23.4.2008

Jeltsin jää maailmanhistoriaan

Tänään tuli kuluneeksi vuosi Boris Nikolajevitš Jeltsinin kuolemasta. Sen kunniaksi tai muistoksi Venäjän hallituksen puheenjohtaja Viktor Zubkov allekirjoitti hallituksen määräyksen, jolla opetus- ja tiedeministeriön tiedoksi saatettiin, että Uralin teknillinen valtionyliopisto on tästedes nimetty presidentti Boris Jeltsinin kunniaksi.

Jeltsinin kotikaupungissa Jekaterinburgissa on jo ehditty nimetä katu hänen mukaansa, ja hänen nimeään on ehdotettu ”lainattavaksi” Sverdlovskin oblastissa lentokentän, tennispalatsin ja jopa jonkin kaupungin nimen yhteyteen. Viranomaiset ovat kuitenkin pistäneet jarrua Uralin seudun jeltsiniläistämiselle.

Kuitenkin ideologisesti tärkeä valinta tehtiin jo viime vuonna Jeltsinin syntymäkylässä Butkassa: kylän kaunein katu, ulitsa Karla Marksa, on jo viime vuoden lokakuusta lähtien ollut nimeltään Jeltsininkatu. Kylän keskusaukiolle on myös pystytetty musta marmoritaulu, jossa Jeltsinin portretin alle on kaiverrettu hänen sanansa: "В своей жизни я сделал самое главное Россия больше не вернется назад...". Siis olen tehnyt elämässäni kaikkein tärkeimmän – Venäjä ei enää palaa takaisin…

Viime viikolla Jekaterinburgin kaupunginjohtaja Arkadi Tšernetski määräsi, että Tammikuun 9. päivän kadusta tulee Jeltsininkatu. Sen kadun varressa Jeltsinin perhe on asustanut. Jonkinlainen teknis-esteettinen ongelma tähän kuitenkin liittyy: tällä hetkellä kadun varressa on vain yksi rakennus, sähköverkkoyhtiön toimistorakennus. Sen lähistölle aletaan kuitenkin rakentaa Хаят ридженси -nimistä hotellia. Siis Hyatt Regency.

Kesällä 2009 Jekaterinburgissa järjestetään Shanghain kuusikon huippukokous, ja kaupunki on raapinut laarinpohjalta rahaa tämän Jeltsininkadun pikaista aluerakentamista varten.

Eiköhän voitaisi meilläkin tempaista Borjan muistolle ja perustaa Boris Nikolajevitš Boozing Club in Finland ry.? Tai Boozing Society? Kirkasta, oi Boris meille!

--
Kuvassa Jeltsin esiintyy Dom Kinossa v. 1987. Kuva: Reijo Nikkilä

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=USm8Kal0j-s


President - ja.

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Boris Nikolajevitš Boozing Club in Finland ry:n ensimmäinen tapaaminen voitaisiin yhdistää Minun Venäjäni -blogin yksivuotispäivään (onhan blogin elämä kutakuinkin yhtä vanha kuin Borjan kuolema), jota vietetään Euroopan / Voiton päivänä 9.5.Khelsingissä (näillä näkymin Juttutuvassa klo 16 lähtien, laitan asiasta vielä blogiin puffin vähän tuonnempana)