Lähdin Tbilisistä viikko sitten perjantaina. Etelä-Ossetiassa oli ollut levotonta koko kesän, mutta siihen oli jo totuttu. Ampumavälikohtaukset olivat olleet konfliktialueen arkea jo kauan. Kyselijöille vastasin aina, että ei, en usko sotaan - vaikka merkit olivat ilmassa. Ihmiset ympäri Georgiaa, konfliktialueita lukuunottamatta, eivät uhranneet jäätyneille konflikteille ajatustakaan. Jännittyneeseen tilanteeseen oli totuttu.
En pysty sanomaan, miksi hiljaisella tulella kytenyt konflikti räjähti sodaksi niin pian. Vielä torstaina illalla juttelin ystävieni kanssa puhelimessa - perjantaiaamuun mennessä helvetti oli irti.
Johtuiko se olympialaisten avajaisista? Varoittiko Saakahsvili Venäjää siitä, mitä tuleman pitää, kun olympiatuli aikanaan saapuu Sotshiin, vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Abhasiasta? Ja mitä todella tapahtui torstain ja perjantain välisenä yönä konfliktialueella? Näihin kysymyksiin odotamme vastauksia.
Tällä hetkellä nuoria miehiä kutsutaan riveihin. Asevelvollisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia on ilmoittautunut olevansa valmiita sotimaan. Venäjä pitää operaatiota rauhanturvaamisena, Georgia käy sotaa.
Tbilisi, vilkas miljoonakaupunki, odottaa pahinta. Pankkiautomaatit eivät toimi, lentoja on peruttu, ihmiset istuvat liimautuneina televisioon. Kännyköihin on erittäin vaikea soittaa, paikalliset uutissivustot eivät toimi.
Suurin kysymys ei ole edes se, lentävätkö pommikoneet Tbilisiin saakka, vaan se, mitä seuraavaksi. Kestääkö Georgia tämänkin konfliktin? Miten käy talouskasvun ja eurointegraation? Palaako Etelä-Ossetia entiseen tilaansa vai liittyykö se lopullisesti osaksi Venäjää? Ja jos niin, miten käy Abhasian - Mustanmeren ranta-alue on aina ollut paljon kipeämpi piikki Georgian lihassa kuin Etelä-Ossetia. Ja onko kyse vain Venäjän halusta näpäyttää niskuroivaa naapurivaltiota, vai lähteekö tilanne täysin hallinnasta?
Eilisen ensimmäiset tunnit olin epäuskon vallassa. Yritin soittaa ystävilleni Tshinvaliin - kunnes tajusin, miten kaupungin oli käynyt. Nyt alan tajuta katastrofin laajuuden.
Georgia on käynyt läpi pahempaakin. Koko 1990-lukua muistellaan "pimeänä" - sekä sähköttömyyden että sotien ja rikollisuusaallon vuoksi. Saati sitten Georgian historia: se on jatkuvien sotien ja verenvuodatuksen historiaa.
Mutta jaksavatko ihmiset loputtomiin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Kiitos kirjoituksestasi, Salla! Asiat eivät sinänsä muutu yhtään vähemmän lohduttomammiksi, mutta oikeasti kaipaan juuri tällaisia aitoinhimillisiä näkökulmia aiheeseen jatkuvan uutispommituksen sijaan.
Hanna K. jo tuossa aiemmin muutama päivä sitten oli huolestunut, kun sinusta ei ollut kuulunut mitään pitkään aikaan. FB:ssä huomasin kuitenkin sinun ja Olegin välisistä viesteistä, että et enää ollut paikan päällä. Oman ja perheesi turvallisuuden kannalta parempi ettet ole enää Tbilisissä (ethän sentään ole sotakirjeenvaihtaja) mutta on hienoa, jos voit Lontoostakin (?) käsin seurata tilannetta tavallisten georgialaisten kokemana ja raportoida sitten meille.
Lähetä kommentti