”Baabushkat, baabushkat, baabushka-mummot.baabushka-mummojen korvat ovat höröillä.”
Näin laulaa (tosin venäjäksi) venäläinen Murzilki International -ryhmä kuuluisassa parodialaulussaan eräästä merkittävästä venäläisestä voimavarasta: mummoista, eli venäläisittäin babushkoista. Tuntuu, että Venäjällä babushkoja on kaikkialla: kaduilla, metrossa, kaupoissa, pihapenkeillä, puistoissa ja toreilla. Asian voi selittää sillä, että virallisen statistiikan mukaan viidesosa Venäjän asukkaista on todellakin eläkeiässä. Tähän voi vielä ynnätä ne, jotka ovat varhaiseläkkeellä tilastollisesta työiästään huolimatta. Näin eläkeläisten kokonaismäärä pompahtaa helposti kolmasosaan kokonaisväestöstä.
Monet babushkat elävät köyhyysrajan alapuolella saaden minimaalista palkkaa, minkä takia he joutuvatkin keksimään rahansaantikeinoja. Kaikilla ei ole vuokrata ylimääräisiä huoneistojaan. Tästä johtuen vanhat naiset lähtevät toreille, kaduille ja metroasemiin myymään kukkia, vihanneksia, vastoja, harjoja tai muuta tilpehööriä. Onpa 90-luvun alun pahimpina aikoina myyty myös ukkovainaansa neuvostomitaleita. Muutamia vuosia sitten suomalaiset viinaturistit saattoivat nähdä tällaista kuvaa Viipurin torilla.
Tästä osin toivottamasta kuvasta huolimatta babushkoilla on paljon tärkeämpi ja syvempi merkitys venäläisessä yhteiskunnassa. Jotkut vanhukset pyrkivät useimmiten täyttämään työnjälkeistä elämäänsä uudella sisällöllä: Venäjällä he saattavat uppoutua seuraamaan politiikkaa, valittamaan virkamiehille huonosta infrastruktuurista tai kuokkimaan puutarhaansa.
Eniten eläkeläisiä tapaa yleensä poliittisissa mielenosoituksissa, jossa monet neuvostoaikaisen joukkovoiman näyttävyyden perään haikailevat romantikot ylläpitävät vaikuttamisen ja osallistumisen taitoansa. Toki monien poliittiset sitoumukset ovat kärsineet muutoksia, mutta nimenomaan vanhemman väestönosan mielipiteet ovat edelleen esteenä mm. Leninin kärräämiselle pois mausoleumista kaatopaik… siis hautausmaalle. Monet poliittiset järjestöt ovat myös huomanneet babushkojen merkityksen nimilistoja täytellessä - eikä tämän kansanosan äänet edes maksa kovin paljoakaan.
Klassinen venäläinen babushka –tilanne on kuitenkin seuraavanlainen: kahdesta neljään mummelia istuvat juttelemassa penkillä kerrostalonsa rapun luona. Ne saattavat samalla virkata, syödä auringonkukansiemeniä tai ruokkia puluja. Ovat kohteliaasti tervehtimässä ohitse käveleviä naapureita, mutta eivät muuten näytä kyyläävän ketään. Turha luulo! Herttaisilta babushkoilta ei jää huomaamatta yksikään arjesta poikkeava seikka: vastamuuttaneen perheen sisäinen skandaali, väärin parkkeerattu auto tai epäilyttävän näköinen nuori mies (selvästi rikostaustainen).
Ensimmäisessä tilanteessa vatvotaan pitkään riitaan mahdollisesti johtaneita syitä. Olisiko lautasten heittelyn taustalla kiista TV:n katseluajasta? Tai miehen töistä mukaan tarttunut promillemäärä perjantai-iltana? Vaiko lapsen tuoma lappu koulusta? Sietäisivät vähän ajatella julkisuuskuvaansa!
Mustaa, uutuuttaan hohtavaa, mutta röyhkeästi keskelle ajoväylää jätettyä citymaasturi-bemaria ei voida myöskään sivuuttaa keskusteluissa: uusi asukki? Tuskin… Miksi nyt uusrikas muuttaisi meidän kerrostalolähiöön? Jospa täällä asuukin hänen heilansa? Vai tuliko lähinnä verikostoa tunnustava liikemies perimään omansa takaisin? Mokomat nousukkaat!
Entäpä tuo poika tuolla? Juuri tuo joka yrittää piilottaa kasvonsa lippalakin ja liiaksi ylösnostetun verkkaritakin kauluksen taakse? Miksi hän kävelee noin kovaa ja tähyilee välillä ympäriinsä? Kovin määrätietoisesti näyttää astelevan, vaikkei häntä ole koskaan täällä ennen nähty (eli de facto hän ei ole koskaan käynytkään täällä). Tuliko hän kenties sauhuttamaan sinne nuorison suosimaan ullakon narkkariluolaan?
