29.8.2007

Sosiolingvistisiä havaintoja ja havaintojen haasteita


Venäjän kielen käyttötavat eli diskurssit - akateemista ikimuotitermiä käyttäen – ovat kokeneet melkoisen muutoksen sitten Neuvostoliiton romahduksen. Tämä ei sinänsä ole yllättävää kun pidetään mielessä kielen sosiaalinen ymmärrys; kieli elää suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, ja päinvastoin, yhteiskunta ”elää” suhteessa kieleen. Molempien muuttuessa myös niiden osaset muuttuvat ja tästä dialektiikasta kieli elää. Tämä aika itsestään selvältä tuntuva ajatus ei itse asiassa ole kovin vanha. Vasta niin sanotun kielellisen käänteen kautta, 1950-luvulta ja erityisesti 1960-luvulta alkaen, lännessä alettiin humanististen ja yhteiskuntatieteiden piirissä havahtua kielen mahtaviin, sanoisinko ”perkeleellisiin” ulottuvuuksiin arvojen, identiteettien ja ideologioiden olemuksessa. Sosiolingvistille tai kielisosiologille kielen ja arvojen suhde ei tarkoita ainoastaan kieliopilla ja kielen resursseilla rakennettua maailmaa, vaan myös kieliyhteisössä lymyäviä asenteita suhteessa kieleen, ja vielä tarkemmin, ”tiettyyn kieleen”.


Mutta mitä on tämä tietty kieli? Vastauksia kannattaa etsiä lehtien mielipidepalstoilta, esimerkiksi viime perjantain Helsingin Sanomista (24.8), jossa filosofian maisteri Erkki J. Ertola kirjoitti otsikolla ”Äidinkieli ei saa rappeutua”. Ertola toteaa muun muassa seuraavaa:

”Tavallisen kielenkäyttäjän korvaa särkee esimerkiksi yhä karmeammaksi yleistyvä komparatiivin ja superlatiivin sekoittaminen, joka tuntuu tarttuneen jopa johtaviin urheiluselostajiin ja huippukolumnisteihin.”

Ertolan vyörytys edustaa kielipurismia puhtaimmillaan, jossa kannetaan huolta kielenkäytön köyhtymisestä ja rahvaanomaistumisesta, sekä ihmetellään sitä, miksi kukaan (lähinnä äidinkielenopettajat) ei tee asialle mitään. Kielisosiologille Ertolan kaltaiset puuskat ovat yhtäältä namupaloja, jotka paljastavat kiinnostavia elementtejä kielenkäytön, identiteettien ja arvojen suhteista. Toisaalta tällaiset näkemykset herättävät huolta, sillä niiden vakiintuessa osaksi laajempaa kasvatusideologiaa globalisoituvassa maailmassa, ne toimivat merkittävänä ”intellektuaalisen” nationalismin ylläpitäjänä, jossa kategorisoidaan kieli ja kulttuuri ”oikeaan” ja ”väärään.” Ei ole vaikea ennustaa ketkä Ertolan laajemmassa otannassa edustavat ”väärää” kieltä: erilaiset vähemmistöt aksentteineen ja sosiolekteineen.

Tässä vaiheessa lukijat, joilla on tuntumaa ”perinteisestä” venäläisestä kielenopetuksesta kommentteineen ”russkie ne tak govorjat” tai ”u nas tak ne govorjat”, saattavat hyvinkin löytää yhtymäkohtia oikean (V)enäjän ja Ertolan välillä. Eikä tämä ole ollenkaan kaukaa haettu assosiaatio. Annetaanpa näyte melkoisen vaikutusvaltaiselta kieli-ihmiseltä, Pietarin valtionyliopiston rehtorilta, Jedinaja Rossija-puolueen ehdokkaalta ja lingvistiltä, Ljudmila Verbitskajalta. Katkelma hänen haastattelusta Peterburgskij Dnevnik-lehdestä viime maaliskuulta (12.3.):

Нужна цензура? Да, считает Вербитская, нужны какие-то разумные ограничения, чтобы остановить поток пошлости. Нужна активная пропаганда ценностей русского литературного языка. Особенно важно это в Петербурге, городе великих культурных традиции. У нас и речь более интеллигентная, чем в Москве.

