25.8.2007

Venäläisten yleisimmät sukunimet

Palasin lopultakin loma-/folkloorinkeruumatkaltani ja rupean tästä lähtien pikkuhiljaa tihuttamaan mielenkiintoisia juttuja julkisuuteen.

Löysin mummon vintiltä varsinaisen aarteen: kasapäin kahden viime vuoden aikaisia lehtiä. Pensioner -lehdessä (1.11.2005) oli luettelo 250 yleisimmästä venäläisestä sukunimestä. Tulokset saatiin aikaan tutkimalla 15 tuhannen ihmisen sukunimet viidestä eri läänistä. Eli valtion asukasluvun huomioon ottaen melkein kuin pisara meressä, mutta olkoon tulokset suuntaa-antavia. Säästän sormiani (ja teidän hermojanne) ja esittelen vain muutaman. Kärkikymmenikkö:

1. Smirnov
2. Ivanov
3. Kuznetsov
4. Popov
5. Sokolov
6. Lebedev
7. Kozlov
8. Novikov
9. Morozov
10. Petrov

Suurin yllätys oli Ivanovien jääminen kakkosiksi, mutta toistan, että koko valtion mittakaavassahan tilanne voi olla toinen. Mielenkiintoinen piirre yleisimmissä venäläisissä sukunimissä on se, että osa niistä liittyy eläimiin: sokol tarkoittaa haukkaa, lebed joutsenta ja kozel vuohipukkia. Eläimiä löytyy lisääkin, mm. 11. Volkov - susi, 12. Solovjev - satakieli, 14. Zaitsev - jänis, 20. Vorobjev - varpunen, 37. Baranov - lammas. Suomessa taas vallitseva aihe sukunimissä on luonto: Virtanen, Nieminen, Mäkinen, Koskinen, Järvinen, Niemi...

Venäjällä suurin osa sukunimistä tulee suvun miespuolisen alullepanijan etunimestä: Ivanov, Petrov, Pavlov, Fedorov, Makarov, Andrejev...

Takaisin listan puolelle. Mitä maailmalla kuuluja sukunimiä listasta löytyy? 15. Pavlov (nobelisti- koirankesyttäjä), 21. Fedorov, 22. Mihailov, 24. Tarasov, 31. Kovalev, 171. Haritonov, 174. Larionov, (henkilöt liittyvät jääkiekkoiluun), 44. Romanov (keisarisuku), 52. Medvedev (poliitikko), 60. Zhukov (sotasankari), 101. Karpov (shakinpelaaja), 142. Zhdanov (erityisesti suomalaisille tuttu), 158. Gorbatshev, 163. Kalashnikov (!), 212. Sharapov(a).

Ja tietenkin Jakovlev, joka löytyy niinkin korkealla numerolla, kuin 41! Perää pitää Turov (250). Seliverstovista (244) en ole koskaan kuullutkaan, saati sellaista tavannut.

P.S. Jos joku haluaa välttämättä tietää lisää tästä listasta, niin ottakoon minuun yhteyttä sähköpostitse. Ja anteeksi mahdolliset ilmaisuvirheet, en ehtinyt vielä "suomentumaan" kunnolla (ei sotketa em. termiä "suomettumiseen"!).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin mukavaa kun joku immeinen tekee tämmösiä. t: reettu

Anonyymi kirjoitti...

no tiäkkö mitä sit Siikov tarkottaa?