Suomalaisesta ja venäläisestä saunakulttuurista

Vierailinpa minäkin eilen elämäni ensimmäistä kertaa suomalaisessa ”akvaparkissa”, Serenassa. Ja koin hyvin samansuuntaisia kielivähemmistötuntemuksia kuin Taneli toisaalla täällä kuvailee.

Serenan saunassa ei oikeastaan muita ollutkaan kuin venäläisiä – ja minä. Noin puolet naisista oli taitellut jaossa olleen kertakäyttöisen pefletin päähänsä (kak kolpak, tiedättehän), ja sehän ei ole tyhmä idea ollenkaan, vaikka sellaiselta vähän näyttääkin. Kuumuus koettelee hiuksia, ja ainakin venäläiset itse uskovat vahvasti, että pään suojaamisella (vaikkapa sitten villaisella pipolla) tasoitetaan lämmön haitallista haihtumista.

Aika luonnollisesti päädyimme keskustelemaan suomalaisen ja venäläisen saunakulttuurin eroista – tai itse asiassa ennen kaikkea yhtäläisyyksistä. Löylykumppanini kun tuntuivat ihmettelevän, miksi Serenan sauna ei ole "suomalainen". Venäläisten mielikuvissa finskaja saunassa on nimittäin hyvin kuuma ja ehdottomasti täysin kuiva ilma. Kerroin, että kyllä me olemme hyvin tyypillisessä suomalaisessa julkisen tilan saunassa, mutta että olen ennenkin törmännyt virheelliseen venäläiseen stereotypiaan siitä, miten meidän saunamme muka eroaa heikäläisestä (vähän samalla tavalla kuin ainakin vielä 90-luvun puolella törmäsi jatkuvasti venäläisiin, jotka kuvittelivat että Suomessa on edelleen kieltolaki voimassa - mikähän kuivuuden symboliikka meihin oikein venäläisten mielissä kietoutuukaan: suhoi zakon i suhoi par...vot kakoi suhoi narod?!?)

En ole mikään saunafinessien tuntija, siksikö pidän saunomista ja banjomista pohjimmiltaan hyvin samankaltaisina asioina? Tässäkin tuntuisi pätevän, että erot lajityyppien sisällä ovat mahdollisesti jopa suuremmat kuin niiden välillä. Vai olenko ihan lauteiden väliin tipahtanut käsityksineni? Millaisia kokemuksia teillä muilla on suomalaisen ja venäläisen saunomisen eroista ja yhtäläisyyksistä?

En ole vieraillut uusissa käsittääkseni hyvinkin hienoissa venäläiskylpylöissä, mutta jäin kyllä Serenassa kaipaamaan edes pientä luksuksen tuntua. Lapsethan siellä toki viihtyvät, mutta aikuisia on muistettu käsittämättömän vähän. Allasbaari tarjoilee pikaruokaa pahvilautasilta, sisäänkäynnin yhteydessä sijaitseva ”ravintola” – isompia annoksia pikaruokaa. Muovituoppisiiderin seuraksi olisi voinut vaikka lueskella jotakin – mutta eihän koko hallissa myydä edes iltapäivälehtiä. Paikan yleisilmekin on loppujen lopuksi yllättävän kämäinen. Luulisi että sekä venäläiset että suomalaiset vesipuistovieraat tervehtäisivät ilolla ja rahoillaan erilaisia oheispalveluita, esim. hierontaa tai mahdollisuutta ruokailla sekä maku- että näköaistia miellyttävästi.

Saakashviliä natottaa

Georgian presidentin Mihail Saakashvilin ristiretki maansa integroimiseksi osaksi läntistä maailmaa jatkuu. Saakashvili puhui eilen Lontoon kuninkaallisessa maanpuolustusakatemiassa, jossa hän pyysi Britannialta vetoapua Georgian saamiseksi sotilasliitto Naton täysjäseneksi. Saakashvilin mukaan Naton jäsenyys ei ratkaisisi Georgian kaikkia ongelmia (eikö tosiaan?), mutta ratkaisisi monia maan turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Saakashvilin mukaan ”eräät tahot” ylläpitävät Georgiassa kyteviä konflikteja ja pyrkivät siten hankaloittamaan Georgian tietä sotilasliiton jäseneksi. Lopulta Saakashvili kertoi, että edellä mainittu pyrkimys olisi jopa kirjattu Venäjän ulkopoliittiseen doktriiniin.