Kuvaavaa, että Verbitskajan, Putinin politiikan aktiivisen tukijan, haastattelu on otsikoitu hänen määritelmällään ”Jazyk – vopros natsionalnyj bezopasnosti”. Sekurokratiastahan on Putinin politiikan osalta puhuttu, ja miksi ei turvallisuuden analogiaa voisi ämpätä myös kieleen. Herää vain kysymys, kenelle on suunnattu parhaillaan vietettävä venäjän kielen vuosi? Mielestäni Verbitskajan purismin valossa lähinnä venäjänkielisille kansallismielisen eetoksen kulttuurisena lippulaivana, mutta ei niille, jotka takellellen yrittävät päästä sisään venäläiseen semiosfääriin - omista lähtökohdistaan kohdekulttuuria kunnioittaen, ottamalla asiakseen opetella kohdekieli. Ja tämähän ei ole kitkaton prosessi. Eikö juuri kommunikaation variaatiot ole kielen rikkaus, kirosanoineen ja ”ei-normatiivisine” ilmaisuineen ja ”väärine” sanapainoineen? Tässä(kin) suhteessa Venäjä on hyvää vauhtia erkanemassa moderneista kielenopetuksen ja tutkimuksen virtauksista. Ei ole olemassa mitään ”oikeaa” kieltä ja kielioppia, vaan sosiaalisesti ja historiallisesti ja ideologisesti rakennettuja ja ylläpidettyjä merkityssysteemejä, jotka vääjäämättömästi muuttuvat, halusi Ertola ja Verbitskaja hengenheimolaisineen sitä tai ei. Kieliopit palvelevat kielenopetusta, mutta niiden ei pitäisi kahlita tai määritellä yksilöllistä identiteettiä. Jälkimmäisessä tapauksessa ne palvelevat puhtaasti valtaa ja olemassa olevia auktoriteetteja.

Kielen normit määrittyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä, jonka ensisijainen ehto kommunikaation ymmärrettävyys: jos et tule ymmärretyksi, et pääse osaksi yhteisöä, kuin et myös siinäkään tapauksessa, jos et hallitse kulloisenkin yhteisön diskursseja. Juuri diskurssien hallinta on keskeisin kannustin opettelemaan ”parempaa” kieltä enemmän kuin jonkun kieliauktoriteetin moraalipaniikki. Joissain tapauksissa se voi olla kulloinenkin normatiivinen kieli, toisissa tapauksissa esoteerinen slangi. Ja kysymyshän ei ole siitä, etteikö Venäjältä löytyisi luovan kommunikaation ja edistyksellisyyden perinteitä. Jo runsaat kolmekymmentä vuotta ennen lännessä alkaneita sosiaalisen konstruktionismin askeleita Valentin Vološinovin (tai Mihail Bahtinin) kirjoittama ”Kielen dialogisuus” (Marksizm i filosofija jazyka, 1929) määritteli pitkälle ne perusteet, joilla nykyinen diskurssi-käsite tunnetaan: kielenkäytön, merkkimateriaalin ja näiden kulloisenkin käyttöympäristön eli kontekstin välinen dynamiikka. Venäjän kielen vuotta voisikin hyvällä syyllä juhlia Majakovskin futurismin hengessä Bahtinin ja Vološinovin luovalla karnevaalisuudella höystettynä …vallan vaihtoa odotellessa.

8 kommenttia:

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Harvinaisen kiinnostava artikkeli, kiitos siitä! Tosin tekisi mieli lisätä, että hyvään ja syvään oman ja vieraan kielen taitoon kuuluu myös eri rekistereiden hallitseminen, näiden joukossa kirjakielen normienkin. Ja normithan voivat toki muuttua ajan kuluessa.

Kaikki venäjää opiskelleet lienevät huomanneet, että tiettyjä sanoja, esim. tätä, ei koskaan kirjoiteta, edes sanakirjoihin. Näinhän oli Suomessakin joskus puoli vuosisataa sitten, nyt Suomessa painetuissa sanakirjoissa ei sensuuri enää ole yhtä tiukkaa. Suuren venäläis-suomalaisen sanakirjan Venäjällä tehdystä painoksesta tietyt sanat on kuitenkin pyyhitty pois, kuten tämä kuva näyttää.

Toivoa silti on, viime syksynä huomasin pietarilaisen kirjakaupan hyllyssä vaatimattoman näköisen, mutta todella mainon akateemisen sanakirjan, josta ote tässä kuvassa.

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Hups, ensimmäinen linkki meni jotenkin väärin, sen piti osoittaa tänne.

