Hurraa! On romunjalostusteollisuuden työntekijän päivä.

Romunjalostusteollisuuden työntekijän päivää on siis vietetty tänään. Venäjällä. Se ei ole punaisella merkitty yleinen vapaapäivä eikä sitä löydy myöskään Venäjän ammatillisten juhlapäivien luettelosta (kuten esim. verovirkailijoiden päivä, tulipalonsammuttajien päivä, huumevalvontaelinten työntekijän tai vaikkapa väestön kuluttajapalvelujen ja asunto- ja kunnallistalouden työntekijän päivä). Mutta metallijätteitä hyödyntävät yritykset ovat oma-aloitteisesti nimenneet omaksi päiväkseen huhtikuun yhdeksännentoista.

Perustelu on harvinaisen selvä: vuonna 1922 tähän samaan aikaan Neuvosto-Venäjällä alettiin muodostaa yhtenäistä ja keskitettyä metallijätteiden hyödyntämisjärjestelmää. Maan ulkomaankauppaministeriö, Kansantalouden ylin neuvosto, Vallankumouksellinen sotilasneuvosto, Kulkulaitoskansankomissariaatti ja Maatalouskansankomissariaatti sopivat Metallotorg- eli Metallikauppayhtymän muodostamisesta. Sen jälkeen kaikista metalliromun keruuseen ja realisointiin liittyvistä kysymyksistä vastasi uusi organisaatio.

Vallankumousten jälkeen ja sisällissodan ynnä Ranskan ja Ison-Britannian maahan tunkeutumisen oloissa Neuvosto-Venäjä oli rutiköyhä, suoraan sanoen se oli kaikilla kriteereillä konkurssikypsä, muttei kuitenkaan kaatunut. Köyhän maan täytyi kerätä kierrätyskelpoiset jätteet ja kehittää niille käyttöprosessit.

Sen toiminnan sai tehtäväkseen Sojuztortšermet-niminen tuotantoyhtymä. Lyhenne tarkoittaa liittovaltion kierrätettävien mustien metallien keräysyhtymää, eli suomeksihan se lyhentyisi muotoon Liitkiermusmet. Siihen puolestaan kuului kaupunkien ja oblastien yrityksiä nimellä Vtormet, ja niillä oli romun vastaanottopisteiden verostot. Jokainen Vtormet oli erikoistunut yhtiö, joka oli varustettu metallin muokkauslaittein sekä testaus- ja mittauslaittein. Sinne tuotiin kaikki metallijäte, josta sitten tuli terästuotannon raaka-ainetta.

Teollisuusalan kehitystä tuki neuvostotalouden suunnitelmaluonne, joka antoi mahdollisuuden kehittää tätä aluetta kokonaisvaltaisesti. Valtion romu- ja jätestandardista tuli pakollinen kaikille yrityksille. Yleisliittolainen keräysmetallien tieteellinen tutkimus- ja muotoiluinstituutti tuotti tieteellisteknistä tukea teollisuudelle.

Suunnitelmallisen hyödyntämisen järjestelmä kehittyi ja toimi tehokkaasti. Se sai aikaan metallijätteiden käytännöllisesti katsoen täyden uudelleenkäyttöasteen ja metalliteollisuuden kierrätysraaka-aineen saatavuuden. Esimerkiksi v. 1970 romua kerättiin yksinomaan Venäjällä 26,6 miljoonaa tonnia ja v. 1975 peräti 33,3 miljoonaa tonnia.

Neuvostovallan viime hetkinä syksyllä 1991 Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan ministerineuvoston päätöksellä № 537 kierrätysmetallien alasektorii siirrettiin Venäjän lainsäädännön piiriin. Suunnitelmatalouden hallintojärjestelmän purkautumisen seurauksena ei ollut mitään koordinoivaa keskusta, ja v. 1991-1996 koko metallijätteiden kierrätysjärjestelmä rappeutui. Vuosina 1994-96 saatiin kerätyksi vain runsas kolmasosa aiemmista tonnimääristä, 12 miljoonaa tonnia. Venäjä oli taas rutiköyhä, eikä nytkään rutiköyhällä valtiolla ollut varaa järjestää metallijätteen keräystä.

Tämä johti pitkittyneeseen talouskriisiin entisen Sojuzvtortšermet-järjestelmän yrityksille: ammattitaitoinen henkilökunta lähti muualle, tuotannon varoja ei päivitetty, ja neuvostoaikana olleet talouskytkennät menetettiin.

Uusia yrittäjiä on ilmaantunut markkinoille. Ne ovat välittäjiä, joiden päämäärä on voittojen maksimointi. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1. välitysfirmat, jotka välittävät metallijätteen ja jälkimarkkinointikelpoisen metalliromun uusiokäyttöön suoraan ulkomaisille yhtiöille. Nämä firmat ovat sijoittuneet Venäjän satamiin. Ne ovat ostaneet metallijätteen määrät täyttäen muodollisesti kansainväliset standardit. Niitä metallijätteitä, jotka menevät hyötyjäyttöön tai edes osittaiseen uusiokäyttöön, ne eivät ole ostaneet.

2. yritykset, jotka ostavat metalliromua edelleen myytäväksi Venäjän sisäisillä markkinoilla. Näin muodostuu monikerroksinen välittäjien verkosto. Tällaiset yritykset, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, eivät myöskään kierrätä ustien ja värimetallien jätteitä. Yleensä ne vuokraavat rataosuuden ja lähettävät romun rautatiekuljetuksina johonkin paikkaan Venäjällä. Nämä firmat ostavat myös halvimpia metallijätteitä.

3. luonnolliset henkilöt, jotka keräävät luvatta ja laittomasti metalliromua ja metallijätteitä ja myyvät niitä romunvälittäjille joko niiden jätekentillä tai harvemin Vtortšermet-yritysten kentillä.

Tästä on syntynyt tuhoista prosessi: metalliromun "kierrätyksen" käsite häipyy kuin kitkerä savu ilmaan. Markkinoille ilmaantuu massoittain ei-kierrätettäviä, ei-hyödynnettäviä, tai ei-kierrätettyjä mutta osittain lajiteltuja metallijätteitä. Samaan aikaan kun vanhat Vtortšermet-yritykset noudattavat metallinkeräysohjeistoa ja tuottivat myyntiin valmiita tuotannon raaka-aineita, uudet markkinatoimijat kauppaavat lajittelemattomia, leikattuja mustien ja värimetallien jätteitä, joiden laatua ei ole valvottu. Tällaisten metallijätteiden tuotantokustannushinta on murto-osa jälkimarkkinointikelpoisen romun hinnasta, siis sen jota Vtortšermet myy. Lopulta käy niin, että valmiin raaka-ainetuotteen, jälkimarkkinoitavan romun käsite häviää. Markkinoille heitetään metalliromueriä, joiden alkuperä ja laatu on epäselvä ja joita ei saa nimittää valmiiksi raaka-ainetuotteiksi - jälkimarkkinakelpoiseksi romuksi, koska ne eivät ole menneet hyötykäyttöön.

Vaikeaa on elää liian romun kanssa, mutta yhtä vaikeaa on myös yrittää saada Venäjän kokoisessa valtiossa jonkinlaista kierrätystoimintaa, pienessä tai isossa mittakaavassa.

Lukemista venäjäksi:

http://mmk.akron-alliance.ru/info/history/