Britannian pääministeri Tony Blair puolestaan totesi, että yhteistyö Georgian kanssa on allianssille ensiarvoisen tärkeää.
- Georgia on integroitunut aktiivisesti erilaisiin länsimaisiin instituutioihin, mistä todisteena on esimerkiksi se tosiasia, että georgialaisia sotilaita palvelee Irakissa, totesi Blair.

Suomi toimii jo nyt aktiivisesti monissa länsimaisissa instituutioissa, mutta pitäisikö meidänkin todistaa se vielä sillä, että lähettäisimme sotilaitamme myös Irakiin?

Tietoa kaivataan!

Hei blogilaiset,
Onko jollakulla tietoa semmoisesta asiasta, (epäilisin että Vesa Oittisella (filosofia?) tai jollakulla juristilla yms. voisi olla) miten venäläisten oikeustajuun, -arvoihin, yleiseen ymmärrykseen oikeudesta tai laista tai miten sen nyt sanoisi, on vaikuttanut se, että yli 70 vuoteen kukaan yksityinen henkilö ei ole voinut omistaa maata ( ennen vallankumousta talonpojat suhteellisen lyhen aikaa omistivat viljelemänsä maan?). Datshoilla ja omilla viljelmillähän maata oli, mutta sekin tilkku oli vähäinen, eikä sekään kai välttämättä ollut kenenkään yksityisomaisuutta, vaikka sen käsittääkseni saattoi periä.

Tuli vain mieleeni kun pohdiskelin venäläistä lainsäädäntöä, oikeutta, oikeustajua- ja arvoja ja maanomistusta ja vastaavaa suomalaista. Ts. käsittääkseni venäläisellä oikeuskäsityksessä oli syvään juurtunut ajatus, että maata ei voi omistaa. Ts. kun maata ei voinut omistaa, se myös esti maalla keinottelun, mikä vaikuttanee asuntojen jne. jne. hintoihin yms.

Suomessahan oli pitkään ja on kaiketi edelleenkin se käsitys, että maan, kiinteistöjen omistamattomuus esti bisneksiä, kun ei pankista saa lainaa ellei ole jotain vakuuksia, ja esim. NL:.n romahtaessa tai siitä eteenpäin takuita lainan vakuudeksi pankeille ei ollut antaa oikein kellään minkäänlaisia. Toisaalta pankiltahan sai lainaa, kun perusti oman pankin.

Venäläiset metsät säilyvät tietojeni mukaan edelleen valtion omistuksessa. Maan omistamisen kanssa on kaiketi vielä vähän niin ja näin, mutta maata saa kuitenkin jo omistaa eri tarkoituksiin määriteltynä.

Tässä mielessä ajattelin esim. Moskova-joen rantoja seillaillessani yhtenä kesänä Moskovasta Nizhni Novgorodiin. Reitti oli hyvin kaunis, rannat kauniita, ja siellä täällä oli paikkoja joihin ihmiset saattoivat mennä grillailemaan, pitämään juhlia, ja myös ilmeisesti telttailemaan yms. Kun joen rannalla oli yksityinen "kesämökki", sen tontti oli rajattu vesirajaan saakka korkeilla muureilla, mikä näytti hyvin omituiselta muuten niin kauniilla, vehreillä ja tyhjillä rantatöyräillä.

Yleisen kansainvälisen "oikeuden" mukaan kaiketikin maa voi olla yksityisessä omistuksessa ja kaikki mikä sen pinnalla kukoistaa, mutta valtio omistaa maan sen pinnan alta, rajasta en tiedä missä metrissä se kulkee: ts. kullan, öljyn, uraanin, yms.

Että tuota, ottia tuota, tietääkö joku dokumenttia missä tämmöistä asiaa olisi esitetty esim. verratuna suomal. vastaavaaan oikeustajuun?
Irene Skog

Boris Jeltsin in memoriam

Ei minulla kauheasti ole hänestä henkilökohtaisia muistoja. Mutta kyllä tämä turpeanenäinen häilyvä setä on sen verran paljon ollut taustalla minunkin Venäjässäni, että ansaitsee muutaman sanan, edes liepeiltään.

