2.9.2008

DDT Tallinnan laululavalla



Toukokuussa Minun Venäjäni -blogissa julkaistu venäjänkielinen juttu DDT:n Tallinnan keikasta viritti omatoimimatkailua Laululavan suuntaan myös Suomesta käsin. Itse en - vaikka suuri DDT-fani olenkin - surukseni paikalle päässyt, mutta onneksi saamme blogiin nyt edes pienen tunnelmapalan paikalla olleen Päivi Kärnän välittämänä:

DDT:n keikka Tallinnan Laululavalla elokuun puolivälissä kokosi yli 10 000 Viron venäläistä, ja muutamia naapurimaistakin, mutta viron kieltä ei paikalla juuri kuullut. Suomalaisia oli konsertissa kourallinen, joukossa myös 12 Minun Venäjäni –blogissa heitetyn aloitteen innostamina matkaan lähtenyttä. Paikallisille venäjänkielisille konsertti oli selvästi kansallishenkeä nostattava kokemus, mutta onneksi uho pysyi aisoissa. Venäjän liput alkoivat liehua jo siinä vaiheessa kun Viron parhaaksi venäjänkieliseksi bändiksi mainittu AveNue lämmitteli yleisöä letkeällä haitarirokilla ja virolaista yhteiskuntaa kritisoivilla sanoituksilla. Shevtshuk avasi DDT:n konsertin tuoreella sodanvastaisella Angel-biisillä ja purki myös välispiikkauksissaan huoltaan Kaukasian sodasta. Puolentoista tunnin konserttiin mahtui klassikoiden (Rodina, Veter, Eto vso) lisäksi hienoja uudempiakin biisejä.
Turvallisuus ei tuntunut konsertin järjestäjiä juuri huolestuttavan Venäjän sotatilasta huolimatta; järjestysmiehet keskittyivät turvatarkastuksen sijaan keräilemään
pullot pois sisään pyrkivien kasseista.
DDT:n oli tarkoitus pitää syksyllä taukoa keikkailussa, mutta sotatila Kaukasiassa sai Shevtshukin kokoamaan bändin kahdelle erikoiskeikalle: 24.9. Moskovassa ja 26.9. Pietarissa järjestetään konsertit otsikolla Ne streljai. Niihin on kutsuttu myös muita esiintyjiä, joita ei ole vielä vahvistettu. Osa konserttien tuotosta menee sodan uhrien
auttamiseen.
http://forum.ddt.ru/

Teksti: Päivi Kärnä
Kuva: Sami Paaskoski

4 kommenttia:

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Kuulin, että YouTubessa (tms) saattaisi olla videopätkiä myös tältä Tallinnan keikalta - itse en nyt ainakaan ehdi ryhtyä etsiskelemään, mutta olisin enemmän kuin iloinen, jos joku ehtivämpi saisi tänne ketjuun linkkejä lisättyä...

Tapani Kaakkuriniemi kirjoitti...

Hanna ja (me) muut, jotka jäimme ilman DDT-nautintoa! Ei hätää, sillä juuri neljännesvuosisadan täyttänyt bändi keikkailee Moskovassa ja Pietarissa:

24 сентября — Москва, СК "Олимпийский". Программа "Не стреляй!"

26 сентября — Питер, СКК. Программа "Не стреляй!"

Eli teemana on Kaukasuksen sotatilan siivittämä slogan "Älä ammu!"

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Youtubessa on useita pätkiä Tallinnan konsertista (joka oli siis aivan loistava!), pääset katsomaan / kuuntelemaan niitä kun kirjoitat Youtuben hakukenttään "DDT in Tallin".

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Kiitos, anonyymi, kävin vinkkisi mukaan katsomassa/kuuntelemassa, ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Ei tietenkään paikalla oloa korvannut, mutta pääsi ihan hyvin fiilistelemään kuitenkin (ja aika paljon päädyin katselemaan ihan muita DDT:n konserttitaltiointeja ja videoita itse asiassa)