Kun vastuutietoinen babushkojen kansalaiskaarti on selvittänyt tarpeeksi miliisiä kiinnostavaa ensi käden tietoa, on jälleen aika puhua tutuista kuumista perunoista: jokohan niitä eläkkeitä nostetaan ja mitä tapahtuikaan sarjan eilisessä osassa?
Miljoonille muille venäläisille babushkat ovat kuitenkin ensisijaisesti rakkaita äitejä ja mummoja. Tuttu ja turvallinen suvun matriarkka (miehet ovat yleensä jo tässä vaiheessa vainaita) on suvun synnyinseudun (joka on tavallisesti maalla) kotilieden ylläpitäjä. Herkullisemmat piirakat, suolakurkut ja blinit tulevat yleensä mummojen käsistä. Samoin uudet villasukat lastenlapsille valmistuvat säännöllisesti. Ei pidä myöskään unohtaa mummujen merkitystä paikalliskulttuurin edustajana ja ylläpitäjänä: monet jaksavat ommella alueen kansallispukuja, laulaa kansanlauluja ja kertoa legendoja.
Ja säilyttääpä neuvostoliittolaisten piirrettyjen, lastenelokuvien ja satukirjojen herttainen mummokuva ajankohtaisuutensa vielä tämänkin päivän Venäjällä: kaksi huivipäistä mummoa puhumassa ajankohtaisista on vakionumerona monien huumoriohjelmien ohjelmistossa.
P.S. Vierailuni Murzilkien kotisivuilla poiki myös toisen mielenkiintoisen, edellisellä kerralla esittämääni henkilöön liittyvän pilalaulun.
Tekstit
3 kommenttia:
1980-luvulla tehtiin myös laulu, jossa sanottiin että
Venäjänmaa toi lapsille
pieniä mummoja,
ja niiden sisällä
on uusia mummoja,
ja niiden sisällä
on uusia mummoja.
Baabushka on venäläisen yhteiskunnan tukipilari. Hyvän kuvauksen olet heistä tehnyt!
Vakavien sotatapahtumien keskellä esitän Leonid Yakovleville lämpimän kiitoksen babushkan muistamisesta. Palautin mieleeni Moskovan siivoojamme Lilijan kertomuksen naapurin eukosta. Hänen tyttärensä oli muuttanut perheineen Saksaan ja vieraili sitten Porschellaan kotipuolessa. Nuori väki meni teatteriin ja jätti babushkan vartioimaan ikkunan alle pysäköityä autoa. Eipä aikaakaan, kun nahkatakkinen ja koppalakkinen tanakka hahmo suoritti katselmusta ja väitti mummolle ajoneuvon olevan väärin pysäköity ja vaativan ”evakuaattoria” paikalle. Hinausauto saapuikin ja otti Porschen koukkuunsa. Kylmähermoinen babushka soitti kuitenkin lähimmälle miliisiasemalle, jossa todettiin, että mitään tarkastusta ei ollut meneillään. Vahvistettu partio lähetettiin tutkimaan asiaa, ja se tavoitti hinausauton MKAD:n risteyksessä. Valemiliisit pantiin talteen miettimään evakuoinnin kannattavuutta.
Mielenkiintoista oli mielestäni suomalaisen oikeuslääkäri Helena Rannan Venäjän televisiossa saavuttama suosio, jonka mummot minulle todistivat. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Ranta yksiselitteisesti todisti serbit syyllisiksi Srebrenican verilöylyyn.
Olen omistanut omassa tutkimuksessani lyhyen kappaleen babushkalle. Totean siinä mummon pitävän sangen monen venäläisen perheen taloutta ja moraalia yllä. Kuten Lapissa sanotaan: ”Mikhän ei ole niin luja kuin sinthyny akka.”
Kiitän kahta kommentoijaa omine asiaan liityvine babushka -muistelmineen.
Voisinkin itse asiassa kannustaa muitakin lukijoitamme kirjoittamaan muiden iloksi omat muistelmansa ja kokemuksensa esittelemistäni aiheista.
K. Kaunismaa: "Vakavien sotatapahtumien keskellä"
Tässä kohdassa täytyy varmaan purkautua, että Venäjän symbolit -juttusarjani alkoi hieman surullisten tapahtumien varjossa. Sinä yönä, kun kirjoitin sivulle pilottijutun Abramovichista, sattui juuri kuolemaan Solzenitsyn ja heti tapahtumasta postattu tiedote suoraan kirjoitukseni eteen hieman himmensi "esikoistani".
Mutta tämä oli vielä pientä, sillä sarjan seuraavaan osaan ajattelin kirjoittaa (aakkosjärjestyksen mukaisesti)... AK-47:stä. Juttu oli suunilleen viittä vaille valmis, kun Kaukasuksella räjähti.
Pienen mietinnän jälkeen inhimillinen itsesensuuri otti voiton kyynisestä sananvapaudesta ja päätin haudata kirjoituksen joksikin aikaa. Julkaisen sen sitten hieman myöhemmin Kalshnikov -nimikkeellä. Eli suunilleen osassa nro. 20.
Lähetä kommentti