Elokuun 19. vuonna 1991.
Olen asunut Leningradissa pari vuotta, mutta nyt olen kesälomalla Suomessa. Tarkemmin sanottuna nukun krapulaani poikaystävän kommuunikämpässä Veräjämäessä, kun puhelin soi (jostain syystä muistini yrittää laittaa kännykän pirisemään lattialle patjan viereen, mutta ymmärrämme toki, että jostain vähemmän mobiilista laitteesta on pakko ollut olla kysymys). Se on äitini, joka levottomuutta äänessään kysyy, olenko kuullut uutisia Moskovasta. En ole kuullut mitään, olen unenpöpperössä ja muutenkin kaikin tavoin kaukana Neuvostojen maasta juuri sillä hetkellä, mutta aika nopeasti alan heräillä uuteen todellisuuteen. Pienen inhimillisen mutkan kautta tosin.

Historia on täynnä mahdollisuuksia toistaa kysymystä "Missä olit kun...", "Mitä teit kun sait tietää..." ja niin edelleen. Tulkoon tässä siis kirjattua oma historiallinen ensiajatukseni hetkellä, jolloin maailma liikahti lähtemättömästi uusille raiteille.
- Hitto, mun uudet lenkkarit jäi Leningradiin...

Totta kai tuska ja huoli venäläisistä ystävistä ja omastakin tulevaisuudesta iski myös tajuntaan nopeasti, (välitakautuma samankaltaisista tunneoloista 9/11 2001 Viipurista, jossa seurasin tornien tarinaa suorana lähetyksenä Punaisen(lähteen) torin varren kahvilan televisiosta, ja tuolloin minulla oli hyvin vahvana tarve saada Suomessa olevat läheiseni langan tai edes tekstarin päähän, vaikka heillä oletettavasti oli yhtä vähän fyysistä hätää kuin itsellänikään) mutta aivan ensimmäinen ajatukseni oli - niin mitä? - perin materialistinen, perin inhimillinen vai vain hetkellinen aivotoiminnan oikku?!?

Syyskuun loppu - lokakuun alku 1993.
Nyt olen Pietarissa, Gribojedovin kanavan varrella sijaitsevassa yksiössäni. En löydä muistini kartalta paljoakaan osviittaa aiemmista tapahtumista (ja päivämäärät ja muut yleiset faktatkin joudun kaivamaan erikseen esiin), mutta yhden yksittäisen illan muistan vahvasti. Olen yksin kotona, seuraan Moskovan tapahtumia televisiosta. Jännittynyt tunnelma ja merkittävä osa tapahtumistakin välittyy kotiini saakka. On tiedossa, että Ostankinon tv-tornia lähestytään valtausaikein. Kamerat seuraavat tapahtumia viimeiseen saakka...- kun televisioyhteys katkeaa, tiedän että valtaajat ovat saavuttaneet tavoitteensa. Kuva on jonkin aikaa pimeänä, ehkä väliin näytetään musiikkia ja maisemakuvia, mutta yllättävänkin nopeasti televisio alkaa välittää yhteyttä maanalaisesta studiosta, jossa tuon ajan TV:n ykkösnimet (kuvitelkaa Arvi Lind ja Eva Polttila vastaavaan tilanteeseen) hihojaan kääriskellen ottavat tilanteen niin haltuun kuin se pahviplanssien ja muun väliaikaisrekvisiitan varassa suinkin on mahdollista.

Tällaisia pikaisia muistikuvia Boris Nikolaevitshin kuolema aivan äkkiseltään minun mielessäni synnytti.
Mitä teille tulee mieleen Jeltsinin Venäjästä?

Jos ei oikein mitään, katsokaapa mitä Wikipedia tietää aiheesta kertoa. Olisiko kenties täydentelyn paikka?


Lisäys 10.5.2007

Sain Reijo Nikkilältä kuvan Jeltsinin haudalta, jonka hän olisi lisännyt kommenttiosioon - mutta sitäpä ei tämän Blogger-ilmaisohjelman toiminnot mahdollista (siis kuvan lisäämistä kommenttiin, Jeltsinillä tai ilman).

