Tutkijat naapurissa: mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy

 

Suomalaiset tutkijat ovat liikkuneet Venäjän sydänmailla ja entisessä Neuvostoliitossa kenttätöissä, aina. Näyttelijä Ville Haapasalon retkissä näkee, kuinka reissussa rähjääntyy, mutta kohtaamiset ihmisten kanssa ovat sydämellisiä. Tästä olivat kaikki yhtä mieltä, kun idässä tutkimustyötä tehneet jakoivat kokemuksiaan Kansalliskirjaston auditoriossa tammikuussa.

Helsingin yliopiston Venäjä-seura, Vietti ry, Slaavilainen kirjasto ja Aleksanteri-instituutti järjestivät tilaisuuden, jossa muisteltiin menneitä ja puhuttiin tutkijoiden työstä naapurissa. Ajat ovat muuttuneet M.A. Castrenin matkoista: suomalaisilla ei ole erityisvapauksia Venäjän alamaisina eikä hyviä valtion maksamia stipendejä jatko-opintoihin, mutta kenttätöitä tehdään kuten ennenkin.

Tutkijan työn vaikeuksien voittamisen ilosta kertoi monikymmenpäiselle yleisölle kymmenen ammattilaista. Heidän joukossaan oli useampi professori. Jaettavia kokemuksia oli kertynyt 1970-luvun alusta viime vuosiin asti.

Politiikkaa joka pelottaa

Neuvostoliitto sulkeutui itseensä. Rauhanomaisen tutkimuksen puute hiersi tutkijainkin mieltä. Erot tuntuivat. Meteorologi Laura Rontu selvitti, kuinka Helsingissä muutoksia ilmakehässä selvitettiin laskemalla, Neuvostoliitossa teorian avulla.  Myöhemmin tästä painotuksesta on kuitenkin ollut hyötyä.

Sosiologian professori Risto Alapuro muisteli olleensa tutkimassa maata sen suuren murroksen aikana 1990-luvun alussa, integrum-vaiheessa, jolloin valta ei tuntunut olevan kenelläkään.  Aineistoa kertyi paljon. Kun Alapurolta kysyttiin, mitä hänen mielestään pitäisi tutkia juuri nyt, professori vastasi, että varmaan hän tutkisi autoritaarisuuden murrosta ja oppositiota. Mutta olisiko tutkimuksen tekeminen helpompaa tänään?

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila muistutti, että huolimatta siitä, ettei hän enää vähään aikaan pääse Venäjälle työhön, tavoite Itämeren suojelemiseksi on edistynyt. Knuuttila tuli laajan yleisön tuntemaksi, kun hänet pidätettiin Kingisseppissä EuroChemin lannoitetehtaalle tunkeutumisesta. Knuuttila kertoi olleensa sovitusti alueella, mutta hänet pidätettiin kuin rikollinen: hänelle ei annettu sellissä syötävää eikä juotavaa eikä hänelle kerrottu, kuinka kauan pidätys kestää.

Knuuttilan mukaan merkittävintä lopputuloksessa on se, että koko Suomen yhdyskuntajätteen suuruinen fosforivuoto Kingisseppin tuotantolaitoksesta saatiin tukittua.

Auditoriossa istuneille jäi varmasti mieleen myös ikävä sivumaku hyssyttelystä, johon moni Knuuttilan kollega ja muutkin suomalaiset sortuivat. Knuuttila kertoi saaneensa tukea ympäristöministeriltä ja SYKE:n ylimmältä johdolta, mutta alemmat virkamiehet supattivat tapahtuneesta pahansuopaisesti.

On mahdollista, ettei SYKE ole saanut Knuuttilan vuoksi mahdollisuutta jatkaa Venäjän kanssa yhteisiä hankkeita, mutta hinta siitä on ollut kohtuullinen. EuroChem korjasi virheensä. Se ohjasi kipsivuoren valumavedet puhdistamoon. Näin arviolta puolen miljoonan euron kustannuksilla vähennettiin Itämeren kuormitusta valtavasti. Pitää muistaa, että samaan aikaan Pietarin jätevesien puhdistustekniikkaan on käytetty miljardi. 

Työ on fyysistä

Ensimmäistä paneelikeskustelua vetänyt emeritus-professori Pekka Pesonen muisteli kohtaamistaan Moskovassa Akademitsheskaja-hotellissa Juha Pentikäisen kanssa. Nukkumassa ollut Pesonen sai huoneeseensa yöllä yllätysvieraan. Ovesta kirjaimellisesti kaatui huoneeseen vahvasti lemahtanut mies, joka pyysi anteeksi. Tämä sanoi haluavansa vain nukkua ja tekikin näin kolme päivää putkeen. Siperia oli imenyt mehut tutkijasta.

Vaikka nykyään tutkija saisikin asua kaupunkiasunnossa, jossa on lämmin vesi, voivat olosuhteet olla haaste, kuten tutkimusta Saratovissa tehnyt, tohtorikoulutusohjelmassa oleva Maija Jäppinen kertoi.  Jäppinen on nähnyt, kuinka lumi voi lamauttaa suurkaupungin liikenteen viikoiksi. 

