14.10.2009

Venäjän väestölaskenta siirtymässä vuoteen 2013

Aku Alanen Tilastokeskuksesta pyysi välittämään seuraavan tekstin Minun Venäjääni:

Ensi vuonna, siis 2010 piti järjestää säännönmukainen väestönlaskenta Venäjällä. Nyt kuitenkin on ilmoitettu että se siirretään eteenpäin aluksi vuoteen 2012 ja nyttemmin vuoteen 2013. Venäläisessä lehdistössä ovat tietysti alkaneet spekulaatiot siirron syistä. Myös Novaja Gazeta, joka ei tähän saakka ole tilastolaitosta liiemmin noteerannut, on aloittanut siirron innoittamana kirjoitussarjan Venäjän tilastolaitoksen tilanteesta.

Novaja Gazetan ensimmäinen artikkeli aiheesta antaa ymmärtää että siirron syy olisi enemmän poliittinen kuin virallinen selitys valtion rahojen säästämisestä. Väestölaskennan kustannusarvio ei ole lehden mukaan sitä luokkaa että se voisi olla todellinen syy siirtoon. Varsinkin kun ja jos halutaan saada reaalinen kuva maan inhimillisen pääoman resursseista, on todellisen väestön määrän ja sen joidenkin ominaisuuksien tunteminen välttämätöntä. Siirron todellisiksi syiksi esitetään joitakin spekulaatioita. Esim. rekisteripohjaisissa väestön ennakkolaskelmissa olisi päädytty siihen, että Venäjällä elää alle 142 miljoonaa henkeä. Se merkitsisi että kymmenvuotinen Putinin johdolla toteutettu politiikka ei olisi ollut kovin menestyksellistä. Siirtämällä laskenta voidaan siirtää totuuden selvittämistä edullisempaan ajankohtaan.

Sarjan toistaiseksi toisessa artikkelissa M. Deljagin käsittelee enemmän useita taloustilastojen käytäntöihin liittyviä ongelmia. Väestölaskennan siirron syiden osalta hän jopa tiukempi kuin ensimmäinen artikkeli.

2 kommenttia:

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Ja aiheen käsittely NG:ssa jatkuu - linkki tuoreimpaan juttuun: http://www.novayagazeta.ru/data/2009/116/21.html

Agnese Klavina kirjoitti...

Viimeisimmän tiedon mukaan väestölaskenta on 14-25 lokakuuta 2010.