29.2.2008

Lisää suomalaisen Venäjä-uutisoinnin kansallisia erityispiirteitä

Leijonaleirin päälehden eli Helsingin Sanomien tuore Nyt-liite No. 9 (29.2.-6.3.) on tematiikaltaan "Suuri ja mahtava Venäjä-numero".
Kannessa komeilee suurella tekstillä "Venäjän nousu ja uho".
3-sivun pääkirjoitusta vastaavan Toimittajalta-palstan on kirjoittanut Ville Similä otsikolla "Venäjän haju".
Palstan vieressä on vihaisen tuntuisen nuoren kirjoittajan kuva, joka palstassaan käy läpi sangen vihaisen tuntuisesti Neuvostoliiton ja Venäjän "haisemista".

Tarkempi saman kirjoittajan 6-sivuinen Moskova-matkaraportti otsikolla "Venäjä haisee" löytyy sivulta 12.
Kehoitan tutustumaan kyseiseen julkaisuun omakohtaisesti ja muodostamaan siitä oma mielipide, koska matkaraportissa on asiallisiakin piirteitä.

Kyseiset otsikot ovat ainakin minun silmissäni epäasiallisia ja mauttomia: en ainakaan muista kyseisen mediakonsernin käyttäneen yhtä alatyylistä otsikointia mihinkään muuhun valtioon liittyen.

Vastaava negatiivisiin aistihavaintoihin liittyvä kielenkäyttö suurimman päivälehden viikkoliitteessä saattaisi olla ymmärrettävää esim. sotatilan taikka muun vakavan poliittisen vastakkainasettelun aikana, kun pyritään luomaan negatiivista viholliskuvaa.

Toisaalta, tällä viikolla televisiosta on tullut, näin Venäjän presidenttivaalien kynnyksellä, muutamia "objektiivisia" Venäjää käsitteleviä dokumenttiohjelma: keskiviikkona TV1 Ulkolinjan "Putinin perintö" ja torstaina TV2 Silminnäkijän "Putinin seitsemän syntiä".

Voimme siis innolla jäädä odottamaan seuraavia suomalaisen median "objektiivisia" ja "asiallisia" kannanottoja aiheesta "Venäjä".

Henkilökohtaisesti jään jännityksellä odottamaan valtamedian seuraava verbaalista pohjanoteerausta...

9 kommenttia:

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Valitettavasti Nyt-liitettä on täällä Ruotsissa vaikea löytää lähikaupasta. Olisin kyllä mielläni lukenut tämän matkaraportin, ihan kiinnostuksen vuoksi. Mitähän siinä vielä sanottiin, haistattelun lisäksi?

Ruotsinkin television Venäjä-raportointi on näin vaalien alla ollut vähän hapuilevaa, kirjoitin siitä täällä.

Kalle Kniivilä kirjoitti...

Kiitos, sain tekstin nähtäväkseni. Kiltimpi kuin odotin, siinähän jopa sanottiin, että haju on viime aikoina parantunut...

qlight kirjoitti...

En ole lukenut HS:n juttuja, mutta BBC:n dokumentti selvitti minulle nelikymppiselle myös Venäjä-kuvaan liittyviä omituisuuksia.
http://video.google.com/videoplay?docid=7147349642349766387&q=bbc&hl=en

Anonyymi kirjoitti...

En yhtään ihmettele. Suomalainen lehdistö tuntuu elävän jotain käsittämätöntä jälkisuomettumisen traumaa: kaikki se, mistä ei ennen saanut kirjoittaa, heitetään nyt lukijoiden silmille hämmästyttävällä intensiteetillä – otetaan ikään kuin menetettyä takaisin hurjan kostonvimman vallassa. Toimittajat tuntuvat oikein kilpailevan siitä, kuka ”uskaltaa” kirjoittaa Venäjästä negatiivisimmin. Ja hämmästyttävintä on, että samaan aikaa lähes kaikki toimittajakolumnistit jaksavat muistuttaa siitä, että ”Venäjää ei vieläkään uskalleta avoimesti kritisoida”.