Voisi vielä lisätä, että minusta Venäjä ja venäjä eivät ole niinkään erkanemassa moderneista virtauksista, kuin palaamassa vanhalle polulleen, jolta 90-luvulla välillä vähän eksyttiin.

Jussi Lassila kirjoitti...

Kiitos tähänastisista kommenteista. Lisään vielä vapaan suomennoksen tuosta Verbitskajan sitaatista niille lukijoille, joilla ei (vielä) ole venäjä riittävän hyvin plakkarissa.

"Tarvitaanko sensuuria. Kyllä, Verbitskajan mukaan. Tarvitaan jonkinlaisia mielekkäitä rajoitteita, jotta pysäyttää mauttomuuden virta. Tarvitaan aktiivista venäjän kirjakielen arvojen propagandaa. Erityisen tärkeää se on Pietarissa, suurten kulttuuriperinteiden kaupungissa. Meillä puhe on intelligentimpaa kuin Moskovassa".

Salla Nazarenko kirjoitti...

Kalle, kiitos autonrekkarista :) hassua on, etta tuo niin rakas X (tai h) - alkuinen ei millaan paase sanakirjoihin. Eras ystavani lahetti minulle pitkan listan substantiiveista ja verbeista, jotka on johdettu tuosta suoraan. Ja hei, jos kukaan on koskaan katsonut venajankielisia lasten leikkipalikoita - nuo kolme kirjainta ovat samassa palikassa, jotta niista ei vaan voisi rakentaa sanaa. Tallainen tabunrakennus tietysti tekee sanasta yha suositumman...

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

>>Ja hei, jos kukaan on koskaan katsonut venajankielisia lasten leikkipalikoita - nuo kolme kirjainta ovat samassa palikassa, jotta niista ei vaan voisi rakentaa sanaa. >>

- pitäisiköhän tätä nimittää hui-keaksi oivallukseksi;-) Joka tapauksessa, loistava teema!

Salla Nazarenko kirjoitti...

Ei mitaan huikeaa oivallusta... tyttaremme sai lahjaksi tuollaiset puiset kirjainpalikat, ja ensimmainen asia, jonka mieheni naytti, oli juuri edellamainittu. Neuvostoliiton lapset tietavat tarkeimmat jutut.
Unohdin muuten kiittaa Jussia erittain kiinnostavasta tekstista, vaikka keskustelu siita nyt lahtikin - xyx - sivupoluille :)

Jussi Lassila kirjoitti...

Eipä kestä, Salla (ja muutkin), kiva, että keskustelua syntyy. Eikä ollenkaan väärille urille, nämä xyj-esimerkit luovine variaatioineen osoittavat kiehtovalla tavalla sen, jotkut nimittävät venäläisen kulttuurin virtuaalisuudeksi. Itse ainakin pidän tuosta termistä. Ihmiset elävät, puolin ja toisin, "toisaalla", omine ideaaleineen. Ja tämä virtuaalisuus on kai se, mikä Venäjästä tekee niin kiinnostavan. Yhtäältä pidetään yllä äärikonservatiivista ja essentialistista kansanvalistuksen ihannetta, mutta samanaikaisesti kuunnellaan jossain hämyisessä kapakassa dekadenttia runoutta tai vankilaballadeja, blatnyj jazykin uusimpia virtauksia jne. Molemmat ruokkivat toisiaan, ja kulttuuri kukoistaa. Ja kun se alkaa kukoistaa liikaa, alkavat verbitskajat ynnä muut puhaltaa pilliin, jolloin taas saadaan uusia luovia tapoja kiertää tabuja. Tämähän on tavallaan jumalattoman hienoa verrattuna skandinaaviseen ja länsi-eurooppalaiseen "tylsyyteen", mutta välillä puolestaan "tuskastuttavan tuttua" (V)enäjää.

Nimetön kirjoitti...

> lingvistiltä, Ljudmila Verbitskajalta

Tämä ihminen _ei_ ole lingvisti.

Lingvisti ei kirjoita tällaista roskaa:

> Нужна цензура? Да, считает Вербитская, нужны какие-то разумные ограничения, чтобы остановить поток пошлости. Нужна активная пропаганда ценностей русского литературного языка. Особенно важно это в Петербурге, городе великих культурных традиции. У нас и речь более интеллигентная, чем в Москве.

Erityisesti ei:

> Нужна активная пропаганда ценностей русского литературного языка.