Tässä myös Reijon kommentti (lisään tähän myös Dom Kinossa otetun kuvan, jos se vain onnistuu asettautumaan oikealle kohdalle):

En kuulu Jeltsin-faneihin. Mutta kuvasin häntä tasan 20 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran 1987 Moskovassa Dom kinossa eli Elokuvatyöntekijöiden talossa muistaakseni heti sen jälkeen kun hän oli toipunut Gorbatshovin iskusta, pääkaupungin puoluesihteerin paikalta erottamisesta. Sitten mm.elokuussa 1991 Valkoisessa talossa ja viimeksi vappuna Novodevitshin hautausmaalla.

Reijo Nikkilä

Turismimme veturit

Viime joululomalla tammikuun ensimmäisinä päivinä päätimme tyttöystäväni kanssa piipahtaa naapurikunnassa Nokialla sijaitsevassa kylpylä Edenissä. Elettiin venäläisten uudenvuodenlomia ja vaikka olinkin osannut odottaa näkevinäni myös Nokialla runsaasti venäläisiä, olin silti yllättynyt heidän huikeasta lukumäärästään.

Jo kylpylän parkkipaikka antoi osviittaa tulevasta: vieri vieressä komeita city-maastureita, jotka rekisterinumeroista päätellen olivat körötelleet Nokialle Pietarista, Leningradin oblastista, Moskovasta ja jopa kauempaakin. Varsinainen yllätys odotti kuitenkin sisällä kylpylässä.

Oli kuin olisi tullut pikku-pietariin. Kylpylä oli tupaten täynnä ja asiakkaista noin 95% oli venäläisiä. Kaikki opasteet, kyltit, esitteet olivat venäjäksi ja jopa kylpylän henkilökuntakin toivotti meidät tervetulleiksi ensin venäjän kielellä, kunnes ymmärsi, että mehän olemmekin sitä harvinaisempaa turistiporukkaa, nimittäin suomalaisia.

Kylpyläosastolla meno jatkui samanlaisena: venäjän seasta saattoi vain vaivoin erottaa suomen kielen. Samanlaista oli myös saunaosastolla, jossa ryhmä suomalaisia upseerioppilaita Haminasta kävi keskustelua venäläismiesten kanssa. Keskustelu polveili aiheesta toiseen, mutta rivien välistä saatoin ymmärtää, että upseerioppilaita taisi etupäässä kiinnostaa mahdollisuudet päästä treffeille venäläisten isien kauniiden tyttärien kanssa.

Venäläisturismi on Suomelle mahdollisuus, jota ei vieläkään ole päästy kunnolla hyödyntämään. Kasvun vauhti on huikeaa ja on ollut positiivista huomata, että myös vähitellen jaloilleen nouseva venäläinen keskiluokka on löytänyt Suomen turistikohteekseen: varsinaisia suurrikkaita venäläisiähän ei Suomessa juuri käykään. Talvisin heitä löytää sveitsiläisistä luksuskohteista valkoisten rinteiden juurilta tai sitten trooppisten paratiisisaarten palmujen katveen alta.

Turismi tietää myös rahaa: yhä useampi suomalainen saa ensikosketuksensa venäläiseen turismipalveluammatissa. Talouselämä -lehden mukaan venäläiset käyttivät Suomessa viime tammikuussa pelkästään tax free -ostoksiin 14 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 29 prosenttia. Yli puolet näistä rahoista keräsivät Helsingin ja Lappeenrannan kauppiaat.

Venäläisistä on kuin huomaamatta tullut myös kaikkein eniten rahaa käyttävä turistiryhmä: Venäläiset tekivät tammikuussa 94 prosenttia kaikista Suomen tax free –ostoista!

Sama kehitys on ollut valloillaan myös muuallakin: viime vuonna venäläiset käyttivät ensi kerran kaikista kansallisuuksista eniten rahaa tax free -ostoksiin koko maailmassa. He tekivät lukumääräisesti vähemmän ostoksia kuin japanilaiset, mutta venäläisten ostosten arvo oli suurempi. Suomessa venäläisten ostokset lisääntyivät hiukan nopeammin kuin muissa maissa.