Toinen ryhmä on sitten nämä Venäjän ”omituisuuksista” ja muista pekulariteeteista kirjoittavat toimittajat ja dokumenttiohjaajat, joiden kirjoituksia ja dokumentteja seuratessa alkaa jopa fiksummastakin tuntua siltä, että Venäjällä ei muuta olekaan kuin Putinin diktatuuria, Pavlovin koiria ja Melankoliaa peräti kolmessa huoneessa.

Aleksei Kettunen kirjoitti...

Kiitos Markku linkistä!
Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen BBC 3-osainen dokumenttisarja "The Trap What Happened to Our Dreams of Freedom", jossa kerrotaan kylmän sodan aikana Isaac Berlinin kehittämän negatiivisen vapauden ideologiasta, jota etupäässä Yhdysvallat ja Iso-Britannia (sekä muut länsimaat) ovat "vieneet" ulkomaille (esim. Jeltsinin Venäjä, oranssit vallankumoukset ja Irakin miehityshallinto).
Suosittelen lämpimästi.
Yksi asia minua jäi vaivaamaan: jos yllämainitun negatiivisen vapauden hengen mukaisesti tehtävän pakkodemokratisaation kohdemaan johto ei suostu olemaan tämän yhteiskunnallisen kokeilun koekaniina, se leimataan automaattisesti nationalistiseksi ja epädemokraattiseksi...

Aleksei Kettunen kirjoitti...

Mielestäni terveellä kansallisella (suomalaisella) itsetunnolla ja vihan täyttämällä, rasistisella, vailla mitään faktapohjaa olevalla ylimielisyydellä on aika paljon eroa. Suomen media harjoittaa tällä hetkellä etupäässä jälkimmäistä.
Asiaa laajemmassa mittakaavassa ajateltaessa tulee mieleen erään suomalaisopiskelijan oivallus Pietarissa 1980-luvun loppuvuosina: "Helsingissä on Länsi-Aasian pohjoisilla syrjäseuduilla sijatsevaksi vaatimattomattomaksi kylpyläkaupungiksi yllättävän mielenkiintoista kultuurielämää myös sesongin ulkopuolella".
Eli Suomen medialla on oikeus mennä aidasta yli sen matalimmasta kohdasta ja julkaista jatkossakin etupäässä "tsuhnien sekopäisiä houreita"...

Anonyymi kirjoitti...

Venäjän paha haju ja barbarismi ovat jonkun jutun mukaan Krimin sodan aikaista brittien sotapropagandaa, joka on sitten kulkeutunut eteenpäin ja jalostunut uusiin muotoihin ja sitä on Suomessa levitetty 1920-luvulta eteenpäin. Mm. Kamrat-ohjelmassa tästä "ryssät haisee" -jutusta mainittiin.

Itse en ole omakohtaisesti tunne ketään tätä iskulausetta viljelevää, mutta ilmeisesti se on kuitenkin jokseenkin yleinen. Tutustukaan vaikka "Arkipäivän rasismi Suomessa" raporttiin: http://www.joensuu.fi/syreeni/vesapuuronen/arkirasi.htm

Anonyymi kirjoitti...

Myös muut mediat kunnostautuvat. CIA vetoinen YLE: uutistoimitus on täysin yksipuolinen niin Venäjän, Kosovon, Palestiinan, Iranin kuin Irakinkin suhteen. Esim. Irakin uutiset toistavat YLE:llä kiltisti, se mitä Busheviikit käskevät. Esim. jutut Irakin "rauhoittumisesta" vuoden 2007 joukkojen lisäämisen jälkeen ovat täysin tuulesta temmattuja. Itsemurhaiskyt kerrotaan yksittäisinä tapuksina ikään kuin elämä Irakissa olisi muuten lähes normaalia. YLE ei myöskään muista kertoa näissä väkivaltatapuksissa, että kaikki väkivalta johtuu USA:n laittomasta hyökkäyksestä.
Mutta Venäjään. Tässä hieno artikkeli siitä mikä tämä ihmisoikeus- ja demokratiajohtaja Garri Kasparov oikein on. Information Clearing House nimisiltä nettisivuilta löytyy totuus monesta muustakin asiasta, mutta tässä Hra Kasparovista:

INFORMATION cLEARIN house
NEWS YOU WON'T FIND ON CNN

Putin is Stalin?

