoperaatio oli myös suuri näytös tai pieni spektaakkeli. Joku kirjoitti, että Venäjällä on yhden tai kahden tehtaan kaupunkeja n. 700. Ongelma niiden välillä lenteleminen ei ole. Ennusteen mukaan rahat kuitenkin loppuvat kesken, joten tuskin näemme enkeli-Putinia enää tässä toimessa. Kukakohan oli kehittänyt kyvä-vitsin? Vähän se on kuin meillä Suomessa: ovat nämä "todella vilpitön" Katainen ja "kovin vaatimaton" Vanhanen. Yhdessä asiassa olemme juitenkin edellä. Meillä vähemmän murhataan hallituksen arvostelijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Meilla murhataan myös vähemmän hallituksen tukijoita, mutta heitähän ei syystä tai toisesta koskaan muisteta eikä edes lasketa.