25.4.2009

Televizor ei näy Venäjän telkkarissa

Svenska: Televizor syns inte i rysk tv
Esperanto: Televizor ne videblas en rusia televido



Pietarilainen rockbändi Televizor täyttää näinä päivinä neljännesvuosisadan.

Kun Neukkulan supertähti Alla Pugatšova täytti vuosia toissa viikolla, telkkari oli haljeta juhlakonserteista. Televizorin porukkaa ruutuun ei sen sijaan päästetä. Bändi ja sen johtaja Mihail Borzykin eivät nimittäin tee mitään kompromisseja vallanpitäjien kanssa. He laulavat mitä tahtovat. Nykypäivän Venäjällä se tarkoittaa sitä, että virallisissa tiedotusvälineissä Televizorista ei tiedetä mitään.

80-luvulla Televizor oli yksi Neuvostoliiton absoluuttisista huippubändeistä, mutta Borzykin oli jääräpäinen jo silloin. Vuonna 1986 bändi kiellettiin puoleksi vuodeksi sen jälkeen kun se oli julkisesti esittänyt kaksi kappaletta joiden tekstiä ei ollut virallisesti hyväksytty. 25-vuotispäivänsä kunniaksi Televizor on vihdoinkin onnistunut julkaisemaan uuden levyn nimeltä Deja-vu. Levyä aletaan myydä 25 huhtikuuta, Pietarissa järjestettävän juhlakonsertin yhteydessä. Levyn nimi viittaa tietysti siihen 80-luvun poliittiseen ilmapiiriin, johon Televizorin mielestä nyt ollaan palaamassa.

Päivän kunniaksi olen tekstittänyt yhden Televizorin parhaista uusista kappaleista: Zakolotite podval. Ääntä kannattaa vääntää vähän kovemmalle, varsinkin bassoa, kappale vaatii sitä. Musiikki on aika raakaa, mutta niin ovat sanatkin, ja se todellisuus josta ne kertovat. Video ei muuten ole Televizorin oma, sen on nimimerkki Moscover177 tehnyt ja julkaissut juhlapäivän kunniaksi. Mp3-muodossa kappale löytyy täältä.

Lisää aiheesta:

10 kommenttia:

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Kiitos, Kalle, että olet nähnyt tekstittämisen vaivan - niin tässä kuin tupla-Putin jutussa!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä juttu, kiitos! 20 vuotta sitten Televizor oli todella monien nuorten, mm.minun, elämän "ohjaava voima". Tuskin nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Suomessakaan mitään kiroilevia ekstremistejä päästetä televisioon. Taas tarkoitushakuista Venäjä-vastaista uutisointia.

Kalle kirjoitti...

Kyllä kiroilua koskeva tabu on Venäjällä paljon tiukempi kuin Suomessa. Olen muistavinani, että olisin joskus ihan Suomen telkkarissakin kuullut kirosanoja.

Venäjällä se joka sanoo "бля" joutuu tietysti heti pannaan, puhumattakaan siitä joka sanoo "кремлядь". Vaan ekstremistiksi en Borzykiniä menisi sanomaan, Eho Moskvyn haastattelussa hän kuulostaa enemmänkin rauhalliselta sosialidemokraatilta. Tai no, ehkä se on Venäjän oloissa ekstremismiä.

Tässä muuten kiva esimerkki siitä, miten kirosanat ja muut sopimattomat ilmaukset voidaan töräyttää pois Venäjän televisiosta.

Timo-Pekka Veijonen kirjoitti...

Kiitos Kalle!
Tämä moninkertaisti uskoni että Venäjälläkin on vielä toivoa...
Eiköhän tärkeämpää ole kirosanoista huolimatta (tai nimenomaan niiden vuoksi) kuunnella mitä laulussa sanotaan!
Upea video!

Kalle kirjoitti...

Lisää vahvistusta uskolle:

www.realmusic.ru/nesoglasny/

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ultra-nationalistinen ote kavereilla!!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä se sellainen "ekstremismi" edes tarkoittaa? Sanaa ei juuri tunneta saati käytetä Venäjän hallituksen ja niitä tukevien piirien ulkopuolella.

Anonyymi kirjoitti...

Olisit katsonut sanakirjasta. Ekstremismi tarkoittaa ääriliikehdintää. Jos sinä et tunne jotain sanaa, niin se ei tarkoita sitä, että muut eivät tuntisi sitä.

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Huomatkaapas, että Televizor näkyy täällä, ihan livenä:
http://www.rauhanpuolustajat.fi/pax/index.php

eli siis Helsingin Alppipuistossa lauantaina 27.6. (mutta miks mun pitää olla silloin Oulussa:(