Garry Kasparov and the Far-right Cuckoo's Nest

By Mike Whitney

12/03/07 "ICH" -- -- Garry Kasparov should give up politics and do what he does best; stand-up comedy.

Watching Kasparov traipse around Moscow with his basket of sour grapes and his entourage of western media-stooges is like watching "Mr. Bean's Excellent Kremlin Adventure"---a particularly lame performance in a dismal B-rated burlesque. It's painful to watch.

On Sunday, while Putin's party "United Russia" was screeching to a landslide victory; Reuters News was busy taking mug-shots of the stony-faced Kasparov holding up Florida-style ballots claiming the voting was rigged.

"They are not just rigging the vote," Kasparov moaned, "They are raping the whole electoral system. These elections are a reminder of Soviet elections when there was no choice.....Putin is going to have a hard time trying to rule like Stalin."

Stalin? So now Putin is Stalin?

First of all, when did Reuters begin to take an interest in voting irregularities? It must be a recent development, since they were nowhere to be found in the 2000 presidential election. And when did they start to pay attention to "dissenting voices"? They certainly never wasted any video-footage on the antiwar rallies in the US. Are we to believe that they are more interested in democracy in Russia than in America?

And why is Reuters so eager to provide valuable column-space to a washed-up chess-jockey whose only interest is flogging the Russian President while making unsubstantiated charges of voter fraud? Is that news or just propaganda?

As for Kasparov and his silly accusations; he should be glad that he lives in Putin's Russia rather than Stalin's or he'd be in leg-irons right now boarding a northbound train to the Siberian outback.

What is Kasparov doing in Moscow anyway? And why is this little man--with virtually no political base--such a big part of the western media narrative? Is he only there to discredit the election and throw a little more muck on Putin or is there more to it than that? Kasparov's party, the "Other Russia" couldn't manage even a 2% rating in the polls. The party is a complete dud. In fact, Reuters even (reluctantly) admits as much in its article.

Here's the clip. Reuters:

"Kasparov and his "Other Russia" dissident movement are not standing in Sunday's parliamentary election because they could not get registered as a party. THEY ENJOY LITTLE PUBLIC SUPPORT AMONG RUSSIANS BUT HAVE A BIG FOLLOWING IN THE WEST." (Reuters)

"Big following in the West"? Why doesn't that surprise me?

So, in other words, Kasparov has no base of support in Russia, and yet he gets his own camera crew and media team to follow him around recording every silly he says. That's just great. Who do they think he is; Nelson Mandela?

Kasparov is a contributing editor of Murdoch's Wall Street Journal; so he already has a regular platform for launching his tirades on the "tyrannical" Mr. Putin. Normally, one doesn't get a spot on the op-ed page of the WSJ unless their politics are somewhere to the right of Augusto Pinochet. That's probably the case with Kasparov, too.

In Saturday's edition of the WSJ, Kasparov delivered his latest absurd soliloquy- disparaging Putin and recounting his agonizing 5 day ordeal in the Moscow poky. What a travesty. It seems that Kasparov's delicate physical make-up made it impossible for him to eat prison food so "thanks to growing pressure , they allowed me to receive food packages from home". (WSJ)

Did you hear that, Bobby Sands?

Kasparov also added, "Some commentators even suspected I wanted to provoke my own arrest for publicity, a chess players far-sighted strategy."

Heaven forbid! Who could possibly think that this was all a stage-managed publicity stunt orchestrated by western power-brokers? What cynicism? "Is that T-bone done to your liking, Mr. Kasparov, or should we open another 'food package from home"'?


Although Kasparov has garnered little public support in Russia, he appears to have a loyal following among the Washington elite. According to Wikipedia:

"In 1991, Kasparov received the Keeper of the Flame award from the Center for Security Policy (a US think tank), for anti-Communist resistance and the propagation of democracy. Kasparov was an exceptional recipient since the award is given to "individuals for devoting their public careers to the defense of the United States and American values around the world". http://en.wikipedia.org/wiki/Garry_Kasparov

Hmmmm...."For devoting their public careers to the defense of the United States and American values around the world"? Isn't that a definition of an American agent?