Tutkijan on osattava mukautua yhteisöön, jonka kanssa työtä tehdään. Jäppinen on saanut tehdä osallistuvaa havainnointiaan, törmännyt tilanteisiin, jossa venäläiset kollegat ovat hetkeksi pysähtyneet miettimään esimerkiksi sitä, onko vastaanottotilojen valokuvaamisen salliminen epäisänmaallista. Syynä pohdintaan on se, ettei tiloissa ole tehty kunnon remonttia eli venäläisittäin euroremonttia.

Äitiys yhdistää

Jäppinen kertoi havainnoineensa perheväkivallan uhrien auttamista kolmessa kaupungissa: sattumalta tutkimuskohteet Saratov, Izhevsk ja Petroskoi olivat suljettuja kaupunkeja Neuvostoliitossa. Vaikka Jäppisen tiedolla ei ollut mitään erityistä merkitystä, se paitsi säväytti kuulijakuntaa, niin se muistutti, että kaikkiin paikkoihin ei ole aina voinut mennä.

Kansanperinteen ”rättitutkija”, Suomen kansallismuseon intendentti Ildiko Lehtinen muisteli joutuneensa nuorena tutkijana luopumaan kiinnostuksestaan hantien tutkimiseen, koska häntä ei päästetty Siperiaan. Vuosikymmenten odotus palkittiin 1990-luvulla siten, että hän pääsi paneutumaan marien elämään. Retkistä syntyi tutkimus, johon liittyi arvokas naisen kaulakoru. Korua oli piiloteltu yli pahimpien vainojen eikä sitä vieläkään myydä mistään hinnasta.

Helppoa ei matkailu tiettömissä kylissä ole ollut eikä ennakkovalmistelujakaan ole voinut tehdä. Pulmat ovat kuitenkin aina tulleet ratkaistuiksi ja kielen kannatkin yleensä lauenneet viimeistään silloin, kun haastateltavat ovat kuulleet Lehtisen olevan kolmen lapsen äiti. Monta kertaa haastateltavat ovat lopulta löytyneet kuin itsestään, kun on tavattu ensimmäinen henkilö. Usein tämä on ollut kylän päällikön isoäiti, jonka kohtaaminen on järjestynyt sen jälkeen, kun tutkijat ovat ensi töikseen hakeutuneet merkittävimmän kyläläisen pakeille. Tämä on suositellut tietäjäksi yleensä omaa isoäitiään.

Medvedevin metallimusiikki

Virallisuus kuuluu yhteydenpitoon naapurin kanssa, mutta pysyviä suhteita on luotu epävirallisessa hengessä.  Monet muistivat illanvietot ja jo opiskelijana mahdollisuuden päästä etuoikeutettujen lukusaleihin kirjastoissa. Olipa mieleen jäänyt vanha tarina siitä, että arkiston johtaja oli opastanut virkailijaa tuomaan suomalaistutkijalle, jotain toisarvoista aineistoa.   Professori Timo Vihavainen kertoi naurahtaen, että olihan se kiva, kun oli aina etuoikeutettu. 

Helsingin yliopiston dekaani Arto Mustajoki muisti kuitenkin myös sen, ettei kaikki ollut sitä mitä uskoteltiin. Hän kertoi tietävänsä ainakin yhden välikäden, joka mahdollisti sen, että pääministeri Dmitri Medvedev sai nuoruudessaan kuunneltavakseen Deep Purplen ja Led Zeppelinin musiikkia. Mustajoen levyt olivat kuuluisia. Tämän tiedon Mustajoki kertoi saaneensa myöhemmin kun kävi ilmi, mitä KGB:n informantit, ulkomaisia opiskelijoita seuranneet toverit, olivat raportoineet.

Yleinen asenne kaikilla opiskeluaan ja tutkimuksiaan muistelleilla on, että asiat rullaavat naapurissa omalla tavallaan mutta järjestyvät.

Aerosolitutkimuksia liikkuvassa junassa halki Siperian vuonna 2009 tehnyt Eija Asmi kertoi, miten työ on sujunut ilman venäjän taitoa. Toimeen on tultu, vaikka aina ei ole löytynyt paikalle englantia puhuvia. Silti ovet ovat avautuneet ja varsinainen työ on tullut tehtyä. Kun pienhiukkastutkimuksiin Tiksin kaupungissa mittalaitteita varten ei tahdottu saada sähköä, ei mennyt aikaakaan, kun kaapelirulla löytyi jostain paikallisten pihalta, ja pelasti työn jatkumisen.

Asmin matkat ovat saaneet myös seuraajia, kuten hän veijarimaisesti muistutti.  Asmi ehti niin Siperian junamatkalle kuin Jakutiaan ennen Ville Haapasaloa. Ensin Haapasalo matkusti perässä pitkin Siperian rataa ja nyt uusimmissa seikkailuissaan Jakutian Tiksiin.