Uskomattoman pitkä matka on siis tultu niistä 1990-luvun ajoista, jolloin venäläisturisti Suomessa saattoi ostaa itselleen vain silityslaudan Anttilan alennusmyynnistä.

Yliopistolta yhä useampi opiskelukaverini työllistyy kesä- ja talvisesonkeina nimenomaan kasvavan venäläisturistien joukon ansiosta. Haluammekin siis sanoa: Dobro Pozhalovat´!

Pystyiko Miha siihen, mihin muut ei?

Tarkoitan tietenkin Mihail Shaakashvilia. Ja anteeksi vain aakkosettomat postaukset - olen taalla Georgiassa.

Mihan Georgia yllatti jo kentalla. Ei tarvetta viisumiin, passintarkastuksessa monta virkailijaa, laukut tuli saman tien ja tullista paasi lapi suoraan. Ei voi olla totta! Muistan Keski-Aasian lentokentat, joissa etsittiin milloin laukkuja, milloin matkatavaratarroja. Ilman matchaavaa tarraa ei omaa laukkuaan saanut edes mukaansa. Ja tulli oli sitten ihan toinen sirkus.
Mutta ei, Mihan Tbilisissa kaikki sujuu kuin rasvattu (sateella uudenkiiltavaan lentokenttarakennukseen kuulemma sataa sisaan, mutta eihan kaikkea voi heti saada, eiko niin).

Miha haluaa EU:hun ja Natoon, sehan nyt tiedetaan, mutta onko Miha ihan oikeasti uudenlainen johtaja?

Ajattelin siis kysella lisaa Mihan uudistuksista noin kadunmiehen nakokulmasta. Kadunmiesta edustaa, jos kuka, niin taksikuski. Entisen Neuvostoliiton miljoona taksikuskia ovat nahneet ja kuulleet kaiken.

Kysyin siis Nukrilta, toimiston autonkuljettajalta, miten Mihan korruptionvastainen taistelu on toiminut. "Horosho", siihen Nukri.
"Ennen joka kulmassa oli miliiseja, jotka ottivat rahaa ihan syytta. Nyt he eivat pysayta ketaan, paitsi tietysti jos rikkoo liikennesaantoja".

Jopas nyt! Etta miliisit eivat ota lahjuksia! Rupesin miettimaan, miten Miha siihen paasi.

Nousivatko palkat? Paremmat tyoehdot? Julkista keskustelua? Etuja miliiseille? Sots-paket?
"Ei, kun ne, jotka ottavat lahjuksia, joutuvat heti linnaan. Vahintaan 15 vuodeksi", murahti Nukri ja painoi taas kerran aanimerkkiaan.

Niinpa tietysti, ajattelin mina.

Моя Финляндия

Katsotaanpa miten onnistuu blogin ensimmäinen kyrillinen postaus....

"Minun Suomeni" on kirjoittanut Anna S. (joka viittaa toivoakseni myös minuun kauniina ja viisaana kolleganaan...), Pietarin Anna, jota ei pidä sotkea Petroskoin/Viipurin Annaan. Anna S. - Sidr - on siis blogissamme alati läsnä. Anna S. - Skv (es-kaa-vee, svobodno konv...ja silleen) ei suomea taitamattomana pääse juttujamme seuraamaan, mutta ilmeisen hyvin hänen on kuitenkin onnistunut "lovit duh nashego bloga", vai mitäpä sanotte seuraavasta Neuvostokosmonauttien päivän tervehdyksestä?

Привет, ребята,

Если бы у меня был собственный блог, то я бы этот текст выложила туда. Но так как вы – мои основные эксклюзивные блоггеры, то решила поделиться с вами увиденным и услышанным на заключительной конференции по проекту «Обратно в общество».

На Итальянской улице, которая, кстати считается по праву второй (после Невского) главной улицей Петербурга, стоит классической здание с голубым фасадом, где находится интересный музей советского периода – Музей здоровья, в котором за стеклянными витринами разложены кусочки здоровой еды и прочие экспонаты, к которым до сих пор приводят школьные экскурсии - тиинейджеров, радующихся любой групповой деятельности, которая их выводит за рамки школы. Также там располагается центр того, что пока в нашей стране не существует – Центр медицинской профилактики. И именно там проходила наша конференция.