Again, according to Wikipedia:

In April, 2007 it was asserted that Kasparov was a board member of the National Security Advisory Council of the Center for Security Policy, a non-profit, non-partisan national security organization that specializes in identifying policies, actions, and resource needs that are vital to American security". Kasparov confirmed this and added that he was removed shortly after he became aware of it. He noted that HE DIDN'T KNOW ABOUT THE MEMBERSHIP and suggested he was included in the board by an accident because he received the 1991 Keeper of the Flame award from this organization. But Kasparov maintained his association with the neoconservative leadership by giving speeches at think tanks such as the Hoover Institute." http://en.wikipedia.org/wiki/Garry_Kasparov Here's a list of some of the other fellow travelers who've been given the "Keeper of the Flame Award":

2007-Senator Joe Lieberman. 2004-General Peter Pace. 2003- Paul Wolfowitz. 2002- General Richard Meyers. 1998-Donald Rumsfeld. 1996-Newt Gingrich. 1995-Ronald Reagan. 1990-Casper Weinberger.

Is Kasparov an anomaly or does he fit right in with this coven of far-right loonies?

And who are some of the prominent members of the Center for Security Policy?

Richard Perle, Douglas Feith, Frank Gaffney, James Roche and Laura Ingraham.

Oh, boy. The whole front office of the neocon's cuckoo's nest.

Now tell me, dear reader, with friends like that; what should we really think about Kasparov's performance in Moscow? Is he really interested in "democracy promotion" as he claims or is their acting out a script that was prepared in Washington?

In the US, Kasparov has become the focal point of the Russian elections---the primary source of "unbiased" analysis. NPR reiterates his spurious claims every half hour. The other news agencies are no better. He has become the distorted lens through which Americans view Russian democracy. This says a lot more about the choke-hold the neocons still have on the media rather than anything objective about Russia.

The Kasparov fiasco gives us a chance to see the inner-workings of the establishment media. It's nothing more than a propaganda bullhorn for far-right organizations executing their bloody imperial strategy. Fidel Castro summed it up best just days ago when he said:

"It is the most sophisticated media ever developed by technology, employed to kill human beings and to subjugate or exterminate peoples".

Amen to that, Fidel.


KARUA KERTOMAA, EIKÖ?

Tuolla ylempänä mainittu BBC-dokumentti on mielestäni BBC:n dokumenttipuolen ohjaaja/tuottajaporukasta vahvimman, Adam Curitis käsialaa. Suosittelen samalta ohjaajalta myös Google-videona löytyviä "The Power of Nightmares" ja "The Century of the Self"
"Power of Nightmares löytyy täältä:
http://www.archive.org/details/ThePowerOfNightmares
"The Century of the Self" täältä:
http://video.google.com/videoplay?docid=-2637635365191428174

No niin, terveisin Matti Grönlund

Anonyymi kirjoitti...

On se kummallista, miten asiat ilmenevätkään.

Suomessa ei vastaavaa syvää analyysia kriittikkiä juuri pystytä hieman ylemmällä tasolla muodostamaan. Valitettavaa.

Suositan kaikille asiantuntijoille kuukauden paastoa Reutersista ja BBC ja STT:Stä, ja seuraamaan seuraavan kuukauden vain ainostaan Venäjän lehdistöä (nettilehdet, venäjäksi ja ehkä vähän englanniksi, levikkilehdet jne). Katsotaan miltä Suomen tai "länsimainen" mediakerronta sen jälkeen näyttää.

Toisaalta Venäjä-asiantuntijoilla näyttää olevan se ongelma, että he eivät osaa sen maan kieltä jonka asiantuntijoita he väittävät olevansa, joten uskottavaa (omien piirien ulkopuolista), analyyttistä ja kriittistä kuvaa median sisällä on vaikeaa tunnustaa omista poliittisista lähtökohdista käsin tai tahtotila on heikko leimaantumisen pelossa.