Venäjän symbolit A:sta Ö:hön. Osa1

Venäjä näyttää pitkän myllerryskautensa jälkeen asettautunut jonkinlaisiin uriin ja muottiin: talous kasvaa, tulevaisuudennäkymät kirkastuvat, vakaus lisääntyi ja kaikenlaisen kilpailumenestyksen määrä on kasvanut potenssiin. Kaikesta tästä on kirjoitettu, jaariteltu ja kiistelty kyllästymiseen asti, eikä minun tarkoitukseni ole ottaa tähän prosessiin osaa. Sen sijaan haluaisin kirjoitella Venäjän symboleista.

Nykyinen kuva muodostuu oudoksi: Venäjä lisää tempoa kaikilla elämän rintamilla, mutta haeskelee silti itseään: keitä me olemme, mistä tulemme ja minne menemme? Symbolit ovat tärkeä osa jokaisen kansan ja kulttuurin omakuvan rakentumisessa. Mikä muu kelpaa edustamaan Venäjän valtiota muun maailman silmissä kansallisten lipun, vaakunan ja hymnin lisäksi?

Tarkoitukseni on seuraavissa ajatuksenpätkissäni tuoda esille asioita, esineitä ja henkilöitä, joiden mainita liitettäisiin aina poikkeuksetta Venäjään. Miltei kaikki ne oli nostettu leikkimielisesti Venäjän uusiksi symboleiksi venäläisen Ogonek -kuvalehden numerossa 24/2008.

A: Abramovitsh

Roman Abramovitsh pulpahti maailman (ja itse asiassa koko Venäjänkin) kansan tietoisuuteen lopullisesti vuonna 2003 ostaessaan englantilaisen Chelsea -jalkapallojoukkueen 140 miljoonalla punnalla. Sillä summalla olisi pystynyt ostamaan kaikki Venäjän mestaruustason jalisjoukkueet, laskeskeltiin silloin lehdissä ja lyötiin otsaan maanpetturin leimaa. Öljymagnaatti ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, vaan muutti asumaan itse pääkallopaikalle Lontooseen, vaikka Tsukotkan alueen kuvernööripesti oli vielä voimissaan.

Hänen poliittinen ura on luku sinänsä: Abramovitsh valittiin duumaan vuonna 2000 Venäjän itäisimmästä maakunnasta, Tsukotkasta, josta hän hankki Sibneft –öljy-yhtiön yhdessä Boris Berezovskin kanssa. Riippumaton edustaja ei kuitenkaan jäänyt lainsäädäntövallan kabinetteihin kovin pitkäksi aikaa, sillä samana vuonna hänet valittiin samaisen Tsukotkan alueen kuvernööriksi – edellinen kun oli kuulemma turhan korruptoitunut.

Ja mikäs on siinä liikeafääreiden sivutoimena: hallitsee maa-aluetta, josta pumppaa rahaa, josta osan sitten sysää alueen kunnostukseen. Ja tämän miehen lahjominen taas oli niitä mahdottomimpia tehtäviä. Tulos: alueen kukoistus, rahan suora jakaminen ”mukamas palkankorotuksina” kansalaisten luottokorteille (käteistähän ei sielläpäin enää liiku), alueellisen BKT:n kasvattaminen 250 000 ruplaan/henkilö ja uudelleenvalinta kuvernööriksi presidentin toimesta.

Paikallisten luontouskovaisten varmaankin vaihtaessa toteeminsa Romania esittäviin patsaisiin, itse vaatimaton roope ankka vietti edelleen suurimman osan ajastaan Länsi-Euroopassa, eikä tehnyt virhettä menemällä mukaan Venäjän vallanjakoon. Sillä aikaa, kun paparazzit ihmettelivät Abramovitsin uusinta Boeing 767 -yksityislentokonetta, Venäjällä kansa osoitti olligarkille suurinta mahdollista arvostusta – kertomalla hänestä vitsejä:

”Vaimo haukkuu Amramovitsia:
- Roma! Ostitko taaskin uuden villan? Olen kyllästynyt lentelemään ympäri maailmaa pesemässä lattioita! Emmekö voisi jo elää kuten kaikki normaalit perheet?! Ja milloin olet viimeksi kääntänyt rahakasojasi?! Alimmaiset setelit rupeavat jo mätänemään!”

Tämä yli 16 vuotta Irina –puolisonsa kanssa kestänyt avioliitto päättyi kuitenkin viime vuonna eroon, mikä synnytti keltaisessa lehdistössä valtavat spekulaatiot erorahojen suuruudesta: summan huhuttiin kasvavan $5,5 miljardiin! Mutta tässä tapauksessa selvittiin ”vain” $300 miljoonalla.

Itse Roman on yrittänyt pitää alempaa profiilia: yhtäkään hänen haastatteluaan en ole kuullut. Ainoan kunnollisen kerran olen nähnyt Abramovitshin televisiossa, kun Putin kutsui tämän kuvernöörin roolissa luokseen. Kohtaaminen muistutti suorastaan tiukan koulun rehtorin ja ikkunan rikkoneen huligaanin tapaamista: Putin nojasi selkänojaan, Roman istui tuolin reunalla etukumarassa, kädet polvilla ristissä, jalat istuimen alla. Putin tenttasi kuvernööriä hartaasti joistakin Tsukotkan talouden madonluvuista ja antoi tälle joitakin papereita katsottavaksi (mikä hemmetin ongelma siellä muka oli?!). Abramovitsh vastasi parhaansa mukaan, että meillähän on siellä paikanpäällä ihan eri lukemat. Putin näytti leppyneen.

Samalla tavalla leppyi koko kansakin. Ei pidä myöskään unohtaa, että nimenomaan pehmolelun näköinen miljardööri maksoi Guus Hiddinkin sopimuksen henkilökohtaisesta Venäjän jalkapallon kehittämisen rahastostaan.

Ja ai niin: kesäkuussa presidentti Medvedev hyväksyi lopultakin Abramovitshin eronanomuksen kuvernöörin paikalta. Näin onnellisesti päättyi tämänkin ”velkavangin” seitsemän vuotta kestänyt palvelusura valtion hyväksi maan pohjoisilla lakeuksilla.

Summa summarum: Roman Abramovitsh edustaa monien (etenkin länsimaalaisten) silmissä Venäjää parhaimmillaan: sulkeutunut, mutta leppoisan näköinen, pidempisänkinen laukkuryssä. Uusrikas, joka käy ulkomailla mm. urheilujoukkueostoksilla. Aitoa perivenäläistä tsaarinajan loppupuolen tapaista yksityisyrittäjyyttä!