И вот когда я по окончании первой части вышла на улицу, у меня было такое приподнятое настроение, которое обычно вызывает бокал шампанского, внезапная дружеская смс-ка или просто тепло солнечных лучей. Но я точно знаю, что это было связано и с тем, что я услышала на конференции. И я поняла, что «моя Финляндия» - это те финны, которые дисциплинированно уселись в два ряда отдельной кучкой, обложившись большими сумками, бутылками воды и запасшись лакричными сосульками. Это те финны, которые в течение нескольких лет терпеливо обучали российских специалистов разного ранга, секторальной принадлежности и мировоззрений – обучали тому, что для них является естественным и традиционным в Финляндии, и что здесь, в России, и даже в самом ее передовом городе – Петербурге – совершенно ново о не вписывается ни в какие официальные рамки: социальной терапии с самой осуждаемой обществом и преследуемой государством группой больных – наркозависимыми. Что моя Финляндия – это те якобы незаметные перемены, к которым приводит такое терпение – потому что о них редко говорится с высоких трибун (а если говорится, то такими общими словами, за которыми трудно угадать глубокий смысл). Такие перемены, когда специалисты, годами в одиночку воюющие с мельницами государственных структур, вдруг обрели коллег, зачастую в соседних учреждениях, с которыми они знались до этого, и объединенные простыми идеями, которые дают такие славные результаты у северных соседей, начали пробовать это у себя дома. Не имея на это (к счастью) никакого указа сверху, приказа, постановления и прочих традиционных «механизмов», консервирующих десятилетиями нашу социальную практику.

Моя Финляндия – это директор наркологической больницы, который на совсем простом, повседневном языке говорит о наркологической ситуации в Финляндии - с достоинством отмечает хорошее в одной области, и с уверенностью и спокойствием критикует «небрежную и довольно неэффективную» политику своей страны в другой области.

Моя Финляндия – это те финны, которые говорят, что главное – это обеспечить, чтобы все жители страны получили возможность иметь достойную жизнь, несмотря на проблемы или болезни, которые у них есть.

Моя Финляндия – это также и русские! Те, которые «заразились» у соседей этим простым целеустремлением, устав от «России, которую умом не понять» и делая вместе с коллегами то, что меняет эту жизнь к лучшему.

Моя Финляндия – это то, что началось ровно 10 лет назад и что останется у меня, что мне никто не может отобрать.

Моя Финляндия – это мои коллеги, красивые и умные, а главное – терпеливые и не сдающиеся, которые почему-то любят этих странных русских (и меня в том числе) и которые, я знаю, если бы сегодня были бы со мной, радовались бы этому также, а может и больше.

В день советской космонавтики,

Всегда Ваша Анна

Lisätietoa blogista

Tämä blogi on syntynyt halusta elävöittää ja monipuolistaa keskustelua ja kuvaa Venäjästä.

Blogin kirjoittajat ovat yksityishenkilöitä, jotka taustoistaan ja toimistaan johtuen tuntevat Venäjää hyvin erilaisista näkökulmista. Jokainen kirjoittaja tuo mukaan palasen omasta Venäjästään tai sen liepeiltä, ja on täten kirjoituksistaan vastuussa ennen kaikkea itselleen - ja Venäjälleen.

Haluatko mukaan kirjoittajaksi?

Jos koet, että sinulla on oma Venäjäsi ja halu kirjoittaa siitä avoimessa, ennakkoluulottomassa ja rakentavassa hengessä, ota yhteyttä:
hanna.koppelomaki (a) gmail.com

Моя Россия

Данное сообщество появился в ответ на желание разнообразить и оживить ту дискуссию о России, которая ведется в настоящее время в Финляндии. Все участники тем или иным образом – волею судьбы или по роду своей деятельности – были связаны с Россией и продолжают интересоваться ее судьбой. Каждый автор имеет свое видение России и свой взгляд на происходящие в ней события, и тем самым несет личную ответственность за свои слова. Текущие записи блога посвящены культурным, общественным и политическим событиям современной России, ее истории, а также роли в жизни отдельно взятых людей и страны в целом.

Основным языком сообщества является финский, но комментарии можно оставить также на русском и английском языках.